The Bible Unearthed - Yhtenäinen Israel

Raamatun tarinan mukaan Israel ja Juuda muodostivat yhtenäisen Israelin Daavidin ja Salomonin aikaan. Raamatun teksti kertoo kuinka valtakunta hajosi Salomonin pojan Rehabeamin aikana ja tarinasta huokuu kaipuu yhtenäisen Israelin loiston ja kunnian palauttamiseen. Kuten edellisessä luvussa todettiin niin Juudea ei ollut tarpeeksi kehittynyt, jotta sieltä käsin olisi valtakuntaa voitu hallita. Muodstivatko eteläinen karu Juudea ja pohjoinen hedelmällinen Israel sitten koskaan yhtä yhtenäistä valtakuntaa?

Raamatussa pohjoisen Israelin alueella asuvat heimot kuvataan toistuvasti epäjumalanpalvontaan sortuviksi synnintekijöiksi. Vain eteläisen Juudean heimot onnistuivat puhdistamaan maan etnisesti kaanaalaisista kun taas pohjoisen Israelin heimot taas eivät etnisiä puhdistuksia vieneet loppuun ja niin heidät houkuteltiin toistuvasti palvomaan kaanaalaisia epäjumalia. Lopulta Raamattu vierittää syyn valtakunnan hajoamisesta Rehabeamille, jonka se väittää verottaneen pohjoista Israelia turhan kovakätisesti. Valtakunnan hajoamista seurasi Raamatun mukaan levottomuuksien aika.

Aiemmin raamattututkijat ja arkeologit uskoivat Raamatun tarinan kertovan tässä kohdin pääpiirteittäin todellista historiaa. Huolimatta legendoista eksodukseen tai Kaanaan väkivaltaiseen valloitukseen liittyen tutkijat ovat uskoneet yhtenäisen Israelin olleen joskus olemassa. Tarinaa on pidetty uskottavana, koska se kertoo tasaisesta poliittisesta evoluutiosta heimoyhteisöstä kuningaskunnaksi ja kuningaskunnan jakautumisesta sisäisten riitojen seurauksena. Niinpä tultaessa 1980 -luvulle yleinen käsitys oli että Daavidin ja Salomonin kuningaskunta sekä sen hajoaminen olivat historiallisia faktoja.

1980 -luvulla suoritetut arkeologiset tutkimukset kuitenkin tarjosivat uusia näkökulmia alueen todelliseen historiaan. Tutkimukset paljastivat israelilaisten syntyhistorian ja sen ettei se ollut mitenkään erityislaatuinen vaan noudatteli samoja talouden lainalaisuuksia kuin aiemmatkin asutusaallot. Noin 1200 eaa. alkaneen israelilaisten asutusaallon jakautuminen pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen näyttää vastanneen pitkälti aiempien asutusaaltojen kehittymistä. Pohjoinen ylänköalue on ollut aina vauraampi ja kehittyneenpi kaikkien asutusaaltojen yhteydessä, mikä selittyy yksinkertaisesti sillä, että siellä ympäristöolosuhteet ovat suotuisammat. Eteläinen Juudean alue on aina ollut harvempaan asuttu ja pääosin vaeltelevien paimentolaisten aluetta. Tätä käsitystä tukee myös Egyptiläisistä teksteistä löytyvät viittaukset, joissa maininnat pohjoisen Israelin ylänköalueen asutuksiin ja paikallisiin hallitsijoihin ovat merkittävästi monilukuisempia kuin eteläisen Juudean vastaaviin.

Kaanaan ylängöllä luonnollinen kehitys on johtanut kahden toisistaan poikkeavan alueen syntyyn jokaisen asutusaallon yhteydessä. Yhtään arkeologista todistetta ei ole löydetty tukemaan Raamatun väitettä yhtenäisestä molemmat alueet sisältäneestä valtakunnasta. Arkeologisten todisteiden perusteella Juudea oli Daavidin ja Salomon aikaan niin harvaan asuttu ja syrjäinen ettei se juuri kiinnostanut edes pohjoisen Israelin kuninkaita aikana jolloin pohjoinen Israel oli kovaa vauhtia matkalla kohti omaa valtiota. Pohjoisen Israelin arkeologisissa kaivauksissa on löydetty todisteita byrokratian kehittymisestä ja linnoitusten rakentamisesta niinkin varhain kuin yhdeksännen vuosisadan eaa. alussa. Juudeaan kivenhakkaustaito ja -rakentaminen näyttää levinneen vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. Samoin oliivin viljely näyttää kehittyneen Juudeassa vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. sellaisiin mittasuhteisiin, että sillä alkoi olla taloudellista merkitystä alueen kehittymiseen. Toisin kuin eteläisen Juudean kohdalla niin pohjoisen Israelin voidaankin todeta saavuttaneen valtiollisen hallinnon mittasuhteet yhdeksännellä vuosisadalla eaa. ja tätä tukee myös assyyrialainen teksti Qarqarin taistelusta vuodelta 853 eaa.

Alueiden merkittävistä kehityseroista huolimatta niillä oli myös paljon yhteistä. Molempien alueiden panteoneihin kuului YHWH niminen jumala ja niiden kansantarustoissa oli kosolti yhteisiä elementtejä. Molemmilla alueilla puhuttiin samaa kieltä ja kahdeksannella vuosisadalla molemmat olivat omaksuneet saman kirjoitusmerkistön. Yhteisistä asioista huolimatta Juudea ja Israel poikkesivat toisistaan kuitenkin niin merkittävästi, että Juudean voisi sanoa olleen Israelille lähinnä etäinen syrjäseutu.

Israelin nousun omaksi valtioksi mahdollisti itseasiassa Egyptin faarao Shoshenk I (Raamatussa Shishak). Shoshenk I suuntasi argessiivisen valloituskampanjan pohjoiseen n. 925 eaa. Sotaretkellään Shoshenk tuhosi lopullisesti merikansojen aikaansaannoksista hyvään toipumisvauhtiin päässeet Kaanaan kaupunkivaltiot. Shoshenk I:n sotaretki ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan alueita pysyvästi Egyptille ja pohjoisen Israelin voimakkaassa kehitysvauhdissa ensiaskeleitaan ottava uusi valtio käytti tilanteen hyväkseen levittäytyen myös alangoille korvaten Kaanaan kaupunkivaltiot. Samaan aikaan eteläisessä Juudeassa elämä jatkui niin kuin ennenkin, lampaita ja vuohia paimentaen vielä seuraavat pari sataa vuotta.

Miksi Raamattu sitten väittää Juudean ja Israelin olevan sisarvaltioita, joilla on yhteinen historia? Vastaus löytyy jälleen Raamatun teksteistä, joihin on kirjoitettu "profetioita tulevaisuudesta." Ensimmäinen profetia löytyy kohdasta 1 Kun 11:4-8, jossa kerrotaan kuinka Jumala repii valtakunnan kappaleiksi, koska Salomon sortui palvomaan epäjumalia ja 1 Kun 11:11-13 toistaa saman. Toinen profetia kohdassa 1 Kun 11:31-39  kertoo Jerobeamille Jumalan antavan hänelle pohjoisen Israelin heimot, mutta vain siksi aikaa kun hän pysyy uskollisena YHWH:lle. Jerobeam pystyttääkin epäjumalille idoleita heti seuraavassa luvussa 1 Kun 12:25-30, jonka jälkeen hän näkee kauhistuttavan näyn tuhosta, jonka yhteydessä hänelle paljastetaan epäjumalten alttarit tuhoamaan tulevan hallitsijan nimi:

1 Kun 13:1 Kun Jerobeam seisoi alttarilla uhraamassa, Beteliin tuli Juudasta Jumalan mies, jonka Herra oli lähettänyt. 2 Hän julisti alttarille Herran tuomion ja huusi: "Alttari, alttari! Näin sanoo Herra: 'Daavidin sukuun syntyy poika, Josia on hänen nimensä. Hän uhraa tällä alttarilla kukkuloitten papit, jotka polttavat täällä uhreja. Tällä alttarilla poltetaan vielä ihmisten luita!'" 3 Hän ilmoitti myös, että nähtäisiin ennusmerkki. Hän sanoi: "Tämä on merkki siitä, että Herra on näin puhunut: alttari halkeaa, ja tuhka leviää sen päältä ympäriinsä."

Lisäksi 1 Kun 14:7-16 jatkaa kuinka Herra on nostava Israelille kuninkaan, joka tuhoaa Jerobeamin suvun. Nämä profetiat paljastavat tekstin kirjoitusajankohdan seitsemännelle vuosisadalle eaa. sillä ne nimeävät Josian ja kuvaavat hänen politiikkaansa.

Josian noustessa valtaan Juudeassa pohjoisen Israelin kuningaskunta oli katova muistikuva, jonka kaupungit oli tuhottu ja jonka asukkaat Assyyria oli karkottanut ympäriinsä. Juudea sitä vastoin oli nouseva voima, jonka ideologia ja teologia lepäsivät Jerusalemiin keskitetyn YHWH kultin ympärillä. Kilpailevat uskonnolliset kultit, kuten Raamatussa Jerobeamin Betelissä ollut kultti, tuhottiin Josian hallinnon toimesta jotteivät ne olisi kyenneet haastamaan Jerusalemin valtaa.

Josian Juudealle pedattiin tarinalla tietä suuruuteen. Josia, uudesti syntynyt Daavid, tulisi puhdistamaan valtakunnan epäjumalan palvonnasta, mikä johtaisi jälleen yhtenäiseen Israelin valtakuntaan ja uuteen kultaiseen aikakauteen. Daavidin ja Salomonin valtakunna tuhoon johtaneet synnit eivät tarinassa ole päätepiste vaan ainoastaan epämiellyttäviä harha-askelia. Tarina lupaa kansalle onnen täyttymystä kunhan vain kaikki eläisivät oikealla Jumalan määräämällä tavalla. Raamatun tarinalla ei kuitenkaan ole merkittäviä yhtymäkohtia arkeologisten löydösten paljastaman historian kanssa. Pohjoinen Israel ja Juudea eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä valtiota.