Terrorismintutkija Atte Kaleva kommentoi tapauksen takana piileviä motiiveja ja logiikkaa Iltalehdessä seuraavasti:
Terroristit pyrkivät siihen, että Euroopassa olisi paljon tuomitsevaa asennetta ja rasismia. Jihadistit ymmärtävät, että jos musliminuoret kokevat tulevansa vainotuksi, sorretuksi tai uhatuksi etnisyytensä takia Euroopassa, se luo hyvin hedelmällistä ilmapiiriä jihadistiselle kiihotukselle ja radikalismille.Kotoisessa Suomessakin viimeaikaisen pakolaisvirran seurauksena noussut uusi rasismin aalto siis Kalevan mukaan putoaa suoraan näiden ääriliikkeiden eduksi. Syrjinnän ja kaltoinkohtelun kohteeksi joutuvat nuoret katkeroituvat mikä laskee kynnystä lähteä etsimään omaa paikkaansa maailmasta ääriliikkeiden riveistä.
Kotosuomalainen rasistien joukko arvatenkin käyttää terrori-iskua vihanlietsontaansa koittaen kerätä omalle aatteelleen lisää kannattajia. Pelon- ja vihanlietsonta onkin siis molemmin puolista ja molemmat ääriosapuolet tässä tilanteessa pyrkivät itseasiassa samaan: oman mediahuomionsa maksimoimiseen, pelon tunteiden synnyttämiseen ja oman agendansa oikeuttamiseen. Molemmat ääripäät katsovat tilannetta omalta puoliskoltaan nähden tilanteessa vain sen minkä he haluavat nähdä perin inhmillisen omia uskomuksia vahvistavan vahvistusvinouman sokaisemina. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Teemu Sinkkonen totesi:
Ääriglobaali jihadistinen liike ja eurooppalainen äärioikeisto ruokkivat toinen toisiaan, ne ovat monessa mielessä samanlaisia ilmiöitä. Molemmat hyötyvät vihan lietsonnasta. Jihadistiset teot aiheuttavat vastakkainasettelun kasvamista, mutta myös vihapolitiikka ja rasismi kasvattavat syrjäytymisen tunnetta etnisissä vähemmistöissä ja helpottavat sitä, että yksilö ajautuu terrorismin pariin.Vastakkainasettelun pelikenttä on siis valmis, ääriainekset molemmin puolin lietsovat vihaa ja pelkoa kansaan ja jollain aikavälillä meno äityy kotisuomessakin polttopulloiskuja vakavammaksi mikäli tilanteeseen ei puututa riittävällä päättävisyydellä. Vaikka Suomen turvallisuusviranomaiset arvioivatkin ettei Suomi ole terrori-iskujen primäärikohde niin vastaaviin tapahtumiin tulee varautua. Kokemuksia löytyy Ruotsista kun vuonna 2010 Tukholmassa pamahti, eikä Ruotsikaan taida lukeutua korkean profiilin terrorismikohteeksi. Samoilla linjoilla näyttää oleva myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö:
Varovaisuus on valttia. Kyllä meidänkin on osattava varautua siihen, että jotain saattaa joskus tapahtua (Suomessa).
Vain reilut yhdeksän tuntia ennen Brysselissä tehtyjä terrori-iskuja Helsingin Sanomien toimittaja Pekka Mykkänen julkaisi kirjoituksen "Herätkää poliittiset päättäjät - Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi". Kirjoituksessaan Mykkänen puuttuu julkiseen rasismiin, jonka valtion virkamiehet tuntuvat sivuuttavan. Lakiviidakon rasismia, vihapuhetta ja henkistä väkivaltaa käsittelevät pykälät tuntuvat kuolleilta kun poliisilla ja syyttäjillä ei näytä olevan halukkuutta puuttua edes räikeisiin tapauksiin. Kovasti mediassa päättäjät viestivät kuinka ollaan huolissaan terrorismista ja ääriliikkeistä, mutta ei kuitenkaan niin huolissaan, että puututtaisiin päättäväisesti niitä synnyttäviin ilmiöihin.
Entäpä sitten uskonyhteisöt, miten ne ovat reagoineet tällaisiin tilanteisiin? Pariisissa viime syksynä tehtyjen terrori-iskujen jälkeen Atte Kaleva totesi näin:
Toivoisin, että muslimiyhteisöjen sisällä käytäisiin avointa ja aktiivista keskustelua. Tämä ongelma on selkeästi islamilainen, koska jihadistit kokevat olevansa hurskaita muslimeja. Se ei riitä, että tuomitaan teot, jos niille ei tehdä mitään.Pelkkä puhe muslimiyhteisöjen taholta ei siis riitä. Eilen kuunnellessani Ylen suoraa lähetystä myös Atte Kalevaa haastateltiin puhelimitse Pakistanista. Puhelussa Kaleva totesi kuinka käytännössä monet muslimiyhteisöt kyllä mediassa kertovat paheksuvansa terroritekoja, mutta sitten kun länsimaisten medioiden edustajat ovat poistuneet paikalta ääni kellossa joidenkin yhteisöjen sisällä vaihtuu toiseksi ja tekoja saatetaan jopa ylistää. Näin toimivia muslimiyhteisöjä vaivaakin siis sama ongelma kuin monia muitakin uskonnollisia lahkoja ja kultteja: mediassa annetaan valheellinen kuva omasta liikkeestä imagosyistä ja todelliset uskomukset sekä käytännöt pidetään vain oman joukon sisäisenä tietona.
Aivan vastaavasti näyttäisi toimivan myös äärioikealle sijottuva Soldiers of Odin viikko sitten julkaistun Ylen uutisen perusteella. Julkisuudessa Soldiers of Odin on pyrkinyt esittäytymään maahanmuuttokriittisenä ja kansalaisten turvallisuudesta huolestuneena järjestönä, mutta kulissien takana järjestö näyttää noudattelevan kulttiuskonnoista ja moottoripyöräkerhoista tuttuja hierarkiamalleja sekä natsi-ideologiaa. Tutkija Sinkkonen osuu siis oikeaan tässäkin mielessä analyysissään ääriuskonnollisten ja äärinationalististen liikkeiden yhtäläisyyksistä.
Nykytilanteessa olisikin syytä valtiojohdossa herätä. Lakeihin kirjoitettuja pykäliä rasismista, vihapuheesta ja henkisestä väkivallasta olisi syytä valvoa ja niiden rikkomisesta pitäisi myös rangaista. Samoin uskonnollisten yhteisöjen valvontaan tulisi kiinnittää huomiota, sillä nykyisellään kukaan ei näytä valvovan mitä ja millaisia oppeja uskonyhteisöissä oikeasti levitetään sen jälkeen kun yhteisön rekisteröinti OKM:ssä on hyväksytty. Kenelläkään ei siis ole ilmeisesti kattavaa tilannekuvaa kuinka paljon uskonyhteisöt polkevat ihmis- ja perusoikeuksia, joiden kunnioittamista edellytetään myös uskonnonvapauslaissa. Työkaluja valtiovallalla asiaan puuttumiseen lakien perusteella näyttäisi olevan, mutta tahto puuttua näyttää loistavan poissaolollaan.
