Pelastus riippuu miehisistä kehoista

Etsiskellessäni suomenkielisiä tutkimuksia mormonismiin liittyen löysin 6.6.2008 Teologia.fi:ssä julkaistun uutisen mormonikirkon mieskuvaa analysoineesta pro gradusta: "Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa". Pro gradussaan Oscar Ortiz-Nieminen luotaa sitä  mieskuvaa, joka välittyy mormonipappeudenhaltijoiden opaskirjasta ja mikä näin oletettavasti myös nivoutuu enemmän tai vähemmän tietoisesti osaksi kaikkien mormonimiesten persoonaa ja ihanteita. Tässä muutamia huomioita kyseisestä pro gradusta.

Yleiskuva, joka Oscar Ortiz-Niemisen pro gradusta minulle jäi päälimmäiseksi on, että mormonismi on perusteiltaan hyvin fyysinen uskonto. Iso osa mormoniteologiaa näyttäisi pro gradun mieskuvan perusteella kiertävän tavalla tai toisella miesten fyysisten toimien ympärillä.

Ilman mormonimiehen näkyvää ja konkreettista ruumiillista toimintaa kukaan ihminen ei voisi saavuttaa tulevan, tuonpuoleisen olemuksen täyteyttä. Pappeuden rituaalisiin ja pelastaviin asentoihin, liikkeisiin ja eleisiin ladataan vahvoja kosmologisia merkityksiä ihmisten asemasta maailmankaikkeudessa. Kuten edellisessä luvussa esitin, niiden kautta pyritään myös luomaan yhteys mormonimiehen ja sakraalihistorian mieshahmojen välille. Koska ainoastaan miehellä on oikeus suorittaa näitä toimituksia, ne tukintani mukaan rakentavat väistämättä käsitystä miehen ruumiin keskeisestä asemasta pelastusjärjestyksessä. Kehollaan mormonimies esittää myyttisesti sävyttynyttä pelastajan performanssia, jota normittavat pappeuteen kuuluvat ja toistuvat ruumiilliset tyylit ja olemisen tavat.

Fyysiset eleet ja teot on määritelty hyvinkin pikkutarkasti ja niiden suorittaminen edellyttää oikealla tavalla puhdasta mieskehoa, juuri oikeaa järjestystä ja oikeaa pieteettiä, jotta pelastukseen johtava rituaalinen suoritus kelpaa mormonijumalille.

Scherper-Hughesin ja Lockin ruumiillisuuden jakoa soveltaen pelastavien toimitusten kontekstissa mormonimiehen keho näyttäytyy yhteisöllisenä ja poliittisena. Kasteen riittiä toimittaessa on valvottava, että oikeat asetussanat tulevat oikealla tavalla sanotuiksi ja että kastajan ruumis taivuttaa ja painaa oikealla tavalla kastettavan veden pinnan alle. Pappeustoimitusten ohjeistuksen pikkutarkkuus ja niiden suorittamisen yhteisöllinen valvonta muodostavat sellaisen käsityksen, että pyhät riitit ovat enemmän kuin vertauskuvallisia. Miehen ruumis pyritään esittämään toden totta jumalallisen voiman ja auktoriteetin maanpäälliseksi väyläksi.

Mormonimiesten suorittamat rituaaliset eleet ja teot eivät siis ole ainoastaan symbolisia tai vertauskuvallisia vaan mormonipelastuksen kannalta välttämättömiä osakokonaisuuksia mormonijumalten pelastussuunnitelmassa. Pelastavat rituaalit voi suorittaa ainoasstaan oikeanlainen kelvollinen mormonimies ja koko maailman ihmisten pelastuminen on riippuvainen kelvollisten mormonimiesten oikeilla eleillä suorittamista teoista.

Käsikirja rakentaa mielikuvaa, jossa miehen ruumis on aktiivinen, jumalallista pelastusta jakava agentti. Pappeutensa avulla mies sitoo ja tuo yhteen omalla ruumiillaan tuon- ja tämänpuoleisen maailman.

Mies ja vain mies voi pelastaa maailman naiset ja lapset omilla oikealla tavalla suorittamillaan teoilla. Miehen ruumis on kosmisesti aktiivinen työkalu, joka toimii maailman näyttämöllä MAP-kirkon käsikirjoittaman performanssin mukaan tuottaakseen pelastusta ympäristöönsä. Henkisyys ja hengellisyys jäävät pelastuksessa sivuosaan miesten fyysisesti suorittamien toimitusten noustessa teologian keskiöön välttämättömiksi toimenpiteiksi.

Mormonismissa sukupuoli on ennalta määrätty pyhä ominaisuus ja sukupuolille on määritelty tarkat normit miten sukupuolen puitteissa pitää toimia. Kirkon johtajien, jotka ovat kaikki käytännössä valkoisia indoeurooppalaisia miehiä, määrittelemiä sukupuolinormeja vastaan toimiminen voikin johtaa kurinpitotoimiin ja jopa kirkosta erottamiseen. Oikeanlaista sukupuolellista käyttäytymistä myös valvotaan, ohjaillaan ja "vääränlaiseen" sukupuolelliseen käyttäytymiseen puututaan, alla muutamia otteita pro gradusta, jotka tätä mormonismin aspektia havainnollistavat.

Miehen sopivuutta pappeuden pyhien velvollisuuksien täyttämiseksi arvioidaan pappeusjohtajien tekemien muodollisten haastattelujen tai puhuttelujen kautta.

Miesten sekä keskinäinen että naisiin kohdistama kontrolli näkyy käsikirjan teksteissä myös osana tavallista seurakuntaelämää. Mormoni pyritään pitämään tiiviisti osana omaa yhteisöään.

Kotiopettajien tulee valvoa, vahvistaa ja auttaa toisia mormoneja. Samankaltaista sosiaalista kontrollia voidaan ajatella esiintyvän mormonimiesten pappeusvirkaan kuuluvissa ryhmissä eli koorumeissa.

Raadollisimmillaan mormonikirkko kontrolloi ja pakottaa miehet, oletettavasti myös naiset, sukupuolensa mukaiseen ennalta määrättyyn käyttäytymismalliin.

Oikeanlaiseen maskuliinisuuteen kuuluu olennaisesti kuuliaisuuden osoittaminen Jumalan välikappaleisiin: erityisesti profeettaan ja muihin yleisauktoriteetteihin. Mormonikirkon pappeusverkosto pyrkii sosialisaation ja suoran kontrollin kautta kasvattamaan, ohjaamaan, tukemaan, painostamaan ja pakottamaan miehiä hyviksi mormoneiksi ja papeiksi. Käsikirjassa neuvoo mormonimiehiä pitämään yhtä ja vahtimaan toinen toisiaan. Kirkko pyrkii kontrolloimaan miesruumiiden performansseja erilaisten yksityiskohtaisten käskyjen ja ohjeistusten kautta. Mikäli mormonimies epäonnistuu tai toimii ihanteiden vastaisesti yhteisö voi rangaista häntä jopa erottamisella. Hegemonisen mormonimaskuliinisuuden performoiminen on tarkkaan valvottua ja kontrolloitua ruumiillista työtä, jonka kautta pyritään tuomaan pelastusta tähän maailmaan.

 Mormonikirkossa ihmisen kelvollisuus määräytyy siis MAP-kirkon määrittelemien hyvin ulkoisten käyttäytymisnormien perusteella. Ihminen ei kelpaa, jos hän ei pysty tai halua käyttäytyä Utahista johdetun sukupuolille määriteltyjen käyttäytymismallien mukaan. Omana itsenään mies ei ole riittävän "hyvä" vaan jokaisen miehen odotetaan kloonaavan itsestään tarkkaan rajattujen käytösmallien mukaan elävän miesihanteen mukaisen robotin.

Luettuani Oscar Ortiz-Niemisen pro gradun käsitykseni mormonikirkon jäseniinsä kohdistamasta manipuloinnista löytyi uusia ulottuvuuksia. Kokonaisvaltainen valvonta ja kontrolli tuntuu taas kerran ulottuvan syvemmälle kuin aiemmin osasin edes kuvitella. MAP-kirkko määrittelee jopa sen millainen on mies ja miten tämä "oikea tosi mies" tekee ja tuntee missäkin tilanteissa.

Opetusoppaan tekstit voi ymmärtää niin, että ne myös ohjaavat ja määrittelevät niitä tutkintoja, joita ruumiillisista kokemuksista syntyy. Manuaalin tekstit pyrkivät viestittämään vastaanottajakunnalleen millainen kehollinen toiminta ja siihen liittyvä kokemuksellisuus on suotavaa ja/tai mahdollista missäkin kontekstissa. Yksittäisille kokijasubjekteille käsikirjan tekstit antavat kielen, käsitteistön ja diskurssin, joihin he voivat omat aistimuksensa ja tuntemuksensa paikantaa.

Määritelty suotava kontekstuaalinen kehollinen toiminta ja kokemuksellisuus synnyttävät arvatenkin ennalta määriteltyjä aistimuksia ja tuntemuksia, joita henkilöt sitten paikantavat kirkon määrittelemillä tavoilla. Lopputuloksena monet varmasti kokevat näin synnytetyt illuusiot hengelliseksi johdatukseksi tai todisteiksi kirkon totuusväitteille, vaikka kyseessä näyttäisi ennemminkin olevan tarkkaan käsikirjoitettu näytelmä, jonka tavoitteena on sitouttaa yksilöt/uhrit kirkon johtajien vallan alle.