torstai 20. maaliskuuta 2014
Todisteet eivät riitä tuomioon
Tänään Iso-Britannian oikeuden tuomari antoi sitten päätöksen, jonka mukaan esitetyt todisteet eivät ole riittäviä Thomas S. Monsonin tuomitsemiseen ja näin ollen tuomari veti takaisin Thomas S. Monsonille lähetety haasteet. Tom Phillipsin kommentit asiasta julkaistiin Mormonthink sivustolla pian päätöslauselman jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että MAP-kirkon ei aivan lähitulevaisuudessa tarvitse puolustaa petollisia opetuksiaan oikeudessa. Tiedonannossaan Tom vakuuttaa ponnistelujen jatkuvan MAP-yhtiön saattamiseksi oikeuden eteen.
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Ensimmäiset kuulemiset
Niin se sitten alkoi, petosoikeudenkäynti Thomas S. Monsonia tai oikeammin hänen yritystään vastaan. Kyseessä on siis tapaus, josta kirjoitin jo aiemmin. Haastekirjeissä nimettiin MAP-kirkon presidentti Thomas S. Monson vastaajaksi, koska hän on kyseisen yrityksen "Corporation of the President of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints" ainoa omistaja ja kyseinen yritys kerää kaikki MAP-kirkon keräämät varat itselleen. Eilisessä oikeudenistunnossa kuultiin osapuolten argumentit, joiden perusteella tuomari tekee päätöksen prosessin jatkosta.
Kokonaisuudessaan eilinen istunto kesti reilut kuusi tuntia, mikä on aika merkittävää ottaen huomioon kuinka jotkin lakiasiantuntijat olivat aiemmin kommentoineet kuinka tällainen syytekirjelmä heitettäisiin ulos kymmenessä minuutissa. Yksi mediassa asiaa kommentoinut lakiasiantuntija, Neil Addison, oli mm. luokitellut haasteen kohdat "oudoiksi syytteiksi" (bizarre allegations). Vaikea sanoa täältä käsin poikivatko Neil Addisonin kommentit hänelle töitä kun hän asteli kuusihenkisen lakimiesryhmän jäsenenä puollustamaan MAP-kirkkoa oikeussaliin vai oliko hän jo kommenttia antaessaan MAP-kirkon palkkalistoilla.
Sen perusteella mitä oikeussalissa paikalla ollut "Cityworker" -nimimerkillä Internetissä aiheesta raportoiva henkilö kertoo niin MAP-kirkon lakimiehet yrittivät käytettävissään olevin keinoin lähinnä vedota uskonnonvapauteen, kuinka syytekirjelmissä esitetyt asiat ovat uskonasioita eikä niitä opeteta faktoina ja lakiteknisiin asianhaaroihin, joilla yritettiin kiistää Tom Phillipsin oikeus esittää syyteitä, sekä argumentoida kuinka syytekirjelmän hyväksynyt ja lähettänyt tuomari olisi toiminut virheellisesti. MAP-kirkon lakimiesten taktiikkana näytti olevan lähinnä esitettyjen haasteiden hylkääminen vetomalla erinäisiin virheisiin, joita heidän mukaansa prosessissa oli tapahtunut.
Tom Phillipsin asianajajat (3 kpl) sen sijaan tyrmäsivät omassa puheenvuorossaan kirkon asianajajien argumentit toteamalla, että syytekirjelmä ei kosketa teologiaa ja uskomuksia, kuinka kaikilla on oikeus ja vapaus uskoa kuten haluavat. Syytekirjelmässä mainitut kohdat ovat kaikki sellaisia, että kirkon opetukset niistä voidaan todistaa paikkansapitämättömiksi ja kirkon voidaan osoittaa salaavan ja peittelevän oleellisia tietoja ja näin toimiessaan syyllistyy petokseen. Uskonnonvapauden varjolla ei ole oikeutta rikkoa muita lakeja.
Asiaan palataan taas ensi viikolla. Seuraava istunto määrättiin pidettäväksi ensi torstaina 20.3. klo 10 paikallista aikaa Lontoossa.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Todisteet vs. Jumalan sana
Salt Lake Tribune:
Tällaiset puheet ovat hyvin tyypillistä kikkailua ja tarkoituksenmukaista kirkon jäsenten harhauttamista. Nämä kirkon johdon miehet kerta toisensa jälkeen puheissaan ilmaisevat usein kuinka heidän hallussaan on korkeampi Jumalan totuus ja kuinka siinä pitäytymällä ja siihen uskomalla saavuttaa jotain korkeampaa ja pyhää. Kuitenkin tämä Jumalan totuus on jatkuvassa konfliktissa maailman totuuksien kanssa, kuten Uchtdorf tässäkin puheessaan selvästi ilmaisee. Kirkon johtajien mielestä onkin näemmä oikein julistaa maallisten tosiasioiden kanssa selkeästi ristiriidassa olevia "totuuksia" ja ylläpitää maailman todisteiden kanssa ristiriitaisia uskomuksia. Tällaiset opetukset tekevät suurta vahinkoa ihmisten itsenäiselle kyvylle arvioida todellisuutta. Opettamalla ihmisiä uskomaan kirkon julistamaan Jumalan oppiin vaikka se ei ole todellisuuden kanssa yhteensopiva Uchtdorf itseasiassa yrittää varastaa häneen uskovilta ihmisiltä kyvyn itsenäisesti havainnoida ja arvioida todellisuutta. Pohjimmiltaan Uchtdorf siis opettaa, ettei ihminen voi luottaa itseensä, omaan kykyynsä havainnoida, ajatella ja tehdä johtopäätöksiä. Kaikista ristiriidoista huolimatta ihmisten pitäisi Uchtdorfin mukaan edelleen pitää kiinni maallisten tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevista perusteettomista opeista ja uskomuksista. Näin julistaessaan Uchtdorf haluaa kääntää ihmisen omaa itseään vastaan valamalla mieleen epäilyksiä ihmisen kyvystä itsenäiseen ajatteluun ja tämä on hyvin tuhoisaa tehden lopulta ihmisistä täysin auktoriteettiensä talutusnuorassa olevaa karjaa. Jos ihminen ei voi luottaa omaan kykyynsä havainnoida, ajatella ja tehdä itsenäisiä valintoja, niin mitä ihmisestä oikeastaan jää enää jäljelle?
"There will be times when it may appear that things are going badly for the truth of God, that the evidence of the world contradicts God’s utterances," Dieter F. Uchtdorf, second counselor to church President Thomas S. Monson, told the audience in Salt Lake City’s Conference Center Theater. "For my part, I have learned to be patient, knowing that, in the end, things will work out."Mitäs Dieter F. Uchtdorf oikeastaan sanookaan? Tarkkaan ottaen hän sanoo, että maailmassa nähtävissä olevat todisteet näyttävät toisinaan olevan ristiriidassa Jumalan höpinöiden kanssa. Tämän jälkeen hän kehtoottaa kärsivällisyyteen ja luottamaan siihen, että loppujen lopuksi kaikki selviää. Sitä Salt Lake Tribunen uutinen ei kuitenkaan kerro kertoiko Uchtdorf puheessan miten asiat aikanaan selviävät.
Tällaiset puheet ovat hyvin tyypillistä kikkailua ja tarkoituksenmukaista kirkon jäsenten harhauttamista. Nämä kirkon johdon miehet kerta toisensa jälkeen puheissaan ilmaisevat usein kuinka heidän hallussaan on korkeampi Jumalan totuus ja kuinka siinä pitäytymällä ja siihen uskomalla saavuttaa jotain korkeampaa ja pyhää. Kuitenkin tämä Jumalan totuus on jatkuvassa konfliktissa maailman totuuksien kanssa, kuten Uchtdorf tässäkin puheessaan selvästi ilmaisee. Kirkon johtajien mielestä onkin näemmä oikein julistaa maallisten tosiasioiden kanssa selkeästi ristiriidassa olevia "totuuksia" ja ylläpitää maailman todisteiden kanssa ristiriitaisia uskomuksia. Tällaiset opetukset tekevät suurta vahinkoa ihmisten itsenäiselle kyvylle arvioida todellisuutta. Opettamalla ihmisiä uskomaan kirkon julistamaan Jumalan oppiin vaikka se ei ole todellisuuden kanssa yhteensopiva Uchtdorf itseasiassa yrittää varastaa häneen uskovilta ihmisiltä kyvyn itsenäisesti havainnoida ja arvioida todellisuutta. Pohjimmiltaan Uchtdorf siis opettaa, ettei ihminen voi luottaa itseensä, omaan kykyynsä havainnoida, ajatella ja tehdä johtopäätöksiä. Kaikista ristiriidoista huolimatta ihmisten pitäisi Uchtdorfin mukaan edelleen pitää kiinni maallisten tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevista perusteettomista opeista ja uskomuksista. Näin julistaessaan Uchtdorf haluaa kääntää ihmisen omaa itseään vastaan valamalla mieleen epäilyksiä ihmisen kyvystä itsenäiseen ajatteluun ja tämä on hyvin tuhoisaa tehden lopulta ihmisistä täysin auktoriteettiensä talutusnuorassa olevaa karjaa. Jos ihminen ei voi luottaa omaan kykyynsä havainnoida, ajatella ja tehdä itsenäisiä valintoja, niin mitä ihmisestä oikeastaan jää enää jäljelle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)