Syystä tai toisesta mieleeni pulpahti kysymys onko kielilläpuhumista tutkittu psykologisena ilmiönä, joten raapustin Googleen muutamia hakuja aiheesta. Yhtenä hakutuloksena ruudulleni ilmestyi psykohistorioitsija -blogi, josta löytyi aiheesta lyhyt yhteenveto. Kielilläpuhumisella on itsessään hyvin pitkä historia etenkin uskontoon liittyvissä asiayhteyksissä ja mm. Plato on kuvaillut kreikkalaisten oraakkeleiden kielilläpuhumista. Raamatussa kielilläpuhuminen mainitaan armolahjaksi, joten ilmiö on ollut tuttu myös Paavalille. Nykypäivänä kielilläpuhumista esiintyy lähinnä voimakkaan karismaattisissa liikkeissä ja ainakin helluntailaiset uskovat kielilläpuhumisen armolahjaan sekä sen aktiiviseen harjoittamiseen.
Toisen vuosituhannen taittuessa kohti loppuaan psykologitkin alkoivat muodostaa jonkinlaista käsitystä ilmiöstä. Vuonna 1997 Grady and Loewenthal julkaisivat kristittyjen parissa tekemänsä tutkimuksen, jossa he totesivat kielilläpuhumisen olevan itseasiassa yleisempää yksityisessä ympäristössä kuin seurakunnissa. Kielilläpuhujat siis höpöttelevät kummia myös itsekseen, usein juuri silloin kun olivat tekemässä "pitkästyttäviä, tylsiä tai arkipäiväisä" asioita sekä seurakunnissa julkisesti. Kielilläpuhujat kertoivat olevansa tietoisia kielilläpuhumisestaan kun se tapahtui yksityisyydessä kun taas julkisesti seurakunnassa kielilläpuhuminen ei ollut tietoista eivätkä kielilläpuhujat itse olleet läsnä. Grady ja Loewenthal spekuloivatkin, että kielilläpuhuminen voitaisiin jakaa kahteen luokkaan: ei-patologiseen ja patologiseen, mutta asia vaatii lisää tutkimuksia.
Kielilläpuhumista esiintyy monissa muodoissa. Jotkin kielilläpuhujat tärisevät, toiset näyttävä olevan jonkinlaisessa transsissa ja jotkut jopa menettävät tajuntansa. Vaikuttaakin siltä, että kielilläpuhujien käyttäytyminen vastaa pitkälti yhteisön odotuksia ja että kielilläpuhuminen opitaan juuri yhteisössä. Muutamissa tutkimuksissa on pystytty jopa osoittamaan kuinka kielilläpuhumista voidaan opettaa, joten kyseessä tuskin on mikään ihme tai armolahja. Kielilläpuhujat käyttäytyvät siten kuin käyttäytyvät, koska sitä odotetaan heiltä ja siihen rohkaistaan seurakunnan kulttuuriympäristössä. Pohjimmiltaan kielilläpuhuminen voidaan ymmärtää äänellisenä käyttäytymisenä, jonka voi oppia kuka tahansa, jolla on riittävästi motivaatiota ja joka altistuu sille riittävän usein sosiaalisessa yhteisössään. Nyky-yhteiskunnassa kielilläpuhumiseen rohkaisevat ja sitä harjoittavat yhteisöt ovat lähes yksinomaa uskonnollisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti