Entisenä mormonina monet Taran lapsuutta varjostaneet elementit olivat itselleni tuttuja. Tunnistin monin kohdin tapahtumien taustalla mormonismista kumpuavat juurisyyt miksi perheessä vallitsi niin kielteinen ilmapiiri. Perheen isä uskoo käytännössä illuminatiin ja valtion salaliittoon, joka yrittää kaikin keinoin tuhota perheen elämän ja vapauden. Tämä ajatus yhdistettynä mahdollisiin diagnosoimattomiin isän mielenterveysongelmiin, jotka Tara kirjassa nostaa esiin, on synnyttänyt vakavia ongelmia, jotka realisoituvat järjestelmällisenä perheväkivaltana lapsia ja etenkin tyttäriä kohtaan. Perheenisän vainoharhaisuus virkavaltaa, lääketiedettä, koululaitosta ja yhteiskuntaa vastaan on käsinkosketeltavaa. Perhe on eristäytynyt yhteiskunnasta ja odottaa maailmanloppua purkittaen säilykkeitä, varastoiden polttoainetta, aseita ja ammuksia. Osalla perheen lapsista ei ole edes syntymätodistuksia, koska isä uskoo, että jos yhteiskunta tietää lapsista niin heidät pakotettaisiin kouluun illuminatin aivopestäviksi.
Taran tarina on syvimmältä olemukseltaan kertomus uhrista, joka askel kerrallaan ymmärtää, että perheen jäsenten välinen väkivalta ei ole säilyttämisen arvoista. Oman perheen negatiivisten piirteiden myöntäminen itselleen on välttämätön askel, joka on otettava oman toipumisen käynnistämiseksi. Toipumiselleen Tara ei saa tukea perheeltään ja todellinen toipuminen pääsee käyntiin vasta kun hän irrottaa itsensä perheestään ja väkivallan mahdollistavasta mormonikulttuurista.
Kirja on itsessään hiuksianostattava kuvaus perheväkivallan uhrista ja hänen selviytymisestään. Mormonikulttuurin nyanssien ymmärtäminen antaa lukukokemukseen syvyyttä, jota ilman tarina saattaa lukijasta tuntua vahvasti väriteltyltä tai epätodelliselta. Suosittelen kirjaa etenkin kaikille perheväkivallan uhreille, joille se epäilemättä toimii vertaistukena omien kokemusten jäsentelyssä.
