Seurakuntalainen hengellisestä väkivallasta

Helluntailaisten nettijulkaisu Seurakuntalainen julkaisi 23.3.2012 Elina Haaviston artikkelin hengellisestä väkivallasta. Artikkelissa pureudutaan pinnallisesti hengelliseen väkivaltaa ja aihepiirin ympärillä tehtyihin tutkimuksiin.

- Hengellinen väkivalta on salakavalaa. Uskonnollisen yhteisön ilmapiiri voi olla lämmin, mutta maailmankuva hyvin mustavalkoinen, kuvailee
Ahtaasta uskosta avarammalle -kirjan kirjoittanut opettaja ja kirjailija, FM Saara Karppinen.

"Susi lammasten vaatteissa" juuri tästähän monet uskonnolliset tahot varoittavat jäseniään, mutta syyllistyvät itse juuri siihen mistä jäseniään varoittavat.

Ahtaalla yhteisöllä on ainoa oikea totuus, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki muut ovat väärässä. Sekä ulkopuolinen maailma että ihmiset nähdään pahoina ja moraalittomina ja omat jäsenet hyvinä.

Tämä piirre tuntuu vaivaavan uskonnollisia yhteisöjä varsin globaalisti. Jokainen uskonnollinen liike uskoo omaan "totuuteensa" varsin järkähtämättömästi. Omia seuraajia ylistetään ja omat johtajat nostetaan jalustalle muuta maailmaa tärkeämpinä ja "pyhempinä ihmisinä. Ulkopuolisia pidetään järjestäen huonompina ihmisinä, ymmärtämättöminä typeryksinä jotka eivät ole löytäneet "totuutta". Sama pätee kaikkiin hyvä vs. paha dualismista ammentaviin uskontoihin Katolilaisuudesta pienimpiin kultteihin.

Ahtaassa yhteisössä on määritelty tarkkaan, mitä jäsenen pitää tehdä ja mitä hän ei saa tehdä. Säännöt voivat liittyä ulkonäköön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin.

Tarkat määräykset, pukeutumiskoodit ja käyttäytymissäännöt riisuvat ihmiseltä hänen yksilöllisyytensä. Armeijat ympäri maailman ovat vuosisatoja käyttäneet tätä samaa menetelmää kouluttaessaan sotilaitaan. Koulutuksessa sotilaalta riisutaan kaikki yksilöllisyyteen viittaavat tekijät, puetaan samanlaisiin vaatteisiin kuin kaikki muutkin ja edellytetään toimimista ylhäältä johdetun komentoketjun käskyjä kyseenalaistamatta. Armeijalle yksilö ei ole tärkeä, ei sota yhtä miestä kaipaa, sota kaipaa satojen ihmisten joukko-osastoja, jotka ovat valmiita toimimaan riippumatta tappioista. Sama pätee uskontoihin, yhden miehen uskonto ei ole mitään, mutta pari miljardia kristittyä oikein johdettuna pystyy jo muuttamaan maailmaa.

Kaikenlaiset keinot, joilla halutaan nurjertaa ihmisen omat ajatukset uskonnon varjolla, luetaan hengelliseksi väkivallaksi. Keinot vaihtelevat pelottelusta syyllistämiseen, eristämiseen ja kontrollointiin.

Monille uskonnollisille yhteisöille on ominaista ajatusrikos, siis jo pelkkä ajatus jostain asiasta on syntiä ja näin ollen voidaan katsoa hengelliseksi väkivallaksi.

Matt 5:27 "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. 29 Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. 30 Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

Kaikkien uskontojen, jotka Raamattuun ja Jeesuksen sanomisiin uskovat, pitävät sisällään ajatusrikoksen, rikoksen josta Jeesuksen sanojen mukaan joutuu helvettiin. Voiko ihmistä enää pahemmin hengellisesti pahoinpidellä? Siinä missä armeijassa palvelevan sotilaan henkeä ja elämää uhkaavat tekijät päättyvät lopullisesti kuolemassa, uskonto ulottaa uhkakuvansa kuoleman tuollepuolen, ikuisuuteen. Uskonnot syyllistävät ihmisiä ajatuksista ja pelottelevat ikuisella rangaistuksella.

Niin kauan kun Raamattu nykymuodossaan on yhdenkään uskonnollisen yhteisön pyhä kirja, jota käytetään auktoriteettina ja Jumalan sanan lähteenä, tulee vääjäämättömästi jossain päin maailmaan olemaan hengellistä väkivaltaa. Tilastollisesti on mahdotonta, että Raamattuun perustuvasta hengellisestä väkivallasta päästäisiin eroon kun Raamattu tarjoilee hengellistä väkivaltaa valtansa työkaluina käyttäville ihmisille lähteen väkivaltansa ammentamiseen. Ongelma itsessään ei ole uskonnollisuus tai hengellisyys vaan se, että hengellisinä auktoriteetteinä pidetty kirjallisuus mahdollistaa hengellisen väkivallan. Vastuullisen uskonnollisen yhteisön olisikin aktiivisesti muokattava niitä työkaluja sellaisiksi, etteivät ne mahdollista ihmisten hyväksikäyttöä. Valitettavasti tähän ei vain näytä olevan minkäänlaista halua Raamattuun tukeutuvissa uskonnollisessa yhteisöissä vaan yhteisöt näkevät tärkeämmäksi henkisen väkivallan mahdollistavien perinteiden ylläpitämisen hamaan tulevaisuuteen.