Uskonnon varjot

Uskonnon varjot - Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä on Aini Linjakummun ansiokas kastsaus hengellisen väkivallan eri ilmenemismutoihin. Kirja perustana oleva tutkimustyö on tehty Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja kirjan voidaan näin ollen luonnehtia olevan akateeminen teos. Linjakumpu määrittelee hengellisen väkivallan kirjassaan näin:

Kaikki uskonnollisissa liikkeissä tapahtuva väkivalta ei ole hengellistä väkivaltaa. Väkivalta määrittyy hengelliseksi silloin, kun se perustellaan hengellisistä lähtökohdista tai hengellisessä yhteisössä olemisen kautta. Hengellinen väkivalta on usein henkistä, mutta se voi olla luonteeltaan myös fyysistä. Se kohdistuu uskonnollisen liikkeen yksittäisiin jäseniin. Väkivallan tekijöinä voi olla yhteisö kokonaisuudessaan tai yhteisöön kuuluvat ihmiset. (s. 10)

Linjakumpu luo kirjassaan myös katsauksen kuinka hegellisellä väkivallalla on pitkät perinteet uskontojen piirissä ja kuinka harhaoppisiin on kohdistettu suorastaan karmiviakin toimenpiteitä kirkkokurin ylläpitämiseksi. Kirkkokuri ja sen ylläpitämiseen käytetyt metodit saavatkin Linjakummulta tuomion.

Uskontokuntien harjoittama sisäinen, institutionaalinen väkivalta on historiallisesti näyttäytynyt monella tavalla. Yksi esimerkki on kirkkokuri ja sen tuottamat väkivallan muodot.

Kurin ja homogeenisen yhteisön ylläpitäminen luonnollisesti vaatii menetelmiä laumasta poikkeavan käyttäytymisen ja uskomusten kitkemiseksi. Metodit kuitenkin pyrkivät pakottamaan tavalla tai toisella yksittäisen jäsenen muuttamaan omaa ajatteluaan ja käytöstään, jolloin muutos voi olla yksilön oman tahdon vastainen tehden siitä hengellistä väkivaltaa. Linjakumpu mainitsee katolisen inkvistion ja sen käyttämät metodit, mutta kirjan pääpaino on protestanttisen uskonpuhdistuksen ja reformaation jälkilöylyissä 1800 -luvulla syntyneessä Lestadiolaisuudessa sekä Jehovan todistajissa, joskin muita hajanaisia mainitoja muista yhteisöistäkin kirjasta löytyy.

Suosittelen kirjaa kaikille uskonnollisten liikkeiden jäseniinsä kohdistamista hengellisen väkivallan muodoista kiinnostuneille. Kirjalla on luonnollisesti paljon annettavaa myös uskonnollisten liikkeiden jäsenille, joita kirja eittämättä auttaa tunnistamaan heihin kohdistuvan väkivallan ja siten auttaa heitä suojautumaan hengellisen johtajan tai yhteisön heihin kohdistamalta väkivallalta.

Uskonnon varjot

Ensimmäiseksi lukijat lukekaa Aini Linjakummun tutkimusta käsittelevä blogikirjoitus Omat polut -blogista.

https://freepathways.wordpress.com/2015/04/28/uskonnon-varjot/

Vaikka Ainin tutkimus perustui Vanhoillislestadiolaisten ja Jehovan Todistajien kokemuksiin hän kuitenkin toteaa, että vastaavia ongelmia on myös muissa uskonyteisöissä. Itse olen tässä blogissa käsitellyt aiemmin mormonismin piirissä esiintyviä hengellisen ja henkisen väkivallan piirteitä ja tunnistan kyllä kuinka mormonikirkossa monin kohdin ongelmallisia mielipiteitä ilmaisevia jäseniä kohdellaan kaltoin hyvin samankaltaisesti. Samoin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa tai Jehovan Todistajien valtakunnansaleilla myös mormonikirkolla on omat oikeusistuimensa, joissa käsitellään seurakuntien ja vaarnojen johtajien toimesta jäsenten "rikkomuksia" ja syntejä. Viimeaikaisista kohtalaistakin mediahuomiota saaneet kirkolliset oikeustoimet John P. Dehliniä tai Kate Kellyä vastaan ja heidän erottamisensa kertovat karua kieltä kuinka aivan vastaavat painostustoimet ovat arkipäivää mormonienkin seurakunnissa. Vastaavasti myös entisten mormonien vertaistukiryhmässä olemme keskustelleet täällä kotisuomessakin joidenkin henkilöiden kokemista painostustoimista ja kuinka henkilöitä on ojennettu mm. heidän netissä ilmaisemistaan mielipiteistä ja vaadittu heitä poistamaan kirkon imagoa, oppia tai johtajia kyseenalaistavia kirjoituksiaan. Mormonikirkon "rakkauden oikeusistuimen" tuomiorepertoaariin kuuluvat mm:

• Muodollinen koeaika - Tänä aikana jäsenen tulee osoittaa katumusta ja häntä tarkkaillaan. Koeaikana jäsentä voidaan kieltää osallistumasta ehtoolliseen, hänen temppelisuosituksensa voidaan peruuttaa ja häneltä voidaan ottaa pois kirkon hänelle antamat tehtävät.
• Disfellowshipment (kirkon ihan oma termi, jolle ei ole sanakirjoissa suomenkielen vastinetta) - Jäsen ei ole enää seurakunnan luottamuksen arvoinen, mutta on edelleen muodollisesti kirkon jäsen. Häneltä peruutetaan temppelisuositus, hän ei voi palvella kirkon tehtävissä eikä hän voi osalllistua pappeustoimituksiin. Jäsen on ainoastaan muodollisesti kirkon jäsen ja voi osallistua yleisiin kokouksiin, mutta ei voi osallistua ehtoolliseen, ei saa pitää kirkossa puheita, ei voi rukoilla seurakunnan tilaisuuksissa eikä saa äänestää valittaessa kirkon toimihenkilöitä.
• Erottaminen kirkosta - Kuten edellä, mutta jäseneltä evätään myös kirkon muodollinen jäsenyys eikä hän voi enää maksaa kirkolle kymmenyksiä, eikä saa enää käyttää temppelivaatetta. Mikäli henkilö haluaa tämän jälkeen pyrkiä uudelleen kirkon jäseneksi se onnistuu aikaisintaan vuoden kuluttua erottamisesta ja uudelleen jäseneksi hyväksyminen edellyttää suositusta kirkon oikeusistuimelta, jonka saatuaan henkilö voidaan kastaa uudelleen kirkon jäseneksi.

Kuten ylläolevasta listasta hyvin käy ilmi niin MAP-kirkossa jäsen, joka joutuu sisäisten oikeustoimien kohteeksi, joutuu varsin nöyryyttävään käsittelyyn. Tällaisten toimien kohteeksi, kuten jo aiemmin totesin, riittää, että esittää kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla tai sosiaalisessa mediassa kirkon opeista ja johtajista. Nämä sisäiset oikeustoimet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu ja valtaosa kirkossa esiityvästä hengellisestä väkivallasta liittyy jäsenten elinympäristön kokonaisvaltaiseen kontrolloimiseen, jossa vanhemmat velvoitetaan aivopesemään lapsensa muiden seurakunnan jäsenten suosiollisella avustuksella. Vakavimmat hengellisen väkivallan muodot MAP-kirkossa esiintyvätkin usein juuri kodin "turvallisten" seinien sisäpuolella ja systemaattisesti uhreina ovat yhteiskunnan haavoittuvimmat yksilöt eli lapset.

Hengellinen väkivalta on siis mittava ongelma myös MAP-kirkossa ja oikeustoimia käynnistävien pappeusjohtajien ohella siihen osallistuvat jokseenkin kaikki kirkon jäsenet jotka noudattavat kirkon ohjeita lastenkasvatuksessa.