tiistai 19. toukokuuta 2015

Jumaliksi jumalten joukkoon

Mormonismin opillisessa keskiössä on korotus. Korotus on mormonismin kolmitasoisen taivasten valtakunnaan korkeimman kirkkauden korkein aste. Korotukseen pääsevät mormonimiehet kohoavat jumaliksi hallinnoimaan eräänlaisina selestisinä virkamiehinä omia luomakuntiaan ja heidän vaimonsa saavat osakseen ikuisuuden jumalaksi korotetun miehen yhtenä vaimona, jonka tehtävänä on synnyttää miehelleen loputtomasti henkilapsia, joilla jumalaksi korotettu mies sitten täyttää luomansa maailmat.

MAP-kirkon oppikirjassa Evankeliumin Periaatteet korotuksesta kerrotaan näin:
Korotus on iankaikkista elämää, sellaista elämää, jota Jumala elää. Hän elää suuressa kirkkaudessa. Hän on täydellinen. Hänellä on kaikki tieto ja kaikki viisaus. Hän on henkilasten Isä. Hän on luoja. Meistä voi tulla taivaallisen Isämme kaltaisia. Sitä on korotus.
Toisin kuin kristillisissä, joissa ei edes tunneta koko korotusta, korotukseen päästäkseen mormonijumalat käskevät seuraavaa (samaisesta oppikirjasta):
1. Meidän täytyy ottaa kaste.
2. Meidän täytyy saada kätten päällepanemisella konfirmointi Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseneksi ja saada Pyhän Hengen lahja.
3. Veljien täytyy saada Melkisedekin pappeus ja pitää kunniassa kutsumuksensa pappeudessa.
4. Meidän täytyy saada temppeliendaumentti.
5. Meidän täytyy solmia avioliitto iankaikkisuudeksi joko tässä elämässä tai seuraavassa.
 Saadakseen siis korkeimman palkintonsa mormonin tulee osallistua tiettyihin MAP-kirkon rituaaleihin. Pelkkä usko ei siis riitä vaan vaaditaan tekoja, joka on täysin vastoin kristillistä peruskäsitystä armosta. Rituaaleihin osallistumisen lisäksi mormonijumala käskee korotukseen mieliviä seuraajiaan myös seuraavasti:
1. rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme
2. pitämään käskyt
3. tekemään parannuksen vääristä teoistamme
4. etsimään kuolleita sukulaisiamme ja suorittamaan heidän puolestaan evankeliumin pelastavat toimitukset
5. käymään kirkkomme kokouksissa mahdollisimman säännöllisesti, jotta voimme uudistaa kasteenliittomme nauttimalla sakramentin
6. rakastamaan perheemme jäseniä ja vahvistamaan heitä Herran teillä
7. pitämään perherukoukset ja henkilökohtaiset rukoukset joka päivä
8. opettamaan evankeliumia muille sanoin ja esimerkin avulla
9. tutkimaan pyhiä kirjoituksia
10. kuuntelemaan Herran profeettojen innoitettuja sanoja ja noudattamaan niitä.
Mormonilla siis pitää kiirettä päästäkseen korotukseen. Lista on käytännössä avoin, sillä kohta 10. jättää määrittelemättä mitä kaikkea lopulta mormonilta odotetaan.

MAP-kirkon  oppikirja mainitsee temppeliendaumentin, mutta ei kuitenkaan kerro siitä mitä tämä toimitus pitää sisällään. Kirjoitin aiheesta 2012 ja tekstistä löytyy myös linkki salaa kuvattuun videoon mormonitemppelin endaumenttiseremoniasta. Endaumenttiseremoniaan kuuluu vala, jossa naiset vannovat seuraavansa miestään kuten mies seuraa Elohim -jumalaa. Valalla mies asetetaan siis naisen kannalta jumalan asemaan, mikä on merkittävällä tavalla ristiriidassa nykypäivän tasa-arvoyhteiskunnan kanssa. Se mihin en vielä 2012 asiasta kirjoittaessani onnistunut kiinnittämään huomiota on miten koko seremonia valoineen ja liittoineen käytännössä rajaa ehdot millä nainen voi päästä korotukseen. Naisen korotus ei ole ainoastaan naisen oman uskon ja tekojen varassa, nainen voi päästä korotukseen vain jos hänet on sinetöity korotuksen saavuttavaan mieheen ja että mies lopulta vetää häneen sinetöidyn naisen mukaansa korotukseen. Naisen korotus on siis riippuvainen tekijöistä, joihin naisella ei ole minkäänlaista valtaa.

Toistaiseksi en tiedä, että minkään muun uskonnon piirissä yksilön pääseminen uskonnon jumalan luokse olisi kiinni ulkoisista tekijöistä. Naisen asema mormonismissa on opillisesti riippuvainen miehestä eikä naisella opillisesti ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Joskus olen kuullut kuinka mormonit väittävät heidän jumaltensa olevan oikeudenmukaisia, näin väittävien mormonien käsitys oikeudenmukaisuudesta on minusta kyllä vähintääkin arveluttava. Mormoninaiselle ei riitä, että uskoo, osallistuu vaadittaviin rituaaleihin ja tekee käsketyt tehtävät, niiden lisäksi mormoninaisen pitää onnistua myös avioitumaan oikean henkilön kanssa päästäkseen jumalattareksi jumalten valtakuntaan.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Tehdään kärpäsestä härkänen..

..eli liiotellaan. Vanha sanonta periytyy vuosituhansien takaa ja mm. Erasmus Rotterdamilainen dokumentoi idiooman vuonna 1500 kreikkalaisia ja latinankielisiä sananlaskuja käsitelleessä teoksessaan Adagia. Erasmuksen dokumentoima idiooma teki kärpäsestä elefantin, mutta ajatuksen alkuperä lienee siis sama. Liiottelu itsessään on, huvittavaa kyllä, synonyymisanakirjassa rinnastettu harhaanjohtamiseen. Itsessään liiottelu on jokapäiväinen ilmiö ja toisinaan melko harmitontakin. Kuusivuotias lapsikin liiottelee saavutuksiaan, ongelmiaan ja tunteitaan aikuisten huomion saamiseksi. Toisinaan ihmiset liiottelevat myös omia ongelmiaan pakoillessaan vastuuta ja lisätehtäviä. Kognitiivisessa psykoterapiassa liiottelu käsitetään alitajuisena, epärealistisena mielen prosessina tai kognitiivisena häiriönä joka aiheuttaa todennäköisyyksien virhearviointia ja siitä seuraavaa ylioptimistisuutta tai katastrofaalisuutta.

Liiottelu on siis harhaanjohtavan kuvan antamista itsestään, muista tai tilanteesta ja tällä perusteella selvästi luokiteltavissa valehtelemiseksi. Kuten jo aiemmistakin blogikirjoituksistani on käynyt lukijoille oletettavasti selväksi MAP -kirkko liiottelee omia jäsenlukujaan, mutta liiottelu MAP -kirkossa ei rajoitu ainoastaan jäsentilastoihin. Vuonna 1991 Deseret News julkaisi artikkelin kuinka vanhin Paul H. Dunnin, kirkon yleisauktoriteetti vuodesta 1964, tarinat olivat usein laajasti liioteltuja. Paul H. Dunn siirrettiin sivuun kirkon yleisauktoriteettiasemasta kun freelance toimittaja Lynn Packer paljasti hänen liiottelevat ja keksityt tarinansa. Packeria painostettiin jutun takia ja hänet lopulta erotettiin kirkon omistamasta BYU yliopistosta kun ei suostunut jättämään juttua julkaisematta. Paul H. Dunnin tapaus osoittaa kuinka hengenkohottamiseksi liiottelu yleiskonferenssipuheissa on MAP -kirkon johtajien mielestä sallittua ja puhujapöntöstä valehtelelevien kirkonjohtajien suojeleminen on totuuden kustannuksella jopa suotavaa.

Löytääkseen liiottelevia mormoneja ei tarvitse etsiä myöskään kaukaa. Riittää kun menee mille tahansa mormonismia käsittelevälle keskustelupalstalle niin jo löytyy liiottelevia kirjoittajia. Usein mormoneilla on tapana liiotella kuinka ulkopuoliset jatkuvasti kampittavat ja aktiivisesti herjaavat MAP -kirkkoa, vaikka kyseessä olisi täysin normaaliin keskusteluun kuuuva kritiikki. Toiseen suuntaan liiottelua esiintyy kun jäsenet puhuvat kirkon hyväntekeväisyydestä jättäen kokonaan huomiotta kuinka sen hyväntekeväisyyteen ohjaamat varat ovat muihin kirkkohin verrattuna olemattomia.
Bloomberg Business Week: A study co-written by Cragun and recently published in Free Inquiry estimates that the Mormon Church donates only about 0.7 percent of its annual income to charity; the United Methodist Church gives about 29 percent.
Liiottelulla MAP -kirkossa näyttäisi siis olevan selvät tavoitteet: Pönkittää jäsenten uskontuntemuksia keksityillä ja voimaakkaasti liioteluilla tarinoilla, sekä luoda entistä syvempi kuilu kirkon sisäisen ja ulkopuolisen maailman välille liiotelluilla uhkakuvilla. Liiottelemalla voi arkisesta kauppareissusta tai vaikkapa taskuun unohtuneesta kympin setelistä ammentaa jos minkälaisia innoittavia tarinoita ja tähän MAP -kirkossa ihmisiä kannustetaan. Jäseniä rohkaistaan jatkuvasti havainnoimaan pienimmistäkin arkipäivän kärpäsistä jumalallisia interventiota ja sen jälkeen jakamaan härkäsensä yhteisön kanssa mm. kuukausittaisissa todistuskokouksissa.