Pääsiäsen temppukirja

Pääsiäinen on täällä taas. Tänä vuonna, kuten niin monina vuosina aiemminkin, lapsen päivähoidosta on tiedusteltu, että saako lapsen viedä pääsiäiskirkkoon muiden lasten mukana. Aiemmin en ole lupaa pääsiäiskirkkoon antanut, mutta nyt lapsi alkaa olemaan jo sen verran vanha, että hänen kanssaan voi keskustella näistä asioista myös järkevästi jollain tasolla, joten tarkistettuani ensin paikallisesta seurakunnasta mitä lasten pääsiäiskirkossa oikeastaan tapahtuu, annoin luvan.

Ensimmäinen ryppy aiheeseen liittyen tuli eteen esiopetuksesta vastaavalta opettajalta. Tiedustelessani mitä paikallisen seurakunnan järjestämä tilaisuus sisältää opettaja ei asiaa tiennyt. Lasten hyvinvoinnista vastaavan henkilön kyllä nähdäkseni tulisi tietää melko tarkkaan millaisia tilaisuuksia lapsille järjestetään. Opetushallituksen ohje toteaa aiheesta seuraavasti:

Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. 

Lisäksi OPH:n ohje toteaa:

Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

Perustuslakivaliokunnan mietintöön perustuva ohje järjestää vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa ei toteudu koskaan, sillä kouluilla ei ole käytännönmahdollisuuksia järjestää vastaavia tilaisuuksia niille oppilaille, joiden vanhemmat eivät halua lasten osallistuvan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tällä kertaa meille ehdotettiin, että lapsemme viettäisi kirkonmenoihiin kuluvan ajan toisen normaalia koulupäivää viettävän lapsiryhmän kanssa. Vaihtoehtoiseksi toiminnaksi tarjotulla ohjelmalla ei ollut siis käytännössä lainkaan yhtymäkohtia seurakunnan järjestämään ohjelmaan, jonka sisällöstä koululla ei näytäisi olevan edes tietoa. Lisäksi toisen koululuokan kanssa vietetyn ajan mielekkyydestä ei ole nähdäkseni myöskään mitään takeita.

Selvittääkseni seurakunnan järjestämän tilaisuuden sisällön sain koululta seurakunnan yhteyshenkilön nimen. Soitin tälle yhteyshenkilölle ja puhuttuani hänen sekä tilaisuuden sisällöstä vastaavan seurakunnan nuorisopapin kanssa sain jonkinlaisen käsityksen lasten pääsiäiskirkoksi kutsutusta tapahtumasta. Tapahtuma itsessään kertoo Raamatusta tuttua tarinaa Jeesuksen syntymästä kuolemaan, jonka edetessä lasten tunteita manipuloidaan. Tunnemanipulaatiosta pappi erityisesti totesi kuinka heidän mielestään tärkeää on pitkäperjantain ja Jeesuksen kuoleman surun sekä ylösnousemuksen riemun tunteiden välittäminen lapsille. Tehokeinoina tunnemanipulaatiossa pappi kertoi käytettävän väriassosiaatiota, jossa surua kuvataan mustalla kankaalla, jonka päälle ripotellaan punaisia ruusun terälehtiä, ja ylösnousemuksen riemua valkoisella. Positiivisena asiana mainittakoon, että tapahtumasta oli poistettu ihmisten teloittamiseen liittyvät kuvat ristille naulatuista miehistä, jotka arvatenkin olisivat olleet omiaan kylvämään pelkoa, kauhua ja ahdistusta lasten mieliin.

Vaikkakin evankelisluterilaista kansankirkkoa valtaosin voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa pitää maltillisena instituutiona, pl. jotkin sen sisällä esiintyvät herätysliikkeet, niin temppukirjaa ei ole ihan kokonaan viskattu nurkkaan. Manipulointi, ja tässä tapauksessa vieläpä raskauttavasti lasten manipulointi, on kansankirkossakin edelleen voimissaan. Tunnemanipulointi ei aina ole tuomittavaa, sillä sitä esiintyy monissa muissakin asiayhteyksissä kuten teatterissa ja TV- ohjelmissa, mutta kun sitä käytetään irrationaalisten uskomusten istuttamiseen ihmisen mieleen astutaan alueelle, joka mahdollistaa ihmisten henkisen-, fyysisen- ja taloudellisenhyväksikäytön. Olisikin mielenkiintoista lukea ammattipsykologin näkemyksiä miten kouluissa järjestettävissä uskonnollisista tilaisuuksissa lapsia manipuloidaan ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat lasten mielikuvien, muistojen ja kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen muotoutumiseen.

Milieu Control Mormonikirkossa

Viittasin jo Milieu Controlliin aiemmassa MAP-kirkon lähetystyötä käsittelevässä kirjoituksessani. Milieu Control ei kuitenkaan MAP-kirkossa rajoitu ainoastaan nuorten lähetystyöntekijöiden eliympäristön tiukkaan kotrolliin vaan metodit ovat laajemassa käytössä, joskaan se ei paista muissa yhteyksissä niin päivän selvästi läpi ulkopuolisille.

Ensiksi jokaisen tulee ymmärtää mitä Robert Jay Lifton tarkoitti kun hän tämän käsitteen synnytti. Käsitteellisesti Milieu Control kattaa menetelmät ja käytännöt, joilla ihmisiä manipuloiva yhteisö pyrkii kontrolloimaan uhrin elinympäristöä ja sitä kautta kontrolloimaan uhrin ajatuksia ja valintoja. Lifton kuvaili milieu controllin olevan aivopesua ja mielenhallintaa, jolla vallankäyttäjä alistaa uhrinsa oman tahtonsa alle ja käyttää tätä hyväkseen. Totalitaarinen järjestelmä pyrkii milieu controllilla rajoittamaan uhrin kommunikointia ulkoisen maailman kanssa sekä tunkeutumaan uhrin minään - muokaten sitä miten uhri niin sanotusti kommunikoi itsensä kanssa. Milieu control usein sisältää elementtejä, joilla rajoitetaan jäsenien kontakteja ulkopuolisten sukulaisten tai ystävien kanssa tai kehotetaan välttämään kaikkea sellaista materiaalia, jotka yhteisö ei ole hyväksynyt. Joskus jäseniä jopa kehotetaan olemaan uskomatta mitään mitä mediassa kerrotaan. Liiallinen altistuminen ulkopuoliselle informaatiolle ja ajattelutavoille voi aiheuttaa uhrin mielessä kognitiivisen dissonanssin, joka saattaa johtaa uhrin hylkäämään yhteisön.

Yleisesti MAP-kirkossa ei suoraan kehoteta ihmisiä karttamaan ulkopuolisia, mutta sen sijaan MAP-kirkko opettaa kuinka mihinkään kirkon ulkopuoliseen tietolähteeseen, joka ei ole sopusoinnussa kirkon oppien ja käsitysten kanssa, ei voi luottaa. Lietsomalla epäluuloa kaikkia sellaisia tietolähteitä kohtaan, jotka eivät ole kirkon käsitysten ja oppien kanssa sopusoinnussa, MAP-kirkko pyrkii rajoittamaan jäsenten vapaata tiedonsaantia eli kyseessä on informaatiokontrolli. Informaatiokontrollilla MAP-kirkko haluaa muokata jäsentensä todellisuuskäsityksiä itseään suosiviksi, jotta jäsenet valitsisivat joka tilanteessa aina kirkon kannalta suotuisasti. Kontrolloimalla informaatiota kirkko manipuloi jäsentensä todelllisuuskäsityksiä omien tarpeidensa mukaiseksi.

MAP-kirkko muokkaa jäsentensä ympäristöä myös asettamalla rajoituksia vaatetukseen, ruoka- ja nautintoaineisiin. Esimerkiksi kirkon jäsenten pitämät garmentit ovat hyvin konkreettinen väline, joka muistuttaa kirkon jäseniä jatkuvasti heidän muusta maailmasta poikkeavasta elämästään. Samoin kirkon ohjeet pukeutumisesta (kuten esim. Nuorten Voimaksi -lehtisessä) tai kehotukset välttää tiettyjä ruoka- tai nautintoaineita erottavat mormonit muusta maailmasta muokaten heidän omaa elinympäristöään muusta maailmasta poikkeavaksi.

MAP-kirkon 1960-luvulla aloittama kirkon oppimateriaalien harmonisointi on myös osa kultin milieu controllia. Yhtenäistämällä maailmanlaajuisesti käytetyt oppimateriaalit MAP-kirkko on siivonnut jäsenilleen tarjoamasta informaatiosta pois itsensä kannalta kiusalliset aiheet ja kaiken sellaisen joka mahdollisesti voisi nostaa jäsenen mielessä kirkon kannalta epämiellyttäviä kysymyksiä. Kirkko on siis toiminut samoin kuin puolue George Orwellin kirjassa 1984 tarjotessaan vain yhden virallisesti hyväksytyn "totuuden" itsestään ja maailmasta pyrkien poistamaan jäsenten elinympäristöstä kaiken sellaisen, jonka seurauksena jäsenet voisivat asettaa kirkon esittämät asiat kyseenalaisiksi.

Kirkon jatkuva oman mielen puhtautta korostava oppi kuuluu myös milieu controllin piiriin. Kirkon suosituksia noudattava jäsen ei kuutele vääränlaista musiikkia tai katsele lapsilta kiellettyjä elokuvia. Mediarajoitusten asettaminen kaventaa jäsenten mahdollisuuksia käsitellä esimerkiksi sellaisia elämän osa-alueita kuten väkivalta, addiktiot, köyhyys, sota, hyväksikäyttö, rasismi, homoseksuaalisuus, uskonto tai historia. Rajaamalla kirkon jäsenten käyttämää mediatarjontaa MAP-kirkko myös rajaa jäsenensä valtavirtakulttuurin ulkopuolelle ja vieraannuttaa jäsenensä ulkopuolisesta maailmasta.

Perhe on myös valjastettu kirkon milieu controllin työkaluksi. Kirkon johtajat ovatkin nimenneet perheen kirkon keskeiseksi organisaatioyksiköksi. Perheen jäsenet on valjastettu kirkon agenteiksi, jotka käyttävät samoja kontrollimenetelmiä kotona muihin perheenjäseniin kuin mitä kirkko jäseniinsä käyttää. Perheissä jäsenet pitävät toisiaan silmällä ja jatkuvasti huolehtivat, että muut jäsenet seuraavat "oikeaa polkua". Perheessä vallitsevia riippuvuussuhteita kirkko käyttää häikäilemättä hyväkseen, sillä useimmat ihmiset eivät halua satuttaa läheisiään tai pyrkivät välttämään torjutuksi tulemista rakastamiensa ihmisten taholta. MAP-kirkon "Perhe - Julistus Maailmalle" lataakin aiheesta näin:

"Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä." 

Julistaessaan, kuinka vanhempien pyhä velvollisuus on opettaa lapsensa noudattamaan Jumalan käskyjä ja kuinka he joutuvat aiheesta Jumalan edessä vastaamaan kuoltuaan, MAP-kirkko niputtaa vanhempien pelastuksen ja lasten tekemät valinnat samaan koriin. Tämä johtaa eittämättä hyvin epämiellyttäviin tilanteisiin jos lapset jossain elämänsä vaiheessa haluaisivatkin valita toisin kuin mitä vanhemmat. MAP-kirkossa vanhempia myös ohjeistetaan kuinka lasten mediankäyttöä tulee valvoa ja sille pitää asettaa kirkon kannalta suotuisat rajat. Vanhin Quentin L. Cook ilmaisi tämän lokakuussa 2012 yleiskonferenssissa pitämässään puheessa näin:

"Vanhemmilla täytyy olla rohkeutta suodattaa tai valvoa internetiin pääsyä, televisiota, elokuvia ja musiikkia. Vanhemmilla täytyy olla rohkeutta sanoa ei, puolustaa totuutta ja lausua voimallinen todistus. Lastenne pitää tietää, että te uskotte Vapahtajaan, rakastatte taivaallista Isäänne ja tuette kirkon johtajia. Hengellisen kypsyyden täytyy kukoistaa kodeissamme. Toivoni on, ettei kukaan lähde tästä konferenssista ymmärtämättä, että aikamme moraalisia aiheita täytyy käsitellä perheessä. Piispojen ja pappeusjohtajien sekä apujärjestöjen johtohenkilöiden pitää tukea perheitä ja varmistaa, että hengellisiä periaatteita opetetaan. Koti- ja kotikäyntiopettajat voivat auttaa, etenkin yksinhuoltajien lasten kanssa."

Lapsistaan huolestuneet vanhemmat ohjeistetaan siis hyvinkin suoraan käyttämään järeitä aivopesumenetelmiä lapsiinsa ja lisäksi apuun voidaan pyytää kirkon muita jäseniä, jotta lasten aivopesuun saadaan pontta. Kotiopettajien säännölliset käynnit perheissä lisäävät myös yhteisön perheeseen kohdistamaa painetta perheen pitämiseksi ruodussa.

Yksi ehkäpä kaikkein vahingollisimmista milieu controllin esiintymismuodoista MAP-kirkossa on kirkon tapa käsitellä kirkon standardeista poikkeavia jäseniä. Kirkon ohjekirja (LDS Handbook of Instructions Vol 1) luvussa 5.2.10 (s. 48) ohjeistaa seurakuntien ja vaarnojen johtajiä auttamaan "tunne- ja sosiaalisten tarpeiden" kanssa painivia jäseniä. Tällaisiksi ongelmiksi opas listaa mm. mielenterveysongelmat, huume-, alkoholi- ja pornografiariippuvuudet sekä samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen (homoseksuaalisuuden). Kirkko siis ohjeistaa seurakuntien ja vaarnojen johtajia puuttumaan ja opastamaan näiden ongelmian kanssa painivia jäseniä ja pyytämään tarvittaessa kirkon perheneuvonnalta apua ammattiaputarpeen kartoittamiseksi. Sen sijaan, että ongelmaisia, jollaiseksi nyt normaali-ihminen ei toki homoseksuaaleja nykymaailamassa edes laske, ohjattaisiin ensisijaisesti ammattilaisten avun piiriin, kirkossa yritetään ratkaista ongelmat sisäisesti, mikä saattaa entisestään pahentaa tilannetta varsinkin jos ongelman taustalla piilee kirkon aiheuttama ahdistus. Kirkko siis rajoittaa jäsentensä avunsaantia elämää rasittavien ongelmien ratkaisemisessa.

MAP-kirkko ei siis luota jäseniinsä ja jäsenten kykyyn ajatella itsenäisesti kun se käyttää jäseniinsä milieu controlliin kuuluvia voimakkaita aivopesu- ja mielenhallintamenetelmiä. Mormonikirkko pyrkiikin aktiivisesti muokkaamaan ja rajoittamaan jäsentensä elinympäristöä, informaationsaantia ja kommunikointia, sekä määrittelelee ne rajat joiden sisällä jäsenen tulee pysyä. Rikkoessaan kirkon asettamat rajat jäsentä uhataan kurinpitotoimilla.