sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Paavista polvi paranee

Tämän viikon yksi eniten mediahuomiota saaneista asioista oli paavi Benedictus XVI:n eroaminen tehtävistään. Paavilla on Vatikaanivaltion päämiehenä diplomaattinen koskemattomuus, joka nyt siis raukeaa eron myötä. Tästä seuraakin mielenkiintoisia oikeustieteellisiä käänteitä, jotka johtavat mahdollisesti Ratzingerin joutumiseen syytteeseen yhdessä jos toisessakin maassa. Ratzinger on uransa aikana syyllistynyt pedofiilien rikosten peittelemiseen, joten jos hän päätyisi matkustamaan esim. Saksaan häntä odottaisi ainakin syyteharkinta jos ei nyt suora syyte näihin liittyvissä rikoksissa. Kardinaalina Ratzinger oli vastuussa tuhansien pedofiilipappien tapausten käsittelystä Vatikaanissa. Sen sijaan, että Ratzinger olisi oikeasti ajanut tapauksia eteenpäin ja puhdistaakseen kirkon pedofiilipapeista hän jätti tapaukset kokonaan käsittelemättä ja näin syyllistyi laten hyväksikäyttäjien suojelemiseen. Ratzinger onkin oletettavasti ymmärtänyt mahdolliset oikeustoimet häntä kohtaan kun ilmoitti vetäytyvänsä "piiloon maailmalta".

Toivoa vain sopii, että Ratzingering piilo, missä sitten onkin, paljastuu jonain päivänä ja mies joutuu oikeuteen vastaamaan rikosten peittelystä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti