Uskonnollinen manipulointi - Teot johtavat uskoon

Jaak 2:20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.

Teot muuttuvat uskoksi, tämän tiesivät jo Raamatun tekstejä kirjoittaneet ihmiset. Sama uskonnollinen manipuloitntitekniikka on siis vuosituhansia vanha ja sitä sovelletaan kaikissa uskonnollisissa liikkeissä, koska se toimii.

Mormonikulttuuri on hyvin suorituskeskeinen. Jäsenten harteille lastataan jatkuvasti kirkkoon liittyvää tekemistä. Uusien jäsenten hankinnassa lähetyssaarnaajia opastetaan Saarnatkaa Minun Evankeliumiani oppikirjassa seuraavasti (s. 208):

Yksi parhaista tavoista auttaa ihmisiä tekemään sitoumuksia ja pitämään ne on pyytää sitä heiltä. Sitoutumisen pyytäminen ja sitoumusten pitämisen seuranta ovat ratkaisevan tärkeitä, koska
• ihmiset kääntyvät, kun he elävätoppimiensa periaatteiden mukaan (ks. Joh. 7:17) ja tuntevat Hengen vahvistavan, että se, mitä he tekevät, on mieluisaa heidän taivaalliselle Isälleen
• parannus ja muutos auttavat ihmisiä voittamaan haasteita, pääsemään eroon häpeästä ja syyllisyydestä ja kokemaan Jumalan anteeksiannon tuomaa rauhaa ja iloa
• sitoumusten pitäminen valmistaa ihmisiä solmimaan pyhiä liittoja ja pitämään ne.

Käytännössä kyse on siis siitä kun henkilö suostuu tekemään jotain niin hänen mielensä synnyttää uskon kuinka kyseinen teko on jollain tavalla hyödyllinen. Pyytäessään tutkijoilta, mormonitermi käännytettävälle henkilölle, sitoumuksia lukea Mormonin Kirjaa, rukoilla, osallistua kirkon tilaisuuksiin tai muihin kirkkokeskeisiin aktiviteetteihin lähetyssaarnaajat käytännössä muokkaavat tutkijan uskomuksia. Osallistuessaan kirkon tilaisuuksiin ja matkimalla jäsenten toimintaa sosiaalisen paineen vaikutuksesta tutkijan mieli taipuu pienin askelin kokoajan lähemmäs jäsenen ajattelumaailmaa ja uskomuksia. Kaikki tämä voi alkaa hyvinkin pienestä ja harmittomalta tuntuvasta polvirukouksesta, johon mormonilähetyssaarnaajat usein pyytävät tutkijan osallistumaan jo heti ensimmäisen tapaamisen aluksi. Teot ja sitoumukset alkavat pienestä ja kasvavat jatkuvasti mitä pidemmälle tutkija etenee käännytysprosessissa.

Pienten lasten kohdalla manipulointi alkaa heti seurakunnan lastenhuoneesta. Katsokaa Pienokaisianne lastenhuoneen oppikirja luettelee lastenhuoneen oppimistoimitojen tarkoituksesta seuraavasti (s. 3, korostus lisätty):

Oppimistoimintojen tavoitteena on opettaa lapsille evankeliumia anta-
malla heille tilaisuuksia
• kuulla opista
• nähdä oppiin liittyvä kuva
• laulaa (tai kuulla) opista kertova laulu
• tehdä jotakin oppiin liittyvää fyysistä toimintaa
• sanoa itse jotakin opista.

Tavoitteena on siis saada lapset suorittamaan oppiin liittyvi tekoja. Sama toistuu kirkon kaikissa oppimateriaaleissa ja oppaissa lapsista aikuisiin.

Kaikki alkaa hyvinkin yksikertaisista teoista, joita ensin toistetaan sen kummemmin ajattelematta. Ennen pitkää jäsenen vastuulle lisätään jatkuvasti vain lisää tekemistä kuten: paastoaminen, kotiopetus, puheiden pito kokouksissa, lähetystyö, kutsumukset, sukututkimus ja temppelityö. Kaikki teot osaltaan kasvattavat jäsenen uskoa ja mitä enemmän tekee sitä enemmän uskoo ja sitä valmiimpi on tekemään entistä enemmän.

Mistä on siis kyse? Jo aiemmissa tämän sarjan kirjoituksissa olen maininnut useampaankin kertaan kognitiivisen dissonansin. Kognitiivisen dissonanssin teorian ensimmäisenä julkaissut Leon Festinger totesi aikoinaan jotakuinkin näin:

Jos muutat henkilön käyttäytymistä, hänen ajatuksensa ja tunteensa muuttuvat ristiriitojen vähentämiseksi.

Mieltä vaivaavat ristiriidat ovat mieltä muokkaava voima. Uusi jäsen suorittaa joukon tekoja, jotka saattavat tuntua mieleen syntyvien ristiriitojen takia hieman oudoilta, mutta eivät liian oudoilta. Usein tällaisessa tilanteessa jäseneen tai tutkijaan on jo onnistuttu istuttamaan halu uskoa, joten mieli luontaisesti valitsee vaihtoehdoista sen, jossa "aita on matalin." Ristiriita purkautuu siis seuraavasti: "Käyttäydyn kuin mormoni, koska olen yksi heistä, joten uskon kuten he uskovat." Henkilön uskomukset muokkautuvat syvällisellä tasolla todistaen itselleen tekojen olivan oikeita ja aitoja. Prosessi on luonnollisesti alitajuinen, jos henkilö olisi siitä tietoinen ja tietoisesti asiaa pohtisi, se ei toimisi.

Toukokuun 2008 Liahonassa julkaistussa puheessaaan Dallin H. Oaks julisti näin:

Me saamme todistuksen tai vahvistamme sitä lausumalla sen. Joku on jopa esittänyt, että joistakin asioista todistuksen saa paremmin seisaallaan niistä todistamalla kuin polvillaan niistä rukoilemalla.

Jälleen kerran teot synnyttävät todistuksen eli vahvan uskoon perustuvan vakaumuksen MAP-kirkon totuuteen. Julkinen uskon ilmaisu toimii jopa paremmin kuin pienet tyhjänppäiväisiltä tuntuvat fyysiset toimet, koska asioiden lausuminen ääneen yleisölle vatii sosiaalista sitoutumista itse asiaan, tästä julkisesta sitoutumisesta lisää hieman myöhemmin. Juuri tästä syystä monissa uskonliikkeissä, ei ainoastaan MAP-kirkossa, painotetaan kuinka tärkeää julkinen uskonilmaiseminen on.

Kirkon kutsumustehtävät, erityisesti ne, jotka tuntuvat turhilta tai liian helpoilta, ovat voimakkaita käytöksen ja ajatusten välisten ristiriitojen synnyttäjiä. Jäsenen alistuessa triviaaliin tai liian helppoon tehtävään, joka ei haasta hänen kykyjään, syntyvä kognitiivinen dissonanssi on mahdollisimman voimakas ja sen purkaminen vaatii suurempaa ajatusten ja tunteiden muutosta oiketuksekseen (ks. insufficient justification). Kutsumustehtävien suorittaminen on pyhä velvollisuus ja niistä vain harvoin voi kieltäytyä kunniallisesti menettämättä yhteisöltä saatavaa sosiaalista hyväksyntää jossain määrin.

Samaa teoista uskoon jotavaa polkua viitoittaa myös Mormonin Kirja:

MK Alma 32:27  Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.

Ei siis tarvitse uskoa, riittää kunhan haluaa ja kokeilee tehdä niinkuin kehotetaan niin usko seuraa ja kasvaa todistukseksi. Samaa julisti M. Russell Ballard lokauussa 2000:

We know that both members and nonmembers are more likely to be thoroughly converted to the gospel of Jesus Christ when there is a willingness to experiment upon the word (see Alma 32:27). This is an attitude of both mind and heart that includes a desire to know the truth and a willingness to act on that desire. For those investigating the Church, the experiment can be as simple as agreeing to read the Book of Mormon, to pray about it, and to earnestly seek to know if Joseph Smith was the Lord’s prophet.

Prosessissa ei ole mitään maagista tai ylilunnollista, kyse on kognitiivisen dissonanssin synnyttämisestä ihmismieleen ja sen alitajuisesta purkautumisesta uskon synnyttäjänä. Sama toistuu lukuisia kertoja kirkon oppimateriaaleissa esitetyissä tarinoissa, joiden tarkoituksena on innostaa jäsenet vahvistamaan uskoaan tekojensa kautta. Kyseessä ei ole Pyhä Henki, joka kertoo jäsenelle suuria selestisiä totuuksia, vaan ihmismielen oma heikkous ja tarve perustella itselleen miksi minä toimin niinkuin toimin ja keksiä teoilleen merkityksiä.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi oppia? Ihmismieli on petollinen ja se pettää ihmisen itsensä kaikkein helpoiten. Onneksi sama prosessi toimii myös toiseen suuntaan. Kirkosta eroava jäsen, ja kuka tahansa muukin, joka tiedostetaa miten tämä prosessi toimii, voi itse päättää mitä elämältään haluaa seuraavaksi. Kun päätöksen on tehnyt niin riittää kun rupeaa tekemään niitä tekoja, jotka ilmentävät tuota halua, vaikka ne tuntuisivatkin hieman vierailta. Näin voi käyttää oman mielensä heikkouksia omaksi edukseen ja synnyttää mieleensä käytännössä minkälaisia uskomuksia tahansa. Juuri tämä on se savuava ase, jonka takia maailmassa on niin paljon erilaisia uskontoja. Riittää kun joku saa vain toiset kokeilemaan keksimiään rituaaleja niin tekoja myötäilevää uskoa syntyy aina joidenkin alttiiden kokeilijoiden mieliin.

Hengellinen väkivalta - Pelko

Psalmit 111:10 Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.

Keskiverto ihminen on hyvin herkkä ja taipuvainen muuttamaan käytöstään jo pelkästään sen perusteella, että hänelle esitetään ajatus siitä, että joku mahdollisesti tarkkailee häntä. Tätä havainnolisti tunnettu taikuri ja mentalisti Derren Brown viime vuoden lopulla BBC:n tuottamassa ohjelmassa "Fear and Faith: God Illusion".

Ohjelmassa noin 12 minuutin kohdalla Derren esittelee kokeen, jossa muutamat yleisöstä valitut henkilöt suorittivat melko yksinkertaista tehtävää ja jonka tulosten raportointi oli heidän itsensä vastuulla. Koehenkilöille ei kerrottu heitä kuvattavan. Ensimmäiselle ryhmälle ei kerrottu minkäänlaisesta instanssista joka heitä mahdollisesti valvoi tilanteessa, mutta toiselle ryhmälle kerrottiin kuinka huoneessa on toiseen ohjelmaan liittyvä huonekalu jossa tarinan mukaan istuu haamu. Kokeen tuloksista mielenkiintoisen tekee se, että ryhmä, jolle kerrottiin tarina haamusta, ei huijannut kokeessa vaan raportoi tuloksensa rehellisesti. Vastaavasti ryhmä, jolle ei kerrottu minkäänlaisesta koetta mahdollisesti valvovasta instanssista huijasi ja paranteli omia tuloksiaan. Vaikka siis ihminen ei usko haamuihin tai jumaliin niin pelkkä alitajuntaan istutettu konsepti jonkinlaisesta valvonnasta muuttaa ihmisen käyttäytymistä vaikka tilanteeseen ei edes liittyisi minkäänlaista rangaistusta.

Herran pelkoa valetaan uskovaiseen kansaan erinäisten uskonnollisten liikkeiden toimesta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Sinänsä pelon aiheuttama stressi ohjaa ihmistä tehokkaasti toimimaan tavalla, joka vähentää pelon tunnetta ja näin muokkaa ihmisen käyttäytymistä. Pelon voiman havaitsi myös filosofi Jeremy Bentham 1700-luvulla ja hän valjasti ilmiön kehittäessään Panoptikon -vankilakonseptin. Panoptikon vankilassa vangit ovat jatkuvasti epätietoisia siitä tarkkaillaanko heitä vai ei, sillä heillä ei ole mahdollista havaita onko vartija paikalla vai ei. Vankien rikkoessa vankilan sääntöjä heitä rangaistaan ja tähän rangaistuksen pelkoon perustuu panoptikon konseptin ihmisten käyttäytymistä muokkaava vaikutus.

Monet uskonnot pyrkivät luomaan vastaavan panoptikon konseptin omien jäsentensä mieliin markkinoidessaan jumaliaan kaikkitietävinä, kaikkialla läsnäolevina ja jopa sellaisina, että he näkevät ihmisen syvimmätkin ajatukset. Raamattuun uskovissa uskonnoissa ajatusrikos ja siitä seuraava rangaistus kiteytetään ehkäpä selvimmin Jeesuksen sanoilla Mattuksen Evankeliumissa:

Matt 5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'. 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa. 29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin. 30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

Matteuksen Evankeliumin kohta muotoilee eräänlaisen panoptikon konseptin uskovan ihmisen mieleen, josta muotoutuu alitajuisesti ihmisen käyttäytymistä muokkaava voima. Jumalasta tulee tämän panoptikon vankilan vartija, jonka alituiseen mielletään tarkkailevan jokaista tekoa ja ajatusta. Konsepti virittää uskovan ihmisen mieleen jatkuvan stressitilan, joka pakottaa valvomaan omia ajatuksiaan näin estää vapaan ja itsenäisen ajattelun. Kiellettyjen asioiden pulpahtaminen mieleen saattaa johtaa pakonomaisiin ja automaattisesti käynnistyviin rutiineihin kuten rukoiluun, hyräilyyn, pyhien tekstinkohtien toisteluun tai joihinkin muihin häiritsevän ajatuksen pysäyttämiseen tähtäävään toimintaan omasta mielestä. Ollessani mormoni minulle kehittyi automaattisesti käynnistyvä tapa rukoilla hiljaa mielessäni aina kun mieleeni tuli joku epämiellyttävä ajatus tai tunne ja tästä tavasta eroon pääseminen oli äärimmäisen vaikeaa.

Uskonnoilla ja uskomuksilla on siis kiistattomia vaikutuksia ihmisten ajatusten ja käyttäytymisen kontrolloimiseen. Uskontojen harjoittamat mielenhallintamenetelmät toimivat tehokkaasti keskivertoihmisissä, mutta ne eivät kuitenkaan tehoa kaikkiin. Tätä raottaa jonkin verran Kanadassa tehty tutkimus vankien uskonnollisuudesta. Tulosten mukaan on perusteltua asettaa kyseenalaiseksi uskontojen rikollisuutta ehkäisevät vaikutukset. Haastatelluista 48 vangista lähes kaikki ilmaisivat uskovansa Jumalaan, joskin monella oli varsin puutteellisia käsityksiä heidän tunnustamansa uskonnon säännöistä. Eräs vangeista kertoi jopa aina rukoilevansa ennen rikoksen tekemistä pitääkseen "välit hyvänä Jeesuksen kanssa". Hän myös rationalisoi rikoksensa toteamalla kuinka Jeesus varmasti ymmärtää kunhan muistaa aina pyytää anteeksiantoa ja ettei toisia "pahoja ihmisiä" kohtaan tekemiä rikoksia lasketa rikoksiksi lainkaan, koska sehän on sama kuin "rankaisisi pahoja ihmisiä Jeesuksen puolesta." Tutkijat totesivatkin kuinka monet sarjarikolliset hienovaraisesti perustelevat ja luovasti rationalisoivat sovittaessaan jumaluskoaan rikolliseen elämäänsä.

Jos nyt julkaistun tutkimuksen tulokset vahvistuvat myöhemmissä tutkimuksissa eikä uskonnollisuuden voida osoittaa todella olevan yhteiskunnalle eduksi rikollisuutta vähentävänä voimavarana, niin on pakko kysyä mitä yhteiskunnallista hyötyä nykymaailmassa uskonnoista sitten enää on? Fyysikko Steven Weinberg onkin todennut näin:

Uskonto on loukkaus ihmisten arvokkuutta kohtaan. Uskonnon kanssa tai ilman on hyviä ihmisiä, jotka tekevät hyviä asioita, ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja asioita, mutta pahojen asioiden tekemiseen hyvä ihminen tarvitsee uskontoa.

USA:ssa on myös tutkittu rikollisten uskonnollisuutta takavuosina ja tutkimuksen tulokset osoittavat kuinka ateistit ovat tilastollisesti aliedustettuina USA:n vankilapopulaatiossa. Tämä ei toki tarkoita ateismin vähentävän rikollisuutta vaan nähdäkseni johtuu lähinnä siitä, että ateistiksi itsensä mieltävät ihmiset ovat usein korkeammin koulutettuja ja tältä osin usein yhteiskunnan paremmin toimeentulevaa joukkoa eivätkä elä epätoivoisissa oloissa joissa rikollisuutta esiintyy voimakkaammin.

Onko uskonnoista oikeasti mitään hyötyä vain kenties ainoastaan pelkkää haittaa? Uskonnollisen terrorismin tunnistanee jokainen uutisvirrasta, uskonnon varjolla tehty henkinen ja fyysinen väkivalta on jonkin verran enemmän piilossa pysyttelevä ilmiö ja uskonnollisten yhteisöjen suljettujen ovien taakse salatuista lasten hyväksikäyttötapauksista nyt puhumattakaan. Uhreille vaikutukset ovat kumoamattomia ja seurauksia he kantavat lopunelämäänsä. Äärimmäisissä tapauksissa uskonnollisen yhteisön synnyttämä ahdistus johtaa epätoivoisiin tekoihin kuten Utahissa otsikoihin nousseet homoseksuaalisten nuorten itsemurhat ovat viime vuosina osoittaneet.

Oma avoimen kielteinen suhtautuminen uskontoja kohtaan epäilemättä värittää näkemyksiäni, joten heitänpä pallon sinulle arvoisa lukija. Kerro ja kommentoi. Mitä ja millaisia merkittäviä etuja yhteiskunnalle on uskonnoista tai ehkäpä vaikka juuri sinun uskonnostasi? Kumoavatko uskontojen hyödyt sinun mielestäsi haittavaikutukset, lieveilmiöt ja riskit? Millainen hinta, negatiiviset vaikutuset, ovat sinun mielestäsi yhteiskunnan kannalta hyväksyttäviä jotta uskontojen poliittinen tilinpäätös olisi edelleen positiivinen?