Kaikki uskonnollisissa liikkeissä tapahtuva väkivalta ei ole hengellistä väkivaltaa. Väkivalta määrittyy hengelliseksi silloin, kun se perustellaan hengellisistä lähtökohdista tai hengellisessä yhteisössä olemisen kautta. Hengellinen väkivalta on usein henkistä, mutta se voi olla luonteeltaan myös fyysistä. Se kohdistuu uskonnollisen liikkeen yksittäisiin jäseniin. Väkivallan tekijöinä voi olla yhteisö kokonaisuudessaan tai yhteisöön kuuluvat ihmiset. (s. 10)Linjakumpu luo kirjassaan myös katsauksen kuinka hegellisellä väkivallalla on pitkät perinteet uskontojen piirissä ja kuinka harhaoppisiin on kohdistettu suorastaan karmiviakin toimenpiteitä kirkkokurin ylläpitämiseksi. Kirkkokuri ja sen ylläpitämiseen käytetyt metodit saavatkin Linjakummulta tuomion.
Uskontokuntien harjoittama sisäinen, institutionaalinen väkivalta on historiallisesti näyttäytynyt monella tavalla. Yksi esimerkki on kirkkokuri ja sen tuottamat väkivallan muodot.Kurin ja homogeenisen yhteisön ylläpitäminen luonnollisesti vaatii menetelmiä laumasta poikkeavan käyttäytymisen ja uskomusten kitkemiseksi. Metodit kuitenkin pyrkivät pakottamaan tavalla tai toisella yksittäisen jäsenen muuttamaan omaa ajatteluaan ja käytöstään, jolloin muutos voi olla yksilön oman tahdon vastainen tehden siitä hengellistä väkivaltaa. Linjakumpu mainitsee katolisen inkvistion ja sen käyttämät metodit, mutta kirjan pääpaino on protestanttisen uskonpuhdistuksen ja reformaation jälkilöylyissä 1800 -luvulla syntyneessä Lestadiolaisuudessa sekä Jehovan todistajissa, joskin muita hajanaisia mainitoja muista yhteisöistäkin kirjasta löytyy.
Suosittelen kirjaa kaikille uskonnollisten liikkeiden jäseniinsä kohdistamista hengellisen väkivallan muodoista kiinnostuneille. Kirjalla on luonnollisesti paljon annettavaa myös uskonnollisten liikkeiden jäsenille, joita kirja eittämättä auttaa tunnistamaan heihin kohdistuvan väkivallan ja siten auttaa heitä suojautumaan hengellisen johtajan tai yhteisön heihin kohdistamalta väkivallalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti