Mitä Raamattu ja erityisesti Uusi Testamentti, kristillisten perusarvojen tyysija, kertoo naisista ja naisten asemasta? Aloitetaan siis:
Matt 5:31 "On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.Mies antakoon siis erokirjan naiselle avioerotapauksessa. Naiselle vastaavaa vaihtoehtoa ei Matteus tarjoa.
1 Kor 11:3 Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. 4 Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5 Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. 6 Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.Nainen on siis alamainen miehelleen samoin kuin mies on alamainen Jumalalle. Lisäksi naisen ei ole syytä toimittaa mitään uskonnollisia toimituksia avopäin ettei joutuisi häpeään tai muutoin hän on vain orjan arvoinen (ajan Roomassa orjien päät ajettiin paljaaksi).
1 Kor 14. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.Naisen ääni ei siis saa kuulua seurakunnassa ja naisten tulee esittää kysymyksensäkin miehelleen. Naisen on alistuttava myös kotona.
Kol 3:18 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herraan uskoville sopii.
Efes 5:22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.Naisen ei sovi myöskään pukeutua kauniisti tai esiintyä riehakkaasti. Korut ja hiussoljet on kielletty, samoin opettaminen ja naisen tulee vain olla hiljaa ja palvella Jumalaa.
1 Tim 2:9 Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys -- eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet, 10vaan hyvät teot, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustavat palvelevansa Jumalaa. 11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.Ei siis ihme, että monet uskovaiset edelleen kohtelevat naisia miehen omaisuutena sillä juuri tämä on kristinuskon perusteet valaneiden kirjoittajien näkemys.
Onneksi nykysuomessa nämä kristilliset perusarvot on onnistuttu ainakin osin jo siirtämään romukoppaan. Jatketaan samalla tasa-arvon viitoittamalla tiellä!
Hyvää naistenpäivää naiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti