Ihmisen luopumiselle uskosta löytyy varmasti monen monituisia syitä. Omalla kohdallani kimmokkeen antoi eräs onnettomuus, jota seuranneen ajatusprosessin tuloksena tein tietoisen päätöksen, etten tarvinnut sellaisia jumalia, joita markkinoidaan absoluuttisen hyvinä ja rakastavina, jotka sallivat tämänlaiset sattumukset. Tapahtuman aikaan en vielä tiedostanut tällä ongelmalla olevan nimikin ja kuinka filosofit olivat tätä pohtineet jo vuosituhansia. Kyseessä on "Pahan Ongelma", jota jo antiikin epikurolaiset pähkäilivät. Monet uskonnolliset liikkeet väittävät pahan olevan seurausta vapaasta tahdosta, näin tekevät myös mormonit. Vaikka ihmisten pahoja tekoja voitaisikin perustella vapaalla tahdolla jää maailmaan silti monia kysymyksiä pahoiksi luokiteltavista asioista ja kärsimyksistä, jota vapaalla tahdolla ei voida selittää.
Yksi tällainen "paha" on evoluutio. Evoluutio, joka noin yleensä nähdään positiivisena kehitysprosessina, ei yksilöiden kannalta aina ole positiivinen asia. Evoluutio toimii geneettisten mutaatioiden voimalla eivätkä kaikki tapahtuvat mutaatiot suinkaan ole yksilön kannalta hyödyllisiä. Monet mutaatiot aiheuttavat perinnöllisiä sairauksia, syöpää tai vakavia kehitysvaurioita sikiöillä, kuten nyt vaikka Downin oireyhtymää. Mitenkään nyt väheksymättä tai loukkaamatta Downin oireyhtymästä kärsiviä ihmisiä tai heidän läheisiään ja sitä elämänriemua, joka näiden ihmisten elämässä on epäilemättä aitoa ja runsasta, on kuitenkin todettava, että kyseinen mutaatio ei ole mielestäni yksilön kannalta edullinen. Jos Downin oireyhtymän aiheuttava mutaatio tapahtuisi nyky-yhteiskunnan ylkopuolella "villissä luonnossa" yksilön selviytymismahdollisuudet olisivat merkittävästi heikentyneet verrattuna muuhun populaatioon. Evoluutio siis toimii suuressa mittakaavassa hyvänä populaatiota eteenpäin kuljettavana voimana synnyttäen aina toisinaan hyödyllisiäkin ominaisuuksia, mutta usein mutaatiot ovat yksilön kannalta varsin tuhoisia ja tällä perusteella evoluutio onkin luokiteltavissa yksilön kannalta satunnaiseksi pahaksi.
Toinen paha, jota maailmasta löytyy ja jolla ei nähdäkseni voi olla mitään tekemistä uskontojen markkinoiman vapaan tahdon kanssa, on luonnonkatastrofit ja kosmiset törmäykset. On mahdoton kuvitella kuinka ihmisten vapaa tahto aiheuttaisi maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia tai kuinka vapaa tahto olisi tasaisesti muutamien kymmenien tai satojen miljoonien vuosien välein maapalloon osuvan lähes kaiken elämän tuhoavan kosmisen kappaleen taustavoimana.
Esimerkkejä jokainen varmasti tästäkin aiheesta pystyy itse mielessään keksimään. Itse kuitenkin tämän seurauksena tulin johtopäätökseen, että absoluuttisen hyvien jumalten olemassaolo on pohjimmiltaan looginen mahdottomuus kun ottaa huomioon kuinka elämälle vihamielinen paikka maailmankaikkeus kokonaisuudessaan on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti