Yksinhuoltaja: Antaisitko vauvasi adoptoitavaksi?

MAP-kirkkossa perheistä puhuminen on tärkeää. Perheet ovat pelastuksen keskeinen yksikkö ja korotukseen mennään perheinä, monivavioisina perheinä mikäli uskomme kirkon varhaisimpia johtajia. Perheeksi MAP-kirkossa ei kuitenkaan lueta perheitä, joissa vanhemmat eivät ole virallisesti avioituneet, sillä näiden kohdalla kirkko toimii mielestäni varsin epäeettisesti. Alla katkelma kirkon käsikirjasta vuodelta 2006 (s. 188-189):

Kirkko näkee siis asiakseen puuttua ihmisten yksityiselämään merkittävällä tavalla. Mikäli avioitumattomat vanhemmat eivät syystä tai toisesta halua tai voi virallistaa suhdettaan avioitumalla ryhtyy kirkon paikallisjohto painostamaan tuoretta isää ja äitiä, että he luovuttaisivat lapsensa adoptoitavaksi "temppelikelposille" vanhemmille.

Siis mietitäämpä ihan hetki ja koitetaan sisäistää mitä juuri olemme kirkon käsikirjasta lukeneet. Sen sijaan, että lähdettäisiin tukemaan biologisten vanhempien edellytyksiä hyvään vanhemmuuteen, heitä syyllistetään ja painostetaan luopumaan lapsestaan. Kirkko on siis naulannut kantansa omaan käsikirjaansa, vanhemmat, jotka eivät ole virallistaneet suhdettaan, eivät voi kirkon käsikirjan mukaan olla hyviä vanhempia ja heidän tulisi kirkon mielestä luopua lapsistaan. Sillä ei ole ilmeisesti ole merkitystä vaikka lapset olisivat toivottuja ja vanhemmilla olisi sekulaarin sosiaalitoimen mukana hyvätkin edellytykset lapsen kasvattamiseen.

Perhekeskeiseksi itseään mainostava MAP-kirkko siis hyväksyy ainoastaan perheet "oikeiksi perheiksi" jos ne ovat kirkon määrittelemän perheihanteen mukaisia. Perheiden monimuotoisuutta ei suvaita ja perheet, jotka eivät ole kirkon ihanneperheen mukaisia, pyritään hajottamaan.

Päätös lapsen luovuttamisesta adoptioon tulee aina perustua vanhemman ja/tai vanhempien omakohtaiseen vakavaan harkintaan. Pienen lapsen syntymä, varsinkin esikoisen, on yksi suurimpia elämään vakuttavia tekijöitä ja usein tuoreet vanhemmat ovat jollain tavalla herkistyneessä mielentilassa. Painostamalla tuoreita vanhempia luopumaan lapsestaan kirkko hyökkää juuri kun henkiset suojamuurit ovat heikoimmillaan. Vaikka vanhemmat myöhemmin ymmärtäisivät kuinka heitä painostettiin ja manipuloitiin tilanteessa niin se tuskin helpottaa koettua syyllisyyttä väärin perustein tehdystä koko loppuelämään vaikuttavasta päätöksestä.

Moniavioisuuden perintö

Monesti olen kuullut kuinka mormonit puolustelevat 1800 -luvulla kirkossa harjoitettua moniavioisuutta Jumalan käskynä ja haluna nostaa siementä. Pari vuotta sitten tarkastelinkin moniavioisuuteen liittyvää matematiikkaa. Sittemmin olen muutamaan kertaan kohdannut netissä väitteitä kuinka mormonien harjoittama moniavioisuus heijastelee nykypäivään, eikä missään mielessä positiivisessa valossa.

Mormonien muuttaessa Utahiin Joseph Smithin kuoleman jälkeen Utah oli "villiä länttä." USA:n liittovaltion territorio, jolla ei ollut osavaltion asemaa. Säännöt ja lainvalvonta ei juurikaan yltänyt Utahiin ja niinpä mormonit melskasivat keskenään melko vapaasti omien mieltymystensä mukaan. Utahiin asettumisen jälkeen MAP-kirkon silloinen johtaja Brigham Young saarnasikin, ettei yksikään mies voi päästä korotukseen, mormonien korkeimpaan taivaaseen, olematta moniavioinen. Niinpä moniavioisuudesta tuli lähes velvollisuus ja mm. eteläisessä Utahissa arvioidaan jopa 40% naisista eläneen moniavioisissa liitoissa. Käytännön seurauksena nykyiset sukupolvet maksavat kovaa hintaa esivanhempiensa tekemistä virheistä ja tästä kirkon aikalaisten profeettojen ohjeistuksesta.

Mormonikirkon 1800 -luvun eristyneisyydellä, verrattain monilapsisilla perheillä, kirkon jäsenten keräämällä sukututkimustiedolla ja harjoittamalla moniavioisuudella on yksi tieteellisesti merkittävä ominaisuus. Tutkimalla moniavioisissa liitoissa eläneiden jälkeläisten perimää tiedeyhteisö, erityisesti Utahin yliopisto, on tehnyt uraa uurtavaa työtä perinnöllisten sairauksien parissa. Tiedeyhteisö on hyötynyt mormonikirkossa harjoitetun moniavioisuuden kaventamasta perimästä Utahissa, mutta nykyiset sukupolvet kantavat raskaamman taakan lisääntyneinä perinnöllisinä sairauksina.

"More human disease genes have been discovered in Utah than in any other place in the world," says Ray Gesteland, Distinguished Professor Emeritus of Human Genetics and former Vice President for Research at the University of Utah.

Linda Walker kirjoitti aiheesta koskettavan tarinan kuinka he kantavat moniaviosuuden varjoa mukanaan. Lindan mukaan jotkut kirkon aikalaiset johtajat ovat kantaneet geenivirheitä, jotka ovat harjoitetun moniavioisuuden takia päässeet leviämään laajalti. Ongelmat ovat vain kasaantuneet entisestään kun mormonijohtajat ovat ristiin naineet toistensa tyttäriä lopulta luoden yhteisön, jossa lähes kaikki olivat jonkin yhteyden kautta lähisukua toisilleen. Lähisukulaisten naimisen on jo pitkään tiedetty entisestään lisäävän riskiä uusiin geenivirheisiin mikä ei luonnollisesti ole millään muotoa parantanut vallitsevia olosuhteita Utahissa. Ongelmat ovat todellisia sittemmin moniavioisuudesta luopuneiden mormonien keskudessa ja vielä vakavampia edelleen moniavioisuutta harjoittavissa fundamentalistisissa mormoniliikkeissä. Historioitsija B.H. Roberts totesi mormonien harjoittaneen 1800 -luvulla eräänlaista rodunjalostusta Utahissa naittaessaan tyttäriään toisilleen. Rodunjalostuksen tarkoituksena Robertsin mukaan oli synnyttää superihminen tästä pyhästä joukosta miehiä ja naisia.

Nykyään Utahissa laki määrää, että kaikille vastasyntyneille tehdään geenitestit perinnöllisten sairauksien riskin kartoittamiseksi. Laki on kuitenkin vesitetty pahemman kerran sillä se sisältää myös pykälän, että testistä voi kieltäytyä uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Utah, tuo maailman perinnöllisten sairauksien "pääkaupunki," uhraa näin vastasyntyneiden lasten mahdollisimman aikaisen hoitoon pääsyn uskonvapauden alttarilla.

Mormonijumalat määrätessään moniavioisuuden edellytykseksi korotukseen pääsylle ovatkin paljastaneet täydellisen ymmärtämättömyytensä genetiikasta... vai olisikohan sitten kuitenkin mahdollista, ettei näiden "ilmoitusten" takana mitään jumalia ole koskaan ollutkaan?

Suomalaisten mormoninuorten identiteetti

Nieto ja Bode (2012, 156) toteavat tutkimuksiensa pohjalta, että nuorten, joiden kulttuuri eroaa valtaväestöstä, on monesti vaikeaa luoda selvää kuvaa itsestään. Vaikka he olisivat ylpeitä omasta yhteisöstään ja perhetaustastaan, he kokevat hetkittäin tarvetta kätkeä tai mitätöidä identiteettiään. Nieto ja Bode (2012, 156) esittävät tämän voivan vaikuttaa negatiivisesti myös kyseisten oppilaiden koulumenestykseen.

Yllä oleva ote löytyy Pilvi Neuvosen pro gradusta "Muutakin kuin mormoni - Identiteetit, jäsenyydet sekä identeetti- ja jäsenyysneuvottelut koulun kontekstissa vähemmistöuskontoon kuuluvien nuorten kertomina" sivulta 19. Lukiessani Pilvi Neuvosen pro gradua tämä oli ensimmäinen kohta, johon samaistuin voimakkaasti osaltaan varmasti siksi, että tunnistin siitä omat kokemukseni koulumaailmasta. Jo aikoinaan, 1980-luvulla kun peruskoulutieni alkoi, minäkin opin kantapään kautta ettei mormoni-identiteetti ollut se, josta koulussa kannatti puhua tai nostaa siihen liittyviä aiheita keskusteluun. Jos jonkin mormonismiin liittyvän asian otti esimerkiksi puheeksi uskontotunnilla niin esittämäni asiat tyrmättiin ja jopa opettaja saattoi nauraa niille. Mikäli mikään ei ole muuttunut sitten 1980-luvun niin ei ihme, että mormoninuoretkin piilottelevat uskonnollista identiteettiään koulumaailmassa.

Itse tutkimuksen tarkoitus oli kuitenkin hahmottaa miten tutkimuksen kohteena olleet viisi mormoninuorta ja heidän itsensä määrittelemä identiteetti. Mielenkiintoisesti jo heti ensimmäisen kysymyksen kohdalla Neuvonen huomioi kuinka mormoninuorilla on pyrkimys määrittellä itsensä "tavallisiksi" nuoriksi joilla kuitenkin on poikkeavia tapoja uskontonsa takia synnyttäen kuvan mormoninuoren ristiriitaisesta identiteetistä.

Uskonnon kautta kertomisen ja tavallisuuden kautta kertomisen törmäyskohdiksi kerrottiin sunnuntainen kirkossakäynti sekä poikkeavat elämäntavat... Mielenkiintoisesti, koettu särö normaaliudessa sai haastateltavan kuitenkin korostamaan olevansa muuten aivan tavallinen... Tavallisuuden tarinaa rakennettiin omasta lähtökohdasta, joka kerrottiin hieman erilaiseksi kuin ”toisilla”. Huomionarvoista on toki, että vaikka oma lähtökohta nähdään poikkeavaksi, sen ei kuitenkaan nähdä tekevän tavallisen nuoren identiteettitarinasta mahdotonta kertoa.

Tavallisuudesta poikkeavaa identiteettiä määriteltiin myös negaatioiden kautta. Negaatioilla mormoninuoret kuvailivat tapoja joilla heidän käyttäytymisensä poikkeaa "tavallisista" saman ikäisistä nuorista. Neuvonen jopa huomioi kuinka mormoninuoret tuntevat olevansa "parempia" kuin muut ikäryhmänsä nuoret eläessään morminielämäänsä.

Negaation kautta kertomalla nuoret kuvasivat itsensä keskivertonuoria kunnollisemmiksi ja omia elämäntapojaan toisten elämäntapoja tervehenkisemmiksi.

Tutkimuksen kohteena olleilla mormoninuorilla näyttää olleen myös vaikeuksia määritellä itseään, mikä Neuvosen mukaan kielii epävarmuudesta.

Suurin osa haastateltavista ilmaisi myös kokevan omasta identiteetistä kertomisen jollain tapaa haastavana. Tämän, epävarmuuden kautta kertomiseksi nimeämäni identiteettitarinan, tulkitsen keinoksi jättää osan itsestään verbaalisen määrittelyn ulkopuolelle ja todeta, ettei kaikkea, mitä kokee identiteettinsä sisältävän, pysty määrittelemään sanallisesti.

Itseään kirkon ulkopuoliseen maailmaan vertailua mormoninuoret tekevät myös uskonnollisella tasolla. Opinnäytetyönsä luvussa 3.4 Neuvonen totesi kuinka vain kaksi prosenttia suomalaisista osallistuu säännöllisesti uskonnolliseen toimintaan viikoittain ja silloinkin suurinosa osallistujista kuuluu helluntailaisiin, Jehovan Todistajiin tai vapaa kirkkoon. Silti mormoninuorten oman identiteetin määrittelyssä ja vertailussa nousee esiin valtakulttuurina nähty luterilainen uskonto.

Oman uskonnon samankaltaisuutta suhteessa kristillisiin kirkkoihin korostettiin myös puhuttaessa koulun luterilaisista uskonnontunneista ja muista koulun arkeen kuuluvista kristillisistä elementeistä, kuten jumalanpalveluksista.Tällöin kristillisiin tapahtumiin tai luterilaiseen uskonnonopetukseen osallistuminen kerrottiin positiivisena asiana juuri uskontoja yhdistävien arvojen, joulun viettämisen, sekä Jeesuksen ja Raamatun merkitysten kautta.

Tutkimuksen kohteena olleilla mormoninuorilla on siis nähdäkseni ollut varsin epärealistinen kuva tavallisesta suomalaisesta identiteetistä, johon he itseään vertaavat ja haluaisivat itsensä luokitella. Samasta tietämättömyydestä kielii mm. seuraava lainaus tutkimukseen osallistuneelta koko ikänsä kirkon piirissä kasvaneelta nuorelta:

Mä oon hirveen paljon onnellisempi ku mä oon meidän kirkon jäsen ku et jos mä en olis, ni se tuo mulle pelkkää hyvää. Ja mä, ite koen et muut vois saada sitä samaa siitä, ni sitte, tietty sillon on ihana kertoo muille ihmisille, jos joku ees niist kiinnostuis kirkosta ja vois sit saada sen saman ilon... Et ilman kirkkoa mä voisin olla tuol jossain baarissa joka viikonloppu, -- et niinku mun omat arvot ois ihan, vois olla, ihan erilaiset. Et mä pitäisin mun elämää hirveen paljon köyhempänä ilman kirkkoo.

Nuori, joka ei ole koskaan elänyt kirkon ulkopuolella, on siis opetettu uskomaan kuinka elämä kirkossa on paljon rikkaampaa ja parempaa kuin kirkon ulkopuolella. Kirkon opetuksen perusteella nuori röyhkeästi ja ylimielisesti määrittelee oman elämänsä paremmaksi ja rikkaamaksi kuin muilla ikäryhmänsä nuorilla.

Ehkäpä yhtenä mielestäni huolestuttavimmista piirteistä, minkä Neuvonen kohtasi pienen otantansa tutkimuksessa, oli seuraava poiminta kirkon määrittelmästä ihanneminästä:

Oma identiteetti kerrottiin uskonnon tarjoaman identiteetin kaltaiseksi: ”jos joku
puhuu jotain kirkosta, ni se puhuu periaattees samalla musta”

Nuori, joka määrittelee kirkon osaksi itseään, on tilanteessa jossa kaikki kirkkoon kohdistuva kritiikki koetaan myös henkilökohtaisena loukkauksena. Tällainen kirkon tunkeutuminen osaksi nuoren identiteettiä tulee myös vaikeuttamaan nuoren ihmissuhteita tulevaisuudessa sillä hän tulee vääjäämättä kohtaamaan tilanteita, joissa hän kohtaa kirkkoon kriittisesti suhtatuvia ihmisiä. Kyseisen nuoren kohdalla mormonikirkon aivopesu on onnistunut ja nuoren mieli on vangittu osaksi kirkkoa tavalla, joka tekee mahdollisessa uskonkriisissä irtautumisen kirkosta mahdollisimman vaikeaksi ja tuskalliseksi.

Mormoninuorten identiteettinarratiivista käy myös hyvin ilmi mormokirkon määrittelemä ihanne hyvästä mormonista ja kuinka uskonyhteisö määrittelee jäsentensä mieliin oman elämäntapansa "ylivertaiseksi."

Uskonyhteisön jäsenet kerrottiin toisia ystävällisemmiksi, elämäntavoiltaan ”kunnollisemmiksi” ja parempia arvoja noudattavammiksi kuin muut ihmiset.

Tällainen asennekasvatus on omiaan synnyttämään syrjiviä ja muita halveksuvia asenteita kuten edellisessä kirjoituksessani totesin.

Mormoninuorten identiteettinarratiivit kuvastavat mielestäni halua kuulua ympäröivään "tavallisuuteen" vaikka he liittävät itseensä jotain kuvittelemastaan tavallisesta poikkeavaa. Samalla mormoninuoret kuvittelevat olevansa "parempia" ja "kunnollisempia" kuin muut ikäryhmänsä nuoret. Tutkimukseen osallistuneiden mormoninuorten identiteettinarratiivit tuntuvat olevan ristiriitaisia ja epävarmoja, mutta samalla ylimielisiä. Kirkon nuorten mieliin iskostama mormoni-identiteetti koetaan tärkeäksi ja keskeiseksi osaksi omaa identiteettiä, vaikka se ei ole keskeisessä asemassa kirkon ulkopuolisten ystävien välisessä kanssakäymisessä ja tietoa kirkon jäsenyydestä jaetaan ystäväpiirissä varsin säästeliäästi.

Aiempien aihepiirin tutkimusten (Zilliacus & Holm 2013, Moulin 2011, Kuusisto 2011) mukaan osa uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvista nuorista pyrkii pitämään salassa tiedon uskonnostaan juuri sen välttämiseksi, ettei heitä leimattaisi vain uskontonsa edustajaksi. Oman tutkimukseni mukaan uskonnosta kertomatta jättäminen koetaan myös viisaaksi silloin, kun kyseessä on lyhytaikaiset tai tuoreet tuttavuudet.

Mormoninuorten identiteettinarratiivien samankaltaisuudet muiden uskonnollisten vähemmistöjen nuorien identiteettinarratiiveihin oli kuitenkin itselleni tämän pro gradun parasta antia, joskaan ei millään muotoa yllätyksellistä. Loppujen lopuksi vähemmistönuoren osa on aina tasapainoilua valtakulttuurin sidosryhmien ja oman yhteisön vaatimusten välillä, eikä tämä kaksoiselämä sovi kaikille. Valitettava tosiasia joka tapauksessa on, että vähemmistönuoret ja -lapset joutuvat maksamaan kovaa hintaa vanhempiensa vallinnoista.

Uskonto rasististen asenteiden synnyttäjänä

Wikipedia: Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen.

Edellisessä kirjoituksessani nostin esiin kuinka tuore MAP-kirkon johtajien esittelemä käytäntö on täysimääräistä lapsiin kohdistuvaa syrjintää, rasismia. Tämä kirvoitti mieleeni kysymyksen: Kuinka yleistä rasismi on uskovaisten parissa? Uskonnot ja niihin kuuluvat uskovaiset usein julistavat suureen ääneen kuinka he pyyteetömästi Jeesuksen lailla rakastavat lähimmäisiään eivätkä suvaitse rasismia missään muodossa, mutta kuinka paljon painoarvoa näille julistuksille ja väitteille voidaan oikeasti antaa?

Rasismi itsessään kumpuaa muukalaiskammosta, erilaisuuden pelosta, ja ajatuksista kuinka oma etninen ryhmä on jollain tavalla etuoikeutetussa asemassa. Etuoikeutettuun asemaan ihmiset usein nostavat itsensä milloin milläkin perusteella eikä oman eristyisaseman korostaminen ole mitenkään poikkeuksellista uskonnollisissa yhteisöissä. Itseasiassa monet uskonnolliset yhteisöt aktiivisesti korostavat oman yhteisön opin erityisasemaa juuri sinä yhtenä ainoana oikeana ja hyväksyttävänä maailmankatsomuksena. Kenellekkään ei siis tule yllätyksenä kuinka rasismi, päinvastoin kuin uskovaiset itse aktiivisesti väittävät, onkin voimakkainta USA:ssa juuri niillä alueilla joissa harrasta uskovaisuutta esiintyy eniten (D. Hall, D. Matz, W. Wood: Why don't we practice what we preach?). Tutkimuksesta kertova artikkeli toteaa mm. seuraavaa:

The study identifies root causes of this racist behavior in religious practitioners as well as speculates on the driving forces specific to Christianity.

More devout and strict adherents would likely hold that the "correct" morality is limited to their religion, thus increasing the exclusivity of the group's membership.

Oman ryhmän erityisasemaan uskovat luovat uskonnollisen aatteen mukaisen käsityksen itsestä muita parempina ja etuoikeutettuina ihmisinä ja nämä asenteet lopulta heijastuvat ihmisten käyttäytymisessä erilaisuutta kohtaan. Siinä missä oman ryhmän kesken ollaan hyvinkin ystävällisiä, avuliaita ja hyväntahtoisia vastaavasti ulkopuolisia kohtaan saatetaan olla jyrkkiä, suvaitsemattomia ja suorastaan rasistisia. Erityisen voimakaana uskonyhteisöjen jäsenten harjoittama rasismi kohdistuu yhteisön jättäneitä kohtaan, jotka henkisen väkivallan lisäksi saattavat varsinkin äärifundamentalististen liikkeiden taholta joutua jopa henkirikosten uhreiksi.

Nyt esiin nostamani tutkimuksen valossa onkin perusteltua kysyä: Onko rasistisia asenteita synnyttävien uskonnollisten liikkeiden olemassaolo oikeasti yhteiskunnan kannalta edullista? Uskonnollisten liikkeiden yleisesti kuvitellaan olevan yleishyödyllisiä ja positiivisia ilmiöitä, mutta ehkäpä tällaisen tutkimuksen valossa asiaa olisi syytä kyseenalaistaa voimakkaasti. Suomessa uskontojen sosiaalipsykologisia vaikutuksia ja mahdollisesti sitä kautta syntyviä rasistisia asenteita uskonyhteisön ulkopuolisia kohtaan olisikin syytä tutkia tarkemmin.

Uskonnollinen väkivalta - Syrjintä

Wikipedian mukaan syrjintä on "eleellinen kiusaamisen muoto" ja kun siihen liitetään uskonnollinen viitekehys se täyttää uskonnollisen väkivallan tunnusmerkit.

Suomen perustuslaki 6§:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Homo- ja biseksuaalien kiusaaminen ja heihin kohdistettu uskonnollinen väkivalta ovat yleisiä ilmioitä monissa uskonnollisissa liikkeissä. Monissa kristillisissäkin liikkeissä "Jumala vihaa homoja" ja itse akti nähdään vakavana syntinä.

Viime viikkoinen MAP-kirkon linjaus ryhtyä syrjimään homo- ja biseksuaalisten vanhempien lapsia toiminnoissaan tarjoaa kaikessa julmuudessaan kuitenkin maailmaan viime vuosikymmenten syvimpään painuvan pohjanoteerauksen. Joidenkin fanaattisten mormonien mielestä oikeutettukin käytäntö kohdistuu juuri niihin yhteiskunnan jäseniin jotka ovat heikoimmassa asemassa: sateenkaariperheiden lapsiin. Meillä kotisuomessa tämän vaikutukset luonnollisesti jäänevät vähäisemmiksi, mutta vahvoilla mormonialueilla Utahissa, Idahossa ja Arizonassa, joissa joillain alueilla kylien väiestöstä jopa 90% saattaa olla mormoneja, tämän vaikutukset ovat tuhoisia. Voimakkailla mormonialueilla sateenkaariperheiden lapset suljetaan nyt jumalten innoittamien kirkon johtajien mahtikäskyllä käytännössä kaikilta osin pois omien ikäryhmiensä vertaisryhmistä. Lapsi ei saa yhteisössä yleistä nimeämisseremoniaa seurakunnassa, lapsi ei pääse osallistumaan tasa-arvoisesti MAP-kirkon lapsille järjestämiin tapahtumiin eikä voi osallistua kirkon toimintaan täysimääräisenä jäsenenä. MAP-kirkko sulkee siis omilla ydinalueillaan saatoja ellei tuhansia lapsia ulos yhteisöistään ja kaveripiireistään. Lapset joutuvat ikätoveriensa syrjinnän kohteeksi, ulkopuolisiksi omista yhteisöistään, koska kirkko on päättänyt, että heidän syrjintänsä on sallittua.

Heikommilla mormonialueilla, kuten nyt vaikkapa Suomessa, sateenkaariperheet tuskin joutuvat kovin paljon kärsimään mormonien heihin kohdistamista syrjintätoimista, mutta kirkon käytännöt ja opit edelleen pyrkivät kasvattamaan suomalaisten mormoniperheiden lapsista sateenkaariperheitä syrjiviä aikuisia. Sateenkaariperheet tulevat uuden käytännön myötä aina olemaan kakkosluokan kansalaisia, joille ei mormonikirkon oppien ja käytäntöjen mukaan tarvitse tarjota yhdenvertaista kohtelua.

Lienee oikeutettua kysyä: Noudattaako nykypäivän mormonikirkko Suomen perustuslakia syrjiessään sateenkaariperheitä toteuttaessaan uutta käytäntöään? Uskonnonvapauslain 7§ velvoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen tulee kunnioitaa perus- ja ihmisoikeuksia. Mormonikirkon tuore linjaus synnyttää sateekaariperheitä ja ennen kaikkea niiden lapsia syrjiviä käytäntöjä ja on näin ollen selvästi ristiriidassa sekä uskonnonvapaus- että perustuslain kanssa. Kuinka vakavaan perus- ja ihmisoikeusrikkomukseen uskonnollisen yhteisön tulee Suomessa syyllistyä ennen kuin yhteisön toimintaan puututaan viranomaisten toimesta?

Homojen lapset eivät ole tervetulleita

Mormonikirkko näyttää viimeaikoina määritelleen uudelleen mikä kirkossa katsotaan harhaopiksi (apostasy). Mielenkiintoisen uudesta määrittelystä tekee se, että se määrittelee homoseksuaalisessa ihmissuhteessa asumisen harhaopiksi ja velvoittaa kirkon pappeusjohtajat käynnistämään kurinpitotoimet sellaisia kohtaan, jotka tällaisissa suhteissa elävät.

Samassa yhteydessä kirkon tiedotuksesta asiaa kommentoitiin näin:

In a major policy announcement, The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints says children living in a same-sex household may not be blessed as babies or baptized.

MAP-kirkko luokittelee samaa sukupuolta olevien liitot jopa niin vakaviksi rikkeiksi, ettei sellaisten vanhempien kanssa elävien lasten kastamista tai siunaamista sallita mormonikirkossa. Tällaisissa perheissä asuvien lasten sallitaan liittyvän kirkkoon vasta kun he täyttävät 18 vuotta, muuttavat pois kotoa ja käytännössä kieltävät homoseksuaaliset vanhempansa.

Natural or adopted children living in a same-sex household will only be allowed to be baptized once they are 18, disavow the practice of same-sex cohabitation or marriage, and stop living within the household, according to the policy. Such baptism would still require the approval of the church's governing First Presidency. 

Boyd K. Packerin homovihamielinen perintö näyttääkin hänen kuolemansa jälkeen vain voimistuvan MAP-kirkossa. Ilmeisesti Packer ei ollutkaan pääarkkitehti MAP-kirkon homovihamielisissä linjauksissa kun linja näyttää vain kiristyvän entisestään hänen poismenonsa jälkeen. Sen sijaan, että kirkossa otettaisiin kaikki avosylin vastaan osoittaen pyyteetöntä lähimmäisenrakkautta, kirkko hakkaa kiiloja homoliitoissa elävien perheenjäsenten välille.

Opillisesti tämä uusi linjaus on myös ongelmallinen, sillä ainakin silloin kun minä vielä oli jäsen MAP-kirkossa paukuteltiin henkseleitä kuinka siellä ei uskota perisyntiin ja kuinka jokainen on vastuussa vain omista teoistaan. Tästä huolimatta MAP-kirkko rankaisee nyt homoavioliitoissa elävien vanhempien lapsia heidän vanhempiensa "teioista" kieltämällä lapsilta pääsyn kirkon jäseniksi sekä kieltämällä lasten siunaamisen. Ristiriita on ilmeinen eikä missään määrin perusteltu sikäli jos kirkossa edelleen puhutaan ainoastaan omista teoista kannettavasta vastuusta. Tämä uusi käytäntö on myös selvässä ristiriidassa Matteuksen evankeliumista löytyvän Jeesuksen opetuksen kanssa:

Matt 19:14 mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." 15 Hän pani kätensä heidän päälleen. Sitten hän lähti sieltä.

MAP-kirkossa heidän omat pyhät kirjansa eivät siis näytä merkkaavan mitään ja pyhien tekstien yli marssiminen ei näytä tuottavan minkäänlaisia omantunnontuskia kirkon johdolle. Tärkeämpää näyttäisi olevan vastoin kirkon määrittelemiä käyttäytymisnormeja toimivien lähimmäisten tuomitseminen ja sortaminen. Lähimmäisenrakkautta tällaisesta toiminnasta on jokseenkin mahdotonta löytää.

Taivaan äiti

Syyskuussa 1993 MAP-kirkko kohdisti kurinpitotoimiaan Lynne Kanavel Whitesidesia vastaan. September Six -wikipediasivu toteaa aiheesta näin:

Lynne Kanavel Whitesides is a Mormon feminist noted for speaking on the Mother in Heaven. Whitesides was the first of the group to experience church discipline. She was disfellowshipped September 14, 1993.

Wikpediasivu mormonismin taivaan äidistä mainitsee myös kurinpitoimia kohdistetun tämän aiheen tiimoilta Maxine Hanksiin, Janice Allrediin ja Margaret Toscanoon.

Nyt reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin MAP-kirkko julkaisi taivaan äidistä virallisen kirjoituksen.

Tapaus "Taivaan äiti" kuvastaa hyvin sitä miten aihe hieman aiemmin oli niin tabu ja siitä keskusteleminen johti kurinpitotoimiin, mutta tänä päivänä kirkko julistaa oppia omilla verkkosivuillaan.

Latter-day Saints direct their worship to Heavenly Father, in the name of Christ, and do not pray to Heavenly Mother. In this, they follow the pattern set by Jesus Christ, who taught His disciples to “always pray unto the Father in my name.” Latter-day Saints are taught to pray to Heavenly Father, but as President Gordon B. Hinckley said, “The fact that we do not pray to our Mother in Heaven in no way belittles or denigrates her.” Indeed, as Elder Rudger Clawson wrote, “We honor woman when we acknowledge Godhood in her eternal Prototype.”

Näin viimein MAP-kirkko virallisilla sivuillaan tunnustaa taivaan äidin jumaluuden ja lisää virallisesti panteoniinsa naisjumalan, joka mormonien palvoman Jeesuksen esimerkin mukaan ei ole rukousten ja palvonnan arvoinen. Väite, ettei taivaan äidin kanssa pyritä kommunikaatioyhteyteen rukouksen kautta tai muilla tavoin millään muotoa vähättelisi taivaan äidin roolia tai merkitystä, on kaikilta osin ristiriitainen ja pakottaa esittämään kysymyksen: "Millainen jumala on jumala, joka ei ole rukousten ja palvonnan arvoinen?"

Kuten edellisessä MAP-kirkon mieskuvaa käsitelleessä blogikirjoituksessani totesin kaikki pelastavat toimitukset riippuvat miehistä, eikä naisilla ole siinä osaa eikä arpaa. Naisilla ei ole mahdollisuuksia juurikaan vaikuttaa edes omaan pelastumiseensa jos mies ei suostu pelastavia toimenpiteitä naiselle tekemään.

As with many other truths of the gospel, our present knowledge about a Mother in Heaven is limited. Nevertheless, we have been given sufficient knowledge to appreciate the sacredness of this doctrine and to comprehend the divine pattern established for us as children of heavenly parents. Latter-day Saints believe that this pattern is reflected in Paul’s statement that “neither is the man without the woman, neither the woman without the man, in the Lord.” Men and women cannot be exalted without each other.

Yllä oleva kappale julistaa, kuinka korotukseen ei ole asiaa ilman vastakkaista sukupuolta olevaa aviopuolisioa, niin naisen korotus riippuu edelleen enemmän miehestä. Miehellä voi mormonioppien mukaan olla useita samanaikaisesti voimassa olevia temppeliavioliittoja, toisin kuin naisilla. Samoin tempeliseremonioissa symbolisen verhon läpi mies kutsuu naisen, josta loogisesti seuraa käsitys, että nainen ei voi päästä verhon toiselle puolelle ellei mies häntä sinne kutsu, mutta mies on sinne jo päässyt muilla keinoin. Kysynkin nyt tämän artikkelin luettunani seuraavaa: "Potkitaanko verhon läpi tulleet miehet pois korotuksesta mikäli he eivät kutsu vaimojaan luokseen?"

Nyt kirkon julkaisema artikkeli taivaan äidistä vain vahvistaa käsityksiäni sukupuolten eriarvoisuudesta MAP-kirkossa. Artikkelissaan kirkko tunnustaa virallisesti naisjumalan, jolla ei ole mitään käytännön arvoa tai mahdollisuuksia kommunikoida maallisen vaelluksen piinaamien lastensa kanssa. Mormonien naisjumala onkin lähinnä irvikuva jumalkuvien joukossa, äiti jolla ei ole minkäänlaista kontaktirajapintaa omiin lapsiinsa.

Kirkossa on edelleen vallalla naisvihamielinen kulttuuri, jossa naiset ovat ainoastaan käyttöesineitä, palvelijoita ja statussymboleita miehille. Naisesta on käytännössä muotoiltu eräänlainen pokaali, jonka mies vetää tuonpuoleisessa verhon läpi esitelläkseen sen jumalilleen ja varmistaakseen oman korotuksensa. Korotukseen tarvittavien pokaalien lukumäärää ei ole opillisesti tietääkseni tarkemmin määritelty, mutta mikäli Joseph Smithin esimerkistä voidaan jotain päätellä niin pokaalien varastaminen kavereilta on myös sallittua.

Pelastus riippuu miehisistä kehoista

Etsiskellessäni suomenkielisiä tutkimuksia mormonismiin liittyen löysin 6.6.2008 Teologia.fi:ssä julkaistun uutisen mormonikirkon mieskuvaa analysoineesta pro gradusta: "Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa". Pro gradussaan Oscar Ortiz-Nieminen luotaa sitä  mieskuvaa, joka välittyy mormonipappeudenhaltijoiden opaskirjasta ja mikä näin oletettavasti myös nivoutuu enemmän tai vähemmän tietoisesti osaksi kaikkien mormonimiesten persoonaa ja ihanteita. Tässä muutamia huomioita kyseisestä pro gradusta.

Yleiskuva, joka Oscar Ortiz-Niemisen pro gradusta minulle jäi päälimmäiseksi on, että mormonismi on perusteiltaan hyvin fyysinen uskonto. Iso osa mormoniteologiaa näyttäisi pro gradun mieskuvan perusteella kiertävän tavalla tai toisella miesten fyysisten toimien ympärillä.

Ilman mormonimiehen näkyvää ja konkreettista ruumiillista toimintaa kukaan ihminen ei voisi saavuttaa tulevan, tuonpuoleisen olemuksen täyteyttä. Pappeuden rituaalisiin ja pelastaviin asentoihin, liikkeisiin ja eleisiin ladataan vahvoja kosmologisia merkityksiä ihmisten asemasta maailmankaikkeudessa. Kuten edellisessä luvussa esitin, niiden kautta pyritään myös luomaan yhteys mormonimiehen ja sakraalihistorian mieshahmojen välille. Koska ainoastaan miehellä on oikeus suorittaa näitä toimituksia, ne tukintani mukaan rakentavat väistämättä käsitystä miehen ruumiin keskeisestä asemasta pelastusjärjestyksessä. Kehollaan mormonimies esittää myyttisesti sävyttynyttä pelastajan performanssia, jota normittavat pappeuteen kuuluvat ja toistuvat ruumiilliset tyylit ja olemisen tavat.

Fyysiset eleet ja teot on määritelty hyvinkin pikkutarkasti ja niiden suorittaminen edellyttää oikealla tavalla puhdasta mieskehoa, juuri oikeaa järjestystä ja oikeaa pieteettiä, jotta pelastukseen johtava rituaalinen suoritus kelpaa mormonijumalille.

Scherper-Hughesin ja Lockin ruumiillisuuden jakoa soveltaen pelastavien toimitusten kontekstissa mormonimiehen keho näyttäytyy yhteisöllisenä ja poliittisena. Kasteen riittiä toimittaessa on valvottava, että oikeat asetussanat tulevat oikealla tavalla sanotuiksi ja että kastajan ruumis taivuttaa ja painaa oikealla tavalla kastettavan veden pinnan alle. Pappeustoimitusten ohjeistuksen pikkutarkkuus ja niiden suorittamisen yhteisöllinen valvonta muodostavat sellaisen käsityksen, että pyhät riitit ovat enemmän kuin vertauskuvallisia. Miehen ruumis pyritään esittämään toden totta jumalallisen voiman ja auktoriteetin maanpäälliseksi väyläksi.

Mormonimiesten suorittamat rituaaliset eleet ja teot eivät siis ole ainoastaan symbolisia tai vertauskuvallisia vaan mormonipelastuksen kannalta välttämättömiä osakokonaisuuksia mormonijumalten pelastussuunnitelmassa. Pelastavat rituaalit voi suorittaa ainoasstaan oikeanlainen kelvollinen mormonimies ja koko maailman ihmisten pelastuminen on riippuvainen kelvollisten mormonimiesten oikeilla eleillä suorittamista teoista.

Käsikirja rakentaa mielikuvaa, jossa miehen ruumis on aktiivinen, jumalallista pelastusta jakava agentti. Pappeutensa avulla mies sitoo ja tuo yhteen omalla ruumiillaan tuon- ja tämänpuoleisen maailman.

Mies ja vain mies voi pelastaa maailman naiset ja lapset omilla oikealla tavalla suorittamillaan teoilla. Miehen ruumis on kosmisesti aktiivinen työkalu, joka toimii maailman näyttämöllä MAP-kirkon käsikirjoittaman performanssin mukaan tuottaakseen pelastusta ympäristöönsä. Henkisyys ja hengellisyys jäävät pelastuksessa sivuosaan miesten fyysisesti suorittamien toimitusten noustessa teologian keskiöön välttämättömiksi toimenpiteiksi.

Mormonismissa sukupuoli on ennalta määrätty pyhä ominaisuus ja sukupuolille on määritelty tarkat normit miten sukupuolen puitteissa pitää toimia. Kirkon johtajien, jotka ovat kaikki käytännössä valkoisia indoeurooppalaisia miehiä, määrittelemiä sukupuolinormeja vastaan toimiminen voikin johtaa kurinpitotoimiin ja jopa kirkosta erottamiseen. Oikeanlaista sukupuolellista käyttäytymistä myös valvotaan, ohjaillaan ja "vääränlaiseen" sukupuolelliseen käyttäytymiseen puututaan, alla muutamia otteita pro gradusta, jotka tätä mormonismin aspektia havainnollistavat.

Miehen sopivuutta pappeuden pyhien velvollisuuksien täyttämiseksi arvioidaan pappeusjohtajien tekemien muodollisten haastattelujen tai puhuttelujen kautta.

Miesten sekä keskinäinen että naisiin kohdistama kontrolli näkyy käsikirjan teksteissä myös osana tavallista seurakuntaelämää. Mormoni pyritään pitämään tiiviisti osana omaa yhteisöään.

Kotiopettajien tulee valvoa, vahvistaa ja auttaa toisia mormoneja. Samankaltaista sosiaalista kontrollia voidaan ajatella esiintyvän mormonimiesten pappeusvirkaan kuuluvissa ryhmissä eli koorumeissa.

Raadollisimmillaan mormonikirkko kontrolloi ja pakottaa miehet, oletettavasti myös naiset, sukupuolensa mukaiseen ennalta määrättyyn käyttäytymismalliin.

Oikeanlaiseen maskuliinisuuteen kuuluu olennaisesti kuuliaisuuden osoittaminen Jumalan välikappaleisiin: erityisesti profeettaan ja muihin yleisauktoriteetteihin. Mormonikirkon pappeusverkosto pyrkii sosialisaation ja suoran kontrollin kautta kasvattamaan, ohjaamaan, tukemaan, painostamaan ja pakottamaan miehiä hyviksi mormoneiksi ja papeiksi. Käsikirjassa neuvoo mormonimiehiä pitämään yhtä ja vahtimaan toinen toisiaan. Kirkko pyrkii kontrolloimaan miesruumiiden performansseja erilaisten yksityiskohtaisten käskyjen ja ohjeistusten kautta. Mikäli mormonimies epäonnistuu tai toimii ihanteiden vastaisesti yhteisö voi rangaista häntä jopa erottamisella. Hegemonisen mormonimaskuliinisuuden performoiminen on tarkkaan valvottua ja kontrolloitua ruumiillista työtä, jonka kautta pyritään tuomaan pelastusta tähän maailmaan.

 Mormonikirkossa ihmisen kelvollisuus määräytyy siis MAP-kirkon määrittelemien hyvin ulkoisten käyttäytymisnormien perusteella. Ihminen ei kelpaa, jos hän ei pysty tai halua käyttäytyä Utahista johdetun sukupuolille määriteltyjen käyttäytymismallien mukaan. Omana itsenään mies ei ole riittävän "hyvä" vaan jokaisen miehen odotetaan kloonaavan itsestään tarkkaan rajattujen käytösmallien mukaan elävän miesihanteen mukaisen robotin.

Luettuani Oscar Ortiz-Niemisen pro gradun käsitykseni mormonikirkon jäseniinsä kohdistamasta manipuloinnista löytyi uusia ulottuvuuksia. Kokonaisvaltainen valvonta ja kontrolli tuntuu taas kerran ulottuvan syvemmälle kuin aiemmin osasin edes kuvitella. MAP-kirkko määrittelee jopa sen millainen on mies ja miten tämä "oikea tosi mies" tekee ja tuntee missäkin tilanteissa.

Opetusoppaan tekstit voi ymmärtää niin, että ne myös ohjaavat ja määrittelevät niitä tutkintoja, joita ruumiillisista kokemuksista syntyy. Manuaalin tekstit pyrkivät viestittämään vastaanottajakunnalleen millainen kehollinen toiminta ja siihen liittyvä kokemuksellisuus on suotavaa ja/tai mahdollista missäkin kontekstissa. Yksittäisille kokijasubjekteille käsikirjan tekstit antavat kielen, käsitteistön ja diskurssin, joihin he voivat omat aistimuksensa ja tuntemuksensa paikantaa.

Määritelty suotava kontekstuaalinen kehollinen toiminta ja kokemuksellisuus synnyttävät arvatenkin ennalta määriteltyjä aistimuksia ja tuntemuksia, joita henkilöt sitten paikantavat kirkon määrittelemillä tavoilla. Lopputuloksena monet varmasti kokevat näin synnytetyt illuusiot hengelliseksi johdatukseksi tai todisteiksi kirkon totuusväitteille, vaikka kyseessä näyttäisi ennemminkin olevan tarkkaan käsikirjoitettu näytelmä, jonka tavoitteena on sitouttaa yksilöt/uhrit kirkon johtajien vallan alle.

Joseph Smith ja L. Ron Hubbard

Toissa päivänä Ylen Docventures näytti "Going Clear" dokumenttielokuvan skientologiasta. Kaiken kaikkiaan dokumentti oli varsin pydähdyttävä ja pisti ihmettelemään miten ihmiset oikeasti saadaan uskomaan mitä uskomattomimpia juttua. Dokumentin aikana huomioni kiinnittyi moniin samankaltaisuuksiin skientologian perustajan L. Ron Hubbardin ja mormonismin perustajan Joseph Smithin välillä.

L. Ron Hubbard oli kiistämättä melkoinen tarinankertoja. Hubbard kirjoitti sci-fi -kirjallisuutta ja Guinessin ennätysten kirjan mukaan hän on maailman eniten käännetty kirjailija, eniten äänikirjoja julkaissut yksittäinen kirjailija, eniten kirjoja julkaissut yksittäinen kirjailija ja eniten kopioita yhdestä kirjasta julkaissut kirjailija. L. Ron Hubbard oli siis hyvin tuottelias kirjailija, mikä kertoo melkoisesta luovuudesta. Hubbardin menestynein teos on "Dianetiikka," josta muotoutui myöhemmin skientologian perusteos.

Siinä missä L. Ron Hubbard vietti uransa alkuvaiheessa runsain mitoin aikaa kirjoituskoneensa äärellä naputellen sci-fi tarinoita, mormonismin perustaja Joseph Smith vietti aikaa perheensä kanssa sepitellen omia fantasiatarinoitaan Amerikan intiaaneista ja maagisista voimista. Molempien miesten mielikuvitus näyttää loikkineen pitkälti samoja väyliä myöhemmin ammentaen mielikuvitustensa tuotokset omien uskonliikkeidensä perustaksi. Joseph Smithin vilkkaasta mielikuvituksesta ja tuotteliaisuudesta jälkipolville on jäänyt aikalaisen mittapuun mukaan melko mittava fantasiaromaani Mormonin Kirja, osittain uudelleen kirjoitettu Raamattu, sci-fi -elementtejä sisältävä Abrahamin kirja ja kokoelma mormonijumalien käskyjä sisällytettynä Oppi ja Liitot -kirjaan.

Hubbardin ja Smithin filosofioissa on myös tietynlaista yhtäläisyyttä. Hubbardin Xenu oli galaktinen hallitsija, joka kukisti kapinan ja passitti sen jälkeen miljoonia ihmisiä maapallolle, jossa heidät tuhottiin mutta heidän henkensä jäivät tänne elämään pahoina henkinä thetoina. Joseph Smithin jumalat asustelevat Kolob nimisen tähden lähettyvillä ja he kukistivat kapinan, jota johti Lusifer. Mormonismin Lucifer kapinajoukkoineen passitettiin myös maapallolle, samoin kuin Xenun tuhoamat ihmiset, ilman fyysistä olomuotoa kiusamaan ihmisiä.

Yhtäläisyydet Hubbardin ja Joseph Smithin välillä eivät luonnollisestikaan lopu tähän. Ilmeisiä samankaltaisuuksia löytyy myös heidän käyttämistään henkisen väkivallan työkaluista. "Going Clear" dokumentissa mm. kerrottiin kuinka Hubbard oli kosinut vaimoaan uhaten tappaa itsensä mikäli mielitietty ei suostuisi avioon, johon Sara Norhrup Hollister sitten myöntyi pelastaakseen L. Ron Hubbardin hengen. Joseph Smith käytti vastaavaa uhkailua, hieman eri tavoin muotoiltuna, kosiskellessaan vaimoja itselleen. Legendaarisin Joseph Smithin uhkaus oli väite kuinka jumalan enkeli tappaisi Joseph Smithin liekehtivällä miekalla mikäli nainen ei suostunut hänen vaimokseen.

Hubbardin ja Smithin perintönä maailmaan on syntynyt kaksi merkittäviä yhtäläisyyksiä sisältävää filosofisuskonnollista yhteisöä. Molempien toimintaperiaatteet etenkin liikkeisiin kriittisesti suhtautuvia kohtaan ovat hyvin samankaltaisia. Molemmissa ulkopuoliset ovat uhka ja oma yhteisö on jatkuvan vainon kohteena. Omaa väkeä valvotaan herkeämättä ja mikäli kriittistä henkilöä ei saada palautettua ruotuun hänet potkitaan pihalle. Vaikka skientologiassa kriitikkojen, erotettujen ja eronneiden kohtelu on viety äärimmilleen ja loukkaa ihmisoikeuksia jopa vakavammin kuin Jehovan Todistajien käytännöt, mormonikirkko jää jälkeen vain hieman. Reilu vuosi sitten Dennis ja Rauni Higley kävivät Suomessa ja keskuteluissamme he kertoivat joutuneensa Utahissa MAP-kirkon vakoilun kohteeksi. En tuolloin vielä uskonut Dennisin ja Raunin väitteitä puhelinsalakuuntelusta, koska koko asia tuntui niin käsittämättömältä. Vastaavia tarinoita kuitenkin löytyy myös muilta mormonismin piirissä kasvaneilta kuten vaikkapa Mitt Romneyn serkulta, joka kertoi "The Mormon Candidate" dokumentissa joutuneensa kartetuksi ja MAP-kirkon agenttien seurailevan hänen liikkeitään.

On häkellyttävää kuinka paljon yhtymäkohtia kahdesta kultista ja niiden perustajista löytyy. "Going Clear" tyylisiä dokumentteja, jotka avaavat erilaisten lahkojen ja kulttien syntyä sekä perustajien sielunmaisemaa, toivoisi enemmän. Epäilemättä kulttijohtajien psyykeitä on analysoitu eripuolilla maailmaa psykologien toimesta ja tutkimustuloksia on varmasti julkaistu tiedelehdissä, mutta maallikoille ne ovat aika raskasta luettavaa ja vaikeasti löydettäviä.

Hatunnosto Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle

Viime viikkojen nettikeskusteluja ovat leimanneet melko negatiiviset avaukset ja mielipiteet pakolaisten vastaanotosta. Keskusteluja ja kommentteja lukiessa mielen valtaa toisinaan tyrmistynyt kysymys: "Onko meistä suomalaisista tullut todella näin sydämettömiä?" Onneksi positiivisiakin pilkahduksia mahtuu joukkoon. Yksi näistä on Suomen evankellis-luterilainen kirkko, joka johdonmukaisesti viestinnässään ja toimissaan näyttää esimerkkiä lähimmäisenrakkaudesta. Samaan aikaan, kun kaiken maailman Immoset ja Halla-Ahot fanittajineen tykittävät muukalaisepäluuloja lietsovia mielipiteitään maalaillen uhkakuvia maahan tulevista rikollisista ja terroristeista, Suomen evankelis-luterilainen kirkko näyttää suomalaiskristillistä toimintamallia avaamalla omia tilojaan pakolaisten hyväksi. Monet nettikirjoittelijat ja tylyjä mielipiteitään pakolaisista esittävät ovat naamioineet mielipiteensä huoleksi oman maan hädänalaisista, ikäänkuin ne suomalaiset köyhät, joita toki kokoajan autetaan edelleen, olisivat samassa asemassa kuin kotinsa ja koko omaisuutensa sodan tuhoihin menettäneet pakolaiset. Pakolaisiksi lähteneitä syytetään rintamakarkuruudesta ja elintasopakolaisuudesta ikäänkuin heidän edellytyksensä asua ja elää normaalia elämää kotikaupungeissaan olisi jollain tasolla mahdollista.

Oman lukunsa tähän koko soppaan ammentaa vallankahvaan päässyt ulkoministeri Timo Soini, joka ilmaisi tukensa kristittyjen suosimiseen turvapaikkoja myönnettäessä. Mistä lähtien hädänalaisen lähimmäisen uskonnollinen tausta on ollut edellytys auttamiselle? Onneksi suomalaisen yhteiskunnan huipulta kantautuu myös esimerkki toisenlaisesta arvojohtamisesta kun pääministeri Sipilä lupasi kakkosasuntonsa pakolaisten käyttöön. Sipilän esimerkki on huomattavasti lähempänä Jeesuksen ylistämää laupeaa Samarialaista, joka pyyteettömästi auttoi lähimmäisiään etnisestä taustasta ja uskonnollisista näkemyseroista välittämättä. Onneksi tämä Jeesuksen opetus otetaan edelleen vakavasti myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, joka ei kysele avuntarvitsijoiden uskonnollista vakaumusta.

Vaikka itse en jumaliin usko niin annan täyden tunnustuksen nyt tavalle jolla Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tarttunut toimeen hädänalaisten auttamiseksi. Tämän kaltaiset kriisit kertovat paljon ihmisiten ja yhteisöjen arvomaailmoista. Evankelis-luterilaisen kirkon arvomaailma tuntuu tältäosin olevan kohdallaan ja tätä esimerkkiä toivoisin myös muiden yhteisöjen seuraavan.

Kirje kirkon koululaitoksen johtajalle

Helmikuussa 2012 luin uutisia netistä ja löysin seuraavan artikkelin: “Mormonism Besieged by the Modern Age” (Mormonismi modernin aikakauden saartamana). Artikkelissa kerrottiin kysymys- ja vastaustuokiosta Utahin osavaltion yliopistossa, jonka MAP-Kirkon historioitsija ja johtava auktoriteetti vanhin Marlin K. Jensen piti 2011 loppuvuodesta. Häneltä kysyttiin hänen ajatuksiaan liittyen Googlen vaikutukseen kirkon jäsenmäärään ja ihmisiin, jotka “lähtevät laumoittain” Kirkon historian vuoksi. Vanhin Marlin K. Jensen vastasi: “Kenties sitten Kirtlandin aikojen meillä ei ole ollut tällaista, sanoisinko luopumusta, mitä meillä on nyt; suurelta osin johtuen näistä kysymyksistä…”

Näin kirjoitaa Jeremy T. Runnels julkaisemansa kirjeen esipuheessa, jonka hän osoitti MAP-kirkon koululaitoksen johtajalle. Tämä kirje, tai oikeammin kirja, on nyt myös suomennettu muutamien omistautuneiden suomalaisten exmormonien toimesta ja siitä heille suuri kiitos. (Jätän nimet mainitsematta, koska niiden julkaiseminen voi vaikuttaa heidän yksityiselämäänsä kielteisesti. Te kyllä tiedätte keitä te olette ja olette todellakin ansainneet suuren kiitoksen tekemästänne työstä.)

Kirje syntyi reilun vuoden intohimoisen tutkimisen seurauksena ja Jeremy lähetti sen kirkon koululaitoksen johtajalle keväällä 2013. Pian kirjeen lähettämisen jälkeen Jeremy julkaisi kirjeensä myös netissä, jossa se nopeasti keräsi kattavaa huomiota niin exmormoni- kuin mormoniyhteisöissäkin. Jeremyn kokoama kirje on kiistämättä yksi parhaimmin jäsennellyistä koosteista mormonismin suurimmista epäkohdista. Kirjeessä Jeremy esittää oman selvitystyönsä tuloksia ja johtopäätelmiä, sekä esittää tärkeitä kysymyksiä, joihin kirkko ei ole virallisesti tarjonnut tyydyttäviä vastauksia. Kirjeessä aiheet vaihtelevat Mormonin kirjan synnystä ja ongelmista, ilmoituksiksi väitettyihin asioihin, tieteen ja mormoniopin ristiriidoista, kirkon epärehellisyyteen sekä jäsenten tiedonsaannin ja oikeuksien rajoittamiseen. Suosittelen kirjeen lukemista erityisesti kaikille niille, jotka ehkä jo epäilevät MAP-kirkon totuusväitteitä. Varoituksena heille, jotka uskovat ja tuntevat olonsa kirkossa onnelliseksi, kirje saattaa synnyttää epämiellyttäviä tuntemuksia (kognitiivistä dissonanssia) ja joidenkin kohdalla tämän kirjeen lukeminen on synnyttänyt tilanteen, jossa kirkon toimintaan aktiivisesti osallistuneet jäsenet ovat todenneet: "Se oli nyt sitten siinä!" ja sen jälkeen lähteneet kirkosta vähin äänin etsimään rehellisempää ja onnellisempaa elämää.

FairMormon, mormonikirkon ainakin osittain rahoittama apologiryhmä, noteerasi kirjeen syksyllä 2013 ja on julkaissut sivuillaan kirjettä käsittelevän osion. Kuten niin monesti aiemminkin FairMormon ei kuitenkaan pysty tarjoamaan todellisia vastauksia esitettyihin ongelmiin vaan lähinnä argumentointivirheitä kuten väitteen siitä, ettei Jeremy kirjeen kirjoittajana FairMormonin käsityksen mukaan ymmärrä asioita oikein näin pyrkien kyseenalaistamaan kirjeen kirjoittajan kykyä ymmärtää ja muodostaa loogisia johtopäätöksiä.

Suomenkielisen kirjeen voi jokainen ladata vaikkapa täältä: Letter to a CES Director - 3.31.15_Finnish.pdf.

Näkykivestä

Viimeisen kuukauden aikana mormoniuutisia seuranneet eivät ole voineet välttyä kuulemasta kuinka MAP-kirkko on päättänyt julkistaa kuvia Joseph Smithin näkykivestä. Aiheeseen liittyvä artikkeli julkaistaan lokakuun 2015 Liahonasssa, mutta kyseinen teksti kuvineen on jo luettavissa MAP-kirkon englanninkielisillä sivuilla. Laiskuuttani tulin lukeneeksi kirkon artikkelin vasta tänään ja tässä nyt sitten muutama kommentti.

Artikkeli alkaa ylimalkaisella johdannolla, jossa kirjoittaja mm. määrittelee termin "näkijä." Viitteeksi teksti tarjoaa ensimmäiseksi Raamatusta 1 Sam 9:9, jonka mukaan profeettoja kutsuttiin entisaikaan näkijöiksi. Tämän jälkeen artikkelin teksti jatkaa kuinka entisaikaan ihmiset vastaanottivat hengellisiä ilmentymiä taikakalujen kuten sauvojen, pronssifiguurien, papillisen asun tai Uurim ja Tummim välityksellä. Mainituista taikakaluista on kuitenkin todettava se, ettei niistä yhtäkään käytetty kuten Joseph Smith käytti omaa näkykiveään. Lähdeviitteinä sauvoista artikkeli tarjoilee Mooseksen kirjojen kohtia, joissa Mooses käyttää taikasauvaansa tehdäkseen taikoja vapauttaessaa Israelilaisia Egyptistä. Mainittu pronssifiguuri oli Nehushtan, johon katsomalla käärmeen puremaksi joutunut henkilö parani. Papillinen asu, joka oli koristeltu kultaisin kivin, joissa oli Israelin heimojen nimet, oli taas symbolinen ja Aaronin sitä kantaessa hän edusti kaikkia heimoja Herran  alttarilla. Uurim ja Tummim taas olivat papin asussaan säilyttämät arpakivet, joiden uskottiin osoittavan Jumalan tahdon kiistanalaisissa asioissa, eivätkä siis poikenneen toimintaperiaatteiltaa luultavasti mitenkään esim. lapinnoidan rummuissaan käyttämistä luista. Mitkään näistä Raamatullisista taikakaluista eivät siis olleet vastaavia Joseph Smithin näkykiven kanssa vaikka artikkelin kirjoittaja haluaa nämä keskenään rinnastaa. Artikkelin kirjoittajan motiivina piileekin halu alustaa kuva kuinka Joseph Smithillä olisi ollut hallussaan vastaava Jumalallinen taikakalu ja pehmentää vastaanottoa sille mitä hän seuraavaksi kertoo.

“Seeing” and “seers” were part of the American and family culture in which Joseph Smith grew up. Steeped in the language of the Bible and a mixture of Anglo-European cultures brought over by immigrants to North America, some people in the early 19th century believed it was possible for gifted individuals to “see,” or receive spiritual manifestations, through material objects such as seer stones.

Mikä olikaan se ydinsanoma? 1800-luvun alun ihmiset olivat taikauskoisia ja uskoivat lahjakkaiden henkilöiden pystyvän näkemään tai vastaanottamaan hengellisiä ilmentymiä näkykivien kaltaisten esineiden kautta. En muista aiemmin lukeneeni kirkon virallisesti julkaisseen tekstiä, joka tunnustaa Joseph Smithin kasvaneen taikauskoisessa ympäristössä.

The young Joseph Smith accepted such familiar folk ways of his day, including the idea of using seer stones to view lost or hidden objects. Since the biblical narrative showed God using physical objects to focus people’s faith or communicate spiritually in ancient times, Joseph and others assumed the same for their day.

 Joseph Smith hyväksyi siis mitkä? Tässä kohdin oikea termi olisi kylläkin folk magic ja hänen käyttämänsä metodi tarkemmalta nimeltään Krystallomantia.

Joseph’s parents, Joseph Smith Sr. and Lucy Mack Smith, affirmed the family’s immersion in this culture and their use of physical objects in this way, and the villagers of Palmyra and Manchester, New York, where the Smiths lived, sought out Joseph to find lost objects before he moved to Pennsylvania in late 1827.

Taikauskoinen kasvuympäristö luonnollisesti vaikutti Joseph Smithin elämään ja nyt todentotta kirkko tunnustaa Joseph Smithin koko perheen olleen voimakkaasti mukana tässä taikakalutouhussa aina vuoteen 1827 asti. Joseph Smith oli alan harjoittajana jopa siinä määrin tunnettu, että hänen palveluksiaan osattiin tulla oikein kyselemään. Vaikkakaan artikkeli ei mainitse niin tämä taikakalujen kanssa touhuilu oli tuona aikana New Yorkin osavaltiossa jopa niin yleistä, että se oli sisällytetty lakikirjoihin "Disordely conduct" pykälien alle nimikkeellä "glass looking." Tämän toiminnan seurauksena myös Joseph Smithistä annettiin pidätysmääräys South Bainbridgen piirikunnassa 1826. Pitää vaan ihmetellä mitkä ovat olleet Joseph Smithin motiivit tällaisen taikuuden harjoittamiseen jos meidän pitäisi samalla uskoa hänen kohdanneet Jumalan ja Jeesuksen kasvotusten keväällä 1820 ja heidän vielä kehottaneen Joseph Smithiä luopumaan pahoista tavoistaan? Eivätkö Jumalan ja Jeesuksen sanat olleetkaan Joseph Smithille riittävän merkityksellisiä?

Tämän jälkeen artikkelin kirjoittaja jatkaa:

 In their proselyting efforts, Joseph and other early members chose not to focus on the influence of folk culture, as many prospective converts were experiencing a transformation in how they understood religion in the Age of Reason. In what became canonized revelations, however, Joseph continued to teach that seer stones and other seeric devices, as well as the ability to work with them, were important and sacred gifts from God.

Jälleen kirjoittaja kiertelee ja kaartelee vältellen termiä "folk magic" ja korvaa käsitteen loivemmalla "folk culture" sanaparilla, josta Joseph Smithin magiaan sidonnainen elämä ei paista niin voimakkaasti läpi. Samalla kirjoittaja tulee tunnustaneeksi kuinka käännytyspyrkimyksissään jo varhaiset kirkon jäsenet omaksuivat kulteille ominaisen tavan jättää asioita kertomatta näin luoden harhaisia mielikuvia uusien jäsenkandidaattien mieleen kultin magiaan voimakkaasti kytköksissä olevasta syntyhistoriasta. Perusta MAP-kirkon epärehelliselle ja totuudenpeittelylle luotiin siis heti ensimmäisistä päivistä alkaen.

Seuraavat kohdat johon tarkkasilmäisen lukijan huomio kiinnittyy kuvailevat Mormonin kirjassa mainittuja "kääntäjiä," kiviä jotka Herra on aivan erityisesti valmistanut jotta myöhemmät sukupolvet voisivat ymmärtää väitettyhin kultalevyihin kirjoitettua tekstiä. Kirjoittajan mukaan Mormonin kirja sisältää myös profetian omasta synnystään..

The Book of Mormon contains a prophecy attributed to Joseph of Egypt declaring that one of his descendants—clearly Joseph Smith—would be “a choice seer” bringing other descendants “to the knowledge of the covenants” that God made with their ancestors 

... sekä syntyyn vaikuttavasta taikakeinosta eli krystallomantiasta...

 But Alma also quotes a prophecy that appears to refer to a single stone: “And the Lord said: I will prepare unto my servant Gazelem, a stone, which shall shine forth in darkness unto light” 

..ja lopulta..

In fact, historical evidence shows that in addition to the two seer stones known as “interpreters,” Joseph Smith used at least one other seer stone in translating the Book of Mormon, often placing it into a hat in order to block out light. According to Joseph’s contemporaries, he did this in order to better view the words on the stone.

 Siis teksti oli kuitenkin selkeämpää Joseph Smithin omalla taikakivellä, eikä niillä Jumalan aivan erityisesti juuri tätä tarkoitusta varten säilömillä "kääntäjillä." Miksi ihmeessä Jumala pisti Mormonin kirjassa niin monet näkemään niin suurta vaivaa noiden kääntäjien säilyttämiseen jos ne kerran olivat surkeampia kuin se Josephin aikoinaan maasta kaivama kivi, josta nyt siis kuvatkin on julkaistu?

Tämän jälkeen artikkeli tunnustaa, että kirkon jäsenet rupesivat kutsumaan mitä tahansa näkykiviä Uurim ja Tummim -nimellä ja samalla vahvistaa ettei MAP-kirkon Uurim ja Tummimeilla ole mitään tekemistä Raamatullisten arpakivien kanssa näin lopullisesti pirstoen kaikki tätä aiemmin esitetyt argumentit, joissa mormonit ovat lukuisissa keskusteluissa Internetin palstoilla julistaneet Uurim ja Tummimiensa Raamatullisia juuria.

Kaikenkaikkiaan artikkeli on varmasti monelle kirkonjäsenelle melkoinen shokki. Kaikki vuodet, mitä jäsenet ovat istuskelleet pyhäkouluissaan, jäsenten mieliin on levitetty harhaanjohtavaa kuvaa siitä miten Mormonin kirja on syntynyt. Kirkon materiaaleissa kuvitukset ovat yksinomaa esittäneet nuorta miestä selailemassa kultaisia levyjä eikä kuvituksissa ole juuri näytetty todellista krystallomantiaa harjoittavaa Joseph Smithiä. Viestiä on voimistettu leimaamalla kaikki kirkon ulkopuoliset lähteet, jotka todenmukaista kuvaa ovat tarjonneet, anti-mormonimateriaaliksi ja sielunvihollisen juonitteluksi, joihin ei voi luottaa. Kirkko on valehdellut jäsenilleen härskisti samalla maalaten itsestään julmuuksista kärsivän uhrin, jota vainotaan ja yritetään tuhota, ja valitettavan moni jäsen tähän vedätykseen on uskonut. Mihin jäsenet tämän jälkeen uskovat? Jatkavatko he uskollisina heille valehdelleiden johtajien seuraamista vai heräävätkö he huomaamaan kuinka ympäröivän maailman "anti-mormonit" ovat rehellisempiä kuin heiltä rahaa, aikaa ja resursseja alati vaativa kirkko?

Henkistä terroria Kangasniemellä

Vain pari päivää sitten kirjoitin mormonismissa esiintyvästä hengellisestä väkivallasta. Tänään saimme mediasta malliesimerkin kuinka henkistä väkivaltaa esiintyy myös kansankirkossa. Iltalehti uutisoi tänään Kangasniemellä marssitusta Pride -kulkueesta ja siihen liittyvästä hengellisen väkivallan käytöstä näin.

Kirkkoherraa syytetään avioliiton häpäisemisestä ja homouden puolustamisesta. Syytökset esitettiin nimettömässä kirjeessä.

Hengellisen väkivallan kohteeksi on siis joutunut seurakunnan kirkkoherra, johon "joukoksi petettyjä seurakuntalaisia" itseään kutsuva taho kohdistaa nyt henkisen väkivaltansa. Samainen uutinen kertoo myös kulkueen järjestäjän joutuneen vielä astetta vakavamman hengellisen väkivallan ja suoran uhkailun kohteeksi.

Aiemmin alkukesästä järjestäjälle muun muassa soitettiin prepaid-liittymästä ja hänet uhattiin upottaa kivireppu selässä läheiseen Puulajärveen, jos tällaista kulkuetta järjestetään.

Tässäkin tapauksessa nimettömänä toiminut taho esitti laittoman uhkauksen uhkaamalla kulkueen järjestäjän henkeä. Uhkaaja oli mitä ilmeisimmin tietoinen, että hän rikkoo lakia, ja yrittää tehdä itsensä jäljittämisen mahdollisimman hankalaksi käyttämällä prepaid -liittymää. Sinälllään prepaid -liittymä ei ole mikään este tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi, sillä myös käytetystä puhelinlaitteesta jää jälki teletunnistetietoihin. Riippumatta siitä mikä SIM-kortti milloinkin ko. laitteessa on niin itse laite voidaan jäljittää suhteellisen helposti ja prepaid -liittymän käyttö vahvistaa käsitystä suunnitelmallisesta toiminnasta. Kyseessä ei ole mikään satunnainen päähänpisto, mikä  tekee rikoksesta astetta vakavamman, ja mikäli kävisi niin, että uhkailija vielä toteuttaisi uhkauksensa, rikosnimike olisi melko varmasti "murha."

Kangasniemen tapaus on mielestäni luokiteltavissa henkiseksi terrorismiksi. Terrorisoimalla ongelmalliseksi kokemiaan henkilöitä tai tahoja kiusaaja pyrkii lietsomaan pelkoa uhreihinsa ja näin vaikuttamaan heidän toimintaansa. Verhoamalla itsensä nimettömyyden hunnulla kiusaaja pyrkii pitämään uhrinsa epätietoisessa tilassa, mikä pahimmassa tapauksessa synnyttää uhrien mieleen vainoharhaisuutta myös täysin syyttömiä ihmisiä kohtaan.

Vaikka kyseessä on yksittäistapaus niin se on hyvin vakava sellainen. Tapaus paljastaa kuinka jotkin nykymaailman kehitykseen kielteisesti suhtautuvat henkilöt ovat valmiita myös kotoiseksi ja jokseenkin turvalliseksi mielletyssä kansankirkossa käyttämään järeitä hengellisen väkivallan keinoja omien näkemystensä pönkittämisessä. Heidän kohdallaan askel henkisestä terrorista astetta vakavampiin terrorismin muotoihin ei ole enää järin suuri.

Uskonnon varjot

Ensimmäiseksi lukijat lukekaa Aini Linjakummun tutkimusta käsittelevä blogikirjoitus Omat polut -blogista.

https://freepathways.wordpress.com/2015/04/28/uskonnon-varjot/

Vaikka Ainin tutkimus perustui Vanhoillislestadiolaisten ja Jehovan Todistajien kokemuksiin hän kuitenkin toteaa, että vastaavia ongelmia on myös muissa uskonyteisöissä. Itse olen tässä blogissa käsitellyt aiemmin mormonismin piirissä esiintyviä hengellisen ja henkisen väkivallan piirteitä ja tunnistan kyllä kuinka mormonikirkossa monin kohdin ongelmallisia mielipiteitä ilmaisevia jäseniä kohdellaan kaltoin hyvin samankaltaisesti. Samoin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa tai Jehovan Todistajien valtakunnansaleilla myös mormonikirkolla on omat oikeusistuimensa, joissa käsitellään seurakuntien ja vaarnojen johtajien toimesta jäsenten "rikkomuksia" ja syntejä. Viimeaikaisista kohtalaistakin mediahuomiota saaneet kirkolliset oikeustoimet John P. Dehliniä tai Kate Kellyä vastaan ja heidän erottamisensa kertovat karua kieltä kuinka aivan vastaavat painostustoimet ovat arkipäivää mormonienkin seurakunnissa. Vastaavasti myös entisten mormonien vertaistukiryhmässä olemme keskustelleet täällä kotisuomessakin joidenkin henkilöiden kokemista painostustoimista ja kuinka henkilöitä on ojennettu mm. heidän netissä ilmaisemistaan mielipiteistä ja vaadittu heitä poistamaan kirkon imagoa, oppia tai johtajia kyseenalaistavia kirjoituksiaan. Mormonikirkon "rakkauden oikeusistuimen" tuomiorepertoaariin kuuluvat mm:

• Muodollinen koeaika - Tänä aikana jäsenen tulee osoittaa katumusta ja häntä tarkkaillaan. Koeaikana jäsentä voidaan kieltää osallistumasta ehtoolliseen, hänen temppelisuosituksensa voidaan peruuttaa ja häneltä voidaan ottaa pois kirkon hänelle antamat tehtävät.
• Disfellowshipment (kirkon ihan oma termi, jolle ei ole sanakirjoissa suomenkielen vastinetta) - Jäsen ei ole enää seurakunnan luottamuksen arvoinen, mutta on edelleen muodollisesti kirkon jäsen. Häneltä peruutetaan temppelisuositus, hän ei voi palvella kirkon tehtävissä eikä hän voi osalllistua pappeustoimituksiin. Jäsen on ainoastaan muodollisesti kirkon jäsen ja voi osallistua yleisiin kokouksiin, mutta ei voi osallistua ehtoolliseen, ei saa pitää kirkossa puheita, ei voi rukoilla seurakunnan tilaisuuksissa eikä saa äänestää valittaessa kirkon toimihenkilöitä.
• Erottaminen kirkosta - Kuten edellä, mutta jäseneltä evätään myös kirkon muodollinen jäsenyys eikä hän voi enää maksaa kirkolle kymmenyksiä, eikä saa enää käyttää temppelivaatetta. Mikäli henkilö haluaa tämän jälkeen pyrkiä uudelleen kirkon jäseneksi se onnistuu aikaisintaan vuoden kuluttua erottamisesta ja uudelleen jäseneksi hyväksyminen edellyttää suositusta kirkon oikeusistuimelta, jonka saatuaan henkilö voidaan kastaa uudelleen kirkon jäseneksi.

Kuten ylläolevasta listasta hyvin käy ilmi niin MAP-kirkossa jäsen, joka joutuu sisäisten oikeustoimien kohteeksi, joutuu varsin nöyryyttävään käsittelyyn. Tällaisten toimien kohteeksi, kuten jo aiemmin totesin, riittää, että esittää kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla tai sosiaalisessa mediassa kirkon opeista ja johtajista. Nämä sisäiset oikeustoimet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu ja valtaosa kirkossa esiityvästä hengellisestä väkivallasta liittyy jäsenten elinympäristön kokonaisvaltaiseen kontrolloimiseen, jossa vanhemmat velvoitetaan aivopesemään lapsensa muiden seurakunnan jäsenten suosiollisella avustuksella. Vakavimmat hengellisen väkivallan muodot MAP-kirkossa esiintyvätkin usein juuri kodin "turvallisten" seinien sisäpuolella ja systemaattisesti uhreina ovat yhteiskunnan haavoittuvimmat yksilöt eli lapset.

Hengellinen väkivalta on siis mittava ongelma myös MAP-kirkossa ja oikeustoimia käynnistävien pappeusjohtajien ohella siihen osallistuvat jokseenkin kaikki kirkon jäsenet jotka noudattavat kirkon ohjeita lastenkasvatuksessa.

DNA tutkimus nuiji jälleen mormoniteorioita

Simon Southerton kirjoitti 19.6. blogissaan jälleen kuinka tuoreimmat amerikan alkuperäiskansojen DNA tutkimusten tulokset torppaavat mormoniapologien teoriaa Amerikasta löytyvän haploryhmän X2:n alkuperästä. Mormoniapologien mukaanhan tämä haploryhmä X2 saapui tietysti laivalla Lähi-Idästä, mutta Naturessa julkaistu artikkeli vesittää mormoniapologien höpötykset.

Simon Southerton, DNA tutkija myös itse, selittää blogissaan miten nämä uusimmat tutkimustulokset käytännössä osoittavat mormoniapologien teoriat humpuukiksi. Amerikan alkuperäiskansojen perimästä löytyvä haploryhmä X2a poikkeaa muilta mantereilta paikannetuista X2 -haploryhmistä ja nyt tutkimuksen kohteena ollut Kennewickin mies eli radiohiiliajoituksen perusteella useita tuhansia vuosia aiemmin kuin mihin mormonien pyhät tekstit X2a haploryhmään saapumisaikaikkunaa koittavat asettaa. Kennewickin mies oli myös sukupuussa X2a -ryhmän esi-isä, mikä tarkoittaa, että kyseinen haploryhmä oli uudella mantereella paljon Kennewickin miestä itseään ja vielä paljon ennen mormonien esittämiä vätteitä ajoituksesta. Kyseistä X2a haploryhmää ei ole myöskään löytynyt muilta mantereilta eli se ei ole seilannut Amerikkaan laivalla vaan on juurikin muotoutunut tuhansien vuosien aikana Amerikassa ja on näin ollen Amerikan alkuperäiskansojen ikiomaa perimää, jota muilla ei ole.

Mormoniapologien teoriat ovat siis väärin ajoituksen, DNA:n alkuperän ja kulkureitinkin suhteen. Kun kakkuun sekoitetaan vielä muut arkeologiset todisteet uudelta ja vanhalta mantereelta sekä Raamatun alkuperään liittyvät tutkimustulokset niin sitä alkaa miettimään kuka ottaa mormoniapologien teorioita vakavasti kun pienimpiäkään todisteita omien teorioiden tueksi he eivät pysty tarjoamaan? Mormonin Kirjaa ja mormonismin "totuuksia" vastaan kerääntynyt todistusaineisto on musertava. Ilmeisesti ainoa mikä mormonin uskoa pitää yllä onkin kognitiivinen dissonanssi siis se epämiellyttävä tunne kun hän kohtaa omien uskomuksiensa kanssa ristiriitaista tietoa. Tuon kognitiivisen dissonanssin aiheuttaman epämukavan tunteen mormoni tulkitsee ilmeisesti Pyhäksi Hengeksi, joka kertoo hänelle kuinka hänen kohtaamansa tieto on "väärässä." Indoktrinoidun mormonin mieli kampittaa siis häntä itseään ja estää häntä oppimasta ja sisäistämästä omien uskomusten kanssa ristiriitaista tietoa. Uskomalla kognitioidensa tuottamien tuntemuksien informaatioarvoon mormoni estää itseää oppimasta kaikkea sellaista, joka on hänen uskomustensa kanssa ristiriidassa.

Omat mielipiteet ovat harhaoppia

Viimeisen parin vuoden aikana MAP -kirkko on erottanut monia ihmisiä kirkon jäsenyydestä harhaoppisuuden takia. Erotetuiksi on ovat joutuneet nettipersoonina tutuksi tulleet Kate Kelly, John P. Dehlin, Denver Snuffer ja viimeisimpänä Alan Rock Waterman. Heitä kaikkia on syytetty harhaopista ja heidän erottamispäätöksiään pinnallisesti ruoditaan Pure Mormonism -blogissa. Pure Mormonism -blogi löytää kaikille näille erotetuille yhden yhteisen nimittäjän, he ovat julkisesti esittäneet kirkon johtajia kyseenalaistavia näkemyksiä.

The sole reason that Rock and John were excommunicated for apostasy is because of their lack of belief in the prophetic calling of current LDS Church leadership.

MAP -kirkossa harhaopppia on siis se, että epäilee kirkon johdon edesottamuksia ja kirves heilahtaa jos ei tue kirkon johtoa joka käänteessä. Pure Mormonism vertailee John Dehliniä ja Alan Rock Watermanin näkemyksiä ja toteaa seuraavaa:

If you have difficulty sustaining current Church leadership as prophets, you are in a state of “apostasy.”

“Follow the Prophet” has become the primary tenet of the LDS Church. More important than “Follow the Savior.”

MAP -kirkossa ei ole tärkeää se, että uskoo Jeesukseen tai Mormonin Kirjaan, vaan se että seuraa kuuliaisesti kirkon johtajia ja pitää epäilyksensä omana tietonaan. Jos haluaa käydä avointa keskustelua ja kyseenalaistaa kirkon johtajien toimia tulee noutaja. MAP -kirkossa on vallalla diktatuuri. Evankeliumin sanoma, jota monet muut uskonyhteisöt pitävät ideologiansa keskiössä, ei MAP -kikossa ole keskeisessä osassa kun arvioidaan onko joku harhaoppinen vai ei. MAP -kirkon kannalta on aivan sama uskooko jäsen Kristuksen sovitustyöhön vai ei, mutta jos et usko tai epäilet kirkon johtoa julkisesti niin olet harhaoppinen ja menetät jäsenyytesi.

Uskontojen Uhrien Tuki ry listaa sivuillaan vaarallisen lahkon tunnusmerkkejä:

2. Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.

Viimeisen parin vuoden tapahtumien perusteella MAP -kirkon todellinen luonne tämän kriteerin kohdalla on varsin selvä.

Jumaliksi jumalten joukkoon

Mormonismin opillisessa keskiössä on korotus. Korotus on mormonismin kolmitasoisen taivasten valtakunnaan korkeimman kirkkauden korkein aste. Korotukseen pääsevät mormonimiehet kohoavat jumaliksi hallinnoimaan eräänlaisina selestisinä virkamiehinä omia luomakuntiaan ja heidän vaimonsa saavat osakseen ikuisuuden jumalaksi korotetun miehen yhtenä vaimona, jonka tehtävänä on synnyttää miehelleen loputtomasti henkilapsia, joilla jumalaksi korotettu mies sitten täyttää luomansa maailmat.

MAP-kirkon oppikirjassa Evankeliumin Periaatteet korotuksesta kerrotaan näin:

Korotus on iankaikkista elämää, sellaista elämää, jota Jumala elää. Hän elää suuressa kirkkaudessa. Hän on täydellinen. Hänellä on kaikki tieto ja kaikki viisaus. Hän on henkilasten Isä. Hän on luoja. Meistä voi tulla taivaallisen Isämme kaltaisia. Sitä on korotus.

Toisin kuin kristillisissä, joissa ei edes tunneta koko korotusta, korotukseen päästäkseen mormonijumalat käskevät seuraavaa (samaisesta oppikirjasta):

1. Meidän täytyy ottaa kaste.
2. Meidän täytyy saada kätten päällepanemisella konfirmointi Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseneksi ja saada Pyhän Hengen lahja.
3. Veljien täytyy saada Melkisedekin pappeus ja pitää kunniassa kutsumuksensa pappeudessa.
4. Meidän täytyy saada temppeliendaumentti.
5. Meidän täytyy solmia avioliitto iankaikkisuudeksi joko tässä elämässä tai seuraavassa.

 Saadakseen siis korkeimman palkintonsa mormonin tulee osallistua tiettyihin MAP-kirkon rituaaleihin. Pelkkä usko ei siis riitä vaan vaaditaan tekoja, joka on täysin vastoin kristillistä peruskäsitystä armosta. Rituaaleihin osallistumisen lisäksi mormonijumala käskee korotukseen mieliviä seuraajiaan myös seuraavasti:

1. rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme
2. pitämään käskyt
3. tekemään parannuksen vääristä teoistamme
4. etsimään kuolleita sukulaisiamme ja suorittamaan heidän puolestaan evankeliumin pelastavat toimitukset
5. käymään kirkkomme kokouksissa mahdollisimman säännöllisesti, jotta voimme uudistaa kasteenliittomme nauttimalla sakramentin
6. rakastamaan perheemme jäseniä ja vahvistamaan heitä Herran teillä
7. pitämään perherukoukset ja henkilökohtaiset rukoukset joka päivä
8. opettamaan evankeliumia muille sanoin ja esimerkin avulla
9. tutkimaan pyhiä kirjoituksia
10. kuuntelemaan Herran profeettojen innoitettuja sanoja ja noudattamaan niitä.

Mormonilla siis pitää kiirettä päästäkseen korotukseen. Lista on käytännössä avoin, sillä kohta 10. jättää määrittelemättä mitä kaikkea lopulta mormonilta odotetaan.

MAP-kirkon  oppikirja mainitsee temppeliendaumentin, mutta ei kuitenkaan kerro siitä mitä tämä toimitus pitää sisällään. Kirjoitin aiheesta 2012 ja tekstistä löytyy myös linkki salaa kuvattuun videoon mormonitemppelin endaumenttiseremoniasta. Endaumenttiseremoniaan kuuluu vala, jossa naiset vannovat seuraavansa miestään kuten mies seuraa Elohim -jumalaa. Valalla mies asetetaan siis naisen kannalta jumalan asemaan, mikä on merkittävällä tavalla ristiriidassa nykypäivän tasa-arvoyhteiskunnan kanssa. Se mihin en vielä 2012 asiasta kirjoittaessani onnistunut kiinnittämään huomiota on miten koko seremonia valoineen ja liittoineen käytännössä rajaa ehdot millä nainen voi päästä korotukseen. Naisen korotus ei ole ainoastaan naisen oman uskon ja tekojen varassa, nainen voi päästä korotukseen vain jos hänet on sinetöity korotuksen saavuttavaan mieheen ja että mies lopulta vetää häneen sinetöidyn naisen mukaansa korotukseen. Naisen korotus on siis riippuvainen tekijöistä, joihin naisella ei ole minkäänlaista valtaa.

Toistaiseksi en tiedä, että minkään muun uskonnon piirissä yksilön pääseminen uskonnon jumalan luokse olisi kiinni ulkoisista tekijöistä. Naisen asema mormonismissa on opillisesti riippuvainen miehestä eikä naisella opillisesti ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Joskus olen kuullut kuinka mormonit väittävät heidän jumaltensa olevan oikeudenmukaisia, näin väittävien mormonien käsitys oikeudenmukaisuudesta on minusta kyllä vähintääkin arveluttava. Mormoninaiselle ei riitä, että uskoo, osallistuu vaadittaviin rituaaleihin ja tekee käsketyt tehtävät, niiden lisäksi mormoninaisen pitää onnistua myös avioitumaan oikean henkilön kanssa päästäkseen jumalattareksi jumalten valtakuntaan.

Tehdään kärpäsestä härkänen..

..eli liiotellaan. Vanha sanonta periytyy vuosituhansien takaa ja mm. Erasmus Rotterdamilainen dokumentoi idiooman vuonna 1500 kreikkalaisia ja latinankielisiä sananlaskuja käsitelleessä teoksessaan Adagia. Erasmuksen dokumentoima idiooma teki kärpäsestä elefantin, mutta ajatuksen alkuperä lienee siis sama. Liiottelu itsessään on, huvittavaa kyllä, synonyymisanakirjassa rinnastettu harhaanjohtamiseen. Itsessään liiottelu on jokapäiväinen ilmiö ja toisinaan melko harmitontakin. Kuusivuotias lapsikin liiottelee saavutuksiaan, ongelmiaan ja tunteitaan aikuisten huomion saamiseksi. Toisinaan ihmiset liiottelevat myös omia ongelmiaan pakoillessaan vastuuta ja lisätehtäviä. Kognitiivisessa psykoterapiassa liiottelu käsitetään alitajuisena, epärealistisena mielen prosessina tai kognitiivisena häiriönä joka aiheuttaa todennäköisyyksien virhearviointia ja siitä seuraavaa ylioptimistisuutta tai katastrofaalisuutta.

Liiottelu on siis harhaanjohtavan kuvan antamista itsestään, muista tai tilanteesta ja tällä perusteella selvästi luokiteltavissa valehtelemiseksi. Kuten jo aiemmistakin blogikirjoituksistani on käynyt lukijoille oletettavasti selväksi MAP -kirkko liiottelee omia jäsenlukujaan, mutta liiottelu MAP -kirkossa ei rajoitu ainoastaan jäsentilastoihin. Vuonna 1991 Deseret News julkaisi artikkelin kuinka vanhin Paul H. Dunnin, kirkon yleisauktoriteetti vuodesta 1964, tarinat olivat usein laajasti liioteltuja. Paul H. Dunn siirrettiin sivuun kirkon yleisauktoriteettiasemasta kun freelance toimittaja Lynn Packer paljasti hänen liiottelevat ja keksityt tarinansa. Packeria painostettiin jutun takia ja hänet lopulta erotettiin kirkon omistamasta BYU yliopistosta kun ei suostunut jättämään juttua julkaisematta. Paul H. Dunnin tapaus osoittaa kuinka hengenkohottamiseksi liiottelu yleiskonferenssipuheissa on MAP -kirkon johtajien mielestä sallittua ja puhujapöntöstä valehtelelevien kirkonjohtajien suojeleminen on totuuden kustannuksella jopa suotavaa.

Löytääkseen liiottelevia mormoneja ei tarvitse etsiä myöskään kaukaa. Riittää kun menee mille tahansa mormonismia käsittelevälle keskustelupalstalle niin jo löytyy liiottelevia kirjoittajia. Usein mormoneilla on tapana liiotella kuinka ulkopuoliset jatkuvasti kampittavat ja aktiivisesti herjaavat MAP -kirkkoa, vaikka kyseessä olisi täysin normaaliin keskusteluun kuuuva kritiikki. Toiseen suuntaan liiottelua esiintyy kun jäsenet puhuvat kirkon hyväntekeväisyydestä jättäen kokonaan huomiotta kuinka sen hyväntekeväisyyteen ohjaamat varat ovat muihin kirkkohin verrattuna olemattomia.

Bloomberg Business Week: A study co-written by Cragun and recently published in Free Inquiry estimates that the Mormon Church donates only about 0.7 percent of its annual income to charity; the United Methodist Church gives about 29 percent.

Liiottelulla MAP -kirkossa näyttäisi siis olevan selvät tavoitteet: Pönkittää jäsenten uskontuntemuksia keksityillä ja voimaakkaasti liioteluilla tarinoilla, sekä luoda entistä syvempi kuilu kirkon sisäisen ja ulkopuolisen maailman välille liiotelluilla uhkakuvilla. Liiottelemalla voi arkisesta kauppareissusta tai vaikkapa taskuun unohtuneesta kympin setelistä ammentaa jos minkälaisia innoittavia tarinoita ja tähän MAP -kirkossa ihmisiä kannustetaan. Jäseniä rohkaistaan jatkuvasti havainnoimaan pienimmistäkin arkipäivän kärpäsistä jumalallisia interventiota ja sen jälkeen jakamaan härkäsensä yhteisön kanssa mm. kuukausittaisissa todistuskokouksissa.

Jäsentilastoja 10 vuoden ajalta

Joka vuosittainen MAP-kirkon huhtikuun yleiskonferenssi on taas takana ja perinteen mukaan MAP-kirkko luki jäsenilleen "viralliset" kasvulukunsa. Bloggasin kirkon kasvuluista 2013 ja 2014. Nyt jatkaakseni perinteitä jatketaan samasta aiheesta.

Tällä kerralla kaivoin MAP-kirkon sivuilta jäsentilastot viimeiseltä kymmeneltä vuodelta.

Kirkon raportoimat luvut ja niistä laskettu kasvu-% sekä eronneiden ja kuolleiden aiheuttama poistuma näyttää graafeina tältä:

MAP-kirkon kasvu siis hidastuu melko tasaisesti ja viime vuoden aikana se putosi ensimäistä kertaa alle 2%:n. Jäsenmuutoksista merkille pantavaa on kuinka uusien lasten määrä ei enää viime vuonna pysynyt edes MAP-kirkon oman raportoinnin mukaan korkeampana kuin eronneiden ja kuolleiden yhteenlaskettu poistuma kirkon jäsenluettelosta, vaikka kirkko raportoi korkeimman käännynnäismäärän viimeiseltä kymmeneltä vuodelta.

Itsessään jäsemäärän kasvu näyttäisi MAP-kirkon raportin mukaan noudattavan melko vakiota kulmakerrointa.

Täytyy kyllä tunnustaa, että en ole koskaan nähnyt yhtä tasaista kulmakerrointa aiemmin yhdessäkään toisessa taulukossa, jonka väitetään kuvaavan reaalimaailmaa.

Lisäksi taulukon lukujen perusteella voidaan arvioida paljonko maailman mormonien syntyvyys on. Syntyvyys tuhatta jäsentä kohti on kirkon ilmoittamien lukujen perusteella vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana 7 ja 9 välillä. YK:n arvioden mukaan samalla ajanjaksolla maailman syntyvyys on vaihdellut 17,6 ja 20 välillä. Maailman syntyvyys on siis yli kaksinkertainen verrattuna MAP-kirkon ilmoittamaan mormonien syntyvyyteen. Jopa syntyvys USA:ssa, jossa mormoneja on kaikkein eniten, on CIA:n faktakirjan mukaan ollut vuonna 2014 13,4. Utahista raportoitiin syntyvyyden olleen 17,6 vuonna 2013, joten täytyy vain ihmetellä ketkä siellä Utahissa niitä lapsia oikein pukkaa maailmaan kun mormoneja ei näytä MAP-kirkon omien raporttien mukaan lasten teko kiinnostavan.

MAP-kirkon raportoimat luvut jatkavat siis edelleen samaa tutuksi tullutta teemaa. Uskottavia ne eivät ole edelleenkään.

Jeesuksen luut

Sopivasti pääsiäisen aikaan julkaistiin maailman uutispalveluissa tarinaa jälleen kerran Jeesuksen perhehaudan löytymisestä. Asiasta uutisoivat näyttävästi ainakin seuraavat mediat:

The Independent 

The Jerusalem Post 

NBC News 

NY Times 

The Mirror

Itsessään hauta ei ole mikään uusi löytö vaan se löydettiin jo 1970 -luvulla ja se tunnetaan Talpiotin hautana. Talpiotin haudasta kertoo myös dokumenttielokuva "The Lost Tomb Of Jesus", joka ilmestyi 2007. 

Uutisen aiheesta tänä päivänä tekee se, että nyt samaiseen hautaan on linkitetty myös vuonna 2002 yksityisistä kokoelmista julkisuuteen ilmestynyt Jaakobin luuarkkuna tunnettu muinaisjäännös, josta myös on oma TV-dokukmenttinsa. Jaakobin luuarkun aitoudesta käytiin oikeutta aina vuoteen 2012 asti, jolloin oikeudessa sen todettiin olevan aito muinaisjäänne, eikä väärennös. Talpiotin haudasta ja Jaakobin luuarkusta sittemmin otettujen näytteiden perusteella on pystytty osoittamaan, että myös Jaakobin luuarkku on viettänyt suurimman osan ajastaan samaisessa Talpiotin haudassa tai ainakin hyvin lähellä sitä. Hautaan on haudattu ihmisiä, joiden nimet ovat hyvinkin tuttuja Uudesta Testamentista. Kun samasta haudasta löytyvien Jeesukseen ja hänen lähipiiriinsä viitattujen nimien määrä kasvaa niin todennäköisyys sille, että kyseessä olisi jonkun muun kuin historiallisen Jeesuksen maalliset jäänteet pienenevät entisestään. Toronton yliopistosta aiheen matemaattista todennäköisyyttä on laskenut Andrey Feuerverger ja hänen arvionsa mukaan todennäköisyys sille, että Talpiotin hauta on jonkun muun kuin Jeesuksen perhehauta vaihtelee välillä 1:600 ja 1:1 000 000 riippuen muuttujista, mutta tämä arvio oli tehty ennen kuin Jaakobin luuarkkua oli Talpiotin hautaan linkitetty.

Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan miten vertaisarvioidut tiedejulkaisut tulevat viimeisimpiä löydöksiä käsittelemään. Nähtäväksi jää vahvistetaanko tulokset vai löydetäänkö niistä jotain huomautettavaa. Selväähän on, että jos tulokset vahvistetaan alkaa kristinuskon suunnalta kuulua melkoista kitinää ja murinaa aiheesta. Eihän se nyt sovi uskovaisten maailmankuvaan, että ylösnousseen, kuoleman voittaneen ja synnit sovittaneen ihmisuhrin maalliset jäänteet löytyvätkin jostain haudasta omien sukulaistensa jäänteiden ympäröimänä.

Pääsiäinen, vakavasti

Pari vuotta sitten kirjoitin Pääsiäisen ilosanomasta ja kuinka ristiriitaisen kuvan Uusi Testamentti tästä tarinasta kertoo. Tänä pääsiäisenä netistä löytyy Matt Barsottin koostama infograafi, joka niputtaa samat asiat ja vähän muutakin tarinaan liittyvää kauniisti. Olkaa hyvä.

Mattin blogikirjoitus aiheesta löytyy kononaisuudessaan tästä ja linkki täysikokoiseen kuvaan tästä. Tämän jälkeen entistä enemmän ihmetyttää kuinka moni uskovainen on oikeasti perehtynyt Raamatun teksteihin.

Pääsiäsen temppukirja

Pääsiäinen on täällä taas. Tänä vuonna, kuten niin monina vuosina aiemminkin, lapsen päivähoidosta on tiedusteltu, että saako lapsen viedä pääsiäiskirkkoon muiden lasten mukana. Aiemmin en ole lupaa pääsiäiskirkkoon antanut, mutta nyt lapsi alkaa olemaan jo sen verran vanha, että hänen kanssaan voi keskustella näistä asioista myös järkevästi jollain tasolla, joten tarkistettuani ensin paikallisesta seurakunnasta mitä lasten pääsiäiskirkossa oikeastaan tapahtuu, annoin luvan.

Ensimmäinen ryppy aiheeseen liittyen tuli eteen esiopetuksesta vastaavalta opettajalta. Tiedustelessani mitä paikallisen seurakunnan järjestämä tilaisuus sisältää opettaja ei asiaa tiennyt. Lasten hyvinvoinnista vastaavan henkilön kyllä nähdäkseni tulisi tietää melko tarkkaan millaisia tilaisuuksia lapsille järjestetään. Opetushallituksen ohje toteaa aiheesta seuraavasti:

Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. 

Lisäksi OPH:n ohje toteaa:

Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

Perustuslakivaliokunnan mietintöön perustuva ohje järjestää vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa ei toteudu koskaan, sillä kouluilla ei ole käytännönmahdollisuuksia järjestää vastaavia tilaisuuksia niille oppilaille, joiden vanhemmat eivät halua lasten osallistuvan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tällä kertaa meille ehdotettiin, että lapsemme viettäisi kirkonmenoihiin kuluvan ajan toisen normaalia koulupäivää viettävän lapsiryhmän kanssa. Vaihtoehtoiseksi toiminnaksi tarjotulla ohjelmalla ei ollut siis käytännössä lainkaan yhtymäkohtia seurakunnan järjestämään ohjelmaan, jonka sisällöstä koululla ei näytäisi olevan edes tietoa. Lisäksi toisen koululuokan kanssa vietetyn ajan mielekkyydestä ei ole nähdäkseni myöskään mitään takeita.

Selvittääkseni seurakunnan järjestämän tilaisuuden sisällön sain koululta seurakunnan yhteyshenkilön nimen. Soitin tälle yhteyshenkilölle ja puhuttuani hänen sekä tilaisuuden sisällöstä vastaavan seurakunnan nuorisopapin kanssa sain jonkinlaisen käsityksen lasten pääsiäiskirkoksi kutsutusta tapahtumasta. Tapahtuma itsessään kertoo Raamatusta tuttua tarinaa Jeesuksen syntymästä kuolemaan, jonka edetessä lasten tunteita manipuloidaan. Tunnemanipulaatiosta pappi erityisesti totesi kuinka heidän mielestään tärkeää on pitkäperjantain ja Jeesuksen kuoleman surun sekä ylösnousemuksen riemun tunteiden välittäminen lapsille. Tehokeinoina tunnemanipulaatiossa pappi kertoi käytettävän väriassosiaatiota, jossa surua kuvataan mustalla kankaalla, jonka päälle ripotellaan punaisia ruusun terälehtiä, ja ylösnousemuksen riemua valkoisella. Positiivisena asiana mainittakoon, että tapahtumasta oli poistettu ihmisten teloittamiseen liittyvät kuvat ristille naulatuista miehistä, jotka arvatenkin olisivat olleet omiaan kylvämään pelkoa, kauhua ja ahdistusta lasten mieliin.

Vaikkakin evankelisluterilaista kansankirkkoa valtaosin voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa pitää maltillisena instituutiona, pl. jotkin sen sisällä esiintyvät herätysliikkeet, niin temppukirjaa ei ole ihan kokonaan viskattu nurkkaan. Manipulointi, ja tässä tapauksessa vieläpä raskauttavasti lasten manipulointi, on kansankirkossakin edelleen voimissaan. Tunnemanipulointi ei aina ole tuomittavaa, sillä sitä esiintyy monissa muissakin asiayhteyksissä kuten teatterissa ja TV- ohjelmissa, mutta kun sitä käytetään irrationaalisten uskomusten istuttamiseen ihmisen mieleen astutaan alueelle, joka mahdollistaa ihmisten henkisen-, fyysisen- ja taloudellisenhyväksikäytön. Olisikin mielenkiintoista lukea ammattipsykologin näkemyksiä miten kouluissa järjestettävissä uskonnollisista tilaisuuksissa lapsia manipuloidaan ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat lasten mielikuvien, muistojen ja kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen muotoutumiseen.

Milieu Control Mormonikirkossa

Viittasin jo Milieu Controlliin aiemmassa MAP-kirkon lähetystyötä käsittelevässä kirjoituksessani. Milieu Control ei kuitenkaan MAP-kirkossa rajoitu ainoastaan nuorten lähetystyöntekijöiden eliympäristön tiukkaan kotrolliin vaan metodit ovat laajemassa käytössä, joskaan se ei paista muissa yhteyksissä niin päivän selvästi läpi ulkopuolisille.

Ensiksi jokaisen tulee ymmärtää mitä Robert Jay Lifton tarkoitti kun hän tämän käsitteen synnytti. Käsitteellisesti Milieu Control kattaa menetelmät ja käytännöt, joilla ihmisiä manipuloiva yhteisö pyrkii kontrolloimaan uhrin elinympäristöä ja sitä kautta kontrolloimaan uhrin ajatuksia ja valintoja. Lifton kuvaili milieu controllin olevan aivopesua ja mielenhallintaa, jolla vallankäyttäjä alistaa uhrinsa oman tahtonsa alle ja käyttää tätä hyväkseen. Totalitaarinen järjestelmä pyrkii milieu controllilla rajoittamaan uhrin kommunikointia ulkoisen maailman kanssa sekä tunkeutumaan uhrin minään - muokaten sitä miten uhri niin sanotusti kommunikoi itsensä kanssa. Milieu control usein sisältää elementtejä, joilla rajoitetaan jäsenien kontakteja ulkopuolisten sukulaisten tai ystävien kanssa tai kehotetaan välttämään kaikkea sellaista materiaalia, jotka yhteisö ei ole hyväksynyt. Joskus jäseniä jopa kehotetaan olemaan uskomatta mitään mitä mediassa kerrotaan. Liiallinen altistuminen ulkopuoliselle informaatiolle ja ajattelutavoille voi aiheuttaa uhrin mielessä kognitiivisen dissonanssin, joka saattaa johtaa uhrin hylkäämään yhteisön.

Yleisesti MAP-kirkossa ei suoraan kehoteta ihmisiä karttamaan ulkopuolisia, mutta sen sijaan MAP-kirkko opettaa kuinka mihinkään kirkon ulkopuoliseen tietolähteeseen, joka ei ole sopusoinnussa kirkon oppien ja käsitysten kanssa, ei voi luottaa. Lietsomalla epäluuloa kaikkia sellaisia tietolähteitä kohtaan, jotka eivät ole kirkon käsitysten ja oppien kanssa sopusoinnussa, MAP-kirkko pyrkii rajoittamaan jäsenten vapaata tiedonsaantia eli kyseessä on informaatiokontrolli. Informaatiokontrollilla MAP-kirkko haluaa muokata jäsentensä todellisuuskäsityksiä itseään suosiviksi, jotta jäsenet valitsisivat joka tilanteessa aina kirkon kannalta suotuisasti. Kontrolloimalla informaatiota kirkko manipuloi jäsentensä todelllisuuskäsityksiä omien tarpeidensa mukaiseksi.

MAP-kirkko muokkaa jäsentensä ympäristöä myös asettamalla rajoituksia vaatetukseen, ruoka- ja nautintoaineisiin. Esimerkiksi kirkon jäsenten pitämät garmentit ovat hyvin konkreettinen väline, joka muistuttaa kirkon jäseniä jatkuvasti heidän muusta maailmasta poikkeavasta elämästään. Samoin kirkon ohjeet pukeutumisesta (kuten esim. Nuorten Voimaksi -lehtisessä) tai kehotukset välttää tiettyjä ruoka- tai nautintoaineita erottavat mormonit muusta maailmasta muokaten heidän omaa elinympäristöään muusta maailmasta poikkeavaksi.

MAP-kirkon 1960-luvulla aloittama kirkon oppimateriaalien harmonisointi on myös osa kultin milieu controllia. Yhtenäistämällä maailmanlaajuisesti käytetyt oppimateriaalit MAP-kirkko on siivonnut jäsenilleen tarjoamasta informaatiosta pois itsensä kannalta kiusalliset aiheet ja kaiken sellaisen joka mahdollisesti voisi nostaa jäsenen mielessä kirkon kannalta epämiellyttäviä kysymyksiä. Kirkko on siis toiminut samoin kuin puolue George Orwellin kirjassa 1984 tarjotessaan vain yhden virallisesti hyväksytyn "totuuden" itsestään ja maailmasta pyrkien poistamaan jäsenten elinympäristöstä kaiken sellaisen, jonka seurauksena jäsenet voisivat asettaa kirkon esittämät asiat kyseenalaisiksi.

Kirkon jatkuva oman mielen puhtautta korostava oppi kuuluu myös milieu controllin piiriin. Kirkon suosituksia noudattava jäsen ei kuutele vääränlaista musiikkia tai katsele lapsilta kiellettyjä elokuvia. Mediarajoitusten asettaminen kaventaa jäsenten mahdollisuuksia käsitellä esimerkiksi sellaisia elämän osa-alueita kuten väkivalta, addiktiot, köyhyys, sota, hyväksikäyttö, rasismi, homoseksuaalisuus, uskonto tai historia. Rajaamalla kirkon jäsenten käyttämää mediatarjontaa MAP-kirkko myös rajaa jäsenensä valtavirtakulttuurin ulkopuolelle ja vieraannuttaa jäsenensä ulkopuolisesta maailmasta.

Perhe on myös valjastettu kirkon milieu controllin työkaluksi. Kirkon johtajat ovatkin nimenneet perheen kirkon keskeiseksi organisaatioyksiköksi. Perheen jäsenet on valjastettu kirkon agenteiksi, jotka käyttävät samoja kontrollimenetelmiä kotona muihin perheenjäseniin kuin mitä kirkko jäseniinsä käyttää. Perheissä jäsenet pitävät toisiaan silmällä ja jatkuvasti huolehtivat, että muut jäsenet seuraavat "oikeaa polkua". Perheessä vallitsevia riippuvuussuhteita kirkko käyttää häikäilemättä hyväkseen, sillä useimmat ihmiset eivät halua satuttaa läheisiään tai pyrkivät välttämään torjutuksi tulemista rakastamiensa ihmisten taholta. MAP-kirkon "Perhe - Julistus Maailmalle" lataakin aiheesta näin:

"Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä." 

Julistaessaan, kuinka vanhempien pyhä velvollisuus on opettaa lapsensa noudattamaan Jumalan käskyjä ja kuinka he joutuvat aiheesta Jumalan edessä vastaamaan kuoltuaan, MAP-kirkko niputtaa vanhempien pelastuksen ja lasten tekemät valinnat samaan koriin. Tämä johtaa eittämättä hyvin epämiellyttäviin tilanteisiin jos lapset jossain elämänsä vaiheessa haluaisivatkin valita toisin kuin mitä vanhemmat. MAP-kirkossa vanhempia myös ohjeistetaan kuinka lasten mediankäyttöä tulee valvoa ja sille pitää asettaa kirkon kannalta suotuisat rajat. Vanhin Quentin L. Cook ilmaisi tämän lokakuussa 2012 yleiskonferenssissa pitämässään puheessa näin:

"Vanhemmilla täytyy olla rohkeutta suodattaa tai valvoa internetiin pääsyä, televisiota, elokuvia ja musiikkia. Vanhemmilla täytyy olla rohkeutta sanoa ei, puolustaa totuutta ja lausua voimallinen todistus. Lastenne pitää tietää, että te uskotte Vapahtajaan, rakastatte taivaallista Isäänne ja tuette kirkon johtajia. Hengellisen kypsyyden täytyy kukoistaa kodeissamme. Toivoni on, ettei kukaan lähde tästä konferenssista ymmärtämättä, että aikamme moraalisia aiheita täytyy käsitellä perheessä. Piispojen ja pappeusjohtajien sekä apujärjestöjen johtohenkilöiden pitää tukea perheitä ja varmistaa, että hengellisiä periaatteita opetetaan. Koti- ja kotikäyntiopettajat voivat auttaa, etenkin yksinhuoltajien lasten kanssa."

Lapsistaan huolestuneet vanhemmat ohjeistetaan siis hyvinkin suoraan käyttämään järeitä aivopesumenetelmiä lapsiinsa ja lisäksi apuun voidaan pyytää kirkon muita jäseniä, jotta lasten aivopesuun saadaan pontta. Kotiopettajien säännölliset käynnit perheissä lisäävät myös yhteisön perheeseen kohdistamaa painetta perheen pitämiseksi ruodussa.

Yksi ehkäpä kaikkein vahingollisimmista milieu controllin esiintymismuodoista MAP-kirkossa on kirkon tapa käsitellä kirkon standardeista poikkeavia jäseniä. Kirkon ohjekirja (LDS Handbook of Instructions Vol 1) luvussa 5.2.10 (s. 48) ohjeistaa seurakuntien ja vaarnojen johtajiä auttamaan "tunne- ja sosiaalisten tarpeiden" kanssa painivia jäseniä. Tällaisiksi ongelmiksi opas listaa mm. mielenterveysongelmat, huume-, alkoholi- ja pornografiariippuvuudet sekä samaan sukupuoleen kohdistuvan kiinnostuksen (homoseksuaalisuuden). Kirkko siis ohjeistaa seurakuntien ja vaarnojen johtajia puuttumaan ja opastamaan näiden ongelmian kanssa painivia jäseniä ja pyytämään tarvittaessa kirkon perheneuvonnalta apua ammattiaputarpeen kartoittamiseksi. Sen sijaan, että ongelmaisia, jollaiseksi nyt normaali-ihminen ei toki homoseksuaaleja nykymaailamassa edes laske, ohjattaisiin ensisijaisesti ammattilaisten avun piiriin, kirkossa yritetään ratkaista ongelmat sisäisesti, mikä saattaa entisestään pahentaa tilannetta varsinkin jos ongelman taustalla piilee kirkon aiheuttama ahdistus. Kirkko siis rajoittaa jäsentensä avunsaantia elämää rasittavien ongelmien ratkaisemisessa.

MAP-kirkko ei siis luota jäseniinsä ja jäsenten kykyyn ajatella itsenäisesti kun se käyttää jäseniinsä milieu controlliin kuuluvia voimakkaita aivopesu- ja mielenhallintamenetelmiä. Mormonikirkko pyrkiikin aktiivisesti muokkaamaan ja rajoittamaan jäsentensä elinympäristöä, informaationsaantia ja kommunikointia, sekä määrittelelee ne rajat joiden sisällä jäsenen tulee pysyä. Rikkoessaan kirkon asettamat rajat jäsentä uhataan kurinpitotoimilla.