Alussa oli perhe, jolla oli aivan erityinen yhteys Jumalaan. Perheestä kasvoi Israel, Jumalan valittu kansa. Tähän kiteytyy Raamatun alusta löytyvä tarina Abrahamista, ensimmäisestä patriarkasta, jolle Jumala lupaa kunniaa ja jonka jälkeläiset tulisivat hallitsemaan maailmaa. Tarina on itsessään sujuvaa kirjallisuutta kertoen ihmisen selviytymiskamppailusta, rakkaudesta, petoksesta, iloista ja suruista. Se on myös filosofinen tarina kuuliaisuudesta, moraalittomuudesta, oikeasta ja väärästä sekä ennen kaikkea Jumalasta ja kuinka hän valitsee kansansa.
Tarinan Abraham on vahva uskon mies ja patriarkan arkkityyppi. Jumalan sanaa seuraten hän lähtee perheensä kanssa Kaanaan maahan, jossa hän eli paimentolaisena rakennellen alttareita ja palvoen Jumalaa. Tarinan mukaan Abraham on kaikkien alueella asuneiden kansojen isä ja sukupolvien vaihtuessa uusiin jälkeläiset siirtyvät yhä uusille alueille muodostaen klaaneja ja kansakunnan.
Abrahamin pojan Iisakin jälkeen tekstin huomio kiinnittyy Jaakobiin ja hänen poikaansa Joosefiin, joka näkee unia kuinka hän tulisi hallitsemaan sukua. Unet aiheuttavat kateutta ja veljesriitoja, joiden seurauksena Joosef päätyy Egyptiin. Egyptissä Joosef onnistuu luomaan uskomattoman uran nousten faaraon suosikiksi. Lopulta perhe yhdistyy jälleen Egyptissä ja Jaakob ennen kuolemaansa siunaa Juudalle kuninkaallisen perintöoikeuden. (1 Moos 49:10)
Monet tutkijat ovat viimeisen sadan vuoden aikana uskoneet tarinan olleen totta. Paimentolaiselämä alueella on ollut vallitsevaa ja säilynyt jopa verrattain muuttumatonta nykypäiviin asti. Jopa jotkin arkeologiset löydöt Mesopotamian ja Syyrian alueelta näyttivät tukevan tarinaa. Silti ehkäpä eniten viime vuosisadan tutkijoiden tulkintoihin vaikuttanut tekijä on ollut heidän uskonsa, monet heistä ovat olleet koulutukseltaan teologeja ja pappeja. Raamatullinen kerronta on kehyksiltään noudattanut monin paikoin normaalia elämää alueella, joten uskovainen tutkija on luonnollisesti helposti sortunut tulkitsemaan löydöksiä omien uskomustensa viitekehyksestä käsin. Raamatun tarinoiden tapahtumapaikat ja maasta löydedyt arkeologiset todisteet ovat kuitenkin pahasti ristiriidassa keskenään kun todellisia tapahtumia ja Raamatun kronologiaa verrataan toisiinsa.
Raamattuun on kirjattu joitain tapahtumia, joiden kerrotaan tapahtuneen tiettyinä aikoina. Näiden tietojen perusteella voidaan iskeä tiettyjä merkkipaaluja historian aikajanalle ja määritellä koska patriarkat Raamatun mukaan elivät. Esimerkiksi 1 Kun 6:1 määrittää vuoden tarkkuudella ajan, jolloin Israelilaiset lähtivät Egyptistä. 2 Moos 2:40 kertoo puolestaan kuinka kauan Israelilaiset viettivät Egyptissä aikaa. Ilmoitettujen aikamääreiden perusteella Abraham on lähtenyt kohti luvattua maata n. 2100 luvulla eaa. Ajanmäärityksessä on luonnollisesti joitain ongelmia, koska patriarkkojen kerrotaan eläneen harvinaisen pitkäikäisiksi. Lisäksi Jaakobin sukupuussa on suoranaisia ristiriitoja kuten esim. Mooseksen kerrotaan olleen Jaakobin pojan Levin jälkeläinen neljännessä polvessa ja Jaakobin pojan Joosefin jälkeläinen kahdennessatoista sukupolvessa.
Tekstin kirjoitusajankohdan määrittelemiseksi raamattututkijat ovat perehtyneet tarinoiden kieliasuun, viestisisältöön ja teksteissä kuvattuihin paikkoihin. Saksalainen raamattutukija Julius Wellhausen esitti, että tarina patriarkoista ilmentää myöhäisempien Israelin kuninkaiden huolia, jotka oli projisoitu menneisyyteen. Wellhausen totesikin, että tarina patriarkoista tulisi lukea kansalliseepoksena historian sijaan. Thomas Thompson ja Jon Van Seters haastoivat edelleen patriarkkojen historiallisuutta argumentoimalla kuinka tarinassa esiintyviä elementtejä on järjestelty uudelleen ja näin on tuotettu teksti, joka välittää selkeää tekstien muokkaajien toivomusten mukaista viestiä luotettavan historiankerronnan sijaan. Avainkysymykseksi nouseekin: Koska Raamattu koostettiin?
Joitain selkeitä johtolankoja tekstissä ovat anakronismeiksi tulkittavat asiat. Tarinassa kamelit mainitaan karavaanin kantojuhtina (1 Moos 37:25). Arkeologisten löydösten perusteella kamelit kesytettiin kuitenkin vasta lähempänä vuotta 1000 eaa kuin 2000 eaa. Kamelit yleistyivät voimakkaasti karavaanikäytössä vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin eläin ja sen ominaisuudet ovat voimakkaasti tunkeutuneet ihmisten tietoisuuteen. Jaakobin poikien kameliseikkailut Egyptiin n. 2000-1700 eaa. näyttää siis vahvasti anakronismilta.
Seuraavaksi kohtaaminen filistealaisten kuninkaan kanssa Gerarin kaupungissa. (1 Moos 26:1) Arkeologisten löydösten perusteella filistealaiset ilmestyivät Kaanaan kuitenkin vasta 1200 eaa. jälkeen. Filistealaisten kaupungit kukoistivat 1100 - 900 eaa. ja olivat alueella dominoivassa asemassa vielä pitkälle Assyyrialaisaikakaudelle. Gerarin kaupungin maininta kuninkaalliseksi kaupungiksi tarkoittaa sillä olleen merkittävä ja laajalti tunnettu asema alueella. Gerar tunnetaan nykyisin nimellä Tel Haror, jonka arkeologisissa kaivauksissa on todettu kaupungin kukoistaneen vasta 800 - 600 eaa.
Kamelit ja Gerarin maininta merkittävänä kuninkaallisena kaupunkina ajoittaa tekstin kirjoittamisen siis näille vuosisadoille. Nämä ja muut vastaavat anakronismit yhdessä tekstien välittämän viestin kanssa ovat avainasemassa tekstien ajoittamisessa. Kaikki johtolangat osoittavat kirjoitusajankohdan olleen satoja vuosia tekstissä kuvattujen aikakausien jälkeen.
Patriarkkojen sukupuihin perehtymällä on melko selvää kuinka ne ilmentävät alueen poliittista ilmapiiriä Israelin ja Juudan näkökulmasta 700 - 600 eaa. Eri ihmisryhmistä ja paikoista käytetyt nimet sopivat täydellisesti yhteen sen kanssa mitä tiedetään alueen poliittisista suhteista kyseiseltä aikakaudelta.
Jaakobin tarinan 1 Moos 31:51-54 ilmentää Aramin ja Israelin välistä aluejakoa 900 - 700 eaa. Israelin ja Juudan vihamieliset suhteet 800 - 600 eaa. itäisiin naapureihin ammonilaisiin ja moabilaisiin näkyvät tarinassa näiden kansojen panetteluna (1 Moos 19:30-38). Edomin ja Israelin poliittisia suhteita 700 - 600 eaa. kuvastavat ensimmäisen Moosksen kirjan luvut 25 ja 27.
Raamatun sukupuut eivät kuvaa ainoastaan alueen geopoliittista ilmapiiriä vaan niihin on kirjattu myös alueen kauppasuhteet, jotka lepäsivät tuottoisan alueen läpi kulkevien kauppakaravaanien harteilla. Useat sukupuut kuvaavat eteläisten ja itäisten kauppakumppanien suhteita erityisesti Juudean kanssa. Kohdissa 1 Moos 16:12, 1 Moos 25:12-15 ja 1 Moos 25:3 kuvatut paikkojen nimet ilmestyivät alueen kartalle joskus 700 - 600 eaa.
Yllä mainitut ovat vain pieni otanta patriarkkoihin liittyvistä yksityiskohdista, joiden perusteella voidaan rakentaa vahva näyttö sille, että teksti on koottu seitsemännellä vuosisadalla eaa.
Abrahamiin, alkuperäiseen patriarkkaan, liittyvät tarinat on pääosin sijoitettu Juudeaan erityisesti Hebronin, Juudean ensimmäinen kuninkaallinen kaupunki, alueelle kun taas Jaakobiin liittyvät tarinat on sijoitettu pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueelle. Patriarkat onkin muotoiltu teksteissä alueellisiksi esi-isiksi ja Abrahamin sijoittaminen Juudeaan vahvistaa edelleen Juudean etuoikeutta kansojen hallitsijana. Tarinalle löytyy lopullinen motiivi ja tarkoitus kun otetaan huomioon kuinka n. 720 eaa. Assyyria valloitti pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Assyyrialaisten hyökkäyksen seurauksena Juudean väkiluku ampaisi hurjaan nousuun pakolaisten tulviessa pohjoisesta eteläiselle ylängölle, jolloin Juudean merkitys nousi uusiin korkeuksiin. Patriarkkojen tarina kertoo kauas menneisyyteen heijastetun tarinan yhteisistä esi-isistä kansoja yhdistävänä tekijänä. Eepoksen keskiössä paistattelee Abrahamin valisema Juudea, jota hallitsee Jaakobin siunaaman Juudan jälkeläiset. Tarinasta huokuu seitsemännen vuosisadan juudealaiset unelmat itsenäisyydestä ja mahtavasta kuningaskunnasta.
Patriarkoista kertovat tarinat yhdistelevät taitavasti pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudean tarustoja siten, että molemmat kansat tunnistavat niistä omansa. Patriarkat luovat pohjan yhteiselle identiteetille säilyttäen molemmille kansoille merkitykselliset osat unohtamatta tarinan inhimillisiä piirteitä ja ajan ihmisille tuttuja elementtejä. Osittain se on jopa romanttista kaipuuta vanhaan yksinkertaiseen paimentolaiselämään.
Arkeologisten todisteiden kertoessa toisenlaisesta maailmasta patriarkkojen väitettynä elinaikana kuin mitä tarinoissa on kuvattu, unohtamatta lukuisia tarinoissa esiintyviä anakronismeja, luonnollinen johtopäätös on ettei patriarkkoja yksinkertaisesti koskaan ollut olemassa. Tarinat ovat fiktiota, jolla oli aikanaan vahva poliittinen tavoite ja viesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti