"Salt Lake City, meillä on ongelma"

Times and Seasons, uskollisten mormonien blogi, kirjoitti elokuussa 2014 artikkelin "Salt Lake City, meillä on ongelma." Artikkeli on sinällään mielenkiintoinen, sillä mormonit tunnustavat joidenkin kirkon käytäntöjen aiheuttavan haittoja mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi artikkelin rivien välistä löytyy myös muutamia muita kirkon toimintatapoihin liittyviä ongelmia. Ongelma, johon artikkelissa tälläerää viitataa, on lukuisten mormonilähetyssaarnaajien aikaistettu kotiinpaluu. Perehdytäänpä siis artikkeliin ja siihen mitä se kertoo hieman syvällisemmin.

This is based on information quietly passed down the priesthood chain, coupled with an urgent request to extend support and guidance to our young men and women as they prepare for and depart on LDS missions. So the leadership recognizes there is a problem and, surprisingly, the young returning missionaries are not being blamed.

Tieto ongelmasta on siis tunnistettu hierarkian huipulla ja siihen pyritään puuttumaan. Ongelmasta ei kuitenkaan puhuta avoimesti vaan tieto tihkuu hiljaisuudessa pitkin "pappeusketjua." Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että naisilta, siis kaikkien näiden lähetystyöhön lähtevien nuorten äideiltä, pimitetään heidän lastensa hyvinvointiin liittyvää informaatiota, joka eittämättä heitä kiinnostaisi ja johon heillä mielestäni olisi oikeus. Positiivisena huomiona toki tilanteessa se, että ongelmista ei tällä kertaa syytetä lähetystyöhön lähteneitä nuoria, mutta samaisen huomion kääntöpuolena lukija voi vain ihmetellä, että mistä kaikesta nuoria lähetystyöntekijöitä syytetäänkään heidän lähetystyöaikanaan kun artikkelin kirjoittaja, uskollinen mormoni, pitää tätäkin asiaa yllättävänä. Näistä parista lauseesta voidaan siis päätellä jo paljon ja lienee selvää, että kaikki ei ole hyvin lähetyskentillä.

However you slice it, it is fair to conclude (1) that a rising come-home-early rate is a serious problem; and (2) that we largely caused the problem ourselves by lowering the missionary age and, by doing it willy-nilly, creating The Surge. One solution is to simply bump the age back up to 19 for young men but I doubt such a policy reversal is going to happen in this case. How would you explain “unhastening the work”?

Noniin, tämänhän minä totsesin jo 2013, lähetystyöikärajan alentaminen oli virhe. Samoin kuin minäkin, artikkelin kirjoittaja toteaa ettei usko kirkon johdon korjaavan ongelmaa, sillä niin tehdessään kirkon johto joutuisi ikävästi selittelemään asiaa ja myöntämään virheensä. Rivien välistä teksti paljastaa kuinka MAP-kirkossa johdolla ei ole tapana myöntää erehdyksiään ja korjata tehtyjä virheitä vaan jäsenistön on sopeuduttava ja elettävä johdon tekemien virheiden kanssa. Tällainen kulttuuri on eittämättä henkisesti hyvin raskasta jäsenille, eikä ole ihme että Utahin naiset, jotka arvatenkin joutuvat kaikkein useimmin epäoikeudenmukaisen kohtelun ja epärealististen odotusten kanssa painimaan, ovat USA:n masentuneimpia.

Both we, as members, and they, as missionaries, need to destigmatize the early return — whether they go back and continue to serve or whether they move on with life. Anyone who even tries to serve an LDS mission deserves our respect as church members.

"Need to destigmatize the early return" on rumaa tekstiä, joka paljastaa kuinka kovan sosiaalisen paineen alla nuoret lähetystyöntekijät ovat. Mormoniyhteisössä lähetystyönsä kesken jättävät nuoret käytännössä siis leimautuvat huonoiksi kun artikkelin kirjoittaja katsoo tarpeelliseksi kertoa oman mielipiteensä kuinka kaikki nuoret, jotka edes yrittävät käydä lähetystyössä ansaitsevat yhteisön kunnioituksen. Entäpä ne nuoret, jotka eivät edes yritä tai halua lähteä lähetystyöhön? Moni uskova mormoni ei todennäköisesti pysty myöntämään itselleen kuinka leimatuksi joutumisen pelko ja sosiaalinen paine pakottaa monet nuoret lähtemään lähetystyöhön vastoin omaa tahtoa.

The idea that missionaries need to be or should be cut off from all communication with home and family apart from a weekly letter back home and two phone calls a year seems like a policy that has outlasted its usefulness. Even prisoners get visits and phone calls. Just let missionaries Skype home every Sunday night. You’ll see a lot less anxiety. ... Missionary isolation was designed to strengthen and focus young missionaries. Well, that’s not working, folks. Change the procedure.

Mielenkiintoista että artikkelin kirjoittaja haastaa lähetystyöntekijöiden eristämiskäytäntöä. Tämä tunnetaan psykologipiireissä paremmin termillä "Milieu Control" ja liittyy voimakkaasti aivopesuun. Milieu controllin tavoitteena on uhrin eristäminen ja kommunikaation kontrollointi sekä rajoittaa merkittävällä tavalla uhrin informaation saantia. Tässä tapauksessa, uhrin ollessa lähetystyöhön lähtenyt nuori, kyse on juurikin milieu controllista. Artikkelin kirjoittaja, ilmeisesti ymmärtämättä mistä koko lähetystyössä todellisuudessa on kysymys, olisi valmis purkamaan juurikin yhden lähetyskentän voimakkaimmista vaikutusmetodeista nuoriin. Sinänsä erinomainen idea, mutta tuskin tulee tapahtumaan mikäli kirkon johto on tietoinen kuinka eristyksen purkaminen heikentäisi kirkon otetta vieläkin suuremmasta joukosta nuoria.

LDS missionaries are called on proselyting missions. Teaching the gospel to interested people and generating a conversion process capped by baptism into the Church has been the primary goal if not the sole goal of the whole enterprise, at least as interpreted and implemented by most mission presidents. Those who have not served a mission simply cannot understand the pressure that young missionaries are under to produce the kind of statistical success that many mission presidents demand in terms of contacts, referrals, teaching, baptismal challenges, and of course baptisms.

Niinpä niin, tilastolähetystyötä. Nuorten lähetystyöntekijöiden hartioille ladataan hurjia paineita käännytysten synnyttämiseksi. Suoritusta mitataan jatkuvalla tilastoseurannalla ja lähetysjohtajat tuijottavat tunnuslukujaan herkeämättä vaatien nuorilta suorituksia suoritusten perään. Tämä amerikkalainen businessajattelu on tullut itsellenikin tutuksi toimittuani useita vuosia osana amerikkalaisjohtoista myyntiorganisaatiota. Jos tavoitteisiin ei pääse niin joutuu selittelemään esimiehilleen miksi näin, mikä meni pieleen ja miten asia korjataan. Paineet työelämään tottumattomalle nuorelle, joka on nipin napin lukiosta päässyt, ovat siis valtavat. Artikkeli paljastaa MAP-kirkon lähetystyön raadollisuuden, jossa lähetystyöntekijän henkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat toissijaisia ja vain käännytysmenestyksellä on merkitystä.

The Mormon message, as articulated in our proselyting model, really doesn’t match the religious market these days. Rather than pressuring missionaries to produce what the religious market can’t deliver, we need to rethink what we are asking missionaries to do.

Joskus mormonikirjoittajat yllättävät myös positiivisesti. Selväähän on, että 1800-luvulla New Yorkin osavaltiossa perustettu uususkonto, ei pysty vastaamaan nykypäivän ihmisten henkisiin tarpeisiin. On virkistävää huomata kuinka jotkin mormonit pystyvät vielä tunnustamaankin tämän tosiasian. Luonnollisen ratkaisun, mormoniviestin muokkaaminen nykypäivän vaatimusten mukaiseksi, sijaan kirjoittaja kuitenkin haluaisi lääkitä käsiteltävää ongelmaa toisin eli muuttamalla lähetystyöntekijöiden tehtäviä ja tapoja. Kirjoittaja esittää muutamia ehdotuksia:

• Emphasize service over direct proselyting. (Paul the apostle’s approach was to set up his tent-and-leather repair shop in a new town and chat up the customers.)

Mikäköhän olisi vastaava palvelutehtävä, joka kirjoittajalla on mielessään kouluttamattomille mormoninuorille? Olen kuullut, että tätä palvelulähetystyötäkin olisi yritetty mm. täällä Suomessa. Eräs hyvä ystäväni kertoi joitakin vuosia sitten yhdestä kohtaamisesta, jossa hänen ovelleen tulleet lähetystyöntekijät tarjoutuivat tekemään kotitöitä päästäkseen sisään ovesta. Tämä myyntitekniikka, jossa uhri pyritään saattamaan kiitollisuudenvelkaan, on siis jo pitkään kuulunut mormonilähetyssaarnaajien keinovalikoimaan.

• Get them out of business suits, they are not salesmen.

Businesspukujen hylkääminen? No joo olisihan se vaihtelua jos joku mormoninuori ilmestyisi ovelle death metal t-paidassa kertomaan hyvää sanomaa. Oikeanlainen pukeutuminen kuitenkin kuuluu mormonien manipulointityökalupakkiin, joten tuskinpa tässä tullaan näkemään muutoksia.

• Allow more education and culture into the reading and study program. One LDS permablogger who had his mission president’s permission to read more widely in LDS and other religious and theological books said it changed his life.

• Get them more involved with the ward they serve in. Members love missionaries. Give them a calling teaching in Primary or with the youth. Let them spend more time with members without asking for referrals every visit. How about “take a missionary to work day”?

 Edelleen kirjoittaja ehdottaa lievennyksiä kultin Milieu Controlliin.

• Has anyone thought about an 800 number crisis line missionaries can call when they are depressed or just freaking out? It works for suicidal teens, it will work for depressed or anxious missionaries. Staffed by trained-to-listen therapists who understand confidentiality rather than what-is-your-problem priesthood leaders.

Noniin ihan oikea konkreettinen ja erinomainen lähetystyöntekijöiden mielenterveyden parantamiseksi tähtäävä ehdotus. Samalla kirjoittaja tulee kuitenkin tunnustaneeksi kuinka lähetystyöjohtajien ammattitaito käsitellä vastuullaan olevien lähetystyöntekijöiden ongelmia ei ole riittävällä tasolla. Suorastaan halveksuva "what-is-you-problem priesthood leaders" -ilmaus kertoo karua kieltä siitä millä tavalla nuoria lähetyskentillä kohdellaan. Kyyti on ilmeisen kylmää ja heikot jäävät jalkoihin.

We shouldn’t define success solely or even primarily in terms of baptisms accomplished (the proselyting imperative). I think we should define success largely in terms of the quality of the missionary experience. Sacrifice and hard work are part of the program, yes, but if one in seven of your missionaries are coming home early, there is a problem with the program.

Artikkelin lopusta löytyykin sitten se tilastoarvio jota kaipailin. Alussa kirjoittaja ilmaisi maitojunalla kotiin palaavia olevan kaksinumeroinen osuus ja nyt lopussa arvio tarkentuu yhteen seitsemästä. Nykyisten lähetystyöntekijöiden määrän perusteella luku olisi siis noin 12000 lähetystyönkeskeyttäjää vuodessa. Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa, ohjelmassa on merkittäviä ongelmia, jotka kaipaavat pikaisia korjaustoimenpiteitä.

Yksikertainen ja kaikkien kannalta varsin hyvä ratkaisu olisikin kulttuurimuutos MAP-kirkossa. Kulttuurimuutos kuitenkin käytännössä vaatisi MAP-kirkon johtoa nöyrtymään ja astumaan alas norsunluutornistaan. Johdon olisi myönnettävä virheensä sekä käynnistämään tarvittavat muutosprosessit. Valitettavasti, kuten artikkelin kirjoittajakin totesi, niin tätä tuskin tulee tapahtumaan sillä eihän Jumalalta ilmoituksensa saavat profeetat voi olla väärässä. Niin kauan kun näitä moraalisesti oikeita valintoja ja tarvittavia toimenpiteitä ei MAP-kirkossa tehdä niin kultti jatkaa nuortensa aivopesua ja henkisen hyvinvoinnin turmelemista.