Uskonnollinen manipulointi - Ripittäytyminen

Ripittäytyminen ei ole oikeastaan termi jota MAP-kirkossa käytetään, vaikka syntien tunnustamista ja katumusta edellytetään jäseniltä osana syntien sovittamista. MAP-kirkko määrittelee itsensä ainoaksi oikeaksi väyläksi syntien anteeksisantamiselle. Julistaessaan itselleen monopoliaseman tähän toimintaan uskovalle jäsenelle ei jää enää muita vaihtoehtoja kuin noudattaa kirkon määrittelemää katumus- ja anteeksiantoprosessia.

Itsessään omien pahoiksi kokemiensa tekojen ja salaisuuksien jakaminen jonkun luotetun henkilön kanssa ei ole ongelma, se voi olla jopa hyväksi omalle mielenterveydelle. Ongelmaksi se muodostuu kun synnin ja sovituksen määrittelee sama toimija. Vielä vakavammaksi ongelma muodostuu jos luotettavaksi uskottu osapuoli käyttää näin saatua tietoa alistaakseen, häpäistäkseen ja noyryyttääkseen salaisuuksiaan jakanutta henkilöä eli käyttää synnintunnustuksissa saatua tietoa oman valtansa työkaluna. Robert Jay Lifton toteaa kirjassaan "Thought Reform and the Psychology of Totalism" (s. 425) seuraavasti:

Totalistisissa käsissä ripittäytymisestä tulee heikkouksia hyväksikäyttävä väline sen sijaan, että sillä tarjottaisiin helpotusta.

MAP-kirkossa kirkko johtajineen määrittelee tasovaatimukset ja sen mikä on syntiä, eli synnyttää tunnustuksen motivaationa toimivan syyllisyydentunnon. Kirkko johtajineen määrittelee myös sovituksen, sen mitä vaaditaan anteeksisaamiseen ja synnintunnosta vapautumiseen. Koko prosessi kieppuu suljetussa ympyrässä, jossa rikoksen, tuomion ja sovituksen määrittelee ja jakaa sama taho. Synniksi ja Jumalan käskyksi voidaan määritellä mielivaltaisesti melkeimpä mitä vain varsinkin MAP-kirkon kaltaisissa liikkeissä, jotka väittävät saavansa jatkuvaa ilmoitusta Jumalalta ja/tai joissa johtajien auktoriteettiä ei saa kyseenalaistaa.

Margaret Singer toteaa kirjassaan "Cults in Our Midst" (s. 72):

Ripittäytymisellä ohjataan jäsenet paljastamaan mennyttä ja nykyistä käytöstä, yhdeydenpitonsa muihin ja ei toivoittut tunteet, näennäisesti helpottamaan oloaan ja vapautuakseen taakasta. Kuitenkin paljastettuja asioita käytetään edelleen muokkaamaan ja synnyttämään yhtenäisyydentunnetta ryhmän kanssa ja erkaannuttamaan ulkopuolisista. Kerättyä informaatiota voidaan käyttää jäsentä vastaan, jotta hän tuntisi olonsa syyllisemmäksi, voimattomammaksi, pelokkaammaksi sekä pohjimmiltaan tuntisi tarvitsevansa kulttia ja johtajien hyvyyttä.

Koko rakennelma voimistaa jäsenen riippuvuussuhdetta yhteisöön. Tunteakseen itsensä hyväksi jäsenen tulee toimia ohjeiden mukaan, ottaa kaste, katua syntejään, tunnustaan syntinsä piispalle. Jäsenen tuntemukset omasta hyvyydestä muokkautuvat riippuvaiseksi kuuliaisuudesta organisaation keinotekoisille käyttäyttymissäännöille ja sääntöjä rikkoessaan yhteisön näennäisestä sen tarjoamasta synninpäästöstä ja lohdutuksesta.

Kirsikkana kakun päällä komeilee luonnolisesti ajatusrikos, jossa ihmisen katsotaan olevan vastuussa mieleen putkahtelevista ajatuksistaan, jotka Jumala näkee. Kun omia ajatuksiaankaan ei voi pitää omana tietonaan niin ihmiseltä on riisuttu viimeisetkin yksityisyyden rippeet.

Elämän kirja - Eräässä mielessä elämän kirja on ihmisen ajatusten ja tekojen summa — hänen elämänsä kirja. Pyhistä kirjoituksista ilmenee kuitenkin, että uskollisista pidetään myös taivaallista kirjaa, jossa on heidän nimensä ja jossa kerrotaan heidän vanhurskaista teoistaan.

Ei siis ole ihme jos jotkut jäsenet ahdistuvat heidän uskoessaan taivaissa pidettävän kirjaa heidän jokaisesta ajatuksestaankin. Tuntiessaan syyllisyyttä omista ajatuksistaan ja mahdollisesti rientäessään tunnustamaan ajatussyntejään hengellisille johtajilleen jäsenet ovat luovuttaneet totaalisesti kaikki henkilökohtaiset oikeutensa kirkolle. Lifton jatkaa (s. 427):

Jokaiselle syntyy pysyvä ristiriita siitä mitä pitää omana tietonaan ja mitä jakaa, tavat joilla jakaa vähäisemmät salaisuudet suojellakseen tärkeämpiä; omat rajat salaisuuksien ja tunnettujen, julkisten ja yksityisten asioiden välillä hämärtyvät.
Lopulta ripittäytymiskultti tekee lähes mahdottomaksi ylläpitää järkevää tasapainoa omanarvontunnon ja nöyryyden välillä.

 MAP-kirkossa ripittäytymiseen suorastaan käsketään.

OL 19:20 Ja nyt, minä jälleen käsken sinua tekemään parannuksen, jotten minä nöyrryttäisi sinua kaikkivaltiaalla voimallani, ja tunnustamaan syntisi, jottei sinun tarvitse kärsiä näitä rangaistuksia, joista olen puhunut ja joista olet maistanut vähimmässä, aivan niin, vähäisimmässä määrin silloin, kun minä otin pois Henkeni.

Monissa muissakin mormonikirkon teksteissä kehotetaan ripittäytymään, joskaan ei ehkä ihan yhtä voimakkain sanakääntein. Ripittäytyminen itsessään toimii sekä pelotteena, että rangaistuksena. Monesti pelkästään ajatus oman sisäisen, mahdollisesti omista ajatuksistaan seuranneen,  syyllisyyden tunnon purkaminen seurakunnan piispalle toimii häpeäntunteiden laukaisijana. Seksuaalisuuteen liittyvien syntien, jotka MAP-kirkossa lasketaan kaikkein vakavampien syntien joukkoon, tunnustuksen synnyttämä häpeä on murskaava.

MAP-kirkossa jäsenten ei edes tarvitse tuntea oloaan syntisiksi ja siten etsiä aktiivisesti helpotusta mieltä kalvavaan syyllisyyden tunteisiin päätyäkseen tilanteeseen, jossa heidän odotetaan tunnustavan syntejään. Seurakunnan johtajat, joskus myös vaarnan johtohenkilöt, haastattelevat säännöllisesti jäseniä. Kirkossa on temppelisuositushaastatteluja, kymmenyshaastatteluja, pappeushaastatteluja, haastatteluja eri kirkon tehtäviin valintojen yhteydessä jne. joissa kaikissa jäseniltä kysellään ja odotetaan tunnustavan syntejä. Myös jotkin perheiden isät haastattelevat omia lapsiaan ja utelevat heidän syntejään. Seurakuntien ja vaarnojen johtohenkilöt voivat kutsua jäseniä haastateltavakseen kotikäyntiraporttien perusteella. Syntejään tunnustavilta jäseniltä usein myös kysellään mahdollisia "rikoskumppaneita" etenkin jos kyse on seksuaalisesta kanssakäymisestä toisen henkilön kanssa, jolloin toisen ollessa kirkon jäsen myös hänet kutsutaan tunnustamaan syntinsä.

Syntejä tehnyt jäsen joutuu kurinpitotoimien kohteeksi. Kurinptotoimet voivat vaihdella kehotuksista välttää syntiä aina kirkosta erottamiseen. Kakkein vakavimpien syntien, murha, sukurutsa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja harhaoppisuus, kyseessä ollessa kutsutaan kokoon kurinpitoelin. Kurinpitoelin koostuu aina useammasta miehestä, joten tieto synnistä leviää aina vakavan rikkeen seurauksena laajemman joukon tietoon, joskaan yleistä rippisalaisuutta ei muutenkaan MAP-kirkossa ole vaikka monesti annetaan ymmärtää kahdenvälisten keskustelujen olevan luottamuksellisia.

Oman syyllisyyden tunnon purkamiseksi asioiden jakaminen voi olla positiivinen asia, mutta se ei toimi jos siihen painostetaan tai suorastaan käsketään yhteisön toimesta. Kannattaa olla hyvin tarkkana siitä kenen kanssa ja mitä yksityisasioitaan loppujenlopuksi jakaa. Motiivit omien sisäisten ongelmien jakamiseen olisi syytä lähtökohtaisesti syntyä sisäisestä tarpeesta, ei kirkon kaltaisen ulkoisen auktoriteetin sanelemana ja edellyttämänä.