Ylen M.O.T -ohjelma 25.2.2013 puuttui otsikolla "Riivaajat Kirkossa" Ev.Lut. kirkon tiloissa tapahtuviin kyseenalaiseen maallikkosaarnaajakulttuuriin. Ohjelmassa näytettiin otteita Pirkko Jalovaaran 27.1. Kallion kirkossa pitämästä saarnasta. Saarnassa Jalovaara toteaa mm. näin:
Herra me käsketään niitä sairauden henkiä, joita täällä moni kantaa mukanaan, syövän henkeä ja kipujen henkeä ja demonisia voimia jotka on saanut tuon sairauden alun ja joka etenee etenee ilman, että ymmärrät mistä se on tullut...
Pyydän oikein erityisesti katsomaan sellaisiin sairauksiin, missä olet pitkään käyttänyt lääkkeitä ja lääkkeet ovat ikäänkuin sumentaneet sen tietoisuuden, että Saatana on päässyt tunkeutumaan sinun sisääsi. Lääkkeet ovat yksi tapa, jota paholainen käyttää, jotta pääsee todella sinun sisimpääsi, henkeen, sieluun ja ruumiiseen.
Ohjelmassa haastateltu psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen toteaa Pirkko Jalovaaran olevan vaarallinen potentiaalisesti haavoittuville ihmisille. Nähdäkseni Tikkasen kritiikki kohdistuu Jalovaarassa ennen kaikkea Jalovaaran tapaan rinnastaa vakavat sairaudet ja mielenterveyden ongelmat pahoihin henkiin ja Saatanaan.
M.O.T. puuttuu ohjelmassa ainoastaan Pirkko Jalovaaran parannuspisnekseen, josta ohjelma antaa myös hieman taloudellista taustatietoa todeten kuinka Pikko Jalovaaran ympärille rakennettu Rukousystävät ry ja kustannusyhtiö Rukous-Kustannus ovat tuottaneet viimeisen neljän vuoden aikana yli miljoona euroa ja ekonomiksi kouluttautunut Jalovaara epäilemättä ymmärtää taloudesta yhtä sun toista. Käytännössä Pirkko Jalovaara käyttää hyväkseen sairaita, haavoittuvia ihmisiä rahoittaakseen elinkeinoaan. Suomesta löytyy myös muita rukousparantajia, kuten Seppo Juntunen, jonka kanssa Jalovaarakin hioi taitojaan vielä reilut 10 vuotta sitten. Juntunen tunnetaan karismaattisena kaatajapastorina ja mainitaanpa hänestä kertovalla wikipediasivulla, että hän olisi jopa kasvattanut jalkoja tilaisuuksissaan. Juntusen Rukouspalvelu ry:n nimellä ei löydy merkintää edes PRH:n palvelusta, joten Juntusen businekset ovat tältä osin täysin hämärän peitossa.
Rukousparantaminen on siis täällä melko sekularistisessa kotisuomessakin isoa businesta. Maailmalla näitä rukousparantajien kikkoja on myös paljastettu. Derren Brown, tunnettu taikuri ja mentalisti, kantoi jokin aika sitten kortensa kekoon ohjelmassa "Miracles for Sale", jossa Derren opettaa alan kikat ja temput ns. rannalta rekrytoimalleen sukellusopettajalle. Yksi tempuista on mm. Juntusellekin ilmeisen tuttu jalkojenkasvatustemppu.
Pitää vain ihmetellä miten kauan kirkolle valuvien verovarojen turvin Suomessakin aiotaan tukea näin räikeää hyväuskoisten huijaamista. Kenen etua ajetaan kun maallikkosaarnaaja saarnaa modernia lääketiedettä vastaan kutsuen lääkkeitä Saatanan työkaluiksi? Missä on Ev.Lut. kirkon moraali kun se kääntää katseensa muualle ja sallii Pirkko Jalovaaran kaltaisten ihmisten hyväksikäyttäjien toiminnan tiloissaan ja tilaisuuksissaan?
Minä tiedän, että kirkko on tosi kirkko. Minä tiedän, että mormonin kirja on Jumalan sanaa. Minä tiedän, että Jeesus Kristus johtaa kirkkoa profeetan kautta. Minä tiedän, että Joseph Smith oli Jumalan profeetta ja minä tiedän, että Ezra Taft Benson on oikea elävä profeetta. Olen kiitollinen, että kuulun Jumalan oikeaan tosi kirkkoon ja riemuitsen palautetusta evankeliumista. Jeesuksen Kristuksen nimessä aamen.
Jotakuinkin näin todistin reilut parikymmentä vuotta sitten mormoniseurakuntani todistuskokouksessa. Todistin samalla tavalla kuin minut oli opetettu todistamaan alkeisyhdistyksessä ja tavalla jolla jokseenkin kaikki muutkin seurakunnan jäsenet kävivät uskoaan julistamassa seurakunnan edessä. Sanat saattoivat vaihdella heiman todistajasta riippuen, mutta kaava oli jokseenkin sama jokaisella. Jokainen todisti tietävänsä kuuluvansa tosi kirkkoon ja seuraavansa tosia Jumalan profeettoja. Samankaltaisia todistuksia voi jokainen käydä kuuntelemassa lähimmässä mormoniseurakunnassa kerran kuukaudessa pidettävässä todistuskokouksessa.
Koska monelle mormonilapselle tämä tapa todistaa opetetaan jo hyvin pienenä lapsena (ks. MAP-kirkon alkeisyhdistyksen oppimateriaali vuodelle 2013 s. 21) ja heitä jatkuvasti kannustetaan todistamaan, he eivät ymmärrä valehtelevansa. Aikoinani minäkin valehtelin todistaessani, valehtelin tietäväni vaikka en tiennyt. Uskoin toki tietäväni, mutta usko ei ole tietoa. MAP-kirkon alkeisyhdistyksen oppimateriaali ohjeistaa lapsia opettavia henkilöitä todistuksen vahvistamisesta näin:
Täytä läpinäkyvä purkki vedellä. Selitä, että joka kerta kun me viemme evankeliumia eteenpäin, meidän oma todistuksemme vahvistuu. Pudota purkkiin tippa elintarvikeväriä. Kerro muutama esimerkki siitä, kuinka me voimme viedä evankeliumia eteenpäin ja lisää jokaisen esimerkin kohdalla purkkiin uusi tippa samanväristä elintarvikeväriä. Korosta, että aivan kuten väri vahvistuu jokaisesta väritipasta, meidän todistuksemme vahvistuu joka kerta, kun viemme evankeliumia eteenpäin.
Oppaan kirjoittaja on selkeästi lukenut psykologian oppikirjansa. Ilmiö tunnetaan psykologiassa nimellä "riittämätön oikeutus".
Ilmiö perustuu ihmismielen taipumukseen vähentää ajatusten, tekojen ja uskomusten välisiä ristiriitoja, kognitiivista dissonanssia. Joka kerran kun henkilö tekee jotain, joka on ristiriidassa hänen ajatustensa ja uskomustensa kanssa aivot purkavat syntyvää ristiriitaa muokkaamalla uskomuksia ja ajattelua. Opettamalla jäsenilleen kuinka todistetaan ja kannustamalla jatkuvaan todistamiseen monet uskonnot, ei siis ainoastaan MAP-kirkko, pyrkivät voimistamaan jäsentensä uskomuksia ja näin otettaan jäsenistään tehden heistä yhä riippuvaisempia uskonnosta. Jatkuva todistaminen ja toimiminen kirkon ohjeiden mukaan eliminoi tehokkaasti mieleen kumpuavia ristiriitaisia ajatuksia vaikeuttaen henkilön mahdollisuuksia arvioida objektiivisesti todellisuutta. Kun tarpeeksi monta kertaa julistaa todistustaan valheellisesti se muuttuu "todeksi" henkilön omassa mielessä. Henkilö siis lopulta uskoo oman valheensa todeksi ja vakuuttaa itse itsensä omien uskomustensa paremmuudesta ja oikeellisuudesta sekä äärimmäisissä tapauksissa kutsuu näin syntynyttä harhaa tiedoksi.
Samaa mielenilmiötä monet uskonnot käyttävät hyväkseen myös käännytystyössään. Potentiaalinen uhri altistetaan uskonnon tavoille ja käytännöille ja häntä pyydetään esim. osallistumaan seurakunnan kokouksiin, lukemaan pyhiä kirjoja, rukoilemaan tai tekemään jotain muuta kirkon tavoille ominaista asiaa. Suostuessaan uhri tiedostamattaan synnyttää mieleensä
aiempien ajatusten ja uuden toimintamallin välisen
kognitiivisen dissonanssin, jota aivot ryhtyvät purkamaan muokkaamalla ajattelua ja uskomuksia kohti uutta toimintatapaa. Aivot siis joutuvat perustelemaan ihmiselle itselleen miksi tämä toimii vastoin vanhoja tapojaan ja uskomuksiaan. Pyytämällä jokaisella keskustelukerralla uhria kokeilemaan uusia tapoja ja asioita käännyttäjä pala kerrallaan voimistaa uhrinsa myönteistä suhtautumista itseensä ja hänen uskontoonsa uhrin aivojen raksuttaessa yhä uusia perusteluja uusille toimintatavoille. Mitä enemmän uhri uhraa aikaansa ja resurssejaan sitä voimakkaammin aivojen on perusteltava henkilölle itselleen miksi hän näin toimii ja sitä enemmän uhrin usko asiaa kohtaan voimistuu. Myyntityössä toimintamallia kutsutaan "jalka oven välissä"-tekniikaksi ja se usein mielletään eettisesti arveluttavaksi tavaksi markkinoida tuotteita tai ajatuksia.
Todistaessaan henkilö ei ainoastaan petä itseään vaan vaikuttaa samalla seurakunnan muihin jäseniin ylläpitäen eräänlaista "väärän tiedon ilmapiiriä." Jokainen seurakunnan jäsen, joka julistaa omaa uskoaan julkisesti seurakunnan tilaisuuksissa, ylläpitää seurakunnan konformisuutta. Vastaavasti jokainen esitetty eriävä mielipide vähentää konformisuutta merkittävästi, jonka seurauksena useissa uskonnollisissa liikeissä pyritään aktiivisesti ohjaamaan eriävien ja epäilevien mielipiteiden esittäminen yksityisiin keskusteluihin pois seurakunnan yleisestä tietoisuudesta näin ylläpitäen harhaa samanmielisyydestä ja ryhmäpainetta mahdollisesti erimieltä olevia kohtaan.
Luonnollisesti kirkkoja on monia, eivätkä kaikki kirkot toimi niin epäeettisesti kuin MAP-kirkko, Jehovan Todistajat tai monet evankeliset uudestisyntyneet kristityt liikkeet. Yksi hyvä tapa arvioida lahkon vaarallisuutta onkin kiinnittää huomiota kuinka paljon lahko painottaa henkilökohtaisen todistuksen ja sen jatkuvan ylläpitämisen, sekä julistamisen arvoa. Lahkon jäsenelle säilyttämät erilaisten tehtävien, jotka vaativat uhraamaan aikaa ja muita resursseja, määrä kertoo myös voimakkaasta psykologisesta manipuloinnista, jonka tavoitteena on sementoida yksilön usko tiukasti lahkon oppiin ja käytäntöihin.
Mitä enemmän uhraa aikaansa ja resurssejaan jonkin asian eteen, sen enemmän asiaan uskoo. Kannattaa siis harkita tarkkaan mihin asiohin aikaansa ja resurssejaan on valmis uhraamaan ja millaisia puheita mistäkin asioista pitää ettei lankea rakentelemaan mieleensä valheisiin perustuvia harhoja.
Psalmit 111:10 Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.
Keskiverto ihminen on hyvin herkkä ja taipuvainen muuttamaan käytöstään jo pelkästään sen perusteella, että hänelle esitetään ajatus siitä, että joku mahdollisesti tarkkailee häntä. Tätä havainnolisti tunnettu taikuri ja mentalisti Derren Brown viime vuoden lopulla BBC:n tuottamassa ohjelmassa "Fear and Faith: God Illusion".
Ohjelmassa noin 12 minuutin kohdalla Derren esittelee kokeen, jossa muutamat yleisöstä valitut henkilöt suorittivat melko yksinkertaista tehtävää ja jonka tulosten raportointi oli heidän itsensä vastuulla. Koehenkilöille ei kerrottu heitä kuvattavan. Ensimmäiselle ryhmälle ei kerrottu minkäänlaisesta instanssista joka heitä mahdollisesti valvoi tilanteessa, mutta toiselle ryhmälle kerrottiin kuinka huoneessa on toiseen ohjelmaan liittyvä huonekalu jossa tarinan mukaan istuu haamu. Kokeen tuloksista mielenkiintoisen tekee se, että ryhmä, jolle kerrottiin tarina haamusta, ei huijannut kokeessa vaan raportoi tuloksensa rehellisesti. Vastaavasti ryhmä, jolle ei kerrottu minkäänlaisesta koetta mahdollisesti valvovasta instanssista huijasi ja paranteli omia tuloksiaan. Vaikka siis ihminen ei usko haamuihin tai jumaliin niin pelkkä alitajuntaan istutettu konsepti jonkinlaisesta valvonnasta muuttaa ihmisen käyttäytymistä vaikka tilanteeseen ei edes liittyisi minkäänlaista rangaistusta.
Herran pelkoa valetaan uskovaiseen kansaan erinäisten uskonnollisten liikkeiden toimesta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sinänsä pelon aiheuttama stressi ohjaa ihmistä tehokkaasti toimimaan tavalla, joka vähentää pelon tunnetta ja näin muokkaa ihmisen käyttäytymistä. Pelon voiman havaitsi myös filosofi Jeremy Bentham 1700-luvulla ja hän valjasti ilmiön kehittäessään Panoptikon -vankilakonseptin. Panoptikon vankilassa vangit ovat jatkuvasti epätietoisia siitä tarkkaillaanko heitä vai ei, sillä heillä ei ole mahdollista havaita onko vartija paikalla vai ei. Vankien rikkoessa vankilan sääntöjä heitä rangaistaan ja tähän rangaistuksen pelkoon perustuu panoptikon konseptin ihmisten käyttäytymistä muokkaava vaikutus.
Monet uskonnot pyrkivät luomaan vastaavan panoptikon konseptin omien jäsentensä mieliin markkinoidessaan jumaliaan kaikkitietävinä, kaikkialla läsnäolevina ja jopa sellaisina, että he näkevät ihmisen syvimmätkin ajatukset. Raamattuun uskovissa uskonnoissa ajatusrikos ja siitä seuraava rangaistus kiteytetään ehkäpä selvimmin Jeesuksen sanoilla Mattuksen Evankeliumissa:
Matt 5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. 29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. 30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
Matteuksen Evankeliumin kohta muotoilee eräänlaisen panoptikon konseptin uskovan ihmisen mieleen, josta muotoutuu alitajuisesti ihmisen käyttäytymistä muokkaava voima. Jumalasta tulee tämän panoptikon vankilan vartija, jonka alituiseen mielletään tarkkailevan jokaista tekoa ja ajatusta. Konsepti virittää uskovan ihmisen mieleen jatkuvan stressitilan, joka pakottaa valvomaan omia ajatuksiaan näin estää vapaan ja itsenäisen ajattelun. Kiellettyjen asioiden pulpahtaminen mieleen saattaa johtaa pakonomaisiin ja automaattisesti käynnistyviin rutiineihin kuten rukoiluun, hyräilyyn, pyhien tekstinkohtien toisteluun tai joihinkin muihin häiritsevän ajatuksen pysäyttämiseen tähtäävään toimintaan omasta mielestä. Ollessani mormoni minulle kehittyi automaattisesti käynnistyvä tapa rukoilla hiljaa mielessäni aina kun mieleeni tuli joku epämiellyttävä ajatus tai tunne ja tästä tavasta eroon pääseminen oli äärimmäisen vaikeaa.
Uskonnoilla ja uskomuksilla on siis kiistattomia vaikutuksia ihmisten ajatusten ja käyttäytymisen kontrolloimiseen. Uskontojen harjoittamat mielenhallintamenetelmät toimivat tehokkaasti keskivertoihmisissä, mutta ne eivät kuitenkaan tehoa kaikkiin. Tätä raottaa jonkin verran Kanadassa tehty tutkimus vankien uskonnollisuudesta. Tulosten mukaan on perusteltua asettaa kyseenalaiseksi uskontojen rikollisuutta ehkäisevät vaikutukset. Haastatelluista 48 vangista lähes kaikki ilmaisivat uskovansa Jumalaan, joskin monella oli varsin puutteellisia käsityksiä heidän tunnustamansa uskonnon säännöistä. Eräs vangeista kertoi jopa aina rukoilevansa ennen rikoksen tekemistä pitääkseen "välit hyvänä Jeesuksen kanssa". Hän myös rationalisoi rikoksensa toteamalla kuinka Jeesus varmasti ymmärtää kunhan muistaa aina pyytää anteeksiantoa ja ettei toisia "pahoja ihmisiä" kohtaan tekemiä rikoksia lasketa rikoksiksi lainkaan, koska sehän on sama kuin "rankaisisi pahoja ihmisiä Jeesuksen puolesta." Tutkijat totesivatkin kuinka monet sarjarikolliset hienovaraisesti perustelevat ja luovasti rationalisoivat sovittaessaan jumaluskoaan rikolliseen elämäänsä.
Jos nyt julkaistun tutkimuksen tulokset vahvistuvat myöhemmissä tutkimuksissa eikä uskonnollisuuden voida osoittaa todella olevan yhteiskunnalle eduksi rikollisuutta vähentävänä voimavarana, niin on pakko kysyä mitä yhteiskunnallista hyötyä nykymaailmassa uskonnoista sitten enää on? Fyysikko Steven Weinberg onkin todennut näin:
Uskonto on loukkaus ihmisten arvokkuutta kohtaan. Uskonnon kanssa tai ilman on hyviä ihmisiä, jotka tekevät hyviä asioita, ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja asioita, mutta pahojen asioiden tekemiseen hyvä ihminen tarvitsee uskontoa.
USA:ssa on myös tutkittu rikollisten uskonnollisuutta takavuosina ja tutkimuksen tulokset osoittavat kuinka ateistit ovat tilastollisesti aliedustettuina USA:n vankilapopulaatiossa. Tämä ei toki tarkoita ateismin vähentävän rikollisuutta vaan nähdäkseni johtuu lähinnä siitä, että ateistiksi itsensä mieltävät ihmiset ovat usein korkeammin koulutettuja ja tältä osin usein yhteiskunnan paremmin toimeentulevaa joukkoa eivätkä elä epätoivoisissa oloissa joissa rikollisuutta esiintyy voimakkaammin.
Onko uskonnoista oikeasti mitään hyötyä vain kenties ainoastaan pelkkää haittaa? Uskonnollisen terrorismin tunnistanee jokainen uutisvirrasta, uskonnon varjolla tehty henkinen ja fyysinen väkivalta on jonkin verran enemmän piilossa pysyttelevä ilmiö ja uskonnollisten yhteisöjen suljettujen ovien taakse salatuista lasten hyväksikäyttötapauksista nyt puhumattakaan. Uhreille vaikutukset ovat kumoamattomia ja seurauksia he kantavat lopunelämäänsä. Äärimmäisissä tapauksissa uskonnollisen yhteisön synnyttämä ahdistus johtaa epätoivoisiin tekoihin kuten Utahissa otsikoihin nousseet homoseksuaalisten nuorten itsemurhat ovat viime vuosina osoittaneet.
Oma avoimen kielteinen suhtautuminen uskontoja kohtaan epäilemättä värittää näkemyksiäni, joten heitänpä pallon sinulle arvoisa lukija. Kerro ja kommentoi. Mitä ja millaisia merkittäviä etuja yhteiskunnalle on uskonnoista tai ehkäpä vaikka juuri sinun uskonnostasi? Kumoavatko uskontojen hyödyt sinun mielestäsi haittavaikutukset, lieveilmiöt ja riskit? Millainen hinta, negatiiviset vaikutuset, ovat sinun mielestäsi yhteiskunnan kannalta hyväksyttäviä jotta uskontojen poliittinen tilinpäätös olisi edelleen positiivinen?
Ihmismieli etsii jatkuvasti säännönmukaisuuksia ympäristöstään ymmärtääkseen paremmin mitä ympärillä tapahtuu. Ihminen pystyy hyvin helposti huijaamaan itseään tunnistaessaan jonkin syy-seuraussuhteen, kausaliteetin, kahden asian välillä, jossa sitä ei oikeasti ole. Henkilön omat uskomukset entisestään hämärtävät kykyä havainnoida ympäröivää maailmaa oikein vahvistusilluusioon taipuvaisen mielen jatkuvasti etsiessä ympäröivästä maailmasta omia uskomuksia tukevaa informaatiota, myös asiayhteyksistä joissa sellaisia ei ole todellisuudessa löydettävissä. Monet urheilijat valmistautuessaan suoritukseensa pyrkivät saavuttamaan saman henkisen tilan, kuin joskus aikoinaan tehdessään oman ennätyksensä, toistamalla rituaalin omaisesti samoja asioita kuin juuri kyseisenä päivänä, jona he ennätyksensä tekivät, koska he uskovat noiden rituaalien vaikuttaneet tavalla tai toisella heidän suoritukseena. He saattavat luottaa samoihin tai samanlaisiin varusteisiin, jotka heillä oli käytössään tuona ennätyksellisenä päivänä, vaikka todellisuudessa uudet varusteet voisivat antaa heille suorituskykyä parantavia ominaisuuksia ja ehkä jopa parempaa turvaa urheilulajin vaaroilta. Henkilö yrittää siis omalla käytöksellään kontrolloida asioita, joihin hänellä ei ole valtaa. Toki harjoittelulla ja huolellisella valmistautumisella jokainen pystyy parantamaan omaa suorituskykyään tietynkaltaisissa stressitilanteissa, mutta täydellisen kontrollin saavuttaminen on täysin mahdotonta tilanteiden tuntemattomien muuttujien takia.
Ihminen on koko historiansa ajan pyrkinyt kontrolloimaan ympäristöään ja tulevaisuuttaan tavalla tai toisella. Tilanteiden ja ympäristön hallinta luo varmuutta ja turvallisuutta, mutta monissa tapauksissa virheelliset tulkinnat kausaliteeteistä ovat synnyttäneet varsin kummallisia ja jopa ikäviäkin tapoja ihmisille. Erinäinen määrä kulttuureja ympäri maailmaa ovat syyllistyneet mm. ihmisuhraukseen jumaltensa lepyttämiseksi. Yhteisöä kohdanneet vaikeudet kuten esim. kuivuus, maanjäristykset, tulvat tai tulivuorenpurkaukset on tulkittu merkeiksi jumalten vihaista, jonka lepyttäminen vaatii uhreja. Löytyypä Raamatun Tuomarien kirjasta 11:30-39 myös Jumalalle luvattu ihmisuhri, jonka jälkeen Jumalan väitetään vaikuttaneen sodan lopputulokseen.
Kristinuskon kehittyessä toisella vuosisadalla ihmisuhraus saavutti ennen näkemättömät mittasuhteet. Jeesuksen teloituksesta ristillä muotoutui kaikkein merkittävin ja suurin mahdollinen ihmisuhri, jossa ei lopulta uhrattu ainoastaan ihmistä vaan itse Jumala. Kristinuskon oppien mukaan tämä täydellinen uhri sovitti ihmiskunnan kaikki synnit, siis lepytti Jumalan itsensä tuntemaa ärtymystä hänen itsensä säätämiä lakeja ja käyttäytymissääntöjä vastaan rikkoneita ihmisiä kohtaan. Nykypäivänä ihmisuhrausta pidetään moraalisesti arveluttavana toimintana ja se usein liitetäänkin kristinuskon lieveilmiönä syntyneeseen saatananpalvontaan. Saatananpalvonnassa uhrimenojen väitetään olevan edelleen voimissaan ja nykypäivänä satunnaisesti kuuleekin kuinka jotkut kokeilunhaluiset nuoret tappavat eläimiä ja joskus jopa toisia ihmisiä rituaaleissaan. Vaikka kristinuskossa tarve sovittaa syntejään jatkuvilla veriuhreilla on siirretty historiaan, teologisoimalla pari tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta pienen juutalaiskultin johtajan teloituksesta symbolinen ihmis-jumaluhri koko ihmiskunnan syntien sovittamiseksi, se ei poista tosiasiaa, että kyseessä on edelleen hyvin pitkälti primitiiviseen ihmisuhriin voimakkaasti uskova ja tukeutuva traditio, jolla ihminen pyrkii edelleen hallitsemaan elinympäristössään vaikuttavia muuttujia.
Monelle nykyihmiselle on itsestään selvää, että ihmisuhrit eivät ole auttaneet historian saatossa ihmiskuntaa eteenpäin. Syitä uhraukseen on ollut monia ja uhrauksesta syntyneitä seurauksia on myös monia, tosin mitkään näistä seurauksista ovat tuskin olleet toivottuja. Se, missä yksi ihminen on uhrattu tulivuoren lepyttämiseksi ja sitten toinen ja kolmas.. aina niin kauan kunnes tulivuoren viha on lopulta lepytetty riittävällä määrällä uhreja, kertoo vain ihmismielen itsepetoksesta ja kyvyttömyydestä havaita todellisia syy-seuraussuhteita. Usein väärin tulkitut kausaliteetit ovatkin seurausta puutteellisista taustatiedoista ja vahvistusilluusiosta. Todellisten kausaliteettien havainnoimiseksi ihmisen olisi pystyttävä irtautumaan omista uskomuksistaan ja analysoitava asiat mahdollisimman objektiivisesti ja jos yksikin pieni todiste ei sovi omiin uskomuksiin olisi uskomusta pystyttävä muuttamaan riippumatta siitä kuinka epämiellyttävälle se tuntuisi, jotta oma elämänkatsomus vastaisi mahdollisimman hyvin todellisuuden haasteisiin.
Kyky muodostaa ja hyväksyä uusia käsityksiä on keskeinen ominaisuus oppimisen kannalta. Jokainen on kuitenkin vastuussa itselleen siitä millaisia käsityksiä omaan elämänkatsomukseensa sisällyttää ja millä perusteilla. Avomielinen henkilö on valmis arvioimaan yhä uudelleen omia käsityksiään kun vaihtoehtoisia käsityksiä tulee vastaan ja korvaamaan niillä aiemmat käsityksensä sikäli kun riittävät kriteerit täyttyvät. Avomielisyyttä ei ole se, että hyväksyy kritiikittä kaiken ja kaikki uskomukset joita elämänsä varrella kohtaa.
Tämän viikon yksi eniten mediahuomiota saaneista asioista oli paavi Benedictus XVI:n eroaminen tehtävistään. Paavilla on Vatikaanivaltion päämiehenä diplomaattinen koskemattomuus, joka nyt siis raukeaa eron myötä. Tästä seuraakin mielenkiintoisia oikeustieteellisiä käänteitä, jotka johtavat mahdollisesti Ratzingerin joutumiseen syytteeseen yhdessä jos toisessakin maassa. Ratzinger on uransa aikana syyllistynyt pedofiilien rikosten peittelemiseen, joten jos hän päätyisi matkustamaan esim. Saksaan häntä odottaisi ainakin syyteharkinta jos ei nyt suora syyte näihin liittyvissä rikoksissa. Kardinaalina Ratzinger oli vastuussa tuhansien pedofiilipappien tapausten käsittelystä Vatikaanissa. Sen sijaan, että Ratzinger olisi oikeasti ajanut tapauksia eteenpäin ja puhdistaakseen kirkon pedofiilipapeista hän jätti tapaukset kokonaan käsittelemättä ja näin syyllistyi laten hyväksikäyttäjien suojelemiseen.
Ratzinger onkin oletettavasti ymmärtänyt mahdolliset oikeustoimet häntä kohtaan kun ilmoitti vetäytyvänsä "piiloon maailmalta".
Toivoa vain sopii, että Ratzingering piilo, missä sitten onkin, paljastuu jonain päivänä ja mies joutuu oikeuteen vastaamaan rikosten peittelystä.
Ajattele mielessäsi jotain henkilöä joka on mielestäsi epämiellyttävä. Kuvittele olevasi tuo henkilö niinkuin olisit syntynyt häneksi, sinulla olisi hänen vanhempansa, hänen geeninsä, olisit kasvanut siinä ympäristössä, jossa hän kasvoi jne. Käyttäytyisitkö toisin kuin hän, jos olisit hän?
Hetken mietittyään suurin osa ihmisistä vastaa kysymykseen kieltävästi. Harjotus auttaa usein ihmisiä ymmärtämään kuinka ihminen on geneettisten ominaisuuksiensa ja sosiaalisen ehdollistamisen synnyttämä kokonaisuus. Toisin sanoen harjoitus auttaa intuitiivisesti hahmottamaan kuinka vapaa tahto on illuusio.
Vaikka valintojen tekeminen tuntuu ihmisestä itsestään vapaalta jokainen valinta syntyy vasteena kulloisenkin tilanteen ulkoisille ärsykkeille. Koska emme voi hallita aistimiamme ärsykkeitä emme voi myöskään hallita näiden ärsykkeiden perusteella tekemiämme valintoja. Valinta jonka teemme perustuu täysin geneettisiin ominaisuuksiin ja omassa henkilöhistoriassa oppimiimme asioihin. Jos ajattelemme kaikkia niitä valintoja, joita olemme menneisyydessä tehneet, ottaen huomioon kaiken, sen mitä olimme oppineet ennen valintaa, voimme todeta, että tekemämme valinta on ollut ainoa mahdollinen. Myöhemmin toki opittuamme jotain uutta olemme mahdollisesti ajatelleet, että tekemämme valinta oli "väärin" tai "huono" ja saatamme tuntea tekemästämme valinnasta syyllisyyttä, mutta tällöin on hyvä muistaa, että myöhemmin arvioidessamme menneisyydessä tekemiämme valintoja olemme oppineet jotain uutta, joka mahdollisesti valintatilanteessa olisi vaikuttanut lopputulokseen.
1980 -luvulla Benjamin Libet tutki valintojen tekemiseen liittyviä prosesseja ihmisaivoissa magneettikuvaamalla. Tutkimuksissa hän havaitsi, että ihmisen tekemä valinta näkyi aivoissa noin puoli sekuntia ennen kuin henkilö tuli valinnastaan tietoiseksi. Myöhemmät tutkimukset ovat sittemmin vahvistaneet Libetin havainnot ja viittaavat, että päätös jonkin päätöksen kumoamisesta syntyy myös alitajuisesti. Neurotieteelliset tutkimustulokset siis vahvistavat käsitystä kuinka päätöksenteko tapahtuu aivoissa tiedostamattomasti, eikä näin ollen anna syytä uskoa vapaaseen tahtoon.
Jos emme oikeasti tee valintoja vapaasti, kuten psykologit ja neurologien tutkimukset viime vuosikymmeninä ovat osoittaneet, niin emme voi olla myöskään vastuussa millekään korkeammalle taholle tekemistämme valinnoista.
..tai perkele, joku demoni tai paha henki - Ihan sama! Ongelmallisempaa on se mitä nämä konseptit pahoista hengistä, jotka pyrkivät jatkuvasti vaikuttamaan meidän elämäämme, saa aikaan ihmisen mielessä: ne synnyttävät pelkoa. Perusteeton pelko jotain asiaa kohtaan taas luokitellaan usein fobiaksi. Uskonto joka pelottelee kuinka pahat henget vaanivat jokaisen nurkan takana ja yrittävät kammeta ihmisiä lankeamaan pois täydellisestä hyvästä, siis kyseisestä kirkosta, lahkosta tai kultista, pyrkiikin istutamaan jäsenensä mieleen juuri fobioita erilaisuutta kohtaan. Luontaisesti ihminen pyrkii välttämään tilanteita, jotka aiheuttavat ahdistusta ja epämukavuutta, joten uskonnon synnyttämät fobiat luovat vankan perustan ihmisen käyttäytymisen hallintaan ja oman ajattelun eliminoimiseen. Aila Ruoho pro gradussaan "Päästä meidät pelosta" toteaakin sivulla 57 näin:
Janja Lalich ja Madeleine Tobias näkevät, että eräs syy miksi ihmiset eivät jätä kultteja on se, että he pelkäävät. Myös Steven Hassan paneutuu tähän teemaan. Hassanin mukaan joissain uskonnoissa jäsenet on saatu systemaattisesti fobian valtaan yhteisönsä jättämiseen liittyvissä asioissa. Heille voidaan väittää, että yhteisön jättänyt altistuu kammottaville taudeille, joutuu auton yliajamaksi tai kuolee lento-onnettomuudessa. Mielikuvituksellisimmat ryhmät saavat jäsenet uskomaan, että yhteisön hylkäämisen seurauksena voi olla koko planeetan laajuinen ydinsota.
Informaation rajoittamiseen liittyvästä pelottelusta Aila Ruoho kirjoittaa sivulla 62 näin:
Hannu Lauerman esille ottamissa vaarallisten lahkojen piirteissä on yksi informaatioon liittyvä aihe, sensuuri. ... Vapaa-aikaan voidaan suhtautua paheena, eikä jäsen saa haaskata aikaansa ”maallisiin” tai ”demonisiin” lähteisiin. Sensuuri voi esiintyä epäsuorasti ryhmäpaineena, ei välttämättä suorana kieltona.
..ja edelleen sivulla 63:
Monista vaarallisina pidetyistä lahkoista on kirjoitettu kirjoja, joissa ihmisiä kehotetaan varomaan kyseisiä uskontoja. Näissä teoksissa kuvataan yhteisöjen negatiivisia puolia ja nostetaan esille oppitulkintoja, joita pidetään ristiriitaisina tai muuten perusteettomina. Yhteisöjen jäsenet suhtautuvat yleensä hyvin vihamielisesti ja kielteisesti tällaisiin kirjoihin.
Monet uskonnolliset liikkeet julistavatkin kuinka vain sen tuottama informaatio tai tulkinta jostain tekstistä on ainoaa oikeaa ja todellista tietoa ja kaikki informaatio, joka on kriittistä suhteessa yhteisöön, on pahasta, pahan suopien ihmisten tai peräti itse sielunvihollisen tuotoksia. Leimaamalla kaiken kriittisen informaation pahaksi ja näin synnyttämällä pelkoa kriittistä informaatiota kohtaan yhteisö pyrkii kontrolloimaan mistä jäsen tietoa hankkii ja ennen kaikkea miten jäsen informaatioon suhtautuu. Kyseessä on varsin hienovarainen metodi, jolla ihmisiä estetään ajattelemasta itse, ajatuksen pysäyttämisestä. Monissa uskonnoissa tätä voimistetaan vielä tunteisiin perustuvilla manipulointikeinoilla siten, että jäsen opetetaan arvioimaan informaatiota tunteiden perusteella. Oikeanlaisia uskoa voimistavia tunne-elämyksiä synnyttävä informaatio tulkitaan hyvän hengen vaikutukseksi kun taas uskoa heikentävät tunne-elämykset tulkitaan pahan hengen läsnäoloksi: "Se mikä ei rakenna ei ole Jumalasta". Jäsen indoktrinoidaan tulkitsemaan ja tekemään elämässään valintoja subjektiivisilla tunne-elämyksillä, joita on verrattain helppo manipuloida, kriittisten ja objektiivisten analyysimenetelmien sijaan.
Ajatuksen pysäyttämismenetelmät ja -harjoitukset ovat tehokkaita fobioiden ja niistä seuraavien paniikkikohtausten hallinnassa ja poistamisessa. Valitettavasti monet uskonnot ovat kääntäneet nämä aivojen harjoittamismenetelmät ihmistä itseään vastaan pyrkimällä fobioiden poistamisen sijaan istuttamaan, ylläpitämään ja syventämään ihmiseen istuttamiaan fobioita. Kun uskonnollinen yhteisö on onnistunut istuttamaan jäseneensä fobian kaikkea ulkopuolista ja ristiriitaista informaatiota kohtaan jäsen ajautuu helposti alati syvenevään riippuvuussuhteeseen, jossa hänelle ei ole jätetty mitään työkaluja tai mahdollisuuksia arvioida yhteisön hänelle tarjoileman informaation oikeellisuutta, hyödyllisyyttä tai haitallisuutta. Lopulta yhteisön identiteetti korvaa osittain tai kokonaan jäsenen oman identiteetin tehden yhteisöstä irtautumisen entistäkin vaikeammaksi. Päästäkseen vapaaksi uskonnollisen yhteisön jäsenilleen rakentamasta ajatusvankilasta jäsenen pitää aktiivisesti tiedostaa yhteisön häneen istuttamat fobiat ja muut ajatuksenpysäytysmenetelmät sekä pyrkiä purkamaan ne itse tai terapeutin avustuksella. Erilaisialla harjoituksilla voidaan korvata opitut ajattelukaavat uusilla terveemmilla tavoilla ajatella. Uskonnosta irtautumisprosessia helpottaa myös merkittävästi tutustuminen uskontojen käyttämiin manipulointimetodeihin liittyvään psykologiaan, sekä vertaistukitapaamiset yhteisöstä jo irtautuneiden entisten jäsenten kanssa.
Mikä tai kuka määrittelee moraalin? Moraali noin yleisesti on vallitseva käsitys siitä mikä on soveliasta, hyvää ja oikein, sekä toimintaa näiden käsitysten mukaan. Monet uskovaiset ovat esittäneet väitteen, että moraalia ei olisi ilman jumalia. Asiaa ovat pohtineet jo antiikin Kreikan filosofit Platonin kirjoittamassa dialogissa Sokratesin ja Eythypron välillä ja se tunnetaankin Eythypron dilemmana:
Rakastavatko jumalat hyvää, koska se on hyvää, vai onko hyvä hyvää koska jumalat rakastavat sitä.
Platon keskustelussa molemmat Sokrates ja Eythypro ovat yhtä mieltä siitä, että jumalat rakastavat hyvää, koska se on hyvää. Tästä kuitenkin Sokratesin mielestä seuraa, että jälkimmäinen ei voi pitää paikkansa eikä jonkin hyvyys voi olla seurausta siitä, että jumalat rakastavat sitä, koska muuten seurauksena olisi päättymätön kehä.
Monoteismin kehittyessä Eythypron dilemma sai uuden muodon:
Onko se mitä Jumala määrää hyvää sen takia, että se on hyvää, vai onko se hyvää sen takia, että Jumala niin määrää.
Jos ongelman ensimmäinen osa pitää paikkansa ja jonkin on moraalisesti hyvää sen hyvyyden takia niin moraalisesti hyvä on Jumalasta riippumaton asia. Jos taas ongelman toinen osa pitää paikkansa niin kaikki mitä Jumala määräisi olisi automaattisesti hyvää ja tästä seuraisi, että Jumalan määräämä kansanmurha tai lasten raiskaaminen olisi hyvää, eikä vain hyvää vaan pakollista toimintaa kaikille moraalisesti hyville ihmisille.
Kuten Eythypron dilemma osoittaa ei moraali voi olla Jumalasta lähtöisin vaan se on jotain Jumalasta riippumatonta.
Sain kimmokkeen pohtia tätä ongelmaa omalta kohdaltani heiman tarkemmin kirjoittaessani kokemuksistani uskonnon uhrina Mari Hietalan Pro gradua varten. Mormonina tehdessäni elämääni liittyviä päätöksia pyrin noudattamaan MAP-kirkon ohjeita ja opetuksia. Olin siis luovuttanut moraalini MAP-kirkolle ja kaikki päätökset jotka tein eivät perustuneet yleiseen käsitykseen hyvästä ja oikeasta vaan MAP-kirkon käsitykseen hyvästä ja oikeasta. Saatoin tehdä päätöksiä, jotka olivat MAP-kirkon oppien mukaan oikein välittämättä siitä kuinka paljon päätökseni tuottivat tuskaa ja kärsimystä minulle ja lähimmäisilleni. Jos päätökset satuttivat minua tai muita ihmisiä olivatko ne moraalisesti oikeita päätöksiä sen takia, että ne olivat MAP-kirkon opetusten mukaisia? Kesäkuun 2008 Liahona lehdessä MAP-kirkon ensimmäisen presidenttikunnan neuvonantaja Henry B. Eyring totesi ensimmäisen presidenttikunnan viestissä näin:
Joskus saamme neuvoja, joita emme voi ymmärtää tai jotka eivät näytä soveltuvan meille, vaikka olemme rukoilleet ja ajatelleet paljon. Älkää hylätkö neuvoa, vaan pitäkää se mielessänne. Jos joku, johon luotatte, ojentaisi teille jotakin, mikä näyttäisi pelkältä hiekalta, ja lupaisi, että siinä on kultaa, teidän olisi viisasta pitää sitä vähän aikaa käsissänne ja ravistella sitä varovaisesti. Aina kun olen tehnyt niin profeetan neuvoille, kultahippuja on ruvennut ilmestymään jonkin ajan kuluttua, ja olen ollut kiitollinen.
Toisin sanoen mormonikirkon johdon neuvoja olisi noudatettava vaikka ne tuntuisivat omasta mielestä kuinka vääriltä ja moraalittomilta tahansa. Tällaiset neuvot riistävät uskovaiselta ihmiseltä täysin heidän oman harkintansa siitä mikä on hyvää ja korruptoi moraalin.
Nykyään moraalini perustana on oma harkintani sen mukaan miten arvioin päätökseni vaikuttavan minuun ja muihin ihmisiin. Pyrin tekemään päätökseni siten, että siitä seuraa mahdollisimman vähän kärsimystä minulle ja läheisilleni ihmisille. Siinä missä mormonina ollessani MAP-kirkko määritteli jotkut toimintatavat musta-valkoisesti pahoiksi ja syntisiksi ei enää nykyään päde elämässäni. Esimerkiksi jos jokin asia itseni ja tai läheisteni suojelemiseksi edellyttää valehtelemista niin olkoon sitten niin, tuskin kukaan tuomitsee niitäkään toisen maailmansodan aikaan eläneitä ihmisiä jotka Gestapon ilmestyessä ovelleeen valehtelivat suojellakseen piilottelemiaan juutalaisia.
Kuten alussa Eythypron dilemmaan viitaten totesin, niin jonkin asian moraalinen hyvyys ei ole riippuvainen jumalista, vaan se on jotain joka meidän jokaisen on löydettävä ja sovitettava omaan elämäämme. Ei ole olemassa musta-valkeita käyttäytymissääntöjä jotka pätevät kaikissa tilanteissa, kuten monet uskonnot antavat ymmärtää. Joskus moraali vaatii harmaan alueen käyttöä ja tämä on vain yksi suuri kompastuskivi absoluuttisten uskontojen kaskessa.
