Uskonto ja moraalin korruptio

Kirjoitin jo vuonna 2013 uskonnon vaikutuksesta moraalikäsityksiin ja käsitys uskonnon moraalikäsityksiä korruptoivista ominaisuuksista vain vahvistuivat entisestään kun Independent uutisoi laajasta tutkimuksesta, jonka mukaan uskovaiset lapset ovat ilkeämpiä kuin sekulaarit kanssaihmiset.

Uskontoja ja uskomuksia sekä niiden hyödyllisyyttä usein perustellaan juuri niiden tarjoaman "positiivisen" arvomaailman takia, mutta viime vuosikymmenten tutkimustulokset näyttävät kyseenalaistavan nämä näkemykset perusteellisesti. Aiemminkin on tehty analyysejä mm. USA:n vankipopulaatioiden uskonnollisesta aatejakaumasta ja havaittu kuinka ateistit ovat aliedustettu ihmisryhmä USA:n vankiloissa. Miksi vain 0.07% USA:n vangeista on ateisteja jos kerran uskonnot vahvistavat ihmisten moraalia? Monelle uskovaiselle helppo ajatuksepysäytysklisee tässä kohdin on luonnollisesti: "Vangit eivät ole aitoja oikeita uskovaisia", mutta nämä ihmiset kuitenkin itse tunnustavat olevansa uskonnollisia. Toki uskonliikkeissä on mukana myös lukuisia uskoon tulleita entisiä rikollisia, joiden elämän uskonto on muuttanut paremmaksi. Ovatko nämä yksittäistapaukset riittävä näyttö jotta voidaan kutsua uskonnon kokonaisvaltaisesti parantavan ihmiskunnan moraalikäsityksiä? En usko, sillä juuri lapsuudessa istutetut arvot monesti kantavat läpi ihmisen elämän ja jostain ne tuomitut rikollisetkin ovat oman arvomaailmansa omaksuneet.

Onkin siis mielestäni varsin perusteltua todeta uskonnollisuuden moraalia lisäävien vaikutusten olevan myytti ja uskontojen itsensä markkinoima mielikuva, jolla ei ole todellisia perusteita. Mielestäni syy, miksi uskonto, erityisesti voimakas uskonnollisuus, korruptoi moraalikäsityksiä on myös melko selvä. Voimakkaasti uskonnolliset ihmiset ovat valitettavan usein uskonnollisen manipuloinnin uhreja kuvitellessaan kuuluvansa juuri siihen yhteen ainoaan oikeaan uskonliikkeeseen, jossa on ainoa oikea totuus ja tie kuolemanjälkeiseen autuuteen. Näissä uskonliikkeissä jäsenten mieliin istutetaan voimakkaita stereotypioita, me vs. muut vastakkainasettelua sekä mielikuvia jatkuvasta taistelusta pahaa muuta maailmaa vastaan. Ei siis ole ihme, että sotaretoriikan kyllästämät uskovaisten lapset kokevat jopa vihamielisiä tunteita ulkopuolisia kohtaan ja siten heidän kykynsä tuntea empatiaa ahdingossa olevia ukopuolisia kohtaan on merkittävällä tavalla heikentynyt.

Voimakkaan uskonnollisissa perheissä, etenkin jos ympäröivän yhteiskunnan arvot poikkeavat uskonnollisen yhteisön arvoista merkittävästi, lapset saatetaan eristää ulkomaailman "pahoilta" ja "maallisilta" vaikutteilta. Kun lapset eristetään ympäröivästä yhteiskunnasta riskinä on lasten ja nuorten "syrjäytyminen" vallitsevan yhteiskunnan moraalikäsityksistä heidän omaksuessaan uskonyhteisönsä usein varsin ehdottomat moraalikäsitykset ja arvomaailman. Seurauksena kasvaa ihmisiä, joiden moraalikäsitykset nähdään yhteiskunnallisesti vääristyneinä, mutta samalla he itse kokevat olevansa jatkuvien hyökkäysten kohteena moraalikäsitysten ja arvojen poiketessa yhteiskunnan moraali- ja arvokäsityksistä. Tämä asetelma nähdäkseni vahvistaa uskovan omassa mielessä itseään toteuttavaa profetiaa uskoviin kohdistuvista vainoista, mikä voimistaa entisestään me vastaan muut ajattelua ja altistaa ääriaatteellisuudelle.

Luonnollisesti uskontoa ei voida syyttää kokonaisvaltaisesti moraalikäsitysten rappiosta uskovaisten lasten mielissä vaikkakin Independentin artikkelissa mainittu tutkimus käsittelee vain uskonnon vaikutuksia. Moraalikäsitysten muotoutuminen lapsen mieleen on kokonaisvaltainen kasvatuksellinen kysymys, jossa perheen uskonnollisuus näyttelee vain yhtä osaa. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat lasten kasvatuksesta vastuuta kantavat tahot kuten päiväkodit, koulut ja vapaa-ajan toiminnot. Jotta lapsesta kasvaisi mahdollisimman yhteiskuntakelpoinen ja moraalikäsityksiltään ympäröivän yhteiskunnan kanssa yhteensopiva niin hänet olisi luonnollisesti kasvatettava mahdollisimman kulttuurisidonnaisesti.

Vaikka monet lapset kasvatetaan tiukan uskonnollisesti niin uusien moraalikäsitysten omaksuminen ei kuitenkaan ole mahdotonta, olenhan minä myös todiste tästä. Aiemmin jyrkät mormonismin moraalikäsitykset ja arvomaailma määrittivät ja jakoivat maailman mielessäni mustavalkoisesti oikeisiin ja vääriin asioihin. Sittemmin luovuttuani uskonnosta olen omaksunut mielestäni huomattavasti humaanimmat moraalikäsitykset enkä luonnollisesti koe enää, että paha ulkopuolinen maailma pyrkisi aktiivisesti tuhoamaan minut, arvoni, moraalini tai maailmankatsomukseni. Vain minä itse olen vastuussa omista arvoistani ja moraalikäsityksistäni, eikä niitä määritellä minulle ulkopuolelta yhdenkään aatteellisen tahon toimesta. Tekeekö tämä asetelma, jossa uskonnollinen taho ei määrittele minulle absoluuttisia arvoja ja moraalikäsityksiä, minusta heikomman tai paremman ihmisen? Ei tietenkään. Vaikka viime vuosien tutkimus osoittaa uskonnoista vapaan aatemaailman moraalisesti vahvemmaksi se ei takaa yksilötasolla moraalista ylivertaisuutta toisiin ihmisiin nähden eli henkseleiden paukutteluun ei silti kellään ole aihetta.

Uskomusten vaikutus moraaliin

Liittyy kirjoitukseen moraali ja siihen kuinka uskomukset korruptoivat ihmisten moraalikäsityksiä.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kuullut uskovaisten suusta väitteen kuinka moraalia ei olisi ilman Jumalaa tai kuinka Jumala on istuttanut meihin kaikkiin kyvyn päättää mikä on oikein tai väärin. Eilen etsiskellessäni materiaalia toiseen viimeaikoina mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen löysin sattumalta neurologisen tutkimusraportin, jossa kerrottiin kuinka aivojen oikeanpuolen ohimolohkon ja päälakilohkon yhtymäkohtaan kohdistettu magneettinen stimulointi vaikutti ihmisen kykyyn tehdä moraaliin liittyviä päätöksiä. 

Monesti jonkin aikomuksen tai teon moraalisuutta arvioidaan aikeen tai teon tahallisuuden perusteella. Tahallinen vahingonteko usein nähdään vakavampana moraalirikkeenä kuin se, että joku vahingoittaa toista sattumalta. Tätä moraaliasteikkoa noudattavat monesti myös oikeusistuimet tuomitessaan ihmisille kovempia rangaistuksia tahallisista teoista. Teon tahallisuuden arviointiin kuitenkin liittyy aina jonkinasteinen uskomus teon tahallisuudesta ja juuri tähän aiheeseen liittyy myös nyt löytämäni tutkimusraportti.

Tutkimuksen kokeissa koehenkilöiden ohimolohkon ja päälakilohkon yhtymäkohdan toimintaa häirittiin magneettisella stimulaatiolla samalla kun koehenkilöitä pyydettiin tekemään moraalisia päätöksiä. Tulosten perusteella tutkijat totesivat kyseisen alueen stimuloinnin heikentävän uskomusten vaikutusta moraalisessa päätöksenteossa keskimäärin 15%. Stimulointi ei heikentänyt ihmisten kykyä tehdä moraalisia päätöksiä sillä päätösten tekeminen ei hidastunut lainkaan, mutta kontrolliryhmään nähden stimuloitujen koehenkilöillä uskomukset tekojen tai aikeiden tahallisuudesta eivät vaikuttaneet päätöksen tekoon niin voimakkaasti. Tutkijat toteavat ettei stimuloimalla kyseistä aluetta pystytä kokonaan eliminoimaan uskomusten vaikutusta ja kuinka uskomukset vaikuttavat moraaliseen päätöksentekoon myös muiden reittien kautta aivoissa.

Raportin pohdinnoissa mainittiin myös kuinka alle 6 vuotiailla lapsilla usein moraaliin liittyvät käsitykset ovat sidoksissa tekoihin, eivätkä niinkään tekojen tahallisuuteen, joka taas indikoi voimakkaasti kuinka kyky arvioida ja muokata omia uskomuksia tekojen tahallisuudesta kehittyvät vasta myöhemmällä iällä. Lapsen aivojen kehittyessä aivoihin istutetut uskomukset tulevat näin ollen voimakkaasti vaikuttamaan kasvavan ihmisen kykyyn tehdä moraalisia päätöksiä eikä päinvastoin. Uskontojen markkinoima Jumalan ihmiseen istuttama moraali voidaan tämän tutkimuksen valossa siirtää mielestäni meemien kaatopaikalle sillä jos kyky arvioida tekojen tahallisuutta, ja näin ollen niiden moraalista vakavuutta, kehittyy vasta 6 ikävuoden jälkeen, niin se ei ole jotain sellaista, joka meihin kaikkiin on istutettu jo syntymässä, vaan jotain joka kehittyy ja vaatii kykyä ylläpitää tietynlaisia uskomuksia toisista ihmisistä. Moderni moraalikäsitys, joka arvioi tekojen ja aikeiden moraalista arvoa niiden tahallisuuden perusteella, ei siis ole jotain sisäsyntyistä vaan perustuu opittuihin uskomuksiin, joita taas uskonnot muokkaavat voimakkaasti omia tarkoitusperiään varten.

Uskonnon kykyä vääristää ja korruptoida kasvavan ihmisen moraalikäsityksiä havainnollistaa erinomaisesti professori George Tamarinin tutkimus 8-14 vuotiaiden kouluikäisten juutalaislasten parissa. Tamarinin tutkimuksessa juutalaislapsilta kysyttiin hyväksyvätkö he Vanhasssa Testamentissa kerrotun Joosuan suorittaman verilöylyn ja kansanmurhan Jerikossa.Vastanneista lapsista 66% hyväksyi kansanmurhan täysin. Vertailuryhmänä tutkimuksessa vastaavalle joukolle juutalaislapsia tarinan Joosua korvattiin kenraali Lin:llä ja tapahtumapaikaksi nimettiin Kiina 3000 vuotta sitten. Vertailuryhmän vastaukset kääntyivät täysin päinvastaisiksi kun 75% lapsista arvioi kiinalaiskenraalin teot moraalisesti vääriksi. Tamarinin tutkimuksen perusteella on varsin selvää kuinka uskonyhteisön jäsenen moraalikäsitykset korruptoituvat hänen arvioidessaan omaan uskonyhteisöönsä liittyviä moraalisesti arveluttavia piirteitä. Katkaistaessa henkilön ja moraalisesti arveluttavan asian välinen uskontoon liittyvä linkki kyky arvioida asian moraalista arvoa muuttuu merkittävästi lähemmäs vallitsevia moraalikäsityksiä.

Häpeilemätöntä hyväksikäyttöä

MAP-kirkko on viimevuosina vähentänyt palkallisia työntekijöitään alimmilta tasoitltaan. En tiedä kuka kirkon johtajista aikoinaan sai ajatuksen kirkon kiinteistöjen talonmiestoimien lopettamisesta, mutta päätöksen vaikutukset alkavat hijalleen tuntumaan vanhenevassa kirkkosukupolvessa. Siinä missä MAP-kirkko ennen tarjosi muutamille jäsenilleen, joilla saattoi olla vaikeuksia saattaa elämänsä järjestykseen ja löytää työtä, pienipalkkaisia töitä seurakuntien talonmiehinä ja siivoojina, niin nykyään nämä tehtävät säilytetään jäsenten tehtäviksi. Kyse on ns. hanttihommista joiden päälle on kirkon johdon toimesta nyt lätkäisty jumalallisen kutsumuksen leima ja herran palvelemisen tarra. Koska kyse on hanttihommista niin näihin tehtäviin on luonnollisesti hieman hankalampaa löytää tekijöitä ja usein vastuulliseksi eksyykin joku hyväuskoinen, joka yksikertaisesti ei osaa sanoa ei kun jumalat kutsuvat palvelemaan. Eräs tällainen tarina sattui taas silmiini kun lueskelin Postmormon -keskustelufoorumilta entisen jäsenen kertomaa tarinaa kuinka hänen vanhempansa (82 ja 80), jotka olivat jo koko ikänsä palvelleet erinäisissä kirkon tehtävissä, oli nyt kutsuttu palvelemaan jumalaansa siivoamalla kirkon kiinteistöjä kutsumalla hänen isänsä "vaarnarakennuksen siivouskoordinaattoriksi". Hienohkolta kalskahtava titteli on kuitenkin käytännössä johtanut siihen, että nämä ikänsä kirkossa palvelleet vanhukset nyt sitten vanhuudenpäivillään siivoavat kirkon tiloja kun muut eivät sitä suostu tekemään.

Vastaavia tarinoita on useita, joten ilmiö on kaiketi varsin todellinen. Onko kirkolla ollut kenties vaikeuksia löytää talonmiehiä ja siivojia rakennuksilleen kun on pitänyt siirtää nämä siivoustehtävät jumalilta saatujen palvelukutsujen sarakkeeseen vai onko kyseessä vain härski ihmisten hyväksikäyttö, jotta pyramidin huipulla olisi entistä enemmän jaettavaa? Kun muistetaan miten spektrin toisesta päästä löytyy kirkon korkeammat palvelutehtävät, kuten esimerkiksi lähetyskenttäjohtajat, joille kirkon tarjoamat edut sisältävät kotiapulaisen ja tarvittaessa puutarhurin, niin oma vaakakuppini kallistuu kohti jälkimmäistä.

Tilanne kuvastaa myös hyvin kuinka monista asoista tulee ihmisten mielessä hyväksyttävämpiä kun ne asetetaan uskonnolliseen viitekehykseen, varsinkin jos tuo uskonnollinen viitekehys on oma. Fyysisesti raskaiden julkisten tilojen siivoustehtävien teettäminen ilman palkkaa eläkeläisillä ei oletettavasti ole missään kulttuurissa hyväksyttävää. Tuollainen toiminta olisi monen ihmisen mielestä siis oletettavasti varsin moraalitonta, mutta kun tehtävät on asetettu uskonnolliseen viitekehykseen niin ihmisten moraali asian suhteen taipuu. Sitä miten omalla kohdallani moraalini taipui uskonnon mukaan pohdin jo aiemmassa kirjoituksessani ja tämänkertainen tarina vanhusten päälle säilytetyistä siivouspalvelutehtävistä mielestäni korostaa kuinka uskonnollisella leimalla moraalisesti arveluttavista päätöksistä tuleekin uskonnollisessa viitekehyksessä hyväksyttäviä uskonnollisen yhteisön jäsenen mielestä. Äärimmilleen vietynä uskonnollisten johtajien puheet kääntävät muutoin täysin hyvien ja mukavien ihmisten moraalikäsitykset päälaelleen kun asioille annetaan jumalallinen leima.

"'Religion is an insult to human dignity. With or without it you would have good people doing good things and evil people doing evil things. But for good people to do evil things, that takes religion." - Steven Weinberg, Nobel price winning physicist

Vaikka monen mielestä tämänkertaiselle kirjoitukselleni alkusysäyksen antanut vanhusten päälle säilytetty siivouspalvelu ei ole moraalisesti vielä törkeimmästä päästä niin tapauksen moraalittomuudesta ei silti ole epäselvyyttä. MAP-kirkon kohdalla tapauksesta tekee vielä arveluttavamman se, että kirkko julistaa sen paikallisjohtajien olevan jumalten tehtäviinsä kutsumia ja nämä paikallisjohtajat taas käyttävät jumalten johdatusta kutsuessaan ihmisiä kirkon palvelutehtäviä suorittamaan. Kyseessä on siis eräänlainen pyhä komentoketju, joka nyt näyttää tuottavan ainakin näin ulkopuolisesta näkökulmasta moraalittomia päätöksiä, näin asettaen koko komentoketjun varsin kyseenalaiseen valoon.

Syyt ja seuraukset

Ihmismieli etsii jatkuvasti säännönmukaisuuksia ympäristöstään ymmärtääkseen paremmin mitä ympärillä tapahtuu. Ihminen pystyy hyvin helposti huijaamaan itseään tunnistaessaan jonkin syy-seuraussuhteen, kausaliteetin, kahden asian välillä, jossa sitä ei oikeasti ole. Henkilön omat uskomukset entisestään hämärtävät kykyä havainnoida ympäröivää maailmaa oikein vahvistusilluusioon taipuvaisen mielen jatkuvasti etsiessä ympäröivästä maailmasta omia uskomuksia tukevaa informaatiota, myös asiayhteyksistä joissa sellaisia ei ole todellisuudessa löydettävissä. Monet urheilijat valmistautuessaan suoritukseensa pyrkivät saavuttamaan saman henkisen tilan, kuin joskus aikoinaan tehdessään oman ennätyksensä, toistamalla rituaalin omaisesti samoja asioita kuin juuri kyseisenä päivänä, jona he ennätyksensä tekivät, koska he uskovat noiden rituaalien vaikuttaneet tavalla tai toisella heidän suoritukseena. He saattavat luottaa samoihin tai samanlaisiin varusteisiin, jotka heillä oli käytössään tuona ennätyksellisenä päivänä, vaikka todellisuudessa uudet varusteet voisivat antaa heille suorituskykyä parantavia ominaisuuksia ja ehkä jopa parempaa turvaa urheilulajin vaaroilta. Henkilö yrittää siis omalla käytöksellään kontrolloida asioita, joihin hänellä ei ole valtaa. Toki harjoittelulla ja huolellisella valmistautumisella jokainen pystyy parantamaan omaa suorituskykyään tietynkaltaisissa stressitilanteissa, mutta täydellisen kontrollin saavuttaminen on täysin mahdotonta tilanteiden tuntemattomien muuttujien takia.

Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt kontrolloimaan ympäristöään ja tulevaisuuttaan tavalla tai toisella. Tilanteiden ja ympäristön hallinta luo varmuutta ja turvallisuutta, mutta monissa tapauksissa virheelliset tulkinnat kausaliteeteistä ovat synnyttäneet varsin kummallisia ja jopa ikäviäkin tapoja ihmisille. Erinäinen määrä kulttuureja ympäri maailmaa ovat syyllistyneet mm. ihmisuhraukseen jumaltensa lepyttämiseksi. Yhteisöä kohdanneet vaikeudet kuten esim. kuivuus, maanjäristykset, tulvat tai tulivuorenpurkaukset on tulkittu merkeiksi jumalten vihaista, jonka lepyttäminen vaatii uhreja. Löytyypä Raamatun Tuomarien kirjasta 11:30-39 myös Jumalalle luvattu ihmisuhri, jonka jälkeen Jumalan väitetään vaikuttaneen sodan lopputulokseen.

Kristinuskon kehittyessä toisella vuosisadalla ihmisuhraus saavutti ennen näkemättömät mittasuhteet. Jeesuksen teloituksesta ristillä muotoutui kaikkein merkittävin ja suurin mahdollinen ihmisuhri, jossa ei lopulta uhrattu ainoastaan ihmistä vaan itse Jumala. Kristinuskon oppien mukaan tämä täydellinen uhri sovitti ihmiskunnan kaikki synnit, siis lepytti Jumalan itsensä tuntemaa ärtymystä hänen itsensä säätämiä lakeja ja käyttäytymissääntöjä vastaan rikkoneita ihmisiä kohtaan. Nykypäivänä ihmisuhrausta pidetään moraalisesti arveluttavana toimintana ja se usein liitetäänkin kristinuskon lieveilmiönä syntyneeseen saatananpalvontaan. Saatananpalvonnassa uhrimenojen väitetään olevan edelleen voimissaan ja nykypäivänä satunnaisesti kuuleekin kuinka jotkut kokeilunhaluiset nuoret tappavat eläimiä ja joskus jopa toisia ihmisiä rituaaleissaan. Vaikka kristinuskossa tarve sovittaa syntejään jatkuvilla veriuhreilla on siirretty historiaan, teologisoimalla pari tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta pienen juutalaiskultin johtajan teloituksesta symbolinen ihmis-jumaluhri koko ihmiskunnan syntien sovittamiseksi, se ei poista tosiasiaa, että kyseessä on edelleen hyvin pitkälti primitiiviseen ihmisuhriin voimakkaasti uskova ja tukeutuva traditio, jolla ihminen pyrkii edelleen hallitsemaan elinympäristössään vaikuttavia muuttujia.

Monelle nykyihmiselle on itsestään selvää, että ihmisuhrit eivät ole auttaneet historian saatossa ihmiskuntaa eteenpäin. Syitä uhraukseen on ollut monia ja uhrauksesta syntyneitä seurauksia on myös monia, tosin mitkään näistä seurauksista ovat tuskin olleet toivottuja. Se, missä yksi ihminen on uhrattu tulivuoren lepyttämiseksi ja sitten toinen ja kolmas.. aina niin kauan kunnes tulivuoren viha on lopulta lepytetty riittävällä määrällä uhreja, kertoo vain ihmismielen itsepetoksesta ja kyvyttömyydestä havaita todellisia syy-seuraussuhteita. Usein väärin tulkitut kausaliteetit ovatkin seurausta puutteellisista taustatiedoista ja vahvistusilluusiosta. Todellisten kausaliteettien havainnoimiseksi ihmisen olisi pystyttävä irtautumaan omista uskomuksistaan ja analysoitava asiat mahdollisimman objektiivisesti ja jos yksikin pieni todiste ei sovi omiin uskomuksiin olisi uskomusta pystyttävä muuttamaan riippumatta siitä kuinka epämiellyttävälle se tuntuisi, jotta oma elämänkatsomus vastaisi mahdollisimman hyvin todellisuuden haasteisiin.

Kyky muodostaa ja hyväksyä uusia käsityksiä on keskeinen ominaisuus oppimisen kannalta. Jokainen on kuitenkin vastuussa itselleen siitä millaisia käsityksiä omaan elämänkatsomukseensa sisällyttää ja millä perusteilla. Avomielinen henkilö on valmis arvioimaan yhä uudelleen omia käsityksiään kun vaihtoehtoisia käsityksiä tulee vastaan ja korvaamaan niillä aiemmat käsityksensä sikäli kun riittävät kriteerit täyttyvät. Avomielisyyttä ei ole se, että hyväksyy kritiikittä kaiken ja kaikki uskomukset joita elämänsä varrella kohtaa.

Moraali

Mikä tai kuka määrittelee moraalin? Moraali noin yleisesti on vallitseva käsitys siitä mikä on soveliasta, hyvää ja oikein, sekä toimintaa näiden käsitysten mukaan. Monet uskovaiset ovat esittäneet väitteen, että moraalia ei olisi ilman jumalia. Asiaa ovat pohtineet jo antiikin Kreikan filosofit Platonin kirjoittamassa dialogissa Sokratesin ja Eythypron välillä ja se tunnetaankin Eythypron dilemmana:

Rakastavatko jumalat hyvää, koska se on hyvää, vai onko hyvä hyvää koska jumalat rakastavat sitä.

Platon keskustelussa molemmat Sokrates ja Eythypro ovat yhtä mieltä siitä, että jumalat rakastavat hyvää, koska se on hyvää. Tästä kuitenkin Sokratesin mielestä seuraa, että jälkimmäinen ei voi pitää paikkansa eikä jonkin hyvyys voi olla seurausta siitä, että jumalat rakastavat sitä, koska muuten seurauksena olisi päättymätön kehä.

Monoteismin kehittyessä Eythypron dilemma sai uuden muodon:

Onko se mitä Jumala määrää hyvää sen takia, että se on hyvää, vai onko se hyvää sen takia, että Jumala niin määrää.

Jos ongelman ensimmäinen osa pitää paikkansa ja jonkin on moraalisesti hyvää sen hyvyyden takia niin moraalisesti hyvä on Jumalasta riippumaton asia. Jos taas ongelman toinen osa pitää paikkansa niin kaikki mitä Jumala määräisi olisi automaattisesti hyvää ja tästä seuraisi, että Jumalan määräämä kansanmurha tai lasten raiskaaminen olisi hyvää, eikä vain hyvää vaan pakollista toimintaa kaikille moraalisesti hyville ihmisille.

Kuten Eythypron dilemma osoittaa ei moraali voi olla Jumalasta lähtöisin vaan se on jotain Jumalasta riippumatonta.

Sain kimmokkeen pohtia tätä ongelmaa omalta kohdaltani heiman tarkemmin kirjoittaessani kokemuksistani uskonnon uhrina Mari Hietalan Pro gradua varten. Mormonina tehdessäni elämääni liittyviä päätöksia pyrin noudattamaan MAP-kirkon ohjeita ja opetuksia. Olin siis luovuttanut moraalini MAP-kirkolle ja kaikki päätökset jotka tein eivät perustuneet yleiseen käsitykseen hyvästä ja oikeasta vaan MAP-kirkon käsitykseen hyvästä ja oikeasta. Saatoin tehdä päätöksiä, jotka olivat MAP-kirkon oppien mukaan oikein välittämättä siitä kuinka paljon päätökseni tuottivat tuskaa ja kärsimystä minulle ja lähimmäisilleni. Jos päätökset satuttivat minua tai muita ihmisiä olivatko ne moraalisesti oikeita päätöksiä sen takia, että ne olivat MAP-kirkon opetusten mukaisia? Kesäkuun 2008 Liahona lehdessä MAP-kirkon ensimmäisen presidenttikunnan neuvonantaja Henry B. Eyring totesi ensimmäisen presidenttikunnan viestissä näin:

Joskus saamme neuvoja, joita emme voi ymmärtää tai jotka eivät näytä soveltuvan meille, vaikka olemme rukoilleet ja ajatelleet paljon. Älkää hylätkö neuvoa, vaan pitäkää se mielessänne. Jos joku, johon luotatte, ojentaisi teille jotakin, mikä näyttäisi pelkältä hiekalta, ja lupaisi, että siinä on kultaa, teidän olisi viisasta pitää sitä vähän aikaa käsissänne ja ravistella sitä varovaisesti. Aina kun olen tehnyt niin profeetan neuvoille, kultahippuja on ruvennut ilmestymään jonkin ajan kuluttua, ja olen ollut kiitollinen.

Toisin sanoen mormonikirkon johdon neuvoja olisi noudatettava vaikka ne tuntuisivat omasta mielestä kuinka vääriltä ja moraalittomilta tahansa. Tällaiset neuvot riistävät uskovaiselta ihmiseltä täysin heidän oman harkintansa siitä mikä on hyvää ja korruptoi moraalin.

Nykyään moraalini perustana on oma harkintani sen mukaan miten arvioin päätökseni vaikuttavan minuun ja muihin ihmisiin. Pyrin tekemään päätökseni siten, että siitä seuraa mahdollisimman vähän kärsimystä minulle ja läheisilleni ihmisille. Siinä missä mormonina ollessani MAP-kirkko määritteli jotkut toimintatavat musta-valkoisesti pahoiksi ja syntisiksi ei enää nykyään päde elämässäni. Esimerkiksi jos jokin asia itseni ja tai läheisteni suojelemiseksi edellyttää valehtelemista niin olkoon sitten niin, tuskin kukaan tuomitsee niitäkään toisen maailmansodan aikaan eläneitä ihmisiä jotka Gestapon ilmestyessä ovelleeen valehtelivat suojellakseen piilottelemiaan juutalaisia.

Kuten alussa Eythypron dilemmaan viitaten totesin, niin jonkin asian moraalinen hyvyys ei ole riippuvainen jumalista, vaan se on jotain joka meidän jokaisen on löydettävä ja sovitettava omaan elämäämme. Ei ole olemassa musta-valkeita käyttäytymissääntöjä jotka pätevät kaikissa tilanteissa, kuten monet uskonnot antavat ymmärtää. Joskus moraali vaatii harmaan alueen käyttöä ja tämä on vain yksi suuri kompastuskivi absoluuttisten uskontojen kaskessa.