Uskonnollinen manipulointi - Riippuvuuden synnyttäminen

Aini Linjakumpu kirjassaan "Uskonnon Varjot" jakaa uskonliikkeen jäsenet ensimmäisen polven käännynnäisiin ja myöhempiin kirkkoon syntyneisiin sukupolviin. Linjakumpu toteaa käännynnäisen ja yhtesöön syntyvän lapsen sosiaalistumisten poikkeavan toisistaan eikä varsinkaan yhteisöön syntyneillä lapsilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan kun liikkeen käytännöt, kieli ja oppi juurrutetaan lapseen jokapäiväisen kanssakäymisen välityksellä.

Uskonnollisen liikkeen kannalta yhteisön jäsenen sosiaalistaminen on väline, jolla rakennetaan perusta tämän kuuliaisuudelle yhteisöä kohtaan eli vallan ja hallinan kohteena olemiselle. (Uskonnon Varjot s. 90)

Monet kultit pyrkivät tuhoamaan jäsentensä yhteisön ulkopuolelle jäävät sosiaaliset verkostot sosiaalistaessaan uusia jäseniä synnyttääkseen riippuvuuden yhteisöön. Joissain kulteissa jäsenet elävät täysin suljetuissa yhteisöissä, joissa jäsenet ovat täysin riippuvaisia kultista asunnon, ravinnon ja sosiaalisten tarpeiden osalta. Mormonikirkossa rohkaistaan omavaraisuuteen maallisissa asioissa, joten pintapuolisesti voi näyttää siltä, että pyrkimystä vastaavan riippuvuussuhteen synnyttämiseen ei olisi. Todellisuudessa MAP-kirkossa riippuvuussuhde yhteisön ja jäsenen välille pyritään muodostamaan yhtälailla kuin kulteissa, joissa jäsenet asuvat yhteisön sisällä. Ulkopuolelle jäävät ystävät, sukulaiset ja sidosryhmät nähdään haitallisina jäsenen kehittymiselle ja mikäli ulkopuolelle jäävät eivät myös kiinnostu yhteisöstä niin johtajat rohkaisevat välttämään sellaisten seuraa.

Kun pyrit ystävystymään muiden kanssa, älä tingi tasovaatimuk­sistasi. Jos ystäväsi kehottavat sinua tekemään sellaista, mikä on väärin, puolusta sinä oikeaa, vaikka tekisitkin sen yksin. Sinun täytyy ehkä etsiä toisia ystäviä, jotka tukevat sinua käskyjen pitä­misessä. (Nuorten Voimaksi s.16)

Ulkopuolisten sidosryhmien muokkauksen tarkoituksena on synnyttää jäsenen ja yhteisön välinen riippuvuussuhde ja näin tehdä irtaantuminen mahdollisimman vaikeaksi.

MAP-kirkossa painotetaan voimakkaasti jäsenen kelvollisuutta. Kerrataan siis mitä jo edellisessä tekstissäni lainaama Pyhien Kirjoitusten Oppaan määrittely kelvollisuudelle sanoo:

Kelvollisuus
Katso myös Vanhurskaus.

Henkilökohtainen vanhurskaus ja arvollisuus Jumalan ja hänen nimittämiensä johtajien silmissä.

Kelvollisuuden ehtona on jäsenen kirkon johtajilta saama hyväksyntä ja vaakakupin toisella puolella epäkelvollista kohtaava mahdollinen erottaminen ja hengellinen itsemurha. Lievemmissä tapauksissa epäkelvollinen jäsen ottaa riskin joutua yhteisön sylkykupiksi, joka voi saada hänet tuntemaan voimakasta kipua sosiaalisen hyljeksinnän seurauksena kuten kirjoitin aiemmin sosiaalisen paineen yhteydessä. Sosiaalisten verkostojen ollessa pääasiallisesti kirkkokeskeisiä, kun ulkopuoliset verkostot on minimoitu, jäsentä uhkaa myös merkittävän sosiaalisen verkoston katoaminen jos hän päättäisi lähteä kirkosta.

Ongelma on voimakkain luonnollisesi mormonismin ydinalueilla Utahissa, Idahossa ja Arizonassa, joissa jäsenen ja yhteisön riippuvuussuhde ulottuu myös jäsenen fyysiseen hyvinvointiin. Kirkon ydinalueilla jäsenen status kirkossa määrittelee usein millaisia työmahdollisuuksia hänelle on tarjolla, eikä avoin kirkosta lähteneiden syrjintäkään ole aivan tuntematonta. BYU:ssa opiskelevalta evätään opiskelupaikka yliopistossa jos hänen seurakuntansa piispa ei anna suositusta. Kirkosta eronnut opiskelija menettää automaattisesti kampusasuntonsa, mahdollisen työpaikkansa yliopistolla ja opiskeluoikeuden kun BYU katsoo hänen rikkovan kunniakoodia erotessaan kirkosta. Ihmisten tulevaisuus ja fyysinen hyvinvointi voi siis olla mormonismin ydinalueilla, varsinkin kirkon palkkalistoilla olevilla, täysin verrattavalla tavalla riippuvainen heidän statuksestaan kirkossa kuin mitä muissa kulttiyhteisössä elävilläkin.

Mormonikirkon ydinyksiköksi määrittelemä perhe vastaa pienessä mittakaavassa myös kulttiyhteisöä. Perheen arjen ajankäyttöä ja käyttäytymistä kotona rytmittävät kirkon opit ja käytännöt luovat kotiin miljöökontrolloidun kulttiympäristön, jossa perheen jäsenet elävät ja valvovat toisiaan. Kodin miljöökontrolli määrittelee voimakkaasti perheen arkea ja vahvistaa jäsenten riippuvuussuhdetta kirkkoon. Kodin miljöötä myös tarkkaillaan ulkopuolelta jäsenten suorittamien kotiopetuksen ja kotikäyntien muodossa sekä säännöllisillä seurakunnan johtajien haastatteluilla.

Margaret Singer toteaa kirjassaan "Cults in Our Midst" vapaasti suomennettuna jotakuinkin näin:

Kulttikokemuksen ja kaikkien vaikutusten kautta syntyy valvottu riippuvuus. Olet saattanut olla täysin autonominen ja riippumaton yksilö, mutta jonkin ajan kuluttua, vaikka et ehkä ole sitä valmis myöntämään, sinusta tulee täysin riippuvainen ryhmästä sosiaalisten tarpeidesi, perheesi tarpeiden, minäkuvasi ja selviytymisesi suhteen. Asteittain sinulle kerrotaan mitä sinun tulee päivittäin tehdä ja niin sinä taannut. Sinusta tulee lapsenkaltainen, jolle itsenäinen toiminta on täysin hämmentävää ja sietämättömän raskasta.

Steven Hassan kommentoi kirjassaan "Releasing Bonds" taannuttavia tekniikoita vapaasti suomennettuna seuraavasti:

Jäsenhankinnan ja indoktrinoinnin yhteydessä kultin jäsenet tekevät yhteisiä aktiviteetteja - kuten istuvat nuotiopiirissä, näyttelevät sketsejä, pelaavat pelejä ja laulavat lauluja - joka palauttaa rekrytoitavan lapsenkaltaiseen tilaan. Johtajat kannustavat jäseniä puhumaan siitä mitä he ajattelivat ja tunsivat ollessaan pieniä lapsia.

Vastaavasti mormoneja kehotetaan toistuvasti kuinka heidän uskonsa tulisi olla lapsenkaltaista. Jäsenille opetetaan kuinka he ovat taivaallisen isän rakastettuja lapsia ja kuinka heidän on alistuttava hänen ohjaukseensa, kuten lapset alistuvat omien vanhempiensa ohjaukseen. Tämä asettaa aikuisen riippuvaiseen mielentilaan ja muodostaa epätasapainoinen valtasuhteen, jossa kirkko ja sen johtajat ovat asioista päättäviä aikusia ja jäsenet lapsia. Malliesimerkin tästä opetuksesta tarjosi huhtikuun 2011 konferenssissa Jean A. Stevens puheessaan "Tulkaa Pienen Lapsen Kaltaiseksi":

Nämä lapset ovat esimerkkinä joistakin lapsenkaltaisista luonteenpiirteistä, joita meidän täytyy saada tai löytää uudelleen itsestämme päästäksemme taivasten valtakuntaan. He ovat puhtaita henkiä, joita maailma ei ole tahrannut – oppivaisia ja täynnä uskoa. Ei ole mikään ihme, että Vapahtaja rakastaa ja pitää arvossa pieniä lapsia aivan erityisesti.

Viesti on selvä: "Jäsenen odotetaan taantuvan lapsenkaltaiseksi, joka tarvitsee jatkuvaa ohjausta ja talutusta." Jäsen ei voi koskaan saavuttaa tavoitteitaan itsenäisesti vaan tarvitsee siihen aina opastusta. Kirkko tarjoaa toivoa täydellisyyden saavuttamiseen, mutta samalla siihen on liitetty aina suuri ja epävarma uskoon, alistumiseen ja tottelevaisuuteen sidottu ehdollisuus. Kristuksen kärsimyksen varaan rakennettu taivaallisen isän rakkaudenosoitus asettaa jäsenen ikuisen velkataakan alle ja sitä toistellaan puhujapöntöstä yhä uudelleen ja uudelleen. Velka, jota kukaan ei voi maksaa kokonaisuudessaan takaisin, synnyttää loputtoman riippuvuuden kun vaa-an toisella puolella uhkaa kadotus.

Lisää riippuvuutta synnyttävä tekniikka on karsia jäsenen luottamusta kykyysä havainnoida maailmaa. Jäsenen menettäessä luottamuksen omaan harkintakykyynsä hän tarvitsee kultin ohjeita ajatteluun ja jokapäiväisten päätösten tekemiseen. Monet jäsenet ja etenkin nuoret käyttävät VO -sormuksia (valitse oikein) muistuttamaan kuinka kaikilla heidän tekemillään päätöksillä voi olla ikuisia seurauksia. Vastaavasti temppeliendaumentin saaneet mormonit käyttävät garmentteja, pyhiä alasasuja, muistuttamaan temppelissä vannomistaan valoista. Oppikirjoissa ja puheissa kerrotaan tarinoita, joissa jopa pienet ja harmittomat kirosanat voivat aiheuttaa jonkun toisen eron kirkosta huonon esimerkin takia. Nuoresta alkaen jäsenen harteille kerätään painavaa taakkaa ja vastuuta, ei vain omasta vaan myös, toisten pelastumisesta, mikä saa luonnollisesti mielen pelkäämään itseään. Eväiksi kirkko tarjoaa pyhien kirjoitusten lukua, rukoilua ja Pyhän Hengen vaikutuksen kuulostelua. Jäsenille siis lupaillaan kuinka tunne-elämyksiä ja kirkon johtajia seuraamlla he voivat "tietää totuuden," ja itsenäistä harkintaa tulee varoa kuten Kesäkuun 2008 Liahonassa julkaistu ensimmäisen presidenttikunnan viesti alleviivaa:

Joskus saamme neuvoja, joita emme voi ymmärtää tai jotka eivät näytä soveltuvan meille, vaikka olemme rukoilleet ja ajatelleet paljon. Älkää hylätkö neuvoa, vaan pitäkää se mielessänne. Jos joku, johon luotatte, ojentaisi teille jotakin, mikä näyttäisi pelkältä hiekalta, ja lupaisi, että siinä on kultaa, teidän olisi viisasta pitää sitä vähän aikaa käsissänne ja ravistella sitä varovaisesti. Aina kun olen tehnyt niin profeetan neuvoille, kultahippuja on ruvennut ilmestymään jonkin ajan kuluttua, ja olen ollut kiitollinen.

Vaikka siis kirkon johtajien antamat ohjeet ja neuvot tuntuvat vääriltä niin niihin on syytä aina luottaa oman harkintakyvyn sijaan. Jäsenen ei tule luottaa omaan kykyynsä tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä, mikäli ne ovat ristiriidassa kirkon johtajien päätösten kanssa. Jäsenen jokapäiväisestä elämästä tulee riippuvainen kirkon johtajien ohjeista ja neuvoista.

Mitä enemmän jäsen saadaan irtaantumaan itsenäisistä ajatuksistaan ja päätöksenteosta sitä enemmän hän myös kadottaa otteensa siitä mikä on oikein ja väärin. Lopulta jäsen saattaa päätyä mielentilaan jossa ei enää ole merkitystä onko jokin oikein tai väärin vaan ainoastaan mitä mieltä kirkon johtajat asiasta ovat. Jäsenen kadottaessa oman moraalikompassinsa hänen suhteensa yhteisön ulkopuoliseen maailmaan muuttuu merkittävästi kielteisempään suuntaan, koska ulkopuolisten moraalikäsitysten mukaan kirkon johtajat eivät ole oikeassa kovinkaan usein.

Uskonnollinen manipulointi - Julkinen Sitoutuminen

Aivan kuten teoista seuraa usko niin jopa voimakkaammin toimii julkinen sitoutuminen uskon synnyttäjänä. Julkiset esiintymiset ja uskontunnustukset synnyttävät sisäistä painetta ylläpitää omaa itsetuntoa, mainetta ja uskottavuutta. Kukaan ei halua tulla tunnetuksi tekopyhänä, joten julkiset uskonilmaukset synnyttävät voimakasta painetta alitajunnalle muokata sisäiset uskomukset julkisesti ilmaistujen uskontunnustusten mukaisiksi.

Toukokuun 2008 Liahonassa Dallin H. Oaks valjasti käyttöönsä juuri tämän manipulointimetodin puheessa "Todistus", jossa hän kertoi kuinka jäsenet voivat saada todistuksen (mormonitermi voimakkaalle uskoon perutuvalle vakuuttuneisuudelle):

Me saamme todistuksen tai vahvistamme sitä lausumalla sen. Joku on jopa esittänyt, että joistakin asioista todistuksen saa paremmin seisaallaan niistä todistamalla kuin polvillaan niistä rukoilemalla.

Dallin H. Oaks kehottaa jäseniä siis ilmaisemaan uskoaan, vaikka he eivät uskoisi. Käytännössä Oaks kehottaa jäseniä valehtelemaan niin kauan kunnes he uskovat oman valheensa. Sosiaalipsykologisissa tutkimuksissa tämän prosessin toimintaa on havainnollistettu useissa kokeissa ja alitajunnassa tapahtuva ketju toimii jotakuinkin oheisen kaavion mukaan. Kirjoitinkin tähän liittyvästä psykologisesta ilmiöstä jo reilut kolme vuotta sitten. Sitoutuminen johtaa tekoihin, teot muuttavat ajattelua, jotka synnyttävät uskomuksia ja lopulta synnytetty usko sulautuu osaksi henkilön identiteettiä.

Sitoutuminen johonkin ei luonnollisesti ole huono asia, mutta kun se tehdään ulkoisen sosiaalisen paineen alla totalistisessa miljöössä muutos ei lähtökohtaisesti ole yksilön tahdon, mieltymysten ja toiveiden mukainen. Lähes poikkeuksetta jäsenen tai tutkijan odotetaan sitoutuvan varsin puutteellisesti tiedoin. Usein lähetyssaarnaajat ehdottavat kasteelle menoa jo muutaman tapaamisen jälkeen. Jäsenille ei ennen ensimmäistä temppeliendaumenttia etukäteen kerrota millaisia valoja ja liittoja heidän odotetaan tekevän temppeleissä, mutta kun ennen seremoniaa ovet suljetaan jäsenen odotetaan silti tekevän ne kaikki julkiset sitoumukset joita seremonian läpikäyminen edellyttää. Kauniilta kuullostavat ajatukset puhtaudesta, rakkaudesta ja uskollisuudesta sekä jäsenten ystävällisyys houkuttelevat tekemään sitoumuksia ilman tarkempaa määrittelyä, mutta näin toteutettuna yhteisön johtajille annetaan usein vapaat kädet määritellä jälkikäteen mitä kussakin tilanteessa tehdyt lupaukset tarkoittavat. Tällä tavoin käytettynä julkinen sitoutuminen on merkittävä työkalu yhteisöidentiteetin muokkaamiseen, jolla sulautetaan yhteisön opit osaksi jäsenen identiteettiä. Robert Cialdini kirjassaan "Influence" varoittaakin sivulla 68 kuinka tulisi olla varovainen tällaisten epämääräisten sitoumusten tekemisessä:

Kunhan identiteettiä muuttava prosessi on saatu käyntiin, ja henkilö tekemään toivottu sitoumus, mieli hoitaa loput. Henkilö muuttaa omaa ajatteluaan tekemänsä sitoumuksen mukaiseksi, vaikka olisi joskus aikaisemmin mahdollisesti ollut jopa täysin päinvastaista mieltä.

Prosessi on täysin alitajuinen, eikä sitä sen tiedostaminen ole helppoa. Prosessin toiminnalle näennäinen valinnanvapaus on kriittistä. Uhattuna tai selkeän painostuksen alla tehdyt sitoumukset eivät pysty muuttamaan ajattelua tai uskomuksia. Jos henkilö tuntee tekevänsä sitoumuksen omasta tahdostaan niin hän omaksuu sitoumukseen liittyvät uskomukset elämäänsä. Ajattelun muokkaamisen näkökulmasta ei ole merkitystä tekeekö sitoumuksen seurakunnan edessä, lähetystyökumppanille, opettavalle lähetyssaarnaajalle, toiselle jäsenelle, piispalle tai jopa vain "Jumalan läsnäollessa."

Mormonikirkossa jäsenien odotetaan tekevän monia sitoumuksia. Mormonit ovat liittoihin uskovia ihmisiä ja liitot ovat Jumalalle tehtyjä lupauksia. Kirkon Pyhien Kirjoitusten Opas kertoo liitoista seuraavaa:

Jumalan ja ihmisen välinen sopimus, mutta sopimuksen osapuolet eivät ole samanarvoisia. Jumala antaa liiton ehdot, ja ihmiset lupaavat tehdä, mitä hän pyytää heitä tekemään. Sitten Jumala lupaa ihmisille tiettyjä siunauksia heidän kuuliaisuudestaan.

Periaatteita ja toimituksia saadaan liiton kautta. Kirkon jäsenet, jotka tekevät tällaisia liittoja, lupaavat kunnioittaa niitä. Esimerkiksi kasteessa jäsenet tekevät Herran kanssa liiton ja uudistavat tämän liiton nauttiessaan sakramentin. Lisää liittoja tehdään temppelissä. Herran kansa on liittokansa ja saa suuria siunauksia pitäessään liittonsa Herran kanssa.

Mormonikirkon liitot siis sitovat jäseniä ja hyväksyessään tällaiset sopimukset jäsen antaa kirkon johdolle, jonka väitetään edustavan Jumalaa maailmassa, vapaat kädet määritellä miten missäkin tilanteessa jäsenen tulisi toimia riippumatta jäsenen omasta tahdosta.

Julkinen uskonjulistaminen, todistaminen, aloitetaan mormonikirkossa jo hyvin nuorina. Lapset opetetaan jo heti 3-vuotiaista alkaen kuinka tärkeää on julistaa omaa todistustaan ja mitä useammin sen parempi. Ei ole tavatonta kuinka kerran kuukaudessa järjestettävässä todistuskokouksessa, jossa kuka tahansa voi käydä seurakunnan edessä ilmaisemassa omaa uskoaan, nähdään vanhempi kantamassa hädin tuskin puhumaan oppinutta lastaan puhujapönttöön ja kuiskuttelemassa hänen korvaansa mitä mikrofoniin kuuluu sanoa. Jokaiselle lapselle opetetaan alkeisyhdistyksessä myös todistuksen kaava. Kun kaikki oppivat saman todistuskaavan jo äidinmaidon kautta niin ei ihme, että kaikki oppivat myös uskomaan samoin. Käytännöt ovat systemaattisia ja tarkoituksenmukaisia sillä kirkko on määritellyt myös jokaisen vanhemman velvollisuudeksi opettaa lapsilleen kuinka tärkeää todistaminen on. Lapset oppivat nopeasti kuinka todistamisesta seuraa vanhempien ja muiden seurakuntalaisten ylitsepursuavaa kiitosta ja huomiota, vaikka he toistaisivat vain ulkoa opittuja fraaseja asiaa sen tarkemmin ajattelematta. Positiivinen palaute jäseniltä vahvistaa entisestään opittua käytöstä näin assossioiden todistamisen positiivisiin tunteisiin, jotka totalistisen uudelleen määrittelyn mukaan tulkitaan Pyhän Hengen vaikutukseksi.

Vastaavasti kirkon oppimateriaalit ohjaavat tunneille osallistujia ja tunneilla opettavia julkisesti sitoutumaan toistuvin kehoituksin. Tässä esimerkki nuorille suunnatusta oppikirjasta "Tule ja seuraa minua" sivulta 19:

Kutsu toimimaan
Kokouksen johtajana toimiva koorumin johtokunnan jäsen päättää kokouksen. Hän voisi
• todistaa jumaluuden jäsenistä ja siitä, miten kiitollinen hän on niistä Heitä koskevista totuuksista, jotka palautettiin Joseph Smithin kautta
• kutsua koorumin jäseniä kertomaan jollekulle niistä totuuksista, joita he oppivat tänään koorumin kokouksessa.

Oppituntikehyksiin on lisätty osuuksia joissa edellytetään jonkinasteista julkista sitoutumista toiminnan tai sanallisten ilmausten muodossa. Nämä osuudet toimivat julkisen sitoutumisen ohella myös käytöstä muokkaavina uskonsynnyttäjinä.

Kirkosta kiinnostuneille tutkijoille lähetyssaarnaajat ehdottavat sitoutumista ensin pieniin ja harmittomilta tuntuviin tehtäviin, kuten rukoilemiseen tai Mormonin kirjan lukemiseen. Lähetyssaarnaajia myös opastetaan kuinka tällaiseen sitoumukseen on tärkeää saada myöntävä sanallinen vastaus eli julkinen sitoutuminen. Sitoumuksia lähetyssaarnaajat pyytävätkin tarkkaan valituilla sanamuodoilla, jotka mahdollistavat yksinkertaiset kyllä/ei vastaukset. Saatuaan tutkijalta sitoumuksen lähetyssaarnaajat varmistavat seurannallaan, että tutkija todella myös pitää lupauksensa. Lähetyssaarnaajia ohjeistetaan varsin suoraan manipuloimaan tutkijoita. Suorat ohjeet tutkijoiden tunteiden tulkintaan kirkon viitekehyksen mukaan, kannustamaan tutkijoita kun he etenevät toivottuun suuntaan, sekä ilmaisemaan pettymystä, ja siten saada tutkija tuntemaan syyllisyyttä, jos tutkija ei toimi toivotulla tavalla, löytyvät oppaasta Saarnatkaa Minun Evankeliumiani s. 213:

Auta tutkijoita huomaamaan siunaukset, jotka he ovat saaneet pitäessään sitoumuksensa. Auta heitä varsinkin kuvailemaan, millaisia tunteita heillä on ollut Hengen todistaessa sanoman totuudesta.
Kiitä ja kannusta ihmisiä, jotka onnistuvat sitoumustensa pitämisessä. Tutkijat ovat muuttamassa elämäänsä. Heillä on paljon opittavaa ja tehtävää. Kiitä heitä vilpittömästi ja usein. Ilmaise kiitollisuutesi heidän edistymisestään ja luottamuksesi siihen, että he voivat onnistua. Kannusta heitä aina kun olet heidän kanssaan.
Ilmaise huolesi ja pettymyksesi, kun ihmiset eivät ole pitäneet sitoumuksiaan eivätkä siis ole kokeneet siunauksia.

Sitoumukset ja niihin liittyvät sanalliset lupaukset eivät koske ainoastaan jonkin asian tekemistä vaan annettu sitoumus ja julkinen asian ilmaus on usein lupaus omien uskomusten alitajuisesta muuttamisesta kyseisen ilmauksen mukaiseksi. Lähetystyössään nuoret mormonit joutuvat toimenkuvansa takia todistamaan usein ja monesti lähetystyökokemukseen kuuluvat toistuvat uskonilmaukset vahvistavatkin enemmän itse lähetyssaarnaajan uskoa kuin onnistuu vakuuttamaan hänen kohtaamiaan ihmisiä. Ei siis ihme, että mormonikirkossa painopiste nuorten opettamisessa on valmistautuminen lähetystyöhön, koska tiukasti miljöökontrolloitu lähetystyö todellakin voi sitouttaa nuoret paremmin kirkkoon kuin mikään muu. Vastaavasti jäsenille jatkuvasti painotetaan kuinka jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja ja kuinka jokaisen tulisi aktiivisesti etsiytyä tilanteisiin, jossa he pääsevät kertomaan kirkosta muille.

Kirkko edellyttää monia sitoumuksia ja niiden julkista ilmaisemista. Kirkko ehdottaa myös niille jäsenille, joilla ei ole vahvaa todistusta, kuinka heidän tulee valehdellen julistaa omaa todistustaan julkisesti todistuksen saamiseksi. Epämääräisesti määritellyt sisällöt ja puutteelliset tiedot asettavat sitoumuksien antajat epäedulliseen asemaan sekä vääristää valtasuhteen kirkon ja jäsenen välillä. Todellisuudessa kyse on jäsenten sitouttamisesta ideologiaan ja identiteetin muuttamisesta kohti kirkon määrittelemään kulttipersoonaa, joka määrittelee itsensä yhteisölta saatavan hyväksynnän perusteella. Pyhien Kirjoitusten Opas määrittelee kelvollisuuden seuraavasti:

Kelvollisuus
Katso myös Vanhurskaus.

Henkilökohtainen vanhurskaus ja arvollisuus Jumalan ja hänen nimittämiensä johtajien silmissä.

Tähän MAP-kirkko pyrkii, jäsenen arvo kirkon johtajien silmissä on se lopullinen mittari. Jäsenen ei toivota itse määrittelevän omaa arvoaan vaan hänen odotetaan alistavan itsensä ja määrittelevän itsetuntonsa ulkoisilta tekijöiltä, yhteisön johtajilta, saatavan hyväksynnän mukaan. Kirkon määrittelemä kulttipersoona, jolla se pyrkii korvaamaan jäsenen oman identiteetin, on siis läheisriippuvainen tai ainakin hyvin lähellä sitä.

Sen sijaan, että tekee monia julkisia sitoumuksia puutteellisin tiedoin, kannattaakin ottaa todella selvää mihin on ryhtymässä, koska oma mieli helposti pettää ihmisen itsensä uskomaan mitä mielikuvituksellisempiin asioihin. Sitoutumalla antaa pyytäjälle alitajuisen lupauksen omien uskomusten muuttamisesta ja pistää usein myös oman maineensa luotettavana ihmisenä peliin. Sitoumuksia ei koskaan kannata tehdä yksipuolisen informaation varassa, varsinkaan jos informaatiolähde on sitoumuksen pyytäjä itse.

Uskonnollinen manipulointi - Teot johtavat uskoon

Jaak 2:20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.

Teot muuttuvat uskoksi, tämän tiesivät jo Raamatun tekstejä kirjoittaneet ihmiset. Sama uskonnollinen manipuloitntitekniikka on siis vuosituhansia vanha ja sitä sovelletaan kaikissa uskonnollisissa liikkeissä, koska se toimii.

Mormonikulttuuri on hyvin suorituskeskeinen. Jäsenten harteille lastataan jatkuvasti kirkkoon liittyvää tekemistä. Uusien jäsenten hankinnassa lähetyssaarnaajia opastetaan Saarnatkaa Minun Evankeliumiani oppikirjassa seuraavasti (s. 208):

Yksi parhaista tavoista auttaa ihmisiä tekemään sitoumuksia ja pitämään ne on pyytää sitä heiltä. Sitoutumisen pyytäminen ja sitoumusten pitämisen seuranta ovat ratkaisevan tärkeitä, koska
• ihmiset kääntyvät, kun he elävätoppimiensa periaatteiden mukaan (ks. Joh. 7:17) ja tuntevat Hengen vahvistavan, että se, mitä he tekevät, on mieluisaa heidän taivaalliselle Isälleen
• parannus ja muutos auttavat ihmisiä voittamaan haasteita, pääsemään eroon häpeästä ja syyllisyydestä ja kokemaan Jumalan anteeksiannon tuomaa rauhaa ja iloa
• sitoumusten pitäminen valmistaa ihmisiä solmimaan pyhiä liittoja ja pitämään ne.

Käytännössä kyse on siis siitä kun henkilö suostuu tekemään jotain niin hänen mielensä synnyttää uskon kuinka kyseinen teko on jollain tavalla hyödyllinen. Pyytäessään tutkijoilta, mormonitermi käännytettävälle henkilölle, sitoumuksia lukea Mormonin Kirjaa, rukoilla, osallistua kirkon tilaisuuksiin tai muihin kirkkokeskeisiin aktiviteetteihin lähetyssaarnaajat käytännössä muokkaavat tutkijan uskomuksia. Osallistuessaan kirkon tilaisuuksiin ja matkimalla jäsenten toimintaa sosiaalisen paineen vaikutuksesta tutkijan mieli taipuu pienin askelin kokoajan lähemmäs jäsenen ajattelumaailmaa ja uskomuksia. Kaikki tämä voi alkaa hyvinkin pienestä ja harmittomalta tuntuvasta polvirukouksesta, johon mormonilähetyssaarnaajat usein pyytävät tutkijan osallistumaan jo heti ensimmäisen tapaamisen aluksi. Teot ja sitoumukset alkavat pienestä ja kasvavat jatkuvasti mitä pidemmälle tutkija etenee käännytysprosessissa.

Pienten lasten kohdalla manipulointi alkaa heti seurakunnan lastenhuoneesta. Katsokaa Pienokaisianne lastenhuoneen oppikirja luettelee lastenhuoneen oppimistoimitojen tarkoituksesta seuraavasti (s. 3, korostus lisätty):

Oppimistoimintojen tavoitteena on opettaa lapsille evankeliumia anta-
malla heille tilaisuuksia
• kuulla opista
• nähdä oppiin liittyvä kuva
• laulaa (tai kuulla) opista kertova laulu
• tehdä jotakin oppiin liittyvää fyysistä toimintaa
• sanoa itse jotakin opista.

Tavoitteena on siis saada lapset suorittamaan oppiin liittyvi tekoja. Sama toistuu kirkon kaikissa oppimateriaaleissa ja oppaissa lapsista aikuisiin.

Kaikki alkaa hyvinkin yksikertaisista teoista, joita ensin toistetaan sen kummemmin ajattelematta. Ennen pitkää jäsenen vastuulle lisätään jatkuvasti vain lisää tekemistä kuten: paastoaminen, kotiopetus, puheiden pito kokouksissa, lähetystyö, kutsumukset, sukututkimus ja temppelityö. Kaikki teot osaltaan kasvattavat jäsenen uskoa ja mitä enemmän tekee sitä enemmän uskoo ja sitä valmiimpi on tekemään entistä enemmän.

Mistä on siis kyse? Jo aiemmissa tämän sarjan kirjoituksissa olen maininnut useampaankin kertaan kognitiivisen dissonansin. Kognitiivisen dissonanssin teorian ensimmäisenä julkaissut Leon Festinger totesi aikoinaan jotakuinkin näin:

Jos muutat henkilön käyttäytymistä, hänen ajatuksensa ja tunteensa muuttuvat ristiriitojen vähentämiseksi.

Mieltä vaivaavat ristiriidat ovat mieltä muokkaava voima. Uusi jäsen suorittaa joukon tekoja, jotka saattavat tuntua mieleen syntyvien ristiriitojen takia hieman oudoilta, mutta eivät liian oudoilta. Usein tällaisessa tilanteessa jäseneen tai tutkijaan on jo onnistuttu istuttamaan halu uskoa, joten mieli luontaisesti valitsee vaihtoehdoista sen, jossa "aita on matalin." Ristiriita purkautuu siis seuraavasti: "Käyttäydyn kuin mormoni, koska olen yksi heistä, joten uskon kuten he uskovat." Henkilön uskomukset muokkautuvat syvällisellä tasolla todistaen itselleen tekojen olivan oikeita ja aitoja. Prosessi on luonnollisesti alitajuinen, jos henkilö olisi siitä tietoinen ja tietoisesti asiaa pohtisi, se ei toimisi.

Toukokuun 2008 Liahonassa julkaistussa puheessaaan Dallin H. Oaks julisti näin:

Me saamme todistuksen tai vahvistamme sitä lausumalla sen. Joku on jopa esittänyt, että joistakin asioista todistuksen saa paremmin seisaallaan niistä todistamalla kuin polvillaan niistä rukoilemalla.

Jälleen kerran teot synnyttävät todistuksen eli vahvan uskoon perustuvan vakaumuksen MAP-kirkon totuuteen. Julkinen uskon ilmaisu toimii jopa paremmin kuin pienet tyhjänppäiväisiltä tuntuvat fyysiset toimet, koska asioiden lausuminen ääneen yleisölle vatii sosiaalista sitoutumista itse asiaan, tästä julkisesta sitoutumisesta lisää hieman myöhemmin. Juuri tästä syystä monissa uskonliikkeissä, ei ainoastaan MAP-kirkossa, painotetaan kuinka tärkeää julkinen uskonilmaiseminen on.

Kirkon kutsumustehtävät, erityisesti ne, jotka tuntuvat turhilta tai liian helpoilta, ovat voimakkaita käytöksen ja ajatusten välisten ristiriitojen synnyttäjiä. Jäsenen alistuessa triviaaliin tai liian helppoon tehtävään, joka ei haasta hänen kykyjään, syntyvä kognitiivinen dissonanssi on mahdollisimman voimakas ja sen purkaminen vaatii suurempaa ajatusten ja tunteiden muutosta oiketuksekseen (ks. insufficient justification). Kutsumustehtävien suorittaminen on pyhä velvollisuus ja niistä vain harvoin voi kieltäytyä kunniallisesti menettämättä yhteisöltä saatavaa sosiaalista hyväksyntää jossain määrin.

Samaa teoista uskoon jotavaa polkua viitoittaa myös Mormonin Kirja:

MK Alma 32:27  Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.

Ei siis tarvitse uskoa, riittää kunhan haluaa ja kokeilee tehdä niinkuin kehotetaan niin usko seuraa ja kasvaa todistukseksi. Samaa julisti M. Russell Ballard lokauussa 2000:

We know that both members and nonmembers are more likely to be thoroughly converted to the gospel of Jesus Christ when there is a willingness to experiment upon the word (see Alma 32:27). This is an attitude of both mind and heart that includes a desire to know the truth and a willingness to act on that desire. For those investigating the Church, the experiment can be as simple as agreeing to read the Book of Mormon, to pray about it, and to earnestly seek to know if Joseph Smith was the Lord’s prophet.

Prosessissa ei ole mitään maagista tai ylilunnollista, kyse on kognitiivisen dissonanssin synnyttämisestä ihmismieleen ja sen alitajuisesta purkautumisesta uskon synnyttäjänä. Sama toistuu lukuisia kertoja kirkon oppimateriaaleissa esitetyissä tarinoissa, joiden tarkoituksena on innostaa jäsenet vahvistamaan uskoaan tekojensa kautta. Kyseessä ei ole Pyhä Henki, joka kertoo jäsenelle suuria selestisiä totuuksia, vaan ihmismielen oma heikkous ja tarve perustella itselleen miksi minä toimin niinkuin toimin ja keksiä teoilleen merkityksiä.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi oppia? Ihmismieli on petollinen ja se pettää ihmisen itsensä kaikkein helpoiten. Onneksi sama prosessi toimii myös toiseen suuntaan. Kirkosta eroava jäsen, ja kuka tahansa muukin, joka tiedostetaa miten tämä prosessi toimii, voi itse päättää mitä elämältään haluaa seuraavaksi. Kun päätöksen on tehnyt niin riittää kun rupeaa tekemään niitä tekoja, jotka ilmentävät tuota halua, vaikka ne tuntuisivatkin hieman vierailta. Näin voi käyttää oman mielensä heikkouksia omaksi edukseen ja synnyttää mieleensä käytännössä minkälaisia uskomuksia tahansa. Juuri tämä on se savuava ase, jonka takia maailmassa on niin paljon erilaisia uskontoja. Riittää kun joku saa vain toiset kokeilemaan keksimiään rituaaleja niin tekoja myötäilevää uskoa syntyy aina joidenkin alttiiden kokeilijoiden mieliin.

Uskonnollinen manipulointi - Sosiaalinen Paine

Ehkäpä kaikkein voimakkain manipulointikeino on sosiaalinen paine (ryhmäpaine). Ryhmäpaine voi olla positiivista ja sillä voidaan tukea yksilön pyrkimyksiä oman elämänsä parantamiseen kuten vaikkapa laihduttamiseen tai tupakoinnin lopettamiseen. Uskonnollisessa kontekstissa sitä käytetään kuitenkin liian usein yksilön pakottamiseen yhteisön normien mukaiseen elämään. 

Ihmiselle luontainen tapa oppia asioita on matkia sitä mitä muut tekevät. Tämän oppimistapa on osoittautunut evoluutiossa menestyksekkääksi selviytymisstraategiaksi. Se kuitenkin mahdollistaa myös ryhmäpaineen väärinkäytön ja yksilön pakottamiseen johonkin toimintaan johon yksilö ei normaaliolosuhteissa olisi halukas. Luontainen halu kuulua ryhmään tai laumaan on hyvin tyypillistä monille nisäkkäille ja kaikissa ryhmissä on oma ryhmädynamiikkansa. Ryhmään kuulumisen edellytyksenä on ryhmän hyväksynnän saavuttaminen ja ylläpitäminen, johon merkittävällä tavalla vaikuttaa ryhmän sääntöjen ja toimintapojen noudattaminen. Erityisen suuri riski haitallisen ryhmäpaineen syntyyn on totalistisissa yhteisöissä, jotka julistavat oman elämäntapansa ainoaksi oikeaksi. Tällöin ryhmän määrittelemien normien vastainen toiminta johtaa helposti ryhmän hyväksynnän menettämiseen ja yksilön karkottamiseen ryhmästä. Ryhmästä karkottamisen, ja sitä kautta läheisten ihmissuhteiden menettämisen, pelko toimii pakottavana elementtinä yksilön mielessä ja motivoi yksilöä toimimaan, jopa vastoin omia moraalikäsityksiään, ryhmän hyväksynnän saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Uuden potentiaalisen käännytettävän ilmaantuessa kirkon tiloihin hänelle luontainen tapa sopeutua joukkoon on siis matkia sitä mitä muut tekevät. Jotkin toimintatavat ja mallit saattavat tuntua omituisilta tai suorastaan vääriltä (kognitiivinen dissonanssi), koska ne poikkeavat hänen normaaleista toimintamalleistaan, mutta hän silti jatkaa mahdollisesti epämiellyttävältä tuntuvan mallin mukaan saavuttaakseen ryhmän hyväksynnän. Uuteen tulokkaaseen kohdistuu siis ryhmäpaine, joka muokkaa uuden tulokkaan käyttäytymistä. Ensimmäisillä kerroilla uuden tulokkaan vaatetus saattaa poiketa muun ryhmän tyylistä, mutta ajan myötä uusi tulokas muuttaa ryhmäpaineen vaikutuksesta vaatetyylinsä jäsenten kanssa yhtenäiseksi. Uuden tulokkaan käyttäytyminen muovautuu hitaasti jäsenen käyttäytymistä vastaavaksi, mikä kasvattaa ryhmältä saatavaa hyväksyntää. Sama tapahtuu uuden tulokkaan puhetyylille, joka muuttuu myös ryhmän käyttämän puhetyylin mukaiseksi. Lopulta uusien vieraiden toimintatapojen synnyttävä kognitiivinen dissonanssi purkautuu ja jäsenten käyttäytymis- ja puhetapoja matkiva uusi tulokas lopulta myös oppii ajattelemaan kuten muut kirkon jäsenet.

Samainen ryhmäpaine ylläpitää myös sisäistä kuria kirkon jäsenten parissa. Torjutuksi tulemisen pelko pakottaa jäsenet toimimaan ryhmän määrittelemien normien mukaan vaikka jäsen mahdollisesti haluaisi tehdä elämässään jotain muuta. Psykologian professori Ethan Kross toteutti tutkimusryhmänsä kanssa aivojen magneettikuvaustutkimuksen, jossa verrattiin kuuman kahvin synnyttämää kipua sosiaalisen torjutuksitulemisen aiheuttamaan tuskaan. New York Timesin julkaisemassa artikkelissa Kross toteaa tutkimuksesta seuraavaa:

Kun istuimme alas pohtimaan kaikkein vaikeimpia tunnekokemuksia me kaikki olimme yhtämieltä siitä, että mikään ei ole niin tuskallista kuin joutua sosiaalisesti torjutuksi.

Kuuma kahvi ja hylätyksi joutuminen synnyttivät aivoissa samankaltaisia vasteita, josta looginen johtopäätelmä on, että hylätyksi tullut ihminen kokee konkreettista fyysistä tuskaa kokemastaan sosiaalisesta hylkäämisestä. Sosiaalinen paine, jonka panoksena on ryhmän hyväksynnän menettäminen, on siis varsin kokreettinen painostuskeino, joskin paljon hienovaraisempi ja huomaamattomampi kuin fyysinen kidutus. Aivan erityisesti Jehovan Todistajien karttamiskäytäntöjen kohteeksi joutuneiden henkilöiden kokema tuska ja ahdistus on Krossin tutkimuksen perusteella erittäin konkreettista fyysistä kipua aiheuttavaa hengellistä väkivaltaa, mutta vastaavalla tavalla myös muiden yhteisöjen epäileviin ja entisiin jäseniin kohdistamat hyljeksivät asenteet ovat kipeitä.

Hyväksynnän saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi jäsenten tulee noudattaa monia käskyjä, suoria ja epäsuoria. Jäsenten välillä on jopa suoranaista kilvoittelua kuka suoriutuu kutsumuksistaan paremmin, todistaa väkevämmin, osallistuu pyhäkoulussa tai kehuu toisia enemmän samalla hienovaraisesti halveksuen niitä, jotka eivät saavuta yhtä paljon. Jäsenen käytöksessä on kymmeniä ulkoisesti näkyviä vanhurskaudesta kertovia elementtejä: vaatteet, garmentit, viisauden sanan noudattaminen, kirkon kutsumustehtävät, omien lahjojen (taitojen) esittelyä ja evankeliumin mukaisella äitiydellä ylpeilyä. Ja kaiken tämän teatterin supertähtinä häärivät ne kaikkein "pyhimmät."

MAP-kirkko edellyttää jäsentensä käyttäytyvän ja toimivan tietyillä tarkkaan määritellyillä tavoilla, puhutaan "esimerkillisestä käyttäytymisestä" ja "korkeista tasovaatimuksista." Kirkon ulkopuolisten ihmisten käytöstä ja toimintatapoja arvostellaan jatkuvasti, mikä eristää kirkon jäsenet ulkopuolisesta maailmasta ja synnyttää sosiaalista painetta ylläpitää kirkon normien mukaisia käyttäytymismalleja. Nuorten Voimaksi pamfletissa opastetaan kirkon nuoria mm. pukeutumisesta seuraavasti:

Älä milloinkaan madalla pukeutumisen tasovaatimuksiasi. Älä käytä erityistilannetta puolusteluna säädyttömyydelle. Kun pukeu­dut säädyttömästi, lähetät viestin, joka on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että olet Jumalan poika tai tytär. Lisäksi annat muille käsi­tyksen, että käytät kehoasi huomion ja hyväksymisen saamiseen.
Säädyttömiä ovat kaikki ne vaatteet, jotka ovat tiukkoja, läpikuul­tavia tai jollakin muulla tavalla paljastavia. Nuorten naisten tulee välttää lyhyitä shortseja ja lyhyitä hameita, puseroita, jotka eivät peitä vatsaa, sekä vaatteita, jotka eivät peitä olkapäitä tai jotka ovat syvään uurrettuja edestä tai takaa. Myös nuorten miesten tulee noudattaa ulkoasussaan säädyllisyyttä. Nuorten miesten ja nuorten naisten tulee olla siistejä ja puhtaita sekä välttää äärim­mäisyyksiä tai sopimatonta huolettomuutta vaatetuksessa, hius­muotoilussa ja käytöksessä. Heidän tulee urheiluun osallistues­saan valita sopivan säädyllinen asu. Maailman muodit muuttuvat, mutta Herran tasovaatimukset eivät muutu.

Tekstissä sanotaan suoraan millaista pukeutumista nuorelta mormonilta edellytetään. Tästä normista poikkeava pukeutuminen johtaa mormonikirkossa välittömiin sanattomiin ja sanallisiin konflikteihin muiden jäsenten kanssa näin alentaen jäsenen kokemaa hyväksyntää. Nuoreen kohdistuu valtava ryhmäpaine pukeutua asetetun normin mukaan, sekä hän itse myös kohdistaa vastaavaa ryhmäpainetta muihin kirkon jäseniin.

Vastaavaa sosiaalista painetta kohdistuu myös lapsiin, joiden odotetaan 8 vuotiaina tekevän "elämänsä tärkeimmän päätöksen" ja menevän kasteelle. Lapselle omilta vanhemmilta ja ympäröivältä tiiviiltä yhteisöltä saatava hyväksyntä on välttämätöntä, joten lapsen vielä kehittyvä mieli ei mitenkään kykene vastustamaan ryhmäpainetta eikä se näin ollen edes näe muita vaihtoehtoja kuin sen, joka tarjoaa varmimmin vanhempien ja yhteisön hyväksynnän.

Mormoninuorten, etenkin miesten, odotetaan lähtevän kahdeksi vuodeksi lähetystyöhön. Jälleen merkittävässä osassa päätöksenteossa on nuoreen kohdistuva ryhmäpaine. Kirkon nuorten oppikirjoissa painotetaan toistuvasti kuinka jokaisen nuoren miehen tulee valmistautua lähetystyöhön. Nuorten voimaksi toteaa aiheesta näin:

Nuorten miesten tulee olla halukkaita tekemään se, mitä tarvitaan, jotta he olisivat valmiita palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä.

Kovaa nuoriin kohdistuvaa ryhmäpainetta lähteä lähetystyöhön ilmentää erinomaisesti erään tutun mormonivanhemman kommentti hänen poikansa palatessa lähetystyöstä: "Kunniallinen kotiinpaluu!", ja vastaavasti kolikon kääntöpuolelta silmille hyppää kysymys: "Entäpä jos poika olisi tullut kotiin ennen täyttä aikaa? Olisiko perhe jollain tavalla hävennyt poikaansa jos lähetystyö olisi jäänyt kesken? Oliko lähetystyöhön lähtö siis todella pojan oma tahto vai ryhmäpaineen pakottama kaksivuotinen retki miljöökontrolloituun aivopesukoneistoon?" Vanhemman kommentti, vaikka se ei asiaa suoraan ilmaise, sisältää siis varsin kyseenalaisen viestin kuinka perheen status ja yhteisöltä saatava hyväksyntä on jollain tavalla riippuvainen "kunniallisesta kotiinpaluusta."

Ryhmäpainetta mormonikirkossa entisestään lisää se, että jäseniä kehotetaan jatkuvasti pitämään huolta toisistaan. Tätä huolenpitoa esiintyy monissa muodoissa: kotiopetuksena, seurakunnan johtohenkilöiden haastatteluina ja toisten jäsenten yksityiselämään kohdistuvina tiedusteluina. Nämä yksityiselämään tunkeutuvat "rakkauden teot" saavat usein muotoja, joissa eettiset toimintatavat ja toisten yksityisyyden kunnioittaminen unohtuvat. Moni jäsen tuskin edes tietää kuinka paljon heistä kerätään tietoja ja miten niitä tietoja käytetään. Hieman osviittaa tästä tietojen keruusta antaa kirkon Käsikirja 2 luvussa 4.5:

Seuraavat aineistot voivat auttaa seurakuntaneuvoston jäseniä olemaan tietoisia jäsenten ja tutkijoiden edistymisestä:

1. Jäsenten osallistumisraportit, kuten seurakunnan neljännesvuosiraportti. Nämä raportit laatii seurakunnan kirjuri. Niissä on tietoa kirkon jäsenten aktiivisuudesta, toimitusten tilanteesta sekä yksittäisten jäsenten, ikäryhmien ja koko seurakunnan kehityssuunnista. Seurakunnissa, joissa käytetään kirkon aikakirjanpito-ohjelmistoa, kirjuri voi antaa muitakin raportteja, joissa on hyödyllistä tietoa.

2. Kotiopetus- ja kotikäyntiopetusraportit.

3. Uuden ja palaavan jäsenen edistymislomake. Seurakuntaneuvoston jäsenet käyttävät tätä lomaketta suunnitellakseen erityisiä keinoja opettaa ja vahvistaa uusia jäseniä heidän kaste- ja konfirmointihetkestään siihen asti, kunnes he saavat temppeliendaumentin. Seurakuntaneuvoston jäsenet voivat myös käyttää tätä lomaketta suunnitellakseen, kuinka vähemmän aktiivisia jäseniä autetaan valmistautumaan saamaan toimitukset, jotka kuuluvat heille iän puolesta, mukaan lukien temppelitoimitukset.

4. Edistymistaulukko. Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat käyttävät tätä lomaketta kirjatakseen jokaisen tutkijan edistymisen. Lähetyssaarnaajat välittävät tämän tiedon seurakunnan lähetystyönjohtajalle, joka välittää sen seurakuntaneuvostolle.

Kaikki kerätty tieto on seurakuntien ja vaarnojen johtohenkilöiden käytettävissä ja mahdollisesti kopiot lähetettynä kirkon pääkonttorille. On siis täysin mahdollista kuinka jonkun kotikäyntiopettajan vierailun seurauksena raporttiin kirjaama huomio perheessä vallitsevasta tilasta johtaa seurakunnan tai vaarnan johtohenkilön yhteydenottoon tai puhutteluun kasvattaen merkittävästi perheeseen tai sen yksittäiseen jäseneen kohdistuvaa sosiaalista painetta. Lisäksi niin kotisuomessa kuin rapakon takaakin on kantautunut viimeisen parin vuoden aikana uutisia monista tapauksista, joissa useat bloggaavat tai muutoin Internetissä aktiiviset mormonit ovat joutuneet kirkon kurinpitotoimien kohteeksi julkaistuaan materiaalia, joka on jonkun jäsenen tai kirkon auktoriteetin mielestä ollut kirkon vastaista. Jäsenet eivät siis voi vapaasti julkaista sosiaalisessa mediasssa, blogeissaan tai kotisivuillaan omalla nimellään yhteisöön liittyvää kriittistä materiaalia muiden jäsenten valvovien silmien ja kanteluiden pelossa.

Sosiaalista painetta voi ja pitää vastustaa varsinkin silloin jos se tuntuu vievän omaa käytöstä ja ajattelua eri suuntaan kuin mihin itse haluaa. Tehokas tapa vastustaa sosiaalista painetta on asettaa vahvat sosiaaliset rajat soveliaalle sosiaaliselle kanssakäymiselle ja kun nuo rajat ylitetään on pidettävä tiukasti kiinni omasta itsemääräämisoikeudestaan ja identiteetistään. Jo pelkästään tieto, miten sosiaalinen paine vaikuttaa ja kuinka voimakas vietti jokaisella ihmisellä on löytää oma paikkansa yhteisössä, auttaa torjumaan sosiaalista painetta hyväksikäyttävien yhteisöjen vaikutusta omaan elämään.