Oikeuksien riistämistä uskonnonvapauden nimissä

UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertaa blogissaan kuinka Jehovan Todistajat polkevat ihmisoikeuksiin kuuluvaa uskonvapautta käytännöillään. Joni kertoo kuinka Jehovan Todistajat elävät jatkuvan pelon ilmapiirissä tulla kartetuksi jos henkilö ei sitoudu yhteisön määräämiin normeihin ja käytäntöihin. Kirjoituksesaan Joni puuttuu vain yhteen käytäntöön yhdessä uskonyhteisössä, mikä on luonnollista sillä maailmaan muutetaan vain yksi asia kerrallaan. Jos tämä asia saadaan korjattua yhdessä uskonyhteisössä niin vastaavia ongelmia voidaan myös saada korjattua muista uskonyhteisöistä.

Ihmisoikeuksien polkeminen uskonyhteisöissä on kuitenkin laajempi ilmiö eikä rajoitu ainoastaan Jehovan Todistajien karttamiseen. Vastaavaa ihmisoikeuksien polkemista esiintyy monissa uskoyhteisöissä ja itsekin olen parissa aiemmassa blogikirjoituksessani nostanut esille kuinka sananvapautta rajoitetaan mormoniyhteisöissä kun mm. Kate Kelly erotettiin MAP-kirkosta sen takia, että hän perusti naisten tasa-arvoa MAP-kirkkoon tavoittelevan nettisivuston. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle sananvapauden.

12 § Sananvapaus ja julkisuus 

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Samainen perustuslaki määrittelee myös uskonnonvapauden.

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus 

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslakikaan ei anna uskonnolliselle yhteisölle oikeutta kohdella jäseniään miten haluaa vaan velvoittaa kohtelemaan jäseniä perus- ja ihmisoikeuksiaan kunnioittaen, kuten Jonikin blogissaan toteaa.

7 §Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot 

Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. 

Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Yhdyskunnan tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen. Yhdyskunta ei voi järjestää toimintaa, jota varten ei voida perustaa yhdistyslain (503/1989) mukaista yhdistystä tai jota varten yhdistys voidaan perustaa vain luvanvaraisesti.

Kun meillä on nyt esimerkkejä kuinka Suomessakin toimivat uskonyhteisöt polkevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia täällä ja maailmalla, niin milloin ylittyy raja, että valtiovalta puuttuu näihin käytäntöihin? Toistaiseksi ministeriöiden huomio on kiinnittynyt vain Jehovan Todistajien räikeään perusoikeuksien polkemiseen, mutta aivan vastaavasti MAP-kirkko on viime viikkojen aikana USA:ssa osoittanut välinpitämättömyyttä jäsentensä sanan- ja järjestäytymisvapauteen erottamalla Kate Kellyn ja useita muita bloggaajia. Milloin suomalainen yhteiskunta on valmis antamaan selkeän viestin uskonyhteisöille, ettei tällainen yksinkertaisesti ole hyväksyttävää? Toistaiseksi en ole kuullut, että suomalaisesta mormoniyhteisöstä olisi ketään erotettu tai painostettu sen takia, että ovat julkisesti ilmaisseet mielipiteitään, mutta sekin lienee vain ajan kysymys. Vaikka suoranaisesti Suomen lakeja ei ole vielä rikottu, niin selvää on, että yhteisön ulkomailla jäseniinsä kohdistamat painostustoimet ovat Suomeen levitessään lain vastaisia. Voidaanko asioihin puuttua ennakoiden ja vaatia uskonyhteisöjä korjaamaan käytäntöjä ennen kuin suomalaisten jäsenten oikeuksia tullaan rikkomaan?

Lasten asema näissä uskonyhteisöissä on vielä kimurantimpi. Kuka takaa lasten perustuslaillisen oikeuden olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen kun vanhemmat raahaavat vastentahtoiset lapset kirkkoon? Rikkovatko vanhemmat perustuslakia vai kuuluuko vastentahtoisten lasten kirkkoon pakottaminen vanhempien perusoikeuksiin? Unicefin sopimus lasten oikeuksista, jonka Suomikin on käsittääkseni allekirjoittanut, toteaa 14. artiklassa näin:

14 artikla
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. 

2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. 

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Unicefin sopimuksen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien oikeutta ohjata lasta hänen oikeutensa käyttämisessä, mutta lasten perustuslaillinen oikeus uskonvapauteen tuskin toteutuu kun lapsia pakotetaan jumalanpalveluksiin. Vanhempien pakottaessa alaikäiset lapsensa jumalanpalveluksiin, joka ei käsittääkseni ole kovin tavatonta näissä ongelmayhteisöissä, vanhemmat eivät vain riko lasten perustuslaillista uskonvapautta vaan myös Unicefin yleissopimusta lasten oikeuksista. Mikä laki siis antaa vanhemmille oikeuden pakottaa lapset jumalanpalveluksiin?

Alaikäisten lasten oikeus uskonvapauteen on muutenkin hutera, sillä alaikäinen lapsi ei voi erota uskonyhteisöstä ilman huoltajansa lupaa. Jos huoltaja on liittänyt lapsensa uskonyhteisön jäseneksi niin lapsella ei ole mahdollisuutta erota yhteisöstä ennen täysi-ikäisyyttä vanhempien ollessa eroamista vastaan. Tunnen itsekin tapauksia, joissa uskovaiset vanhemmat ovat evänneet teini-ikäiseltä nuorelta oikeuden erota uskonyhteisöstä. Samaiset vanhemmat ovat kuitenkin aiemmin lapsen ollessa 8-vuotias pitäneet lasta riittävän kypsänä tekemään päätöksen yhtesöön liittymisestä, mutta kun nuori haluaakin erota niin vastuuta jäsenyydestä päättämisestä lapselle ei enää tarjota. 8-vuotias on siis kypsä päättämään liittymisestään, mutta 17-vuotias ei ole riittävän kypsä tekemään päätöstä eroamisestaan. Nähdäkseni tällaisissa tilanteissa lasten vanhemmat riistävät lapsiltaan perustuslaillisen oikeuden uskonvapauteen. Tässäkin on siis yksi epäkohta, joka vaatisi huomiota yhteiskunnassa ja lasten oikeuksia päättää itse jäsenyydestään uskonyhteisöissä tulisi kohentaa.