Paaavalin alkuseurakunta osa III

Ensimmäinen kirje korinttilaisille tarjoaa laajemman näkymän hieman kehittyneempään oppiin kuin ensimmäinen kirje tessalonikalaisille. Ensimmäinen kirje korinttinlaisille esittää myös kuvan kirkosta, joka on jakautunut useampiin seurakuntiin, joissa esiintyy opillisia ja käytäntöjen eroja sekä sisäisiä ristiriitoja.

1 Kor 1:10 Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. 11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. 12 Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13 aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. 14 Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. 15 Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi. 

Paavali toteaakin, ettei erilaisilla käsityksillä ja käytännöillä ole juuri lopputuloksen kannalta merkitystä sikäli kun perustukset ovat kunnossa. Paavali ei siis julista yhtä ainoaa oikeaa oppia ja käytäntöjä vaan hyväksyy myös muiden Jeesuksesta saarnaavien opilliset näkemykset ja rituaalit todetessaan kuinka kaikki lopulta ratkeaa tuomionpäivänä ja kuinka uskovat pelastuvat, vaikka eivät nyt ihan siihen oikeimpaan seurakuntaan kuuluisikaan. Tämä Paavalin opetus ei varmasti ole kovin mieluisa lahkoille ja kulteille, kuten esim. mormonikirkko, jotka opettavat olevansa se ainoa oikea pelastuksen tarjoaja. Mormonikirkon uskonkappaleissa 3-5 esitetyt ajatukset ovatkin olleet Paavalille tuntemattomia.

Paavali toistaa ja painottaa myös edelleen samaa, mitä saarnasi ensimmäisessä kirjeessä tessalonikalaisille, kuinka apostolit elävät köyhyydessä kulkien puolialastomina ansaiten oman elantosa kättensä työllä (1 Kor 4:12). Paavalin apostolinen sananjulistus köyhyydessä itseasiassa näyttää noudattavan sitä, mitä Juha Molari toteaa vätöskirjassaan Q-lähteestä välittyvästä kuvasta Jeesuksen opetuksista.

Q-evankeliumi sanoo happamat maalliselle omistamiselle, luokittelee ihmiset susiin ja lampaisiin sekä moittii miestä kelvottomaksi jo sillä perusteella, jos tämä mies kävi hautaamassa isänsä eikä lähtenyt välittömästi köyhyyteen antautuen Jumalan valtakunnan elonkorjuuseen, paljain jaloin ja ilman kukkaroa.

Vaikka kirjeen neljännessä luvussa Paavali korskuu köyhyydellään ja sillä ettei ota seurakuntalaisilta aineellista omaisuutta niin 1 Kor 9:ssä hän kuitenkin jo näyttää vihreää valoa, että apostoleilla olisi oikeus saada elantonsa sananjulistuksesta. Näin hän tuli avanneeksi oven varojen keräämiselle seurakuntalaisilta saarnamiehille ja mitä ilmeisimmin muutti aiempaa oppia ja Q-lähteen sanomaa aiheesta.

Kirjeen antama kuva Korintin seurakunnista kertoo jäsenistön koostuvan jo useilta eri tasoilta yhteiskunnan hierarkiasssa. Monet jäsenet ovat kouluttamattomia, mutta joukossa on myös joitakin, jotka ovat selkeästi yhteiskuntahierarkiassa korkeammissa asemassa koulutuksen, virkojen tai syntyperänsä puolesta. Ristiriidat jäsenistön kesken ovat oletettavasti seurausta juuri siitä, että paremmin koulutetulilla on hyvin erilaiset näkemykset maailmasta suurimman osan kirkosta muodostavan rahvaan kanssa. Ensimmäisen kirjeen korinttilaisille keskeiset teemat käsittelevät seuraavia aiheita:

1. Kuolleiden ylösnousemus
2. Seksuaaliset suhteet
3. Jäsenten väliset riidat
4. Ruoka
5. Herran ateria (ehtoollinen)
6. Naisen asema
7. Pyhän Hengen lahjat

Kuolleiden ylösnousemus
1 Kor 15 käsittelee ylösnousemusta laajemmin kuin varhaisempi kirje tessalonikalaisille. Arvatenkin Korintin seurakuntalaisilla on ongelmia ymmärtää mistä tässä opissa on kyse ja korinttilaisille kirjoitetussa kirjeessä kuvattu oppi onkin kehittynyt tessalonikalaisille kuvatusta melkolailla toisenlaiseksi, mikä kielii oppiin tehdyistä muutoksista. 1 Kor 15:35-49 kuvaa varsin yksityiskohtaisella tavalla ruumiin ylösnousemusta, mutta Paavalin oppia tässäkohdin ymmärtää paremmin jos tutustuu varhaisiin juutalaisiin mysteereihin, joista mm. Danielin kirjan kaltaiset apokalypsitekstit ammentavat. Aikalaisille mysteereille oli tyypillistä, että ne uskoivat maailmankaikkeuden muodostuvan useasta tasosta ja olennot saattoivat siirtyä tasolta toiselle. Paavalin ensimmäinen kirje korinttilaisille ilmentää tätä uskomusrakennelmaa selittämällä seurakunnan jäsenille kuinka ylösnousemus ei tarkoita kuolleen fyysisen kehon ylösnousua vaan hengellisen kehon ylösnousemista. Siinä missä tessalonikalaisille aiemmin Paavalin voidaan päätellä opettaneen fyysisen kehon ylösnousemusta niin nyt koko ylösnousemus onkin eräänlainen muuntuminen fyysisestä hengelliseen, maallisesta taivaalliseen.

1 Kor 15:50 Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta. 51 Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, 52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.

Fyysinen ylösnousemus ja lihallisen kehon pääsy Jumalan valtakuntaan on suorastaan kielletty. Pasuunan soidessa jokainen uskova ja uskovaisena kuollut saa katoamattomana henkiolentona paikkansa Jumalan valtakunnassa. Opillisesti koko metafyysiikka on kirjoitettu tähän kirjeeseen siis uudelleen ja Paavali näyttää omaksuneen ainakin mielen ja kehon dualismin kreikkalaisten filosofien metafysiikasta.

Seksuaaliset suhteet
Ensimmäinen kirje korinttilaisille käsittelee seksualisuuteen ja ihmisuhteisiin liittyviä kysymyksiä parissakin kohdassa. Kirjeen viidennessä luvussa mm. ilmenee jonkun makaavan äitipuolensa kanssa, minkä Paavali tuomitsee kovin sanakääntein todeten, etteivät edes pakanat tee niin.
Paavali jatkaa viidennessä luvussa siveettömän elämän tuomitsemista kehottaen seurakuntalaisia sulkemaan ulos yhteisöstä ne, jotka eivät elä yhteisön siveellisyyskäsitysten mukaan, mutta samalla kehottaa olemaan tuomitsematta ulkopuolisia.

Kuudennessa luvussa Paavali tuomitsee prostituoitujen palveluja käyttävät jäsenet ja suoranaisesti käskee pidättäytymään tällaisesta toiminnasta.

Seitsemännessä luvussa Paavali toteaa selibaatin olevan suotavaa, joskaan ei pakollista. Mikäli seurakuntalaiset eivät kykene elämään Paavalin esimerkin mukaan selibaatissa niin heidän tulee olla sukupuolisessa kanssakäymisessä ainoastaan oman puolisonsa kanssa. Puolisoiden välinen seksuaalinen kanssakäyminenkin olisi hänen mukaansa rajoitettava minimiin, jotta he voisivat keskittyä rukoukseen. Selvää on, että perheen perustaminen ja lasten hankinta ei ole ollut Paavalin alkuseurakunnassa kovin tärkeää ja avioeron jälkeen uudelleen naiminen ei ollut suotavaa. Jakeet 25-31 linjaavat kuinka avioituminen itseasiassa johtaa Paavalin mielestä ahdinkoon.

28 Mutta jos menetkin naimisiin, et tee väärin. Ja jos naimaton nainen menee naimisiin, hänkään ei tee väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää. 29 Sanon teille, veljet: aika on käymässä vähiin. Siksi niidenkin, joilla on vaimo, on nyt elettävä kuin heillä ei vaimoa olisikaan, 30 surevien on oltava kuin he eivät surisi ja iloitsevien kuin eivät iloitsisi; niiden, jotka ostavat jotakin, on oltava kuin eivät saisi pitää ostamaansa, 31 ja niiden, jotka käyttävät hyödykseen sitä mitä tässä maailmassa on, on oltava kuin eivät saisi siitä mitään hyötyä. Tämä nykyinen maailmamme on näet katoamassa.

Paavalin alkuseurakunnassa painopiste on siis ollut hyvin kaukana mormoniopin perhekeskeisyydestä tai vanhoillislestadiolaisista suurperheistä. Paavalin näkemyksen mukaan apokalyptinen loppu koittaa niin pian, ettei perhettä ja lapsia yksinkertaisesti kannata enää hankkia. Jakeisa 36-38 Paaavali vielä toteaa kuinka parasta olisi jos vaimo pysyisi neitsyenä tai mikäli mahdollista jättää kokonaan avioitumatta. Kehotuksen sisällön ymmärtää paremmin kun muistaa miten avioliitot aikoinaan olivat järjestettyjä. Avioliitoilla lujitettiin perhekuntien välisiä suhteita, joten avioliiton poliittinen ulottuvuus on Paavalin opissa edelleen mahdollinen, mutta seksuaalisen puolen Paavali pyrkii estämään.

Jäsenten väliset riidat
Korintissa on kirjeestä päätellen useampia paikkoja joissa seurakuntalaiset kokoontuvat eli kyseessä ei ole enää pieni yhdessä kodissa kokoontuva joukko ihmisiä. Seurakuntalaisten toisistaan poikkeavat sosiaaliset asemat käyvät myös hyvin ilmi.

1 Kor 6:1 Kun teidän keskuudessanne jollakin on riita-asia toisen kanssa, kuinka hän julkeaa viedä sen pakanoiden ratkaistavaksi? Miksi hän ei jätä sitä pyhien ratkaistavaksi?

Korintti oli kirjeen kirjoittamisen aikaan roomalainen siirtokunta, jossa noudatettiin roomalaista lakia ja käytäntöjä. Rahvaalla ei ollut käytännön mahdollisuuksia hakea itselleen oikeutta roomalaisista tuomioistuimista, sillä roomalaisessa tuomioistuimessa suosittiin varakkaampaa ja/tai korkeammassa sosiaalisessa asemassa olevaa lähes poikkeuksetta. On siis selvää, että seurakunnassa eri sosiaaliluokkien välillä oli erimielisyyksiä monissakin asioissa, jopa siinä määrin, että parempiosaiset veivät niitä roomalaisiin tuomioistuimiin. Näille riidoille Paavali haluaa kirjeellään laittaa pisteen ja samalla siirtää valtaa seurakuntien parempiosaisilta riisumalla heiltä roomalaisessa yhteiskunnassa aseman suomia etuja.

Ruoka
Ensimmäisen kirjeen korinttolaisille ruokaan liittyvät ohjeet vaativat myös laajempaa ymmärrystä ajan kulttuureista ja uskomuksista. 1 Kor 8 käsittelee epäjumalille uhrattua lihaa, mutta luku päättyy hieman omituisesti.

1 Kor 8:13 Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni.

Liha oli harvinaista ja kallista, eikä sitä ollut vapaasti tarjolla kaikille. Varsinkin rahvaalle lähestulkoon ainoa tarjolla ollut tapa saada lihaa oli osallistua uhrijuhliin temppeleissä. Uhrijuhlissa teurastettiin uhrieläin, josta sitten tietty osa uhrattiin polttouhrina kulloisellekin jumalalle, mutta loppu ruho jaettiin papiston ja uhrijuhlaan osallistuvien kesken. Näin osallistuja pääsi mahdollisesti osalliseksi uhrista ja uskomusten mukaan syömällä uhratun eläimen lihaa he pääsivät yhteyteen kyseisen jumalan kanssa. Toisinaan temppeleiden papisto myös myi uhrieläimen lihat lihakauppiaille saadakseen rahaa, joten lihakauppiailtakin ostettava liha oli hyvin todennäköisesti jollekin jumalalle uhrattua ja sitä kautta jonkin jumalan omaa.

  1 Kor 10:19 Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista. 20 Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. 21 Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. 22 Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?

Paavali siis tuomitsee epäjumalille uhratun lihan syömisen, jotteivät nämä epäjumalat (demonit) pääsisi ruoan kautta vaikuttamaan uskovaiseen.

Herran ateria (ehtoollinen)
1 Kor 11:17-34 antaa kuvan millainen Paavalin alkuseurakunnassa nautittava ehtoollinen on ollut. Ehtoollinen on ollut seurakunnan kokoontuminen, jossa on nautittu yhteinen ateria. Arvatenkin seurakunnassa on ollut epätietoisuutta siitä miten tätä ateriaa tulisi nauttia ja jakaa osallistujien kesken kun Paavali huomauttaa joissain kokoontumisissa osallistujien syöneen omia ruokiaan ja juomiaan. Paavalin opettama ehtoollinen on mitä ilmeisimmin tarkoittanut jonkinlaisia nyyttikestejä, joihin jokainen jäsen on tuonut kykynsä mukaan ruokaa ja juomaa ja joka sitten tuli jakaa tasapuolisesti kaikkien osallistujien kanssa. Osallistujien saapumisajatkin kokoontumisiin näyttävät vaihdelleen, arvatenkin osallistujien erilaisten yhteiskunta-asemien takia, Paavalin ohjeistaessa jakeessa 33 odottamaan kaikkein saapumista ennen aterian aloittamista.

Koska juutalaiseen perinteeseen kuului, että uhrit jumalalle voitiin suorittaa vain Jerusalemin temppelissä, johon siis lainkuulaisen juutalaisen odotettiin tuovan kymmenyksensä, jotka hän sitten nautti uhrijuhlassa temppelin pappien ja perheensä kanssa, niin varsinaista temppeliuhrausta Israelin Jumalalle ei voitu tehdä muualla. Paavali näyttää kuitenkin oivaltaneen, että seurakunnalla on hyvä olla joku vastaava ruoka kuin temppeleiden uhrijuhlat, jotta ihmiset kiinnostuisivat yhteisöstä. Mikäpä sen paremmin olisikaan houkutellut aikalaisia ihmisiä paikalle, etenkin rahvasta, kuin tarjolla oleva ateria?

Nykyisin kirkoissa ja seurakunnissa tarjottava ehtoollinen on selkeästi hyvin kaukana Paavalin alkuseurakunnan ehtoolliskäytännöistä. Lähimmäksi kaiketi pääsevät joidenkin uskonyhteisöjen kodittomille suunnatut soppakeittiöt.

Naisen asema
1 Kor 11:1-16 antaa seurakunnalle ohjeita naisen asemasta ja pukeutumisesta. Pitää muistaa, että aikalaisen näkemyksen mukaan nainen oli miehensä omaisuutta. Roomalaisesa yhteiskuntajärjestyksessä mies oli perhekunnan patriarkka, jonka alle hierarkiassa muut asettuivat ja joihin perhekunnan patriarkalla oli absoluuttinen valta (mm. hänellä oli oikeus niin halutessaan tappaa tai myydä lapsensa orjiksi). Tämän saman hierarkian Paavali myös kopioi alkuseurakuntaan arvatenkin välttääkseen suurempia konflikteja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Paavalin näkemyksen mukaan nainen, joka rukoilee paljain päin on häpeäksi miehelleen. Kielellisesti Paavali vertaa paljaspäin rukoilevaa naista kaljuksi ajettuun päähän, joka aikalaisessa kulttuurissa oli suurimpia nöyryytyksiä ja käytännössä orjan tunnus. Naisen asema Paavalin alkuseurakunnassa seuraakin aikalaisia roomalaisia käytäntöjä, joskin seksiin liittyvät siveellisyysvaatimukset vähensivät merkittävästi naisten raskauksia ja näin ollen riskiä kuolla synnytyksissä, mikä on ollut aikalaisille naisille varmasti iso ja merkittävä muutos.

1 Kor 14:23 vielä paimentaa naisia olemaan hiljaa seurakunnassa ja esittämään kysymyksensä oman perhekuntansa patriarkalle kotona, joten Paavali edelleen vahvistaa roomalaista patriarkaalista perhejärjestystä seurakunnissaan.

Pyhän Hengen lahjat
1 Kor 12 esittelee Paavalin alkuseurakuntaan Pyhän Hengen armolahjat. Paavali julistamat armolahjat ilmenevät kaikki siten, että ne ovat hyödyksi yhteisölle.

4 Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. 5 Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. 7 Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.

Erilaiset armolahjat eivät kuitenkaan tee seurakunnan jäsenistä eriarvoisia.

21 Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." 22 Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. 23 Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. 24 Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, 25 jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. 26 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

1 Kor 14 toteaa kuinka kuka tahansa mies voi profetoida, puhua kielillä tai parantaa, eivätkä armolahjat olleet millään tavalla sidoksissa pappeusasemaan seurakunnassa. Jos joku profetoi niin muilla oli lupa arvostella, jos joku puhui kielillä niin toisen tuli tulkita jne. Koko seurakunta siis osallistui ja kerrallaan vain kaksi tai kolme olivat samanaikaisesti äänessä. Kaavamaiset keskusjohtoiset oppikäsitykset ja toimitukset eivät siis näytä kuuluneen Paavalin alkuseurakunnan toimintatapoihin ja uskomuksiin. Helena Ronkainen toteaa pro gradussaan:

Myös Korintin seurakunnan toimijat hyödyntävät ekstaasi- ja transsitiloja. Paavalin mielestä Korintin seurakunnan tulee integroitua sisäisesti, mutta seurakunnan yhteisten kokoontumisten tulee olla sellaisia, että ne ovat myös ulkopuolisten ymmärrykselle sopivia. Uskonnollisuudessa korinttilaisten tulee keskittyä kollektiivisuuteen: siihen, mikä rakentaa seurakuntaa. Korintissa tulee Paavalin mielestä hyödyntää tulkitsemattoman glossolalian sijaan profetointia ja tulkittua glossolaliaa. Nämä vastaavat Winkelmanin mallissa meedioiden roolia. Paavalin suositus uskonnollisesta toimijuudesta Korintin seurakunnalle on kuitenkin jännitteinen: näitä meedion rooliin kuuluvia tehtäviä tulisi toteuttaa osittain shamaanin roolista käsin. Paavali edellyttää, että kielilläpuhuva hallitsee itseään ja tajunnantilojaan. Meedioiden roolissa transsit ovat spontaaneja ja hallitsemattomia. Shamaanin roolissa henkilö pystyy hallitsemaan itseään ja tajuntaansa.

Nykyisissä uskonliikkeissä karismaattiset saarnamiehet hyödyntävät voimakkaasti joukkohypnoosia ja transsitiloja, joilla he lietsovat yleisönsä uskonnolliseen hurmokseen. Tällainen karismaattisuus on kuitenkin marginaali-ilmiö nykyisissä uskonliikkeissä, vaikka Paavalille juuri tämä toimintamalli Ronkaisen pro gradun perusteella on ollut keskeinen.

Ensimmäinen kirje korinttilaisille on paimenkirje kirkolle, jossa samassa kaupungissa kokoontuvat kotiseurakunnat ovat aloittaneet dialogin oikeasta opista. Estääkseen seurakuntien välisten riitojen syntymistä Paavali joutui käsittelemään monenlaisia aiheita, joista ensimmäisessä kirjeessä tessalonikalaisille ei ollut minkäänlaisia viittauksia. Kun seurakuntiin on tullut mukaan paremmin koulutettuja ihmisiä on oppeja jouduttu muokkaamaan, koska samat alkeelliset selitykset, jotka aiemmin ovat ehkä toimineet, eivät enää vakuuta kaikkia. Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille välittyvä kuva alkuseurakunnasta ei siis ollut vähäisimmissäkään määrin yhtenäinen joukko samanmielisiä uskovaisia vaan kirjava joukko, jossa esiintyy myös sisäisiä ristiriitoja. Paavalin viesti keskinäisille erimielisyyksille opista on selkeä: "Älkää kinastelko kuka seuraa ketä ja mikä opetus on se oikea, kyllä Jumala sitten ratkaisee ongelmat kun apokalypsi tulee." Samalla teologia näyttää ottaneen merkittäviä metafyysisiä kehitysaskelia kun fyysisen ruumiin ylöstempaus pilviin on vaihtunut apokalypsin käynnistämään muutokseen ajallisesta fyysisestä ruumiista ajattomaan hengelliseen ruumiiseen.

Paavalin alkuseurakunta osa II

Apokalyptinen maailmanlopun odostus, jota VT:n Danielin kirja julistaa, muodostaa siis Paavalin opillisen ytimen kuten totesin edellisen kirjoitukseni lopussa. Kirjoittaessaan kirjeitään Paavali ei tiennyt tai edes aavistellut kirjoittavansa tekstiä, joka kanonisoitaisiin innoitetuiksi pyhiksi teksteiksi, joten ehkäpä ei ole myöskään aiheellista lukea hänen tekstejään sellaisina vaan juuri sellaisina kuin Paavali ne kirjoitti: kirjeinä ja kirjeenvaihtona hänen ja seuraajien välillä etsimättä niistä sen kummempia piilomerkityksiä.

Paavalin omakätisistä kirjeistä vanhin, ensimmäinen kirje tessalonikalaisille, raottaakin ikkunaa niihin oppeihin, joita varhaisimmat Paavalin seuraajat hänen suustaan kuulivat ja joihin he uskoivat.

1 Tess 1:8 Teidän keskuudestanne on Herran sana kaikuinnut Makedoniaan ja Akhaiaan, onpa uskonne Jumalaan tullut tunnetuksi kaikkialla muuallakin. Meidän ei tarvitse siitä puhua, 9 sillä kaikki kertovat, mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa 10 ja odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta.

Tässä on Paavalin sanoma Tessalonikan seurakunnalle pähkinänkuoressa. Paavali on Tessalonikassa käydessään saarnannut kuinka ihmisten tulee luopua kuolleiden idolien palvonnasta ja polyteismistä sekä kääntyä oikean elävän Israelin Jumalan palvelijaksi odottamaan Jumalan Poikaa, joka pelastaa häneen uskovat hyvin pian maailmaan lankeavalta Jumalan vihalta.

Kirjeen viimeisessä luvussa Paavali vielä tähdentää ja muistuttaa seurakuntaansa välittömässä lähitulevaisuudessa vaanivasta Jumalan vihan vuodatuksesta.

Seurakuntalaisten välisistä suhteista Paavali opetti näin..

1 Tess 4:1 Sitten vielä, veljet! Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. 2 Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet.3 Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! 4 Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. 5 Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.6 Kukaan ei saa pyrkiä hyötymään veljensä kustannuksella. Herra rankaisee kaikesta sellaisesta, niin kuin olemme teille sanoneet ja teroittaneet mieleenne. 7 Jumala ei näet ole kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää. 8 Sen tähden se, joka kääntää selkänsä näille ohjeille, ei käännä selkäänsä ihmiselle vaan Jumalalle, joka antaa teihin Pyhän Henkensä.

..mikä on ollut aikalaisille kreikkalaisille varmaankin melkoisen oudolta kuullostava asia. Paavalin oppien mukaan seksuaaliset halut vaivaavat pakanoita ja vapaa omien seksuaalisten halujen toteuttaminen on syntiä. Ymmärtääkseen mitä Paavali tarkoittaa jakeessa 6 pitää muistaa kuinka roomalaisen oikeuskäsityksen mukaan nainen oli miehen omaisuutta. Näin ollen seksuaalinen kanssakäyminen muiden kuin oman naisen kanssa rinnastuu varastamiseen. Paavali siis opettaa kreikkalaisille seuraajilleen uudenlaista käsitystä, jossa miehen on pitäydyttävä seksistä muiden kuin oman vaimonsa kanssa.

Paavali myös kirjoittaa kirjeessään kuinka kreikkalaiset vainosivat Paavalin käännyttämiä.

1 Tess 2: 14 Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen. Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia.

Paavali ei itseasiassa mainitse ensimmäisessä kirjeessään tessalonikalaisille sanallakaan juutalaisia, joten oletettavaa on, että hänen Tessalonikassa oleva seurakuntansa koostuu yksinomaa pakanakäännynnäisistä, toisin kuin apostolien teot väittää.

Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille tarjoaa vielä mielenkiintoisen pilkahduksen ensimmäisiin Paavalin seuraajien uskomuksiin:

1 Tess 4:13 Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. 14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. 15 Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. 16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. 17 Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. 18 Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.

Sanamuodot paljastavat, ettei Paavali ollut saarnannut kuoleman jälkeisestä elämästä käydessään Tessalonikassa sillä tässä kohdin hän esittää asian uutena, ei niinkään muistutuksena kuten jotkin muut kirjeessä käsitellyt asiat. Voidaan siis spekuloida, että joku seurakunnan jäsen on mahdollisesti kuollut tai kuolemaisillaan ja aihetta on kysytty Timoteukselta, joka kirjeen mukaan on juuri palannut Tessalonikasta Paavalin luokse Ateenaan. Mitä ihmisille tapahtuu kuoleman jälkeen ei siis ollut Paavalin saarnaaman opin keskiössä lainkaan kun hän saarnaamisensa pakanoille aloitti ja tässä on esitelty seurakunnalle uusi oppi kuolleiden ylösnousemuksesta. Tämä asettaa kysymyksen: Keksiikö Paavali jatkuvasti uutta sitä mukaa kun seuraajat esittivät kysymyksiä? Uskovina kuolleiden herättäminen henkiin ja ylöstempaus pilviin kohtaamaan Herra on opillisesti ollut uusi ajatus tessalonkalaiselle seurakunnalle.

Ensimmäisessä kirjeessään tessalonikalaisille Paavali myös korostaa kuinka hän ja Timoteus ansaitsivat itse elantonsa saarnaamistyönsä ohessa. He eivät siis ottaneet vastaan tai pyytäneet seurakunnalta varoja itsensä elättämiseksi.

1 Tess 2: 9 Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa. Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne. 10 Te voitte todistaa, ja itse Jumala, että käytöksemme teitä uskovia kohtaan oli puhdasta, oikeudenmukaista ja moitteetonta.

Saman viestin omavaraisuudesta Paavali toistaa hieman myöhemmin.

1 Tess 4:11 Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte rauhallisesti, hoidatte omat asianne ja ansaitsette toimeentulonne kättenne työllä, niin kuin olemme käskeneet. 12 Näin te elätte ulkopuolistenkin mielestä nuhteettomasti ettekä tarvitse kenenkään apua.

Paavalin oppien mukaan jokaisen tuli siis elää rauhallisesti ja ansaita toimeentulonsa omalla työllään. Varojen kerääminen seurakunnalta johtajien ylläpitämiseksi ei ole kuulunut Paavalin alkuseurakunnan oppiin ja käytäntöihin ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Alkukirkon keskeinen sanoma mikä, sai ensimmäiset ihmiset liittymään seurakuntaan, on siis ollut nimenomaa pelastuminen pikaisesti koittavalta Jumalan vihalta ja tuholta. Tessalonikan alkuseurakunnan jäsenet eivät liittyneet mukaan päästäkseen osalliseksi kuolleiden ylösnousemuksesta, he eivät yksinkertaisesti odottaneet lainkaan kuolevansa. He uskoivat pelastetujen lentävän pilviin juhlimaan Jeesuksen kanssa kun Jumalan viha tuhoaa pahat ihmiset.

Nykykristityille ja kristillislähtöisille yhteisöille, kuten mormonismi tai Jehovan todistajat, ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille välittyvä käsitys alkukirkon uskomuksista ja opeista on varmasti hyvin vieras. Pelastuminen kuolemanjälkeiseen elämään ja sielun jatkumo paratiisiin, tai mormonismin terrestiseen, telestiseen tai selestiseen kirkkauteen, ovat olleet Paavalin alkuseurakunnan ensimmäisille jäsenille täysin vieraita heidän liittyessään yhteisön jäseniksi. Paavalin ensimmäiset seuraajat ovat uskoneet taivaista tulevaan vapahtajaan, joka säästää heidät maailmaa pian kohtaavalta Jumalan vihan vuodatukselta. Ensimmäisille jäsenille Tessalonikassa on korostettu myös sukupuolisesti puolisolleen uskollista elämää ja sitä kuinka jokaisen, ml. apostolien, tulee elättää itsensä kättensä työllä eikä vaatia ylläpitoa muilta.

Paavalin alkuseurakunta osa I

Mormonit kertovat ylpeillen kuinka heidän evankeliuminsa on palautettu evankeliumi ja kuinka kristikunta ajautui luopumuksen tilaan apostolien kuoltua. Näin sanomalla he yrittävät luoda mielikuvan kuinka alkuseurakunnassa olisi uskottu ja palvottu jumalia samalla tavalla kuin miten he nykyään palvovat. Väitteen paikkansapitävyyttä voi arvioida tutustumalla Raamatun Uudesta Testamentista löytyviin autenttisiin Paavalin kirjeisiin sekä aikakauden historiantutkimukseen. Nykypäivän historiantutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että Paavali on itse sanellut tai kirjoittanut seuraavat seitsemän kirjettä:

1. Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
2. Kirje galatalaisille
3. Ensimmäinen kirje korinttilaisille
4. Kirje filippiläisille
5. Kirje Filemonille
6. Toinen kirje korinttilaisille
7. Kirje roomalaisille

Muista Paavalin nimiin kirjoitetuista kirjeistä tutkijat eivät ole enää yksimielisiä ja joitakin kirjeitä valtaosa tutkijoista pitää muiden kuin Paavalin kirjoittamina niissä käytetyn kielen ja esiintyvien teemojen takia.

Kirjeet on yllä lueteltu aikajärjestykseen ja ensimminen kirje tessalonikalaisille on kirjoitettu n. vuonna 50 kun taas kirje roomalaisille on kirjoitettu n. vuonna 57. Näistä kirje roomalaisille on pisin ja teologisesti merkittävin kuvaten pitkälti kristinuskon perusteemat yhdessä tekstissä. UT:sta löytyvät muut tekstit on kaikki kirjoitettu näiden kirjeiden jälkeen, joten niiden kirjoittamiseen nämä kirjeet ovat olleet jo oletettavasti vaikuttamassa ja siten niissä esiityvät opit ovat kehittyneet näistä protokristillisistä teksteistä

Ymmärtääkseen millaista oppia Paavali saarnasi pitää ensimmäiseksi ymmärtää ensimmäisen vuosisadan juutalaisuutta. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden juuret voidaan sijoittaa Aleksanteri Suuren aloittamaan valloitettujen alueiden hellenisöinnin ja synkretismin aikaan. Hellenisöinnin seurauksena kaupunkien hallintokieli oli kreikka ja ylimystö omaksui kreikkalaisen kulttuurin elementtejä ja koulutuksen. Aikalaiset juutalaiset suhtautuivat ristiriitaisesti hellenisöintiin ja erirityisesti synkretismiin, mistä seurasi, että ryhmittymien välillä oli jatkuvaa kitkaa siitä miten paljon kreikkalaisia elementtejä juutalaisuuteen voidaan integroida menettämättä omaa identiteettiä. Ristiriitojen seurauksena syntyi lukuisia lahkoja, jotka kaikki julistivat omaa ainoaa oikeaa juutalaisuuttaan ja mm. yhden tällaisen ryhmän, joka suhtautui kielteisesti hellenisöintipyrkimyksiin, eristäytymisen seurauksena syntyivät myös kuolleen meren kääröt. Toinen merkittävä ryhmittymä, joka vastusti hellenisöintiä oli makkabealaiset, jotka onnistuivat jopa hetkellisesti makkabealaiskapinana tunnetun tapahtuman aikaan valtaamaan Jerusalemin kreikkalais-syyrialaisen kuningaskunnan vallan alta muutamaksi vuodeksi.Tätä aikakautta edustava teksti VT:ssä on Danielin kirja. Danielin kirjan ensimmäinen puolisko kertoo moraalitarinaa kuinka vieraan vallan alla olevien juutalaisten ei tule kumartaa vieraita jumalia, vaikka tarina on sijoitettu kirjoitusajankohtaan nähden kaukaiseen menneisyyteen. Danielin kirjan toinen puolisko on sarja näkyjä ja profetioita, joista luonnollisesti osa on jo tekstiä kirjoittaessa tapahtunut kuten mm. seuraava kohta:

8:20 Kaksisarvinen pässi, jonka näit, tarkoittaa Meedian ja Persian kuninkaita. 21 Vuohipukki on Kreikan valtakunta, ja suuri sarvi sen otsassa on valtakunnan ensimmäinen kuningas. 22 Sarven murtuminen ja tilalle nousseet neljä sarvea tarkoittavat, että siitä kansasta nousee neljä kuningaskuntaa. Niillä ei kuitenkaan ole ensimmäisen kuninkaan voimaa.

Näille hallitsijoille löytyvät vastaavuudet historiasta. Kreikan valtakunnan ensimmäinen kuningas oli Filippos II, Aleksanteri Suuren isä. Aleksanteri Suuren valtakunta lopulta murtui ja hänen kuolemansa jälkeen valtakunta jaettiin hänen neljän kenraalinsa kesken. Danielin kirjan luku 11 kertoo samaa tarinaa:

11:2 "Nyt kerron sinulle totuuden: Katso, Persialle on nouseva vielä kolme kuningasta, ja neljäs on hankkiva rikkautta enemmän kuin kaikki muut. Tultuaan rikkautensa avulla vahvaksi hän suuntaa kaiken voimansa Kreikan valtakuntaa vastaan. 3 Sitten nousee sankarikuningas, ja hänen valtansa on oleva suuri, ja hän tekee mitä tahtoo. 4 Mutta kun hän on noussut valtaan, hänen kuninkuutensa murtuu ja jakautuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Se ei siirry hänen jälkeläisilleen eikä ole enää niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Hänen valtakuntansa revitään hajalle, ja se joutuu vieraille, ei hänen jälkeläisilleen.

Sama historiallinen tarina siis toistuu Danielin kirjassa useaan otteeseen yhä uudelleen kerrottuna hieman eri metaforia käyttäen. Roomalaisetkin saapuvat näyttämölle luvun 11 jakeessa 30:

30 Lännestä tulevat laivat hyökkäävät hänen kimppuunsa, ja hän kääntyy peloissaan takaisin ja purkaa suuttumuksensa Pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suhtautuu suopeasti niihin, jotka hylkäävät Pyhän liiton.

Danielin kirja julistaa Pyhän liiton pitävät juutalaiset viisaiksi, joihin kirjan kirjoittajat luonnollisesti lukevat itsensä, ja hellenisöintiin taipuneet luopioiksi.

Danielin kirjan kirjoitusajankohta voidaan määrittää sen mukaan missä sen sisältämät "ennustukset" alkavat mennä pieleen, mikä tapahtuu luvun 11 jakeessa 42, jonka jälkeen Danielin kirja ennustaa pohjoisen kuninkaan Antiokhos IV:n valtaavan Egyptin, Libyan ja Etiopian, sekä ennustaa hänen kuolemansa Jerusalemin ja Välimeren välisellä alueella. Antiokhos IV ei onnistunut valtaamaan Egyptiä kokonaan, puhumattakaan Libyasta ja Etiopiasta ja hän kuoli Babyloniaan suuntautuneella sotaretkellä vuonna 164 eaa. Danielin kirja on siis kirjoitettu ennen kuin tieto Antiokhos IV:n kuolemasta Babyloniassa on saavuttanut kirjoittajan, sillä kirjoittaja ei tiedä miten Antiokhos IV:n tarina päättyi. Luvussa 12 Danielin kirja kuvaa apokalyptisen taivaallisen armeijan tulevan pelastamaan kansan eli teksi siirtyy historian kuvauksesta apokalyptiseen teologiaan, josta kumpuavat apokalyptisten kulttien ja lahkojen jumalallisen intervention ja maailmanlopun odotukset.

Kuten historia todistaa niin Danielin kirjan ihan nurkan takana vaanivaa apokalyptista interventiota ei koskaan tapahtunut, mutta tästä apokalyptisestä perinteestä ammensivat reilut sata vuotta myöhemmin monet apokalyptiset kultit ml. Paavalin muotoilema alkukristillinen oppi. Apokalyptinen uskonperinne siis syntyi vastavoimaksi kreikkalaisten valloittamillaan alueilla harjoittamalle hellenisöinnille ja synkretismille kun verrattain pieni ja merkityksetön juutalainen kansa jäi aikalaisten suurvaltojen temmellyksessä jalkoihin. Juutalaiset eivät tälla aikakaudella olleet politiikan päänäyttämöllä, eivätkä edes itsenäisiä. Juutalaisten unelmat itsenäisyydestä ja Tooran julistamasta Jerusalemista maailmankaikkeuden keskipisteenä kulminoituvat apokalyptisten kulttien odotellessa Danielin kirjassa luvattua Jumalalta tulevaa pelastusta, joka sijoittuu myös Paavalin opin keskiöön.

Joseph Smith jumalana

 Brigham Young 9.8.1859 julisti näin: (epävirallinen oma suomennokseni)

..yksikään mies tai nainen tältä taloudenhoitokaudelta ei voi koskaan päästä Jumalan selestiseen valtakuntaan ilman Joseph Smithin suostumusta. Siitä päivästä lähtien kun pappeus otettiin pois maailmasta kunnes kaiken loppu koittaa, jokaisella miehellä ja naisella täytyy olla hyväksyntä Joseph Smith juniorilta passina kartanoon, jossa Jumala ja Kristus ovat - minä teidän kanssanne ja te minun kanssani. Minä en voi sinne päästä ilman hänen suostumustaan. Hänellä on avaimet tuohon viimeisen taloudenhoitokauden valtakuntaan - avaimet henkimaailman hallitsemiseksi; ja hän hallitsee siellä voitokkaasti, sillä hän sai täydet valtuudet ja hohdokkaan voiton Saatanan voimista kun hän vielä oli lihassa, ja oli martyyri uskonnolleen ja Kristuksen nimelle, joka antaa hänelle täydellisimmän voiton henkimaailmasssa. Hän hallitsee siellä ylimpänä olentona piirissään, kapasiteetissaan ja kutsumuksessaan kuten Jumala taivaassa.

Brigham Young julisti puheessaan Joseph Smithin jumalaksi, ylimmäksi tuomariksi, joka valitsee selestiseen kuningaskuntaan Jumalan ja Kristuksen yhteyteen pääsevät ihmiset. Brigham Young ei kuitenkaan tainnut itse keksiä tätä oppia, sillä William Law, Nauvoo Expositorin perustaja ja Joseph Smithin toinen neuvonantaja vuosina 1841-1844 kirjoitti päiväkirjaansa 15.4.1844 seuraaaavasti (lanaus Grant Palmerin esseestä):

Konferenssi on päättynyt, Joseph ja muut opettivat joitain kaikkein harhaoppisimpia oppeja joita on ikinä kuultu. Kuten ... että Joseph Smith on jumala tälle sukupolvelle, että salaiset tapaamiset ovat kaikki laillisia ja oikein ja että kuningaskunta tulee perustaa kuningaskunnan mukaan (ja tietysti pitää olla kuningas) etc. etc.

William Law kirjoitti nämä sanat viidenkymmenen neuvoston (Council of Fifty) perustamiskokouksen jälkeen.Viidenkymmenen neuvosto oli teokraattis-poliittinen elin, jonka Joseph Smith perusti ja jonka johtoon hän nimesi itsensä ja otti tittelikseen maailman kuningas ja presidentti.

Viidenkymmenen neuvoston perustamiskokouksessa Joseph Smith on siis ilmeisesti julistanut itsensä jumalaksi kuten William Law päiväkirjaansa kirjoitti ja Brigham Young n. 15 vuotta myöhemmin pitämässään puheessa saarnasi kirkon jäsenille. Siinä missä kristityt luottavat Jeesuksen ristinkuoleman sovittavaan voimaan ja Jumalan armoon, mormoneilla, ainakin Brigham Youngin mukaan, portinvartijana toimii Joseph Smith, nuoruusvuosina ihmisiä huijannut pikkurikollinen jonka mopo lähti pahemman kerran keulimaan.

Onnellisuus

Onnellisuus, asia jota kaikki haluavat ja toivovat omaan elämäänsä, ei ole ihan niin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä konsepti kuin mitä äkkiseltään voisi kuvitella. Monet uskonnot asemoivat itsensä siten, ettei onnen ja onnellisuuden löytäminen ole mahdollista ilman uskoa, mutta ei sitä aiheen piirissä tehtyjen tutkimusten valossa ihan niin yksioikoisesti voi sanoa. Toki monissa tutkimuksissa on havaittu kuinka uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin hieman onnellisempia kuin uskonnottomat, mutta syyt tuskin ovat itse uskossa. 2000 -luvun yksi vaikutusvaltaisimmista psykologeista Martin Seligman on muotoillut oman teoriansa elementeistä, jotka vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen.

1. Positiiviset tunteet - subjektiivinen positiivinen kokemus
2. Sitoutuminen - samoin kuin tunteet, subjektiivinen kokemus, eräänlainen "flowtila"
3. Suhteet - ystävät, perhe, intiimit suhteet, sosiaaliset sidokset
4. Tarkoitus - tunne kuulumisesta johonkin itseään suurempaan
5. Saavutukset - tarkoituksen mukaisten tavoitteiden saavuttaminen, vaikka tavoitteen saavuttaminen ei tarjoaisi välttämättä positiivisia tunne-elämyksiä

Seligmanin teoriaa on helppo soveltaa uskontoihin ja näin pystyy selittämään miten ne vaikuttavat jäsenten onnellisuuden kokemukseen positiivisella tavalla. Uskonyhteisöissä jäsenet kokevat löytävänsä tarkoituksen elämälleen, kuuluvat yhteisön sosiaaliseen verkostoon, sitoutuvat yhteisöön ja voivat kokea jopa saavuttavansa jotain kun yhteisössä tarjotaan mahdollisuuksia tehtävien tekemiseen. Sikäli kun Seligmanin teoria pitää paikkansa on helppoa ymmärtää miksi tilastollisesti uskontojen jäsenet tutkimuksissa nousevat esiin lievästi onnellisempina uskonnon tarjotessa heille alustan, jossa monet onnellisuuteen positiivisesti vaikuttavat elementit ovat jo valmiiksi tarjolla.

Uskonnoilla ei kuitenkaan ole monopolia näiden elementtien suhteen ja jokainen voi löytää vastaavat elementit myös uskontojen ulkopuolelta. Monet kansalaisjärjestöt tarjoavat mahdollisuuksia yhteisölliseen toimintaan ja sitoutumiseen, sosiaalisia verkostoja sekä yhteisöllisiä tavoitteita. Monesti uskontojen ulkopulella toimivat avustusjärjestöt toimivat myös pyyteettömämmillä motiiveilla kuin uskonnot, joilla on usein voimakas tarve käännyttää kaikki ulkopuoliset jäsenikseen.

Uskonkriisiin joutuneet ja uskostaan luopuneet joutuvatkin usein kasvotusten sen tyhjyyden tunteen kanssa, jonka he kohtaavat luopuessaan uskonyhteisönsä sosiaalisista verkostoista, tehtävistä, elämän tarkoituksesta ja yhteisöllisestä sitoutumisesta. Internetin keskustelupalstoilla ei ole tavatonta löytää uskostaan luopuneiden kysymyksiä: "Mitä minä nyt teen kun elämä tuntuu niin tyhjältä?" Seligmanin teoriaa mukaillen uskonnostaan luopunut on menettänyt elämästään, jos ei nyt aivan kaikkia viittä niin, useamman onnellisuuden elementin, joille olisi löydettävä korvaavat vaihtoehdot. Pelkän uuden harrastuksen aloittaminen, esim. liittymällä urheiluseuraan, ei välttämättä riitä täyttämään tunne-elämään jäänyttä tyhjyyttä. Ehkäpä jokaisen uskonnostaan luopuneen olisikin tärkeää tunnistaa menettämänsä elementit ja koittaa löytää niille vastaavuudet toisaalta.

Kotiinpalaavat lähetyssaarnaajat

Neljäs elokuuta 2016 John Dehlin julkaisi facebookissa kuvan "sopimuksesta," jolla velvoitetaan kotiin palaavaa lähetyssaarnaajaa osallistumaan kirkon toimintaan ja pidättäytymään erossa kirkon ulkopuolisista ystävistään.


Nyt julkaistu paperi on melko raskauttavaa tekstiä. Mikäli et vielä lukenut aiemmin kirjoittamaani sarjaa uskonnollisesta manipuloinnista suosittelen tekemään niin nyt. Tässä "sopimuksessa" kulminoituu konkreettisella tavalla monet [manipulointitekniikat]. "Sopimuksessa" [julkinen sitoutuminen] kotiin palaava lähetyssaarnaaja lupaa:

1. Osallistua kirkon instituuttiin joka viikko. [Ajanhallinta, käytöksen hallinta, miljöökontrolli]
2. Käydä kirkossa joka sunnuntai. [Ajanhallinta, käytöksen hallinta, miljöökontrolli]
3. Hyväksyä kirkon tehtävät, joita hänelle annetaan. [Ajanhallinta, käytöksen hallinta]
4. Raportoida lähetystyöstään vaarnan johtokunnalle. [Oppi yli yksilön, Sosiaalinen paine]
5. Puhua sakramenttikokouksessa. [julkinen sitoutuminen, sosiaalinen paine]
6. Pukeutua säädyllisesti ja käyttäytyä kuin lähetyssaarnaaja. [Sosiaalinen paine, tasovaatimukset, käytöksen hallinta]
7. Ylläpitää temppelisuositustaan. [tasovaatimukset, ladattu kieli, elitismi]
8. Kunnioittaa tehtäväänsä elämällä rehdisti. [tasovaatimukset, ladattu kieli]
9. Käymään temppelissä säännöllisesti. [Ajanhallinta, käytöksen hallinta, miljöökontrolli]
10. Osallistumaan viikottaisiin palaavien lähetyssaarnaajien koulutukseen neljän viikon ajan. [Ajanhallinta,käytöksen hallinta, miljöökontrolli]

Kotiin palaavan odotetaan myös kirjaavan millä tavoin hän ylläpitää hengen vaikutusta [mystinen manipulointi] omassa elämässään, etsii henkilökohtaista "puhtautta" [tasovaatimukset] olemalla tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat hänen uskomuksensa, arvonsa, sitoumuksensa ja periaatteensa [miljöökontrolli, elitismi, riippuvuuden synnyttäminen, me vastaan muut]. Sopimuspohjassa on tilaa myös uratavoitteille ja ajatuksille kuinka kasvattaa henkilökohtaista voimaa valmistautumalla [ladattu kieli] ja kuinka hänestä tulee Kristuksen opetuslapsi [elitismi, mystinen manipulointi, ladattu kieli]. Lisäksi allekirjoittajan edellytetään kertovan mitä vanhemmat ja mahdolliset sisarukset voivat odottaa häneltä [sosiaalinen paine, julkinen sitoutuminen] ja miten hän kehittää positiivisia elämäntapojaan [ladattu kieli], joihin lukeutuvat mm. säännöllinen temppelissä käynti ja lahjoitusten tekeminen kirkolle [käytöksen hallinta]. Lopuksi allekirjoittaja lupaa vielä opetella kunnioittamaan ja etsimään jumalallisia lupauksia, jotka Herra on luvannut kaikille, jotka vilpittömästi häntä etsivät [mystinen manipulointi, tasovaatimukset, euforian käynnistys].

Mielenkiintoinen kysymys mitä tämän luettuani mieleeni tuli on: "Mitä tapahtuu jos kotiin palaava ei suostu tällaista "sopimusta" allekirjoittamaan?" Kotiinpalaavien lähetyssaarnaajien jääminen pois kirkosta on mitä ilmeisimmin erittäin paha ongelma nykyään. Lähetyssaarnaajat luonnollisesti kohtaavat vapaan tiedon valtateiltä kirkon oman kerronnan kanssa ristiriitaista informaatiota ja ilmeisen usein myös päätyvät epäilemään omia uskomuksiaan sekä kirkon totuusväitteitä kaksivuotisen urakkansa aikana. John Dehlin on myös tunnistanut ongelman ja ryhtynyt tekemään aiheesta omaa podcastsarjaa, joka käsittelee juuri lähetyssaarnaajien uskonkriisejä. Podcastsarjan ensimmäisessä osassa haastatellun Josh Teschin tarina on karu. Nykyään Joshin vanhemmat ja perhe ilmeisesti karttavat häntä ainakin osittain, koska hän on menettnyt uskonsa MAP-kirkkoon eikä ole enää aktiivinen kirkon jäsen.

MAP-kirkossa onkin mielestäni havaittavissa asenteiden ja käytäntöjen radikalisoitumista, mikä lienee tyypillistä kutistuvissa uskonyhteisöissä, jotka tuntevat itsensä uhatuksi vahvan mustavalkoisesti polarisoituneen me vastaan muuut -opin seurauksena. Yhteisön eristäytyessä voimakkaammin ulkopuolisesta maailmasta se kääntyy yhä enemmän ja enemmän sisäänpäin suojellakseen omaa identiteettiään ja vastaava on nähty mormonisminkin historiassa mm. FLDS:n erkaannuttua Utahin valtamormonismista 1900-luvun alkupuolella. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle MAP-kirkko radikalisoituu ja miten paljon agressiivisemminksi sen toimet omien jäsenten pitämiseksi ruodussa vielä muotoutuvat.

Päivitys 15.8.2016:
Sosiaalisessa mediassa noussutta kohua seurasi myös Salt Lake Tribune -lehti, joka julkaisi asiasta uutisen. Tribunen päättää artikkelinsa vaarnanjohtajan kommenttiin ettei kyseistä käytäntöä enää tulla käyttämää. Sosiaalinen media on jälleen todistanut voimansa ja kirkko joutui poistamaan arveluttavan käytännön. Viikonloppuna Salt Lake Tribunen kolumnisti Robert Kirby vielä ryöpytti kirkkoa aiheesta todeten mm. kuinka tällaiset "sopimukset" tekevät kaikista asianosaisista valehtelijoita ja teeskentelijöitä.