Tahdonvapaus ja vastuu s. 2-3
s. 2: Olet vastuussa tekemistäsi valinnoista. Jumala välittää sinusta ja auttaa sinua tekemään hyviä valintoja, vaikka perheesi ja ystäväsi käyttäisivätkin omaa tahdonvapauttaan tavoin, jotka eivät ole oikein. Olkoon sinulla moraalista rohkeutta pysyä lujana noudattaen Jumalan tahtoa, vaikka sinun olisi pakko olla yksin.Surullista luettavaa. Manipuloivaa tekstiä, jossa nuoren mieleen luodaan ihanne marttyyriudesta, jopa omien perhe- ja ystävyyssuhteiden kustannuksella. Pahimmillaan tämä johtaa nuoren uhriutumiseen ja syrjäytymiseen lähimmäisistään ja sosiaalisista sidosryhmistään. Nuoresta kasvaa muita tuomitseva, itsensä muiden yläpuolelle asettava henkilö, jolle tulee olemaan vaikeaa hyväksyä erilaisisuutta.
s. 3: Vanhurskaat valinnat johtavat kestävään onneen ja iankaikkiseen elämään. Muista, että todellinen vapaus tulee siitä, kun tahdonvapauttasi käyttäen valitset kuuliaisuuden. Tottelemattomuuden valitseminen johtaa vapauden menetykseen.MAP-kirkon mukaan vapautta on "kuuliaisuus" ja tottelemattomuus, siis kun ei tee niinkuin käsketään vaan toimii itsenäisesti, onkin vankeutta. Käytännössä nuoria siis kehotetaan "valitsemaan" auktoriteettien seuraaminen sekä luopumaan omasta vapaasta tahdostaan ja sen jälkeen uskotellaan, että he menettävät vapautensa jos eivät tottele.
s.3: Olet myös vastuussa siitä, että kehität taivaallisen Isän sinulle antamia lahjoja ja kykyjä. Joudut tekemään Hänelle tiliä siitä, mitä teet lahjoillasi ja kuinka käytät aikasi.Suoraa manipulointia pelottelemalla nuoria ikuisilla seurauksilla ja Jumalan tuomiolla.
Treffit ja Seurustelu s. 4-5
s.4: Kun alat käydä treffeillä, mene treffeille yhdessä jonkun toisen parin tai useamman parin kanssa. Vältä usein toistuvia treffejä saman henkilön kanssa. Vakava seurustelu liian varhain elämässä voi rajoittaa muiden tapaamiesi ihmisten määrää ja voi ehkä johtaa moraalittomuuteen.Mikä katsotaan vakavaksi seurusteluksi, joka "voi johtaa moralittomuuteen"? Entäpä jos nyt sattuu pitämään jostakusta oikein paljon ja haluaa oppia tuntemaan tämän niin eikö juuri silloin ole ensiarvoisen tärkeää, että viettää kyseisen ihmisen kanssa mahdollisimman paljon aikaa? Ihmiset käyttäytyvät myös eritavalla silloin kun paikalla on muita, joten jos käy treffeillä ainoastaan joukolla niin silloin tutustuu vain millainen kyseinen henkilö on ryhmässä. Ryhmissä on usein myös omat ryhmädynamiikan lainalaisuudet, jotka rajoittavat tai voimistavat joitakin piirteitä ihmisessä ja näin kiinnostavasta ihmisestä tulee tutustuneeksi vain pieneen osaan.
s.4: Päätä, että lähdet treffeille ainoastaan sellaisen henkilön kanssa, jolla on korkeat moraalin tasovaatimukset ja jonka seurassa voit ylläpitää omia tasovaatimuksiasi. Muista, että nuori mies ja nuori nainen ovat treffeillä vastuussa toinen toisensa kunnian ja hyveellisyyden varjelemisesta.Toisin sanoen treffeille on soveliasta lähteä ainoastaan toisen mormoninuoren kanssa, koska kirkon ulkopuolisilla ei varmasti ole samanlaisia "korkeita tasovaatimuksia". Lisäksi nuoren päälle tässä kohdin säilytetään vastuu toisen "kunniasta ja hyveellisyydestä", mikä on täysin käsittämätöntä. Nuorella riittää ihan tarpeeksi huolenpitoa omasta itsestäänkin.
s.4: Mene vain sellaisiin paikkoihin, joissa voit noudattaa tasovaatimuksiasi ja pysyä lähellä Hengen vaikutusta.Siis kirkkoon. Elokuvateatterit, ravintolat, yökerhot tai limudiskot tuskin ovat otollisia paikkoja "Hengen vaikutukselle" mistään kadunkulmissa tai puistoissa notkumisesta nyt puhumattakaan.
s.5: Kun tulet aikuiseksi, pidä seurustelua ja temppeliavioliittoa ensiarvoisen tärkeänä. Etsi kumppania, joka on kelvollinen menemään temppeliin sinetöitäväksi sinuun ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Avioliiton solmiminen temppelissä ja iankaikkisen perheen luominen ovat keskeisellä sijalla Jumalan onnensuunnitelmassa.Mormoninuoren elämän päätavoite! Solmia temppeliavioliitto kelvollisen mormonin kanssa. Monesti mormonit vakuuttelevat, etteivät ole millään tavalla sisäänpäin lämpiävää sakkia, mutta kyllähän tämä on nyt tekstin perusteella ihan päivän selvää. Ulkopuoliset, siis ne jotka eivät ole kelvollisia solmimaan temppeliavioliittoa, eivät ole parinmuodostuksen kannalta läheskään yhtä toivottuja. Siinä missä normaalisti luonto hoitaa homman parinmuodostuksessa hormonien ja visuaalisten ärsykkeiden yhteisvaikutuksella mormonikirkko sotkee parinmuodostusta pyrkien ohittamaan ja vaimentamaan luonnolliset vietit.
Pukeutuminen ja ulkoinen olemus s. 6-8
s. 6: Kun ulkoasusi on huoliteltu ja pukeudut säädyllisesti, voit saada Hengen olemaan kanssasi ja sinulla voi olla hyvä vaikutus muihin. Pukeutumisesi ja ulkoasusi vaikuttavat siihen, kuinka sinä itse ja muut käyttäytyvät.Viihtyykö Henki siis vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka pukeutuvat oikeanlaisiin vaatteisiin? Mielenkiintoista tässä kohdin erityisesti on, että MAP-kirkko on kirjannut vihkoseen kuinka pukeutuminen vaikuttaa käyttäytymiseen. He siis avoimesti myöntävät tiedostavansa kuinka ihmismieltä voidaan manipuloida kontrolloimalla vaatetusta ja asettaessaan tietynlaiset "tasovaatimukset" jäsentensä pukeutumiselle MAP-kirkko manipuloi varsin avoimesti jäsentensä käyttäytymistä. Oikeanlainen pukeutuminen on siis merkittävä osa MAP-kirkon mielenhallintaa.
Tämän jälkeen vihkonen jatkaa varsin yksityiskohtaisilla kuvauksilla siitä minkälainen pukeutuminen ja somistautuminen on soveliasta ja mikä ei, esimerkiksi kaksi paria korvakoruja on naisilla aivan liikaa.
Tällä erää raapaisin vain muutamaa sivua tästä manipuloinnilla kyllästetystä vihkosesta, mutta lupaan palata vihkosen antiin lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti