14 artikla
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.
3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.Artiklan tekstin perusteella lapsella on ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus ja että lapsen huoltajilla on oikeus antaa lapselle ohjausta lapsen näiden oikeuksien käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehityksen kanssa.
Vahemmilla on puolestaan kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen mukaan oikeus kasvattaa lapset oman vakaumuksen mukaisesti.
18 artikla
1. Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä vapauden joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa.
2. Ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko.
3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, jotka on säädetty lailla ja jotka ovat välttämättömiä suojelemaan yleistä turvallisuutta, järjestystä, terveydenhoitoa tai moraalia tahi muiden perusoikeuksia ja -vapauksia.
4. Yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta taata lastensa uskonnollinen ja moraalinen opetus omien vakaumustensa mukaan.Lasten yleisesti tunnustettu uskonnonvapaus ei toteudu käytännössä minkään uskonnollisen yhteisön parissa, joissa lapset altistuvat yhteisön kasvatuksellisiin ohjelmiin ja/tai toimintaan. Oma lapsuuteni mormonikirkossa ei ollut poikkeus.
Lapsuudenperheessäni vanhemmat käytännössä pakottivat lapset käymään kirkossa, vaihtoehtoja ei ollut. Sama mentaliteetti valitettavasti tuntuu vaivaavan edelleen monia mormoniperheitä sikäli kun olen asiasta jutellut muiden entisten ja nykyisten mormonien kanssa. Siinä missä lapsiensa uskonnonvapautta kunnioittavat vanhemmat järjestäisivät omat käyntinsä jumalanpalveluksiin siten, että lapsia ei raahattaisi mukaan vastoin heidän tahtoaan, monissa mormoniperheissä lapset pakotetaan tavalla tai toisella lähtemään mukaan. Eräs entinen mormoni kertoi omasta lapsuudestaan kuinka hänet kiristettiin mukaan jumalanpalveluksiin tai hän olisi menettänyt taskurahansa ja/tai ystävien kanssa viettämänsä vapaa-ajan. Onkin selvää, että varsin monissa mormoniperheissä vanhemmat katsovat olevansa oikeutettuja "kasvattamaan" lapsiaan hengellisellä väkivallalla, mikä polkee lasten ihmisoikeuksia ja riistää lapsilta uskonnonvapauden.
Lasten oikeuksien kunnioittaminen onkin ehkä yksi suurimmista ongelmista uskonyhteisöissä. Yhteisöissä elävät lapset omaksuvat vanhemmiltaan ja yhteisön muilta aikuisilta täysin vääriä käyttäytymismalleja, joissa hengellinen väkivalta on sallittua ja jopa normi. Nämä lapsena omaksutut haitalliset piirteet sitten siirretään jälleen uudelle sukupolvelle ellei yksilöllä ole tarpeeksi vahvaa itsetuntoa ja kykyä arvioida tapoja sekä perinteittä kriittisesti.
Toinen ulottuvuus tällä sopimuksella on yleisesti suomalaisessa kulttuurissa tunnetut koulujen uskonnolliset tilaisuudet. Opetushallituksen ohje kouluille on että yhtäkään oppilasta ei saa pakottaa osallistumaan jumalanpalveluksiin vaikka oppilas olisi uskonyhteisön jäsen.
Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Viimeksi mainitun perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen. Vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen tilaisuuteen ja toimitukseen on riippumaton yhdyskunnan jäsenyydestä. Näin ollen myöskään tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan tai opetuksen järjestäjän itse järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin.Koulujen olisikin YK:n lastenoikeuksien sopimuksen perusteella kysyttävä jokaiselta oppilaalta haluaako hän lähteä joulukirkkoon vai osallistua vaihtoehtoiseen toimintaan. Opetushallituksen ohjeen sanamuodoissa tämä valinta on taas annettu huoltajalle ja voi monesti olla oppilaan tahdosta poikkeava eikä näin lapsen uskonnonvapautta kunnioittava.
Samaisessa ohjeessa opetushallitus linjaa vaihtoehtoisesta toiminnasta edelleen että sen tulee olla mahdollisimman samankaltaista kuin erikseen järjestettävä uskonnollinen tilaisuus eikä se saa asettaa oppilaita eriarvoiseen asemaan. Monien koulujen käytäntö järjestää lapsille vain ET-opetusta onkin tässä kehyksessä varsin kyseenalainen. Opetushallituksen ohjeen lause: "Uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten aikana on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä
vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp)," käytännössä antaakin kouluille vapaat kädet päättää järjestetäänkö oppilaille vaihtoehtoista toimintaa vai ei. Koska paikallisen seurakunnan järjestämä jumalanpalvelus on koululle maksuton niin vastaavaa ohjelmaa tullaan tuskin koskaan kouluissa näkemään.
