Raamatun tarinan mukaan jatkuva epäjumalien palvonta pohjoisessa Israelissa vie sitä kohti vääjäämätöntä tuhoa. Huolimatta oikean jumalan YHWH:n profeettojen toistuvista varoituksista kansa ei tee parannusta vaan jatkaa kärsimystään elämällä synnissä. Teologinen kerronta saavuttaa synkän kliimaksinsa kun YHWH:n tahdon välikappaleina toimivat ulkovallat rankaisevat kuritonta kansaa.
Vaan mitäpä arkeologia kertoo pohjoisen Israelin kuningaskunnan historiasta Omrien dynastian jälkeen samalla kun eristyneessä Juudeassa elämä jatkui köyhyydessä?
Tarkentuneet ajoitusmenetelmät ovat luonnollisesti mahdollistaneet tarkemman kuvan muodostamisen alueen historiasta. Myös se mitä lähemmäs nykypäivää tullaan sitä enemmän tarjolla on Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia tapahtumien analysointiin. Omrien dynastian jälkeen pohjoisen Israelin kuningaskunta oli merkittävä vallankäyttäjä alueella vielä 120 vuotta.
Tel Danin piirtokirjoituksesta löytyvä teksti paljastaa Aram-Damaskoksen hyökänneen Israelin kimppuun n. 835 eaa. ja sitä seuranneiden parin vuosikymmenen aikana Aram-Damaskos ottikin hallintaansa valtakunnan pohjoisosat. Arkeologisten löydösten perusteella Israel kärsi kirveleviä tappioita ja menetti arvokkaita alueita pohjoisessa ja idässä. Pohjosessa Megiddon tuho oli lähes täydellistä ja kaupunki hylättiin useamman vuosikymmenen ajaksi. Aram-Damaskoksen hyökkäys mahdollisesti kulminoitui Samarian piiritykseen, mikä olisi tarkoittanut, että pohjoisen Israelin kuningaskunnan keskiosat olivat pitkään miehityksen alaisia. Aram-Damaskos ei kuitenkaan ollut riittävän vahva koko valtakunnan valloittamiseen ja kuningaskunnan eteläosat näyttävät säästyneen miehitykseltä. Miehitysvallan merkkeinä kahdeksannen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä pidetään kolmen uudelleen rakennetun linnoituksen Danin, Hazorin ja Bethsaidan aramealaista arkkitehtuuria.
Aramealaisten miehitys Israelissa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Assyyrian imperiumin saatua tukahdetutta sisäiset ongelmansa se suuntasi katseensa jälleen länteen. Assyyrian massiivinen armeija pakotti Aram-Damaskoksen polvilleen ja maksamaan itselleen lunnaita. Assyyrian voimankäyttö siirsi aramealaisten sotilaat pois Israelista ja mahdollisti Israelin uuden nousun. Shalmaneser III:n musta obeliski paljastaa Israelin olleen 841 eaa. Assyyrian vasalli, joka Assyyrian suosiossa paistatellen valtasi aramealaisille menetetyt alueet takasin kuningas Joashin johdolla. Myöhemmin Joashin poika Jeroboam II laajensi kuningaskuntaa edelleen vielä lisää ja rakensi Megiddon ja Gezerin linnoitukset uudelleen. Jeroboam II on mahdollisesti ollut myös ensimmäinen israelilainen kuningas joka otti käyttöön kuninkaallisen sinetin. Arkeologisten löytöjen perusteella Jeroboam II:n aikakausi oli pohjoisen Israelin kukoistavin aikakausi, jonka loiston takasivat vahva väestönkasvu ja elinvoimainen maatalous.
Maataloudessa viinin ja oliivin tuotanto saavutti rautakauden huippunsa ja näille tuotteille riitti kysyntää niin Egyptissä kuin Assyyriassakin, joiden ilmastot ja maaperät eivät soveltuneet näiden kasvien viljelyyn. Viinin ja oliiviöljyn ohella hevoset saattoivat myös olla merkittävä vientituote pohjoisen Israelin kuningaskunnassa, sillä niistä löytyy mainintoja Assyyrialaisista kirjoituksista.
Jeroboam II:n kuoltua 747 eaa. valtakunnassa näyttää koittaneen jonkinasteinen sekasorron tila, jonka aikana suhteet Assyyriaan hekkenivät merkittävästi. Sarja toisiaan seuranneita vallakaappauksia osuikin kaikkein huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan. 745 eaa. Assyyrian valtaistuimelle nousi Tiglatpileser III, joka aloitti laajat uudistukset valtakunnassa ja muutti perustavalla tavalla tapaa, jolla Assyria kohteli vasallejaan. 738 eaa. Assyyrian armeija marssi länteen ottaen aiemmin autonomiset vasallivaltiot suoraan Asyyrian vallan alle. 737 eaa. Israelissa valtaistuimen kaappasi Pekah, joka puolestaan liittyi Assyyriaa vastaan kapinoivien kuningaskuntien liittoumaan. Liittouma ei kuitenkaan onnistunut pyrkimyksissään. Samariaa lukuunottamatta Tiglatpileser III tuhosi käytännössä kaikki Israelin tärkeimmät keskukset, sekä pakkosiirsi valtaeliitin toisaalle Assyyriaan.
Israelin kuningaskunnan kahden sadan vuoden historia tuli päätöseensä kun Salmanassar V aloitti Samarian piirityksen. On epäselvää ehtikö Salmanassar V valloittaa Samarian ennen kuolemaansa, mutta kaappauksen ja asukkaiden pakkosiirrot kirjasi Sargon II vuonna 722 eaa. Sargon II:n kirjapidon mukaan on epäselvää karkottiko hän 27280 ihmistä pelkästään pääkaupungin asukkaina vain sisältyikö siihen myös muita häntä vastustaneita ihmisiä alueelta. Sargon II myös pakkosiirsi alueelle Assyyriasta korvaavia ihmisiä, jotka muodostivat alueelle assyyrialaisen hallinnon.
Juudeassa pohjoisen Israelin Raamattuun kirjoitettu historia selittää tapahtumia teologisesti omasta näkökulmastaan omien poliittisten etujensa ajamiseksi. Arkeologinen todistuaineisto taas kertoo kuinka Assyyrian imperiumin aktiivisuus ja suhteet kulloiseenkin Israelin hallitsijaan olivat kriittisiä kuningaskunnan tulevaisuuden kannalta. Kukoistuksensa huipulla se oli jopa niin vahva, että sen hallitsija uskoi voivansa haastaa Assyyrian vallan liittoutumalla ja kapinoimalla Assyyriaa vastaan. Unelma täydellisestä itsenäisyydestä johti kuitenkin tuhoon ja kuningaskunta murskattiin brutaalisti. Jäljelle jäi vain syrjäinen Juudea, Raamatun mukaan YHWH:n suojeluksessa ollut pikkuveli, joka unelmoi kaappaavansa luvatun maan takaisin Israelilaisille.
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
tiistai 30. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Unohdettu kuningaskunta
Raamatun kuningasten kirjoissa pohjoisen Israelin kuningaskuntaa parjataan surutta varsinaiseksi synnin pesäksi, jonka vääjäämätön kohtalo on tuhoutua. 1 Kun 16:24 tietää kertoa kuinka kuningas Omri rakensi Samarian kaupungin vuorelle, jonka jälkeen teksti syyttää Omria ja hänen jälkeläisiään YHWH:n suututtamisesta. Omrien dynastia kuitenkin onnistui luomaan alueelle yhden varhaisen rautakauden mahtavimmista valtioista, vaikka pari sataa vuotta myöhemmin Juudeassa kirjoitettu kertomus ei heille kunniaa myönnä.
Kuten todettua Israel oli maakunnista se, jolla oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaurastua ja kehittyä kuningaskunnaksi ja tämä kehitys näkyy johdonmukaisesti arkeologisissa löydöksissä. Millainen millainen tuo valtakunta todellisuudessa oli? Onneksi Omrien dynastiasta löytyy myös Raamatun ulkopuolisia todisteita, joten kurkistus unohdettuun loistoon on mahdollinen.
Daavidin ja Salomonin aikana alueella ei vielä ollut riittävää julkishallintoa suurten rakennusprojektien läpiviemiseksi. Sata vuotta myöhemmin Omrin noustessa valtaan Israel oli kehittynyt täysiverikseksi valtioksi, jolla oli tarvittava byrokraattinen hallinto, joka pystyi ohjailemaan suuria rakennusurakoita, ylläpitämään suurta armeijaa ja solmimaan kauppasuhteita nappureihin. Yksi tärkein todiste tästä on Meshan steela, jossa Moabin kuningas kertoo Omrin ja Ahabin olleen vallassa Jordan joen itäpuolella noin neljänkymmenen vuoden ajan ja kuinka Mesha lopulta karkottaa Israelilaiset alueelta. Tel Danin piirtokirjoitus n. 835 eaa. kertoo Omrin dynastian hyökänneen Damaskoksen valtakunnan kimppuun. Lisäksi Kurkhin steeloissa Assyyrian kuningas Salmanassar III kertoo Ahabin tuoneen taisteluun 10000 jalkasotilasta ja 2000 sotavaunua, jotka olivat aikansa raskasta aseistusta ja mitkä tekivät Ahabista vihollisarmeijan voimakkaimman komentajan. Nämä kolme vihollisten kirjoittamaa tunnustusta kertovat vahvasta Omrin dynastiasta, jonka armeija marssi laajalla alueella Levantissa.
Arkeologiset kaivaukset Samariassa ovat paljastaneet yhden yhdeksännen vuosisadan eaa. suurimmista rakennusprojekteista Levantin alueella. Alkuperäinen kukkulanlaki oli liian pieni kuninkaalliselle linnoitukselle, joten Omrin rakennusmestarit laajensivat sitä rakentamalla kukkulan huipun ympärille muurin, jonka sisään jäänyt tila täytettiin siirtomaalla, jotta saatiin luotua riittävän suuri rakennusalusta linnoitukselle. Samarian linnoitus ja kaupunki onkin suurin rautakautinen kohde mikä Israelista on koskaan löydetty.
Lisää Omrin dynastian nimiin tunnistettuja rakennusprojekteja Israelin alueelta on löytynyt Jezreelistä, Hazorista, Megiddosta ja Gezeristä, joista kaikista on löytynyt samalta aikakaudelta samankaltaista arkkitehtuuria. Monet Omrin dynastian rakennuskohteet oli Raamatun tarinoiden innoittamana ensin ajoitettu Salomonin aikaansaannoksiksi, mutta nykyaikaiset ja tarkemmat tutkimusmenetelmät ovat tarkentaneet niiden rakennusajankohdan myöhemmäksi.
Omrin dynastia ei vaikuttanut pelkästään nykyisen Israelin alueella vaan sen valta ulottui kauemmas. Meshan steela kertoo Omrin rakentaneet Jordan joen itäpuolelle kaksi kaupunkia: Atarothin ja Jahazin, joka kuvausten mukaan viittaa mahdollisesti Khirbat al-Mudaynaan, jonka arkkitehtuurissa on paljon samoja piirteitä kuin Omrien arkkitehtuurissa.
Pohjoisen Israelin kuningaskunnan vaurauden ja vallan avaimet kuitenkin löytyvät Kaanaan alangoilta, jonne ylängön kehittyvä kuningaskunta ulotti valtansa Shosheng I:n valloitusretken jälkeen. Arkeologiset jäljet kertovat kuinka ylängöltä alkunsa saanut kuningaskunta on ottanut valtaansa perinteiset kaanaalaiset keskukset Megiddon, Hazorin ja Gezrin sekä ulottanut valtansa aina eteläiseen Syyriaan ja Jordan joen itäpuolelle. Pohjoisen Israelin kuningaskunta sulautti näin lukuisat toisistaan poikkeavat ekosysteemit ja kansat yhdeksi valtakunnaksi Samarian toimiessa valtakunnan pääkaupunkina. Oletettavasti nuori kuningaskunta on käyttänyt hyväkseen ja integroinut faaraon tuhoamien kaanaalaisten kauppunkivaltioiden hallintokoneistot itseensä sillä Omrin dynastia ei näytä merkittävästi puuttuneen niiden toimintaan. Valmiin byrokraattisen mallin omaksuminen osaksi omaa toimintamallia on oletettavasti mahdollistanut myös kuningaskunnan nopean laajenemisen aikana, jolloin se koki myös kovaa painetta ympäröivillä alueilla nousussa olevien kuningaskuntien suunnalta. Arkeologisessa todistusaineistossa selkeästi näkyvän kaanaalaisen hallintomallin omaksumisen takia on vaikeaa esittää väitettä, että Omrien kuningaskunta olisi ollut puhtaasti israelilainen. Väite näyttääkin olevan peräisin lähinnä myöhemmin Juudeassa kirjoitetuista Raamatun teksteistä.
Kaikkein merkittävin tekijä Omrien nousussa ilmeisesti on ollut alueen asukkaisen suhteellisen homogeeniset sotataidot, arkkitehtuuri ja maanviljelysteknolgia. Tultaessa kahdeksannelle vuosisadalle eaa. Omrien valtakauden jälkeen pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa oli joidenkin arvioiden mukaan jopa 350000 asukasta, mikä olisi tehnyt siitä Levantin väkirikkaimman valtion. Ainoa lähialueen kuningaskunta, joka on voinut kilpailla pohjoisen Israelin kanssa vallasta alueella, on ollut Aram-Damaskos.
Omrien valtakaudella myös itäisen Välimeren kaupankäynti elpyi. Raamattu mainitsee Ahabin ottaneen itselleen foiniikkialaisen prinsessan vaimoksi ja kypros-foiniikkialaisia esineitä näyttää virranneen valtakuntaan merkittäviä määriä. Kukoistava kauppa on luonnollisesti myös entisestään lisännyt valtakunnan resursseja.
Raamatun teksteissä Omrit ovat pettureita, jotka ansaitsivat taivaallisen rangaistuksen. Monet aikalaiset tarinat varmasti muistivat Omrien aikakauden loiston, mutta Raamatun kirjoittajat kuitenkin syyttävät heitä lähes kaikista mahdollisista synneistä ja kuvaa heidän kuolemansa mässäillen inhottavilla yksityiskohdilla. Näyttääkin siltä, että Omrit ansaitsivat Juudean vihan juuri menestyksellään. Omrit jättivät Juudean varjoonsa solmimalla liittoja etnisesti väärien ympärysvaltojen kanssa ja rakentaen palvontapaikkoja kaanaalaisille jumalille, mitkä nähtiin Juudeassa ilmeisesti syvimpänä mahdollisena maanpetoksena kun ne sellaisina Raamattuun kirjoitettiin. Arkeologia on kuitenkin paljastanut Raamatun tarinoiden Omrien dynastiaa pilkkaavan halveksunnan olevan vain taidokasta tosiasioiden peittelyä, jolla on pyritty painamaan mahtava kuningaskunta unholaan.
Kuten todettua Israel oli maakunnista se, jolla oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaurastua ja kehittyä kuningaskunnaksi ja tämä kehitys näkyy johdonmukaisesti arkeologisissa löydöksissä. Millainen millainen tuo valtakunta todellisuudessa oli? Onneksi Omrien dynastiasta löytyy myös Raamatun ulkopuolisia todisteita, joten kurkistus unohdettuun loistoon on mahdollinen.
Daavidin ja Salomonin aikana alueella ei vielä ollut riittävää julkishallintoa suurten rakennusprojektien läpiviemiseksi. Sata vuotta myöhemmin Omrin noustessa valtaan Israel oli kehittynyt täysiverikseksi valtioksi, jolla oli tarvittava byrokraattinen hallinto, joka pystyi ohjailemaan suuria rakennusurakoita, ylläpitämään suurta armeijaa ja solmimaan kauppasuhteita nappureihin. Yksi tärkein todiste tästä on Meshan steela, jossa Moabin kuningas kertoo Omrin ja Ahabin olleen vallassa Jordan joen itäpuolella noin neljänkymmenen vuoden ajan ja kuinka Mesha lopulta karkottaa Israelilaiset alueelta. Tel Danin piirtokirjoitus n. 835 eaa. kertoo Omrin dynastian hyökänneen Damaskoksen valtakunnan kimppuun. Lisäksi Kurkhin steeloissa Assyyrian kuningas Salmanassar III kertoo Ahabin tuoneen taisteluun 10000 jalkasotilasta ja 2000 sotavaunua, jotka olivat aikansa raskasta aseistusta ja mitkä tekivät Ahabista vihollisarmeijan voimakkaimman komentajan. Nämä kolme vihollisten kirjoittamaa tunnustusta kertovat vahvasta Omrin dynastiasta, jonka armeija marssi laajalla alueella Levantissa.
Arkeologiset kaivaukset Samariassa ovat paljastaneet yhden yhdeksännen vuosisadan eaa. suurimmista rakennusprojekteista Levantin alueella. Alkuperäinen kukkulanlaki oli liian pieni kuninkaalliselle linnoitukselle, joten Omrin rakennusmestarit laajensivat sitä rakentamalla kukkulan huipun ympärille muurin, jonka sisään jäänyt tila täytettiin siirtomaalla, jotta saatiin luotua riittävän suuri rakennusalusta linnoitukselle. Samarian linnoitus ja kaupunki onkin suurin rautakautinen kohde mikä Israelista on koskaan löydetty.
Lisää Omrin dynastian nimiin tunnistettuja rakennusprojekteja Israelin alueelta on löytynyt Jezreelistä, Hazorista, Megiddosta ja Gezeristä, joista kaikista on löytynyt samalta aikakaudelta samankaltaista arkkitehtuuria. Monet Omrin dynastian rakennuskohteet oli Raamatun tarinoiden innoittamana ensin ajoitettu Salomonin aikaansaannoksiksi, mutta nykyaikaiset ja tarkemmat tutkimusmenetelmät ovat tarkentaneet niiden rakennusajankohdan myöhemmäksi.
Omrin dynastia ei vaikuttanut pelkästään nykyisen Israelin alueella vaan sen valta ulottui kauemmas. Meshan steela kertoo Omrin rakentaneet Jordan joen itäpuolelle kaksi kaupunkia: Atarothin ja Jahazin, joka kuvausten mukaan viittaa mahdollisesti Khirbat al-Mudaynaan, jonka arkkitehtuurissa on paljon samoja piirteitä kuin Omrien arkkitehtuurissa.
Pohjoisen Israelin kuningaskunnan vaurauden ja vallan avaimet kuitenkin löytyvät Kaanaan alangoilta, jonne ylängön kehittyvä kuningaskunta ulotti valtansa Shosheng I:n valloitusretken jälkeen. Arkeologiset jäljet kertovat kuinka ylängöltä alkunsa saanut kuningaskunta on ottanut valtaansa perinteiset kaanaalaiset keskukset Megiddon, Hazorin ja Gezrin sekä ulottanut valtansa aina eteläiseen Syyriaan ja Jordan joen itäpuolelle. Pohjoisen Israelin kuningaskunta sulautti näin lukuisat toisistaan poikkeavat ekosysteemit ja kansat yhdeksi valtakunnaksi Samarian toimiessa valtakunnan pääkaupunkina. Oletettavasti nuori kuningaskunta on käyttänyt hyväkseen ja integroinut faaraon tuhoamien kaanaalaisten kauppunkivaltioiden hallintokoneistot itseensä sillä Omrin dynastia ei näytä merkittävästi puuttuneen niiden toimintaan. Valmiin byrokraattisen mallin omaksuminen osaksi omaa toimintamallia on oletettavasti mahdollistanut myös kuningaskunnan nopean laajenemisen aikana, jolloin se koki myös kovaa painetta ympäröivillä alueilla nousussa olevien kuningaskuntien suunnalta. Arkeologisessa todistusaineistossa selkeästi näkyvän kaanaalaisen hallintomallin omaksumisen takia on vaikeaa esittää väitettä, että Omrien kuningaskunta olisi ollut puhtaasti israelilainen. Väite näyttääkin olevan peräisin lähinnä myöhemmin Juudeassa kirjoitetuista Raamatun teksteistä.
Kaikkein merkittävin tekijä Omrien nousussa ilmeisesti on ollut alueen asukkaisen suhteellisen homogeeniset sotataidot, arkkitehtuuri ja maanviljelysteknolgia. Tultaessa kahdeksannelle vuosisadalle eaa. Omrien valtakauden jälkeen pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa oli joidenkin arvioiden mukaan jopa 350000 asukasta, mikä olisi tehnyt siitä Levantin väkirikkaimman valtion. Ainoa lähialueen kuningaskunta, joka on voinut kilpailla pohjoisen Israelin kanssa vallasta alueella, on ollut Aram-Damaskos.
Omrien valtakaudella myös itäisen Välimeren kaupankäynti elpyi. Raamattu mainitsee Ahabin ottaneen itselleen foiniikkialaisen prinsessan vaimoksi ja kypros-foiniikkialaisia esineitä näyttää virranneen valtakuntaan merkittäviä määriä. Kukoistava kauppa on luonnollisesti myös entisestään lisännyt valtakunnan resursseja.
Raamatun teksteissä Omrit ovat pettureita, jotka ansaitsivat taivaallisen rangaistuksen. Monet aikalaiset tarinat varmasti muistivat Omrien aikakauden loiston, mutta Raamatun kirjoittajat kuitenkin syyttävät heitä lähes kaikista mahdollisista synneistä ja kuvaa heidän kuolemansa mässäillen inhottavilla yksityiskohdilla. Näyttääkin siltä, että Omrit ansaitsivat Juudean vihan juuri menestyksellään. Omrit jättivät Juudean varjoonsa solmimalla liittoja etnisesti väärien ympärysvaltojen kanssa ja rakentaen palvontapaikkoja kaanaalaisille jumalille, mitkä nähtiin Juudeassa ilmeisesti syvimpänä mahdollisena maanpetoksena kun ne sellaisina Raamattuun kirjoitettiin. Arkeologia on kuitenkin paljastanut Raamatun tarinoiden Omrien dynastiaa pilkkaavan halveksunnan olevan vain taidokasta tosiasioiden peittelyä, jolla on pyritty painamaan mahtava kuningaskunta unholaan.
maanantai 29. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Yhtenäinen Israel
Raamatun tarinan mukaan Israel ja Juuda muodostivat yhtenäisen Israelin Daavidin ja Salomonin aikaan. Raamatun teksti kertoo kuinka valtakunta hajosi Salomonin pojan Rehabeamin aikana ja tarinasta huokuu kaipuu yhtenäisen Israelin loiston ja kunnian palauttamiseen. Kuten edellisessä luvussa todettiin niin Juudea ei ollut tarpeeksi kehittynyt, jotta sieltä käsin olisi valtakuntaa voitu hallita. Muodstivatko eteläinen karu Juudea ja pohjoinen hedelmällinen Israel sitten koskaan yhtä yhtenäistä valtakuntaa?
Raamatussa pohjoisen Israelin alueella asuvat heimot kuvataan toistuvasti epäjumalanpalvontaan sortuviksi synnintekijöiksi. Vain eteläisen Juudean heimot onnistuivat puhdistamaan maan etnisesti kaanaalaisista kun taas pohjoisen Israelin heimot taas eivät etnisiä puhdistuksia vieneet loppuun ja niin heidät houkuteltiin toistuvasti palvomaan kaanaalaisia epäjumalia. Lopulta Raamattu vierittää syyn valtakunnan hajoamisesta Rehabeamille, jonka se väittää verottaneen pohjoista Israelia turhan kovakätisesti. Valtakunnan hajoamista seurasi Raamatun mukaan levottomuuksien aika.
Aiemmin raamattututkijat ja arkeologit uskoivat Raamatun tarinan kertovan tässä kohdin pääpiirteittäin todellista historiaa. Huolimatta legendoista eksodukseen tai Kaanaan väkivaltaiseen valloitukseen liittyen tutkijat ovat uskoneet yhtenäisen Israelin olleen joskus olemassa. Tarinaa on pidetty uskottavana, koska se kertoo tasaisesta poliittisesta evoluutiosta heimoyhteisöstä kuningaskunnaksi ja kuningaskunnan jakautumisesta sisäisten riitojen seurauksena. Niinpä tultaessa 1980 -luvulle yleinen käsitys oli että Daavidin ja Salomonin kuningaskunta sekä sen hajoaminen olivat historiallisia faktoja.
1980 -luvulla suoritetut arkeologiset tutkimukset kuitenkin tarjosivat uusia näkökulmia alueen todelliseen historiaan. Tutkimukset paljastivat israelilaisten syntyhistorian ja sen ettei se ollut mitenkään erityislaatuinen vaan noudatteli samoja talouden lainalaisuuksia kuin aiemmatkin asutusaallot. Noin 1200 eaa. alkaneen israelilaisten asutusaallon jakautuminen pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen näyttää vastanneen pitkälti aiempien asutusaaltojen kehittymistä. Pohjoinen ylänköalue on ollut aina vauraampi ja kehittyneenpi kaikkien asutusaaltojen yhteydessä, mikä selittyy yksinkertaisesti sillä, että siellä ympäristöolosuhteet ovat suotuisammat. Eteläinen Juudean alue on aina ollut harvempaan asuttu ja pääosin vaeltelevien paimentolaisten aluetta. Tätä käsitystä tukee myös Egyptiläisistä teksteistä löytyvät viittaukset, joissa maininnat pohjoisen Israelin ylänköalueen asutuksiin ja paikallisiin hallitsijoihin ovat merkittävästi monilukuisempia kuin eteläisen Juudean vastaaviin.
Kaanaan ylängöllä luonnollinen kehitys on johtanut kahden toisistaan poikkeavan alueen syntyyn jokaisen asutusaallon yhteydessä. Yhtään arkeologista todistetta ei ole löydetty tukemaan Raamatun väitettä yhtenäisestä molemmat alueet sisältäneestä valtakunnasta. Arkeologisten todisteiden perusteella Juudea oli Daavidin ja Salomon aikaan niin harvaan asuttu ja syrjäinen ettei se juuri kiinnostanut edes pohjoisen Israelin kuninkaita aikana jolloin pohjoinen Israel oli kovaa vauhtia matkalla kohti omaa valtiota. Pohjoisen Israelin arkeologisissa kaivauksissa on löydetty todisteita byrokratian kehittymisestä ja linnoitusten rakentamisesta niinkin varhain kuin yhdeksännen vuosisadan eaa. alussa. Juudeaan kivenhakkaustaito ja -rakentaminen näyttää levinneen vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. Samoin oliivin viljely näyttää kehittyneen Juudeassa vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. sellaisiin mittasuhteisiin, että sillä alkoi olla taloudellista merkitystä alueen kehittymiseen. Toisin kuin eteläisen Juudean kohdalla niin pohjoisen Israelin voidaankin todeta saavuttaneen valtiollisen hallinnon mittasuhteet yhdeksännellä vuosisadalla eaa. ja tätä tukee myös assyyrialainen teksti Qarqarin taistelusta vuodelta 853 eaa.
Alueiden merkittävistä kehityseroista huolimatta niillä oli myös paljon yhteistä. Molempien alueiden panteoneihin kuului YHWH niminen jumala ja niiden kansantarustoissa oli kosolti yhteisiä elementtejä. Molemmilla alueilla puhuttiin samaa kieltä ja kahdeksannella vuosisadalla molemmat olivat omaksuneet saman kirjoitusmerkistön. Yhteisistä asioista huolimatta Juudea ja Israel poikkesivat toisistaan kuitenkin niin merkittävästi, että Juudean voisi sanoa olleen Israelille lähinnä etäinen syrjäseutu.
Israelin nousun omaksi valtioksi mahdollisti itseasiassa Egyptin faarao Shoshenk I (Raamatussa Shishak). Shoshenk I suuntasi argessiivisen valloituskampanjan pohjoiseen n. 925 eaa. Sotaretkellään Shoshenk tuhosi lopullisesti merikansojen aikaansaannoksista hyvään toipumisvauhtiin päässeet Kaanaan kaupunkivaltiot. Shoshenk I:n sotaretki ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan alueita pysyvästi Egyptille ja pohjoisen Israelin voimakkaassa kehitysvauhdissa ensiaskeleitaan ottava uusi valtio käytti tilanteen hyväkseen levittäytyen myös alangoille korvaten Kaanaan kaupunkivaltiot. Samaan aikaan eteläisessä Juudeassa elämä jatkui niin kuin ennenkin, lampaita ja vuohia paimentaen vielä seuraavat pari sataa vuotta.
Miksi Raamattu sitten väittää Juudean ja Israelin olevan sisarvaltioita, joilla on yhteinen historia? Vastaus löytyy jälleen Raamatun teksteistä, joihin on kirjoitettu "profetioita tulevaisuudesta." Ensimmäinen profetia löytyy kohdasta 1 Kun 11:4-8, jossa kerrotaan kuinka Jumala repii valtakunnan kappaleiksi, koska Salomon sortui palvomaan epäjumalia ja 1 Kun 11:11-13 toistaa saman. Toinen profetia kohdassa 1 Kun 11:31-39 kertoo Jerobeamille Jumalan antavan hänelle pohjoisen Israelin heimot, mutta vain siksi aikaa kun hän pysyy uskollisena YHWH:lle. Jerobeam pystyttääkin epäjumalille idoleita heti seuraavassa luvussa 1 Kun 12:25-30, jonka jälkeen hän näkee kauhistuttavan näyn tuhosta, jonka yhteydessä hänelle paljastetaan epäjumalten alttarit tuhoamaan tulevan hallitsijan nimi:
Josian noustessa valtaan Juudeassa pohjoisen Israelin kuningaskunta oli katova muistikuva, jonka kaupungit oli tuhottu ja jonka asukkaat Assyyria oli karkottanut ympäriinsä. Juudea sitä vastoin oli nouseva voima, jonka ideologia ja teologia lepäsivät Jerusalemiin keskitetyn YHWH kultin ympärillä. Kilpailevat uskonnolliset kultit, kuten Raamatussa Jerobeamin Betelissä ollut kultti, tuhottiin Josian hallinnon toimesta jotteivät ne olisi kyenneet haastamaan Jerusalemin valtaa.
Josian Juudealle pedattiin tarinalla tietä suuruuteen. Josia, uudesti syntynyt Daavid, tulisi puhdistamaan valtakunnan epäjumalan palvonnasta, mikä johtaisi jälleen yhtenäiseen Israelin valtakuntaan ja uuteen kultaiseen aikakauteen. Daavidin ja Salomonin valtakunna tuhoon johtaneet synnit eivät tarinassa ole päätepiste vaan ainoastaan epämiellyttäviä harha-askelia. Tarina lupaa kansalle onnen täyttymystä kunhan vain kaikki eläisivät oikealla Jumalan määräämällä tavalla. Raamatun tarinalla ei kuitenkaan ole merkittäviä yhtymäkohtia arkeologisten löydösten paljastaman historian kanssa. Pohjoinen Israel ja Juudea eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä valtiota.
Raamatussa pohjoisen Israelin alueella asuvat heimot kuvataan toistuvasti epäjumalanpalvontaan sortuviksi synnintekijöiksi. Vain eteläisen Juudean heimot onnistuivat puhdistamaan maan etnisesti kaanaalaisista kun taas pohjoisen Israelin heimot taas eivät etnisiä puhdistuksia vieneet loppuun ja niin heidät houkuteltiin toistuvasti palvomaan kaanaalaisia epäjumalia. Lopulta Raamattu vierittää syyn valtakunnan hajoamisesta Rehabeamille, jonka se väittää verottaneen pohjoista Israelia turhan kovakätisesti. Valtakunnan hajoamista seurasi Raamatun mukaan levottomuuksien aika.
Aiemmin raamattututkijat ja arkeologit uskoivat Raamatun tarinan kertovan tässä kohdin pääpiirteittäin todellista historiaa. Huolimatta legendoista eksodukseen tai Kaanaan väkivaltaiseen valloitukseen liittyen tutkijat ovat uskoneet yhtenäisen Israelin olleen joskus olemassa. Tarinaa on pidetty uskottavana, koska se kertoo tasaisesta poliittisesta evoluutiosta heimoyhteisöstä kuningaskunnaksi ja kuningaskunnan jakautumisesta sisäisten riitojen seurauksena. Niinpä tultaessa 1980 -luvulle yleinen käsitys oli että Daavidin ja Salomonin kuningaskunta sekä sen hajoaminen olivat historiallisia faktoja.
1980 -luvulla suoritetut arkeologiset tutkimukset kuitenkin tarjosivat uusia näkökulmia alueen todelliseen historiaan. Tutkimukset paljastivat israelilaisten syntyhistorian ja sen ettei se ollut mitenkään erityislaatuinen vaan noudatteli samoja talouden lainalaisuuksia kuin aiemmatkin asutusaallot. Noin 1200 eaa. alkaneen israelilaisten asutusaallon jakautuminen pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen näyttää vastanneen pitkälti aiempien asutusaaltojen kehittymistä. Pohjoinen ylänköalue on ollut aina vauraampi ja kehittyneenpi kaikkien asutusaaltojen yhteydessä, mikä selittyy yksinkertaisesti sillä, että siellä ympäristöolosuhteet ovat suotuisammat. Eteläinen Juudean alue on aina ollut harvempaan asuttu ja pääosin vaeltelevien paimentolaisten aluetta. Tätä käsitystä tukee myös Egyptiläisistä teksteistä löytyvät viittaukset, joissa maininnat pohjoisen Israelin ylänköalueen asutuksiin ja paikallisiin hallitsijoihin ovat merkittävästi monilukuisempia kuin eteläisen Juudean vastaaviin.
Kaanaan ylängöllä luonnollinen kehitys on johtanut kahden toisistaan poikkeavan alueen syntyyn jokaisen asutusaallon yhteydessä. Yhtään arkeologista todistetta ei ole löydetty tukemaan Raamatun väitettä yhtenäisestä molemmat alueet sisältäneestä valtakunnasta. Arkeologisten todisteiden perusteella Juudea oli Daavidin ja Salomon aikaan niin harvaan asuttu ja syrjäinen ettei se juuri kiinnostanut edes pohjoisen Israelin kuninkaita aikana jolloin pohjoinen Israel oli kovaa vauhtia matkalla kohti omaa valtiota. Pohjoisen Israelin arkeologisissa kaivauksissa on löydetty todisteita byrokratian kehittymisestä ja linnoitusten rakentamisesta niinkin varhain kuin yhdeksännen vuosisadan eaa. alussa. Juudeaan kivenhakkaustaito ja -rakentaminen näyttää levinneen vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. Samoin oliivin viljely näyttää kehittyneen Juudeassa vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. sellaisiin mittasuhteisiin, että sillä alkoi olla taloudellista merkitystä alueen kehittymiseen. Toisin kuin eteläisen Juudean kohdalla niin pohjoisen Israelin voidaankin todeta saavuttaneen valtiollisen hallinnon mittasuhteet yhdeksännellä vuosisadalla eaa. ja tätä tukee myös assyyrialainen teksti Qarqarin taistelusta vuodelta 853 eaa.
Alueiden merkittävistä kehityseroista huolimatta niillä oli myös paljon yhteistä. Molempien alueiden panteoneihin kuului YHWH niminen jumala ja niiden kansantarustoissa oli kosolti yhteisiä elementtejä. Molemmilla alueilla puhuttiin samaa kieltä ja kahdeksannella vuosisadalla molemmat olivat omaksuneet saman kirjoitusmerkistön. Yhteisistä asioista huolimatta Juudea ja Israel poikkesivat toisistaan kuitenkin niin merkittävästi, että Juudean voisi sanoa olleen Israelille lähinnä etäinen syrjäseutu.
Israelin nousun omaksi valtioksi mahdollisti itseasiassa Egyptin faarao Shoshenk I (Raamatussa Shishak). Shoshenk I suuntasi argessiivisen valloituskampanjan pohjoiseen n. 925 eaa. Sotaretkellään Shoshenk tuhosi lopullisesti merikansojen aikaansaannoksista hyvään toipumisvauhtiin päässeet Kaanaan kaupunkivaltiot. Shoshenk I:n sotaretki ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan alueita pysyvästi Egyptille ja pohjoisen Israelin voimakkaassa kehitysvauhdissa ensiaskeleitaan ottava uusi valtio käytti tilanteen hyväkseen levittäytyen myös alangoille korvaten Kaanaan kaupunkivaltiot. Samaan aikaan eteläisessä Juudeassa elämä jatkui niin kuin ennenkin, lampaita ja vuohia paimentaen vielä seuraavat pari sataa vuotta.
Miksi Raamattu sitten väittää Juudean ja Israelin olevan sisarvaltioita, joilla on yhteinen historia? Vastaus löytyy jälleen Raamatun teksteistä, joihin on kirjoitettu "profetioita tulevaisuudesta." Ensimmäinen profetia löytyy kohdasta 1 Kun 11:4-8, jossa kerrotaan kuinka Jumala repii valtakunnan kappaleiksi, koska Salomon sortui palvomaan epäjumalia ja 1 Kun 11:11-13 toistaa saman. Toinen profetia kohdassa 1 Kun 11:31-39 kertoo Jerobeamille Jumalan antavan hänelle pohjoisen Israelin heimot, mutta vain siksi aikaa kun hän pysyy uskollisena YHWH:lle. Jerobeam pystyttääkin epäjumalille idoleita heti seuraavassa luvussa 1 Kun 12:25-30, jonka jälkeen hän näkee kauhistuttavan näyn tuhosta, jonka yhteydessä hänelle paljastetaan epäjumalten alttarit tuhoamaan tulevan hallitsijan nimi:
1 Kun 13:1 Kun Jerobeam seisoi alttarilla uhraamassa, Beteliin tuli Juudasta Jumalan mies, jonka Herra oli lähettänyt. 2 Hän julisti alttarille Herran tuomion ja huusi: "Alttari, alttari! Näin sanoo Herra: 'Daavidin sukuun syntyy poika, Josia on hänen nimensä. Hän uhraa tällä alttarilla kukkuloitten papit, jotka polttavat täällä uhreja. Tällä alttarilla poltetaan vielä ihmisten luita!'" 3 Hän ilmoitti myös, että nähtäisiin ennusmerkki. Hän sanoi: "Tämä on merkki siitä, että Herra on näin puhunut: alttari halkeaa, ja tuhka leviää sen päältä ympäriinsä."Lisäksi 1 Kun 14:7-16 jatkaa kuinka Herra on nostava Israelille kuninkaan, joka tuhoaa Jerobeamin suvun. Nämä profetiat paljastavat tekstin kirjoitusajankohdan seitsemännelle vuosisadalle eaa. sillä ne nimeävät Josian ja kuvaavat hänen politiikkaansa.
Josian noustessa valtaan Juudeassa pohjoisen Israelin kuningaskunta oli katova muistikuva, jonka kaupungit oli tuhottu ja jonka asukkaat Assyyria oli karkottanut ympäriinsä. Juudea sitä vastoin oli nouseva voima, jonka ideologia ja teologia lepäsivät Jerusalemiin keskitetyn YHWH kultin ympärillä. Kilpailevat uskonnolliset kultit, kuten Raamatussa Jerobeamin Betelissä ollut kultti, tuhottiin Josian hallinnon toimesta jotteivät ne olisi kyenneet haastamaan Jerusalemin valtaa.
Josian Juudealle pedattiin tarinalla tietä suuruuteen. Josia, uudesti syntynyt Daavid, tulisi puhdistamaan valtakunnan epäjumalan palvonnasta, mikä johtaisi jälleen yhtenäiseen Israelin valtakuntaan ja uuteen kultaiseen aikakauteen. Daavidin ja Salomonin valtakunna tuhoon johtaneet synnit eivät tarinassa ole päätepiste vaan ainoastaan epämiellyttäviä harha-askelia. Tarina lupaa kansalle onnen täyttymystä kunhan vain kaikki eläisivät oikealla Jumalan määräämällä tavalla. Raamatun tarinalla ei kuitenkaan ole merkittäviä yhtymäkohtia arkeologisten löydösten paljastaman historian kanssa. Pohjoinen Israel ja Juudea eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä valtiota.
sunnuntai 28. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Kultainen aikakausi
[Minä tapoin Jo]ramin [Ahabin] pojan, Israelin kuninkaan, ja [minä] tapoin [Ahas]jan [Joramin] pojan [kunin-]kaan Daavidin huoneen. Ja minä saatoin [kaupunkinsa raunioiksi ja muutin]heidän maansa [autioksi...]Näin lukee kesällä 1993 Tel Danista löydetyssä kivipaaden palassa. Tätä piirtokirjoitusta pidetään vahvana todisteena siitä, että Raamatun Daavid oli todellinen henkilö, joka hallitsi jonkinlaista aluetta. Piirtokirjoitusen uskotaan olevan Damaskoksen kuninkaan Hasaelin käsialaa. Näin ollen Daavid on ensimmäinen Raamatun henkilöhahmo jolle on löydetty arkeologisia todisteita. Daavidin voidaan siis todeta olleen todellinen henkilö, mutta oliko Daavid ja hänen poikansa Salomonin valtakunta Raamatussa kuvatun kaltainen? Daavidin ja Salomonin aikakausi Raamatun mukaan on ollut "kultainen aikakausi," jolle ominaista olivat Daavidin laajat valloitusretket ja Salomonin suuret rakennusurakat.
Kaanaan ylänköjen israelilainen asutus levisi hitaasti idästä länteen. Asutuksen levitessä länteen oliivien ja viinin viljely myös alkoi ylängön pohjoisosissa, jossa asukkaat erikoistuivat erityisesti näihin viljelykaasveihin. Erikoistumisen seurauksena alkoi myös kaupankäynti ja luokkayhteiskunta muotoutui. Pronssikauden lopulla merikansojen aiheuttaman syöksykierteen jälkeen yhteiskunta alkoi rautakauden alussa hiljalleen toipua ja uusia kuningaskuntia muotoutui alueelle. Naapurikuninkaisiin suhtauduttiin kuitenkin epäilevästi ja naapurikansoista pyrittiin erottautumaan omaksumalla omia etnisiä tapoja ja palvomalla omia paikallisia jumalia. Nämä piirteet olivat kuitenkin vielä hyvin kaukana valtavista yhtenäisistä imperiumeista.
Juudeassa 1900-luvun loppupuolella suoritettujen kaivausten perusteella muodostui käsitys alueen olosuhteista rautakauden alussa. Jerusalemista etelään alue oli kallioinen, jossa oli huonot kulkuyhteydet, jossa sateet olivat hyvin epäsäännöllisiä ja vähäisiä. Idässä ja etelässä Juudea rajoittuu kuiviin autiomaihin. Lännessä ylänkö päättyy jyrkkiin kallioihin tultaessa kohti rannikon hedelmällisiä kukkuloita. Maanviljely Juudeassa ei siis ollut juuri mahdollista ja alueen pääelinkeino on ollut maastossa liikkumaan kykenevien vuohien ja lampaiden kasvatus. Toisin kuin pohjoisen ylängön oliivin ja viinin viljelyksestä vaurastuvilla alueilla Juudean kylät kehittyivät vain vähän tultaessa kymmenennelle vuosisadalle eaa.
Näyttääkin siltä, että Juudeaan ei juuri muodostunut pysyvää asutusta Daavidin n.1010-970 eaa tai Salomonin aikana n. 970-931 eaa. Jerusalem oli tuona aikakautena mitätön pikkukylä, joka ei mitenkään olisi voinut nousta mahtavan valtakunnan keskukseksi. Jerusalemista tai Juudeasta ei ole löydetty mitään todisteita tukemaan Raamatun väitteitä kaupungin merkittävästä hallinnollisesta asemasta kymmenennellä vuosisadalla eaa. Juudean kyvystä varustaa ja ylläpitää riittävän kokoisia armeijoita suurten alueiden valtaukseen ei myöskään ole löydetty merkkejä.
Daavidin jälkeen Raamattu kertoo Salomonin massiivisista rakennusprojekteista ympäri valtakuntaa. 1900-luvun arkeologit uskoivatkin pitkään löytäneensä merkittäviä todisteita Salomonin suurista rakennusurakoista ympäri Israelia. Esimerkiksi Megiddossa, Hazorissa ja Gezerissä löydettyjä kaupunkien kuusikammioisia linnoitusportteja ruvettiin kutsuman Salomonin porteiksi. Kuitenkin moderniin arkeologiaan liittyvät peruskysymykset kyseenalaistavat nämä aiemmat tulkinnat vahvasti. Aiemmat teoriat esimerkiksi olettivat Salomonin käyttäneen portin mallina foiniikkialaisen Tyroksen arkkitehtuuria, mutta Tyroksen porttimalli on huomattavasti myöhäisemmältä aikakaudelta. On myös epäuskottavaa, että Salomon olisi rakentanut merkittäviä monumentaalisia palatseja ja kaupunkeja ympäri valtakuntaa, mutta samalla laiminlyönyt oman hallintokaupunkinsa Jerusalemin rakentamisen. Lisäksi uuden sukupolven radiohiiliajoitus on tarkentanut monien rakennusten ajoituksia, mikä on muuttanut merkittävästi aiempia käsityksiä rakennusajankohdista. Monet aiemmin Daavin ja Salomonin nimiin luetut rakennusprojektit on todettu olevan n. 100 vuotta aiemmin rakennettuja eli juuri sillä aikakaudella, kun alue alkoi toipumaan pronssikauden lopun tuhosta.
Kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja alueen historiasta muodostuu koherentti kuva kun unohdetaan Raamatun tarinat Daavidista ja Salomonista. Juudea ei ollut kyseisenä aikana vielä riittävän kehittynyt valloittaakseen alueita tai rakentaakseen monumentaalisia rakennuksia. Juudea oli syrjäinen ja kehittymätön alue vauraampien kuningaskuntien reuna-alueella.
Daavidin hallintoalue oli Jerusalemin pohjoispuolella tiheämmin asuttu kuin eteläpuolella. Kuningaskunnan hallitsemiseen tarvittavasta kirjoitustaidosta ei ole löydetty merkkejä ja mutenkin yhtenäisestä kulttuurista on vaikea löytää mitään todisteita. Jerusalem ei ollut Daavidin aikana tavallista kylää kummempi. Jerusalemissa, Hebronissa ja alueen muissa noin kahdessakymmenessä kylässä asui arviolta yhteensä noin viitisen tuhatta henkeä. Näiden lisäksi Juudeassa arvoidaan olleen jonkin verran vaeltelevia paimentolaisia.
Tultaessa seitsemännelle vuosisadalle tilanne Juudeassa oli muuttunut täysin ja Jerusalemista oli tullut verrattain suuri kaupunki. Uskonto, hallinto ja armeija olivat muotoutuneet ja olivat samalla tasolla elleivät jopa parempia kuin naapurikuningaskunnissa. Jälleen kerran kohtaamme seitsemännen vuosisadan eaa. Juudean legendaarisen Raamatun tarinan ytimessä. 1 Kun 10:1-11 ja 1 Kun 9:28 kuvaavat epäilemättä seitsemännen vuosisadan eaa. tuottoisia kauppasuhteita. 1 Kun 9:18 mainitsee Baalatin ja Tamarin kaupungit ja 1 Kun 9:26 mainitsee Esjon-Geberin, joissa ei ollut asukkaita Salomonin aikakaudella. 2 Sam 8:18 mainittujen kreetien ja pleetien oletetaan viittavaan kreikkalaisiin palkkasotureihin, jotka olivat seitsemännellä vuosisadalla kehittyneimpiä sotilaita itäisen Välimeren alueella.
Daavidista ja Salomonista Raamattuun kirjoitettut tarinat palvelivatkin Josian valtapyrkimyksiä. Ne perustelevat seitsemännen vuosisadan lopun juudealaisille ja israelilaisille kuinka Jerusalemissa valtaisuimella oleva kuningas on molempien kansojen laillinen hallitsija, jonka valtaan kaikkien tulisi alistua. Arkeologisten todisteiden valossa Daavid ja Salomon, vaikka ovat olleet todellisia henkilöitä, eivät vastaa sitä kuvaa joka Raamatussa maalataan. Heistä kertovat tarinat löytävät nekin oikean viitekehyksensä kun niiden kirjoitusajankohta sijoitetaan seitsemännen vuosisadan eaa. loppuun palvelemaan Josian valtapyrkimyksiä.
lauantai 27. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Mistä israelilaiset ilmestyivät?
Raamatun alun kuvaukset israelilaisen kansan syntyvaiheista kertovat selkeän tarinan siitä mistä ihmiset ovat peräisin. Kuten The Bible Unearthed kirjan aiemmista luvuista jo hyvin kävi ilmi niin nuo tarinat eivät pidä paikkaansa, joten israelilaisten alkuperälle on löydettävä vastaus muualta.
Joosuan kirjan jälkeen Tuomarien kirja sisältää lukuisia sotaisia tarinoita kuinka kansan tulee pysyä puhtaana ja eristäytyä sitä ympäröivistä kansoista. Tuomarien kirjan teologinen sisältö on hyvin selkeä: "Seuratkaan Jumalan lakia tai Jumala rankaisee teitä kovalla kädellä." Kansa ei kuitenkaan kuunnellut ja vain tuomareina tunnetut innoitetut johtajat pystyivät pelastamaan kansan toistuvasti Jumalan vihalta. Tuomarien kirjassa kuvatulla tarinalla onkin ilmeisesti aivan toinen tarkoitus kuin kuvata oikeaa historiaa.
Meremptahin steela vahvistaa israelilaisina tunnetun kansan ilmestyneen Kaanaan ylängölle hieman ennen vuotta 1207 eaa. Kaanaalaisten ja israelilaisten selkein ero liittyy kulttuuriin. Siinä missä kaanaalainen kulttuuri oli verrattain hienostunutta ja korkealaatuista niin välittömästi monien pronssikauden kaanaalaisten kaupunkien raunioiden yläpuolelta arkeologit löytävät tasaisesti varsin vaatimattomia keramiikkaesineitä ja asumuksia. Kaanaalaisen kulttuurin korvanneet israelilaiset näyttivät siis olevan primitiivisempiä kuin kaanaalaiset.
Vuoden 1967 jälkeen Israelin ylänköjen lähes kaikki alueet on tavalla tai toisella kartoitettu arkeologien toimesta ja löydöt ovat olleet mullistavia. Alueella on syntynyt tiheä pikkukylien verkosto muutamien sukupolvien aikana myöhäisellä pronssikaudella n. 1200 eaa. alkaen. Alueella ei ole merkkejä väkivaltaisesta alueelle tunkeutumisesta vaan kyse näyttää olleen mullistavasta muutoksesta elintavoissa kaukana Kaanaan kuihtuvista kaupungeista. Israelin ylängöiltä löytyivät ensimmäiset etniset israelilaiset.
Tyypillinen varhaisisraelilainen kylä rakennettiin kukkulalle tai jyrkälle harjanteelle, jolta oli hyvä näköala ympäristöön. Kylät ovat olleet omavaraisia sillä ne rakennettiin paikkoihin, joista oli helpot yhteydet laidunmaille, pelloille ja metsiin. Yllättävintä kylissä oli niiden pieni koko, niissä asui keskimäärin viitisenkymmentä aikuista ja suunnilleen saman verran lapsia. Suurimmissa kylissä oli maksimissaan noin muutama sata asukasta. Kaanaalaisiin kyliin ja kaupunkeihin verrattuna israelilaisissa kylissä ei ollut julkisia hallintorakennuksia, mitään kirjoitustaitoon viittaavaa tai korkeatasoisia luksustavaroita kuten koruja jne. Rakennukset rakennettiin työstämättömistä kivistä ja ne olivat suunnilleen samankokoisia, mikä viittaa siihen, että kylissä kaikki jaettiin jokseenkin tasan asukkaiden kesken. Monin paikoin talojen väleihin on kaivettu siiloja viljan säilytystä varten, joskin eläinten pito on ollut edelleen hyvin tärkeää sillä pihat oli aidattu suojaamaan kotieläimiä ja estämään niitä karkaamasta. Elämä kylissä oli varsin vaatimatonta, eikä niissä ollut temppeleitä tai alttareita, joten asukkaiden uskomuksiin liittyvästä kulttuurista tiedetään hyvin vähän. Kyliä ei myökään linnoitettu mitenkään eikä niistä ei ole löytynyt aseita, mikä on ristiriidassa Raamatun jatkuvia taisteluita pursuilevan kerronnan kanssa.
Kaikki todisteet viittaavat siihen, että varhaiset israelilaiset taistelivat enemmän luontoa ja olosuhteita vastaan kuin naapurikansoja vastaan. He elivät suhteellisen rauhanomaisesti ylläpitäen omavaraistalouttaan. He olivat syrjässä kauppareiteiltä sekä melko eristytksissä toisistaan sillä merkittäviä todisteita kaupankäynnistä ei ole löydetty.
Alueen kaikkein vanhimmissa kylissä suoritetut arkeologiset kaivaukset paljastavat mistä israelilaiset alueelle ilmestyivät. Varhaisimmissa kylissä rakennukset ja pihat muodostivat paimentolaiskulttuureista tutun ovaalin muodon ja vastaa sitä miten paimentolaiset järjestävät leirinsä. Varhaiset israelilaiset olivat siis aloilleen asettuneita paimentolaisia, joiden pääelinkeino oli edelleen karjanhoito. Vanhojen telttaleirien sijaan he ryhtyivät jostain syystä rakentamaan pysyviä asutuksia. Vastaavia aloilleen asettumisesta kieliviä merkkejä nähdään joka puolella Lähi-itää eli israelilaiset eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia tässäkään asiassa. Varhaiset israelilaiset olivat siis vaatimattomia paimentolaisia, jotka asettuivat aloilleen ja hiljalleen siirtyivät vaeltelevasta paimentolaiselämästä maanviljelyyn.
Alueella oli vastaavia paimentolaisten aloilleen asettumisaaltoja tapahtunut edellisinä vuosituhansina pariinkin otteeseen. Ensimmäisen aalto alkoi n. 3500 eaa. jolloin asumukset pysyivät hengissä reilut tuhat vuotta, jonka jälkeen ne hylättiin ja alue autioitui uudelleen. Toinen aalto käynnistyi n. 2000 eaa. jolloin laajaan kyläverkostoon kuului noin 220 asutusta vaihdellen pienistä kylistä linnoitettuihin aluekeskuksiin. Toisen aallon aikaan alueella oli noin 40000 asukasta. Toinen aalto kuitenkin tuli tiensä päähän n. 1600 eaa. jonka jälkeen asutus alueella oli varsin harvaa ja hajanaista. Viimein kolmas aalto, jonka seurauksena israelilaisiksi itsensä mieltävä kansa syntyi, alkoi n. 1200 eaa. aivan kuten edellisetkin pienillä maalaiskylillä, kasvaen suunnilleen 45000 asukkaan ja 250 kylän rajaseudusta Juudean ja Israelin kuningaskunniksi, joissa oli yhteensä n. 160000 asukasta. Voimakkaan kasvun mahdollisti alueen maatalousresurssien tehokas valjastaminen ja ennen kaikkea oliivi ja viini, joiden viljelyyn pohjoisemman Israelin kuningaskunnan ylänkö sopi erinomaisesti. Oliivi ja viini olivat myöhäisellä pronssikaudella tuottoisimpia Lähi-idän viljelykasveja ja ne loivat vaurautta synnyttävää kaupankäyntiä.
Mikä sitten sai paimentolaiset asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanvilejlyn? Lähi-idässä on kautta aikain vallinnut maanviljelijöiden ja paimentolaisten erityislaaatuinen suhde. Paimentolaiset tarvitsevat markkinapaikan ostaakseen viljaa ja maanviljelijät puolestaan tarvitsevat paimentolaisia turvatakseen lihan, maidon ja nahkojen saannin. Tämä suhde ei kuitenkaan ole tasapuolinen, sillä kylissä asuvat maanviljelijät pystyvät tuottamaan vaikeina aikoina vain sen verran kuin mitä he itse kuluttivat jolloin viljaa ei riitä myytäväksi paimentolaisille. Paimentolaiset kuitenkin tarvitsevat aina maanviljelijöiden viljaa tasapainottamaan liharuokavaliotaan ja ruokkimaan eläimensä. Niin kauan kun maanviljelijät pystyivät tuottamaan enemmän kuin he itse tarvitsivat ja suostuivat käymään kauppaa paimentolaisten kanssa paimentolaiset saattoivat keskittyä eläinten hoitoon. Jos jokin kuitenkin häiritsi viljan saantia paimentolaisten oli pakko asettua aloilleen ja ryhtyä viljelemään viljaa itse.
Kaanaan talouden ajauduttua syöksykierteeseen merikansojen ryöstellessä ja tuhotessa alueen asutuksia suuri joukko paimentolaisia oli pakotettu asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanviljelyn. Varhaisten israelilaisten ilmestyminen ylängölle oli seurausta kaanaan kaupunkien ongelmista, eivätkä israelilaiset suinkaan hyökänneet ja valloittaneet aluetta itselleen. Heitä ei vapautettu Egyptin orjuudesta vaan heidän oli yksinkertaisesti asetuttava aloilleen ja lopetettava vaeltelu erämaassa eläinlaumojensa kanssa. He olivat juuri sitä samaa paikallista väestöä, jolta he Raamatun mukaan maan valloittavat ja jonka asukkaat he Raamatussa teurastavat Jumalan käskystä.
Samanlainen prosessi näyttää käynnistyneen monilla ympäröivillä alueilla lähes samaan aikaan. Yhdestä kulttuurisesta näkökulmasta katsoen varhaiset israelilaiset kuitenkin poikkesivat naapurikansoistaan: He eivät syöneet possua. Sikojen luita on löydetty kaikilta ympäröiviltä alueilta, mutta ei Juudean ja Israelin ylängöltä. Possun syöntikieltoa ei voida perustella ympäristösidonnaisilla argumenteilla. Ehkäpä varhaiset israelilaiset lakkasivat syömästä possua erottuakseen ympäröivistä kulttuureista sillä ruokakulttuuri on yksi merkittävä ihmisryhmien eroavuuksia määrittelevä ominaisuus. Monoteismi ja Raamatuun kirjatut lait tulivatkin näyttämölle epäilemättä vasta noin 500 vuotta myöhemmin.
Tuomarien kirjan tarinoiden alkuperää on vaikea hahmottaa. Se oletettavasti perustuu vanhoihin kansantaruihin ja legendoihin. Tuomarien kirjan teologinen viesti on kuitenkin selvä ja se on eittämättä välittänyt seitsemännen vuosisadan juudealaisille vahvan viestin, jolla kansaa on paimennettu kuuliaiseksi Jumalalle ja kuningas Josialle. Tuomarien kirjan toistuva sykli yhä uudelleen Jumalaa vastaan rikkovasta kansasta on varmasti koettu seitsemännellä vuosisadalla eaa. hyvin henkilökohtaisesti koskettavan myös itseä. Kirja sisältää viittauksia kuinka tämä kierre saadaan katkaistua ja kuinka pohjoisella Israelilla ei ole oikeaa Daavidin sukuista kuningasta (Josiaa). Epäjumalien palvonta näyttääkin arkeologisten löydösten perusteella saaneen kylmää kyytiä sillä jokseenkin kaikki muut alttarit, paitsi Jerusalemin temppelin alttari, tuhottiin Juudeasta juuri seitsemännen vuosisadan eaa. lopulla.
perjantai 26. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Kaanaan valloitus
Joosuan kirja kertoo Israelilaisten salamasodasta Kaanaan valloittamiseksi. Valloitustaisteluita kuvataan Joosuan kirjassa sankarillisina, ovelina ja katkerina kostoina. Tarinassa on kuvattu osa Raamatun tunnetuimmista tapahtumista, kuten Jerikon muurien kaatuminen, tai auringon seisahtuminen taivaalla. Edellisessä kirjoituksessa käsitellyt mittavat eksodukseen liityvät ongelmat olivat pientä verrattuna ongelmiin, joita Joosuan kirjan valloitussotaan liittyy. Väite, että 40 vuotta autiomaassa harhaillut köyhä ja sekalainen ihmisjoukko pystyisi tarjoamaan minkäänlaista vastusta alueen kaupunkien koulutetuille sotilaille, on epäuskottava.
Tarinassa tuhotut kaupungit tunnetaan ja niissä on suoritettu useita arkeologisia kaivauksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Arkeologia onkin paljastanut räikeitä ristiriitoja Joosuan kirjan tarinan ja todellisen historian välillä. Jos oletamme eksoduksen tapahtuneen kolmannellatoista vuosisadalla Ramses II:n valtakaudella niin silloin Kaanaan valloitus on tapahtunut joskus kolmannentoista vuosisadan viimeisinä vuosina. Meremptahin steelaan vuodelle 1207 eaa. Israelilaisten alueelle kirjatusta läsnäolosta huolimatta alueen sotilaallinen ja poliittinen kuva näyttää siltä ettei mitään valloitussotaa alueella käyty.
Egyptiläiset diplomatiaan liittyvät dokumentit vuosilta 1550-1150 eaa. paljasvat tiiviin kirjeenvaihdon Egyptin ja Kaanaan välillä. Egyptiläisten kirjeenvaihto koskettaa monia Raamatullisia kaupunkeja kuten Jerusalemia, Shechemiä, Megiddoa, Hazoria ja Lachishia. Kirjeet paljasvat Kaanaan olleen Egyptin provissi, jossa oli runsaasti Egyptiläisiä varuskuntia. Raamatussa Egyptiläiset ovat alueen ulkopuolella eikä missään kohdin mainita edes pientä kahakkaa aluetta hallinneiden egyptiläisten kanssa. Eräästä Amarna -kirjekokoelman kirjeesä Jerusalemin kuningas pyytä faaraolta viittäkymmentä miestä maan suojelemiseen. Toisessa kirjeessä Megiddon kuningas pyytää sataa miestä Shechemin kuninkaan hyökkäyksen torjumiseen. Alueen pitäminen rauhallisena ei siis vaatinut suuria armeijoita ja Egypti lähetti herkästi sotilaitaan nujertamaan kapinoivia asukkaita.
Kaanaan "kaupungit" kolmannellatoista vuosisadalla olivat pääosin pienehköjä hallinnollisia linnoituksia, joissa asui alueen kuningas perheineen byrokraattien kanssa kun taas talonpojat asuivat siellä täällä pienissä kylissä. Tyypillisessä Kaanaalaisessa "kaupungissa" oli palatsi, temppeli, muutama julkishallinnollinen rakennus ja asuinrakennukset linnakkeen henkilökunnalle. Ne eivät siis olleet sellaisia linnoitettuja kaupunkeja, jollaisiksi Joosuan kirja ne kuvaa. Linnoitettuja kaupunkeja ei juuri tarvittu kun Egyptiläiset huolehtivat alueen turvallisuudesta. Alueen asukkailla ei myöskään ollut resursseja vahvojen linnoitusten rakentamiseen Egyptin verottaessa aluetta raskaasti.
Arkeologiset kaivaukset ovat myös paljastaneet Egyptin olleen alueen suvereeni vallankäyttäjä vielä pitkään väitetyn Joosuan valloituksen jälkeen. Useista kaanaalaisista linnoituksista on löydetty hieroglyfein koristeltuja rakennelmia, jotka osoittavat linnoitusten olleen vielä pitkään Egyptin tiukassa otteessa kahdennentoista vuosisadan eaa lopulle asti. Esimerkiksi Megiddon kaivauksissa on löydetty runsaasti todisteita kuinka kaupunki oli Ramses VI:n hallussa yli puoli vuosisataa oletetun Kaanaan valloituksen jälkeen. Joosuan kirjan (12:21) väite Megiddon valloituksesta on siis hyvin kyseenalainen.
Entäpä sitten Joosuan kirjassa muut valloitetuiksi väittetyt kaupungit ja kansat?
Jerikossa ei asunut ketään kolmannentoista vuosisadan eaa. lopussa. Sata vuotta aiemmin siellä oli pieni kylä, jossa ei ollut minkäänlaisia muureja ympärillä, eikä kylä tuhoutunut väkivaltaisesti. Jerikon muurien sortuminen torvien soidessa on siis fantastisesta tarinasta huolimatta täysin tuulesta temmattu.
Ai:n kaupungin valloitus oli Raamatun mukaan ovela väijytys. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin loiston kuitenkin noin tuhat vuotta aiemmaksi. Mitään jälkiä, keramiikan paloja tai muita käyttöesineiden osia kolmannentoista vuosisadan eaa. lopulta, ei ole löydetty. Ai:ssa ei siis ollut asukkaita Joosuan valloituksen aikaan eli tämänkin kaupungin valloitus on fiktiota.
Gibeonilaisten kaupunkien kohdalla sama kaava toistuu. Niistäkään ei ole löydetty jälkiä, jotka kertoisivat kaupungeissa olleen asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa.
Vasta viime vuosina arkeologien konsensus on viimein hylännyt Joosuan kirjan valloitustarinan historiallisuuden, koska arkeologiset todisteet kertovat toisenlaisista historiallisista tapahtumista alueella. Arkeologiset kaivaukset itäisen Välimeren rannikkolla Kreikasta Egyptiin ovat paljastaneet kolmannentoista vuosisadan aikana alkaneen epävakauden ajanjakson alueella. Alkutahdit tälle epävakaudelle iskettiin Egyptin ja heettiläisten välisessä sodassa n. 1300 eaa. Sodan voittajiksi julistautuivat molemmat osapuolet. Sodan päättyessä osapuolet allekirjoittivat "ikuisen" rauhan, joka sinetöitiin Ramses II:n ja heettiläisen prinsessan avioliitolla.
Uusi rauhanaika tarjosi mahdollisuuden lännestä nousevalle Mykenen valtakunnalle. Mykenelaiset kasvattivat valtaansa kaupankäynnillä ja arkeologia paljastaakin mykenläisen kulttuurin kasvaneen voimakkaasti juuri tänä aikana. Mykeneläiset kauppiaat näyttävät vierailleen lähes kaikkialla itäisen Välimeren alueella käyden kauppaa ja vaurastuen, mutta sitten tapahtui jotain, joka tuhosi vanhan maailmanjärjestyksen. Lännestä, meritse ja maitse, satamiin ja kaupunkeihin tunkeutui ihmisjoukkioita, jotka tutkijat ovat nimenneet merikansoiksi. Merikansat ryöstivät ja tuhosivat kaiken tieltään syösten alueen talouden vapaaseen pudotukseen. Syitä merikansojen aktiivisuudelle ei vielä tiedetä, mutta seuraukset ovat selvät: Kaanaan kaupunkivaltiojärjestelmä kaatui ja kaupungit tuhoutuivat yksitellen. Arkeologisten todisteiden perusteella kaanaalaisen kaupunkivaltiojärjestelmän rapautuminen kesti yli sata vuotta eikä kyseessä ollut yksittäinen Joosian kirjassa kuvattu maahanmuuttajien sotaretki.
Jo ennen arkeologisia löydöksiä saksalaiset raamattututkijat spekuloivat Raamatun kirjallisuuteen liittyviä perinteitä. Viime vuosisadan kriittisten tekstianalyysimenetelmien kehittyessä he löysivät tarinoista sisäisiä ristiriitoja. Saksalaistutkijat ovatkin pitäneet Joosuan kirjaa lähinnä kokoelmana legendoja ja sankaritarinoita eri puolilta Kaanaan maata, jotka on koottu yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi vähän samoin kuin mitä Lönnrot teki kootessaan Kalevalaa. Tarinat itsessään syntyivät vuosisatojen aikana ihmisten ympärillään näkemien raunioiden ja maamerkkien ympäristöön tai sitten kirjurit sijoititvat ne sinne tarkoituksenmukaisesti.
Joosuan kirjan kirjoitusajankohta paljastuu jälleen seitsemännelle vuosisadalle eaa. kun tarkastellaan esim. kohtaa 15:21-62. Kuvattu alue vastaa tarkasti Juudean kuningaskunnan aluetta seitsemännen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä. Samoin samalle ajalle ajoittunut ja arkeologisten todisteiden paljastama uskonnollinen reformi on myös sisällytetty Joosuan kirjaan. Samoin kuvauset taistelusuunnitelmista sopivat paremmin seitsemännelle vuosisadalle eaa. kuin 600 vuotta aiempaan ajankohtaan. Joosuan kirjassa ensimmäiseksi vallattut kaupungit, Jeriko ja Ai, olivat myös Josian ensimmäiseksi valtaamat kaupungit Assyyrialaisten vetäytyessä alueelta. Samoin monet muut Joosuan kirjassa mainitut valloitukset pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueella kuuluivat Juudean kuninkaan Josian tavoittelemiin alueisiin.
Josian noustessa valtaan vuonna 639 eaa. ajatus itsenäisestä ja yhtenäisestä Israelista oli vielä kaukainen haave Juudeassa, joka tuolloin oli Assyyrian vasallivaltio. Raamatun tarjoama selitys tälle ikävälle kansan olotilalle oli yksinkertainen: Kansa oli langennut pois Jumalan suosiosta, koska se ei ollut totellut Jumalan käskyjä. Vain temppelin uumenista löydetyn "Jumalan lain " pilkuntarkka noudattaminen voisi pelastaa kansan ja palauttaa Assyyrian valloittaman maan kansalle. Muutamaa vuotta myöhemmin Assyyrialaiset alkoivat vetäytymään alueelta jolloin itsenäisyys ja yhtenäisyys näytti mahdolliselta. Joosuan kirja tarjoaakin seitsemännen vuosisadan eaa. lopun juudealaisille esimerkkitarinan kuinka kansa voisi palauttaa maat itselleen seuraamalla Jumalan lakia. Tässä asiayhteydessä Joosuan kirja onkin klassinen kirjallinen teos kuvaten kansakunnan haaveita ja toiveita sekä luvaten kansalle vapautta. Kirjan sankarijohtaja Joosua on vertauskuva Josiasta, Jumalan valitsemasta kansan vapauttavasta sankarikuninkaasta, jolle kansan olisi vannottava fanaattista uskollisuutta. Ei ole sattumaa, että Joosuan kirjan valloitustarinat vastaavat Josian valtapyrkimyksiä sillä Josia on tekstissä naamioinut itsensä Joosuaksi.
Historiantutkimus tietää kuitenkin kertoa, että lupaavan alun jälkeen Josian uskonsodan kaltaista fanaattisuutta hipova suunnitelma epäonnistui. Tarina jäi kuitenkin elämään vaikuttaen merkittävästi alueen tulevaisuuteen.
Tarinassa tuhotut kaupungit tunnetaan ja niissä on suoritettu useita arkeologisia kaivauksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Arkeologia onkin paljastanut räikeitä ristiriitoja Joosuan kirjan tarinan ja todellisen historian välillä. Jos oletamme eksoduksen tapahtuneen kolmannellatoista vuosisadalla Ramses II:n valtakaudella niin silloin Kaanaan valloitus on tapahtunut joskus kolmannentoista vuosisadan viimeisinä vuosina. Meremptahin steelaan vuodelle 1207 eaa. Israelilaisten alueelle kirjatusta läsnäolosta huolimatta alueen sotilaallinen ja poliittinen kuva näyttää siltä ettei mitään valloitussotaa alueella käyty.
Egyptiläiset diplomatiaan liittyvät dokumentit vuosilta 1550-1150 eaa. paljasvat tiiviin kirjeenvaihdon Egyptin ja Kaanaan välillä. Egyptiläisten kirjeenvaihto koskettaa monia Raamatullisia kaupunkeja kuten Jerusalemia, Shechemiä, Megiddoa, Hazoria ja Lachishia. Kirjeet paljasvat Kaanaan olleen Egyptin provissi, jossa oli runsaasti Egyptiläisiä varuskuntia. Raamatussa Egyptiläiset ovat alueen ulkopuolella eikä missään kohdin mainita edes pientä kahakkaa aluetta hallinneiden egyptiläisten kanssa. Eräästä Amarna -kirjekokoelman kirjeesä Jerusalemin kuningas pyytä faaraolta viittäkymmentä miestä maan suojelemiseen. Toisessa kirjeessä Megiddon kuningas pyytää sataa miestä Shechemin kuninkaan hyökkäyksen torjumiseen. Alueen pitäminen rauhallisena ei siis vaatinut suuria armeijoita ja Egypti lähetti herkästi sotilaitaan nujertamaan kapinoivia asukkaita.
Kaanaan "kaupungit" kolmannellatoista vuosisadalla olivat pääosin pienehköjä hallinnollisia linnoituksia, joissa asui alueen kuningas perheineen byrokraattien kanssa kun taas talonpojat asuivat siellä täällä pienissä kylissä. Tyypillisessä Kaanaalaisessa "kaupungissa" oli palatsi, temppeli, muutama julkishallinnollinen rakennus ja asuinrakennukset linnakkeen henkilökunnalle. Ne eivät siis olleet sellaisia linnoitettuja kaupunkeja, jollaisiksi Joosuan kirja ne kuvaa. Linnoitettuja kaupunkeja ei juuri tarvittu kun Egyptiläiset huolehtivat alueen turvallisuudesta. Alueen asukkailla ei myöskään ollut resursseja vahvojen linnoitusten rakentamiseen Egyptin verottaessa aluetta raskaasti.
Arkeologiset kaivaukset ovat myös paljastaneet Egyptin olleen alueen suvereeni vallankäyttäjä vielä pitkään väitetyn Joosuan valloituksen jälkeen. Useista kaanaalaisista linnoituksista on löydetty hieroglyfein koristeltuja rakennelmia, jotka osoittavat linnoitusten olleen vielä pitkään Egyptin tiukassa otteessa kahdennentoista vuosisadan eaa lopulle asti. Esimerkiksi Megiddon kaivauksissa on löydetty runsaasti todisteita kuinka kaupunki oli Ramses VI:n hallussa yli puoli vuosisataa oletetun Kaanaan valloituksen jälkeen. Joosuan kirjan (12:21) väite Megiddon valloituksesta on siis hyvin kyseenalainen.
Entäpä sitten Joosuan kirjassa muut valloitetuiksi väittetyt kaupungit ja kansat?
Jerikossa ei asunut ketään kolmannentoista vuosisadan eaa. lopussa. Sata vuotta aiemmin siellä oli pieni kylä, jossa ei ollut minkäänlaisia muureja ympärillä, eikä kylä tuhoutunut väkivaltaisesti. Jerikon muurien sortuminen torvien soidessa on siis fantastisesta tarinasta huolimatta täysin tuulesta temmattu.
Ai:n kaupungin valloitus oli Raamatun mukaan ovela väijytys. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin loiston kuitenkin noin tuhat vuotta aiemmaksi. Mitään jälkiä, keramiikan paloja tai muita käyttöesineiden osia kolmannentoista vuosisadan eaa. lopulta, ei ole löydetty. Ai:ssa ei siis ollut asukkaita Joosuan valloituksen aikaan eli tämänkin kaupungin valloitus on fiktiota.
Gibeonilaisten kaupunkien kohdalla sama kaava toistuu. Niistäkään ei ole löydetty jälkiä, jotka kertoisivat kaupungeissa olleen asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa.
Vasta viime vuosina arkeologien konsensus on viimein hylännyt Joosuan kirjan valloitustarinan historiallisuuden, koska arkeologiset todisteet kertovat toisenlaisista historiallisista tapahtumista alueella. Arkeologiset kaivaukset itäisen Välimeren rannikkolla Kreikasta Egyptiin ovat paljastaneet kolmannentoista vuosisadan aikana alkaneen epävakauden ajanjakson alueella. Alkutahdit tälle epävakaudelle iskettiin Egyptin ja heettiläisten välisessä sodassa n. 1300 eaa. Sodan voittajiksi julistautuivat molemmat osapuolet. Sodan päättyessä osapuolet allekirjoittivat "ikuisen" rauhan, joka sinetöitiin Ramses II:n ja heettiläisen prinsessan avioliitolla.
Uusi rauhanaika tarjosi mahdollisuuden lännestä nousevalle Mykenen valtakunnalle. Mykenelaiset kasvattivat valtaansa kaupankäynnillä ja arkeologia paljastaakin mykenläisen kulttuurin kasvaneen voimakkaasti juuri tänä aikana. Mykeneläiset kauppiaat näyttävät vierailleen lähes kaikkialla itäisen Välimeren alueella käyden kauppaa ja vaurastuen, mutta sitten tapahtui jotain, joka tuhosi vanhan maailmanjärjestyksen. Lännestä, meritse ja maitse, satamiin ja kaupunkeihin tunkeutui ihmisjoukkioita, jotka tutkijat ovat nimenneet merikansoiksi. Merikansat ryöstivät ja tuhosivat kaiken tieltään syösten alueen talouden vapaaseen pudotukseen. Syitä merikansojen aktiivisuudelle ei vielä tiedetä, mutta seuraukset ovat selvät: Kaanaan kaupunkivaltiojärjestelmä kaatui ja kaupungit tuhoutuivat yksitellen. Arkeologisten todisteiden perusteella kaanaalaisen kaupunkivaltiojärjestelmän rapautuminen kesti yli sata vuotta eikä kyseessä ollut yksittäinen Joosian kirjassa kuvattu maahanmuuttajien sotaretki.
Jo ennen arkeologisia löydöksiä saksalaiset raamattututkijat spekuloivat Raamatun kirjallisuuteen liittyviä perinteitä. Viime vuosisadan kriittisten tekstianalyysimenetelmien kehittyessä he löysivät tarinoista sisäisiä ristiriitoja. Saksalaistutkijat ovatkin pitäneet Joosuan kirjaa lähinnä kokoelmana legendoja ja sankaritarinoita eri puolilta Kaanaan maata, jotka on koottu yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi vähän samoin kuin mitä Lönnrot teki kootessaan Kalevalaa. Tarinat itsessään syntyivät vuosisatojen aikana ihmisten ympärillään näkemien raunioiden ja maamerkkien ympäristöön tai sitten kirjurit sijoititvat ne sinne tarkoituksenmukaisesti.
Joosuan kirjan kirjoitusajankohta paljastuu jälleen seitsemännelle vuosisadalle eaa. kun tarkastellaan esim. kohtaa 15:21-62. Kuvattu alue vastaa tarkasti Juudean kuningaskunnan aluetta seitsemännen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä. Samoin samalle ajalle ajoittunut ja arkeologisten todisteiden paljastama uskonnollinen reformi on myös sisällytetty Joosuan kirjaan. Samoin kuvauset taistelusuunnitelmista sopivat paremmin seitsemännelle vuosisadalle eaa. kuin 600 vuotta aiempaan ajankohtaan. Joosuan kirjassa ensimmäiseksi vallattut kaupungit, Jeriko ja Ai, olivat myös Josian ensimmäiseksi valtaamat kaupungit Assyyrialaisten vetäytyessä alueelta. Samoin monet muut Joosuan kirjassa mainitut valloitukset pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueella kuuluivat Juudean kuninkaan Josian tavoittelemiin alueisiin.
Josian noustessa valtaan vuonna 639 eaa. ajatus itsenäisestä ja yhtenäisestä Israelista oli vielä kaukainen haave Juudeassa, joka tuolloin oli Assyyrian vasallivaltio. Raamatun tarjoama selitys tälle ikävälle kansan olotilalle oli yksinkertainen: Kansa oli langennut pois Jumalan suosiosta, koska se ei ollut totellut Jumalan käskyjä. Vain temppelin uumenista löydetyn "Jumalan lain " pilkuntarkka noudattaminen voisi pelastaa kansan ja palauttaa Assyyrian valloittaman maan kansalle. Muutamaa vuotta myöhemmin Assyyrialaiset alkoivat vetäytymään alueelta jolloin itsenäisyys ja yhtenäisyys näytti mahdolliselta. Joosuan kirja tarjoaakin seitsemännen vuosisadan eaa. lopun juudealaisille esimerkkitarinan kuinka kansa voisi palauttaa maat itselleen seuraamalla Jumalan lakia. Tässä asiayhteydessä Joosuan kirja onkin klassinen kirjallinen teos kuvaten kansakunnan haaveita ja toiveita sekä luvaten kansalle vapautta. Kirjan sankarijohtaja Joosua on vertauskuva Josiasta, Jumalan valitsemasta kansan vapauttavasta sankarikuninkaasta, jolle kansan olisi vannottava fanaattista uskollisuutta. Ei ole sattumaa, että Joosuan kirjan valloitustarinat vastaavat Josian valtapyrkimyksiä sillä Josia on tekstissä naamioinut itsensä Joosuaksi.
Historiantutkimus tietää kuitenkin kertoa, että lupaavan alun jälkeen Josian uskonsodan kaltaista fanaattisuutta hipova suunnitelma epäonnistui. Tarina jäi kuitenkin elämään vaikuttaen merkittävästi alueen tulevaisuuteen.
torstai 25. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Tapahtuiko eksodusta?
Toinen, kolmas ja neljäs Mooseksen kirja kertovat satumaisen sankaritarinan kansan alistamisesta orjuuteen ja sitä seurannesta pakomatkasta vapauteen. Tarinaan on sisällytetty joukko Raamatun tunnetuimpia ihmetekoja: palava pensas, meren kahtia jakaminen, mannan ilmestyminen ja Jumalan lain saaminen Siinailla, jotka kaikki julistavat Jumalan ylivaltaa luonnon ja ihmiskunnan yli. Onkin kysyttävä: Onko tarina historiaa vai tarua?
Yksi asia on varmaa, Egyptiin virtasi siirtolaisia idästä, joten toisen Mooseksen kirjan alussa kuvattu perheiden muutto Egyptiin oli aikoinaan täysin mahdollinen. Egypti oli kukoistava valtakunta, jossa Niilin vesien ansiosta hyvien ja huonojen satovuosien erot olivat verrattain pienet. Muuttoliike Egyptiin etenkin huonoina satovuosina on ollut voimakasta. Yksittäiset arkeologiset löydökset ja tekstit vahvistavat kuinka idästä Egyptiin on tultu ja kuinka Egyptiläiset ovat voimakeinoin häätäneet tulijoita pois.
1 Kun 6:1 ajoittaa paon Egyptistä suunnilleen vuoteen 1440 eaa. 2 Moos 1:11 kertoo Israelilaisten rakentaneen orjuuden aikana Ramsesin ja Pitomin kaupungit. Ramses I, ensimmäinen Ramses niminen faarao, oli sen sijaan hallitsijana vuosina 1295 - 1294 eaa. eli Ramsesin kaupunkia ei ole ollut olemassa ennen sitä. Tästä ristiriidasta onkin seurannut, että monet tutkijat ovat arvioineet 1 Kun 6:1 esitettyä aikaa lähinnä symboliseksi ja siten päätyneet ajoittamaan eksoduksen Ramses II:n aikakaudelle 1279 - 1213eaa. Egyptiläiset lähteet myös kertovat kuinka Pi-Ramesses, Ramsesin kaupunki, rakennettiin juuri Ramses II:n aikakaudella. Ramsesin poika Meremptahin voittosteela on myös varhaisin arkeologinen kirjoitus, joka sisältää sanan "Israel" ja väittää tuhonneensa kyseisen kansan Kaanaan kukkuloilla. Meremptahin väite kansan tuhoamisesta oli luonnollisesti ennenaikainen, mutta Israeliksi kutsutun kansan ilmestyminen Kaanaan tuona aikana saa vastakaikua arkeologiasta, sillä juuri kyseisellä aikakaudella alueelle ilmestyi kymmeniä toisiinsa yhteydessä olevia kyliä. Keitä siis olivat Israelin kansa ja tulivatko he todella Egyptistä kuten Raamattu väittää?
Eksodus tapahtumana ei ole missään määrin pieni tai ongelmaton. Häädettyään Hyksot pohjois-Egyptistä vuonna n.1550 eaa. egyptiläiset tiukensivat merkittävästi kontrolliaan Niilin suistossa ja Kaanaan raja-alueilla. Egyptiläiset rakensivat varuskuntalinoituksia alueen keitaille ja asettivat virkamiehiä kirjaamaan ylös väestöliikkeitä. Kolmannentoista vuosisadan eaa. aikaisista papyruksista käy hyvin ilmi kuinka pikutarkkoja egyptiläiset virkamiehet olivat ja kirjasivat pientenkin paimentolaisryhmien vierailut vesilähteillä. Raja-alue oli siis hyvin tiukasti vartioitu ja mikäli sen olisi ylittänyt massiivinen ihmisjoukko niin asiasta olisi varmasti jälki kirjanpidossa.
Ramses II:n aikaan Egypti oli myös mahtinsa huipulla ja sen ote Kaanaan maasta oli raudanluja. Kaanaan kaupunkivaltiot olivat Egyptin vasalleja ja suuretkin Egyptin armeijat marssivat aina Eufratesjoelle asti Syyriaan. Orjien joukkopako Egyptistä Kaanaan kukkuloille kyseisenä aikana olisi ollut siis jokseenkin mahdotonta sillä Siinain autiomaan ylityksen mahdollistavat reitit olivat tiukasti Egyptiläisten hallussa. Minkä tahansa ryhmän pako Egyptistä olisi siis ollut helposti faaraon armeijan ja varuskuntien jäljitettävissä.
Raamatun tarinan mukaan kansa harhaili Siinain niemimaalla neljäkymmentä vuotta. Tekstin mukaan väkeä oli 600000, josta valtaosa selvisi hengissä perille. Tälle vaellukselle uskoisi löytyvän todisteita jos se olisi todellisuudessa tapahtunut. Mitään ei kuitenkaan ole löydetty lukuisista yrityksistä huolimatta. Joku voisi sanoa, että verrattain pienen joukon jättämien jälkien löytäminen näin laajalta alueelta on mahdotonta, mutta toisaalta modernit arkeologiset tutkimusmenetelmät pystyvät poimimaan jopa yksittäisten metsästäjä-keräilijoiden jättämiä jälkiä ympäri maailmaa. Neljännen Mooseksen kirjan luvussa 33 kuvaillaan leiripaikkoja Siinain niemimaalla. Lukuisissa tutkimuksissa alueilta on löydetty paimentolaisten jättämiä jälkiä, jotka on jätetty n. tuhat vuotta aiemmin, mutta eksodusta tukevat löydökset kolmanneltatoista vuosisadalta eaa. loistavat poissaolollaan.
Raamatun tarina nimeää myös joitakin muita kansoja ja kaupunkeja, joita Israelilaiset kohtasivat vaelluksensa aikana. 4 Moos 21:1 mainitsee Negeviä hallitsevan Aradin kuninkaan. Yli kahdenkymmenen vuoden kaivaukset Tel Aradissa ovat kuitenkin paljastaneet kaupungin olleen hylättynä kyseisenä ajanjaksona, joskin siellä oli asukkaita muutamia satoja vuosia aiemmin sekä pari sataa vuotta myöhäisemmin siellä oli rautakautinen linnoitus. Koko Beersheban laaksossa ei itseasiassa ollut lainkaan asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa. joten väitteet Aradin kuninkaasta eivät voi pitää paikkaansa.
Sama toistuu idässä Jordanin toisella puolella kun 4 Moos 21 kertoo Israelilaisten taistelevan amorilaisia vastaan ja ottavan haltuun Hesbonin ja kaikki amorilaisten kaupungit. Tel Hesban arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet ettei siellä ollut edes vaatimatonta kylää kolmannellatoista vuosisadalla eaa.
Sama kaava toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Eksodustarinan paikat ovat todellisia, jotkut jopa hyvin tunnettuja tekstin kirjoittamisen aikaan 700 - 600 eaa. ja jotkut olivat asuttuina ainoastaan seitsemännellä vuosisadalla. Myös tarinan alun orjuudessa rakennetuksi mainittu Pitomin kaupunki on nimenä mielenkiintoinen. Myöhäispronssikautisista lähteistä toki löytyy maininta Pitom -nimisestä paikasta, mutta mahtavaksi ja tunnetuksi Pitom nousi vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin se oli varmasti Juudean kirjureiden tiedossa.
Lisäksi Mooseksen kirjoista huokuu läpi seitsemännen vuosisadan poliittiset jännitteet. Kohdassa 1 Moos 42:9 faarao on varuillaan mahdollisesti Kaanaan suunnalta tulevasta hyökkäyksestä vaikka ennen Assyrialaisten tunkeutumista Egyptiin Egyyptiä ei oltu kertaakaan uhattu Kaanaan suunnasta. Samoin heti toisen Mooseksen kirjan alussa faarao on huolissaan orjien mahdollisesta veljeilystä vihollisten kanssa. Nämä tarinan yksityiskohdat ovat järkeenkäypiä ainoastaan jos tarina on kirjoitettu seitsemännellä vuosisadalla eaa. aikana jolloin faaraolla on ollut todellinen syy olla huolissaan idästä valtakuntaa uhkaavista voimista.
Johtopäätelmä onkin, että eksodusta ei koskaan tapahtunut sellaisena kuin se Raamatussa on kuvattu vaan se on seitsemännen vuosisadan sepitelmä.
Eksodustarina ei syntynyt tyhjästä. Tarinan raamit Egyptistä vapautumiseen ja erämaassa harhailuun tunnettiin jo ainakin sata vuotta aiemmin kirjoitetuissa teksteissä (Hoosea 11:1; 13:4, Aamos 2:10; 3:1; 9:7). Kyseessä on ilmeisesti kansan kollektiiviseen muistiin ja tarustoon syöpyneistä mielikuvista, jotka voivat hyvin viitata esim. Hyksojen karkotukseen Egyptistä. Egypti oli pitkään ennen assyyrialaisia alueella suvereeni vallankäyttäjä ja Kaanaan vasallikaupungit maksoivat Egyptille veroja vuosisatojen ajan. Elämä Egyptin vallan alla oli kansalle tuttua ja syöpynyt varmasti hyvin kansan muistiin. Kun Assyyrialaiset alkoivat vetämään joukkojaan pois pohjoisen Israelin alueelta 640 - 630 eaa. Egypti otti alueet jälleen haltuunsa. Tässä murroksessa Juudean kuningas Josia näki ilmeisesti tilaisuuntensa. Muotoillessaan uuden Israelilaisen kansallisen identiteetin, jossa kaikki valta keskitettiin Jerusalemiin Daavidin suvun kuninkaille, Josia pyrki lujittamaan ja kasvattamaan valtaansa alueella.
Egyptin valtatavoitteet Israelissa ja piskuisen Juudean unelma omasta imperiumista ajautuivat pahasti törmäyskurssille. Tarina pahasta Israelilaiset orjuuttavasta Egyptin faaraosta oli voimakasta Egyptiläisten vastaista propagandaa, joka löysi hedelmällisen maaperän itsenäisestä Israelista unelmoivasta kansasta. Tarinat patriarkoista kutoivat kansojen identiteetit yhteen selkeän poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarina eksoduksesta jatkaa siitä mihin edellinen jäi ja toimi Egyptiä vastustamaan kiihottavana hengennostattajana ja yhtenäisen kansallisen identiteetin voimistajana. Eksodustarina voidaankin nähdä aikansa poliittisena propagandana, jolla on varsin tarkkaan määritelty poliittinen motiivi ja tavoitteet.
Yksi asia on varmaa, Egyptiin virtasi siirtolaisia idästä, joten toisen Mooseksen kirjan alussa kuvattu perheiden muutto Egyptiin oli aikoinaan täysin mahdollinen. Egypti oli kukoistava valtakunta, jossa Niilin vesien ansiosta hyvien ja huonojen satovuosien erot olivat verrattain pienet. Muuttoliike Egyptiin etenkin huonoina satovuosina on ollut voimakasta. Yksittäiset arkeologiset löydökset ja tekstit vahvistavat kuinka idästä Egyptiin on tultu ja kuinka Egyptiläiset ovat voimakeinoin häätäneet tulijoita pois.
1 Kun 6:1 ajoittaa paon Egyptistä suunnilleen vuoteen 1440 eaa. 2 Moos 1:11 kertoo Israelilaisten rakentaneen orjuuden aikana Ramsesin ja Pitomin kaupungit. Ramses I, ensimmäinen Ramses niminen faarao, oli sen sijaan hallitsijana vuosina 1295 - 1294 eaa. eli Ramsesin kaupunkia ei ole ollut olemassa ennen sitä. Tästä ristiriidasta onkin seurannut, että monet tutkijat ovat arvioineet 1 Kun 6:1 esitettyä aikaa lähinnä symboliseksi ja siten päätyneet ajoittamaan eksoduksen Ramses II:n aikakaudelle 1279 - 1213eaa. Egyptiläiset lähteet myös kertovat kuinka Pi-Ramesses, Ramsesin kaupunki, rakennettiin juuri Ramses II:n aikakaudella. Ramsesin poika Meremptahin voittosteela on myös varhaisin arkeologinen kirjoitus, joka sisältää sanan "Israel" ja väittää tuhonneensa kyseisen kansan Kaanaan kukkuloilla. Meremptahin väite kansan tuhoamisesta oli luonnollisesti ennenaikainen, mutta Israeliksi kutsutun kansan ilmestyminen Kaanaan tuona aikana saa vastakaikua arkeologiasta, sillä juuri kyseisellä aikakaudella alueelle ilmestyi kymmeniä toisiinsa yhteydessä olevia kyliä. Keitä siis olivat Israelin kansa ja tulivatko he todella Egyptistä kuten Raamattu väittää?
Eksodus tapahtumana ei ole missään määrin pieni tai ongelmaton. Häädettyään Hyksot pohjois-Egyptistä vuonna n.1550 eaa. egyptiläiset tiukensivat merkittävästi kontrolliaan Niilin suistossa ja Kaanaan raja-alueilla. Egyptiläiset rakensivat varuskuntalinoituksia alueen keitaille ja asettivat virkamiehiä kirjaamaan ylös väestöliikkeitä. Kolmannentoista vuosisadan eaa. aikaisista papyruksista käy hyvin ilmi kuinka pikutarkkoja egyptiläiset virkamiehet olivat ja kirjasivat pientenkin paimentolaisryhmien vierailut vesilähteillä. Raja-alue oli siis hyvin tiukasti vartioitu ja mikäli sen olisi ylittänyt massiivinen ihmisjoukko niin asiasta olisi varmasti jälki kirjanpidossa.
Ramses II:n aikaan Egypti oli myös mahtinsa huipulla ja sen ote Kaanaan maasta oli raudanluja. Kaanaan kaupunkivaltiot olivat Egyptin vasalleja ja suuretkin Egyptin armeijat marssivat aina Eufratesjoelle asti Syyriaan. Orjien joukkopako Egyptistä Kaanaan kukkuloille kyseisenä aikana olisi ollut siis jokseenkin mahdotonta sillä Siinain autiomaan ylityksen mahdollistavat reitit olivat tiukasti Egyptiläisten hallussa. Minkä tahansa ryhmän pako Egyptistä olisi siis ollut helposti faaraon armeijan ja varuskuntien jäljitettävissä.
Raamatun tarinan mukaan kansa harhaili Siinain niemimaalla neljäkymmentä vuotta. Tekstin mukaan väkeä oli 600000, josta valtaosa selvisi hengissä perille. Tälle vaellukselle uskoisi löytyvän todisteita jos se olisi todellisuudessa tapahtunut. Mitään ei kuitenkaan ole löydetty lukuisista yrityksistä huolimatta. Joku voisi sanoa, että verrattain pienen joukon jättämien jälkien löytäminen näin laajalta alueelta on mahdotonta, mutta toisaalta modernit arkeologiset tutkimusmenetelmät pystyvät poimimaan jopa yksittäisten metsästäjä-keräilijoiden jättämiä jälkiä ympäri maailmaa. Neljännen Mooseksen kirjan luvussa 33 kuvaillaan leiripaikkoja Siinain niemimaalla. Lukuisissa tutkimuksissa alueilta on löydetty paimentolaisten jättämiä jälkiä, jotka on jätetty n. tuhat vuotta aiemmin, mutta eksodusta tukevat löydökset kolmanneltatoista vuosisadalta eaa. loistavat poissaolollaan.
Raamatun tarina nimeää myös joitakin muita kansoja ja kaupunkeja, joita Israelilaiset kohtasivat vaelluksensa aikana. 4 Moos 21:1 mainitsee Negeviä hallitsevan Aradin kuninkaan. Yli kahdenkymmenen vuoden kaivaukset Tel Aradissa ovat kuitenkin paljastaneet kaupungin olleen hylättynä kyseisenä ajanjaksona, joskin siellä oli asukkaita muutamia satoja vuosia aiemmin sekä pari sataa vuotta myöhäisemmin siellä oli rautakautinen linnoitus. Koko Beersheban laaksossa ei itseasiassa ollut lainkaan asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa. joten väitteet Aradin kuninkaasta eivät voi pitää paikkaansa.
Sama toistuu idässä Jordanin toisella puolella kun 4 Moos 21 kertoo Israelilaisten taistelevan amorilaisia vastaan ja ottavan haltuun Hesbonin ja kaikki amorilaisten kaupungit. Tel Hesban arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet ettei siellä ollut edes vaatimatonta kylää kolmannellatoista vuosisadalla eaa.
Sama kaava toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Eksodustarinan paikat ovat todellisia, jotkut jopa hyvin tunnettuja tekstin kirjoittamisen aikaan 700 - 600 eaa. ja jotkut olivat asuttuina ainoastaan seitsemännellä vuosisadalla. Myös tarinan alun orjuudessa rakennetuksi mainittu Pitomin kaupunki on nimenä mielenkiintoinen. Myöhäispronssikautisista lähteistä toki löytyy maininta Pitom -nimisestä paikasta, mutta mahtavaksi ja tunnetuksi Pitom nousi vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin se oli varmasti Juudean kirjureiden tiedossa.
Lisäksi Mooseksen kirjoista huokuu läpi seitsemännen vuosisadan poliittiset jännitteet. Kohdassa 1 Moos 42:9 faarao on varuillaan mahdollisesti Kaanaan suunnalta tulevasta hyökkäyksestä vaikka ennen Assyrialaisten tunkeutumista Egyptiin Egyyptiä ei oltu kertaakaan uhattu Kaanaan suunnasta. Samoin heti toisen Mooseksen kirjan alussa faarao on huolissaan orjien mahdollisesta veljeilystä vihollisten kanssa. Nämä tarinan yksityiskohdat ovat järkeenkäypiä ainoastaan jos tarina on kirjoitettu seitsemännellä vuosisadalla eaa. aikana jolloin faaraolla on ollut todellinen syy olla huolissaan idästä valtakuntaa uhkaavista voimista.
Johtopäätelmä onkin, että eksodusta ei koskaan tapahtunut sellaisena kuin se Raamatussa on kuvattu vaan se on seitsemännen vuosisadan sepitelmä.
Eksodustarina ei syntynyt tyhjästä. Tarinan raamit Egyptistä vapautumiseen ja erämaassa harhailuun tunnettiin jo ainakin sata vuotta aiemmin kirjoitetuissa teksteissä (Hoosea 11:1; 13:4, Aamos 2:10; 3:1; 9:7). Kyseessä on ilmeisesti kansan kollektiiviseen muistiin ja tarustoon syöpyneistä mielikuvista, jotka voivat hyvin viitata esim. Hyksojen karkotukseen Egyptistä. Egypti oli pitkään ennen assyyrialaisia alueella suvereeni vallankäyttäjä ja Kaanaan vasallikaupungit maksoivat Egyptille veroja vuosisatojen ajan. Elämä Egyptin vallan alla oli kansalle tuttua ja syöpynyt varmasti hyvin kansan muistiin. Kun Assyyrialaiset alkoivat vetämään joukkojaan pois pohjoisen Israelin alueelta 640 - 630 eaa. Egypti otti alueet jälleen haltuunsa. Tässä murroksessa Juudean kuningas Josia näki ilmeisesti tilaisuuntensa. Muotoillessaan uuden Israelilaisen kansallisen identiteetin, jossa kaikki valta keskitettiin Jerusalemiin Daavidin suvun kuninkaille, Josia pyrki lujittamaan ja kasvattamaan valtaansa alueella.
Egyptin valtatavoitteet Israelissa ja piskuisen Juudean unelma omasta imperiumista ajautuivat pahasti törmäyskurssille. Tarina pahasta Israelilaiset orjuuttavasta Egyptin faaraosta oli voimakasta Egyptiläisten vastaista propagandaa, joka löysi hedelmällisen maaperän itsenäisestä Israelista unelmoivasta kansasta. Tarinat patriarkoista kutoivat kansojen identiteetit yhteen selkeän poliittisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarina eksoduksesta jatkaa siitä mihin edellinen jäi ja toimi Egyptiä vastustamaan kiihottavana hengennostattajana ja yhtenäisen kansallisen identiteetin voimistajana. Eksodustarina voidaankin nähdä aikansa poliittisena propagandana, jolla on varsin tarkkaan määritelty poliittinen motiivi ja tavoitteet.
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Patriarkkoja etsimässä
Alussa oli perhe, jolla oli aivan erityinen yhteys Jumalaan. Perheestä kasvoi Israel, Jumalan valittu kansa. Tähän kiteytyy Raamatun alusta löytyvä tarina Abrahamista, ensimmäisestä patriarkasta, jolle Jumala lupaa kunniaa ja jonka jälkeläiset tulisivat hallitsemaan maailmaa. Tarina on itsessään sujuvaa kirjallisuutta kertoen ihmisen selviytymiskamppailusta, rakkaudesta, petoksesta, iloista ja suruista. Se on myös filosofinen tarina kuuliaisuudesta, moraalittomuudesta, oikeasta ja väärästä sekä ennen kaikkea Jumalasta ja kuinka hän valitsee kansansa.
Tarinan Abraham on vahva uskon mies ja patriarkan arkkityyppi. Jumalan sanaa seuraten hän lähtee perheensä kanssa Kaanaan maahan, jossa hän eli paimentolaisena rakennellen alttareita ja palvoen Jumalaa. Tarinan mukaan Abraham on kaikkien alueella asuneiden kansojen isä ja sukupolvien vaihtuessa uusiin jälkeläiset siirtyvät yhä uusille alueille muodostaen klaaneja ja kansakunnan.
Abrahamin pojan Iisakin jälkeen tekstin huomio kiinnittyy Jaakobiin ja hänen poikaansa Joosefiin, joka näkee unia kuinka hän tulisi hallitsemaan sukua. Unet aiheuttavat kateutta ja veljesriitoja, joiden seurauksena Joosef päätyy Egyptiin. Egyptissä Joosef onnistuu luomaan uskomattoman uran nousten faaraon suosikiksi. Lopulta perhe yhdistyy jälleen Egyptissä ja Jaakob ennen kuolemaansa siunaa Juudalle kuninkaallisen perintöoikeuden. (1 Moos 49:10)
Monet tutkijat ovat viimeisen sadan vuoden aikana uskoneet tarinan olleen totta. Paimentolaiselämä alueella on ollut vallitsevaa ja säilynyt jopa verrattain muuttumatonta nykypäiviin asti. Jopa jotkin arkeologiset löydöt Mesopotamian ja Syyrian alueelta näyttivät tukevan tarinaa. Silti ehkäpä eniten viime vuosisadan tutkijoiden tulkintoihin vaikuttanut tekijä on ollut heidän uskonsa, monet heistä ovat olleet koulutukseltaan teologeja ja pappeja. Raamatullinen kerronta on kehyksiltään noudattanut monin paikoin normaalia elämää alueella, joten uskovainen tutkija on luonnollisesti helposti sortunut tulkitsemaan löydöksiä omien uskomustensa viitekehyksestä käsin. Raamatun tarinoiden tapahtumapaikat ja maasta löydedyt arkeologiset todisteet ovat kuitenkin pahasti ristiriidassa keskenään kun todellisia tapahtumia ja Raamatun kronologiaa verrataan toisiinsa.
Raamattuun on kirjattu joitain tapahtumia, joiden kerrotaan tapahtuneen tiettyinä aikoina. Näiden tietojen perusteella voidaan iskeä tiettyjä merkkipaaluja historian aikajanalle ja määritellä koska patriarkat Raamatun mukaan elivät. Esimerkiksi 1 Kun 6:1 määrittää vuoden tarkkuudella ajan, jolloin Israelilaiset lähtivät Egyptistä. 2 Moos 2:40 kertoo puolestaan kuinka kauan Israelilaiset viettivät Egyptissä aikaa. Ilmoitettujen aikamääreiden perusteella Abraham on lähtenyt kohti luvattua maata n. 2100 luvulla eaa. Ajanmäärityksessä on luonnollisesti joitain ongelmia, koska patriarkkojen kerrotaan eläneen harvinaisen pitkäikäisiksi. Lisäksi Jaakobin sukupuussa on suoranaisia ristiriitoja kuten esim. Mooseksen kerrotaan olleen Jaakobin pojan Levin jälkeläinen neljännessä polvessa ja Jaakobin pojan Joosefin jälkeläinen kahdennessatoista sukupolvessa.
Tekstin kirjoitusajankohdan määrittelemiseksi raamattututkijat ovat perehtyneet tarinoiden kieliasuun, viestisisältöön ja teksteissä kuvattuihin paikkoihin. Saksalainen raamattutukija Julius Wellhausen esitti, että tarina patriarkoista ilmentää myöhäisempien Israelin kuninkaiden huolia, jotka oli projisoitu menneisyyteen. Wellhausen totesikin, että tarina patriarkoista tulisi lukea kansalliseepoksena historian sijaan. Thomas Thompson ja Jon Van Seters haastoivat edelleen patriarkkojen historiallisuutta argumentoimalla kuinka tarinassa esiintyviä elementtejä on järjestelty uudelleen ja näin on tuotettu teksti, joka välittää selkeää tekstien muokkaajien toivomusten mukaista viestiä luotettavan historiankerronnan sijaan. Avainkysymykseksi nouseekin: Koska Raamattu koostettiin?
Joitain selkeitä johtolankoja tekstissä ovat anakronismeiksi tulkittavat asiat. Tarinassa kamelit mainitaan karavaanin kantojuhtina (1 Moos 37:25). Arkeologisten löydösten perusteella kamelit kesytettiin kuitenkin vasta lähempänä vuotta 1000 eaa kuin 2000 eaa. Kamelit yleistyivät voimakkaasti karavaanikäytössä vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin eläin ja sen ominaisuudet ovat voimakkaasti tunkeutuneet ihmisten tietoisuuteen. Jaakobin poikien kameliseikkailut Egyptiin n. 2000-1700 eaa. näyttää siis vahvasti anakronismilta.
Seuraavaksi kohtaaminen filistealaisten kuninkaan kanssa Gerarin kaupungissa. (1 Moos 26:1) Arkeologisten löydösten perusteella filistealaiset ilmestyivät Kaanaan kuitenkin vasta 1200 eaa. jälkeen. Filistealaisten kaupungit kukoistivat 1100 - 900 eaa. ja olivat alueella dominoivassa asemassa vielä pitkälle Assyyrialaisaikakaudelle. Gerarin kaupungin maininta kuninkaalliseksi kaupungiksi tarkoittaa sillä olleen merkittävä ja laajalti tunnettu asema alueella. Gerar tunnetaan nykyisin nimellä Tel Haror, jonka arkeologisissa kaivauksissa on todettu kaupungin kukoistaneen vasta 800 - 600 eaa.
Kamelit ja Gerarin maininta merkittävänä kuninkaallisena kaupunkina ajoittaa tekstin kirjoittamisen siis näille vuosisadoille. Nämä ja muut vastaavat anakronismit yhdessä tekstien välittämän viestin kanssa ovat avainasemassa tekstien ajoittamisessa. Kaikki johtolangat osoittavat kirjoitusajankohdan olleen satoja vuosia tekstissä kuvattujen aikakausien jälkeen.
Patriarkkojen sukupuihin perehtymällä on melko selvää kuinka ne ilmentävät alueen poliittista ilmapiiriä Israelin ja Juudan näkökulmasta 700 - 600 eaa. Eri ihmisryhmistä ja paikoista käytetyt nimet sopivat täydellisesti yhteen sen kanssa mitä tiedetään alueen poliittisista suhteista kyseiseltä aikakaudelta.
Jaakobin tarinan 1 Moos 31:51-54 ilmentää Aramin ja Israelin välistä aluejakoa 900 - 700 eaa. Israelin ja Juudan vihamieliset suhteet 800 - 600 eaa. itäisiin naapureihin ammonilaisiin ja moabilaisiin näkyvät tarinassa näiden kansojen panetteluna (1 Moos 19:30-38). Edomin ja Israelin poliittisia suhteita 700 - 600 eaa. kuvastavat ensimmäisen Moosksen kirjan luvut 25 ja 27.
Raamatun sukupuut eivät kuvaa ainoastaan alueen geopoliittista ilmapiiriä vaan niihin on kirjattu myös alueen kauppasuhteet, jotka lepäsivät tuottoisan alueen läpi kulkevien kauppakaravaanien harteilla. Useat sukupuut kuvaavat eteläisten ja itäisten kauppakumppanien suhteita erityisesti Juudean kanssa. Kohdissa 1 Moos 16:12, 1 Moos 25:12-15 ja 1 Moos 25:3 kuvatut paikkojen nimet ilmestyivät alueen kartalle joskus 700 - 600 eaa.
Yllä mainitut ovat vain pieni otanta patriarkkoihin liittyvistä yksityiskohdista, joiden perusteella voidaan rakentaa vahva näyttö sille, että teksti on koottu seitsemännellä vuosisadalla eaa.
Abrahamiin, alkuperäiseen patriarkkaan, liittyvät tarinat on pääosin sijoitettu Juudeaan erityisesti Hebronin, Juudean ensimmäinen kuninkaallinen kaupunki, alueelle kun taas Jaakobiin liittyvät tarinat on sijoitettu pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueelle. Patriarkat onkin muotoiltu teksteissä alueellisiksi esi-isiksi ja Abrahamin sijoittaminen Juudeaan vahvistaa edelleen Juudean etuoikeutta kansojen hallitsijana. Tarinalle löytyy lopullinen motiivi ja tarkoitus kun otetaan huomioon kuinka n. 720 eaa. Assyyria valloitti pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Assyyrialaisten hyökkäyksen seurauksena Juudean väkiluku ampaisi hurjaan nousuun pakolaisten tulviessa pohjoisesta eteläiselle ylängölle, jolloin Juudean merkitys nousi uusiin korkeuksiin. Patriarkkojen tarina kertoo kauas menneisyyteen heijastetun tarinan yhteisistä esi-isistä kansoja yhdistävänä tekijänä. Eepoksen keskiössä paistattelee Abrahamin valisema Juudea, jota hallitsee Jaakobin siunaaman Juudan jälkeläiset. Tarinasta huokuu seitsemännen vuosisadan juudealaiset unelmat itsenäisyydestä ja mahtavasta kuningaskunnasta.
Patriarkoista kertovat tarinat yhdistelevät taitavasti pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudean tarustoja siten, että molemmat kansat tunnistavat niistä omansa. Patriarkat luovat pohjan yhteiselle identiteetille säilyttäen molemmille kansoille merkitykselliset osat unohtamatta tarinan inhimillisiä piirteitä ja ajan ihmisille tuttuja elementtejä. Osittain se on jopa romanttista kaipuuta vanhaan yksinkertaiseen paimentolaiselämään.
Arkeologisten todisteiden kertoessa toisenlaisesta maailmasta patriarkkojen väitettynä elinaikana kuin mitä tarinoissa on kuvattu, unohtamatta lukuisia tarinoissa esiintyviä anakronismeja, luonnollinen johtopäätös on ettei patriarkkoja yksinkertaisesti koskaan ollut olemassa. Tarinat ovat fiktiota, jolla oli aikanaan vahva poliittinen tavoite ja viesti.
Tarinan Abraham on vahva uskon mies ja patriarkan arkkityyppi. Jumalan sanaa seuraten hän lähtee perheensä kanssa Kaanaan maahan, jossa hän eli paimentolaisena rakennellen alttareita ja palvoen Jumalaa. Tarinan mukaan Abraham on kaikkien alueella asuneiden kansojen isä ja sukupolvien vaihtuessa uusiin jälkeläiset siirtyvät yhä uusille alueille muodostaen klaaneja ja kansakunnan.
Abrahamin pojan Iisakin jälkeen tekstin huomio kiinnittyy Jaakobiin ja hänen poikaansa Joosefiin, joka näkee unia kuinka hän tulisi hallitsemaan sukua. Unet aiheuttavat kateutta ja veljesriitoja, joiden seurauksena Joosef päätyy Egyptiin. Egyptissä Joosef onnistuu luomaan uskomattoman uran nousten faaraon suosikiksi. Lopulta perhe yhdistyy jälleen Egyptissä ja Jaakob ennen kuolemaansa siunaa Juudalle kuninkaallisen perintöoikeuden. (1 Moos 49:10)
Monet tutkijat ovat viimeisen sadan vuoden aikana uskoneet tarinan olleen totta. Paimentolaiselämä alueella on ollut vallitsevaa ja säilynyt jopa verrattain muuttumatonta nykypäiviin asti. Jopa jotkin arkeologiset löydöt Mesopotamian ja Syyrian alueelta näyttivät tukevan tarinaa. Silti ehkäpä eniten viime vuosisadan tutkijoiden tulkintoihin vaikuttanut tekijä on ollut heidän uskonsa, monet heistä ovat olleet koulutukseltaan teologeja ja pappeja. Raamatullinen kerronta on kehyksiltään noudattanut monin paikoin normaalia elämää alueella, joten uskovainen tutkija on luonnollisesti helposti sortunut tulkitsemaan löydöksiä omien uskomustensa viitekehyksestä käsin. Raamatun tarinoiden tapahtumapaikat ja maasta löydedyt arkeologiset todisteet ovat kuitenkin pahasti ristiriidassa keskenään kun todellisia tapahtumia ja Raamatun kronologiaa verrataan toisiinsa.
Raamattuun on kirjattu joitain tapahtumia, joiden kerrotaan tapahtuneen tiettyinä aikoina. Näiden tietojen perusteella voidaan iskeä tiettyjä merkkipaaluja historian aikajanalle ja määritellä koska patriarkat Raamatun mukaan elivät. Esimerkiksi 1 Kun 6:1 määrittää vuoden tarkkuudella ajan, jolloin Israelilaiset lähtivät Egyptistä. 2 Moos 2:40 kertoo puolestaan kuinka kauan Israelilaiset viettivät Egyptissä aikaa. Ilmoitettujen aikamääreiden perusteella Abraham on lähtenyt kohti luvattua maata n. 2100 luvulla eaa. Ajanmäärityksessä on luonnollisesti joitain ongelmia, koska patriarkkojen kerrotaan eläneen harvinaisen pitkäikäisiksi. Lisäksi Jaakobin sukupuussa on suoranaisia ristiriitoja kuten esim. Mooseksen kerrotaan olleen Jaakobin pojan Levin jälkeläinen neljännessä polvessa ja Jaakobin pojan Joosefin jälkeläinen kahdennessatoista sukupolvessa.
Tekstin kirjoitusajankohdan määrittelemiseksi raamattututkijat ovat perehtyneet tarinoiden kieliasuun, viestisisältöön ja teksteissä kuvattuihin paikkoihin. Saksalainen raamattutukija Julius Wellhausen esitti, että tarina patriarkoista ilmentää myöhäisempien Israelin kuninkaiden huolia, jotka oli projisoitu menneisyyteen. Wellhausen totesikin, että tarina patriarkoista tulisi lukea kansalliseepoksena historian sijaan. Thomas Thompson ja Jon Van Seters haastoivat edelleen patriarkkojen historiallisuutta argumentoimalla kuinka tarinassa esiintyviä elementtejä on järjestelty uudelleen ja näin on tuotettu teksti, joka välittää selkeää tekstien muokkaajien toivomusten mukaista viestiä luotettavan historiankerronnan sijaan. Avainkysymykseksi nouseekin: Koska Raamattu koostettiin?
Joitain selkeitä johtolankoja tekstissä ovat anakronismeiksi tulkittavat asiat. Tarinassa kamelit mainitaan karavaanin kantojuhtina (1 Moos 37:25). Arkeologisten löydösten perusteella kamelit kesytettiin kuitenkin vasta lähempänä vuotta 1000 eaa kuin 2000 eaa. Kamelit yleistyivät voimakkaasti karavaanikäytössä vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin eläin ja sen ominaisuudet ovat voimakkaasti tunkeutuneet ihmisten tietoisuuteen. Jaakobin poikien kameliseikkailut Egyptiin n. 2000-1700 eaa. näyttää siis vahvasti anakronismilta.
Seuraavaksi kohtaaminen filistealaisten kuninkaan kanssa Gerarin kaupungissa. (1 Moos 26:1) Arkeologisten löydösten perusteella filistealaiset ilmestyivät Kaanaan kuitenkin vasta 1200 eaa. jälkeen. Filistealaisten kaupungit kukoistivat 1100 - 900 eaa. ja olivat alueella dominoivassa asemassa vielä pitkälle Assyyrialaisaikakaudelle. Gerarin kaupungin maininta kuninkaalliseksi kaupungiksi tarkoittaa sillä olleen merkittävä ja laajalti tunnettu asema alueella. Gerar tunnetaan nykyisin nimellä Tel Haror, jonka arkeologisissa kaivauksissa on todettu kaupungin kukoistaneen vasta 800 - 600 eaa.
Kamelit ja Gerarin maininta merkittävänä kuninkaallisena kaupunkina ajoittaa tekstin kirjoittamisen siis näille vuosisadoille. Nämä ja muut vastaavat anakronismit yhdessä tekstien välittämän viestin kanssa ovat avainasemassa tekstien ajoittamisessa. Kaikki johtolangat osoittavat kirjoitusajankohdan olleen satoja vuosia tekstissä kuvattujen aikakausien jälkeen.
Patriarkkojen sukupuihin perehtymällä on melko selvää kuinka ne ilmentävät alueen poliittista ilmapiiriä Israelin ja Juudan näkökulmasta 700 - 600 eaa. Eri ihmisryhmistä ja paikoista käytetyt nimet sopivat täydellisesti yhteen sen kanssa mitä tiedetään alueen poliittisista suhteista kyseiseltä aikakaudelta.
Jaakobin tarinan 1 Moos 31:51-54 ilmentää Aramin ja Israelin välistä aluejakoa 900 - 700 eaa. Israelin ja Juudan vihamieliset suhteet 800 - 600 eaa. itäisiin naapureihin ammonilaisiin ja moabilaisiin näkyvät tarinassa näiden kansojen panetteluna (1 Moos 19:30-38). Edomin ja Israelin poliittisia suhteita 700 - 600 eaa. kuvastavat ensimmäisen Moosksen kirjan luvut 25 ja 27.
Raamatun sukupuut eivät kuvaa ainoastaan alueen geopoliittista ilmapiiriä vaan niihin on kirjattu myös alueen kauppasuhteet, jotka lepäsivät tuottoisan alueen läpi kulkevien kauppakaravaanien harteilla. Useat sukupuut kuvaavat eteläisten ja itäisten kauppakumppanien suhteita erityisesti Juudean kanssa. Kohdissa 1 Moos 16:12, 1 Moos 25:12-15 ja 1 Moos 25:3 kuvatut paikkojen nimet ilmestyivät alueen kartalle joskus 700 - 600 eaa.
Yllä mainitut ovat vain pieni otanta patriarkkoihin liittyvistä yksityiskohdista, joiden perusteella voidaan rakentaa vahva näyttö sille, että teksti on koottu seitsemännellä vuosisadalla eaa.
Abrahamiin, alkuperäiseen patriarkkaan, liittyvät tarinat on pääosin sijoitettu Juudeaan erityisesti Hebronin, Juudean ensimmäinen kuninkaallinen kaupunki, alueelle kun taas Jaakobiin liittyvät tarinat on sijoitettu pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueelle. Patriarkat onkin muotoiltu teksteissä alueellisiksi esi-isiksi ja Abrahamin sijoittaminen Juudeaan vahvistaa edelleen Juudean etuoikeutta kansojen hallitsijana. Tarinalle löytyy lopullinen motiivi ja tarkoitus kun otetaan huomioon kuinka n. 720 eaa. Assyyria valloitti pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Assyyrialaisten hyökkäyksen seurauksena Juudean väkiluku ampaisi hurjaan nousuun pakolaisten tulviessa pohjoisesta eteläiselle ylängölle, jolloin Juudean merkitys nousi uusiin korkeuksiin. Patriarkkojen tarina kertoo kauas menneisyyteen heijastetun tarinan yhteisistä esi-isistä kansoja yhdistävänä tekijänä. Eepoksen keskiössä paistattelee Abrahamin valisema Juudea, jota hallitsee Jaakobin siunaaman Juudan jälkeläiset. Tarinasta huokuu seitsemännen vuosisadan juudealaiset unelmat itsenäisyydestä ja mahtavasta kuningaskunnasta.
Patriarkoista kertovat tarinat yhdistelevät taitavasti pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudean tarustoja siten, että molemmat kansat tunnistavat niistä omansa. Patriarkat luovat pohjan yhteiselle identiteetille säilyttäen molemmille kansoille merkitykselliset osat unohtamatta tarinan inhimillisiä piirteitä ja ajan ihmisille tuttuja elementtejä. Osittain se on jopa romanttista kaipuuta vanhaan yksinkertaiseen paimentolaiselämään.
Arkeologisten todisteiden kertoessa toisenlaisesta maailmasta patriarkkojen väitettynä elinaikana kuin mitä tarinoissa on kuvattu, unohtamatta lukuisia tarinoissa esiintyviä anakronismeja, luonnollinen johtopäätös on ettei patriarkkoja yksinkertaisesti koskaan ollut olemassa. Tarinat ovat fiktiota, jolla oli aikanaan vahva poliittinen tavoite ja viesti.
tiistai 23. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - Arkeologia ja Raamattu
Tarina siitä miten ja miksi Vanha Testamentti kirjoitettiin on kiehtova. Maa jossa tekstit kirjoitettiin on olosuhteiltaan karu. Sen kaupungit ja väestö ovat pikkuruisia verrattuna ympäröiviin valtakuntiin ja silti siellä asusteleva kansa synnytti ehkäpä yhden maailman luetuimista tekstikokoelmista. Parin sadan vuoden tutkimukset heprean kielisten alkutekstien ja alueen arkeologian parissa ovat paljastaneet kuinka kansan kehityskaari eteni kuuden vuosisadan ajan välillä 1000 eaa- 400 eaa ja kuinka kansan toiveet itsenäisyydestä ja autonomiasta kiteytyivät Vanhan Testamentin teksteihin.
The Bible Unearthed -kirjan tekstissä Raamattu tarkoittaa nimenomaisesti heprealaista Raamattua, joka on kokoelma legendoja, lakeja, runoutta, profetioita, filosofiaa ja historiaa. Se on kirjoitettu lähes yksinomaa hepreaksi, joskin se sisältää muutamia lauseita arameaa, josta tuli alueen valtakieli n. 600 eaa. Heprealainen raamattu on juutalaisuuden keskeisin teos, kristinuskon kaanonin ensimmäinen osa sekä merkittävä lähdeteos Koraanille. Heprealaisessa Raamatussa on kolme pääosaa: Toora, Profeetat ja Kirjoitukset. Toora käsittää Viisi Mooseksen kirjaa. Profeetat jaetaan kahteen alaosaan: Vanhat profeetat, jotka kertovat Kaanaan valloituksesta, valtakunnan noususta ja tuhosta. Myöhemmät Profeetat kertovat näkyjä, opetuksia ja messiaanisiin ennustuksiin uskovan ryhmän uskomuksista n. 750 eaa - 400eaa. Kirjoitukset ovat kokoelma runoja, sananlaskuja, psalmeja ja rukouksia. Tyypillisesti kirjotuksissa esiintyviä tekstejä on hyvin vaikea linkittää mihinkään tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan ja ne sisältävät jopa tekstejä kreikkalaisvallan ajalta vain reilut sata vuotta eaa. The Bible Unearthed keskittyykin juuri Tooraan ja vanhoihin profeettoihin, joita vertaillaan arkeologisiin löydöksiin ja päätelmiin.
Raamatun ytimessä on eeppinen tarina Israelin kansan suhteesta Jumalaan. Toisin kuin muut ajan eeppiset tarinat Raamattu on tiukasti sidottu aikaan ja paikkaan luoden jumalaisen näytelmän, jota esitetään aivan kansalaisten silmien edessä. Teksti itsessään muovaa kansan tajuntaa kertoen miksi kansa kärsii ja kuinka sen kärsimys on suoraan yhteydessä Jumalan antamiin lupauksiin ja vaatimuksiin. Israelilaiset ovat itse tarinan päähenkilö, Jumalan valittu kansa, jonka toimet ja kuuliaisuus Jumalle määrittelee kansan kohtalon.
Raamatun tarina alkaa Eedenin puutarhasta, jatkuu Kainin ja Aabelin kautta Nooaan ja vedenpaisumukseen viimein keskittyen Abrahamin sukuun. Abraham oli Jumalan valittu, jolle Jumala lupaa kuinka hänen jälkeläisistään kasvaa maailman mahtavin kansa, jonka hallitsijaksi Abraham kuolinvuoteellaan siunaa Juudan. Tämän jälkeen tarina äityy perhedraamasta historialliseksi spektaakkeliksi, jossa Jumala paljastaa mahtavuutensa maailman suurinta sivilisaatiota, Egyptiä, vastaan sekä johdattaa kansan mittavien ihmetekojen saattelemana luvattuun maahan. Kansan ja Jumalan välisen liiton ehdot hakataan kivitauluihin, joita säilytettään liiton arkissa. Pari sataa vuotta Kaanaan valloituksen jälkeen kansa kuitenkin jakautuu kahdeksi kuningaskunnaksi ja ryhtyy palvomaan epäjumalia, josta seuraa luonnollisesi Jumalan suosion menetys. Jumala lähettääkin ulkovallat rankaisemaan kansaansa ja vaikka Juudan kuningaskunta pysyi kasassa vielä yli vuosisadan Israelin kaaduttua niin ei Juudakaan voinut välttyä lopulta kohtaamasta Jumalan vihaa kun Babylonia lopulta valloittaa ja polttaa Jerusalemin.
Jerusalemin valloitusta seuranneina vuosikymmeninä saagan narratiivi poikkeaa jälleen merkittävästi muista ajan teksteistä. Siinä missä lyöty kansa olisi normaalisti hylännyt tappion aiheuttaneen Jumalansa niin Israelin Jumala nähtiinkin voimakkaampana kuin kaikki muut jumalat yhteensä. Assyyrialaisten ja Babylonialaisten hyökkäykset Israelin ja Juudan kimppuun tulkittiin Jumalan voimannäytöiksi ja ne johtivat uuteen tekstien muokkausaaltoon. Babyloniassa tehtyjen muutosten seurauksena kuningaskunta ja monarkia korvattiin uskonnollisella opilla, joka vaati yhteisön pyhissä teksteissä esitettyjen rituaalien pilkkun tarkkaa noudattamista, joskin ihmiselle yksilönä jätettiin valinnan vapaus niiden seuraamiseen. Tämä erityispiirre yksilön vastuusta onkin Raamatun vetovoiman ytimessä ja syy miksi teksti on kantanut aina näihin päiviin asti muiden eeposten kuihtuessa taka-alalle.
Vuosisatojen ajan ihmiset uskoivat Mooseksen itsensä kirjoittaneen viisi Mooseksen kirjaa. Asiaa ryhdyttiin oikeastaan epäilemään vasta 1700-luvun loppupuolella. 1700-luvun loppupuolella alkanut kehitys on johtanut parempaan ymmärrykseen Raamatun tekstien alkuperästä. Nykyään dokumenttihypoteesilla on vahva asema historiantutkijoiden parissa, joskin tekstien ajoituksissa eri tutkijoiden välillä esiintyy suuriakin eroja. Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä, että viiden Mooseksen kirjan tekstejä ei ole kirjoitettu saumattomana jatkumona seuraavan kirjurin jatkaessa siitä mihin edellinen jäi. Viisi Mooseksen kirjaa on eri lähteistä koottu ja editoitu tilkkutäkki, josta nousee esiin erilaisten historiallisten olosuhteiden ilmentymiä sekä toisistaan poikkeavia poliittisia ja uskonnollisia näkemyksiä.
Raamatun ensimmäiset neljä kirjaa on taidokkaasti kolmesta lähteestä lomitettu kokoelma. Viidennen Mooseksen kirjan kieli poikkeaa täysin edellisistä, mutta on samalla hyvin lähellä sitä seuraavia - Joosuan kirjaa, Tuomareiden kirjaa, 1 & 2 Samuelin kirjoja, 1 & 2 Kuninkaiden kirjoja. Viides Mooseksen kirja ja sitä seuraavat tekstit ovatkin Raamatun toinen suuri kirjallinen kokonaisuus, joka pyrkii kuvaamaan Israelin historiaa, joskin sitäkin on editoitu useita kertoja.
Kolmas historiaa kuvaamaan pyrkivä kokonaisuus Raamatussa ovat aikakirjat, jotka kirjoitettiin pari sataa vuotta myöhemmin niissä kuvattujen tapahtumien jälkeen. Aikakirjat heijastelevatkin toisen temppelikauden juutalaisuutta, joka kuvaa kansan historiaa sisällöllisesti omien tarpeidensa mukaan.
The Bible Unearthed kirjan huomio kiinnittyykin erityisesti ajanjaksoon, n. 750eaa.- 600 eaa, jolloin Raamatun tekstien muokkaus oli voimakkainta. Suurin painoarvo kirjan esittämälle tulkinnalle Raamatun syntyhistoriasta tulee luonnollisesti viimeisen sadan vuoden aikana käyttöön otetuista modernin arkeologian työkaluista ja kerätystä tieteellisestä näytöstä. Vuosikymmeniä monet alueella mellastaneet arkeologit ovat kulkeneet Raamattu toisessa kädessä ja lapio toisessa etsien Raamatun teksteihin sopivia kohteita. Raamattu on ollut määrittelevä tekijä kun todisteita on tulkittu, mikä on johtanut vakaviin virheitulkintoihin. Vaikka yhtymäkohtia historiallisiin tapahtumiin Raamatun tarinoista pystytään tunnistamaan niin ristiriidat arkeologisten todisteiden ja Raamatun väittämien välillä ovat kuitenkin niin merkittäviä, että Raamatun tekstien ei voi todeta olevan historiallisia ja todenmukaisia kuvauksia. Vaikka Raamatussa kuvattuja tarinoita ei voida pitää kaikilta osin historiallisina niin se on kuitenkin tärkeä kirjakokoelma, joka kertoo oman aikansa yhteiskunnan tilasta, kehityksestä ja pyrkimyksistä. Vanha Testamentti on tarina kahdesta kuningaskunnasta, Israelista ja Juudasta. Alkutahdit kirjakokoelmalle löi Juudan kuninkaan Josian kunnianhimoinen suunnitelma yhdistää kaksi kansaa. Yhdistämispyrkimykset aloitettiin muokkaamalla kansantarustot yhteiseksi syntytarinaksi, jolla luotiin pohja yhtenäiselle identiteetille.
The Bible Unearthed -kirjan tekstissä Raamattu tarkoittaa nimenomaisesti heprealaista Raamattua, joka on kokoelma legendoja, lakeja, runoutta, profetioita, filosofiaa ja historiaa. Se on kirjoitettu lähes yksinomaa hepreaksi, joskin se sisältää muutamia lauseita arameaa, josta tuli alueen valtakieli n. 600 eaa. Heprealainen raamattu on juutalaisuuden keskeisin teos, kristinuskon kaanonin ensimmäinen osa sekä merkittävä lähdeteos Koraanille. Heprealaisessa Raamatussa on kolme pääosaa: Toora, Profeetat ja Kirjoitukset. Toora käsittää Viisi Mooseksen kirjaa. Profeetat jaetaan kahteen alaosaan: Vanhat profeetat, jotka kertovat Kaanaan valloituksesta, valtakunnan noususta ja tuhosta. Myöhemmät Profeetat kertovat näkyjä, opetuksia ja messiaanisiin ennustuksiin uskovan ryhmän uskomuksista n. 750 eaa - 400eaa. Kirjoitukset ovat kokoelma runoja, sananlaskuja, psalmeja ja rukouksia. Tyypillisesti kirjotuksissa esiintyviä tekstejä on hyvin vaikea linkittää mihinkään tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan ja ne sisältävät jopa tekstejä kreikkalaisvallan ajalta vain reilut sata vuotta eaa. The Bible Unearthed keskittyykin juuri Tooraan ja vanhoihin profeettoihin, joita vertaillaan arkeologisiin löydöksiin ja päätelmiin.
Raamatun ytimessä on eeppinen tarina Israelin kansan suhteesta Jumalaan. Toisin kuin muut ajan eeppiset tarinat Raamattu on tiukasti sidottu aikaan ja paikkaan luoden jumalaisen näytelmän, jota esitetään aivan kansalaisten silmien edessä. Teksti itsessään muovaa kansan tajuntaa kertoen miksi kansa kärsii ja kuinka sen kärsimys on suoraan yhteydessä Jumalan antamiin lupauksiin ja vaatimuksiin. Israelilaiset ovat itse tarinan päähenkilö, Jumalan valittu kansa, jonka toimet ja kuuliaisuus Jumalle määrittelee kansan kohtalon.
Raamatun tarina alkaa Eedenin puutarhasta, jatkuu Kainin ja Aabelin kautta Nooaan ja vedenpaisumukseen viimein keskittyen Abrahamin sukuun. Abraham oli Jumalan valittu, jolle Jumala lupaa kuinka hänen jälkeläisistään kasvaa maailman mahtavin kansa, jonka hallitsijaksi Abraham kuolinvuoteellaan siunaa Juudan. Tämän jälkeen tarina äityy perhedraamasta historialliseksi spektaakkeliksi, jossa Jumala paljastaa mahtavuutensa maailman suurinta sivilisaatiota, Egyptiä, vastaan sekä johdattaa kansan mittavien ihmetekojen saattelemana luvattuun maahan. Kansan ja Jumalan välisen liiton ehdot hakataan kivitauluihin, joita säilytettään liiton arkissa. Pari sataa vuotta Kaanaan valloituksen jälkeen kansa kuitenkin jakautuu kahdeksi kuningaskunnaksi ja ryhtyy palvomaan epäjumalia, josta seuraa luonnollisesi Jumalan suosion menetys. Jumala lähettääkin ulkovallat rankaisemaan kansaansa ja vaikka Juudan kuningaskunta pysyi kasassa vielä yli vuosisadan Israelin kaaduttua niin ei Juudakaan voinut välttyä lopulta kohtaamasta Jumalan vihaa kun Babylonia lopulta valloittaa ja polttaa Jerusalemin.
Jerusalemin valloitusta seuranneina vuosikymmeninä saagan narratiivi poikkeaa jälleen merkittävästi muista ajan teksteistä. Siinä missä lyöty kansa olisi normaalisti hylännyt tappion aiheuttaneen Jumalansa niin Israelin Jumala nähtiinkin voimakkaampana kuin kaikki muut jumalat yhteensä. Assyyrialaisten ja Babylonialaisten hyökkäykset Israelin ja Juudan kimppuun tulkittiin Jumalan voimannäytöiksi ja ne johtivat uuteen tekstien muokkausaaltoon. Babyloniassa tehtyjen muutosten seurauksena kuningaskunta ja monarkia korvattiin uskonnollisella opilla, joka vaati yhteisön pyhissä teksteissä esitettyjen rituaalien pilkkun tarkkaa noudattamista, joskin ihmiselle yksilönä jätettiin valinnan vapaus niiden seuraamiseen. Tämä erityispiirre yksilön vastuusta onkin Raamatun vetovoiman ytimessä ja syy miksi teksti on kantanut aina näihin päiviin asti muiden eeposten kuihtuessa taka-alalle.
Vuosisatojen ajan ihmiset uskoivat Mooseksen itsensä kirjoittaneen viisi Mooseksen kirjaa. Asiaa ryhdyttiin oikeastaan epäilemään vasta 1700-luvun loppupuolella. 1700-luvun loppupuolella alkanut kehitys on johtanut parempaan ymmärrykseen Raamatun tekstien alkuperästä. Nykyään dokumenttihypoteesilla on vahva asema historiantutkijoiden parissa, joskin tekstien ajoituksissa eri tutkijoiden välillä esiintyy suuriakin eroja. Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä, että viiden Mooseksen kirjan tekstejä ei ole kirjoitettu saumattomana jatkumona seuraavan kirjurin jatkaessa siitä mihin edellinen jäi. Viisi Mooseksen kirjaa on eri lähteistä koottu ja editoitu tilkkutäkki, josta nousee esiin erilaisten historiallisten olosuhteiden ilmentymiä sekä toisistaan poikkeavia poliittisia ja uskonnollisia näkemyksiä.
Raamatun ensimmäiset neljä kirjaa on taidokkaasti kolmesta lähteestä lomitettu kokoelma. Viidennen Mooseksen kirjan kieli poikkeaa täysin edellisistä, mutta on samalla hyvin lähellä sitä seuraavia - Joosuan kirjaa, Tuomareiden kirjaa, 1 & 2 Samuelin kirjoja, 1 & 2 Kuninkaiden kirjoja. Viides Mooseksen kirja ja sitä seuraavat tekstit ovatkin Raamatun toinen suuri kirjallinen kokonaisuus, joka pyrkii kuvaamaan Israelin historiaa, joskin sitäkin on editoitu useita kertoja.
Kolmas historiaa kuvaamaan pyrkivä kokonaisuus Raamatussa ovat aikakirjat, jotka kirjoitettiin pari sataa vuotta myöhemmin niissä kuvattujen tapahtumien jälkeen. Aikakirjat heijastelevatkin toisen temppelikauden juutalaisuutta, joka kuvaa kansan historiaa sisällöllisesti omien tarpeidensa mukaan.
The Bible Unearthed kirjan huomio kiinnittyykin erityisesti ajanjaksoon, n. 750eaa.- 600 eaa, jolloin Raamatun tekstien muokkaus oli voimakkainta. Suurin painoarvo kirjan esittämälle tulkinnalle Raamatun syntyhistoriasta tulee luonnollisesti viimeisen sadan vuoden aikana käyttöön otetuista modernin arkeologian työkaluista ja kerätystä tieteellisestä näytöstä. Vuosikymmeniä monet alueella mellastaneet arkeologit ovat kulkeneet Raamattu toisessa kädessä ja lapio toisessa etsien Raamatun teksteihin sopivia kohteita. Raamattu on ollut määrittelevä tekijä kun todisteita on tulkittu, mikä on johtanut vakaviin virheitulkintoihin. Vaikka yhtymäkohtia historiallisiin tapahtumiin Raamatun tarinoista pystytään tunnistamaan niin ristiriidat arkeologisten todisteiden ja Raamatun väittämien välillä ovat kuitenkin niin merkittäviä, että Raamatun tekstien ei voi todeta olevan historiallisia ja todenmukaisia kuvauksia. Vaikka Raamatussa kuvattuja tarinoita ei voida pitää kaikilta osin historiallisina niin se on kuitenkin tärkeä kirjakokoelma, joka kertoo oman aikansa yhteiskunnan tilasta, kehityksestä ja pyrkimyksistä. Vanha Testamentti on tarina kahdesta kuningaskunnasta, Israelista ja Juudasta. Alkutahdit kirjakokoelmalle löi Juudan kuninkaan Josian kunnianhimoinen suunnitelma yhdistää kaksi kansaa. Yhdistämispyrkimykset aloitettiin muokkaamalla kansantarustot yhteiseksi syntytarinaksi, jolla luotiin pohja yhtenäiselle identiteetille.
maanantai 22. toukokuuta 2017
The Bible Unearthed - johdanto
Vuonna 2013 kirjoitin The Bible Unearthed TV-dokumentista, joka perustui saman nimiseen kirjaan. Nyt olen saanut kirjan käsiini ja aionkin raapustaa mietteistäni ja kirjassa esitetyistä asioista tämän kesän blogisarjan. Kirjan ovat kirjoittaneet Israel Finkelstein ja Neil Silberman. Finkelstein on arkeologian professori Tel Avivin yliopistossa ja häntä pidetään yhtenä johtavista asiantuntijoista Lähi-Idän ja Raamatun historiantutkimuksessa. Neil Silberman on arkeologi ja historiantutkija sekä päätoimittaja Archeology -lehdessä.
The Bible Unearthed kirjan johdanto alkaa näin:
The Bible Unearthed -kirjan tavoite on kunnianhimoinen. Se pyrkii kertomaan antiikin Israelin ja Raamatun syntytarinan paljastaen historian sellaisena kuin se arkeologisissa löydöksissä esiintyy ilman mystiikkaa tai ihmeitä. Kirja ei pureudu ainoastaan siihen milloin Raamattu kirjoitettiin, se etsii myös vastausta kysymykseen miksi se kirjoitettiin.
The Bible Unearthed kirjan johdanto alkaa näin:
Maailma, jossa Raamattu kirjoitettiin ei ollut myyttinen suurten kaupunkien ja pyhien sankareiden maa vaan pikkuruinen maanläheinen kuningaskunta, jossa ihmiset kamppailivat tulevaisuutensa eteen kaikkia epäinhimillisiä pelkoja sotaa, köyhyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tauteja, nälkää ja kuivuutta vastaan. Historiallinen Raamattuun kirjattu saaga - Abrahamin kohtaamisesta Jumalan kanssa, hänen matkastaan Kaanaan maahan, Mooseksen orjuudesta vapauttamista Jumalan lapsista, Israelin ja Juudan kuningaskuntien nousu ja tuho - eivät olleet ihmeellisiä ilmoituksia vaan nerokkaita ihmismielen tuotoksia. Ne kirjoitettiin - kuten viimeaikaiset arkeologiset löydökset viittaavat - kahden tai kolmen sukupolven aikana noin 2600 vuotta sitten. Saagan syntypaikka oli Juudan kuningaskunta, harvakseltaan paimentolaisten ja maanviljelijöiden asuttama alue, jota hallittiin syrjäisestä pääkaupungista, joka tasapainoili vaarallisesti ylängön ytimessä syvien ja kivisten rotkojen puristuksessa.Tässä kiteytyy kirjan pääteema ja sanoma. Vanha Testamentti ei ole ihmeellinen Jumalan pyhä viesti maailmalle vaan muutamien vuosikymmenten aikana synnytetty ihmismielen tuotos, jonka kirjoittajilla oli omat tavoitteensa, halunsa ja toiveensa. Muutaman aivan erityislaatuisen vuosikymmenen aikana Juudan aristokraatit tuottivat yhteisvoimin eeppisen tarinakokoelman, johon sisällytettiin kahden erillisen kuningaskunnan, Juudan ja Israelin, tekstit ja kansan perimätieto. Vanhan Testamentin ydin luotiin Jerusalemin kuhisevilla kaduilla, temppelissä ja kuninkaallisessa palatsissa kun Joosia, Daavidin jälkeläinen 16. polvessa, päätti keskittää vallan itselleen ja jälkeläisilleen. Vallan ja palvonnan keskittäminen Jerusalemin temppeliin, ainoaan sallittuun palvontapaikkaan koko valtakunnassa, merkitsi kylien ja vuorten paikallisille jumalille omistettujen alttareiden hylkäämistä ja tuhoa, mikä toimi myös alkusysäyksenä myöhemmälle monotestiselle uskonnolle.
The Bible Unearthed -kirjan tavoite on kunnianhimoinen. Se pyrkii kertomaan antiikin Israelin ja Raamatun syntytarinan paljastaen historian sellaisena kuin se arkeologisissa löydöksissä esiintyy ilman mystiikkaa tai ihmeitä. Kirja ei pureudu ainoastaan siihen milloin Raamattu kirjoitettiin, se etsii myös vastausta kysymykseen miksi se kirjoitettiin.
tiistai 16. toukokuuta 2017
Pyhä avioliitto
Viime kesänä oli taas yhdet häät tuttavapiirissä. Nuori pari asteli alttarille ja pappi saarnasi kuinka Jumala asetti avioliiton luomisen yhteydessä miehen ja naisen pyhäksi liitoksi. Istuskellessani kirkon penkissä kuunnellen tuota saarnaa mieleeni kumpusi ajatuksia, kuinka papin historiantuntemus oli merkittävällä tavalla puutteellista.
Varhaisessa juutalaisuudessa avioliitto nähtiin miehen omistussuhteena tiettyä naista kohtaan. Nainen oli siis miehen omaisuutta. Avioliiton katsottiin olevan voimassa kun nainen tuotiin miehen telttaan tai luolaan, jonka jälkeen he harrastivat seksiä. Vasta myöhemmin, Raamatun aikaan, juutalaisuudessa ryhdyttiin kutsumaan avioliittoa pyhäksi, Jumalan omaksi.
Jeesuksen aikaan avioliitto nähtiin nuoren siirtymäriittinä aikuiseksi. Alkukristilliset yhteisöt kuitenkin suosivat selibaatta Jeesuksen esimerkin mukaan. Paavalin kielteistä suhtautumista avioliittoon ja seksiin sivusin jo viime syksynä käsitellessäni ensimmäistä kirjettä korinttilaisille. Alkukirkon suhtautuminen avioliittoon ja seksiin oli siis varsin kielteinen eikä avioliittoa nähty mitenkään erityisen tärkeänä tai pyhänä instituutiona, jota jokaisen tulisi tavoitella. Alkukristillinen liike haastoikin ajan kulttuuria tarjoten naisille päätäntävaltaa omasta kehostaan ja mahdollisuuden pidättäytyä seksistä pysymällä neitsyenä omistautuen Jumalalle. Neitsyys on nähty kristinuskossa aina alkukristillisiltä ajoilta alkaen ylevämpänä kuin naiminen.
Kirkolliseksi sakramentiksi avioliitto kehittyi vasta keskiajalla. Alkusysäyksen avioliiton määrittelemiseksi sakramentiksi antoi itseasiassa kataarilaisuus, jossa avioliitto ja lisääntymisen opetettiin olevan syntejä. Ensimmäinen julistus avioliiton pyhyydestä annettiin vuonna 1184 Veronassa osana Kataarit harhaoppisiksi tuomitsevaa julkilausumaa. Avioliitto sisällytettiin katolisen kirkon sakramentteihin kuitenkin vasta vuonna 1274 Lyonissa. Avioliiton pyhyyden juuret ovat siis erilaisten uskonsuuntausten välisessä valtapolitiikassa.
Pyhä kirkollinen toimitus kristinuskon tai juutalaisuuden alkuaikoina avioliitto ei ollut. Vielä 1200-luvun alkupuolella Englannissa avioliiton solmiminen oli kristityille verrattain helppoa. Avioliiton katsottiin olevan laillinen kunhan kaksi henkilöä vain ilmaisivat suostumuksensa. Suostumuksen saattoi antaa vaikka sängyssä kesken petipuuhien, ettei tulisi harrastettua haureutta ja syntiä. Myös kihlauksen katsottiin olevan sitova ja näin ollen seksin harrastamisen kihlatun kanssa katsottiin täyttävän laillisen avioliiton vaatimukset. Englannin oikeusistuimissa käsiteltiinkin 1200-luvulla taajaan oikeusriitoja, jossa puitiin avioliittojen laillisuutta.
Nykypäivän kristityt ja kristillisestä perinteestä jollain tasolla ammentavat liikkeet, jotka julistavat avioliiton pyhyyttä ja jumalallista auktoriteettia, välittävät vääristynyttä kuvaa todellisuudesta ja historiasta. Todellisuudessa avioliitto julistettiin pyhäksi vasta 1274 ja väitteet avioliiton Jumalallisesta alkuperästä ovat vailla perusteita.
tiistai 2. toukokuuta 2017
Kuusi vinkkiä ammattilaiselta
Steve Eichel, ICSA:n presidentti, antoi viime viikolla haastattelussa kuusi vinkkiä kuinka tunnistaa kultti. Kun puhutaan kulteista niin monille tulee mieleen 1960-luvun uususkonnolliset liikkeet, Daavidin Oksa tai Korkein Totuus. Suurin osa kulteista jää kuitenkin piiloon, koska ne ovat hyvin pieniä eivätkä syyllisty sellaiseen laittomaan toimintaan joka kiinnittäisi viranomaisten huomion. Eichelin kuusi teesiä kultin tunnistamiseen ovat:
- Varo kaikenlaista painostusta! Tämä on ehkä kaikkein selkein ohje. Jos yhteisön tai sen jäsenien taholta koet minkäänlaista painostusta päätöstenteossa, yhteisöön liittymisen tai minkään muun yhteisöön liittyvän asian suhteen, on syytä olla hyvin varuillaan.
- Varo kaikkia johtajia, jotka väittävät itsellään olevan erityisiä lahjoja, voimia, ymmärrystä tai luonnollisesti pyhyyttä.
- Ryhmä on suljettu, vaikka sillä saattaisi olla ulkopuolisia seuraajia, niin sillä on "sisäpiiri", joka seuraa johtajaa sokeasti ja jonka toimet eivät ole julkisia.
- Yhteisö rekrytoi uusia jäseniä harhaanjohtavilla tavoilla. Uudet jäsenet altistetaan liittymisen jälkeen ajatuksemuokkausohjelmalle, jota useimmat kutsuvat aivopesuksi.
- Tyypillisesti kultit hyväksikäyttävät uhrejaan taloudellisesti, psykologisesti, tunteellisesti ja turhan usein myös seksuaalisesti.
- Hyvin tärkeä osa kulttielämää on uskomus, että jos lähdet kultista, jotain kauheaa tapahtuu sinulle. Tämä on tärkeää ymmärtää. Kultin ulkopuoliset ihmiset nähdään potentiaalisina uusina jäseninä, joten heihin ei suhtauduta yhtä kielteisesti kuin kultista lähteneisiin.
Vaikka monet nykyisistä kulteista ovat hyvin pieniä niin myös jotkin varsin suuretkin uskonnolliset liikkeet voidaan yllä esitetyn perusteella luokitella kulteiksi. Mormonikirkkoon yllä kuvatut kohdat sopivat myös. Mormonikirkossa on kova sosiaalinen paine "pysyä kelvollisena" ja lähteä lähetystyöhön. Kirkon johtajien väitetään olevan profeettoja ja näkijöitä, joilla on suora yhteys Jumalaan. MAP-kirkossa jäsenet luokitellaan kelvollisiin, joilla on temppelisuositus, jotka pääsevät osallisiksi kaikkein pyhimmistä temppeleissä suoritettavista rituaaleista, ja niihin, jotka eivät ole kelvollisia. Temppeleissä jäsenille annetaan myös uusi "salainen" temppelinimi, uusi identiteetti, ja keskustelu temppelitoimituksista on sallittu ainoastaan temppelin sisällä. Uusien jäsenten rekrytoinnissa MAP-kirkko esittelee itsestään vain houkuttelevimpia uskonkäsityksiä ja tapoja, mutta jättää kertomatta hyvin paljon jäsenen kannalta merkittävää informaatiota, uusien rekrytoitavien siis odotetaan tekevätn liittymispäätöksensä varsin puutteellisten tietojen perusteella. Jäseniensä MAP-kirkko odottaa maksavan 10% tuloistaan kirkolle eli kyseessä on nimenomaa taloudellinen hyväksikäyttö. MAP-kirkosta lähtevien kirkko opettaa ajautuvan Saatanan vallan alle ja jäsenet onkin peloteltu kauhun partaalle kuinka heistä tulee alkoholisteja, narkomaaneja tai kuinka he menettävät kaikki "siunaukset" jos he jättävät kirkon. Kaikkein pahin kohtalo, ulkoinen pimeys, odottaa kirkosta lähteviä pappeudenhaltijoita, jotka "kieltävät Pyhän Hengen."
Yllä vain pieni ote niistä mormonikirkon piirteistä, jotka soveltuvat Steve Eichelin esittämiin kuuteen kultteja kuvaavaan piirteeseen. Jotta MAP-kirkko voitaisiin siirtää pois haitallisten uskonyhteisöjen joukosta osaksi terveempiä uskonyhteisöjä tulisi kirkon muuttaa tapojaan ja käytäntöjään melkoisesti. Vastaavia puutteita on myös monissa muissa uskonyhteisöissä Suomessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)