maanantai 24. marraskuuta 2014

Terapian tarpeessa

Äiti pojastaan pappia toivoi poika lauloi, lauloi ja joi Äiti toivoi, poika joi

Mullon tunne, musta tuntuu että munat surkastuu pois putoaa Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa köyhä köyhän haukut saa
Näin lauloi Kolmas Nainen vuonna 1989. Tämä kappale alkoi soimaan päässäni lukiessani Katriinä Järvisen kirjaa "Kaikella Kunnioituksella Irtiottoja Vanhempien Vallasta." Itse kirjassaan Järvinen ei Kolmannen Naisen lyriikoihin viittaa vaan keskittyy siihen mikä suomalaisessa yhteiskunnassa hänen mielestään on pielessä.

Katriina Järvinen lähtee kirjallaan rohkeasti haastamaan vallitsevia terapiakäsityksiä ja suomalaista kulttuuria nostaen keskusteluun perheissä esiintyvää vallan väärinkäyttöä. Perhe, yhteiskunnan keskeinen yksikkö, jossa vanhemmilla on absoluuttinen valta jälkeläisiinsä, on valitettavan monesti myös ongelmien ytimessä. Ongelmien ratkaisua ei helpota vallitseva kulttuuri jossa media rakastaa onnellisia loppuja, yhteisö edellyttää uhrien pystyvän unohtamaan kokemansa vääryydet ja kaikki odottavat sovinnontekoa. Jos anteeksi ei pysty antamaan uhrin taakkaa kasvatetaan entisestään kun väärintekijälle annetaan synninpäästö: "sinä sentään yritit tehdä sovintoa pyytämällä anteeksi," uhrien kokeman epäoikeudenmukaisuuden syventäessä haavoja entisestään.

Kirjassaan Järvinen luo läpileikkauksen vanhempien vallankäyttöön, henkiseen väkivaltaan ja kulttuuriimme omien ja haastattelemiensa henkilöiden tarinoiden avulla. Tarinat ovat joiltain kohdin jopa järkyttäviä ja Järvinen onnistuu mielestäni hyvin kuvaamaan kuinka yhteisöllisyys, käsitykset suvun ja vanhempien kunniasta elävät edelleen tiukasti kulttuurissamme asettaen suuria haasteita ongelmien ratkaisemiselle. Sosiaalinen paine ylläpitää kulisseja ja olla keikuttamatta venettä on valtava eikä ole ihme etteivät kaikki sitä kestä. Kirja pyrkii kasvattavamaan tietoisuutta ongelmasta: Huonot vanhemmat ovat oikeasti huonoja, eivätkä sellaisina, yhteisön paineesta huolimatta, lastensa kunnioituksen arvoisia. Toisille yhteydenpito omiin vanhempiin on jopa muodostunut henkisesti liian raskaaksi ja he ovat päätyneet katkaisemaan välit kokonaan. Nämä henkisen ja fyysisen väkivallan uhrit eivät tarvitse syyllistäviä ja kieroja katseita yhteiskunnalta vaan tukea ja ymmärrystä.