Tehdään kärpäsestä härkänen..

..eli liiotellaan. Vanha sanonta periytyy vuosituhansien takaa ja mm. Erasmus Rotterdamilainen dokumentoi idiooman vuonna 1500 kreikkalaisia ja latinankielisiä sananlaskuja käsitelleessä teoksessaan Adagia. Erasmuksen dokumentoima idiooma teki kärpäsestä elefantin, mutta ajatuksen alkuperä lienee siis sama. Liiottelu itsessään on, huvittavaa kyllä, synonyymisanakirjassa rinnastettu harhaanjohtamiseen. Itsessään liiottelu on jokapäiväinen ilmiö ja toisinaan melko harmitontakin. Kuusivuotias lapsikin liiottelee saavutuksiaan, ongelmiaan ja tunteitaan aikuisten huomion saamiseksi. Toisinaan ihmiset liiottelevat myös omia ongelmiaan pakoillessaan vastuuta ja lisätehtäviä. Kognitiivisessa psykoterapiassa liiottelu käsitetään alitajuisena, epärealistisena mielen prosessina tai kognitiivisena häiriönä joka aiheuttaa todennäköisyyksien virhearviointia ja siitä seuraavaa ylioptimistisuutta tai katastrofaalisuutta.

Liiottelu on siis harhaanjohtavan kuvan antamista itsestään, muista tai tilanteesta ja tällä perusteella selvästi luokiteltavissa valehtelemiseksi. Kuten jo aiemmistakin blogikirjoituksistani on käynyt lukijoille oletettavasti selväksi MAP -kirkko liiottelee omia jäsenlukujaan, mutta liiottelu MAP -kirkossa ei rajoitu ainoastaan jäsentilastoihin. Vuonna 1991 Deseret News julkaisi artikkelin kuinka vanhin Paul H. Dunnin, kirkon yleisauktoriteetti vuodesta 1964, tarinat olivat usein laajasti liioteltuja. Paul H. Dunn siirrettiin sivuun kirkon yleisauktoriteettiasemasta kun freelance toimittaja Lynn Packer paljasti hänen liiottelevat ja keksityt tarinansa. Packeria painostettiin jutun takia ja hänet lopulta erotettiin kirkon omistamasta BYU yliopistosta kun ei suostunut jättämään juttua julkaisematta. Paul H. Dunnin tapaus osoittaa kuinka hengenkohottamiseksi liiottelu yleiskonferenssipuheissa on MAP -kirkon johtajien mielestä sallittua ja puhujapöntöstä valehtelelevien kirkonjohtajien suojeleminen on totuuden kustannuksella jopa suotavaa.

Löytääkseen liiottelevia mormoneja ei tarvitse etsiä myöskään kaukaa. Riittää kun menee mille tahansa mormonismia käsittelevälle keskustelupalstalle niin jo löytyy liiottelevia kirjoittajia. Usein mormoneilla on tapana liiotella kuinka ulkopuoliset jatkuvasti kampittavat ja aktiivisesti herjaavat MAP -kirkkoa, vaikka kyseessä olisi täysin normaaliin keskusteluun kuuuva kritiikki. Toiseen suuntaan liiottelua esiintyy kun jäsenet puhuvat kirkon hyväntekeväisyydestä jättäen kokonaan huomiotta kuinka sen hyväntekeväisyyteen ohjaamat varat ovat muihin kirkkohin verrattuna olemattomia.

Bloomberg Business Week: A study co-written by Cragun and recently published in Free Inquiry estimates that the Mormon Church donates only about 0.7 percent of its annual income to charity; the United Methodist Church gives about 29 percent.

Liiottelulla MAP -kirkossa näyttäisi siis olevan selvät tavoitteet: Pönkittää jäsenten uskontuntemuksia keksityillä ja voimaakkaasti liioteluilla tarinoilla, sekä luoda entistä syvempi kuilu kirkon sisäisen ja ulkopuolisen maailman välille liiotelluilla uhkakuvilla. Liiottelemalla voi arkisesta kauppareissusta tai vaikkapa taskuun unohtuneesta kympin setelistä ammentaa jos minkälaisia innoittavia tarinoita ja tähän MAP -kirkossa ihmisiä kannustetaan. Jäseniä rohkaistaan jatkuvasti havainnoimaan pienimmistäkin arkipäivän kärpäsistä jumalallisia interventiota ja sen jälkeen jakamaan härkäsensä yhteisön kanssa mm. kuukausittaisissa todistuskokouksissa.