Lehtikatsaus

Liahona, mormonikirkon julkaisu jäsenilleen, ei taaskaan tuota pettymystä jos haluaa tutustua siihen kuinka MAP-kultti velvoittaa jäseniään jatkuvaan uusien jäsenten kalastelemiseen. Helmikuun 2013 pääkirjoitus, joka lehdessä kulkee nimellä "Ensimmäisen presidenttikunnan tervehdys", muistuttaa jäseniä jälleen käännytystyön tekemisen tärkeydestä, julistaen kuinka kaikki jäsenet, jopa lapset, ovat lähetyssaarnaajia. Katsotaampa siis hieman tarkemmin mistä jälleen onkaan kyse. Dieter F. Uchtdorf:n nimiin kirjoitettu artikkeli aloittaa näin:

Jeesuksen Kristuksen opetuslapsilla on aina ollut velvoite viedä Hänen evankeliumiaan maailmalle (ks. Mark. 16:15–16). Siitä huolimatta meidän on toisinaan vaikeaa avata suumme ja puhua uskostamme lähipiirissämme oleville. Vaikka joillakuilla kirkon jäsenillä on luontainen kyky puhua muille uskonnosta, toiset ovat vähän epäröiviä tai voivat tuntea vaivautuneisuutta, hämmennystä tai jopa pelkoa tehdä niin.

Näin ensimmäisessä lauseessa Dieter lataa lukijalle, siis kirkon jäsenille, velvollisuuden levittää kultin uskoa vetoamalla Raamatussa olevaan lähetyskäskyyn. Oletusarvona Dieterillä luonnollisesti on, että lukija on jäsen ja uskoo hänen auktoriteettiinsä, jolloin lukijassa syntyy velvollisuudentunne asiaa kohtaan. Synnytettyään velvollisuudentunteen ja mahdollisesti jopa pienen syyllisyydentunnon niissä, jotka eivät ehkä ole tätä velvollisuuttaan täyttäneet hän rupeaakin hienovaraisesti lajittelemaan ihmisiä karsinoihin sen mukaan miten ahkeria he ovat tämän suhteen olleet. "Vahvoilla" on "luontainen kyky" kun taas "heikkoilla" uskostaan puhuminen on "vaikeaa". Heikkojen ongelmiksi hän nostaa epäröinnin, vaivautuneisuuden, hämmennyksen tai pelon jotka kaikki ovat negatiivisia ominaisuuksia mormonissa. Teräväsilmäinen lukija huomaa kuinka Dieter jättää, ja arvatenkin varsin tarkoituksenukaisesti, mainitsematta sellaiset mahdolliset syyt jotka voisivat ilmaista, että kirkossa on myös kulttuurimormoneja, jotka eivät lainkaan usko kirkon oppeihin vaan ovat jäseniä vain sen takia, että kirkon yhteisöllisyydellä on heille jotain annettavaa.

Ensimmäisen kappaleen jaottelun ja pienen syyllistämisen jälkeen Dieter jatkaa manipulointia tarjoten samalla jäsenille vinkkejä muiden ihmisten houkuttelemiseksi kulttiin.

Kun olemme nuhteettomia ja elämme jatkuvasti tasovaatimustemme mukaan, ihmiset panevat sen merkille. Kun säteilemme iloa ja onnea, he panevat sen merkille sitäkin enemmän.

Mitähän Dieter tässä kohdin nyt tarkoittaa nuhteettomalla? Piti ihan käydä tarkistamassa alkuperäiskielisestä tekstistä mitä Dieter oikeasti tarkoittaa ja englanninkielisessä tekstissä tässä kohdin käytetään sanaa "integrity" joka viittaa suoraselkäisyyteen ja korkeaan moraaliin. Ei niinkään nuhteettomuuteen, jonka synonyymejä ovat mm. lahjomaton, neitseellinen, moitteeton, kunniallinen, puhdas, hurskas, siisti, säädyllinen, hyveellinen, siveellinen. No joka tapauksessa Dieter asettaa riman, jonka mukaan jäsenen tulisi elää jotta jäsenen ympärillä pyörivät ihmiset huomaisivat hänen "ilonsa ja onnensa". Kyseessä on kaksiteräinen miekka, joka on itseasiassa suunnattu kirkon jäsentä vastaan ja jolla pyritään hienovaraisesti syyllistämään jäsentä, joka ei herätä lähipiirissään kiinnostusta kirkkoa kohtaan: "Jos et ole hyvä mormoni ja elä meidän korkeiden standardiemme mukaan, et ole onnellinen eivätkä muutkaan ihmiset kiinnostu kirkosta."

Jokainen haluaa olla onnellinen. Kun me kirkon jäsenet säteilemme evankeliumin valoa, ihmiset voivat nähdä onnemme ja aistia Jumalan rakkauden täyttävän elämämme yli äyräiden. He haluavat tietää syyn. He haluavat ymmärtää salaisuutemme.

Samaa "vain MAP-kirkko tekee onnelliseksi" -teemaa hän jatkaa heti perään maalailemalla mielikuvia kuinka kirkon jäsenet olisivat onnellisempia kuin kirkon ulkopuoliset. Käytännössä hän  pyrkii upottamaan tämän ajatuksen jäseneen toiston avulla. Psykologien tutkimusten mukaan ihminen uskoo ajatuksen sitä helpommin mitä tutumpi se hänelle on ja toistamalla samaa ajatusta useamman kerran jopa yksittäinen ihminen pystyy muuttamaan ryhmän mielipiteen mieleisekseen. Vanha sanonta "kertaus on opintojen äiti" pitää siis paikkansa, mutta valitettavasti samalla tavalla ihmisen mieleen voidaan syöttää myös väärää tietoa.

Se johdattaa heidät esittämään sellaisia kysymyksiä kuin ”Miksi olet niin onnellinen?” tai ”Miksi sinulla on aina niin myönteinen asenne?” Vastaukset näihin kysymyksiin johtavat tietenkin oivallisesti keskusteluun Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista.

Tämän jälkeen Dieter maalaa kuvaa siitä, kuinka kirkon jäsenet ovat "aina onnellisia ja myönteisiä" ja kuinka tämä onnellisuus ja myönteisyys on juuri kirkon tarjoaman teologian ansiota. Tämä on hyvin tyypillinen näkökanta jonka kultit pyrkivät jäseniinsä indoktrinoimaan: "Onni löytyy vain kultin sisältä". Muita onnellisudenlähteitä ei kultin opetusten mukaan ole ja ihmisen oma panos oman elämänsä tasapainon ja onnen löytämiseksi on myös laskettava kultin ansioksi.

Jos esimerkiksi joku kysyi hänen viikonlopustaan, hän saattoi sanoa: ”Tänä sunnuntaina kirkossamme meillä oli vaikuttava kokemus! Eräs 16-vuotias poika piti hienon puheen 200 seurakuntalaisemme edessä siitä, miten elää puhdasta elämää.” Tai: ”Kuulin 90-vuotiaasta naisesta, joka kutoi yli 500 peittoa ja antoi ne kirkkomme humanitaariseen ohjelmaan lähetettäväksi hädänalaisille kaikkialle maailmaan.”

Seuraavaksi Dieter kertoo "innoittavan tarinan" omasta vaimostaan, joka puhuu omista hengellisistä kokemuksistaan "avoimesti" arkipäivän kanssakäymisisessään ihmisten kanssa ja kuinka sijoittelemalla sopivasti "mielenkiintoiselta kuullostavia syöttejä" omaan puheeseen saadaan kuulija kysymään "oikeita kysymyksiä". Kyseessä on siis ohje miten manipuloidaan ihmisiä ja onnistutaan kääntämään keskustelu MAP-kulttiin sen sijaan, että rehellisesti kerrottaisiin kuinka tarkoituksena on houkutella heidät mukaan kulttiin. Ohje itsessään on jo moraaliton, koska se kehottaa ihmisiä piilottamaan todelliset motiivit eli pettämään ihmisiä.

Valitettavasti on hyvin helppoa olla töykeä. Liian usein käy niin, että me väittelemme, vähättelemme ja tuomitsemme. Kun me suutumme, olemme epäkohteliaita tai loukkaamme ihmisiä, he eivät todellakaan halua tietää meistä lisää. On mahdotonta tietää, kuinka moni ihminen on joko jättänyt kirkon tai ei ole koskaan liittynytkään siihen, koska joku sanoi jotakin, mikä loukkasi tai satutti heitä... 

... Eikö meillä lempeän Kristuksemme toiveikkaina opetuslapsina pitäisi olla ylevämpi, armeliaampi käyttäytymisnormi?..

Seuraavassa Dieter syyllistää jäseniä huonoista käytöstavoista ja stereotyypittää ne ihmiset, jotka ovat karistaneet kultin tomut tai eivät ole koskaan kulttiin liittyneetkään, vihaisiksi.  Samalla hän asettaa käyttäytymisstandardin, jonka mukaan jokaisen kunnon mormonin tulisi käyttäytyä riippumatta siitä kuinka huono päivä sattuisi olemaan, seurauksena onkin usein teennäinen kulttihymy kasvoilla vaikka kehon elekieli kertookin muunlaisista tunteista. Omien negatiivisten tunteiden patoamisesta ei varmaan yksikään psykologi ole samaa mieltä, ihminen on tunteva eläin ja tunteita on voitava vapaasti ilmaista.

Veljet ja sisaret, uskokaa. Herra voi suurentaa sanat, jotka puhutte, ja tehdä ne voimallisiksi. Jumala ei pyydä teitä käännyttämään vaan pikemminkin avaamaan suunne. Kääntymystehtävä ei ole teidän – se kuuluu sananne kuulevalle henkilölle ja Pyhälle Hengelle.

Loppua kohden Dieter kehottaakin jäseniä "avaamaan suunsa" ja saarnaamaan. Jos saarnaaminen ei tuottaisikaan tulosta niin vikahan ei ole suunsa avanneessa mormonissa vaan luonnollisesti ulkopuolisessa henkilössä, joka ei ymmärrä evankeliumin sanomaa. Myös tämä polarisointi meihin vähän parempiin ja muihin ymmärtämättömiin on hyvin luonnollista kulteille. Puutteet ja viat projisoidaan aina oman "täydellisen yhteisön" ulkopuolelle, kyseessä on siis hyvin narsistinen yhteisö.

Jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja 

No tämä tuli jo aiemmin kaikille varmaan selväksi kuinka kaikkien jäsenten odotetaan osallistuvan uusien jäsenten houkutteluun.

Pääkirjoituksen marginaalista löytyy asiaan vielä mielenkiintoinen pätkä tekstiä...

Yksi tehokas tapa opettaa on rohkaista niitä, joita opetat, asettamaan ”tavoitteita, jotka voivat auttaa heitä elämään opettamasi periaatteen mukaisesti” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 166).

Tämä ohje opastaa käännytystyöhön osallistuvia pyytämään sitoutumuksia. Kyseessä on myyntityössä usein käytetty manipulointimenetelmä, jota kutsutaan "jalka ovenväliin" -taktiikaksi.

Voit kehottaa niitä, joita opetat, asettamaan rukoillen tavoitteen kertoa evankeliumista tässä kuussa yhdelle tai useammalle henkilölle.

Mikään ei vahvista ihmisen uskoa kultin oppiin paremmin kuin opin julistaminen muille. Ilmiötä kutsutaan englanniksi nimellä "insufficient justification" ja kyseessä on hyvin tunnettu kognitiiviseen dissonanssiin liittyvä ilmiö. Joutuessaan kertomaan asioita, joihin henkilö ei usko, ja jos valehtelemisesta saatava palkkio ei ole riittävä valehtelemisen oikeuttamiseksi, aivot joutuvat perustelemaan asian henkilölle itselleen ja lopulta henkilö päätyy uskomaan kertomansa valheet todeksi. Aiheesta on erinomainen video myös youtubessa.

Vanhemmat voivat keskustella tavoista, joilla pienemmät lapset voisivat auttaa. Voit myös auttaa perheenjäseniä keksimään yhdessä tai esittämään roolileikkinä keinoja ottaa evankeliumi esiin jokapäiväisissä keskusteluissa ja miettimään tulevia kirkon toimintoja, joihin he voisivat kutsua jonkun ystävän. 

Ehkäpä kaikkein kuvottavin osio koko pääkirjoituksesta marginaaleineen löytyy juuri tästä kirjoitetusta pätkästä. Ei pelkästään se, että lapset valjastetaan näin mukaan ja aivopestään kulttiin julistustyön kautta, mutta käännytystyön kohdistaminen lapsiin houkuttelemalla omien lasten ystäviä kirkkoon on pöyristyttävää ja täysin moraalitonta.