Kultainen sääntö

Kultaisena sääntönä tunnettu periaate on kirjoitettu Raamatussa Matteuksen evankeliumissa näin:

7:12 Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

Samainen pyhä kirja toisaalta kehottaa käännyttämään kaikki.

28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.

Noudattavatko uskovat kultaista sääntöä? Eivät.

Toimiessaan jälkimmäisen lähetyskäskyn mukaisesti uskovaiset kohdistavat ulkopuolisiin ihmisiin joskus varsin agressiivisia ja hyvin kyseenalaisia toimia. Vastaavasti jos uskovaisiin itseensä kohdistuu jonkun toisen aatesuunnan vastaavat toimet se koetaan ahdistavaksi, kiusalliseksi ja jopa vainoksi omaa uskonyhteisöä kohtaan. Uskovaset suhtautuvat hyvin usein vihamielisesti henkilöihin, jotka pyrkivät käännyttämään heidät pois uskosta. Itseasiassa uskovaisen vihan kohteeksi joutuu helposti esittämällä vain kritiikkiä uskonyhteisöä kohtaan, vaikka ei edes yrittäisi käännyttää ketään pois uskonyhteisöstä.

Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Jari-Pekka Peltoniemen kohtaama kiusanteko Jehovan todistajien taholta. Jehovan todistajat ovat viimeisen vuoden aikana tehneet ainakin kaksi tutkintapyyntöä poliisille Peltoniemestä, koska hän on julkaissut Internetissä Jehovan todistajista kriittistä aineistoa. Itse Jehovan todistajat kyllä saarnaavat yhteisön ulkopuolisen maailman pahuudesta, mutta kun samainen toiminta käännetään toiseen suuntaan ja paljastetaan yhteisön ongelmia, kultainen sääntö ei enää päde.

Linkit Peltoniemen julkaisemiin tietoihin tutkintapyynnöistä:
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_k1399.html
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1223.html

Tämä on ehkä selkein kaksoisstandardi, joka tuntuu esiintyvän melkeimpä kaikissa uskonliikkeissä. Oma yhteisöön nähdään puhtoisena Jumalan yksinoikeutettuna organisaationa, jolla on oikeus arvostella ja tuomita ulkopuolista maailmaa mielinmäärin. Samaa ei kuitenkaan vastavuoroisesti haluta sallia ulkopuoliselle maailmalle. Kultainen sääntö ei päde kuin yhteen suuntaan. Uskonnovapaus näissä yhteisöissä toimii samoin vain yhteen suuntaan, se sallitaan vain siihen suuntaan, jossa usko kartuttaa liikkeen omaa jäsenmäärää. Kaikki liike yhteisöstä pois päin on pahaa ja tuomittavaa.

Kultaisen säännön noudattamisessa uskovaisilla on vielä paljon opittavaa.

Tutkiminen ei anna vastauksia

MAP-kirkon Ensign -lehden numerossa 6/2020 julkaistiin palsta, jossa kirkon ylimpään johtoon kuuluva Dallin H. Oaks vastaa nuorten avioparien esittämiin kysymyksiin. Viidennessä kysymyksessä huolestunut vaimo kertoo miehensä jääneen epäaktiiviseksi kirkon historiaan ja oppeihin liittyvien epäilysten takia ja kysyy neuvoa miten hänen tulisi asiaa tutkia.

5. “Aviopuolisoni on jäänyt epäaktiiviseksi kirkon historiaan ja oppeihin liittyvien epäilysten takia. Miten minun tulisi tutkia ja vastata näihin ongelmiin?” 

Ehdotan, että tutkiminen ei ole vastaus. (alleviivaus lisätty) Viittaukset kirkon moniin tarjolla oleviin apuihin yleisistä kysymyksistä, kuten evankeliumiaiheita käsittelevät esseet ChurchofJesusChrist.org:ssa, voivat auttaa niitä, jotka vilpittömästi etsivät, mutta paras vastaus kaikkiin kysymyksiin jotka uhkaavat uskoa on kasvattaa uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Kääntyminen Herran puoleen on tärkeämpää kuin kääntyminen kirkkon puoleen. Ja kääntyminen Herraan tapahtuu rukouksen ja opiskelun ja palvelun kautta, edelleen rakkaudellisella kärsivällisyydellä puolison ja muiden huolestuneiden perheen jäsenten osalta. 

Huolestunut puoliso, joka kysyy kirkon johdolta apua miten kohdata uskonkriisiä läpikäyvä henkilö, saa ohjeen ettei kannata perehtyä asioihin, jotka ovat uskonkriisiin johtaneet. Tässä ohjeessa on niin paljon väärää, etten tiedä mistä aloittaa. Ohje on suorastaan hävytön ja ainoastaan lisää tuskaa perheissä. Kun suoraan ohjeistetaan, että ongelmiin perehtyminen ja pyrkimys niiden ymmärtämiseen tutkimalla asioita ei ole vastaus, perheen ongelmat vain tulevat syventymään. Jos aviopuoliso ei edes yritä ymmärtää mikä kriisin on aiheuttanut niin miten ihmeessä kriisiin ajautunut henkilö voi koskaan kokea, että häntä kuunnellaan, ymmärretään tai kunnioitetaan?

Lääkkeeksi ongelmaan Dallin H. Oaks tarjoaakin oman uskon kasvattamista. Sen sijaan, että perehtyisi ongelmat synnyttäneisiin asioihin niitä tutkimalla, on tärkeämpää toistaa samoja rituaaleja ja asioita, joilla usko on omaan mieleen synnytetty ja miten sitä on vahvistettu. Rukoile, opiskele pyhiä kirjoja ja teehkää entistä enemmän palvelutyötä kirkossa. Tämä ei ratkaise perheen ongelmia positiivisella tavalla, jossa puoliso ja muu perhe pyrkisi ymmärtämään ja tukemaan kriisiään läpikäyvää henkilöä, mutta toisaalta se ei taida olla Dallin H. Oaksin tavoite muutenkaan.

Dallin H. Oaksin ohje asettuu oikeaan perspektiiviin kun huomioidaan hänen asemansa kirkon johdossa. Roolissaan hänen tehtävänsä on ajaa kirkon etua ja se on, että jäsenet pysyvät kirkossa hinnalla millä hyvänsä. Se, mitä Dallin H. Oaksin jättää vastauksessaan sanomatta, onkin tällä kertaa tärkeämpää. Toteamalla, ettei tutkimalla kirkon ongelmia löydä vastauksia, hän alleviivaa, että hän tietää nämä ongelmat ja kuinka ihmiset lähtevät kirkosta jos he näihin ongelmiin sattuvat törmäämään kirkkoa tutkiessaan. Dallin H. Oaksin ohje on hieno esimerkki siitä miten mijöökontrolli MAP-kirkossa toimii. Tällä kertaa Dallin H. Oaks antaa suoran ohjeen kuinka jäsenen tulee pidättäytyä tutkimasta asioita, jotka ovat johtaneet puolison uskonkriisiin, arvatenkin koska informaation leviäminen voi johtaa yhä uusiin jäsenmenetyksiin. Kehottamalla yhä aktiivisesti mukana kirkossa olevia perheenjäseniä viettämään entistä enemmän aikaa kirkon uskoa vahvistavissa rituaaleissa ja palvelutehtävissä, hän pyrkii vähentämään kriisiä läpikäyvän henkilön viettämää aikaa perheensä parissa ja siten eristämään hänet perheestään.

Lisäksi Dallin H. Oaksin vastauksessa on esitetty epäsuora syytös, että ihmiset, jotka asioita tutkivat ja kadottavat uskonsa kirkkoon, eivät ole vilpittömiä. Tämä uskonkriisiin ajautuneen ihmisen leimaaminen huonoksi on hengellistä väkivaltaa, uhrin syyllistämistä. Leimaalla ihmisen epärehelliseksi epäuskon perusteella on tyypillistä kulteissa, jossa kaikki ulkopuolinen ja epäily täydellistä oppia ja organisaatiota kohtaan nähdään pahana.

Pahuus ei tässä kohdassa asu uskonkriisiä läpikäyvässä ihmisessä, se asuu kirkon seinien sisäpuolella.