Mormonismin pyhimmät temppelitoimitukset ovat salaisia, joista läpikäyneet jäsenet eivät keskustele edes keskenään. MAP-kirkko kuitenkin tehdessään lähetystyötä edellyttää ihmisten tekevän koko elämäänsä merkittävin tavoin vaikuttavan päätöksen liittymisestään täysin puutteellisin tiedoin siitä mihin he ovat oikeasti sitoutumassa. Yksi tällainen asia, jonka moni varmasti haluaisi tietää, ovat kaikki ne lupaukset ja valat joita MAP-kirkko edellyttää ja odottaa jäsentensä tekevän temppeleissä. Temppelitoimitukset ovat MAP-kirkossa niin salaisia etteivät temppelissä käyneetkään kerro niistä sellaisille jotka eivät ole temppelissä käyneet tai edes keskustele niistä keskenään. Jokin aika sitten youtubeen kuitenkin ladattiin video, jossa koko endowmenttiseremonia on esitetty salaa kuvattuna kokonaisuudessaan. Video löytyy osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=5VrsFEiTpsQ&feature=plcp
Mormonikirkkoon liittymistä harkitsevan olisikin syytä katsoa video läpi ihan ajatuksen kanssa ja miettiä mitä siitä oikeasti käy ilmi ja mikä on mormonismin ydinoppi sen arjen sijaan, jota lähetyssaarnaajat ja kirkon aktiiviset jäsenet koittavat markkinoida. Ohessa muutamia mielestäni huomionarvoisia seikkoja videolta poimittuna:
1. Pyhimpiin toimituksiin mormonin tulee pukeutua tiukan koodin mukaan. Mormonijumalille ihminen ei kelpaa sellaisena kuin on vaan hänen on noudatettava tiukkaa koodia. Tämä on vain yksi tapa jolla ihmiseltä riisutaan oma identiteetti ja korvataan se ryhmäidentiteetillä. Kyseessä on siis mielenhallinnasta ja psykologisesta manipuloinnista, mikä on tyypillistä vaarallisille uskonnollisille lahkoille ja kulteille.
2. Seremonian alussa miehille opetetaan kuinka heistä tämän jälkeen voi tulla kuninkaita ja pappeja korkeimman jumalan alaisuudessa ja kuinka he tulevat hallitsemaan Israelin huoneessa ikuisesti. Mormonit siis korottavat miehensä temppelissä muiden ihmiten yläpuolelle valituksi joukoksi, josta kutsutaan hallitsijoita, ja näin jakaen maailman "meihin parempiin" ja muihin. Tämä vastakkainasettelu on hyvin tyypillistä vaarallisissa uskonnoissa ja kulteissa.
3. Temppelissä mormoneille "annetaan" pyhän pappeuden garmentit (siis alusvaatteet), joita mormonin tulee pitää tämän jälkeen koko loppu elämänsä. Tämä on myös osa kohdassa yksi mainitsemaani identiteetin kontrollointia.
4. Jokainen mormoni saa temppelissä uuden nimen. Tämä nimi on pyhä ja salainen, jota ei saa kertoa muille. Myös tämä uuden nimen annon pyrkimyksenä on korvata henkilön oma identiteetti MAP-kirkon identiteetillä ja kyse on siis tässäkin kohdin psykologisesta manipuloinnista. Internetin ja tietotekniikan yleistyttyä entiset mormonit ovat myös tämän nimimanipulaation innoittamina pystyttäneet Internettiin palvelun, jossa on kerättynä tietoa temppelinimistä osoitteessa: http://www.fullerconsideration.com/templenameoracle.php
Temppelinimi toimii mormonin pääsylippuna salaisten kädenpuristusten ohella vartijaenkelten ohi Jumalan kasvojen eteen ja korotukseen.
5. Kun edelliset kohdat on tehty osallistujille selväksi ennen varsinaisen seremonian ja valojen tekemisen alkua, osallistujille tarjotaan mahdollisuutta poistua. Ihmisten pitää siis tehdä päätös tilanteessa jossa he eivät vielä edes tiedä millaisia lupauksia he osallistuessaan näihin menoihin he ovat tekemässä. Monelle tarkkakorvaiselle voikin tulla myöhemmin yllätyksenä kuinka kokonaisvaltaisia nämä temppelilupaukset ovatkaan.
Ylläkuvatun esivalmistelun jälkeen seremoniassa pääosaa esittää videoelokuva. Elokuva alkaa kun Elohim, mormonien korkein jumala, käskee Jehovaa ja Mikaelia "järjestämään" maailman. Kristillisen luomiskertomuksen tuntevalle henkilölle tämä asetelma onkin vieras poiketen monoteististen uskontojen yhden Jumalan luomistyöstä. Tässä pari kohtaa videosta, jotka mieelstäni merkittävällä tavalla poikkeaa esim. Raamatussa kuvatusta luomiskertomuksesta:
Neljännen päivän kohdalla elokuvassa Elohim käskee Jehovaa ja Mikaelia levittämään järjestämäänsä maailmaan kaikenlaisia siemeniä, joista kasvaisi kaikenlaisia kasveja. Kasveja ei siis ole mormonien temppeliopin mukaan luotu vaan kylvetty.
Viidennen päivän kohdalla Elohim käskee Jehovaa ja Mikaelia asettamaan elämän maailmaan kaikenkaltaisten eläinten muodossa. Elokuvasta ei selviä luotiinko eläimet vai tuotiinko ne jostain muualta.
Kuudentena päivänä Elohim kysyy Jehovalta ja Mikaelilta löytyykö maailmasta ihmisiä, johon Jehova vastaa että eipä löydy. Tämän jälkeen Elohim sanoaa "Menkäämme maailmaan ja muokatkaamme ihminen itsemme kaltaiseksi mieheksi ja naiseksi", siitäkin huolimatta että videolla ei esiinny naispuolista jumalhahmoa lainkaan. Ihmisen järjestämisen jälkeen Elohim puhuu Jehovalle kuinka he laittavat ihmiseen hengen ja sielun, Mikaelin, siis sen samaisen jumalhahmon, joka oli Elohimin juoksupoikana Jehovan ohella järjestämässä maailmaa. Elohim ja Jehova vaivuttavat ihmisen uneen ottaakseen häneltä yhden kylkiluun naisen muokkaamiseksi samalla aiheuttaen Mikaelille vakavan muistinmenetyksen siinä määrin, ettei tämä muista enää edes omaa nimeään vaan tunnetaan tämän jälkeen Atamina ja hänelle esitellään nainen, jolle Aatami antaa nimeksi Eeva.
Tämän jälkeen jumalat Elohim ja Jehova esittelevät videolla puutarhaa Aatamille ja Eevalle kehottaen heitä samalla myös lisääntymään, jonka jälkeen jumalat kieltävät ihmisiä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta, sekä esittää ukaasin kuinka ihminen tulisi kuolemaan sinä päivänä kun hän puusta söisi.
Kun Jumalat ovat poistuneet paikalle ilmaantuu mustiin pukeunut mies, joka kutsuu itseään Lusiferiksi, ei siis käärmettä kuten Raamatun mukaan vaan mies, joka kyselee Aatamilta "edellisestä maailmasta" ja havaitsee kuinka Aatamilla ei ole mitään muistikuvia aiemmasta elämästään Mikaelina ja tämän jälkeen houkuttelee ihmisen syömään kielletystä puusta kertoen itseasiassa kuinka ihminen ei kuolisikaan samaisena päivänä kun tämä puusta söisi vaan kuinka ihmisestä tulisi jumalten kaltainen joka tietäisi hyvän ja pahan. Eevan nautittua puusta Eeva houkuttelee Aatamin myös syömään hedelmää väittämällä tälle kuinka Eeva heitettäisiin ulos puutarhasta ja sen seurauksena he eivät voisi lisääntyä jos Aatami ei tekisi samoin. Kärjistäen voisi siis sanoa, että Eeva olisi kiristänyt miestä seksillä.
Kun Elohimille selviää ihmisten rikkoneen hänen käskyään Elohim rankaisee ihmisiä ajamalla heidät puutarhasta, siis poiketen alkuperäisestä uhkauksestaan tappaa ihmiset sinä samana päivänä, vannottaen ihmistä pitämään jatkossa hänen käskynsä sekä Eevan pitämään Aatamin "neuvot" kuten Aatami pitää Elohimin käskyt. Tämä kohtaus johtaakin ensimmäisten "liittojen" tai valojen tekemiseen temppelissä. Alttarilla temppelivirkailija edustaa Elohimiä ja alttarille polvistumaan tuleva pariskunta kaikkia muita seremoniaan osallistuvia ja kaikkia osallistujia kehotetaan eläytymään Aatamin ja Eevan rooliin. Tämän jälkeen kaikkia sisaria kehotetaan seuraamaan miestään ja miehensä "neuvoja" samoin kuin heidän miehensä seuraa Elohimin käskyjä ja näin osoitetaan naiselle paikka MAP-kirkossa ikuisena miehensä alamaisena. Tämä vielä vahvistetaan naisten mieliin vannottamalla heitä käsi pystyssä asiassa ja verbaalisesti vahvistamaan tämä alttarin takana seisovalle Elohimia edustavalle miehelle.
Kun naiset ovat näin vannoneet niin tämän jälkee miehet vannovat seuraavansa Elohimin käskyjä samalla tavalla.
Välittömästi tämän jälkeen seremonia jatkuu "uhrauksen lain" valoilla. Uhrauksen lain valoissa kaikki, seremoniaan osallistuvat vannovat olevansa valmiita luovuttamaan kaiken omaisuutensa ja jopa henkensä Jumalan valtakunnan rakentamiseksi ja puolustamiseksi. Kovin moni ei varmasti tule tässä vaiheessa ajatelleeksi mitä tulee luvanneeksi ja vannoneeksi. Tuskin kovin moni mormonikirkkoon liittyisi, jos näistä asioista tietäisi etukäteen.
Kun esimmäiset valat on vannottu osallistujille opetetaan ensimmäinen salainen kädenpuristus "Aaronin pappeuden tunnus", jonka jälkeen videoelokuva jatkuu kuinka Aatami ja Eeva ajetaan pois puutarhasta yksinäiseen maailmaan "telestiseen kuningaskuntaan", jossa me nyt elämme ja jossa Aatami rakentaa alttarin rukoillen jumalaa. Aatamin rukoillessa alttarillaan Lusifer ilmestyy paikalle ja ilmoittaa olevansa tämän maailman jumala, mutta Aatami haluaakin viestintuojia isältään. Pian Elohim lähettääkin paikalle Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ensin tarkkailemaan ihmistä ja myöhemmin viemään Elohimin viestin ihmiselle. Mormonien temppeliopin mukaan Aatamia ei käynyt moikkailemassa itse Jumala vaan muutama Jeesuksen opetuslapsi kyselemässä salaisia käsimerkkejä ja viemään ihmiselle "evankeliumin laki" kuten se on pyhissä kirjoituksissa (Kirjoittajan sivukysymys: Missä pyhissä kirjoituksissa, mihin jumalat tarvitsevat pyhiä kirjoituksia?).
Elokuvassa apostolit ajavat Lusiferin pois, mutta ennen kuin Lusifer poistuu hän esittää uhkauksen kuinka kaikki ne jotka rikkovat tekemänsä lupaukset ja valat, jotka osallistujat tekevä "tänään tässä temppelissä", olisivat hänen omiaan ja antavat ihmiselle "evankeliumin lain" joka toimii johdantona seuraavan valan vannomiseen. Osallistuja vannovat pitävänsä "evankeliumin lain" alttain takana seisovan temppelivirkailijan edustaessa Pietaria. Evankeliumin lain pitäminen edellyttää pidättäytymistä kepeämielisyydestä, kovaäänisestä naurusta, pahan puhumisesta herran voidelluista (kirkon johtajista), herran nimen häpäisemisestä ja kaikista muista epäpyhistä ja epäpuhtaista asioista. Valan vannomisen jälkeen osallistujille annetaan toinen salainen kädenpuristus ja "Aaronin pappeuden toinen merkki".
Tämän jälkeen osallistujia vannotetaan pitään "siveyden laki", jossa he lupaavat pitäytymästä seksuaalisista suhteista muuten kuin miestensä tai vaimojensa kanssa. Valan vannomisen jälkeen osallistujille opetetaan kolmas salainen kädenpuristus ja "Melkisedekin ensimmäinen merkki", jotka jälleen vannotaan pidettävän salassa.
Seuraavaksi osallistujille annetaan "pyhityksen laki", kuten se on annettu Oppi ja Liitot -kirjassa, evankeliumin lain ja uhrauksen lain kanssa tarkoittaen, että osallistujat pyhittävät aikansa, resurssinsa ja kaiken sen millä Herra on heitä siunannut tai millä Herra on heitä siunaava, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkolle Jumalan valtakunnan rakentamiseksi maanpäälle ja Zionin perustamiseksi. Tämän valan vannomisen jälkeen osallistujille annetaan neljäs salainen kädenpuristus ja "Melkisedekin toinen merkki".
Lopuksi seremonia etenee alttarin ympärillä pidettävään rukouspiiriin, jossa osallistujille "opetetaan" oikeanlainen tapa rukoilla. Rukouksen jälkeen seremonia päättyy esiripun, sen merkkien esittelyyn sekä sen läpimenoseremoniaan, jossa osallistuja esittää esiripun takana olevalle temppelityöntekijälle temppelissä opitut salaiset kädenpuristukset ja salasanat Jumalan kasvojen eteen pääsemiseksi.
Kun ottaa huomioon temppelissä tehtävien valojen kokonaisvaltaisuuden niin eipä ole ihme, etteivät MAP-kirkon lähetyssaarnaajat tai jäsenet näistä ole halukkaita avoimesti kertomaan kenellekään. Mormonikirkkon jäsenet eivät itsekään ole tietoisia mihin ovat sitoutumassa mennessään ensimmäistä kertaa temppeliin. Kukapa olisi halukas vannomaan jumalten, enkelten ja läsnäolevien todistajien edessä olevansa valmis luovuttamaan omaisuutensa, aikansa, resurssinsa ja jopa henkenksä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti