keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Mormon Wikileaks

Mormon Wikileaks verkkosivusto on avattu! Mormonikirkko on salamyhkäinen oranisaatio, joka ei julkista taloustietojaan ja jonka monet toimintaohjeet on kirjattu salaisiin käsikirjoihin, jotka eivät ole yleisesti kirkon jäsenten saatavilla. Rohkaistakseen tietovuotoja kirkon hierarkiasta Ryan McKnight on perustanut verkkosivuston, jolle kirkossa työskentelevät ja kirkon jäsenet voivat "vuotaa" salaisia dokumentteja. Mormon Wikileaks sivuston avautuminen noteerattiin myös USA:n valtamedioissa ja mm. Washington Post julkaisi aheesta uutisen verkkosivuillaan. Artikkelissa McKnight toteaa näin:
"Tavoitteemme on puhtaasti ja yksinkertaisesti läpinäkyvyys," McKnight kertoi haastattelussa. "Toisinaan ihmiset löytävät työssään informaatiota, joka saa heidät tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi tai sitten se on jotain joka kirkon jäsenten tulisi tietää."
Mormon Wikileaks tarjoaa kirkon piirissä oleville ihmisille turvallisen tavan jakaa tietoa ilman pelkoa heihin kohdistuvista seuraamuksista. MAP-kirkko on viime vuosina kohdellut kirkon kannalta kriittistä informaatiota käsittelleitä henkilöitä varsin kovin ottein. Vuonna 2014 Ordain Women sivuston keulakuvana toiminut Kate Kelly erotettiin kirkosta sen takia, että hän vaati naispappeutta kirkkoon ja perusti asiaa ajavan kansanliikkeen. Samoin kirkko on erottanut useampia verkossa aktiivisesti toimineita mormoneja kun nämä ovat esittäneet kirkon tapoja ja johdon auktoriteettia kyseenalaistavia kirjoituksia. Jo pelkästään kirkon omaan historiaan liittyvät kysymykset ja niiden esittäminen julkisesti voi johtaa erottamiseen kirkosta, kuten Jeremy Runnellsin tapauskin osoitti.

Näiden tapahtumien varjossa on selvää, että Mormon Wikileaksin kaltainen verkkosivusto on tarpeellinen. Ilman anonyymiteettiä epäilyttäviä tietoja kohtaavat kirkon työntekijät ja jäsenet asettavat oman ja mahdollisesti perheensä hyvinvoinnin hyökkäyksille alttiiksi jos tuovat tietonsa julkisuuteen. MAP-kirkko on vuosikausia pyrkinyt kontrolloimaan informaatiota, mutta se on Internetin aikakaudella jatkuvasti vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Mormon Wikileaks lisää jälleen yhden elementin, joka heikentää kirkon informaatiokontrollia entisestään ja hyvä niin sillä ihmisillä on oikeus tietoon, varsinkin jos ovat panostaneet merkittäviä määriä käytettävissään olevia resursseja kirkon hyväksi.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Manipuloivasta uskonyhteisöstä lähteminen

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä (UUT) tiedetään hyvin kuinka manipuloivasta uskonyhteisöstä lähteminen on vaikeaa. Kirjoitin jo vuonna 2013 Heli Karjalaisen pro gradusta, jossa Karjalainen totesi lähtemisen olleen niin vaikeaa, etteivät lähtijät toivoisi kenenkään kokevan vastaavaa. Uskonyhteisöstä irtaantumimisen vaikeutta voidaan tarkastella monellakin tasolla.

Maslow'n tarvehierarkia on psykologinen teoria, jonka mukaan ihmisellä on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää riittävissä määrin.
Alimpana perustarpeista on fyysiseen hyvinvointiin liittyvät tarpeet: ruoka, hengitysilma jne. Suraavalla tasolla turvallisuuteen liittyvät tarpeet: suoja ja vaatteet jne. Kolmannella tasolta löytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä tarpeita: rakkaus ja yhteenkuuluvuus. Ylimmän kahden tason tarpeet liittyvät itsetuntoon ja itsensä toteuttamiseen.

Kolmannelta tasolta Maslow'n teoriaa kuvaavasta pyramidista löytyy uskonyhteisöjen kannalta merkittävät rakkaus ja yhteenkuuluvuus, joita uskonyhteisöt väittävät pystyvänsä tarjoamaan. Lähtiessään yhteisöstä jäsen menettää siis vähintään yhden Maslow'n perustarve-elementin, mahdollisesti useampia jos on asunut yhteisössä tai alueella, jossa yhteisön jäsenten määrä muodostaa huomattavan enemmistön. Vakavimmissa tapauksissa, joista olen lukenut Internetin keskustelupalstoilla, mm. nuoret ovat kertoneet kuinka heidät on heitetty kodistaan kadulle tai kuinka yhteisöön kuuluva esimies on antanut potkut sen jälkeen kun henkilö on jättänyt yhteisön. Tunnettu exmormoni Tom Phillips kertoi Mormonstories podcastissa hänen perheensä käytännössä hylänneen hänet uskonkriisin jälkimainingeissa.

Yhteisöstä lähtemistä vaikeuttavat myös jäsenen yhteisön hyväksi tekemät uhraukset. Mitä enemmän jäsen on uhrannut aikaa ja resursseja sitä vaikeampaa hänen on myöntää itselleen tulleensa huijatuksi. Kyse on eräänlaisesta itsepetoksesta, jossa henkilö ei kykene myöntämään itselleen kuinka hänen kyvyssään tulkita todellisuutta voisi olla jotain pielessä ja mitä enemmän uhraa sen vaikeammaksi totuuden myöntäminen itselle tulee. Yhteisölle uhratut aika ja resurssit voidaankin nähdä vaikuttavina avaintekijöinä jäsenen itsetunnolle ja itsensä toteuttamiselle jolloin ne asettuvat Maslow'n teorian ylimmille tasoille.

Kolmas lähtemistä vaiketuttava tekijä on usein yhteisön vihamielinen suhtautuminen ulkomaailmaan. Me vastaan muut -ajattelun, elitisminmustavalkoisen ajattelun sekä mystisen manipuloinnin seurauksena yhteisön jäsenen mieltä kaihertaa jatkuvat pelot ulkopuolisen maailman vaarallisuudesta ja pahuudesta. Maailman pahuuden ohella jäsen saattaa pelätä myös itsenäistä päätöksentekoa ja vastuun ottamista sekä niiden mukanaan tuomaa epävarmuutta ja ajoittaista epäonnistumista. Tuttu ja turvalliseksi koettu yhteisö, jonka säännöt ja johtajat tarkkaan määrittelevät oikeat ja väärät tavat toimia ja ajatella, asettavat jäsenen tarkasti kontrolloituun muottiin. Muotin murtuessa vaihtoehtojen määrä ja valintatilanteissa koettava epävarmuus voi heijastua pelkona kaoottiselta vaikuttavaa maailmaa kohtaan. Nämä pelot heijastuvat myös suoraan Maslow'n teoriaan ihmisen perustarpeista asettaen yhteisöstä lähtijän kokemuksen turvallisuusdesta kyseenalaiseksi.

Haitalliset uskonyhteisöt hyökkäävät uskonkriisiin ajautuneiden ja yhteisön jättävien perustarpeita vastaan ja jäsenet ovat alati tämän uhan alla jos he päätyvät epäilemään yhteisön oppeja. Jäsenen hyvinvointi perustarpeiden osalta voi siten olla riippuvainen yhteisön jäsenyydestä yhteisön saatua otteen yhdestä tai useammasta perustarpeesta. Tarpeisiin kohdistuvien riippuuvuuksien synnyttämisen ohella on luonnollisesti myös hyvä muistaa vähän aikaa sitten julkaistu tutkimus uskonnon mahdollisia fysiologisia riippuvuuksia jäljittelevistä ominaisuuksista kun Utahin yliopistossa nuorille mormoneille tehdyissä aivokuvauksissa uskonnon harjoittamsen todettiin aktivoivan samoja palkitsemisalueita aivoissa kuin huumeet. Mielestäni onkin perusteltua todeta ihmisen, joka on ajautunut haitalliseen uskonyhteisöön, olevan riippuvainen yhteisöstä monella tasolla.

Joidenkin uskovaisten olen kuullut vertaavan yhteisöstä lähtemistä urheiluseurasta lähtemiseen, mutta on selvää kuinka tällaiset vertaukset ilmentävät jäsenten puutteellista ymmärrystä asian vakavuudesta. Lisäksi monet uskovaiset ilmaisevat suoranaista närkästystä ja vihamielisiä tunteita lähtijöitä kohtaan, etenkin jos nämä sattuvat esittämään kritiikkiä yhteisöä kohtaan. Tällaiset mielenilmaukset eivät luonnollisesti ole yhteisöstä erkaantuvan toipumista edistäviä vaan usein kasvattavat lähtijän kokemaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Toipumisen kannalta tärkeää onkin ensimmäiseksi huomioida, että tarpeet tyydytetään riittävällä tasolla. Lähtevän jäsenen olisi hyvä löytää fysiologisten ja turvallisuuteen liittyvien tarpeiden ohella itselleen myös muita tarpeita tyydyttävät ratkaisut. UUT:n vertaistukiryhmät tarjoavat monille mahdollisuuden sosiaalisia tarpeita tyydyttävään kanssakäymiseen toisten samankaltaisia kokemuksia kokeneiden kanssa ja terapiasta voi saada apua uuden terveemmän identiteetin ja itsetunnon muodostamiseen. Uskonyhteisöön jäävien kovasti parjaama yhteisön kritisointi taas voidaan usein nähdä eräänlaisena kirjallisuusterapiana lähtijän kahlatessa läpi yhteisöä kriittisesti käsittelevää materiaalia ja jäsennellessään ajatuksiaan erinäisillä Internetin keskustelufoorumeilla ja blogeissa.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Kultin/lahkon pakottama persoonallisuuden muutos

Monet kultteja ja lahkoja tutkineet psykologit ovat havainneet haitallisten uskonliikkeiden usein muuttavan jäseneksi liittyneen henkilön persoonallisuutta. Muuntunutta persoonallisuutta he kutsuvat pseudo-persoonaksi, pseudo-identiteetiksi tai kultti-identiteetiksi. Vuonna 2008 Gillie Jenkinson julkaisi analyysinsä siitä mikä tämän persoonallisuuden muutoksen jäsenessä aiheuttaa. Artikkelissaan Jenkinson pohjustaa aihetta lainaamalla lukuisia tunnettuja kulttitutkijoita:
West & Martin (1993): "Kulttien uhreissa havaitut pseudo-identiteettitapaukset ovat usein selkeitä, klassisia muutosesimerkkejä tarkoituksellisesti järjestetyistä tilannevoimista normaalin yksilön persoonan muokkaamiseksi "toiseksi persoonaksi" (p.274). 
Voidaankin kysyä mikä saa tämän muutoksen aikaan. Martin (1993) ehdottaa, että yhteinen tavoite mahdollistaa kulteissa erilaisuuden mitätöinnin. "Kultit tyypillisesti hyökkäävät yksilön persoonan kimppuun. Ihmiset poikkeavat toisistaan temperamenttinsa, kiinnostusten, lahjojen ja kykyjen perusteella. Kuitenkin kultit sivuuttavat nämä erilaisuudet. Sen sijaan, ne ovat keskittyneet yhteen tavoitteeseen tai visioon johon kaikkien on sopeuduttava. 
Hassan (2000) toteaa: "Uusi identiteetti synnytetään ja asemoidaan askel kerrallaan" (p. 58).
Jenkinson käyttää Robert Jay Liftonin kahdeksaa ajatuksenmuokkauskriteeriä selittämään jäsenen persoonallisuuden muutosprosessia. Liftonin kahdeksan kriteeriä ovat:
  1. Miljöökontrolli
  2. Mystinen manipulointi
  3. Puhtausvaatimukset
  4. Ripittäytyminen
  5. Pyhä tiede
  6. Ladattu kieli
  7. Oppi yli yksilön
  8. Olemassaolon häivyttäminen
Esimerkkinä Jenkinson mainitsee kuinka puhtausvaatimukset yhdistettynä ripittäytymiseen synnyttävät jänsenissä uskomuksen kuinka heidän entinen persoonansa ei ole riittävän hyvä. Jatkuva ripittäytyminen ylläpitää kultti-identiteettiä ja jäsenten tunnustaessa syntejään tai yksityisiä ajatuksiaan jatkuvasti heidän pysymisensä alistuvina ja nöyrinä voimistuu.

Jenkinson argumentoi ettei persoonallisuuden muutos ole mikään neljästä aiemmin esitetystä teoriasta: kahdentumisesta (doubling), vale-minästä (false self), sopeutumisesta (adaptation) tai sivupersoonasta (dissociation). Jenkinson ehdottaa, että kultti-persoona jäljittelee sivupersoonahäiriötä, mutta muotoutuu itseasiassa introjektiona (introjection). Introjektiossa ihminen kopioi itseensä ominaisuuksia ja muita palasia ymppäröivästä maailmasta, erityisesti muista ihmisistä. Kulteissa tämä introjektio on "pakotettu" ts. jäsen ei omaksu (assimiloi) näitä palasia vapaaehtoisesti vaan yhteisö edellyttää niiden kopioimista ilman perusteellista sulattelua.

Jenkinson toteaa kuinka toipumisen kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää, että entiset jäsenet häivyttävät kultti-persoonan ne osat, jotka ovat heidän elämässään haitallisia. Jäsenenä koetut epämieluisat tunteet ovat Jenkinsonin mukaan oireita autenttisen persoonan vaimentamisesta. Asian ytimessä onkin Jenkinsonin mukaan se, että pystyy ymmärtämään kuinka kultin pseudo-persoonan osat eivät ole aitoa autenttista minää vaan ylimääräisiä osia, jotka uhriin on liitetty yhteisön toimesta.
Hassan (2000) toteaa, kuinka on tärkeää ettei hylätä koko kultti-identiteettiä, vaan luodaan uusi kultin jälkeinen identiteetti, joka sisältää kaikkein arvokkaimmat ja terveimmät osat esikultti-identiteetistä, kultti-identiteetistä, kultin jälkeisestä identiteetistä ja autenttisesta identiteetistä (p.184).
Kokonaisuudessaan Jenkinsonin julkaisu on mielenkiintoista luettavaa ja suosittelen kyseisen artikkelin lukemista kaikille aiheesta kiinnostuneille. Linkki Jenkinsonin artikkeliin tässä:
An Investigation into Cult Pseudo-Personality: What Is It and How Does It Form?

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Haitallinen uskonto perheessä

Jokaisella on luonnollisesti oma näkemyksensä siitä mikä on haitallista. Otsikon ymmärtämisen kannalta onkin siis syytä ensin määritellä se, mitä tarkoitan haitallisella uskonnolla tässä asiayhteydessä. Tässä blogikirjoituksessa haitallisen luokituksen saa uskonnollinen yhteisö, joka vaikuttaa tavalla tai toisella negatiivisesti perheeseen. Yhteisöön liittynyt perheen jäsen voi kokea yhteisön vaikuttavan positiivisesti omaan elämäänsä, mutta vaikutukset yhteisöön kuulumattomien perheenjäsenten elämään koetaan negatiivisina. Yhteisöön liittyneet perheenjäsenet ryhtyvät siis tavalla tai toisella vaikuttamaan yhteisöön kuulumattomien perheenjäsenten elämään tavoilla, jotka yhteisöön kuulumattomat perheenjäsenet kokevat negatiivisina.

Italialainen pedagogi ja perheneuvoja Cristina Caparesi on todennut kuinka uskonlahkon tai kultin vaikutus perheesseen on aina voimakas riippumatta siitä kuinka moni perheen jäsen yhteisöön liittyy. Normaalisti perheen dynamiikkaan vaikuttavia tekijöitä ovat parinvalinta, lasten syntyminen ja teini-ikäiset lapset. Jokaisessa näistä tilanteista perheen jäsenten identiteetti muokkautuu: parin valinnassa perheen perustavat vanhemmat muovaavat yhteisen identiteetin, lasten syntyessä tai saavuttaessa teini-iän tuota identiteettiä muokataan edelleen jne. Vaikka perheessä ei vaikuttaisikaan vahva uskonnollisuus niin perhe voi silti kärsiä tasapainottomuudesta, joskin joissain uskonnollisissakin perheissä voi elämä olla tasapainoistakin.

Lahkot ja erityisesti kultit pyrkivät rikkomaan perheessä vaikuttavat tunnesiteet sekä synnyttävät kilpailua perheenjäsenten välille. Jo pelkästään sillä, että uskonyhteisöissä johtajia ja toisia jäseniä kutsutaan "isäksi," "veljiksi," "sisariksi" tai vaikkapa "guruiksi", yhteisö haavoittaa perheen tunnesiteitä ja perheen sisäistä tasapainoa. Lisäksi usein yhteisöön liittyvän henkilön odotetaan paheksuvan aiempaa elämäänsä, vaikka se olisi ollut ihan hyvää ja normaalia, mikä on omiaan synnyttämään halveksuntaa tuota normaalia elämää eläviä yhteisön ulkopuolisia perheenjäseniä kohtaan. 

Jos koko perhe on liittynyt kultin tai lahkon jäseneksi niin perheen vanhemmista muotoutuu usein yhteisön johtajien tahdon toteuttajia perheessä. Yhteisön johtajien toiveiden toteuttaminen ei useinkaan ole yhtenevä lasten edun kanssa, jolloin vanhemmat saattavat laiminlyödä lastensa koulutuksen, ravinnonsaannin, estää normaalien sosiaalisten suhteiden syntymisen tai jopa saattaa heidät tilanteeseen, jossa heitä käytetään seksuaalisesti hyväksi. Haitallinen yhteisö pyrkii usein taannuttamaan vanhemmat lapsenmieliseen tilaan, jossa he ovat riippuvaisia yhteisön säännöistä ja johtajien ohjeista. Usein tämä on seurausta kun vanhemmat joutuvat yhteisön nöyryyttämiksi, jopa lasten läsnäollessa, jolloin vanhemmat menettävät kunnioituksen lasten silmissä. Kunnioituksen vanhempiinsa menettäneet lapset omaksuvat roolimallinsa muualta, usein yhteisön johtajilta.

Narsististen johtajien vaatiessa huomiota ja ihailua yhteisön jäseniltä johtajat saattavat turvautua narsistisiin vihanpurkauksiin estääkseen oman auktoriteettinsa kyseenalaistamisen. Narsistisen uskonjohtajan tavoite on rikkoa perheen sisäiset tunnesiteet lasten ja vanhempien välillä. Narsistinen johtaja kokee myös perheen vanhempien välisen intiimin suhteen ongelmallisena sillä vanhempien toisilleen osoittama huomio ei kohdistu narsistiseen johtajaan. Narsistinen johtaja pyrkiikin tuhoamaan myös perheen sisäisen intimiteetin jotta perheen jäsenten huomio kohdistuisi ainoastaan häneen. Näin toimineista kulttijohtajista meillä on lukuisia esimerkkejä: mm. David Koresh tai Joseph Smith Jr. Narsistinen johtaja "koettelee" jäsentensä uskollisuutta vaatimalla itselleen oikeuden harrastaa seksiä perheen jäsenten kanssa ja samalla tuhoten perheen sisäiset suhteet ja tasapainon.

Haitallisesta uskonliikkeestä lähteminen on aina haastavaa yhteisön jäseniin synnyttämän riippuvuussuhteen takia. Vaikka molemmat perheen vanhemmat päättäisivät lähteä yhteisöstä yhdessä joutuu perhe etsimään identiteettinsä uudelleen. Uuden identiteetin muotoutumisessa edessä on aina uudet kognitiiviset ja henkiset haasteet, uudet moraalikäsitykset sekä lasten hyvinvointiin liittyvät seikat. Vaikka molemmat vanhemmat päättäisivät erota uskonyhteisöstä yhteistuumin voi suhde silti päättyä eroon jos vanhemmat eivät kykene muovaamaan yhteistä uskonyhteisön jälkeistä identiteettiä perheelleen.

torstai 1. joulukuuta 2016

Mormonit aivokuvauksissa Utahissa

Utahin yliopistossa tutkitaan uskovaisten mormonien aivotoimintaa. Asia noteerattiin eilen suomalaisissakin medioissa ja siitä kirjoittivat mm. Helsingin Sanomat sekä Tekniikka ja Talous. Itse tutkimus julkaistiin Social Neuroscience -lehdessä. Tutkimuksen otanta oli varsin pieni, vain 19 mormonia, joten kovin laajoja johtopäätelmiä siitä ei voida vielä tehdä, mutta tulokset ovat luonnollisesti suuntaa-antavia. Tutkimuksessa todettiin koehenkilöiden aivoissa voimakasta aktiivisuutta samoilla mielihyväalueilla joissa huumeet, seksi ja uhkapelaaminen vaikuttavat. Tästä luonnollinen johtopäätelmä on, että mormonismi synnyttää riippuvuutta, vahvasti uskovaiset mormonit ovat siis riippuvaisia uskonnosta samoin kuin huumeriippuvaiset ovat riippuvaisia huumeistaan. Voisikin leikkisästi todeta, että uskovainen mormoni on jatkuvasti pienessä pöhnässä ja hänen kehonsa vaatii jatkuvasti lisää huumetta, joka tosin on tässä kohdin kehon itsensä tuottamia hormoneja.

Mormonismista erotessa kokemani vieroitusoireet ovat edelleen muistissa. Ne muistuttivat opiaattiriippuvaisen vieroitusoireita, joskaan en tietenkään pysty vertailemaan niiden voimakkuutta oikeisiin opiaattiriippuvaisten vieroitusoireisiin sillä en ole koskaan kokeillut opiaattihuumeita. Irti Huumeista ry kertoo sivullaan opiaattihuumeiden vieroitusoireita olevan kivut, pahoinvointi, kuume, vapina, kouristukset, hikoilu ja vilunväristykset ja ne monin kohdin vastaavat kokemiani vieroitusoireita. Social Neuroscience lehden julkaiseman tutkimuksen valossa syykin on mielestäni melko selvä. Uskonnollisuuden vaikuttaessa juuri samoilla aivoalueilla kuin huumeet ja uskonnosta riippuvaiseksi tulleen ihmisen lopettaessa uskonnon harjoittamisen voi seurauksena olla vastaavia vieroitusoireita kuin huumeistakin irti pyrkivillä. Huumeiden vieroitusoireet johtuvat pitkälti siitä, että keho ei saa enää hermostoon vaikuttavia aineita, jotka aktivoivat aivoissa opioidireseptoreita. Vastaavasti uskovaisen aivoissa kehon sisäisten opiaattien tuotanto kiihtyy uskonnon harjoittamisen seurauksena henkilö, jolla on vahva fysiologinen taipumus riippuvuuden kehittymiselle, lopettaessaan jokapäiväiset uskonnolliset harjoitteet hän kokee vastaavia riippuvuusoireita.

Samoin tämä toimii mahdollisesti myös käänteisesti. Erityisesti helluntailaisten kuulee usein kehuskelevan kuinka monet ovat päässeet irti huumeista tultuaan uskoon. Nämä ihmiset ovat arvatenkin korvanneet vain yhden riippuvuuden toisella. Uskonnon harjoittamisen synnyttämä mielihyvä on mitä ilmeisimmin näillä ihmisillä niin voimakas, että se kykenee korvaamaan huumeiden tuottaman mielihyvän tai ainakin lieventämään henkilön kokemia vieroitusoireita.

Onko uskontoon syntyvä riippuvuus sitten parempi kuin huumeriippuvuus? Riippuvuutta uskontoihin ei nähdä terveydenhuollossa ainakaan toistaiseksi merkittävänä ongelmana. Kyseessä on kuitenkin riippuvuus, joka pahimmillaan vaikuttaa hyvin negativiisesti yksilön elämään. Vaikka uskontoriippuvuuteen ei sisälly ns. rikollista elementtiä niin silti uskonnosta riippuvainen henkilö, jolle uskonto on kehittynyt pakkomielteeksi, aiheuttaa tuhoa ympäristössään samoin kuin huumeriippuvainenkin. Uskonnon hallitessa elämää se vaikuttaa ihmissuhteisiin ja normaaliin päivittäiseen toimintaan. Tästä meillä on kosolti esimerkkejä: Jehovan Todistajat karttavat liikkeestä lähteneitä, mormonien odotetaan maksavan 10% tuloistaan kirkolle jne. Uskonnolliset auktoriteetit ovat tämän uskontohuumeen diilereitä, jotka karismaattisella otteellaan kontrolloivat seuraajiensa hormonitoimintaa lietsoessaan uskonnollista hurmosta. Siinä sivussa heitä ei kiinnosta mitä se tekee näiden ihmisten perhesuhteille, niinkuin ei huumediilereitäkään kiinnosta. Uskontodiilereitä kiinnostaa vain, että raha virtaa diilerin suuntaan ja mitä voimakkaammin sen parempi.