Ennen kuin soitat poliisille...

MAP-kirkko lähetti 4.8.2020 ohjeen kirkon paikallisjohtajille maailmanlaajuisesti. Ohjeesta uutisoi FOX 13 -kanava Salt Lake Cityssä. Elokuisessa "muistutuksessa" MAP-kirkko ohjeistaa paikallisjohtajia, ettei heidän tulisi osallistua minkäänlaisiin oikeudenkäynteihin ilman, että he ensin konsultoivat kirkon lakimiehiä asiassa.

Ohje on vähintäänkin ongelmallinen, ellei suorastaan räikeässä ristiriidassa oikeustajun ja -prosessien kanssa. Lähtökohtaisesti oikeudenkäynneissä tavoitteena on selvittää tarkkaan mitä on tapahtunut ja langettaa mahdollisille syyllisille lainmukaiset rangaistukset. MAP-kirkon paikallisjohtajille lähettämä ohje kuitenkin edellyttää, että kirkon paikallisjohtajat ottavat ensin yhteyttä kirkon lakimiehiin poliisin ja oikeuslaitoksen sijaan. Pidän tätä ohjetta hyvin arveluttavana, koska se voi vaarantaa oikeudenmukaisten tuomioiden antamista oikeudessa.

FOX 13:n artikkelissakin ohjeen ongelmakohdat nousevat selkeästi esiin. Haastateltu aktiivinen kirkon jäsen Joanna Smith totesi mm. kuinka häntä huolestuttaa tämänkaltaiset ohjeet, jotka voivat merkittävästi haitata oikeuden toteutumista. Joannan mukaan mormonit opetetaan puhumaan kaikessa totta, mutta tällaiset ohjeet ovat jyrkässä ristiriidassa totuuden puhumisen kanssa. Joannan mielestä uskontokuntien ei tulisi sotkeutua oikeusprosesseihin millään tavalla ja hänen mielestään tällaiset ohjeet korottavat profeetan lain yläpuolelle.

Entinen mormoni Annie Jardine taas toteaa, että tämänkaltaiset ohjeet olivat merkittävä tekijä miksi hän lähti kirkosta. Kirkolla ei Annien mielestä ole oikeutta määritellä mitä kukin saa tehdä.

Kirkon edustajan mukaan ohje on tarkoitettu paikallisjohtajien auttamiseksi. Kirkon paikallisjohdon tulisi kirkon edustajan mielestä konsultoida kirkon lakimiehiä ennen kuin he ryhtyvät yhteistyöhön viranomaisten kanssa rikosoikeudellisissa prosesseissa. Ohjeen tavoite kirkon edustajan mukaan on ehkäistä kirkkoon kohdistuvia oikeudellisia prosesseja. Rivien välistä voidaan tulkita, että kyseessä on kirkon omien etujen valvonta jolla kirkko pyrkii ehkäisemään itseensä kohdistuvia oikeusprosesseja. 

Jutussa haastateltu lakiasiantuntija Ronald Zambrano Kaliforniasta pitää myös nyt julkitullutta ohjetta varsin ongelmallisena. Kirkko voi uhata jäsentä tai pakallisjohtajaa sisäisillä kurinpitotoimilla, mikäli hän ei noudata kirkon ohjeita. Pahimmillaan tämä voi johtaa jäsenen erottamiseen kirkosta, joka henkisesti on paljon pahempi tilanne kuin esim. työpaikan menetys. Kirkolla on valtaa jäseniinsä ja sitä kautta se voi vaikutta merkittävästi oikeusprosessien lopputuloksiin mikäli kirkon lakimiehet ohjeistavat todistajaksi haastettuja henkilöitä vaikenemaan joistain asioista oikeudessa. Zambrano vertaa kirkon nyt lähettämää ohjetta vaikenemisen kulttuuriin, joka vallitsi katolisessa kirkossa kun viranomaiset tutkivat laajaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Hän toteaa sen olevan pakottamista ja oikeuden estämistä, joka on vaaraksi koko yhteiskunnalle.

Rocky Anderson, lakimies ja Salt Lake Cityn entinen pormestari, toteaa ohjeen olevan "kulltimaista jäsenten kontrollia." Hänen mielestään koko käytäntö on suunniteltu synnyttämään vaarallisia viiveitä, peittelyä ja oikeuden estämistä rikosoikeudellisissa prosesseissa. Ohjeen mukaan ensin pitää kuunnella kirkon lakimiehiä omatunnon, velvollisuudentunteen, oman oikeustajun, uhrien ja totuuden sijaan.

Ohje lähetettiin "aivan sattumalta" samana päivänä kun Idaholainen tuomari julisti päätöksen käynnistää murhaoikeudenkäynti epäiltyä murhaajaa vastaan. Mormoniyhteisössä Chad Daybell on syytettynä vaimonsa ja tämän lasten murhasta. Vainajien ruumiit löydettiin haudattuna talon takapihalta. Joanna Smith uskookin, että kirkon lähettämällä muistutuksella tulee olemaan vaikutuksia käynnissä olevaan oikeudenkäyntiin. Tapauksen vaaranmerkit olivat pitkään tiedossa kirkossa, mutta niihin ei reagoitu tragedian ehkäisemiseksi. Zambrano toteaakin, että jos kirkko paimentaa kirjeellä jäseniään vaikenemaan ja siten vaikuttaa oikeuden toteutumiseen Idahossa, se ohjeistaa jäseniään ryhtymään rikoskumppaneiksi näihin traagisiin tapahtumiin.

MAP-kirkon paikallisjohtajilleen lähettämä ohje on selkeässä ristiriidassa oikeustajun ja oikeuden toteutumisen kanssa. Valitettavasti MAP-kirkko ei ole ainoa uskonyhteisö, joka ohjeistaa jäseniään ottamaan yhteyttä yhteisön lakimiehiin ennen kuin he ottavat yhteyttä viranomaisiin rikosasioissa. Samainen käytäntö on ainakin voimassa Jehovan todistajien liikkeessä ja se on johtanut laajoihin ongelmiin mm. liikkeen sisällä paljastuneiden lasten seksuaalisen hyväksikäyttötapausten kohdalla.

Hesari kirjoitti lähetyssaarnaajista

HS Espoo julkaisi tänä aamuna jutun mormonilähetyssaarnaajista. Juttu kertoo kolmesta nuoresta lähetyssaarnaajanaisesta, jotka ovat tulleet USA:sta Suomeen käännyttämänä ihmisiä mormonikirkkoon. Moni oletettavasti lukee artikkelin sen syvemmin pohtimatta miten lähetystyöaika ulkomailla vaikuttaa näihin nuoriin naisiin. Artikkeli tarjoaa pienen tirkistyksen lähetyssaarnaajien tiukasti ohjattuun päiväohjelmaan ja rutiineihin. Juttu alleviivaa hyvin kuinka kirkko totaalisesti kontrolloi näiden nuorten elämää ja aivopesee heistä uskovia mormoneja. Lähetystyöaika on usein määrittävä tekijä uskovaisen mormonin elämässä ja sitoo nuoren kirkkoon. Onkin valitettavaa etteivät nämä nuoret itse ymmärrä kuinka kirkko manipuloi heitä ja koko lähetystyöajan tarkoitus on pääasiallisesti sitoa heidät kirkkoon.

Katsotaan siis hieman tarkemmin miten artikkeli paljastaa kirkon vahvan manipuloinnin.

Lähetyssaarnaajien elämä Suomessa on kurinalaista. Kezos, Gilliat ja Wilson heräävät aamuisin puoli seitsemältä. He käyvät lenkillä, syövät aamiaisen ja suunnittelevat päivän ohjelman.

Työpäivä kestää aamukymmenestä iltayhdeksään. Sen aikana lähetyssaarnaajat opiskelevat suomen kieltä ja pyhiä kirjoituksia, tapaavat niin mormonismista kiinnostuneita kuin jo kirkkoon liittyneitä ja pysäyttelevät ihmisiä kadulla keskustellakseen heidän kanssaan uskosta.

Miljöökontrollin perustukset valetaan tiukalla aikatauluttamisella. Kirkko määrittää päivän aikataulun, heräämis- ja nukkumaanmenoajoista lähtien. Nuoret on myös irrotettu tärkeistä ihmissuhteistaan sijoittamalla heidät kauas kodeistaan ja ystävistään.

Koti-ikävä on lähetyssaarnaajalle tuttu seuralainen. Yhteyttä perheeseen saa pitää kerran viikossa vapaapäivänä.

Myös lähetystyöaikana syntyvät merkitykselliset ihmissuhteet rikotaan siirtelemällä nuoria parin kuukauden välein paikasta toiseen.

Lähetyssaarnaajat muuttavat parin kuukauden välein. Samalla vaihtuu pari.

”On rankkaa muuttaa, kun joutuu jättämään rakkaiksi tulleita ihmisiä”, Gilliat sanoo.

Näin ainoa pysyvä asia heidän elämässään tänä aikana on kirkon organisaatio, johon luonnollisesti syntyy voimakas riippuvuussuhde.

Toinen miljöökontrollin peruspilari on ruoka- ja nautintoaineiden sääntely. Mormonikirkossa omat aiheeseen liittyvät ohjeet erottavat jäsenet ympäröivästä yhteiskunnasta ja pitävät heidät jatkuvasti varpaillaan siitä mitä voi suuhunsa panna.

Mormonit noudattavat omia terveysohjeitaan, joita nimitetään viisauden sanaksi. Siksi mormonit eivät juo teetä, kahvia tai alkoholia. Syödä voi varsin vapaasti mitä vain.

Määritellyt rajoitukset ruoka- ja nautintoaineista käytännössä pakottavat jäsenet jatkuvasti pohtimaan uskontoa ja kirkon määräyksiä. Tämä on tyypillinen tapa, jolla uskonyhteisö tunkeutuu osaksi ihmisen arkea ja pyrkii manipuloimaan ihmisiä.

Lähetyssaarnaajien päiväohjelmaan kuuluu oleellisena osana julistustyö. Kun ihminen saadaan tavalla tai toisella ääneen julistamaan jotain ideologiaa se muokkaa henkilön sisäisiä uskomuksia tuon julkilausutun ideologian mukaisiksi.

”Olin oppinut muilta Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta halusin selvittää, pitääkö oppimani paikkansa – ovatko Jeesus ja Jumala todellisia”, hän sanoo.

”Nyt tiedän, että ovat.”

Sen sijaan, että hän kertoisi uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen, hän väittää nyt "tietävänsä." Lähetystyöajan vahva manipulointi on siis toiminut ainakin hänen kohdallaan kirkon toivomalla tavalla.

Kultainen sääntö

Kultaisena sääntönä tunnettu periaate on kirjoitettu Raamatussa Matteuksen evankeliumissa näin:

7:12 Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

Samainen pyhä kirja toisaalta kehottaa käännyttämään kaikki.

28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Noudattavatko uskovat kultaista sääntöä? Eivät.

Toimiessaan jälkimmäisen lähetyskäskyn mukaisesti uskovaiset kohdistavat ulkopuolisiin ihmisiin joskus varsin agressiivisia ja hyvin kyseenalaisia toimia. Vastaavasti jos uskovaisiin itseensä kohdistuu jonkun toisen aatesuunnan vastaavat toimet se koetaan ahdistavaksi, kiusalliseksi ja jopa vainoksi omaa uskonyhteisöä kohtaan. Uskovaset suhtautuvat hyvin usein vihamielisesti henkilöihin, jotka pyrkivät käännyttämään heidät pois uskosta. Itseasiassa uskovaisen vihan kohteeksi joutuu helposti esittämällä vain kritiikkiä uskonyhteisöä kohtaan, vaikka ei edes yrittäisi käännyttää ketään pois uskonyhteisöstä.

Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Jari-Pekka Peltoniemen kohtaama kiusanteko Jehovan todistajien taholta. Jehovan todistajat ovat viimeisen vuoden aikana tehneet ainakin kaksi tutkintapyyntöä poliisille Peltoniemestä, koska hän on julkaissut Internetissä Jehovan todistajista kriittistä aineistoa. Itse Jehovan todistajat kyllä saarnaavat yhteisön ulkopuolisen maailman pahuudesta, mutta kun samainen toiminta käännetään toiseen suuntaan ja paljastetaan yhteisön ongelmia, kultainen sääntö ei enää päde.

Linkit Peltoniemen julkaisemiin tietoihin tutkintapyynnöistä:
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_k1399.html
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1223.html

Tämä on ehkä selkein kaksoisstandardi, joka tuntuu esiintyvän melkeimpä kaikissa uskonliikkeissä. Oma yhteisöön nähdään puhtoisena Jumalan yksinoikeutettuna organisaationa, jolla on oikeus arvostella ja tuomita ulkopuolista maailmaa mielinmäärin. Samaa ei kuitenkaan vastavuoroisesti haluta sallia ulkopuoliselle maailmalle. Kultainen sääntö ei päde kuin yhteen suuntaan. Uskonnovapaus näissä yhteisöissä toimii samoin vain yhteen suuntaan, se sallitaan vain siihen suuntaan, jossa usko kartuttaa liikkeen omaa jäsenmäärää. Kaikki liike yhteisöstä pois päin on pahaa ja tuomittavaa.

Kultaisen säännön noudattamisessa uskovaisilla on vielä paljon opittavaa.

Tutkiminen ei anna vastauksia

MAP-kirkon Ensign -lehden numerossa 6/2020 julkaistiin palsta, jossa kirkon ylimpään johtoon kuuluva Dallin H. Oaks vastaa nuorten avioparien esittämiin kysymyksiin. Viidennessä kysymyksessä huolestunut vaimo kertoo miehensä jääneen epäaktiiviseksi kirkon historiaan ja oppeihin liittyvien epäilysten takia ja kysyy neuvoa miten hänen tulisi asiaa tutkia.

5. “Aviopuolisoni on jäänyt epäaktiiviseksi kirkon historiaan ja oppeihin liittyvien epäilysten takia. Miten minun tulisi tutkia ja vastata näihin ongelmiin?” 

Ehdotan, että tutkiminen ei ole vastaus. (alleviivaus lisätty) Viittaukset kirkon moniin tarjolla oleviin apuihin yleisistä kysymyksistä, kuten evankeliumiaiheita käsittelevät esseet ChurchofJesusChrist.org:ssa, voivat auttaa niitä, jotka vilpittömästi etsivät, mutta paras vastaus kaikkiin kysymyksiin jotka uhkaavat uskoa on kasvattaa uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Kääntyminen Herran puoleen on tärkeämpää kuin kääntyminen kirkkon puoleen. Ja kääntyminen Herraan tapahtuu rukouksen ja opiskelun ja palvelun kautta, edelleen rakkaudellisella kärsivällisyydellä puolison ja muiden huolestuneiden perheen jäsenten osalta. 

Huolestunut puoliso, joka kysyy kirkon johdolta apua miten kohdata uskonkriisiä läpikäyvä henkilö, saa ohjeen ettei kannata perehtyä asioihin, jotka ovat uskonkriisiin johtaneet. Tässä ohjeessa on niin paljon väärää, etten tiedä mistä aloittaa. Ohje on suorastaan hävytön ja ainoastaan lisää tuskaa perheissä. Kun suoraan ohjeistetaan, että ongelmiin perehtyminen ja pyrkimys niiden ymmärtämiseen tutkimalla asioita ei ole vastaus, perheen ongelmat vain tulevat syventymään. Jos aviopuoliso ei edes yritä ymmärtää mikä kriisin on aiheuttanut niin miten ihmeessä kriisiin ajautunut henkilö voi koskaan kokea, että häntä kuunnellaan, ymmärretään tai kunnioitetaan?

Lääkkeeksi ongelmaan Dallin H. Oaks tarjoaakin oman uskon kasvattamista. Sen sijaan, että perehtyisi ongelmat synnyttäneisiin asioihin niitä tutkimalla, on tärkeämpää toistaa samoja rituaaleja ja asioita, joilla usko on omaan mieleen synnytetty ja miten sitä on vahvistettu. Rukoile, opiskele pyhiä kirjoja ja teehkää entistä enemmän palvelutyötä kirkossa. Tämä ei ratkaise perheen ongelmia positiivisella tavalla, jossa puoliso ja muu perhe pyrkisi ymmärtämään ja tukemaan kriisiään läpikäyvää henkilöä, mutta toisaalta se ei taida olla Dallin H. Oaksin tavoite muutenkaan.

Dallin H. Oaksin ohje asettuu oikeaan perspektiiviin kun huomioidaan hänen asemansa kirkon johdossa. Roolissaan hänen tehtävänsä on ajaa kirkon etua ja se on, että jäsenet pysyvät kirkossa hinnalla millä hyvänsä. Se, mitä Dallin H. Oaksin jättää vastauksessaan sanomatta, onkin tällä kertaa tärkeämpää. Toteamalla, ettei tutkimalla kirkon ongelmia löydä vastauksia, hän alleviivaa, että hän tietää nämä ongelmat ja kuinka ihmiset lähtevät kirkosta jos he näihin ongelmiin sattuvat törmäämään kirkkoa tutkiessaan. Dallin H. Oaksin ohje on hieno esimerkki siitä miten mijöökontrolli MAP-kirkossa toimii. Tällä kertaa Dallin H. Oaks antaa suoran ohjeen kuinka jäsenen tulee pidättäytyä tutkimasta asioita, jotka ovat johtaneet puolison uskonkriisiin, arvatenkin koska informaation leviäminen voi johtaa yhä uusiin jäsenmenetyksiin. Kehottamalla yhä aktiivisesti mukana kirkossa olevia perheenjäseniä viettämään entistä enemmän aikaa kirkon uskoa vahvistavissa rituaaleissa ja palvelutehtävissä, hän pyrkii vähentämään kriisiä läpikäyvän henkilön viettämää aikaa perheensä parissa ja siten eristämään hänet perheestään.

Lisäksi Dallin H. Oaksin vastauksessa on esitetty epäsuora syytös, että ihmiset, jotka asioita tutkivat ja kadottavat uskonsa kirkkoon, eivät ole vilpittömiä. Tämä uskonkriisiin ajautuneen ihmisen leimaaminen huonoksi on hengellistä väkivaltaa, uhrin syyllistämistä. Leimaalla ihmisen epärehelliseksi epäuskon perusteella on tyypillistä kulteissa, jossa kaikki ulkopuolinen ja epäily täydellistä oppia ja organisaatiota kohtaan nähdään pahana.

Pahuus ei tässä kohdassa asu uskonkriisiä läpikäyvässä ihmisessä, se asuu kirkon seinien sisäpuolella.

Opintiellä

Tara Westoverin omaelämänkerrallinen kirja "Opintiellä" on kertomus Idaholaisen naisen kasvusta ja tiedonjanosta. Merkillepantavaa naisen lapsuudenkodissa on, että he ovat mormoneita, joskaan kirja ei varsinaisesti kerro tarinaa mormonismista. Vaikka mormonismi ei ole kirjan pääasiallinen sisältö tuon kulttuurin ymmärtäminen antaa kirjan lukijalle syvyyttä hahmottaa miksi olosuhteet hänen lapsuudenkodissaan ovat olleet niin huonot.

Entisenä mormonina monet Taran lapsuutta varjostaneet elementit olivat itselleni tuttuja. Tunnistin monin kohdin tapahtumien taustalla mormonismista kumpuavat juurisyyt miksi perheessä vallitsi niin kielteinen ilmapiiri. Perheen isä uskoo käytännössä illuminatiin ja valtion salaliittoon, joka yrittää kaikin keinoin tuhota perheen elämän ja vapauden. Tämä ajatus yhdistettynä mahdollisiin diagnosoimattomiin isän mielenterveysongelmiin, jotka Tara kirjassa nostaa esiin, on synnyttänyt vakavia ongelmia, jotka realisoituvat järjestelmällisenä perheväkivaltana lapsia ja etenkin tyttäriä kohtaan. Perheenisän vainoharhaisuus virkavaltaa, lääketiedettä, koululaitosta ja yhteiskuntaa vastaan on käsinkosketeltavaa. Perhe on eristäytynyt yhteiskunnasta ja odottaa maailmanloppua purkittaen säilykkeitä, varastoiden polttoainetta, aseita ja ammuksia. Osalla perheen lapsista ei ole edes syntymätodistuksia, koska isä uskoo, että jos yhteiskunta tietää lapsista niin heidät pakotettaisiin kouluun illuminatin aivopestäviksi.

Taran tarina on syvimmältä olemukseltaan kertomus uhrista, joka askel kerrallaan ymmärtää, että perheen jäsenten välinen väkivalta ei ole säilyttämisen arvoista. Oman perheen negatiivisten piirteiden myöntäminen itselleen on välttämätön askel, joka on otettava oman toipumisen käynnistämiseksi. Toipumiselleen Tara ei saa tukea perheeltään ja todellinen toipuminen pääsee käyntiin vasta kun hän irrottaa itsensä perheestään ja väkivallan mahdollistavasta mormonikulttuurista.

Kirja on itsessään hiuksianostattava kuvaus perheväkivallan uhrista ja hänen selviytymisestään. Mormonikulttuurin nyanssien ymmärtäminen antaa lukukokemukseen syvyyttä, jota ilman tarina saattaa lukijasta tuntua vahvasti väriteltyltä tai epätodelliselta. Suosittelen kirjaa etenkin kaikille perheväkivallan uhreille, joille se epäilemättä toimii vertaistukena omien kokemusten jäsentelyssä.