Oliko Jeesus todellinen?

Nykypäivän modernien Raamatuntutkijoiden konsensus on jokseenkin yksimielisesti sitä mieltä, että Lähi-Idässä on noin 2000 vuotta sitten elänyt Jeesus niminen opettaja, maagi, parantaja ja/tai profeetta. Tätä konsensusta on viimeaikoina lähtenyt haastamaan tohtori Richard Carrier Kolulmbian yliopistosta USA:ssa. Alla hänen esitelmänsä aiheesta.

Esitelmässä Carrier linjaa muutamia trendejä antiikin ajoilta, joilla hänen mielestään on ollut merkittävä vaikutus kristinuskon syntyyn ja jotka hänen mielestään kääntävät vaakakupin sille puolelle, joka osoittaisi ettei Jeesus ollut historiallinen henkilö. Esitelmänsä alussa hän viittaa aikalaisiin käytäntöihin uskonasioissa ja kuinka oli varsin tavallista hallusinoida keskusteluja taivaallisten viestintuojien tai jumalien kanssa ja kuinka jossain vaiheessa tarinan synnyn jälkeen nuo taivaalliset olennot siirrostettiin osaksi ihmiskunnan historiaa historiallisiksi hahmoiksi.

Aijanjaksoa, jossa kristinusko syntyi, edelsi voimakas Aleksanteri Suuren valloittamien alueiden alulle panema hellenistisointi. Kreikkalaisilla oli tapana harjoittaa synkretismiä valloittamillaan alueilla ja näin näyttäisi Carrierin mukaan myös kristinusko saaneen alkunsa. Toiseksi uskonnoissa oli menossa voimakas trendi kohti monoteistisuutta, joka näkyi monin paikoin kuinka panteoneja purettiin ja pääjumalista usein muodostui ainoa jumala muiden jumalten kutistuessa näiden sanansaattajiksi tai pahoiksi hengiksi. Kolmantena uskontrendinä Carrier mainitsee individualismin uskontojen keskittyessä yksilölliseen pelastumiseen kyläyhteisön tai perheen pelastumisen sijaan. Neljäntenä hän mainitsee kosmopoliittisuustrendin, jossa kaikkia uskonyhteisön jäseniä aletaan pitää veljinä ja sisarina, eräänlaisena laajempana perheenä, jonka pää on jumala.

Esimerkkeinä hellenistisesta synkretismistä ennen kristinuskon syntymistä Carrier mainitsee seuraavat uskonnolliset liikkeet:

• Eleusialaiset ja Dionysoslaiset mysteeriuskonnot, jotka sekoittivat foiniikkilaisten uskontojen elementtejä kreikkalaiseen mystiikkaan
• Attiksen ja Cybelen mysteeriuskonnot, jotka sekoittivat fryygialaisia uskonkäsityksiä ja kreikkalaista mystiikkaa
• Jupiterin Dolichenuksen mysteeriuskonto, joka sekoitti Anatolialaisia uskonkäsityksiä kreikkalaisten mysteerien kanssa
• Mitraksen mysteeriuskonnon, joka sekoitti persialaisia ja kreikkalaisten uskontojen mystiikkaa keskenään

Näiden perusteella on selvää kuinka kristinuskon syntykuvion voidaan helposti todeta noudattavan samaa kaavaa, tällä kertaa sekoitettiin juutalaisten uskonkäsityksiä kreikkalaisten uskokäsitysten kanssa ja synnytettiin alueelle uususkonto, jonka pyrkimyksenä oli alueen hellenisöinti.

Myöskään kristinuskon jumalkuva kuolevasta ja synnit sovittavasta jumalasta ei ollut loppujen lopuksi aikakaudelle mitenkään ainutlaatuinen. Esimerkkeinä vastaavista jumalista muista edeltäneistä uskonnoista Carrier mainitsee seuraavat:

• Romulus: vuosittain esitettävät kuolema- ja ylösnousemusnäytelmät, keskeinen maanviljelysjumala Rooman vallan aikana.
• Osiris: ne jotka kastettiin hänen kuolemaansa ja yllösnousemukseensa pelastuvat kuolemanjälkeisessä elämässä, hyvin keskeinen ja yleisesti palvottu Egyptiläinen jumala.
• Zalmoxis: Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa takasi seuraajille ikuisen elämän, merkittävä kreetalainen jumala.

Kaikille näille oli yhteistä:

• pelastava jumala
• kutsuttiin "jumalan pojaksi"
• kokivat kärsimyksen
• voittivat kuoleman, joka takaa pelastuksen seuraajille
• kaikista on olemassa tarinoita, jotka sijoittuvat historiaan
• yksikään näistä ei ollut todellisesti olemassa

Olisiko siis niin onnettomasti, että Jeesusta edeltäneistä maanpäällä eläneistä jumalista kerrotut tarinat olivat tekaistuja, ja vain Jeesuksesta kertovat tarinat pitävät paikkansa?

Carrier jatkaa esitelmässä todisteiden keräämistä osoittaakseen, että alkuperäinen Jeesus olikin jonkinlainen taivaallinen sanansaattaja, eikä todellinen henkilö. Filon Aleksandrialainen aikoinaan dokumentoi juutalaisista kulteista ja uskomuksista ennen kristinuskoa seuraavasti:

• juutalaisessa kulttuurista löytyy Jeesus niminen taivaallinen olento
• Jeesus oli jumalan esikoinen
• Jeesus oli jumalan taivaallinen kuva
• Jeesus oli jumalan agentti luomistyössä
• Jeesus oli jumalan ylipappi taivaissa

Tässä valossa siis näyttäisi siltä, että jossain välissä kristittyjen uskomukset muuttuivat taivaallisesta ylipapista kohti historiallista henkilöä sen seurauksena, että kirkko joka kaikista samankaltaisista esikristillisistä liikkeistä jäi jäljelle vain sattui uskomaan näin ja julisti kaikki muut uskomukset harhaopiksi. Moniakaan tekstejä, jotka kertovat muunlaisista uskomuksista ei ole Raamatun ulkopuolella säilynyt ja ne on joko tuhottu tai tuhoutuneet sen takia, ettei niitä ole nähty tärkeinä tai tarpeellisina säilyttää. Yksi Raamatun ulkopuolinen teksti, joka näistä uskomuksista kuitenkin kertoo on Jesajan taivaaseenastumisena tunnettu apokyrfi. Jesajan taivaaseenastumisen keskeiset teemat Jeesuksen historiallisuuteen liittyen ovat Carrierin mukaan seuraavat:

• 7 taivaan tasoa
• Saatana ja demonit hallitsevat ulkoista avaruutta, joka sijaitsee jossain kuun alapuolella.
• Kaikelle on vastaavuudet jokaisella taivaan tasolla ts. jos jotain on olemassa maassa niin sellaisia löytyy myös jokaiselta taivaan tasolta
• Jesaja nousee taivaiden läpi ja kohtaa Jumalan korkeimmassa taivaassa, joka kertoo kuinka Jeesus tulee laskeutumaan alemmille taivastasoille ja valloittamaan ne tullen koko universumin hallitsijaksi
• vanhimmassa versiossa Jeesus ei lainkaan ilmesty maan päälle vaan Saatana tappaa hänet ulkoisessa avaruudessa ristiinnaulitsemalla, hänet haudataan ja hän nousee kuolleista.

Raamatun kirjeistä seitsemän Paavalin kirjoittamiksi uskottua kirjettä antavat myös viitteitä siitä, ettei Paavali itse uskonut historialliseen Jeesukseen. Näissä kirjeissä Paavali ei viittaa minkään muunlaisiin tietolähteisiin kuin pyhiin kirjoituksiin, evankeliumejahan ei siis vielä ollut kun Paavali kirjeitään kynäili, tai ilmestyksiin, hän ei mainitse lainkaan silminnäkijähavaintoja tai esitä minkäänlaisia väitteitä, että apostolit olisivat joskus nähneet Jeesuksen. Paavali ei myöskään missään kohdin selkeästi liitä Jeesusta mihinkään historialliseen henkilöön tai tapahtumaan.

Lopussa Carrier jatkaa analyysiään mm. heprealaiskirjeeseen, joka myös on varhaisimpia Raamatuntekstejä, mutta ei kuitenkan Paavalin kirjoittama ja kuinka vastaavat teemat toistuvat myös siinä kuin noissa seitsemässä autenttisiksi uskotussa kirjeessä. Itse evankeliumit, jotka on siis kirjoitettu vasta kymmeniä vuosia Jeesuksen väitetyn kuoleman jälkeen, Carrier pitää fiktiona kutsuen niitä metaparaabeleiksi, joilla aikalaisten tapojen mukaan jumalhahmo on siirrostettu osaksi historiaa ja jotka ulkopuoliselle näyttävät historiallisilta henkilökuvilta, mutta todellisuudessa ovat vain symbolisia tarinoita joiden avulla seurakuntaa opetetaan.

Kaiken kaikkiaan Richard Carrierin näkemykset ja tutkimustulokset aiheesta ovat varsin mielenkiintoisia. Tulevaisuus kertoo keikahtaako Raamatuntutkijoiden konsensus näiden tulosten seurauksena.