Uskonnollinen pahoinpitely - Häpeä

Häpeä saa ihmisen miettimään tekojensa seurauksia ennakoivasti. Jos henkilö tietää tai kuvittelee jonkin teon seurauksena joutuvansa naurunalaiseksi niin hän yrittää välttää tällaisia tekoja. Itsensä häpäisyn estämiseksi ihminen ajattelee millaisena muut hänet näkevät ja pyrkii antamaan itsestään hyväksyttävän vaikutelman. Normaalissa ympäristössä häpeä toimii ihmistä itseohjaavana, mutta se on myös voimakas itsetuntoa heikentävä tunne. Uskontojen henkisen pahoipitelyn mankeliin joutunut uhri usein tuntee olonsa riittämättömäksi tai jopa mitättömäksi riippumatta siitä kuinka paljon uhraa aikaa ja resurssejaan Jumalan valtakunnalle. Hän ajattelee ja murehtii ettei kelpaa Jumalalle, koska on jättänyt jotain tekemättä tai on tehnyt jonkin asian vain täyttääkseen vaatimukset, mutta ei ylittänyt omiaan tai muiden odotuksia. Joskus uhri häpeää jotain tekemäänsä tai tekemätöntä asiaa, joka saa hänet tuntemaan itsensä huonoksi ja kelvottomaksi.

Monissa uskonnollisissa lahkoissa uhrin päälle säilytetään eriänäinen määrä velvollisuuksia ja tehtäviä. Liikkeelle ei riitä että uskoo ja käy jumalanpalveluksissa vaan jäsenen arvo mitataan tämän henkilökohtaisten uhrausten mukaan. Jäsen velvoitetaan tekemään erinäisiä tehtäviä ja häneltä odotetaan joskus jopa varsin mittavia rahallisia suorituksia. Usein seurakunnan johdon antamat tehtävät koetaan kutsumuksina, Jumalan innoituksen kautta saatuina tärkeinä tehtävinä. Tehtävistä suoriutumista tarkkaillaan ja rahallisista suorituksista tehdään tiliä johtajien kanssa. Kaikki yhteisön hyväksi tekemättä jääneet tehtävät ja rahalliset suoritukset saavat uhrin tuntemaan häpeää, koska uhri tuntee pettäneensä yhteisön ja ennen kaikkea Jumalan hänelle asettamat odotukset. Vaikka yhteisön silmissä uhri olisi suoriutunut tehtävistään mallikkaasti niin Jumalaa hän ei pääse pakoon, Jumala näkee kaiken ja tietää tekikö uhri tehtävänsä Jumalan standardien mukaan.

Jaak 2:18. Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. 19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. 20. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 21. Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 24. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. 25. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? 26. Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Yllä lainaamani on yksi niistä Raamatun kohdista, joita uskonnot käyttävät velvoittaakseen uhrinsa. Kirjeessään Jaakob ylistää tarinaa Abrahamista kuinka Abraham oli valmis uhraamaan oman poikansa kun sitä häneltä vaadittiin. Uskon takia on siis oltava valmis uhraamaan kaikkensa, ei vain itseään vaan myös jälkeläisensä. Ihminen, joka tämän uskoo, tuntee häpeää aina kun häneltä tiedustellaan onko hän palvellut Jumalaansa parhaiden kykyjensä mukaan ja tehnyt niitä tekoja joita Jumala häneltä odottaa. Yhdenkään henkisesti terveen ihmisen psyyke ei pysy kasassa jos uskoo, että kelvatakseen Jumalalle on vaadittaessa oltava valmis tappamaan oma lapsi. Tästä seuraa vääjäämättä jatkuva riittämättömyyden tunne, joka voi johtaa masennukseen. Toki harvemmin uskonnot nykypäivänä edellyttävät uhraamaan omia lapsia, ellei nyt joidenkin tahojen harjoittama karttamismenettelyä, jossa vanhemmat katkaisevat kaiken yhteydenpitonsa lapsiinsa jos nämä hylkäävät uskonnon, sellaiseksi haluta lukea.

Vastaavasti uhri voi kokea häpeää myös jostain niinkin arkipäiväisestä kuin omasta seksuaalisuudestaan ja seksuaalisista haluistaan. Monissa uskonnollisissa liikkeissä hyväksytään vain heteroseksuaaliset suhteet ja usein vieläpä niin, että seksuaalisuutta saa toteuttaa vain aviovuoteessa, joissain tapauksissa ainoastaan lisääntymistarkoituksessa ja osin jopa niin, että vain jokin tietty asento yhdynnässä on ainoa sallittu esim. lähetyssaarnaaja-asento. Möys masturbointi voi olla ehdottoman kiellettyä, joissakin uskonnollisissa liikkeissä sekä ennen avioliittoa kuten myös avioliiton aikana. Toisessa ääripäässä löytyy joitakin liikkeitä, joissa yhteisö edellyttää jäseniään osallistumaan orgioihin tai alistaa jäsenensä parinvaihtoon vastoin näiden tahtoa. Uskonnollisten seksuaalisääntöjen seuraamista usein valvotaan säännöllisin haastatteluin yhteisön johdon toimesta ja jos rikkeitä havaitaan niin yhteisön johto voi asettaa rajoituksia uhrille. Rajoituksia voivat olla esim. kielto ehtoolliselle osallistumisesta tai estää pääsy erityisjumalanpalvelusmenoihin jne. näin aiheuttaen häpeää uhrille. Saamalla uhri tuntemaan häpeää omasta kehostaan ja luonnollisista tarpeistaan toteuttaa seksuaalisuuttaan uskonnolliset lahkot vahingoittavat merkittävällä tavalla ihmisen mielenterveyttä ja ennen kaikkea tasapainoisen minäkuvan muodostumista varsinkin omaan seksuaalisuuteen liittyen teini-ikäisille.

Saadakseen uhrinsa tuntemaan häpeää uskonnollisen auktoriteetti voi käyttää monia keinoja. Erityisen tehokkaasti häpeää pystyy valamaan uhreihinsa jos seurakunnassa on tapana käydä henkilökohtaisia keskusteluja jäsenten ja seurakunnan johtajan kesken. Keskusteluja voidaan esim. käydä yhteisölle suoritetuista maksuista, tehtävistä tai vaikkapa suosituksen saamisesta johonkin erityisjumalanpalvelukseen osallistumista varten. Jos jäsen kahdenkeskisissä haastatteluissa tulee tunnustaneeksi jonkin synnin tai vaikkapa ettei ole suorittanut kaikkia maksujaan yhteisölle täysimääräisenä pystyy seurakunnan johtaja käyttämään tätä saadakseen jäsenen tuntemaan tarpeetonta häpeää. Jäsen tuntee häpeää itsessään jo keskustelutilanteessa tunnustaessaan asian, mutta seurakunnan johtaja voi myös kasvattaa tätä häpeää kollektiivisesti saarnaamalla jumalanpalveluksessa kuinka seurakunnassa on syntisiä ja niitä jotka varastavat Jumalalta. Tällöin kaikki ne, jotka kahdenkeskisissä keskusteluissa tunnustivat syntejään, ja ne, jotka etteivät olleet maksaneet kaikkia maksujaan täysimääräisinä, tuntevat hyvin voimakasta häpeää ikäänkuin seurakunnan johtaja olisi nimennyt heidät julkisesti koko seurakunnalle vaikka kenenkään nimeä asiayhteydessä ei olisi mainittu. Myös ne,jotka eivät tunnustuksia kahdenkeskisissä keskusteluissa tehneet, saadaan tuntemaan häpeää korostamalla saarnoissa kuinka Jumala näkee kaiken ja tietää jokaisen synnit.

Monissa uskonnollisissa yhteisöissä häpeää käytetään häikäilemättä työkaluna ihmisten manipulointiin. Uskonnollisen häpeän masinomat itsetunnon murskajaiset tarjoilevat maailmaan kosolti masentuneita mielenterveyspotilaita vaikka uskon pitäisi olla onnen ja ilon lähde. Ongelman ydin lieneekin uskontojen kuvitellessa narsistisessa ylimielisyydessään saman hansikkaan sopivan jokaiseen käteen jokaisen uskonnon julistaessa sitä ainoaa oikeaa ilosanomaansa.