Uskonnollinen manipulointi - Euforian käynnistys

Kaikkien syyllisyyden ja häpeäntuntojen vastapainoksi uskonnolliset kultit tarjoavat myös euforisia kokemuksia. Joissakin tapauksissa jopa yksi euforinen kokemus kaukaisessa menneisyydessä riittää kantamaan jäsentä vuosia eteenpäin eikä mikään koettu kärsimys koetun onnenhetken jälkeen enää kykene horjuttamaan käsitystä kuinka usko tekee hänet onnelliseksi: "Kaikki on hyvin kaikesta vaivasta ja kärsimyksestä huolimatta."

Robert Jay Lifton toteaa kirjassaan "Thought Reform and the Psychology of Totalism" seuraavasti:

.. ideologinen totalismi itsessään voi tarjota ihmiselle intensiivisen maksimikokemuksen: tunteen, joka ylittää kaiken tavallisen ja arkipäiväisen, vapauttaen hänet inhmillisen epävarmuuden rasitteista, istuttaen piiriin jossa totuus, todellisuus, luottamus ja vilpittömyys saavat mittasuhteet, jollaisia hän ei ole voinut edes kuvitella olevan olemassa. Kuitenkin nämä huippukokemukset, sikäli kun ne ovat seurausta ulkoisesta paineesta, vääristelystä ja uhkailusta sisältävät suuren riskin vastareaktiolle, ja aivan yhtä intesiivisen vastustuksen juuri niitä asioita kohtaan, jotka ensivaikutelmaltaan tuntuivat niin vapauttavilta. Tällaiset määritellyt maksimikokemukset - verrattuna niihin joita koetaan vapaammin ja yksityisesti suurten hengellisten johtajien ja mystikkojen toimesta -  ovat ennen kaikkea kokemuksia henkilökohtaisista päätelmistä. Sen sijaan, että ne stimuloisivat parempaa vastaanottavuutta ja "avoimmuutta maailmaan", ne rohkaisevat ottamaan taka-askelia jonkinlaiseen "sulautumiseen" - vetäytymiseen opilliseen ja organisaatiolliseen ekslusiivisuuteen, ja kaikki-tai-ei-mitään tunnemalleihin, jotka ovat tyypillisempiä lapsille kuin aikuisille.

Samankaltaisen ihmisen ympäröimänä on luonnollista kokea ihania ja kohottavia tuntemuksia, syntyy eräänlainen itseään ruokkiva pyörre. Kuten muidenkin tekniikoiden niin myös ryhmäkokemuksen synnyttämä euforia ei ole luonnostaan manipuloiva. Totalistinen uudelleen määrittely siirtää kuitenkin euforian tuntemukset uuteen viitekehykseen, joka näin voimistaa totalistisen organisaation otetta jäsenestä vieläpä väittäen, että vain ja ainoastaan kyseisellä organisaatiolla on monopoli näiden tuntemusten kokemiseen.

Ongelmallista jäsenen kannalta on, ettei hän välttämättä ymmärrä etteivät hänen kokemuksensa ole lainkaan uniikkeja hänen ryhmälleen vaan vastaavia kokemuksia koetaan lukemattomissa uskonyhteisöissä ympäri maailmaa. Entiset jäsenet saattavat kaivata kokemiaan tunne-elämyksiä vielä pitkänkin ajan kulutta sen jälkeen kun ovat jo jättäneet yhteisön. Karismaattisissa liikkeissä ei ole tavatonta kohdata jäseniä, jotka vuolaasti kertovat kuinka Jumala on täyttänyt heidät ja he pääsivät Jumalan avulla irti huumeista. Yhteisön synnyttämä euforia voi olla niin voimakas, että se pystyy korvaamaan huumeiden käytön synnyttämän euforian eli jäsen korvaa yhden riippuvuuden toisella, joten ei ole ihme jos yhteisöstä lähteneet kokevat konkreettisia "vieroitusoireita".

Kaikki eivät kuitenkaan pysty tuntemaan samoin eivätkä he näin ollen välttämättä koskaan koe tätä suunnatonta euforiaa. Jotkin osatekijät tosin avittavat lietsomaan tätä sisäistä paloa: Ideaalit, yksilöllisyyden kadottaminen ja transsitilat.

Ideaalit
Ajatus siitä, että on jollain tavalla yhtä totuuden kanssa antaa uskovaiselle vahvan tunteen turvallisuudesta ja ylivertaisuudesta muihin nähden. Tämä tunne elitismin kanssa on vahva jopa uskonyhteisöjen ulkopuolisissa tapahtumissa. Oli kyseessä sitten Pride -kulkueeseen osallistuminen tai rauhanmarssi niin pelkkä osallistuminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteinen kokemus ryhmän kanssa oikeassa olemisesta jonkin positiiviseksi kokemansa asian ajamiseksi riittää synnyttämään voimakkaita positiivisia tuntemuksia.

Yksilöllisyyden kadottaminen
Leimautuminen ryhmään ja sen pseudopersoonan omaksuminen synnyttää voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen yhteisön jäsenten välille. Tunne oman yhteisön erityislaatuisuudesta korostuu mitä enemmän pseudopersoonallisuus korvaa jäsenen omaa identiteettiä. Oma arvo ja identiteetti uhrataan yhteisön hyväksi ja jäsen elää saadakseen ryhmältä tunnustusta uhrauksilleen.

Transsitilat
Rukoileminen, meditointi, laulaminen, tarinointi ja keskittymiseen tähtäävät tajunnantilat voivat myös kasvattaa koettua euforiaa. Tunteelliset tarinat noudattavat usein samaa kaavaa ensin syösten kuulijat synkkiin pelkoon, syyllisyyteen ja häpeään, josta heidät nostetaan korkeimmille huipuille loppuhuipennuksilla ja lupauksilla ikuisesta rakkaudesta.


Hengelliset euforian tunteet koetaan usein kehon ollessa stressitilassa esim. paaston tai väsymyksen seurauksena, jolloin suggestion ja rukouksen avulla kyetään synnyttämään helpommin muuntuneen tajunnantiloja. Muuntuneessa tajunnantilassa keskittymistä auttaakseen stressaantunut keho alkaa tuottamaan endorfiinejä, kehon omia opiaatteja. Endorfiinien tuottama helpotus kirkon totalistisen uudelleen määrittelyn seurauksena tulkitaan rituaalin käynnistämäksi Hengen interventioksi ja Jumalan rakkaudenosoitukseksi, joten luonnollinen kehon stressinlievitys saa uskonnollisen selityksen. John D. Goldhammer toteaakin kirjassaan "Under the Influence" näin:

Monet transsitilakäytännöt ovat erittäin addiktiivisia, tuottaen huumeidenkaltaisia tiloja ja illuusion hengellisestä pilvestä... Uppoutuminen ja täydellinen identifioituminen ryhmän ideologian kanssa paradoksaalisesti voikin olla 'maksimikokemus.'

Kolikon kääntöpuolella jäsen, joka ei kykene synnyttämään tätä sisäistä euforiaa itselleen, päätyy hengellisten johtajien syyttämäksi ja häpäisemäksi. Lifton jatkaa:

Ja jos maksimikokemusta ei synny, ideologinen totalismi kohdistaa väkivaltansa vieläkin laajemmin ihmisen potentiaaliin: se herättelee tuhoisia tunteita, tuottaa älyllistä ja psykologista ahdasmielisyyttä, ja riistää kaiken sen mikä on hienovaraista ja kekseliästä - välheellisella lupauksellaan poistaa juuri ne epätäydellisyydet ja ristiriidat, jotka määrittelevät ihmisyyden.

Jokaisen olisikin hyvä ymmärtää euforisten tuntemusten takana lymyilevät fysiologiset tekijät paremmin, eikä niinkään luottaa kirkon totalistisesti määrittelemään viitekehykseen. Maksimikokemukset ovat luonnollisesti aina kokijalleen positiivisia tapahtumia, riippumatta siitä syntyvätkö ne sisäisesti, ulkoisten kemikaalien (huumeet) välityksellä vai uskonyhteisön manipuloinnin seurauksena. Ulkoisten kemikaalien tai yhteisön ohjaaman ja märrittelemän tunne-elämyksen sijaan maksimikokemusten kuitenkin tulisi olla autenttisia. Maksimikokemusten tulisi ohjata yksilöä kohti omaa sisäistä autenttisuutta eikä ulkoisten kemikaalien tai uskonyhteisön manipuloinnin johdolla kohti riippuvuutta ja kyseenalaistamatonta kuuliaisuutta auktoriteettejä kohtaan. Uskontoriippuvuuden tunnusmerkkejä ovat:

• Uskonnolliset totuudet ovat mustavalkoisia
• Eristäytyminen ulkopuolisista
• Ajattelee, että "liha" ja/tai maailma ovat pahoja
• Pakkomielteinen uskonnollisten rituaalien, tapojen ja palvelusmenojen noudattaminen
• Runsas paastoaminen
• Kuulee viestejä Jumalalta
• Tuomitsee muita, käyttäytyy vihamielisesti epäuskoisia kohtaan
• Aivopesu, yrittää toistuvasti käännyttää perheenjäseniä ja ulkopuolisia ystäviä
• Puhuu uskonnosta ja Jumalasta pakkomielteisesti, lainaa jatkuvasti pyhiä kirjoituksia
• Ideologiset ristiriidat uskonnon ja sairaanhoidon sekä kouluopetusten välillä
• Vaientaa itsenäisen ajattelun, kyseenalaistamisen ja epäilykset
• Näkee seksuaalisuuden likaisena tai pahana
• Ei hyväksy kritiikkiä
• On kireä, sairastaa usein, kärsii syömishäiriöistä, masennuksesta tai ahdistuksesta
• Tuijottaa usein "jää näkö päälle," siirtyy transsitiloihin
• Epävakaa persoonallisuus

Kaikki tunnusmerkit eivät luonnollisesti toteudu jokaisen kohdalla, mutta mitä useampi toteutuu niin sitä todennäköisemmin henkilö on riippuvainen uskonnosta. Riippuvuudet niiden laadusta riippumatta eivät koskaan ole positiviisia, koska ne kontrolloivat ja rajoittavat elämää vaikka ne kykenisivätkin tuottamaan kokijalleen euforisia kokemuksia.