Vanhan testamentin arkeologia ja mormonismi

Edelliset neljä blogitekstiäni käsittelivät Raamatun arkeologiaa ja ennen kaikkea Vanhan testamentin arkeologiaa ja historiaa. Tooran syntyhistoraan liittyvä arkeologinen tutkimus naulaa tiettyjä rajapyykkejä historiaan, joiden perusteella tunnistetaan milloin mitkäkin osat Vanhasta testamentista on kirjoitettu. Teksianalyysien perusteella tutkijat ovat jo vuosisatoja tienneet, etteivät Vanhan testamentin tekstejä ole kirjoittaneet ne henkilöt, joiden nimiin ne Raamatussa on laitettu. Tekstianalyysiin perustuva dokumenttihypoteesi on jo pitkän aikaa sitten tunnistanut eriaikausilla kirjoitetut tekstiosiot ja luokitellut kirjoitetut tekstit sen mukaan mm. millaisia lauserakenteita, sanoja ja lainasanoja alkuperäiskieliseen tekstiin on kirjoitettu. Dokumenttihypoteesin neljä aikakautta, jona tekstejä on synnytetty ovat olleet:

Yahwistit ( J ) : kirjoittivat n. 950-600 eaa eteläisessä Juudean kuningaskunnassa

Elohistit ( E ) : kirjoittivat n. 850-800 eaa pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa

Deuteronomistit ( D ) : kirjoittivat n. 720-530 eaa Jerusalemissa uskonnollisen reformin ja Babyloniassa eksiilin aikaan

Papisto ( P ) : kirjoitti n. 570-480 eaa Babylonian eksiilin ja Persialaishallinon aikaan

Dokumenttihypoteesi on nimennyt kirjoittajat sen mukaan, millaista uskonperinnettä he ovat aikanaan edustaneet ja millaista ilmaisua he ovat käyttäneet.
Yahwisti kirjoittajat ovat olleet Juudeassa vaikuttaneita Yahwen palvojia ja heille tyypillistä on Jumalan kutsuminen Yahweksi (YHWH).
Pohjoisen Israelin kuningaskunnassa vaikuttaneet Elohistit ovat saaneet nimensä siitä, että he käyttävät tyypillisesti Jumalasta abstraktia käsitettä elohim, jumala, nimen sijaan, sekä se, että heidän teksteissään Mooses ei saanut kymmentä käskyä Siinailla vaan Horeb -vuorella.
Deuteronomistit ovat saaneet nimestä pitkälti Deuteronomyn eli viidennen Mooseksen kirjan mukaan, joka on heidän kirjoittamansa. Deuteronomistien teksteille tyypillisiä piirteitä ovat pelastuminen/vapautuminen ja kuinka Jumalan lakien noudattamattomuudesta seuraa ikäviä asioita.
Papistoksi taas kutsutaan kirjoittajia, jotka ovat aikanaan muotoilleet pappisorganisaation raamit ja määritelleet uskonnolliset rituaalit eli käytännössä määritelleet organisoidun uskonnon rakennuselementit. Papiston kielenkäytölle ominaisia piirteitä olivat El Shaddai nimen käyttö Jumalasta ennen kuin Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle Siinailla sekä Aaronin pappeuden korostunut asema jumalanpalvonnassa.

Varsin merkittäviä kontribuutioita Vanhaan testamenttiin kirjoittaneet Deuteronomisti ja Papisto ovatkin  mormonismin ja Mormonin kirjan kannalta ne kriittisimmät aikakaudet. Mormonin kirja esittää aiheeseen liittyen seuraavanlaisia väitteitä:

1 Nefi 5:8 Ja hän puhui sanoen: Nyt minä tiedän varmasti, että Herra on käskenyt miestäni pakenemaan erämaahan; niin, ja minä tiedän myös varmasti, että Herra on suojellut poikiani ja pelastanut heidät Labanin käsistä ja antanut heille voimaa, jolla he saattoivat toteuttaa sen, mitä Herra käski heidän tehdä. Ja tällä tavalla hän puhui.

  9 Ja tapahtui, että he riemuitsivat tavattomasti ja uhrasivat teuras- ja polttouhreja Herralle; ja he kiittivät Israelin Jumalaa.

10 Ja kun he olivat kiittäneet Israelin Jumalaa, isäni Lehi otti aikakirjat, jotka oli kaiverrettu pronssilevyihin, ja tutki niitä alusta alkaen. 

11 Ja hän näki, että ne sisälsivät viisi Mooseksen kirjaa, jotka kertoivat maailman luomisesta sekä Aadamista ja Eevasta, jotka olivat ensimmäiset vanhempamme;

Jakeessa 11 Mormonin kirja väittää levyjen sisältäneen viisi Mooseksen kirjaa. Tämä on arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden valossa täysin mahdotonta. Vaikka Deuteronomisti kirjoittikin viidennen Mooseksen kirjan suunnilleen 620 eaa, niin mahdolliset muut Mooseksen kirjat ovat olleet vielä täysin tuntemattomia. Papisto taas kirjoitti vasta Babylonian eksiilin aikaan ja sen jälkeen, siis merkittävästi väitetyn Lehin matkaan lähdön jälkeen. Uskonto, jota Lehin väitetään edustaneen, syntyi siis vasta paljon myöhemmin, eikä Mormonin kirjan väitteitä tältä osin voida ottaa vakavasti.

12 ja myös juutalaisten aikakirjan alusta alkaen aina Juudan kuninkaan Sidkian hallituskauden alkuun asti; 

13 ja myös pyhien profeettojen profetiat alusta alkaen aina Sidkian hallituskauden alkuun asti; sekä monta profetiaa, jotka on puhuttu Jeremian suulla.

14 Ja tapahtui, että isäni Lehi löysi pronssilevyistä myös isiensä sukuluettelon; sen vuoksi hän tiesi olevansa Joosefin jälkeläinen, niin, nimittäin sen Joosefin, joka oli Jaakobin poika, joka myytiin Egyptiin ja jota Herran käsi varjeli, jotta hän voisi varjella isänsä Jaakobin ja koko hänen perhekuntansa menehtymästä nälänhätään.

15 Ja heidät oli myös johdattanut pois orjuudesta ja pois Egyptin maasta tuo sama Jumala, joka oli varjellut heitä.

Jakeiden neljätoista ja viisitoista viittaukset patriarkkoihin ja Egyptin orjuuteen ovat myös arkeologisten tietojen valossa (ks. Patriarkat ja Eksodus) mahdottomia sillä toisen Mooseksen kirjan tarinat sisältävän osia myöhemmiltä aikakausilta eikä arkeologia tue käsityksiä suuresta massamuutosta ja tarinat on siksi luokiteltava myyttisiksi tarinoiksi historian sijaan. Niiden esittäminen Mormonin kirjassa todellisina tapahtumina kertoo kuinka teos ammentaa samasta mystiikan kaivosta kuin Raamattukin. Nykykäsitys mm. toisen Mooseksen kirjan kehityksestä sijoittaa tekstin kirjoittajat paljolti kuudennelle, viidennelle ja neljännelle vuosisadalle eaa eli merkittävästi myöhäisempään aikaan kuin mitä Mormonin kirja väittää Lehin matkalleen lähteneen.

Todisteiden valossa onkin todettava kuinka Lehin väitetyn matkaanlähdön aikoihin Jerusalemissa ei ollut sellaista uskontoa, tekstejä tai kulttuuria, joka Mormonin kirjassa hänen väitetään ottaneen mukaansa. Aikalainen jumalkäsitys Jerusalemissa n. 600 eaa oli monolatrinen, jossa vain yhden jumalan, Yahwen, palvominen oli sallittua Josian käynnistämän uskonnollisen uudistuksen seurauksena. Josian "uskonpuhdistuksesta" todistaa mittava arkeologinen materiaali, joka osoittaa alueen muiden jumalten palveluspaikkojen tuhoutuneen juuri kyseisellä vuosisadalla. Lopullinen ja "oikea" jumalkäsitys ja jumalanpalvelukseen liittyvät käytännöt, jota Mormonin kirjan mukaan Nefiläisetkin seurasivat, kehittyivät vasta vuosia väitetyn Lehin retkikunnan lähdön jälkeen Babylonian eksiilin ja sitä seuranneen Persialaiskauden aikana Tooran kaanonin saadessa lopullisen muotonsa joskus viidennellä tai neljännellä vuosisadalla eaa.