Taivaan äiti

Syyskuussa 1993 MAP-kirkko kohdisti kurinpitotoimiaan Lynne Kanavel Whitesidesia vastaan. September Six -wikipediasivu toteaa aiheesta näin:

Lynne Kanavel Whitesides is a Mormon feminist noted for speaking on the Mother in Heaven. Whitesides was the first of the group to experience church discipline. She was disfellowshipped September 14, 1993.

Wikpediasivu mormonismin taivaan äidistä mainitsee myös kurinpitoimia kohdistetun tämän aiheen tiimoilta Maxine Hanksiin, Janice Allrediin ja Margaret Toscanoon.

Nyt reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin MAP-kirkko julkaisi taivaan äidistä virallisen kirjoituksen.

Tapaus "Taivaan äiti" kuvastaa hyvin sitä miten aihe hieman aiemmin oli niin tabu ja siitä keskusteleminen johti kurinpitotoimiin, mutta tänä päivänä kirkko julistaa oppia omilla verkkosivuillaan.

Latter-day Saints direct their worship to Heavenly Father, in the name of Christ, and do not pray to Heavenly Mother. In this, they follow the pattern set by Jesus Christ, who taught His disciples to “always pray unto the Father in my name.” Latter-day Saints are taught to pray to Heavenly Father, but as President Gordon B. Hinckley said, “The fact that we do not pray to our Mother in Heaven in no way belittles or denigrates her.” Indeed, as Elder Rudger Clawson wrote, “We honor woman when we acknowledge Godhood in her eternal Prototype.”

Näin viimein MAP-kirkko virallisilla sivuillaan tunnustaa taivaan äidin jumaluuden ja lisää virallisesti panteoniinsa naisjumalan, joka mormonien palvoman Jeesuksen esimerkin mukaan ei ole rukousten ja palvonnan arvoinen. Väite, ettei taivaan äidin kanssa pyritä kommunikaatioyhteyteen rukouksen kautta tai muilla tavoin millään muotoa vähättelisi taivaan äidin roolia tai merkitystä, on kaikilta osin ristiriitainen ja pakottaa esittämään kysymyksen: "Millainen jumala on jumala, joka ei ole rukousten ja palvonnan arvoinen?"

Kuten edellisessä MAP-kirkon mieskuvaa käsitelleessä blogikirjoituksessani totesin kaikki pelastavat toimitukset riippuvat miehistä, eikä naisilla ole siinä osaa eikä arpaa. Naisilla ei ole mahdollisuuksia juurikaan vaikuttaa edes omaan pelastumiseensa jos mies ei suostu pelastavia toimenpiteitä naiselle tekemään.

As with many other truths of the gospel, our present knowledge about a Mother in Heaven is limited. Nevertheless, we have been given sufficient knowledge to appreciate the sacredness of this doctrine and to comprehend the divine pattern established for us as children of heavenly parents. Latter-day Saints believe that this pattern is reflected in Paul’s statement that “neither is the man without the woman, neither the woman without the man, in the Lord.” Men and women cannot be exalted without each other.

Yllä oleva kappale julistaa, kuinka korotukseen ei ole asiaa ilman vastakkaista sukupuolta olevaa aviopuolisioa, niin naisen korotus riippuu edelleen enemmän miehestä. Miehellä voi mormonioppien mukaan olla useita samanaikaisesti voimassa olevia temppeliavioliittoja, toisin kuin naisilla. Samoin tempeliseremonioissa symbolisen verhon läpi mies kutsuu naisen, josta loogisesti seuraa käsitys, että nainen ei voi päästä verhon toiselle puolelle ellei mies häntä sinne kutsu, mutta mies on sinne jo päässyt muilla keinoin. Kysynkin nyt tämän artikkelin luettunani seuraavaa: "Potkitaanko verhon läpi tulleet miehet pois korotuksesta mikäli he eivät kutsu vaimojaan luokseen?"

Nyt kirkon julkaisema artikkeli taivaan äidistä vain vahvistaa käsityksiäni sukupuolten eriarvoisuudesta MAP-kirkossa. Artikkelissaan kirkko tunnustaa virallisesti naisjumalan, jolla ei ole mitään käytännön arvoa tai mahdollisuuksia kommunikoida maallisen vaelluksen piinaamien lastensa kanssa. Mormonien naisjumala onkin lähinnä irvikuva jumalkuvien joukossa, äiti jolla ei ole minkäänlaista kontaktirajapintaa omiin lapsiinsa.

Kirkossa on edelleen vallalla naisvihamielinen kulttuuri, jossa naiset ovat ainoastaan käyttöesineitä, palvelijoita ja statussymboleita miehille. Naisesta on käytännössä muotoiltu eräänlainen pokaali, jonka mies vetää tuonpuoleisessa verhon läpi esitelläkseen sen jumalilleen ja varmistaakseen oman korotuksensa. Korotukseen tarvittavien pokaalien lukumäärää ei ole opillisesti tietääkseni tarkemmin määritelty, mutta mikäli Joseph Smithin esimerkistä voidaan jotain päätellä niin pokaalien varastaminen kavereilta on myös sallittua.

Pelastus riippuu miehisistä kehoista

Etsiskellessäni suomenkielisiä tutkimuksia mormonismiin liittyen löysin 6.6.2008 Teologia.fi:ssä julkaistun uutisen mormonikirkon mieskuvaa analysoineesta pro gradusta: "Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa". Pro gradussaan Oscar Ortiz-Nieminen luotaa sitä  mieskuvaa, joka välittyy mormonipappeudenhaltijoiden opaskirjasta ja mikä näin oletettavasti myös nivoutuu enemmän tai vähemmän tietoisesti osaksi kaikkien mormonimiesten persoonaa ja ihanteita. Tässä muutamia huomioita kyseisestä pro gradusta.

Yleiskuva, joka Oscar Ortiz-Niemisen pro gradusta minulle jäi päälimmäiseksi on, että mormonismi on perusteiltaan hyvin fyysinen uskonto. Iso osa mormoniteologiaa näyttäisi pro gradun mieskuvan perusteella kiertävän tavalla tai toisella miesten fyysisten toimien ympärillä.

Ilman mormonimiehen näkyvää ja konkreettista ruumiillista toimintaa kukaan ihminen ei voisi saavuttaa tulevan, tuonpuoleisen olemuksen täyteyttä. Pappeuden rituaalisiin ja pelastaviin asentoihin, liikkeisiin ja eleisiin ladataan vahvoja kosmologisia merkityksiä ihmisten asemasta maailmankaikkeudessa. Kuten edellisessä luvussa esitin, niiden kautta pyritään myös luomaan yhteys mormonimiehen ja sakraalihistorian mieshahmojen välille. Koska ainoastaan miehellä on oikeus suorittaa näitä toimituksia, ne tukintani mukaan rakentavat väistämättä käsitystä miehen ruumiin keskeisestä asemasta pelastusjärjestyksessä. Kehollaan mormonimies esittää myyttisesti sävyttynyttä pelastajan performanssia, jota normittavat pappeuteen kuuluvat ja toistuvat ruumiilliset tyylit ja olemisen tavat.

Fyysiset eleet ja teot on määritelty hyvinkin pikkutarkasti ja niiden suorittaminen edellyttää oikealla tavalla puhdasta mieskehoa, juuri oikeaa järjestystä ja oikeaa pieteettiä, jotta pelastukseen johtava rituaalinen suoritus kelpaa mormonijumalille.

Scherper-Hughesin ja Lockin ruumiillisuuden jakoa soveltaen pelastavien toimitusten kontekstissa mormonimiehen keho näyttäytyy yhteisöllisenä ja poliittisena. Kasteen riittiä toimittaessa on valvottava, että oikeat asetussanat tulevat oikealla tavalla sanotuiksi ja että kastajan ruumis taivuttaa ja painaa oikealla tavalla kastettavan veden pinnan alle. Pappeustoimitusten ohjeistuksen pikkutarkkuus ja niiden suorittamisen yhteisöllinen valvonta muodostavat sellaisen käsityksen, että pyhät riitit ovat enemmän kuin vertauskuvallisia. Miehen ruumis pyritään esittämään toden totta jumalallisen voiman ja auktoriteetin maanpäälliseksi väyläksi.

Mormonimiesten suorittamat rituaaliset eleet ja teot eivät siis ole ainoastaan symbolisia tai vertauskuvallisia vaan mormonipelastuksen kannalta välttämättömiä osakokonaisuuksia mormonijumalten pelastussuunnitelmassa. Pelastavat rituaalit voi suorittaa ainoasstaan oikeanlainen kelvollinen mormonimies ja koko maailman ihmisten pelastuminen on riippuvainen kelvollisten mormonimiesten oikeilla eleillä suorittamista teoista.

Käsikirja rakentaa mielikuvaa, jossa miehen ruumis on aktiivinen, jumalallista pelastusta jakava agentti. Pappeutensa avulla mies sitoo ja tuo yhteen omalla ruumiillaan tuon- ja tämänpuoleisen maailman.

Mies ja vain mies voi pelastaa maailman naiset ja lapset omilla oikealla tavalla suorittamillaan teoilla. Miehen ruumis on kosmisesti aktiivinen työkalu, joka toimii maailman näyttämöllä MAP-kirkon käsikirjoittaman performanssin mukaan tuottaakseen pelastusta ympäristöönsä. Henkisyys ja hengellisyys jäävät pelastuksessa sivuosaan miesten fyysisesti suorittamien toimitusten noustessa teologian keskiöön välttämättömiksi toimenpiteiksi.

Mormonismissa sukupuoli on ennalta määrätty pyhä ominaisuus ja sukupuolille on määritelty tarkat normit miten sukupuolen puitteissa pitää toimia. Kirkon johtajien, jotka ovat kaikki käytännössä valkoisia indoeurooppalaisia miehiä, määrittelemiä sukupuolinormeja vastaan toimiminen voikin johtaa kurinpitotoimiin ja jopa kirkosta erottamiseen. Oikeanlaista sukupuolellista käyttäytymistä myös valvotaan, ohjaillaan ja "vääränlaiseen" sukupuolelliseen käyttäytymiseen puututaan, alla muutamia otteita pro gradusta, jotka tätä mormonismin aspektia havainnollistavat.

Miehen sopivuutta pappeuden pyhien velvollisuuksien täyttämiseksi arvioidaan pappeusjohtajien tekemien muodollisten haastattelujen tai puhuttelujen kautta.

Miesten sekä keskinäinen että naisiin kohdistama kontrolli näkyy käsikirjan teksteissä myös osana tavallista seurakuntaelämää. Mormoni pyritään pitämään tiiviisti osana omaa yhteisöään.

Kotiopettajien tulee valvoa, vahvistaa ja auttaa toisia mormoneja. Samankaltaista sosiaalista kontrollia voidaan ajatella esiintyvän mormonimiesten pappeusvirkaan kuuluvissa ryhmissä eli koorumeissa.

Raadollisimmillaan mormonikirkko kontrolloi ja pakottaa miehet, oletettavasti myös naiset, sukupuolensa mukaiseen ennalta määrättyyn käyttäytymismalliin.

Oikeanlaiseen maskuliinisuuteen kuuluu olennaisesti kuuliaisuuden osoittaminen Jumalan välikappaleisiin: erityisesti profeettaan ja muihin yleisauktoriteetteihin. Mormonikirkon pappeusverkosto pyrkii sosialisaation ja suoran kontrollin kautta kasvattamaan, ohjaamaan, tukemaan, painostamaan ja pakottamaan miehiä hyviksi mormoneiksi ja papeiksi. Käsikirjassa neuvoo mormonimiehiä pitämään yhtä ja vahtimaan toinen toisiaan. Kirkko pyrkii kontrolloimaan miesruumiiden performansseja erilaisten yksityiskohtaisten käskyjen ja ohjeistusten kautta. Mikäli mormonimies epäonnistuu tai toimii ihanteiden vastaisesti yhteisö voi rangaista häntä jopa erottamisella. Hegemonisen mormonimaskuliinisuuden performoiminen on tarkkaan valvottua ja kontrolloitua ruumiillista työtä, jonka kautta pyritään tuomaan pelastusta tähän maailmaan.

 Mormonikirkossa ihmisen kelvollisuus määräytyy siis MAP-kirkon määrittelemien hyvin ulkoisten käyttäytymisnormien perusteella. Ihminen ei kelpaa, jos hän ei pysty tai halua käyttäytyä Utahista johdetun sukupuolille määriteltyjen käyttäytymismallien mukaan. Omana itsenään mies ei ole riittävän "hyvä" vaan jokaisen miehen odotetaan kloonaavan itsestään tarkkaan rajattujen käytösmallien mukaan elävän miesihanteen mukaisen robotin.

Luettuani Oscar Ortiz-Niemisen pro gradun käsitykseni mormonikirkon jäseniinsä kohdistamasta manipuloinnista löytyi uusia ulottuvuuksia. Kokonaisvaltainen valvonta ja kontrolli tuntuu taas kerran ulottuvan syvemmälle kuin aiemmin osasin edes kuvitella. MAP-kirkko määrittelee jopa sen millainen on mies ja miten tämä "oikea tosi mies" tekee ja tuntee missäkin tilanteissa.

Opetusoppaan tekstit voi ymmärtää niin, että ne myös ohjaavat ja määrittelevät niitä tutkintoja, joita ruumiillisista kokemuksista syntyy. Manuaalin tekstit pyrkivät viestittämään vastaanottajakunnalleen millainen kehollinen toiminta ja siihen liittyvä kokemuksellisuus on suotavaa ja/tai mahdollista missäkin kontekstissa. Yksittäisille kokijasubjekteille käsikirjan tekstit antavat kielen, käsitteistön ja diskurssin, joihin he voivat omat aistimuksensa ja tuntemuksensa paikantaa.

Määritelty suotava kontekstuaalinen kehollinen toiminta ja kokemuksellisuus synnyttävät arvatenkin ennalta määriteltyjä aistimuksia ja tuntemuksia, joita henkilöt sitten paikantavat kirkon määrittelemillä tavoilla. Lopputuloksena monet varmasti kokevat näin synnytetyt illuusiot hengelliseksi johdatukseksi tai todisteiksi kirkon totuusväitteille, vaikka kyseessä näyttäisi ennemminkin olevan tarkkaan käsikirjoitettu näytelmä, jonka tavoitteena on sitouttaa yksilöt/uhrit kirkon johtajien vallan alle.

Joseph Smith ja L. Ron Hubbard

Toissa päivänä Ylen Docventures näytti "Going Clear" dokumenttielokuvan skientologiasta. Kaiken kaikkiaan dokumentti oli varsin pydähdyttävä ja pisti ihmettelemään miten ihmiset oikeasti saadaan uskomaan mitä uskomattomimpia juttua. Dokumentin aikana huomioni kiinnittyi moniin samankaltaisuuksiin skientologian perustajan L. Ron Hubbardin ja mormonismin perustajan Joseph Smithin välillä.

L. Ron Hubbard oli kiistämättä melkoinen tarinankertoja. Hubbard kirjoitti sci-fi -kirjallisuutta ja Guinessin ennätysten kirjan mukaan hän on maailman eniten käännetty kirjailija, eniten äänikirjoja julkaissut yksittäinen kirjailija, eniten kirjoja julkaissut yksittäinen kirjailija ja eniten kopioita yhdestä kirjasta julkaissut kirjailija. L. Ron Hubbard oli siis hyvin tuottelias kirjailija, mikä kertoo melkoisesta luovuudesta. Hubbardin menestynein teos on "Dianetiikka," josta muotoutui myöhemmin skientologian perusteos.

Siinä missä L. Ron Hubbard vietti uransa alkuvaiheessa runsain mitoin aikaa kirjoituskoneensa äärellä naputellen sci-fi tarinoita, mormonismin perustaja Joseph Smith vietti aikaa perheensä kanssa sepitellen omia fantasiatarinoitaan Amerikan intiaaneista ja maagisista voimista. Molempien miesten mielikuvitus näyttää loikkineen pitkälti samoja väyliä myöhemmin ammentaen mielikuvitustensa tuotokset omien uskonliikkeidensä perustaksi. Joseph Smithin vilkkaasta mielikuvituksesta ja tuotteliaisuudesta jälkipolville on jäänyt aikalaisen mittapuun mukaan melko mittava fantasiaromaani Mormonin Kirja, osittain uudelleen kirjoitettu Raamattu, sci-fi -elementtejä sisältävä Abrahamin kirja ja kokoelma mormonijumalien käskyjä sisällytettynä Oppi ja Liitot -kirjaan.

Hubbardin ja Smithin filosofioissa on myös tietynlaista yhtäläisyyttä. Hubbardin Xenu oli galaktinen hallitsija, joka kukisti kapinan ja passitti sen jälkeen miljoonia ihmisiä maapallolle, jossa heidät tuhottiin mutta heidän henkensä jäivät tänne elämään pahoina henkinä thetoina. Joseph Smithin jumalat asustelevat Kolob nimisen tähden lähettyvillä ja he kukistivat kapinan, jota johti Lusifer. Mormonismin Lucifer kapinajoukkoineen passitettiin myös maapallolle, samoin kuin Xenun tuhoamat ihmiset, ilman fyysistä olomuotoa kiusamaan ihmisiä.

Yhtäläisyydet Hubbardin ja Joseph Smithin välillä eivät luonnollisestikaan lopu tähän. Ilmeisiä samankaltaisuuksia löytyy myös heidän käyttämistään henkisen väkivallan työkaluista. "Going Clear" dokumentissa mm. kerrottiin kuinka Hubbard oli kosinut vaimoaan uhaten tappaa itsensä mikäli mielitietty ei suostuisi avioon, johon Sara Norhrup Hollister sitten myöntyi pelastaakseen L. Ron Hubbardin hengen. Joseph Smith käytti vastaavaa uhkailua, hieman eri tavoin muotoiltuna, kosiskellessaan vaimoja itselleen. Legendaarisin Joseph Smithin uhkaus oli väite kuinka jumalan enkeli tappaisi Joseph Smithin liekehtivällä miekalla mikäli nainen ei suostunut hänen vaimokseen.

Hubbardin ja Smithin perintönä maailmaan on syntynyt kaksi merkittäviä yhtäläisyyksiä sisältävää filosofisuskonnollista yhteisöä. Molempien toimintaperiaatteet etenkin liikkeisiin kriittisesti suhtautuvia kohtaan ovat hyvin samankaltaisia. Molemmissa ulkopuoliset ovat uhka ja oma yhteisö on jatkuvan vainon kohteena. Omaa väkeä valvotaan herkeämättä ja mikäli kriittistä henkilöä ei saada palautettua ruotuun hänet potkitaan pihalle. Vaikka skientologiassa kriitikkojen, erotettujen ja eronneiden kohtelu on viety äärimmilleen ja loukkaa ihmisoikeuksia jopa vakavammin kuin Jehovan Todistajien käytännöt, mormonikirkko jää jälkeen vain hieman. Reilu vuosi sitten Dennis ja Rauni Higley kävivät Suomessa ja keskuteluissamme he kertoivat joutuneensa Utahissa MAP-kirkon vakoilun kohteeksi. En tuolloin vielä uskonut Dennisin ja Raunin väitteitä puhelinsalakuuntelusta, koska koko asia tuntui niin käsittämättömältä. Vastaavia tarinoita kuitenkin löytyy myös muilta mormonismin piirissä kasvaneilta kuten vaikkapa Mitt Romneyn serkulta, joka kertoi "The Mormon Candidate" dokumentissa joutuneensa kartetuksi ja MAP-kirkon agenttien seurailevan hänen liikkeitään.

On häkellyttävää kuinka paljon yhtymäkohtia kahdesta kultista ja niiden perustajista löytyy. "Going Clear" tyylisiä dokumentteja, jotka avaavat erilaisten lahkojen ja kulttien syntyä sekä perustajien sielunmaisemaa, toivoisi enemmän. Epäilemättä kulttijohtajien psyykeitä on analysoitu eripuolilla maailmaa psykologien toimesta ja tutkimustuloksia on varmasti julkaistu tiedelehdissä, mutta maallikoille ne ovat aika raskasta luettavaa ja vaikeasti löydettäviä.