Lasten hyväksikäyttö MAP-kirkossa

Noin vuosi sitten Mormon Stories keräsi nipun uutisartikkeleita MAP-kirkossa tapahtuneista lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksista. Sivusin aihetta jo aiemmin rahaa käsitelleessä kirjoituksessani vuonna 2013, mutta tuolloin vain toisen aiheen ohessa. Kuten pelkästään Mormon Storiesin sivulle kerätyistä uutiartikkeleistakin käy ilmi niin useat mormonipiispat ovat olleet syytettynä ja saaneetkin tuomioita lasten ja nuorten seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. Vastaavasti joitain vanhempia tapauksia löytyy mm. Childpro:n sivulta. Asianajaja Tim Kostnoff on onnistunut voittamaan joitain oikeustapauksia MAP-kirkkoa vastaan ja toteaa sivuillaan mm. näin: 

Kun hyväksikäytetyt lapset tai aikuiset valittavat seksuaalisesta hyväksikäyttäjästä, he kertovat asiasta aikuisille mormonimiehille seurakunnassa. Myöhempien aikojen pyhät ovat eristynyt uskonnollinen yhteisö: Sen piispat ja vaarnanjohtajat vaativat syytteiden käsittelyä sisäisesti, ja he voimakkaasti taivuttelevat välttämään asian käsittelyä ulkopuolisten viranomaisten kanssa. Usein kirkon johtajat peittelevät tai kääntävät selkänsä todisteille lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yrittävät käsitellä pedofiliaa yksinomaa syntinä eivätkä rikoksena ja vakavana uhkana lapsille ja perheille. MAP-kirkon yleisauktoriteetit Utahissa ovat tietoisia laajalle levinneestä ongelmasta, mutta jatkavat sen kieltämistä ja kieltäytyvät soveltamasta tarkoituksenmukaisia uudistuksia, jotka suojelisivat paremmin MAP-lapsia.
Jokainen, joka on kasvatettu Myöhempien aikojen pyhien organisaatiossa, opetetaan kunnioittamaan valtaa ja pappeuden auktoriteettia. Liian usein miesjohtajien, joilla on pappeus, vallan ja imagon suojeleminen on päämääränä lapsiin kohdistuneiden rikosten peittelyssä.

Merkille pantavaa käydyissä oikeustapauksissa on myös se, että Utahissa oikeus on jokseenkin järjestelmällisesti torjunut kirkon asettamisen syytteisiin. Muissa osavaltioissa oikeustapauksissa on ulotettu syytteet koskemaan myös kirkkoa ja sen käytäntöjä kun uhrien asianajajat ovat katsoneet kirkon virkailijoiden suojelleen hyväksikäyttäjiä. Monet tapaukset, jotka ovat edenneet valamiehistökäsittelyyn, kirkko onkin lopulta päätynyt sopimaan kabineteissa ja maksanut korvauksena miljoonia uhreille.

Tuoreimmassa seksuaalista hyväksikäyttöä ruotivassa tapauksessa on myös haastettu kirkon presidentti Thomas S. Monson oikeuteen todistamaan. Tapaus ylitti uutiskynnyksen viime kesänä kun neljä Navajo intiaania haastoi mormonikirkon oikeuteen vastaamaan syytöksiin ettei kirkko tehnyt tarpeeksi suojellakseen intiaanilapsia, jotka oli otettu "Intiaanien sijoitusohjelmaan." Sijoitusohjelma itsessään noteerattiin kirkon yleiskonferenssissa lokakuussa 1960 kun apostoli Spencer W. Kimball totesi puheessaan kuinka ohjelmaan osallistuneet intiaanilapset ovat muuttuneet monta astetta vaaleampi-ihoisiksi.

Oikeustapauksen historia lyhykäisyydessään on ollut jotakuinkin seuraava:

1. Navajot ovat nostaneet kanteet reservaattinsa oikeusistuimessa MAP-kirkkoa vastaan.
2. Kirkon lakimiehet pyrkivät siirtämään oikeudenistunnon Utahin tuomioistuimiin, koska väitetyt rikokset ovat taphtuneet Utahissa.
3. Kirkon lakimiesten vaatimus asian käsittelystä Utahissa hylättiin liittovaltion tuomioistuimessa.
4. Thomas S. Monson haastettiin oikeuteen todistajaksi.
5. Monsonin haaste hyllytettiin liittovaltion oikeudessa ja mormonit yrittävät kaataa koko haasteen.
6. Thomas S. Monson haastettiin uudelleen oikeuteen, koska haastajat katsovat Monsonin, joka on ainoa elossa oleva tapahtuma-aikaan kirkon apostolina palvellut henkilö, olevan ainoa joka voi kertoa mitä kirkon johdossa on aiheesta aikanaan keskusteltu ja kuinka laajasti ongelma on ollut kirkon johdon tiedossa. Haastajat myös argumentoivat, ettei heillä ole aikaa odotella tässä asiassa, koska Monson on jo vanha ja saattaa kuolla hetkenä minä hyvänsä.

Kirkko olisi varmasti mieluummin käsitellyt tämän tapauksen Utahin oikeusistuimissa, joissa kirkkoa on vuosikymmenten saatossa käsitelty muutenkin silkkihansikkain ja jossa jokseenkin kaikki tuomarit ovat temppelivaloissaan vannoneet suojelevansa kirkkoa oman henkensäkin kustannuksella. Mielestäni koko tapausta leimaa tyypillinen MAP-kirkon suhtautuminen: "Ajan pelaaminen ja jokaisen oljenkorren käyttäminen, jotta kirkon johtajien ei tarvitsisi tulla oikeuteen kertomaan tietojaan." Sen sijaan, että kirkko virkailijoineen olisi yhteistyöhaluinen ja pyrkisi kaikin keinoin edesauttamaan nopean päätöksen saamista ja oikeuden toteutumista, onkin ilmeistä, että kirkon lakimiehet yrittävät kaikin keinoin kampittaa vastapuolta ja pelata aikaa, mikä luonnollisesti nostaa merkittävästi osapuolten kuluja prosessin aikana. Kirkon toimintaa leimaakin täydellinen rakkaudellisen empatian puute ja mahdollisten uhrien kärsimyksen lievittämisen sijaan se vain lisää kärsimystä pitkittäessään prosessia.

Lasten hyväksikäyttötapauksiin liittyen MAP-kirkko julkaisi alkuvuodesta 2016 tiedotteen, jota Religion News Service (RNS) lainasi mm. näin:

"Yksikään uskonnollinen organisaatio ei ole tehnyt niin paljon" estääkseen ja torjuakseen hyväksikäyttöä.
"Kirkon lähestymistapa on kultaluokkaa"
"Vaikka pappien hyväksikäyttötapaukset jatkuvasti ovat pääotsikoissa, Kirkossa ei ole ollut oikeastaan yhtään ongelmia papistoon liittyen."

Samainen RNS:n artikkeli toteaa myös kuinka Utah keikkuu lasten seksuaalisten hyväksikäyttötapausten kärkipaikalla USA:ssa (viitattu tilasto vuodelta 2014), joten on oletettavaa, ettei kirkko todellakaan tee tarpeeksi näiden tapausten ehkäsemiseksi. RNS toteaakin:

Väitteidensä sijaan (MAP-kirkon) tiedote oikeastaan tarjoaa vain törkeää kiistämistä yhdessä uhrin-syyllistämismentaliteetin kanssa sekä käsittämättömiä vaitteitä kaikista niistä upeista asioista, joita olemme tehneet ongelmien ehkäisemiseksi jotka - satuimmeko mainitsemaan? - eivät koskaan koskeneet meitä muutenkaan.

Sittemmin kirkko on, arvatenkin mediahuomion jälkeen, päivittänyt kyseistä julkilausumaa ja päivitetty versio onkin luettavissa kirkon omilta sivuilta. Uudessa julkilausumassa sanamuotoja on loivennettu melkoisesti, mutta sanamuodot ovat edelleen melko julkeita ja se toteaa mm. näin:

Emme tunne yhtäkään organisaatiota joka tekee niin paljon kuin Kirkko lopettaakseen ja ehkäistäkseen hyväksikäyttöä.

Kirkon pappeusauktoriteetteja kunnioittava kulttuuri, kirkon suojelemiseksi vannotut pyhät temppelivalat, kirkon ja sen johtajien maineen suojeleminen sekä pyrkimys aina kaikessa kirkkoa vahingoittavan julkisuuden estämiseen ovat kaikki omiaan synnyttämään vastaavien tapausten peittelyä. Kirkon organisaatio ja kulttuuri yksinkertaisesti luovat ideaalit olosuhteet lapsia seksuaalisiin nautintoihinsa metsästäville pedofiileille, joten ei ole ihme, että tapauksia tulee ilmi. Suurempi kysymys lieneekin: "Kuinka paljon tapauksia jää piiloon ja moniko pedofiili pääsee kuin koira veräjästä?"