"I think in the past there was a tendency to keep a lot of the records closed or at least not give access to information. But the world has changed in the last generation—with the access to information on the Internet, we can’t continue that pattern; I think we need to continue to be more open."Steven E. Snow siis toteaa kuinka kirkko on pitänyt arkistonsa suljettuna tai ettei se ainakaan ole tarjonnut pääsyä tietolähteisiin. Ainoa tapa ilmaista asia selvemmin olisi sanoa suoraan: "Kirkko on pimittänyt tietoa ja toiminut epärehellisesti." Samaan hengenvetoon hän jatkaa, ettei kirkko voi jatkaa Internetin aikakaudella enää samoin vaan kirkon on toimittava avoimemmin. Huomattavaa tässä on, että Steven E. Snow puhuu avoimmuudesta, mikä on toki edistysaskel sekin, mutta ei välttämättä tarkoita, että kirkko olisi muuttumassa rehellisemmäksi.
"Every generation rewrites history a little bit with their own methods and perspectives; that’s okay. We try to tell the story as accurately as possible and then we hope there will be those of faith who will step forward and add other insights. Many with whom you associate at BYU write faith-promoting works based on the history we find. I think we need to be very careful that we are accurate, because if we aren’t, it can come back to really haunt us. It’s good to tell the truth."Steven E. Snow siis nähdäkseni myöntää kuinka monet BYU:ssa kirjoittavat uskoa vahvistavia teoksia. Samalla hän kuitenkin toteaa, että tulisi kuvata asiat tarkasti, koska jos ei olla tarkkoja niin asiat alkavat "kummitella". Ilmeisesti Steven E. Snow tiedostaa kuinka värittyneesti BYU:ssa on kirjoitettu MAP-kirkon historiaa ja kuinka kriittisyys ja totuus ovat välillä unohtuneet kun tarkoitus on ollut selitellä kirkon historiasta löytyvät epämiellyttävät asiat maton alle. Aika näyttää muuttuuko ääni kellossa ja ryhtyvätkö kirkon palkkalistoilla olevat BYU:n tutkijat julkaisemaan rehellistä materiaalia kirkkonsa historiasta, en kuitenkaan aio pidätellä hengitystäni tai istuskella tuolini reunalla jännityksestä kankeana tätä odotellessani.
"There will be a few questions we are just going to have to put on the shelf and get to later. Some we will answer in this mortal existence, others we may have to wait. But the big questions, the important questions will get answered if we exercise our faith."Ehkäpä suurimman pettymyksen Steven E. Snown lausunnoista tuottaa tämä kehotus hyllyttää ne mieltä vaivaavat kysymykset joihin ei löydy päteviä vastauksia. Samalla hän jatkaa vähättelemällä näitä ongelmia toteamalla kuinka "suuriin ja tärkeisiin kysymyksiin" saa vastauksen harjoittamalla uskoa. Ei tämä ole mikään ratkaisu ongelmiin! Jos ihmisen mieltä vaivaa joku kysymys niin se kaipaa vastausta ja ratkaisua. Kyseessä on suuri kysymys, koska se eihän se muuten mieltä vaivaisi. Uskon harjoittamisella, siis sellaisilla mielenharjoitteilla jotka vahvistavat ihmisen tunnepitoista sidettä johonkin asiaan, ihminen pystyy aivopesemään itsensä uskomaan ihan mitä vaan, joten kehotus ja lupaus siitä kuinka uskon harjoittamisella saa vastauksia suorastaan pilkkaa ihmisen kykyä ajatella ja ymmärtää asioita.
Onko kyseessä oikeasti suunnanmuutos kohti avoimempaa ja rehellisempää MAP-kirkoa vai ainoastaan sitä samaa harhautusta kuin ennenkin? Se on toki hienoa, että Steve E. Snow kirkon korkeana johtajana edes epäsuorasti myöntää, ettei kirkolla ole ollut aina ihan puhtaat jauhot pussissa kun se on päättänyt mitä ja miten se omasta historiastaan kertoo. Toisaalta kommenteista paistavat myös ne samat epärehellisyyden elementit kuin ennenkin. Sama teema löytyy myös Dieter F. Uchtdorfin pitämästä puheesta syksyn 2013 yleiskonferenssissa, jonka pääsanomaksi nousi niinkin typerä lause kuin: "..epäilettehän ensin epäilyksiänne ennen kuin epäilette uskoanne." MAP-kirkkoa vaivaakin ylimielisyys, ikäänkuin ihmisten epäilyksillä ja niillä asioilla, joista nämä epäilykset kumpuavat, ei olisi mitään merkitystä. Kyllä epäilyksiä herättävillä asioilla on merkitystä, eikä kaikkein vähiten niille ihmisille, jotka näitä epäilyksiä mielissään hautovat. Asioita ei ratkaista epäilemällä omaa ajattelukykyä vaan etsimällä omaa ajattelukykyä tyydyttävät vastaukset mieltä vaivaaviin kysymyksiin.
Syksyn 2013 yleiskonferenssipuheessan Dieter F. Uchtdorf totesi myös näin:
"Ja ollaksemme täysin rehellisiä, on ollut hetkiä, jolloin kirkon jäsenet tai johtajat ovat yksinkertaisesti tehneet erehdyksiä. On saatettu sanoa tai tehdä sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa arvojemme, periaatteidemme tai oppimme kanssa."Hänkin siis epäsuorasti myöntää, että aina ei kirkossa ole toimittu niinkuin olisi pitänyt toimia. Dieter F. Uchtdorf jättää puheessaan kuitenkin täysin mainitsematta mitä nämä erehdykset ovat olleet ja tämän jälkeen esittääkin ns. puollustuspuheenvuoron jatkamalla näin:
"Kirkko olisi nähdäkseni täydellinen vain, jos sitä johtaisivat täydelliset olennot. Jumala on täydellinen, ja Hänen oppinsa on puhdas. Mutta Hän toimii meidän, epätäydellisten lastensa, kautta, ja epätäydelliset ihmiset erehtyvät."Hän siis myöntää virheitä tapahtuneen, kertomatta mitä nämä virheet ovat olleet, pyrkien kuitenkin lakaisemaan koko ongelman vähin äänin pois pöydältä kevyesti olankohautuksella vetoamalla kuinka ihmiset ovat erehtyväisiä. Tällainen ongelmien vähättely ja välttely ei tarjoa vastauksia ihmisten mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Jos kerran ongelmat ja tehdyt virheet tunnetaan, jopa kirkon korkeimmassa johdossa, niin ainoa oikea, rehellinen ja suoraselkäinen tapa käsitellä niitä olisi avoimesti ja rehellisesti nostaa ne esille, sekä ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin ettei vastaavia ongelmia pääse enää tulevaisuudessa syntymään. Nyt Dieter F. Uchtdorfin tarjoama ratkaisu epäillä omia epäilyksiään tuntuu tässä kontekstissa lähinnä naurettavalta, koska hän juuri hetkeä aiemmin tuli myöntäneeksi, että ongelmia on.
"Jos etsitte totuutta, tarkoitusta ja tapaa muuttaa usko teoiksi, jos etsitte paikkaa, jonne kuulua, tulkaa, liittykää joukkoomme!"Kaiken edellä kirjoittamani valossa tämä kehotus Dieter F. Uchdorfin puheen lopussa on täysin korni. Miten kukaan voi kuvitella löytävänsä totuutta kirkosta, jonka johtajat myöntävät, joskin epäsuorasti, että asioita on kerrottu valikoiden, tietoa on pimitetty, eikä aina olla toimittu arvojen, periaatteiden ja oppien mukaan? Ilmeisesti totuus tarkoittaa käsitteellisesti MAP-kirkossa jotain muuta kuin mitä se tarkoittaa kirkon ulkopuolella. Ongelmien olemassaolo myönnetään jopa korkeimpien kirkon johtajien puheissa, mutta ongelmia itsessään ei ole nostettu keskusteluun. Kukaan kirkon korkeista johtajista ei ole ottanut kantaa tai tehnyt minkäänlaista kattavaa selontekoa mitä nämä ongelmat ovat, kuinka ne korjataan ja miten vastaavien syntyminen tullaan jatkossa estämään. Ongelmista vaikeneminen ei ole koskaan ollut tyydyttävä ratkaisu.
Vaikka jonkintasoista avautumista ehkä horisontin takana kajastaa niin pohjimmiltaan näyttää siltä, että mitään dramaattista äkkikäännöstä tuskin on luvassa. Tulevaisuus näyttää kuinka paljon vapaaseen tiedonsaantiin tottunut sukupolvi tulee lopulta hylkimään MAP-kirkkoa ja pystyykö MAP-kirkko muuttumaan tarpeeksi ennen kuin se surkastuu samanlaiseksi pieneksi kuriositeettiuskonnoksi ydinalueillaan kuin mitä se jo tänä päivänä joissain kehittyneissä Euroopan maissa on. Liian nopea muutos luultavasti johtaisi samanlaiseen hajaannukseen ja joidenkin ryhmittymien erkaantumiseen samoin kuin kävi Joseph Smithin kuoltua ja uudelleen kun vihkimiset maalliseen moniavioisuuteen lopetettiin.
