keskiviikko 29. marraskuuta 2017

3HO

Healty, Happy and Holy Organization (3HO) on kundaliinijoogalla henkisyyttä tavoitteleva liike, joka näyttää levineen myös Suomeen. Liikkeen suomalaisen verkkosivun mukaan kyseessä on Yogi Bhajan vuonna 1968 Kanadassa ja seuraavana vuonna Yhdysvallosisa perustama liike, jonka tavoitteena on "opettajien luominen." Liikkeen omilla sivuilla antaman positiivisen kuvan varjopuolelta löytyy kuitenkin vähemmän kaunista nähtävää ja liike on noteerattu mm. Steven Hassanin haitallisia uskonyhteisöjä käsittelevällä Freedom of Mind -sivustolla, jossa Hassan toteaa tarjonneensa terapiaa kymmenille liikkeestä irtaantuneille. Myös amerikkalainen Cult Education Insitute noteeraal 3HO:n omilla sivuillaan. 3HO itse väittää olevansa osa sikhiläistä uskontoa ja englannikielinen wikipedia toteaa liikkeen olevan sikhiläinen lahko, vaikka muut sihkiläiset eivät muutamien netistä löytmieni kommenttien mukaan 3HO:ta sikhiläiseksi tunnusta.

3HO perustaja Yogi Bhajan kuoli vuonna 2004 jättäen jälkeensä vauraan yritysimperiumin ja kosolti varallisuutta. Liikkeen omistamiin yrityksiin kuuluvat mm. Golden temple natural foods ja Akal Security, joka on nykyään yksi yhdysvaltojen suurimmista yksityisistä turvallisuusalan yrityksistä. Johtajan kuoleman jälkeen, kuten niin monissa muissakin kulteissa, on alkanut valtataistelu siitä mikä taho saa määräysvallan valtavalle omaisuudelle ja tuottoisiin turvallisuusbisneksiin. Santa Fe Reporter -lehden artikkelissa käydään läpi asiaan liittyvää oikeustaistelua. Artikkelissa kerrotaan myös liikkeen johtoon kuuluneen henkilön sotkeutuneen 20 tonnin marihuanaerän salakuljetukseen ja laittomien aseiden hankintaan. Syytetty auttoi lopulta poliisia paljastamaan salakuljetusringin ja välttyi näin itse tuomiolta, mutta jatkoi tapauksen jälkeen edelleen 3HO:ssa kundoliinijoogaopettajana.

Bhajaniin kohdistui myös syytöksiä seksuaalisista hyväksikäytöistä sekä liikkeestä irtautuviiin kohdistuvasta väkivallasta ja uhkailusta. Liikkeestä irtautuneet kertovat liikkeen olevan petosta ja sen toimissa olevan kosolti ongelmia. Yksi kommentoija mainitsee kuinka liikkeen kouluttamien joogaopettajien edellytetään allekirjoittavan sopimuksen, jonka mukaan he lahjoittavat osan saamistaan joogamaksuista 3HO:lle. Jos väite pitää paikkansa niin kyseessä on hyvin tuottoisa varojenkeruumenetelmä, jossa ensin koulutetaan joogaopettajia, arvatenkin maksua vastaan, ja sen jälkeen yritetään velvoittaa heidät luovuttamaan osan omista ansioistaan emo-organisaatiolle. Järjestelmä on verrattavissa monien taloudellisesti jäseniään hyväksikäyttävien pyramidihuijausten ja uskonnollisten yhteisöjen menetelmiin.

Pintapuolisten Internetissä saatavilla olevien tietojen perusteella luokittelen 3HO -liikkeen new age kultiksi, jonka rakkautta ja ystävyyttä huokuvan pintamaalin alta paljastuu ihmisiä vähintäänkin taloudellisesti hyväksikäyttävä organisaatio.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Vien sinut kotiin

Ben Kallandin romaani Vien sinut kotiin oli mielenkiintoinen kuvaus siitä millaista jonkun Jehovan todistajan elämä voisi hyvinkin olla. Vaikka kirjan tarina on fiktiivinen se sisältää monia yhtymäkohtia uskovien Jehovan todistajien elämään. Kirja kertoo tarinaansa omaelämänkerrallisena päähenkilön muistellessa elämäänsä lapsuudesta kohti nykyhetkeä. Tarina etenee ensin hajanaisesti hypellen eri takaumien kautta, mutta loppua kohti eri tapahtumien yhtymäkohdat nousevat esiin rakentaen uskottavan tarinakokonaisuuden.

Kirja on kirjoitettu muotoon, jossa päähenkilö itse kertoo elämästään ne asiat, jotka hän haluaa kertoa. Illuusio toimii aika hyvin ja monin paikoin se jättää lukijan mielikuvituksen vastuulle täyttää aukot, jotka päähenkilö jättää kertomatta. Jättäessään taustoja ja syitä kertomatta joidenkin kuvattujen tapahtumien takana Kalland on onnistunut lisäämään syvyyttä tarinaan kun päähenkilön motiivit jäävät joko kokonaan tai osittain lukijan päätettäväksi. Vaikka tarina etenee kohti ennalta arvattavaa päätöstä, se on silti mielenkiintoista luettavaa kun tarinan edetessä se mitä jää kertomatta muovaa lukijan mielikuvia yhä voimakkaammin.

Tarina itsessään koskettaa elämän suuria kysymyksiä: elämää, kuolemaa, seksiä, parisuhteita, perhesuhteita, valtaa ja uskontoa. Kalland onnistuu mielestäni erinomaisesti sisällyttämään kerrontaan niin Vartiotorniseuraa viime vuosina riepotelleet skandaalit kuin yksittäisten todistajaperheiden elämää hankaloittavat yhteisön asettamat säännöt ja rajoitukset. Joskaan kaikilta osin kirjan tarinaa ei voisi sellaisenaan kirjoittaa toisen amerikkalaisen uskonnon, mormonismin, viitekehykseen, niin monilta osin yhtymäkohtiakin löytyy. Perheiden ylläpitämät kulissit seurakunnissa, seurakuntien ja ylempien johtajien kulissit uskovan massan suuntaan, uskonnollisten auktoriteettien vallankäyttö ja yhteisön johtajien moraalia korruptoiva vallanhimon voin hyvin kuvitella kuvatun kaltaisiksi myös MAP-kirkossa. Kokonaisuudessan Vien sinut kotiin maalaa varsin synkän ja moraalittoman kuvan uskonnollisesta vallankäytöstä. Peli on raakaa eikä lopputulos ole aina kaunista katseltavaa kun toisia käytetään armotta hyväksi ja rikoksia peitellään oman, perheen tai yhteisön imagon suojelemiseksi.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Uskonnot ja ylikansoitus

Muutama päivä sitten Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin, jossa todettiin kuinka maailma tarvitsisi väetösopimuksen. Artikkeli antaa synkän kuvan maapallon tulevaisuudesta ja viittaa BioSciencessä julkaistuun varoitukseen, jonka on allekirjoittanut yli 15 000 tutkijaa. Julkilausumassaan tutkijat toteavat, että maapallon biosfääri ei yksinkertaisesti kestä kovin pitkään jatkuvaa väestönkasvua. Julkilausumassa on kuitenkin yksi vakava puute, se ei mainitse sanallakaan uskontoja tai uskonnollisia johtajia. Julkilausuma on osoitettu poliittisille päättäjille ja kansalaisille. Unohtamalla kokonaan julkilausumasta uskonnot, jätettiin maailman vaikutusvaltaisimpiin kuuluvat yhteisöt pois julkilausuman piiristä.

Ilmastonmuutos on jo jollain tasolla tiedostettu uskonnollisissa piireissä vakavaksi ongelmaksi. Tästä oli osoituksena Paavi Franciscusin parin vuoden takainen ulostulo, jossa paavi sanoo sisällyttävänsä ilmastonmuutoksen torjumisen katolisen kirkon oppiin. Samaisessa ulostulossaan paavi kuitenkin totesi ristiriitaisesti:
Hänen mielestään väestönkasvu ei ole maailman luonnon tuhoutumisen perusongelma, vaan ihmisen ajattelematon toiminta, joka riistää luonnonvaroja.
Ja tämä kielteinen asenne ehkäisyyn onkin juuri yksi suurimmista ongelmista. Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen onnistuu parhaiten jos säädellään syntyvyyttä. Jos maailman väkiluku saataisiin laskuun, vähentyisi kulutus automaattisesti ja pienempi ihmiskunta voisi ylläpitää omaa elintasoaan kunhan globaali kulutus suhteutetaan järkevästi maapallon kantokykyyn. Väestökasvun rajoittaminen ja jopa väestömäärän kääntyminen laskuun olisi maapallon biosfrääsin kannalta toivottavaa.

Maailman uskonnollisten johtajien mielipiteillä ja saarnoilla on merkittävä vaikutus maailmassa ja valitettavan moni uskonnollinen johtaja suhtautuu hyvin kielteisesti ehkäisyyn. Kotimaista mallia näyttää voimakkaimmin vanhoillislestadiolaisen liikkeen papisto, joka saarnaa vuodesta toiseen ehkäisyä ja perhesuunnittelua vastaan. Ehkäisyä vastaan saarnaavat opit eivät siis ainoastaan riistä naisilta määräysvaltaa omaan kehoonsa vaan ovat myös merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen kannalta.

Mormonikirkko julistaa omilla englanninkielisillä verkkosivuillaan seuraavasti:
Lapset ovat yksi suurimmista siunauksista elämässä, ja heidän syntymänsä rakastaviin ja hoivaaviin perheisiin on keskeinen Jumalan tarkoitus ihmiskunnalle. Kun mies ja vaimo fyysisesti kykenevät, heillä on oikeus ja velvollisuus synnyttää maailmaan lapsia ja hoitaa heitä. Päätös siitä, kuinka monta lasta ja milloin he hankkivat, on miehen ja vaimon yksityisasia.
MAP-kirkko ei siis suoraan kiellä ehkäisyn käyttöä, mutta määrittellessään lasten synnyttämisen keskeiseksi velvollisuudeksi jokaiselle kykenvälle avioparille, kirkko luo yhteisöön tarpeetonta sosiaalista painetta lasten hankintaan. Tämä ei luonnollisesti ole hyvä asia maapallon ylikansoitusongelman kannalta.

Ongelma ei luonnollisesti rajoitu ainoastaan jo mainittuihin uskonyhteisöihin. Ongelma juontaa juurensa juutalaisuuden syntyyn ja Tooraan.
1 Moos 1:28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu."
Niin kauan kun tämä jae nähdään Jumalan sanana, ja joissain tapauksissa jopa käskynä, niin tuskin tulemme näkemään siihen uskovissa yhteisöissä maailman biosfäärin kannalta positiiviisia vaikutuksia syntyvyyden hillitsemiseksi.

Ylikansoitus on maailmassa vakava ongelma. Mitä enemmän maailmassa on ihmisiä, sitä enemmän ihmiskunta saastuttaa ja sitä nopeammin saavutamme pisteen, jolloin ylläpitämämme yhteiskunta romahtaa. Näyttääkin siltä, että uskonnot ovat oppeineen iso ongelma tulevaisuuden yhteiskuntarauhalle jos ne jatkavat saarnojaan syntyvyyden säännöstelyä vastaan. Maailmanhistoriasta löytyy lukuisia esimerkkejä yhteiskunnista, jotka ovat romahtaneet kun ne ovat kuluttaneet elintasonsa ylläpidon kannalta kriittiset luonnonvarat loppuun. Nykyihmiselle kriittiseksi muodostunut luonnonvara näyttäisi olevan biosfääri, jonka rajoja koetellaan ylikansoituksella.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Hare Krishna, japahelmimeditaatio

Hare Krishna liikkeen uskomuksiin ja tapoihin en tässä tekstissä perehdy tarkemmin, jokainen lukekoon aihetta käsitteleviä muita nettisivuja, joita on siis olemassa runsaasti. Itse liikkeellä on varsin kultinomainen historia ja se on ainakin aiemmin eristänyt jäsenensä ulkomaailmasta voimakkaalla miljöökontrollilla, kuten kulteilla usein on tapana. Tämä teksi raapaisee ainoastaan käsiini saamaa liikkeen japahelmimeditaatiota käsittelevää esitettä.

Esitteen kansilehti antaa ymmärtää, että japahelmimeditaatio on Veda-kirjoitusten mukaan menestyksekkäin itseoivallusmenetelmä. Japahemimeditaatiossa on tarkoitus kuunnella mantran äänivärähtelyä keskittyneesti. Esite esittää kansilehdellään siis tyypillistä pyhää tiedettä, jolla pyritään pukemaan omaa oppia ja käytänteitä tavalla tai toisella loogiseen kehykseen. Esitteen seuraavalla kahdella sivulla esitetään joukko väitteitä japahelmimeditaatioon liittyen.
Aikaisempaa perehtymistä tai pätevyyttä ei tarvita Hare Krishna -mantrameditaatioon. Nuori tai vanha, kuka tahansa voi meditoida ihonväristä, uskonnosta tai asemasta riippumatta.
Kyseessä on tyypillinen uskonyhteisön esittämä väite helposta ratkaisuvaihtoehdosta elämän monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tarjoamalla helpolta kuullostavaa ratkaisua ihminen saadaan kiinnostumaan ja jos henkilö sattuu kärsimään jostain kriisistä elämässään hän helposti lankeaa kokeilemaan kaikenlaisia poppakonsteja.
Vaikket ymmärtäisi mantran kieltä, ei se haittaa. Se toimii aina.
Väite korostaa ettei ymmärtämistä tarvita. Tavoitteena saada henkilö kokeilemaan ja siten muokkaa ajattelua tekojen kautta.
Hare Krishna -mantrameditaatio vapauttaa syntymän ja kuoleman loputtomasta kiertokulusta, aineellisista kiintymyksistä, huolista ja levottomuudesta.
Väite on puhdasta mystistä manipulointia, jolla luodaan mielikuvia jostain elämää suuremmasta tarkoituksesta luvaten ratkaisuja huoliin ja murheisiin.
Mantran avulla on mahdollista saavuttaa ihmisluonteen kaikki hyvät ominaisuudet. 
Väite on silkkaa euforian käynnistystä, jolla luvataan jäsenille jotain suurta ja ihanaa.
Hare Krishna -mantrameditaatio herättää niin voimakkaan rakkauden Korkeimpaan, että sielun vapautumisesta tulee sivuseikka.
Väite on euforian käynnistystä ja olemassaolon häivyttämistä. Häivyttämällä olemassaolon merkitystä yhteisö pyrkii istuttamaan jäsenten mieliin ajatuksen, ettei elämällä yhteisön ulkopuolella ole merkitystä. Onnistuneesta manipuloinnista seuraa vakavia ongelmia jos jäsen jonain päivänä päätyy epäilemään oppia ja haluaa lähteä yhteisöstä.
Ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka meditoida. Voit lausua Hare Krishna -mantraa missä ja milloin tahansa.
Toistaa käytännössä ensimmäisen väitteen ja rohkaisee jäseniä meditoimaan myös yhteisön ulkopuolella. Vaikuttamalla jäsenten käytökseen yhteisön ulkopuolella muokataan jäsenten todellisuutta, mikä toimii tehokkaana miljöökontrollin menetelmänä.
Mantrameditaatio on helppoa. Jos korkein itseoivallusmenetelmä on näin yksinkertainen, miksi tehdä elämästä monimutkaista, ja olla tarttumatta siihen?
..edelleen tarjoillaan sitä helppoa ratkaisua ongelmiin.
Hare Krishna -mantra sisältää kaikki Veda-mantrat. Siksi se tunnetaankin maha-mantrana. Maha merkitsee sanskritin kielellä suurta ja voimallista.
Väite tarjoilee lisää pyhää tiedettä ja mystistä manipulointia.
Krishna itse on läsnä pyhän nimensä yliaistillisessa äänivärähtelyssä. Mitä keskittyneemmin meditoi, sitä syvällisemmin sen oivaltaa. 
Tämäkin väite on silkkaa mystistä manipulointia, joka lisäksi sisältää yhteisön ladattua kieltä, jolla yhteisö määrittelee sanoja, käsitteitä ja tunteita tavalla, joka heikentää jäsenen kykyä hahmottaa todellisuutta yhteisön opeista poikkeavilla tavoilla.
Kuka tahansa, joka kuulee Hare Krishna -mantran, saavuttaa henkistä hyötyä, mukaanlukien eläimet ja kasvit. 
Silkkaa pyhää tiedettä jälleen. Väite on mahtipontisen narsistinen ja esittää opin universaalina hyvän elämän lähteenä.
Monet merkittävät henkilöt kautta aikojen ovat mietiskelleet Hare Krishna -mantraa syvän keskittymisen ja rakkauden vallassa. Mikset sinäkin?
Väite pyrkii vetoamaann auktoriteetteihin mainitsematta itse auktoriteettejä. Kyseessä on siis tyypillinen ajatuksenpysäytysklisee. Yhteisön jäsen ymmärtää väitteen jollain tasolla, mutta ulkopuoliselle se on lähinnä kysymyksiä herättävä.
Ainoa hinta Hare Krishna -mantrameditaatiolle on vilpitön sydän ja halu oppia tuntemaan ja rakastamaan Korkeinta.
Tämä väite ehdollistaa meditaatiolla saatavat tulokset meditaatiota kokeilevan henkilön mielentilasta riippuvaisiksi. Väite on ristiriidassa aiemman väitteen: "Vaikket ymmärtäisi mantran kieltä, ei se haittaa. Se toimii aina." kanssa ja muodostaa siten kaksoissidokseen perustuvan asetelman, joka syyllistää uhrin jos menetelmä ei hänen kohdallaan sitten kuitenkaan toimi. Väite toimii siis lähinnä jo yhteisössä olevien jäsenten ajattelunpysäytyksenä syyttävän sormen osoittaessa epäonnistumisesta yksilöä yhteisön tai opin sijaan.
Henkisinä sieluina olemme osa Korkeinta Sielua (Jumalaa). Hare Krishna -mantrameditaatio on paras tapa ilahduttaa Häntä, joka myös sydämessämme asustaa. Näin itsekin saavutamme rauhan.
Väite tarjoilee jälleen ladatulla kielellä muotoiltua mystistä manipulaatiota ja jatkaa tuttua euforian käynnistystä.
Hare Krishna -mantrameditaation avulla voidaan palata sielun alkuperäiseen onnelliseen, ikuiseen ja tiedontäytteiseen tilaan.
Väite heijastelee monille kulteille tyypillistä ajatusta jostain elämää suuremmasta ja kadonneesta tiedosta. Vihjaamalla, että tieto on taas löytynyt ja sen voi löytää ainoastaan yhteisön kautta, korostetaan oman yhteisön ainutlaatuista, elitismiä.
Hare Krishna -mantrameditaatio vapauttaa kaikesta karmasta. Krishnan nimen lausuminen, edes kerrankin, vapauttaa niin monista karmaisevista vaikutuksista, ettei sitä voi edes ymmärtää.
Jälleen mystistä manipulaatiota höystettynä ladatulla kielellä.
Mitä enemmän meditoit, sitä paremmaksi se muuttuu. 
Tämä väite liittyy jäsenen ajankäytön hallintaan, jolla yhteisö määrittelee jäsenen todellisuutta. Kyseessä on siis jälleen yksi miljöökontrollin keino, jolla yhteisö muokkaa jäsenensä ajattelua. Tavoite on pitää jäsenet jatkuvasti toimeliaina, jottei heille jäisi aikaa etsiä tietoa tai ajatella vaihtoehtoja.
Kuten Veda-kirjoituksissa kovasti suositellaan, onnen ja tyytyväisyyden voi helposti löytää lausumalla ääneen tätä maha-mantraa.
Väite on jälleen sekoitus pyhää tiedettä ja euforian käynnistystä.

Esitteen viimeisellä sivulla annetaan käytännön ohjeita kuinka japahelmimeditaatiota voi kokeilla japahelmien kanssa. Helminauhassa on 108 helmeä ja jokaisen helmen kohdalla lausutaan mantra yhden kerran. Yksi meditointikierros saavutetaan kun on meditoinut koko helminauhan läpi ja aikaa kierrokseen kuluu esitteen mukaan n. 5-10 minuuttia. Esite ohjeistaa meditoimaan mahdollisimman paljon ja kertoo kuinka bhaktijoogit meditoivat vähintään 16 kierrosta päivittäin eli n. 80-160 minuuttia joka päivä.

Luokittelen tämän esitteen perusteella japahelmimeditaation voimakkaaksi mielenmuokkausmenetelmäksi, jonka tavoitteena on kontrolloida Hare Krishna -liikkeen jäsenten ajankäyttöä ja todellisuutta. Se noudattaa perusolemukseltaan "teot johtavat uskoon" -kaavaa, jossa meditoija synnyttää ja kasvattaa uskoa uhraamalla merkittäviä määriä aikaa ja resursseja yhteisön määrittelemiin toimintoihin. Näin olleen en suosittele japahelmimeditaation kokeilemista kenellekkään.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Teosofia

Kolmesta A4-paperista taitettu lehti on nyt jonkin aikaa lojunut pöydälläni. Poimin lehden mukaani Suomen Teosofisen seuran esitepöydästä taannoin tarkoituksenani tutustua pintapuolisesti mistä Teosofiassa on oikein kyse. Lehti on osuvasti nimetty: "Mitä on teosofia?", joten tutustutaampa hieman antaako lehti vastauksia.
Jopa "onnellisina" aikoina nykyinen elämäntapamme usein epäonnistuu tyydyttämään meitä tai tuomaan meille rauhan.
 Joskus tunnemme olomme tyhjäksi ja niimpä etsimme tyydytystä itsemme ulkopuolelta.  
Aina on niitä, jotka johonkin hintaan ovat valmiita tarjoamaan meille nopean keino poistaa tätä sisäisen tyhjyyden tunnetta. 
Ihmiskunta on niin keskittynyt "haluamiseen ja saamiseen", että näytämme kadottaneen näkyvistämme sen - 
Keitä olemme ja miksi olemme täällä! 
Omat hälytyskelloni soivat jo heti luettuani lehden ensimmäiset lauseet. Teksti on manipuloivaa luoden mielikuvia maailmaa vaivaavasta levottomuudesta ja tyhjyydestä, jota ihmisen normaali elämä ei syystä tai toisesta pysty täyttämään. Teksti pyrkii siis synnyttämään lukijan mieleen tarpeen, johon nyt kädessäni olevassa lehdessä yritetään tarjota vastauksia ja jota lukijan mielessä ei ollut ennen kuin hän avaussanat lukee. Toteamalla ihmiskunnan kadottaneen jotain ja esittämällä kysymyksen: "Keitä me olemme ja miksi olemme täällä!" lehtipaljastaa, että kyse on jonkinlaisesta uskonnosta tai filosofisesta aatesuuntauksesta, joka markkinoi itseään muita parempana totuuden lähteenä.

Manipulatiivisen aloituksen jälkeen lehden seuraavilla sivuilla on esitetty johdattevia kysymyksiä vastauksineen aihepiirien painottuessa karman lakiin ja uudelleensyntymisoppiin. Kyseessä on siis uskonto, jossa uskotaan pitkälti budhalaisuudesta tuttuun uudelleensyntymiseen ja kuinka karma määrittelee sitä mitä milloinkin elämässä yksilölle sattuu ja tapahtuu. Itse lehdessä liikkeen uskonnollisuus kielletään toteamalla, ettei teosofia ole uskonto samalla uskotellen, että jokainen jäsen saa uskoa omalla tavallaan ja kuulua haluamiinsa uskontokuntiin. Liikkeen perusperiaatteiksi lehti kertoo seuraavat:
  • Maailmankaikkeus ja kaikki, mitä siinä on, on yhtä keskinäisessä suhteessa olevaa, toisistaan riippuvaa kokonaisuutta.
  • Kaikki atomista galakseihin perustuu samaan universaaliin elämää luovaan Todellisuuteen. Tämä Todellisuus paljastaa itsensä tarkoituksenmukaisissa, jaksollisissa ja järjestetyissä luonnon toiminnoissa.
  • Me jokainen kuljemme omaa ainutlaatuista polkuamme jatkuvasti laajenevan tietoisuuden matkalla, päästäksemme paluumatkan olemuksen lähteeseen.
Lehden luettuani käännyin Internetin puoleen lisätiedon löytämiseksi teosofisesta seurasta. Liikkeen perusti New Yorkissa Helena Blavatsky 1875 yhdessä Henry Steel Olcottin ja William Quan Judgen kanssa. Omien sanojensa mukaan ennen muuttoaan New Yorkiin Blavatsky matkusteli laajalti ja väitti käyneensä mm. Tiibetissä, jossa hän kehitti psyykkisiä voimiaan. Vuonna 1873 Blavatsky muutti New Yorkiin, jossa hän toimi spiritualistimeediona ja sai osakseen myös syytteitä ihmisten huijaamisesta. Vuonna 1877 hän julkaisi kirjan "Isis Unveiled", johon hän kokosi teosofisen liikkeen perusopit. Kirja itsessään on pitkälti kokoelma filosofisia käsityksiä, jotka on koottu lukuisista lähteistä ja näin luotu uusi uskonnollisfilosofinen aatesuuntaus yhdistelemällä monista eri uskomusperinteistä elementtejä. Vuonna 1879 Blavatsky muutti Olcottin kanssa Intiaan, jossa heidän teosofinen filosofiansa oli paikallisille hyvin tutun oloinen ja Intiaan teosofisen seuran osasto muotoutuikin liikkeen suurimmaksi.

Liikkeen uskonnollista luonnetta alleviivaa mielestäni erityisen hyvin vuosien kun 1890 - 1911 aikana teosofisen seuran johtajat vakuuttuivat "lähettilään" saapumisesta. Vuonna 1911 potentiaaliseksi lähettilääksi tunnistettiinkin 11-vuotias Jiddu Krishnamurti, josta liikkeen Intian osasto ryhtyi koulimaan "maailmanopettajaa." Krishnamurtin valintaa ja kouluttamista liikeen johtajaksi ei kuitenkaan katsottu joka puolella positiivisena asiana ja se johtikin liikkeen sisäisiin valtataisteluihin ja hajaannukseen. Lopullisen kuoliniskun messiaaniselle maailmanopettajaprojektille antoi Krishnamurti itse vuonna 1927 irtisanoutumalla häntä varten perustetusta Itäisen tähden veljeskunnasta ja pari vuotta myöhemmin teosofisesta seurasta kokonaisuudessaan.

1920-luvun lopun myllerryksen jälkeen teosofinen seura ei ole kyennyt houkuttelemaan enää suuria massoja. Nykysellään teosofeja arivoidaan maailmassa olevan n. puolet siitä mitä sillä oli kukoistuksensa huipulla 1920-luvun alkupuolella.