No nyt sitten tätäkin on tutkittu tai oikeammin sitä miten se vaikuttaa nuoriin miehiin. Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta aiemmin viime viikolla, mutta vasta nyt kävin tutustumasa HS:n lähteeen aiheesta. Sarah Diefendorf Washingtonin yliopistosta tutki miten nuorten miesten esiaviollisesta seksistä pidättäytyminen vaikutti näiden ihmisten ihmissuhteisiin heidän avioiduttuaan. Tutkimuksen tulokset eivät olleet mitenkään suosiollisia, sillä tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aiemmin "pyhänä velvollisuutena" koettu seksistä pidättäytyminen oli synnyttänyt miesten mieliin tabun, josta ei osata keskustella partnerin kanssa. Miehet kokivat seksistä ja omista haluista keskustelemisen kiusalliseksi ja epäkunnioittavaksi omaa vaimoaan kohtaan. Pyhä velvollisuus pidättäytyä seksistä näyttäisi siis muotoilevan nuorten miesten mieliin varsin ikäviä yllätyksiä, joiden uhriksi joutuvat nuoren miehen lisäksi tämän mahdollinen tuleva puoliso ja perhe.
Vastaavasti joku aika sitten luin tarinan naisesta, joka kertoi kuinka esiteini-iässä tehty neitsyyslupaus oli tuhota hänen koko elämänsä. Nuoren naisen koko identiteetti ja omanarvontunto kieroutui synkällä tavalla hänen neitsyytensä ympärille. Kaikki oli hyvin niin kauan kunnes hän aviovuoteessaan neitsyytensä menetti aviomiehelleen. Neitsyyden menetyksen jälkeen hän tunsi itsensä tahrituksi ja arvottomaksi, vaikka oli juurikin saavuttanut sen mitä oli neitsyyslupauksellaan tavoitellut. Seksistä muotoustui vastenmielistä pakonomaista puolison tarpeiden tyydytystä, siis iso ongelma, josta hän ei osannut puhua puolisonsa kanssa tai hakea siihen apua.
Diefendorfin tutkimus ja koskettava nuoren naisen tarina kantavat merkittäviä yhtäläisyyksiä keskenään. Molemmat liittyvät olennaisella tavalla uskontoon ja monien uskonnollisten yhteisöjen vaalimaan siveelliseen puhtauteen, joka nyt näyttäisi vahingoittavan ihmisten mielenterveyttä. Vastaavasti vuosien varrella tilastolliset tutkimukset ovat osoittaneet kuinka pidättäytymiskasvatuksen puolesta liputtavien USA:n osavaltioiden tilastoissa sukupuolitaudit ovat kohollaan samoin kuin teiniraskaudetkin. Uskonnollisiin ideologioihin perustuvat seksuaalisiveellisyys ja pidättäytyminen eivät siis ainoastaan vahingoita nuorten mielenterveyttä vaan näyttäisivät jopa altistavan heidät sukupuolitaudeille kun raukat eivät saa kunnollista tietoa ehkäisystä vanhemmiltaan, kuoulusta tai muiltakaan sidosryhmiltään. Teiniraskauksien seurauksena monet nuoret äidit taas putoavat kouluputkesta, ainakin väliaikaisesti, näin mahdollisesti jääden merkittävästi jälkeen tulokehityksestä omassa ikäryhmässään, mikä osaltaan lisää yleisesti ainakin täällä Suomessa yhteiskunnallisena ongelmana pidettyä eriarvoisuutta.
Mieleen tulee vain kysymys: Milloin uskonnolliset yhteisöt ovat valmiita luopumaan ihmisille haitallisista käsityksistään nuorten seksuaalisuudesta?
tiistai 26. elokuuta 2014
keskiviikko 13. elokuuta 2014
Abrahamin kirja
Kesäkuussa 2014 MAP-kirkko julkaisi verkkosivuillaan jälleen yhden esseen, joka jatkaa sarjaa kirkon historiaan ja oppeihin liittyvien ongelmien pohtivaa sarjaa. Esseeseen on sittemmin saatu vastine tohtori Robert Ritneriltä, joka on egyplogian professori Chicagon yliopistossa. Vastine on kokonaisuudessaan luettavissa mm. Mormonthink sivustolta. Ritner ei vastineessaan puutu ainoastaan Joseph Smithin kuvaväärennöksiin, jotka on painettu nykyisellään jokaisessa Abrahamin kirjan paperikopiossa, vaan myös Joseph Smithin tuottaman tekstin asiasisältöön.
Tohtori Ritnerin vastine kirkon esseeseen on lyhyesti sanottuna tyrmäävä. Joseph Smithin väitetyn käännöksen kuvajäljennökset ovat vääristyneet, koska Joseph Smith on täydentänyt käytössään olleista papyruksista kopioimiaan epätäydellisiä kuvia väärin mm. lisäämällä ihmisen pään shakaalipäiselle Anubis -jumalalle. Kaikki Joseph Smithin julkaisemat kuvaselitykset ovat väärin jopa niin, että hahmojen sukupuolet Joseph Smith arvasi pieleen. Joseph Smithillä meni käännöksessään pieleen myös käsitteet yleisemminkin ja teksti vilisee anakronismeja, jotka paljastavat ettei kyseessä ole antiikin teksti.
MAP-kirkon esseeseen keräämät lähdeviitteet tohtori Ritner huomio tekstissään myös. Monin paikoin kirkon käyttämät lähdeviitteet eivät Ritnerin mukaan edes tue kirkon esseessä esittämiä väitteitä vaan näyttää siltä, että kirkko varsin luovasti kehittää uusia tulkintoja viittaamistaan lähdemateriaaleista. Esimerkkinä mainittakoon nyt BYU:ssa työskentelevän tohtori Kerry Muhlensteinin julkaisu, joka käsittelee kuolemantuomioita antiikin Egyptissä, josta MAP-kirkko esseessään yrittää viritellä tukea käsityksilleen uskonnollisista ihmisuhreista ja ihmisten tuomitsemisesta kuolemaan mikäli nämä kieltäytyivät palvomasta Egyptiläisiä jumalia. Tohtori Ritner tyytyy toteamaan ettei Muhlensteinin tutkimus aiheesta tue MAP-kirkon esseessä esittämiä väitteitä, sillä antiikin Egyptissä ihmisiä ei teloitettu sen perusteella mitä jumalia he palvoivat. Vastaavasti MAP-kirkko yrittää myös käyttää kolmannelta vuosisadalta peräisin olevaan papyrukseen liittyvää tutkimusta tukeakseen Abrahamin kirjaa, siis ikäänkuin pari tuhatta vuotta väitetyn Abrahamin jälkeen raapustettu dokumentti todistaisi jotain Abrahamista. MAP-kirkko ei siis osaa lainata oikein lähteitä vaan syyllistyy tiedon vääristämiseen yrittäessään puolustaa omia pyhiä tekstejään.
Lisäksi MAP-kirkon essee yrittää luoda uusia aukkoja, joihin Abrahamin kirjan käännöstyön voisi piilottaa maalailemalla mielikuvia, että nyt kirkon hallussa olevasta papyruksesta puuttuu juuri ne osat, josta Abrahamin kirja olisi käännetty. Samalla kirkko pyrkii aktiivisesti sivuuttamaan kokonaisuudessaan sen tosiasian, että kaikki ne Joseph Smithin ja kirkon julkaisemat kuvat ja egyptiläisten kirjoitusmerkkien selitykset kaikkien näiden vuosien varrella ovat täysin väärin. Kyseessä on siis perinteinen savuverhona tunnettu harhautusyritys. Ritner tyrmää myös tämän harhautusyrityksen sillä vuonna 1966 Modern Microfilm Co. sai käsiinsä erään BYU:n opiskelijan kautta mikrofilmin, jossa ei ollut ainoastaan kuvattuna Joseph Smithin alkuperäiset egyptiläiset aakkoset vaan myös useita alkuperäisiä käsikirjoitusversioita teksteistä, joista myöhemmin muotoutui nykyisellään Abrahamin kirjana tunnettu teksi. Kirkon hallussa nykyisin oleva papyrushan taas löydettiin vasta 1967 ja siitä julkaistiin kuvat kirkon julkaisuissa vasta myöhemmin, joten 1966 esiin pulpahtaneet mikrofilmit ovat siis olleet kirkon arkistoista, eivätkä mitenkään ole voineet olla väärennöksiä. Mikrofilmillä oli kopioituna "Henkäysten kirjasta" suoria otteita, joita ei syystä tai toisesta Abrahamin kirjaan sitten kuitenkaan painettu kuten nykyisellään kirjasta löytyvät kuvaväärennökset.
Lopuksi tohtori Ritner toteaakin, että Abrahamin kirjalla ei ole mitään tekemistä antiikin egyptin tai Abrahamin kanssa. Tekstillä on ainoastaan arvoa tutkittaessa varhais-Amerikalaista uskonperinnettä, syntyä ja kulttuuria.
Tohtori Ritnerin vastine kirkon esseeseen on lyhyesti sanottuna tyrmäävä. Joseph Smithin väitetyn käännöksen kuvajäljennökset ovat vääristyneet, koska Joseph Smith on täydentänyt käytössään olleista papyruksista kopioimiaan epätäydellisiä kuvia väärin mm. lisäämällä ihmisen pään shakaalipäiselle Anubis -jumalalle. Kaikki Joseph Smithin julkaisemat kuvaselitykset ovat väärin jopa niin, että hahmojen sukupuolet Joseph Smith arvasi pieleen. Joseph Smithillä meni käännöksessään pieleen myös käsitteet yleisemminkin ja teksti vilisee anakronismeja, jotka paljastavat ettei kyseessä ole antiikin teksti.
MAP-kirkon esseeseen keräämät lähdeviitteet tohtori Ritner huomio tekstissään myös. Monin paikoin kirkon käyttämät lähdeviitteet eivät Ritnerin mukaan edes tue kirkon esseessä esittämiä väitteitä vaan näyttää siltä, että kirkko varsin luovasti kehittää uusia tulkintoja viittaamistaan lähdemateriaaleista. Esimerkkinä mainittakoon nyt BYU:ssa työskentelevän tohtori Kerry Muhlensteinin julkaisu, joka käsittelee kuolemantuomioita antiikin Egyptissä, josta MAP-kirkko esseessään yrittää viritellä tukea käsityksilleen uskonnollisista ihmisuhreista ja ihmisten tuomitsemisesta kuolemaan mikäli nämä kieltäytyivät palvomasta Egyptiläisiä jumalia. Tohtori Ritner tyytyy toteamaan ettei Muhlensteinin tutkimus aiheesta tue MAP-kirkon esseessä esittämiä väitteitä, sillä antiikin Egyptissä ihmisiä ei teloitettu sen perusteella mitä jumalia he palvoivat. Vastaavasti MAP-kirkko yrittää myös käyttää kolmannelta vuosisadalta peräisin olevaan papyrukseen liittyvää tutkimusta tukeakseen Abrahamin kirjaa, siis ikäänkuin pari tuhatta vuotta väitetyn Abrahamin jälkeen raapustettu dokumentti todistaisi jotain Abrahamista. MAP-kirkko ei siis osaa lainata oikein lähteitä vaan syyllistyy tiedon vääristämiseen yrittäessään puolustaa omia pyhiä tekstejään.
Lisäksi MAP-kirkon essee yrittää luoda uusia aukkoja, joihin Abrahamin kirjan käännöstyön voisi piilottaa maalailemalla mielikuvia, että nyt kirkon hallussa olevasta papyruksesta puuttuu juuri ne osat, josta Abrahamin kirja olisi käännetty. Samalla kirkko pyrkii aktiivisesti sivuuttamaan kokonaisuudessaan sen tosiasian, että kaikki ne Joseph Smithin ja kirkon julkaisemat kuvat ja egyptiläisten kirjoitusmerkkien selitykset kaikkien näiden vuosien varrella ovat täysin väärin. Kyseessä on siis perinteinen savuverhona tunnettu harhautusyritys. Ritner tyrmää myös tämän harhautusyrityksen sillä vuonna 1966 Modern Microfilm Co. sai käsiinsä erään BYU:n opiskelijan kautta mikrofilmin, jossa ei ollut ainoastaan kuvattuna Joseph Smithin alkuperäiset egyptiläiset aakkoset vaan myös useita alkuperäisiä käsikirjoitusversioita teksteistä, joista myöhemmin muotoutui nykyisellään Abrahamin kirjana tunnettu teksi. Kirkon hallussa nykyisin oleva papyrushan taas löydettiin vasta 1967 ja siitä julkaistiin kuvat kirkon julkaisuissa vasta myöhemmin, joten 1966 esiin pulpahtaneet mikrofilmit ovat siis olleet kirkon arkistoista, eivätkä mitenkään ole voineet olla väärennöksiä. Mikrofilmillä oli kopioituna "Henkäysten kirjasta" suoria otteita, joita ei syystä tai toisesta Abrahamin kirjaan sitten kuitenkaan painettu kuten nykyisellään kirjasta löytyvät kuvaväärennökset.
Lopuksi tohtori Ritner toteaakin, että Abrahamin kirjalla ei ole mitään tekemistä antiikin egyptin tai Abrahamin kanssa. Tekstillä on ainoastaan arvoa tutkittaessa varhais-Amerikalaista uskonperinnettä, syntyä ja kulttuuria.
perjantai 8. elokuuta 2014
Uskonnon vaikutukset lapsiin
BBC uutisoi Bostonin yliopiston tutkimuksesta, jonka tulokset kertoivat kuinka uskonnollisen kasvatuksen saaneilla lapsilla oli merkittävästi heikentynyt kyky arvioida tarinoiden todenperäisyyttä. Aiemmin kirjoitin jo George Tamarinin aikoinaan tekemästä tutkimuksesta kuinka uskonto vaikuttaa lasten moraalikäsityksiin ja tämä Bostonissa tehty tutkimus vahvistaa kuinka merkittävästi uskonto vaikuttaa pienten lasten ajatteluun ja maailmankuvaan.
Olisikin mielenkiintoista jos nyt tehdyn tutkimuksen jälkeen tehtäisiin seurantatutkimus parinkymmenen vuoden päästä samoilla koehenkilöillä. Kantaako uskonnollisen kasvatuksen lasten mieliin iskostamat ihmetarinat yli murrosiän ja kuinka se on vaikuttanut näiden lasten koulumenestykseen? Sinänsä uskonnollisten ihmetarinoiden kertominen lapsille satuna ja kulttuurin siirtona ei luultavasti ole suunnattoman haitallista jos lapset hieman myöhemmin pystyvät uskonnollisesta kasvatuksestaan huolimatta omaksumaan riittävän kyvyn toden ja fiktion erottamiselle toisistaan. Sen sijaan jos taas lasten kykyä erottaa todellisuutta fiktiosta vahingoitetaan pysyvästi synnytetään helppouskoisia huijattavia, jotka uskovat mihin tahansa ihmelääkkeeksi markkinoituun huippulaihdutusmenetelmään tai vaikkapa homeopatiaan.
Sinänsä satujen ja fantasiatarinoiden avulla lapsille opetetaan usein monia asioita eivätkä ne sellaisenaan ole mitenkään huonoja. Uskonnollisiin tarinoihin verrattuna satuja ei kuitenkaan kerrota historiallisina faktoina vaan usein vanhemmat, ainakin meillä, vielä keskustelevat lasten kanssa mitkä asiat milloisestakin tarinasta voisivat olla mahdollisia ja mitkä ovat olemassa vain mielikuvituksessa ja saduissa. Toki luonnollista on, että fantasia ja todellisuus menevät lapsella sekaisin jos hänelle taaperoikäisestä alkaen opeteaan kuinka Jeesus taikoi vettä viiniksi, paranteli ihmisiä taikakosketuksellaan tai käveli taianomaisesti veden päällä.
Korjaantuuko kyky hahmottaa todellisuutta myöhemmin? Jos korjaantuu niin milloin se tapahtuu ja kuinka paljon kehittymättömämpi on tuolloin uskonnollisen lapsuuden kokeneen nuoren mieli verrattuna muihin samanikäisiin?
Tähänkö Jeesus viittasi todetessaan kuinka Jumalan valtakunta on lastenkaltaisille? Ihmisille, jotka eivät osaa erottaa todellisia tarinoita fiktiosta ja jotka uskovat kaikkein uskomattomimmatkin tarinat tosiksi.
Olisikin mielenkiintoista jos nyt tehdyn tutkimuksen jälkeen tehtäisiin seurantatutkimus parinkymmenen vuoden päästä samoilla koehenkilöillä. Kantaako uskonnollisen kasvatuksen lasten mieliin iskostamat ihmetarinat yli murrosiän ja kuinka se on vaikuttanut näiden lasten koulumenestykseen? Sinänsä uskonnollisten ihmetarinoiden kertominen lapsille satuna ja kulttuurin siirtona ei luultavasti ole suunnattoman haitallista jos lapset hieman myöhemmin pystyvät uskonnollisesta kasvatuksestaan huolimatta omaksumaan riittävän kyvyn toden ja fiktion erottamiselle toisistaan. Sen sijaan jos taas lasten kykyä erottaa todellisuutta fiktiosta vahingoitetaan pysyvästi synnytetään helppouskoisia huijattavia, jotka uskovat mihin tahansa ihmelääkkeeksi markkinoituun huippulaihdutusmenetelmään tai vaikkapa homeopatiaan.
Sinänsä satujen ja fantasiatarinoiden avulla lapsille opetetaan usein monia asioita eivätkä ne sellaisenaan ole mitenkään huonoja. Uskonnollisiin tarinoihin verrattuna satuja ei kuitenkaan kerrota historiallisina faktoina vaan usein vanhemmat, ainakin meillä, vielä keskustelevat lasten kanssa mitkä asiat milloisestakin tarinasta voisivat olla mahdollisia ja mitkä ovat olemassa vain mielikuvituksessa ja saduissa. Toki luonnollista on, että fantasia ja todellisuus menevät lapsella sekaisin jos hänelle taaperoikäisestä alkaen opeteaan kuinka Jeesus taikoi vettä viiniksi, paranteli ihmisiä taikakosketuksellaan tai käveli taianomaisesti veden päällä.
Korjaantuuko kyky hahmottaa todellisuutta myöhemmin? Jos korjaantuu niin milloin se tapahtuu ja kuinka paljon kehittymättömämpi on tuolloin uskonnollisen lapsuuden kokeneen nuoren mieli verrattuna muihin samanikäisiin?
Tähänkö Jeesus viittasi todetessaan kuinka Jumalan valtakunta on lastenkaltaisille? Ihmisille, jotka eivät osaa erottaa todellisia tarinoita fiktiosta ja jotka uskovat kaikkein uskomattomimmatkin tarinat tosiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)