Ben Kallandin romaani Vien sinut kotiin oli mielenkiintoinen kuvaus siitä millaista jonkun Jehovan todistajan elämä voisi hyvinkin olla. Vaikka kirjan tarina on fiktiivinen se sisältää monia yhtymäkohtia uskovien Jehovan todistajien elämään. Kirja kertoo tarinaansa omaelämänkerrallisena päähenkilön muistellessa elämäänsä lapsuudesta kohti nykyhetkeä. Tarina etenee ensin hajanaisesti hypellen eri takaumien kautta, mutta loppua kohti eri tapahtumien yhtymäkohdat nousevat esiin rakentaen uskottavan tarinakokonaisuuden.
Kirja on kirjoitettu muotoon, jossa päähenkilö itse kertoo elämästään ne asiat, jotka hän haluaa kertoa. Illuusio toimii aika hyvin ja monin paikoin se jättää lukijan mielikuvituksen vastuulle täyttää aukot, jotka päähenkilö jättää kertomatta. Jättäessään taustoja ja syitä kertomatta joidenkin kuvattujen tapahtumien takana Kalland on onnistunut lisäämään syvyyttä tarinaan kun päähenkilön motiivit jäävät joko kokonaan tai osittain lukijan päätettäväksi. Vaikka tarina etenee kohti ennalta arvattavaa päätöstä, se on silti mielenkiintoista luettavaa kun tarinan edetessä se mitä jää kertomatta muovaa lukijan mielikuvia yhä voimakkaammin.
Tarina itsessään koskettaa elämän suuria kysymyksiä: elämää, kuolemaa, seksiä, parisuhteita, perhesuhteita, valtaa ja uskontoa. Kalland onnistuu mielestäni erinomaisesti sisällyttämään kerrontaan niin Vartiotorniseuraa viime vuosina riepotelleet skandaalit kuin yksittäisten todistajaperheiden elämää hankaloittavat yhteisön asettamat säännöt ja rajoitukset. Joskaan kaikilta osin kirjan tarinaa ei voisi sellaisenaan kirjoittaa toisen amerikkalaisen uskonnon, mormonismin, viitekehykseen, niin monilta osin yhtymäkohtiakin löytyy. Perheiden ylläpitämät kulissit seurakunnissa, seurakuntien ja ylempien johtajien kulissit uskovan massan suuntaan, uskonnollisten auktoriteettien vallankäyttö ja yhteisön johtajien moraalia korruptoiva vallanhimon voin hyvin kuvitella kuvatun kaltaisiksi myös MAP-kirkossa. Kokonaisuudessan Vien sinut kotiin maalaa varsin synkän ja moraalittoman kuvan uskonnollisesta vallankäytöstä. Peli on raakaa eikä lopputulos ole aina kaunista katseltavaa kun toisia käytetään armotta hyväksi ja rikoksia peitellään oman, perheen tai yhteisön imagon suojelemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti