Todellinen vaara tässä mielenmuokkauksessa ei ole pyrkiminen kohti uskottuja ideaaleja vaan se, että yksilöllisyys ja persoona pyyhkiytyvät pois korvautuessaan yhteisön määrittelemällä identiteetillä. Yhteisö ei ole kiinnostunut yksilön henkilökohtaisista taidoista, haluista tai toiveista, jotka eivät ole yhteisölle käyttökelpoisia ja poikkeavat yhteisön määrittelemästä ideaalista. Tavoite on tuhota uhrin persoona ja korvata se kirkon määrittelmällä pseudopersoonalla.
Jos yhteisö sallisi yksilöiden olla oma itsensä, ja siten yhteisön ideaaleista poikkeavia, se vaarantaisi kaikkien muiden yhteisön jäsenten kognitiivisen tasapainon. Yksilöllisyyttä ei sallita, koska se uhkaa pyhää tiedettä ja johdon auktoriteettia. Epäyhtenäisyys voi johtaa epäilyksiin, jotka voivat repiä koko järjestelmän riekaleiksi. Järjestelmä synnyttää uhrissa niin suurta painetta omien tarpeiden kieltämiseksi, että todellisuuden hahmottaminen ja sitä kautta koko kokemus todellisuudesta vääristyy yhteisön määritelmän mukaiseksi. Yksilöllisyys tukahdutetaan ja korvataan kulttipersoonalla uhrin kadottaessa oman rehellisyytensä itseään kohtaan.
Oppi yli yksilön aiheuttaa suurta tuskaa suurimmalle osalle uhreista. Uhri tuntee ahdistusta kelvottomuudestaan, koska oppi yli yksilön hyökkää persoonan syvintä ydintä, minää, vastaan ja tuntiessaan itsensä kelvottomaksi uhri yrittää parantaa oloaan voimakkaammalla ja fundamentalistisemmalla osallistumisella yhteisön toimintaan. Yhteisöstä tulee pelastuksen portti ja synninpäästön antaja itsensä kelvottomaksi tuntevalle minälle. Systemaattiset hyökkäykset minää kohtaan keikuttavat sisäistä tasapainoa ja heikentävät kykyä hahmottaa todellisuutta. Sisäistä muutosta voimistetaan ulkoisilla muutoksilla: uusilla vaatteilla, uudella kampauksella, uudella puhetyylillä, uusilla ystävillä, uusilla tunteilla, uusilla ajatuksilla ja uudella suhteella Jumalaan. Yksilön omat tarpeet, jotka eivät vastaa yhteisön ideaaleja, määrtellään itsekkäiksi ja syntisiksi yhteisön korkeamman päämäärän rinnalla voimakkaasti kasvattaen uhrin syyllisyyden ja riittämättömyyden tuntemuksia.
Monet MAP-kirkon opetukset asettavat kirkon opin yksilön tarpeiden edelle:
- Pelastussuunnitelma: syntisinä emme voi pelastua ilman Jeesusta
- Kuuliaisuus on välttämätöntä pelastukselle
- Sukupuoliroolit on jaettu jo ennen elämää
- Onnen etsiminen toisia palvelemalla
- Rukoile kaikesta, kaikkiin päätöksiin tarvitset luvan Jumalalta
- Pappeusjohtajilla on valta yksilöitä koskevissa päätöksissä
- Jumala on antanut erityisen tehtävän, joka jäsenten on täytettävä
- Jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja
MK Moosia 3:19 Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta ja tule lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon.Uhrit opetetaan alistumaan kirkon ja sen johtajien tahtoon, joiden väitetään edustavan Jumalan tahtoa maanpäällä. Johtajien tahdon ja kirkon oppien kritisoiminen johtaa kurinpitotoimenpiteisiin ja jäsentä uhataan erottamisella (ks. olemassaolon häivyttäminen).
Monet kultit antavat uusille jäsenilleen uuden nimen. MAP-kirkossa sama minän häivytys ja korvaaminen uudella tapahtuu kutsumalla kaikkia jäseniä sukunimellä kuten veli Kemppainen tai sisar Tammisto. Etunimen eliminoiminen ja kolmannessa persoonassa puhutteleva muodollinen puheenparsi kasvattaa keinotekoisesti jäsenten välistä sosiaalista etäisyyttä ja häivyttää edelleen yksilöllisiä minän piirteitä jokapäiväisestä kanssakäymisestä. Kutsumalla yhteisön muita jäseniä veljiksi ja sisariksi samalla kuitenkin ylläpidetään illuusiota "yhdestä suuresta perheestä," perheestä jossa jäsenten väliset sosiaaliset suhteet on heposti katkaistavissa osittain kolmannen persoonan luoman etäisyyden ansiosta jos jäsen hairahtuu pois kirkon määrittelemältä polulta. Yleisesti edes työyhteisöissä tai kouluissa ei ylläpidetä vastaavaa keinotekoista etäisyyttä yhteisön jäsenten välisissä suhteissa.
Toinen tapa, jolla MAP-kirkossa pyyhitään pois vanhaa identiteettiä, on temppelinimi. Jokaiselle temppeliendaumentin saajalle annetaan uusi nimi. Uusi nimi määrittelee jäsenelle uuden identiteetin, joka on jäsenelle itselleen tuntematon, mutta jonka Jumala tuntee hyvinkin intiimisti. Uusi nimi rohkaisee erkaantumaaan omasta identiteetistä ja mahdollistaa minän uudelleen määrittelyn ulkoisen auktoriteetin, kirkon, ohjauksella.
Lapsia ja nuoria, varsinkin tyttöjä, taas ohjataan MAP-kirkossa jatkuvasti määrittelemään itsensä sen mukaan kuinka ansiokkaasti he palvelevat muita Herran tahdon mukaan. Toisten palveleminen ja auttaminen on toki hienoa tiettyyn rajaan asti, mutta liian pitkälle vietynä lapset ja nuoret omaksuvat vääristyneen elämän asenteen, jossa heidän omat tarpeensa, toiveensa ja halunsa ovat aina viimeisenä tärkeysjärjestyksessä. Lapset ja nuoret siis käytännössä opetetaan ettei heidän omilla tarpeillaan ole merkitystä ja ainoastaan itsensä unohtamalla ja uppoutumalla kirkon palvelutehtäviin olet jollain tasolla kevollinen ja arvokas Jumalan palvelija.
Uhrin joskus mahdollisesti jättäessä yhteisönsä hän joutuu muokkaamaan ja rakentamaan oman identiteettinsä uudelleen. Kirkkon mieleen rakentaman kulttipersoonan tilalle pitää löytää jotain uutta, mikä tekee toipumisprosessista hyvin hitaan ja raskaan. Kokonaisvaltainen persoonallisuuden uudelleen rakentaminen ilman ulkopuolista tukea kestää helposti vuosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti