Hengellisestä väkivallasta Yle Radio 1:llä

Torstaina 4.4.2013 Yle Radio 1:n Kultakuume lähetyksessä keskusteltiin hengellisestä väkivallasta juontaja Lisa Enckellin johdolla. Lähetyksessä vieraina olivat aiheesta kirjan kirjoittanut Janne Villa ja Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila. Ohjelma jatkaa viimeaikaista mediahuomiota uskontojen aiheuttamista ongelmista ansiokkaasti.

Ohjelmassa psykiatri Hannu Lauermaa määritteli hengellisen väkivallan ihmisen hengellisten tarpeiden hyväksikäytöksi. Lauermaan näkemyksen mukaan hengellisessä hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä pyrkii käyttämään uhrinsa hengellisiä tarpeita tyydyttääkseen omia tarpeitaan, jotka saattavat olla taloudellisia tai vaikkapa suureellisen johtajan sisäisiä tarpeita. Näiden lisäksi Janne Villa lisää henkiseen väkivaltaan myös uskonnollisen painostuksen, jossa ihmistä kontrolloidaan jopa pukeutumisesta lähtien. Villan mukaan uskontoa voidaan käyttää myös lasten kasvatuksessa törkeällä tavalla hyväksi ja mm. Raamatusta tuttua lausetta "Joka vitsaa säästää, ei lastaan rakasta" on käytetty oikeuttamaan lasten fyysistä pahoinpitelyä. Samoin Villa mainitsee kuinka uskonnon varjolla on käytetty ihmisiä seksuaalisesti hyväksi ja kuinka Jumalaa ja Raamattua on käytetty toisten ihmisten painostamiseen ja alistamiseen.

Uskontojen uhrien tuki ry tarjoaa uskontojen uhreiksi joutuneille ihmisille vertaistukiryhmiä, joissa uhrit voivat vapaasti keskustella keskenään ja kohdata ihmisiä, joiden kokemukset ovat samankaltaisia. Lähetyksessä Joni Valkila toteaa kuinka eniten yhteydenottoja uhreilta tulee neljän uskonnollisen yhteisön piiristä: Jehovan Todistajilta, Helluntailaisilta, Vanhoillislestadiolaisilta ja Mormoneilta. Ohjelmassa todetaan  myös, että hengellinen väkivalta on universaalimpi ongelma vaikka valtaosa Uskontojen uhrien tuki ry:yn tulevista yhteydenotoista tulee näiden neljän yhteisön uhreilta.

Janne Villan mukaan väkivaltaa ilmenee ennen kaikkea sellaisissa yhteisöissä, joissa vallitsee mielikuva yhteisön paremmuudesta ulkopuoliseen maailmaan nähden. Harhakuvitelmat omasta paremmuudesta, uskosta omaan haavoittumattomuuteen ja luulot etteivät samat psykologiset lainalaisuudet enää päde yhteisöön niin kuin ulkopuoliseen maailmaan johtaa Villan mukaan kaksinaismoraaliin, jossa ongelmista vaietaan.

Joni Valkila myös nosti keskuteluun ne ongelmat joita ihmiset kokevat joutuessaan jättämään kontrolloivan uskonyhteisön. Ulkopuoliset ja uskonyhteisöt eivät hänen mukaansa aina edes ymmärrä niitä ongelmia joita uskonyhteisöstä lähtö aiheuttaa. Uskonyhteisöön jäävät kaikki uhrin elämän rakennuspalikat, sosiaaliset verkostot, pelastus ja jopa lähiomaiset. Uhri joutuu rakentamaan käytännössä elämänsä uudelleen, eikä tehtävä aina ole mitenkään helppo varsinkaan kun tutut tukiverkostot katoavat tai pyrkivät jopa painostamaan uhria takaisin ahtaaseen yhteisöön. Ensimmäinen asia, jonka Valkila nostaa eroprosessissa tärkeäksi, onkin juuri uusien sosiaalisten verkostojen rakentamisen.

Janne Villan toiveena on, että ihmiset osaisivat varoa etukäteen uskonnollisia yhteisöjä ja niiden käyttämiä metodeja. Monesti ihmiset käyvät tutustumassa hyvin varomattomasti vaarallisten lahkojen toimintaan tiedostamatta tarkemmin miten heihin yritetään vaikuttaa ylenpalttisella ystävällisyydellä nk. rakkauspommituksella, jossa kaikki osoittavat rakkautta ja ystävyyttä. Ylenpalttisen rakkauden ja ystävyyden sokaisemana ihminen kuvittelee vaarallisen lahkon olevan paras paikka mitä maa päällään kantaa, jonka jälkeen verkko hiljalleen kiristyy eikä uhrille jää lopulta enää tilaa itsenäiselle toiminnoille lahkon määrätessä kaikesta. Villa toteaakin kuinka usein uskonnollisten liikkeiden kohdalla terve järjenkäyttö tuntuu unohtuvan kokonaan ja kuinka järjen voidaan jopa väittää olevan vihollinen uskolle. Villa toteaa myös kuinka on olemassa uskonnollisia liikkeitä, joissa kaikkea kritiikkiä suorastaan demonisoidaan ja jos joku kritiikkiä esittää niin kriitikot ovat lähtökohtaisesti aina aina väärässä koska eivät ymmärrä tai ovat harhautuneet oikeasta opista. Jos yhteisö suhtautuu varauksellisesti kritiikkiin tai jopa kieltää kritiikin kokonaan on se  Villan mukaan todellinen varoitusmerkki eikä tällöin yhteisössä ole kaikki kohdallaan.

Hengelliseen väkivaltaan puuttuminen on Villan mukaan hyvin vaikeaa koska ulkopuoliset usein torjutaan vääräuskoisina tai suorastaan demonisina voimina. Sisäpuolisilla taas on pelko siitä, että heidät savustetaan yhteisöstä ulos jos he esittävät omia mielipiteitään tai näkemyksiään asioista eikä kukaan näin ollen nosta ongelmia yleiseen keskusteluun. Ongelmat korostuvat varsinkin yhteisöissä joissa johtajat nähdään profeettoina, Jumalan äänitorvina, koska tällaisten auktoriteettien kyseenalaistaminen on täysin mahdotonta.

Jos on uhriksi joutunut ja kokee uskonnon ahdistavana niin apua kannattaa hakea kaikista lähteistä joista sitä on saatavilla. Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukitoimintan pääsee mukaan helposti. Vertaistukiryhmät tapaavat epäsäännöllisen säännöllisesti ja UUT:llä on toimintaa myös netissä mm. facebookissa on vertaistukiryhmiä joista löytyy nopeasti samankaltaisia kokemuksia kokeneita ihmisiä, jotka ovat valmiita keskustelemaan ongelmista. Vakaviin ongelmiin kannattaa hakea apua myös terapiasta.