Tämän viikon kuuma uutis- ja keskustelunaihe suomalaisessa uskontoskenessä on luonnollisesti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistu artikkeli Jehovan Todistajien oikeuskomiteoiden langettamista karttamisrangaistuksista. Kun samaan aikaan Uskontojen Uhrien Tuki ry (UUT) julkaisi selvityksen, jonka mukaan Jehovan Todistajien oikeuskäytännöt rikkovat ihmisoikeuksia niin soppa onkin valmis.
Ensimmäisenä mediassa asiaa kommentoimaan pääsi kirkkoasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen, joka aikookin ottaa aiheen tarkempaan käsittelyyn oikeusministeri Anna-Maija Henrikssonin kanssa. Oikeusministeri Henriksson kehotti ensitöikseen kaltoinkohdeltuja tekemään asiasta tutkintapyynnön, jotta poliisi voi selvittää onko lakeja rikottu. Lisää mediahuomiota aihe sai heti alkuviikosta maakuntalehdissä, joista Kavela nosti jutun pääkirjoituksen aiheeksi ja Lapin Kansassa uutista käsiteltiin mielipidesivulla. Suomalaisilla on toki vielä tuoreessa muistissa myös Lestadiolaisuudesta tutut hoitokokoukset, joissa syntisiä jäseniä on kyykytetty surutta ja nöyryytetty julkisesti. Mormoneilla on myös oma oikeusjärjestelmänsä jossa, samoin kuin Jehovan Todistajien tapauksessakin, kouluttamattomat maallikot puntaroivat kirkon opaskirjojen tuella sopivia rangaistuksia vakavista synneistä epäillyille henkilöille.
Ylikuormitettu poliisi ja syyttäjäviranomaiset taas eivät varmaankaan ole asiasta innoissaan. Vaikka rikoslain pykälissä henkinen pahoinpitely onkin mainittu rangaistavana tekona, niin suurempi kysymys kuuluu mihin viranomaisten tulisi vetää raja merkityksettömän ja merkittävän rikoksen välillä? Nykyisellään syyttäjäviranomainen voi lakien mukaan jättää rikoksesta syyttämättä mikäli rikoksen katsotaan olevan vähäinen. Suomalainen oikeusjärjestelmä kaipaakin kipeästi nyt ennakkotapausta jolla uskonnollisten yhteisöjen niskuroivia jäseniään vastaan harjoittama järjestelmällinen henkinen terrori suitsitaan ja pelisäännöt pitää saada kaikille selväksi. Kuinka vakavia henkisiä traumoja uskonyhteisöt saavat jäsenilleen aiheuttaa ennen kuin yhteiskunta puuttuu asiaan? Ylittääkö Jehovan Todistajien eronneille ja eroaville jäsenilleen langettavat karttamistuomiot yhteiskunnan kipukynnyksen vai riittääkö syytteen nostoon jäsenen julkinen nöyryyttäminen seurakunnassa? Entäpä uskonyhteisöjen eroaviin kohdistamat painostustoimet ja lähtevien demonisointi? Ilman ennakkotapausta kyseessä on kuitenkin aina yksityishenkilöön kohdistuva asianomistajarikos ja yksittäistapauksina syyttäjä voi helposti katsoa asiaa sormiensa läpi sekä siirtää tapaukset roskakoriin yhteiskunnan kannalta merkityksettöminä vähäisinä rikoksina.
Jos tästä jonain päivänä sitten päästään ihan oikeuteen asti puimaan näitä tapauksia niin oman suolansa soppaan tuokin näiden oikeusistuntojen jälkipyykki. Kuinka syytetyn penkille joutunut uskonyhteisö kohtelee mahdollisen tuomion jälkeen rikoksen uhria? Entäpä jos tuomiota ei tullutkaan niin miten yhteisölle pelkästään syytetyn penkille joutumisesta koitunut negatiivinen julkisuus vaikuttaa asianomistajan ja yhteisön suhteeseen? Valitettavasti en pysty näkemään kovinkaan positiivisia tuloksia näiden oikeustoimien seurauksena, sillä monesti uskonyhteisön jäsenet uskovat yhteisönsä olevan täydellinen. Jo pelkästään uskonyhteisön syyttäminen rikoksesta tai oppien kyseenalaistaminen kirvoittaa jäsenistössä usein kiperää kommentointia ja vihamielisyyttä yhteisöä arvostelevia kohtaan. Oikeustoimien seurauksena saattaakin lopputulos olla lopulta sama kuin Jehovan Todistajien karttamistuomioissa. Uhrin omaisten kokiessa uhrin hyökänneen julkisesti heitä ja heidän uskonyhteisöään vastaan, näin osoittaen olevansa vihainen ja katkera, opillisesti Saatanan kätyri ja paha ihminen, omaiset päätyvät edelleen karttamaan uhria. Vaikka uhri on mahdollisesti oikeutettu saamaan jonkinlainen rahallinen korvaus niin se ei kuitenkaan tuo takaisin menetettyjä omaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti