Vanhemmuus

Vanhemmuuden monimutkaisuus realisoitui viikonloppuna käytyämme tuttavaperheen lapsen hautajaisissa. Paluumatkalla oma kyselyikäinen lapsemme teki juuri sen minkä kyselyikäinen tekee parhaiten ja kyseli kaikennäköistä liittyen kuolemaan, niihin syihin mitkä johtavat kuolemaan sekä mistä kuolemaan johtavat syyt johtuvat, mitä kuolleille tapahtuu, miksi kuolleet haudataan jne. Pienen mielen työskennellssä rajusti asioiden jäsentelemiseksi omiin lokeroihinsa pulpahti omaan mieleeni ajatus kuinka helppoa kaiken selittäminen pienelle lapselle olisi jos vain toteaisi Jumalan hoitavan kaiken. Sen sijaan, että yrittäisin antaa lapselleni parhaat mahdolliset selitykset, joita oma tieteellinen maailmankuva ja tietomääräni pystyy tarjoamaan, voisin vain todeta kuinka kaikki on rakastavan näkymättömän isähahmon kontrollissa ja kaikki on juuri niinkuin pitääkin.

Lapsen kysymyksiin olisi niin helppoa ja vaivatonta tarjota lasta tyydyttävät vastaukset vetämällä mutkat suoriksi jos esittelisi Jumalan yhtälöön. Lapselle Jumala on vain yksi mielikuvitusystävä lisää ja konseptit siihen uskomiseen ovat kaikki jo valmiiksi paikoillaan pienen ihmisen mielessä. Jumala -konsepti tarjoaa kuitenkin helpotusta vain yhteen vaivaan, siihen ikävältä tuntuvaan tilanteeseen, jossa jatkuvasti haastavia kysymyksiä esittävä lapsi pitää kysymyksillään aihepiiriin liittyvät ikävät tunteet ja ajatukset aktiivisesti mielessä. Todellisuudessa Jumala -kortti pystyy tarjoamaan tyydyttäviä vastauksia vain lapselle, aikuiselle Jumala -kortti tuottaa vain tuskaa ja ahdistusta, koska tämä absoluuttisen hyväksi mainostettu mielikuvituksellinen isähahmo sallii aivan käsittämättömän määrän kärsimystä ja pahuutta maailmassa. Vaikka jo ennen tuttavaperheen lapsen syntymää tiedettiin kyseisen lapsen olevan vakavasti sairas ja vammainen, ja sinällään kuolema nuorella iällä on pitkällä aikavälillä elämää helpottava tapahtuma perheelle ja läheisille, on menetyksen tuska suunnaton. Siinä missä tiede tarjoilee kylmiä ja tunteettomia vastauksia kysymykseen: "Miten näin kävi?", teistisen teologian tarjoilemat absoluuttiset selitykset tapahtumaan johtaneista syistä synnyttävät ainoastaan syvällisiä filosofisia lisäkysymyksiä liittyen jumalten luonteeseen ja moraaliin.

Jumala -konseptin tarjoamat patenttivastaukset kaikkeen epäilemättä kyllä helpottavat vanhemmuutta kun voi tarjoilla lapsilleen helposti omaksuttavia, vaikkakin täysin todistamattomiin oletuksiin perustuvia, vastauksia. Jumala -kortti tarjoaa vanhemmille ehtymättömän vastausautomaatin kaikkiin ongelmiin, eikä omia puutteita tai tietämättömyyttään tarvitse koskaan tunnustaa lapselle. Näin luodaan lapsen mieleen illuusio omasta ylivertaisuudesta ja harhakuva tietävästä vanhemmasta. Lapsi kokee varmasti olonsa myös turvallisemmaksi jos hänen vanhempansa ovat niin "viisaita", että heillä on vastaukset kaikenlaisiin kysymyksiin. Epätietoisuus lisää turvattomuudentunnetta, mutta jos tietoisuus perustuu harhaan on kysyttävä: "Onko siitä hyötyä vai haittaa?" Tuudittamalla lapsensa harhakuvitelmiin perustuvaan turvallisuudentunteeseen uskovaiset vanhemmat antavat mielestäni varsin huonot eväät lapsilleen kasvaa elämän realiteetit ymmärtäväksi aikuiseksi. Harhakuvitelmat näkymättömän isähahmon suojeluksesta saattavat jopa johtaa riskikäyttäytymiseen potentiaalisesti vaarantaen lapsen terveyden jos lapsi päättäisi jonain päivänä kokeilla kuinka pitkälle mielikuvitusisin varjeleva käsi ulottuu.

Ateistivanhempana tilanteeni on huomattavasti haastavampi ja usein joudunkin toteamaan lapselleni kuinka en tiedä jotain asioita ja monesti etsimme vastauksia kysymyksiin käytettävissä olevista tietolähteistä. Saamatta jääneet vastaukset saattavat lisätä lapseni turvattomuudentunnetta, mutta näen uskovaisen vanhemmuuden huomattavasti suurempana riskinä lapsen mielelle.