Suvaitsevaisuudesta

Päivän polttavia puheenaiheita jälleen tuntuu olevan suvaitsevaisuus ja sanavapaus. Viime viikolla USAlainen aktivisti julkaisi Youtubessa tekemänsä elokuvan "Innocence of Muslims" -trailerin, joka sytytti jälleen kiihkomielisten ruutitynnyrit roihuunsa. Eilen professori Esko Valtaoja otti tapahtumaketjuun myös kantaa omassa kolumnissaan Turun sanomissa. Valtaoja varsin oikeutetusti ilmaisee mielipiteensä kuinka molemmat, sekä elokuvan tekijät ja siihen reagoivat muslimit käyttäytyvät ääliömäisesti, ja hyvä niin koska monesti tuntuu, että oman mielipiteen esittämiselle yritetään laittaa monessakin kohdin rajoituksia "suvaitsevaisuuden" varjolla.

Usein kuulee monien uskovaisten, eikä missään mielessä mormonien taholta vähimmässä määrin, kuinka ihmiset ovat suvaitsemattomia esittäessään kritiikkiä juuri heidän uskonnostaan ja kuinka nämä ihmiset syyllistyvät milloin uskonnon mustamaalaamiseen tai jopa kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Mielestäni on oikeutettua kysyä: Missä on näiden uskovaisten oma suvaitsevaisuus? Miksi juuri heidän uskontoa kohtaan esitetty kritiikki on suvaitsemattomuutta, eikö kritiikin esittäjän mielipiteitä tarvitse suvaita lainkaan vaan ne voidaan tuomita suvaitsemattomuudeksi ja itseen kohdistuvaksi vainoksi? Omakohtaiset kokemukseni liittyvät tiukasti mormoneihin, mutta uskoakseni samaa esiintyy monien muidenkin uskonliikkeiden kohdalla, tämän asian tiimoilta. Mormoni leirissä hyvinkin herkästi nykäistään laatikosta leimasin, jolla kritiikin esittäjä leimataan "katkeraksi", "vihaiseksi", "anti-mormoniksi", "vastustajaksi" ja milloin milläkin epämiellyttävällä leimalla pyrkimyksenä vähentää kritiikinesittäjän inhimillisyyttä eli epäinhimillistämään hänet. Epäinhimillistäminen itsessään on mitä suurinta suvaitsemattomuutta sillä siinä epäinhimillistäjä pyrkii erilaisin keinoin kieltämään kohteen ihmisyyden joko osittain tai kokonaan. Historiassa löytyy karmaisevia esimerkkejä mihin toisten ihmisten epäinhimillistämisellä on saatu aikaan ja pahimpana esimerkkinä esiin luonnollisesti nousevat toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit, joissa tuhottiiin "ali-ihmisiä" varsin systemaattisesti.

Kolumnissaan Valtaoja toteaa: "Yksi uskonto ei voi vaatia itselleen yleismaailmallista ehdotonta koskemattomuutta, kun sitä ei muillekaan enää sivistysvaltioissa taata." ja olen tästä täysin samaa mieltä. Jos ihmisten sananvapautta lähdetään rajoittamaan yhden joukon vaatimusten perusteella on seurauksena mahdoton tilanne, jossa tasapuolisuuden nimissä pitää kieltää kaikki, siis aivan kaikki, koska kuka tahansa voi väittää jonkin asian loukkaavan itseään ja omaa vakaumustaan täysin mielivaltaisesti ja muiden olisi sitten "suvaitsevaisuuden" nimissä pitäydyttävä loukkaamasta näitä vaatijoita. Suvaitsevaisuus ei ole pidättäytymistä, suvaitsevaisuus on sallimista. Suvaitsevainen sallii toisten elää ja ilmaista itseään haluamillaan tavoilla olkoonkin ne tavat sitten kuinka idioottimaisia tahansa. Suvaitsevainen ihminen ei hermostu ja raivostu toisten ääliömäisistä sanomisista tai tekemisistä, hän pystyy hyväksymään itseensä tai elämänkatsomukseensa kohdistuvan kritiikin ja kunnioittamaan toisen oikeutta itsensä ilmaisuun. Suvaitsevaisuus vaatii siis erittäin hyvää itsetuntoa. Uskovien itsetuntoa taas nakertavat jatkuvat ristiriidat todellisen maailman ilmiöiden ja uskonnollisten oppien välillä, josta seuraa ettei uskovainen voi luottaa omaan päättelykykyynsä ja havaintoihin, sekä uskonnollisten auktoriteettien seuraajiinsa kohdistamat psykologiset painostusmenetelmät kuten syyllistäminen ja häpeä. En siis pidä mitenkään ihmeenä kuinka kaikkein suvaitsemattomimmat ihmiset löytyvät juurikin uskontojen vaikutuspiiristä, uskontojen, jotka kovasti yrittävät väittää olevansa juuri hyvyyden ja suvaitsevaisuuden ilmentymiä kaikessa siinä "rakkaudessa" jota ne ympäristöönsä väittävät levittävänsä.

Seuraavat kysymykset ovatkin sitten jo paljon vaikeampia: Pitääkö tällaista aatteellista suvaitsemattomuutta suvaita? Missä kulkee rajat jolloin kritiikki jotain uskontoa kohtaan menee liian pitkälle? Missä kulkee se raja, jolloin tulee puuttua toisen sanomisiin ja tekemisiin? Lainsäädännössä rikoslaki toteaa näin:
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikoslaissa siis määritellään kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan mm. uhkailut, panettelut ja solvaukset. Voidaanko jonkun uskonnollisen liikkeen johtajan solvaamisen tai panettelun väittää olevan kansanryhmään kohdistuvaa? Mielestäni ei, kyseessä on mielestäni selkeästi yksilöön kohdistuvasta kritiikistä ja tilanne on verrattavissa poliittiseen pilakuvaan. Henkilöön kohdistuvat panettelu ja solvaustapaukset taas ratkotaan kunnianloukkausta käsittelevän lakipykälän mukaan ja se taas tarjoaa huomattavasti enemmän tilaa arvostelulle kun kyse on julkisuuden henkilöstä.


Sananvapaudesta ei voida tinkiä suvaitsevaisuuden nimissä, suvaitsevaisuutta täytyy löytyä kaikilta eikä kenelläkään tulisi olla oikeutta vaatia muita pidättäytymään mielipiteidensä ilmaisussa sikäli kun valittu ilmaisumetodi pysyy lakien määrittelemissä rajoissa.