Karismaattisuus Suomessa

Espoon Metroareenalla kaatuiltiin hurmoshengessä 19.-20.5.2017 "Nouse Suomi" -tilaisuudessa. Helsingin Sanomat uutisoi (HS) tapahtumasta jälkijättöisesti 5.6.2017. Ilahduttavaa on kuinka HS oli uutisessaan erityisesti kiinnittänyt huomiota lasten hyvinvointiin ja pyytänyt lausunnot mm. lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalta ja ammattipsykologeilta, jotka kaikki totesivat ettei tilaisuus olllut lapsille sopiva. Lisäksi Kurttila arvioi tapahtuman olleen lasten etujen vastainen. Iltalehden (IL) otsikko tapahtumasta kertovasta uutisesta oli vieläkin tylympi: "Alaikäiset tärisivät ja kaatuivat "Nouse Suomi" -messussa - "Lapsen oikeuksia rikottu räikeästi". Iltalehti oli lisäksi kysynyt mielipidettä psykologiliiton puheenjohtajalta:

Psykologiliiton puheenjohtaja, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Annarilla Ahtola yhtyy Kurttilan mielipiteeseen siitä, etteivät huoltajat välttämättä tiedä, mikä on lapselle parasta.

Uskovaiset vanhemmat, jotka mahdollisesti uskovat toimivansa lapsen parhaan edun mukaan, eivät toimi niin kun vievät lapsiaan tällaisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Iltalenhden mukaan Mission Church -seurakunnan pastori Jukka Mononen ei kuitenkaan näe näissä tapahtumissa mitään ongelmaa ja se onkin se suurin ongelma. Seurakunnat ja ihmiset, jotka ovat näiden ongelmien takana, eivät itse kykene näkemään mitään vikaa toiminnassaan. Mieleen nousee Raamatusta Jeesuksen sanat:

Luuk 6:41. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
42. Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
43. Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
44. sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.

Karismaattiset pastorit ilmeisesti uskovat olevansa hyvän puolella ja tekevänsä oikein, mutta todellisuudessa he vahingoittavat ihmisiä, etenkin lapsia toimillaan. Voi toki olla, että joukossa on myös pastoreita, jotka käyttävät hengellisiä ihmeitä elämäänsä kaipaavia seuraajia räikeästi hyväkseen, mutta itse haluan uskoa kuitenkin siihen, että valtaosa ihmisistä ainakin uskoo olevansa oikealla asialla. Steven Weinberg onkin todennut:

Uskonto on loukkaus ihmisen arvokkuudelle. Sen kanssa tai ilman sitä olisi hyviä ihmisiä, jotka tekisivät hyviä asioita, ja pahoja ihmisiä, jotka tekisivät pahoja asioita. Mutta siihen, että saadaan hyvä ihminen tekemään pahoja asioita, tarvitaan uskontoa.

Derren Brown, englantilainen psykologiseen manipulointiin erikoistunut viihdetaiteilija, teki aiheesta joitakin vuosia sitten "Miracles for Sale" TV-ohjelman, jossa hän kouluttaa maallikosta karismaattisen uskolla parantajan. Samalla Derren paljastaa millaisia temppuja nämä karismaattiset ihmeidentekijät showjumalanpalveluksissaan tekevät ja kuinka show on tarkkaan käsikirjoitettu, jotta yleisö saadaan shown aikana lietsottua vastaanottavaiseen mielentilaan. Mitään yliluonnollisia voimia ei tarvita, jotta ihmiset saadaan kokemaan "Pyhä Henki" ja näkemään ihmeitä.

Aiemmin Ilkassa ollut Jorma Metsä-Ketelän "Nouse Suomi" -tilaisuutta käsitellyt lukijan kirjoitus kiinnitti huomiota samoihin seikkoihin kuin HS ja IL uutisissaan. Metsä-Ketelä myös mainitsi kuinka tilaisuuden avauspuhujana oli toiminut kansanedustaja Antero Laukkanen (KD). Meillä on siis eduskunnassa ainakin yksi kansanedustaja, mahdollisesti useampikin, joka näyttää avoimesti tukevan tällaista vahingollista hengellistä toimintaa. Samainen Antero Laukkanen oli paikalla myös kun Uskontojen uhrien tuki ry:n (UUT) edustajat tapasivat eduskunnan Uskonnon- ja omantunnonvapausryhmän aiemmin keväällä. Metsä-Ketälä nosti kirjoituksessaan esiin myös Alfa-TV:ssä näytettyn keskusteluohjelman, jossa Terho Miettinen ja Raija Pelli, uskonyhteisöissä ilmeneviä ongelmia käsittelevän Harhaanjohtajat -kirjan kirjoittajat, keskustelivat mm. juuri Antero Laukkasen kanssa hengellisissä liikkeiden piirissä esiintyvistä ongelmista. Metsä-Ketälän tulkinnan mukaan Laukkanen oli ilmeisen ymmärtämätön uskonyhteisöissä ilmenevistä ongelmista tai haluton ymmärtämään niitä. Alfa-TV:n keskusteluohjelma oli useita viikkoja eduskunnassa järjesteltyn UUT:n edustajien tapaamisen jälkeen, jossa UUT luovutti kansanedustajille lausunnon, johon oli liitetty kattava luettelo aihetta käsittelevistä kirjoista ja julkaisuista. On hämmentävää kuinka kansanedustaja, jonka pitäisi olla kiinnostunut kansalaisten hyvinvoinnista, näyttää olevan täysin välinpitämätön uskonnollisiin yhteisöihin liittyvistä ongelmista. Ongelmia aiheuttavien uskonnollisten lieveilmiöiden ilmeisellä tukijalla Antero Laukkasella lieneekin se kuuluisa malka silmässä samoin kuin pastori Monosella.

UUT ja muut lasten oikeuksien toteutumisesta huolissaan olevat tahot, kuten lapsiasiavaltuutettu ja uutisissa haastatellut psykologit, joutuvatkin kiipeämään melkoista vuorenrinnettä löytääkseen ongelmiin ratkaisuja kun eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmästä vastakaikua ei ilmeisesti ole tarjolla. Verkostoituminen muiden perus- ja ihmisoikeuksista kiinnostuneiden kansanedustajien kanssa näyttää välttämättömältä, mutta asiasta kiinnostuneiden edustajien löytäminen varmasti tulee viemään aikaa elleivät kyseiset henkilöt syystä tai toisesta itse ilmoittaudu potentiaalisiksi yhteistyökumppaneiksi.

Et ole yksin!

Kun itse ensimmäisen kerran kävin UUT:n entisille mormoneille järjestämässä vertaistukiryhmässä muutama vuosi sitten meitä oli UUT:n toiminnanjohtajan lisäksi paikalla kolme henkilöä. Pari viikkoa sitten järjestetyssä vertaistukitapaamisessa entisiä mormoneja tai heidän läheisiään oli paikalla kolmekymmentä, vaikka läheskään kaikki verkkovertaistukiryhmän jäsenet eivät pääseet osallistumaan. Entisten mormonien, jotka ovat löytäneet tukea toisilleen vertaistukiryhmästä ja verkosta, määrä on siis muutamassa vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti eikä kasvulle näy loppua. Entisten jäsenten ei tarvitse kärvistellä yksin sillä vertaistukea on tarjolla. UUT:lla on vertaistukiryhmiä myös muista uskonyhteisöistä lähteneille.

Valitettavan usein uskonyhteisöt myös yrittävät istuttaa jäsentensä mieliin pelkoja "pahoja ja syntisiä" lähtijöitä kohtaan eristääkseen jäsenensä siitä informaatiosta, joka saa ihmiset uskonyhteisön jättämään. Tämä leimaaminen on meille entisille jäsenille tuttua. Jotkut meistä ovat jopa joutuneet uskonyhteisöjen vainojen kohteeksi ja puolustamaan omia mielipiteitään sekä sananvapauttaan kun yhteisöt ovat käyneet kriittisesti yhteisöä tarkastelevia tekstejä ja mielipiteitä julkaiseiden ihmisten kimppuun.

Uskonnonvapaus on henkilövapaus, mutta haitallinen yhteisö pyrkii mitätöimään sen väittämällä olevansa ainoa oikea tie pelastukseen. Onko sinun uskonnonvapautesi riistetty sinulta? Ovatko vanhempasi antaneet sinulle vaihtoehtoja todella valita oma maailmankatsomuksesi vai valittiinko se puolestasi sinulle lapsena? Tähän liittyi myös UUT:n viime viikolla eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmälle antama lausunto, jonka mukaan haitalliset uskonyhteisöt polkevat jäsentensä perus- ja ihmisoikeuksia uhkaamalla jäseniään hengellisellä väkivallalla jos jäsenet poikkeavat yhteisön opeista ja käytännöistä. Lähes jokainen UUT:n jäsen, joka on hylännyt entisen uskonyhteisönsä, on joutunut hengellisen väkivallan uhriksi tavalla tai toisella.

Yhteisöissä harjoitettu hengellinen väkivalta on usein osa yhteisön kulttuuria, johon on omaksuttu uskonnollisen manipuloinnin elementtejä. Jos yhteisön uhrin mieleen istuttama pseudopersoona ei tunnu uhrista omalta on selvää, että uhri alkaa voida yhteisössä pahoin. Pahoinvoivat uhrit kokevat usein itsensä riittämättömiksi tai huonoiksi ihmisiksi sekä tuntevat voimakasta häpeää ja syyllisyyttä omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Syyllisyyden ja häpeän kierre syvenee entisestään jos uhri kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan yhteisön hengellisille johtajille sillä usein johtajat tarjoavat lääkkeeksi entistä enemmän pahoinvointia aiheuttavia hengellisiä tehtäviä samalla syyllistäen uhria ettei tämä tee asioita oikein tai tarpeeksi.

Hengellinen väkivalta on määritelmällisesti henkistä tai fyysistä väkivaltaa, jota perustellaan uskonnollisilla opeilla ja käytännöillä. Uhri on voimaton uskonnollisten auktoriteettien ja yhteisön puristuksessa, koska opit ja käytännöt perustellaan yliluonnollisten toimijoiden kyseenalaistamattomalla tahdolla. Huonoimmassa tilanteessa ovat usein lapset, joihin omat vanhemmat saattavat soveltaa hengellisen väkivallan muotoja mm. pakottamalla osallistumaan yhteisön toimintaan vastoin lapsen tahtoa. Tällaisissa tilanteissa vanhemmista on tullut yhteisön johtajien tahdon välikappaleita ja edunvalvojia perheessä. Toimiessaan yhteisössä opittujen käytäntöjen mukaan vanhemmat voivat aiheuttaa lapsilleen lähes peruuttamatonta vahinkoa.

Näiden asioiden kanssa ei tarvitse painia yksin! UUT:n toiminta on laajentunut viime vuosina ja laajenee edelleen. Kuukausittaiset vertaistukiryhmät kokoontuvat jo nyt useilla paikkakunnilla ja toiminta laajenee jatkuvasti. Verkossa toimivat vertaistukiryhmät tarjoavat mahdollisuuksia keskustella omista ja muiden kokemuksista lähes vuorokauden ympäri.

Uskonnon varjot

Uskonnon varjot - Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä on Aini Linjakummun ansiokas kastsaus hengellisen väkivallan eri ilmenemismutoihin. Kirja perustana oleva tutkimustyö on tehty Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja kirjan voidaan näin ollen luonnehtia olevan akateeminen teos. Linjakumpu määrittelee hengellisen väkivallan kirjassaan näin:

Kaikki uskonnollisissa liikkeissä tapahtuva väkivalta ei ole hengellistä väkivaltaa. Väkivalta määrittyy hengelliseksi silloin, kun se perustellaan hengellisistä lähtökohdista tai hengellisessä yhteisössä olemisen kautta. Hengellinen väkivalta on usein henkistä, mutta se voi olla luonteeltaan myös fyysistä. Se kohdistuu uskonnollisen liikkeen yksittäisiin jäseniin. Väkivallan tekijöinä voi olla yhteisö kokonaisuudessaan tai yhteisöön kuuluvat ihmiset. (s. 10)

Linjakumpu luo kirjassaan myös katsauksen kuinka hegellisellä väkivallalla on pitkät perinteet uskontojen piirissä ja kuinka harhaoppisiin on kohdistettu suorastaan karmiviakin toimenpiteitä kirkkokurin ylläpitämiseksi. Kirkkokuri ja sen ylläpitämiseen käytetyt metodit saavatkin Linjakummulta tuomion.

Uskontokuntien harjoittama sisäinen, institutionaalinen väkivalta on historiallisesti näyttäytynyt monella tavalla. Yksi esimerkki on kirkkokuri ja sen tuottamat väkivallan muodot.

Kurin ja homogeenisen yhteisön ylläpitäminen luonnollisesti vaatii menetelmiä laumasta poikkeavan käyttäytymisen ja uskomusten kitkemiseksi. Metodit kuitenkin pyrkivät pakottamaan tavalla tai toisella yksittäisen jäsenen muuttamaan omaa ajatteluaan ja käytöstään, jolloin muutos voi olla yksilön oman tahdon vastainen tehden siitä hengellistä väkivaltaa. Linjakumpu mainitsee katolisen inkvistion ja sen käyttämät metodit, mutta kirjan pääpaino on protestanttisen uskonpuhdistuksen ja reformaation jälkilöylyissä 1800 -luvulla syntyneessä Lestadiolaisuudessa sekä Jehovan todistajissa, joskin muita hajanaisia mainitoja muista yhteisöistäkin kirjasta löytyy.

Suosittelen kirjaa kaikille uskonnollisten liikkeiden jäseniinsä kohdistamista hengellisen väkivallan muodoista kiinnostuneille. Kirjalla on luonnollisesti paljon annettavaa myös uskonnollisten liikkeiden jäsenille, joita kirja eittämättä auttaa tunnistamaan heihin kohdistuvan väkivallan ja siten auttaa heitä suojautumaan hengellisen johtajan tai yhteisön heihin kohdistamalta väkivallalta.

Uskonnon varjot

Ensimmäiseksi lukijat lukekaa Aini Linjakummun tutkimusta käsittelevä blogikirjoitus Omat polut -blogista.

https://freepathways.wordpress.com/2015/04/28/uskonnon-varjot/

Vaikka Ainin tutkimus perustui Vanhoillislestadiolaisten ja Jehovan Todistajien kokemuksiin hän kuitenkin toteaa, että vastaavia ongelmia on myös muissa uskonyteisöissä. Itse olen tässä blogissa käsitellyt aiemmin mormonismin piirissä esiintyviä hengellisen ja henkisen väkivallan piirteitä ja tunnistan kyllä kuinka mormonikirkossa monin kohdin ongelmallisia mielipiteitä ilmaisevia jäseniä kohdellaan kaltoin hyvin samankaltaisesti. Samoin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa tai Jehovan Todistajien valtakunnansaleilla myös mormonikirkolla on omat oikeusistuimensa, joissa käsitellään seurakuntien ja vaarnojen johtajien toimesta jäsenten "rikkomuksia" ja syntejä. Viimeaikaisista kohtalaistakin mediahuomiota saaneet kirkolliset oikeustoimet John P. Dehliniä tai Kate Kellyä vastaan ja heidän erottamisensa kertovat karua kieltä kuinka aivan vastaavat painostustoimet ovat arkipäivää mormonienkin seurakunnissa. Vastaavasti myös entisten mormonien vertaistukiryhmässä olemme keskustelleet täällä kotisuomessakin joidenkin henkilöiden kokemista painostustoimista ja kuinka henkilöitä on ojennettu mm. heidän netissä ilmaisemistaan mielipiteistä ja vaadittu heitä poistamaan kirkon imagoa, oppia tai johtajia kyseenalaistavia kirjoituksiaan. Mormonikirkon "rakkauden oikeusistuimen" tuomiorepertoaariin kuuluvat mm:

• Muodollinen koeaika - Tänä aikana jäsenen tulee osoittaa katumusta ja häntä tarkkaillaan. Koeaikana jäsentä voidaan kieltää osallistumasta ehtoolliseen, hänen temppelisuosituksensa voidaan peruuttaa ja häneltä voidaan ottaa pois kirkon hänelle antamat tehtävät.
• Disfellowshipment (kirkon ihan oma termi, jolle ei ole sanakirjoissa suomenkielen vastinetta) - Jäsen ei ole enää seurakunnan luottamuksen arvoinen, mutta on edelleen muodollisesti kirkon jäsen. Häneltä peruutetaan temppelisuositus, hän ei voi palvella kirkon tehtävissä eikä hän voi osalllistua pappeustoimituksiin. Jäsen on ainoastaan muodollisesti kirkon jäsen ja voi osallistua yleisiin kokouksiin, mutta ei voi osallistua ehtoolliseen, ei saa pitää kirkossa puheita, ei voi rukoilla seurakunnan tilaisuuksissa eikä saa äänestää valittaessa kirkon toimihenkilöitä.
• Erottaminen kirkosta - Kuten edellä, mutta jäseneltä evätään myös kirkon muodollinen jäsenyys eikä hän voi enää maksaa kirkolle kymmenyksiä, eikä saa enää käyttää temppelivaatetta. Mikäli henkilö haluaa tämän jälkeen pyrkiä uudelleen kirkon jäseneksi se onnistuu aikaisintaan vuoden kuluttua erottamisesta ja uudelleen jäseneksi hyväksyminen edellyttää suositusta kirkon oikeusistuimelta, jonka saatuaan henkilö voidaan kastaa uudelleen kirkon jäseneksi.

Kuten ylläolevasta listasta hyvin käy ilmi niin MAP-kirkossa jäsen, joka joutuu sisäisten oikeustoimien kohteeksi, joutuu varsin nöyryyttävään käsittelyyn. Tällaisten toimien kohteeksi, kuten jo aiemmin totesin, riittää, että esittää kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla tai sosiaalisessa mediassa kirkon opeista ja johtajista. Nämä sisäiset oikeustoimet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu ja valtaosa kirkossa esiityvästä hengellisestä väkivallasta liittyy jäsenten elinympäristön kokonaisvaltaiseen kontrolloimiseen, jossa vanhemmat velvoitetaan aivopesemään lapsensa muiden seurakunnan jäsenten suosiollisella avustuksella. Vakavimmat hengellisen väkivallan muodot MAP-kirkossa esiintyvätkin usein juuri kodin "turvallisten" seinien sisäpuolella ja systemaattisesti uhreina ovat yhteiskunnan haavoittuvimmat yksilöt eli lapset.

Hengellinen väkivalta on siis mittava ongelma myös MAP-kirkossa ja oikeustoimia käynnistävien pappeusjohtajien ohella siihen osallistuvat jokseenkin kaikki kirkon jäsenet jotka noudattavat kirkon ohjeita lastenkasvatuksessa.

Perhe panttivankina

Loppuviikosta uutiset rapakon takaa kertoivat kuinka kirkko on jälleen käynnistänyt toimet John Dehliniä vastaan ja hänet on asetettu erottamisuhan alle mikäli hän ei poista ylläpitämältään mormonstories -verkkosivulta kirkkoa kritisoivaa materiaalia ja julkista tukeaan naispappeutta MAP-kirkkoon ajavalta Ordain Women -liikkeeltä.

Perjantaina 16.1.2015 Salt Lake Tribune, Salt Lake Cityssä ilmestyvä sanomalehti, kertoi April Young Bennettistä, Ordain Women -liikkeen hallituksen jäsenestä, joka on myös joutunut MAP-kirkon vallankäytön jyrän alle. MAP-kirkko pakotti April Young Bennettin eroamaan Ordain Woman -liikkeen hallituksesta ja tuhoamaan useita blogikirjoituksiaan mikäli hän halusi pitää temppelisuosituksensa. Aprilin kohdalla asiassa kulminoituu kuinka MAP-kirkko pitää perheitä panttivankeinaan. Aprilin veli ilmeisesti aikoo avioitua lähitulevaisuudessa sillä April kertoo blogissaan kuinka joutui valitsemaan Ordain Women -liikkeen ja veljensä häiden väliltä. Menettäessään temppelisuosituksensa April ei olisi voinut osallistua veljensä vihkiäisiin, jotka mormonikirkossa järjestetään temppeleissä, joihin vain kelvollisilla jäsenillä on pääsy. April joutui siis hengellisen kiristyksen uhriksi.

April Young Bennettin ahdinko kuvaa hyvin MAP-kirkon jäsenten hankalaa tilannetta. Perheet, joiden MAP-kirkko väittää olevan teologiansa ytimessä, ovat todellisuudessa kirkon vallankäytön väline, jota se käyttää jäseniään vastaan. Perheet ovat panttivankeina ja mikäli ihmiset haluavat osallistua niinkin merkittävään tapahtumaan kuin lastensa tai sisarustensa häihin heidän temppelisuosituksensa tulee olla voimassa. Pitääkseen temppelisuosituksensa jäsenen pitää maksaa 10% tuloistaan kirkolle, sitoutua noudattamaan kirkon johtajien oikkuja sekä pidättäytyä kritisoimasta kirkkoa tai sen johtajia. Kirkon johtajat eivät myöskään epäröi kiristää jäseniä vaientaakseen kriittiset mielipiteet.

Hengellisestä väkivallasta jälleen Yle Radio 1:ssä

Yle Radio 1 näyttää ottaneen hengellisen väkivallan jonkinlaiseksi teemaksi. Tänä aamuna Yle Radio 1:ssä haastateltiin aiheesta kirjan kirjoittanutta teologi Aila Ruohoa. Haastattelussa Aila Ruoho kertoo millaisia ankaria tapoja vahingolliset uskonnolliset yhteisöt noudattavat ja miten ne kohdistavat hengellistä väkivaltaa jäseniinsä.

Vuonna 2010 Aila Ruoho teki myös pro gradunsa "PÄÄSTÄ MEIDÄT PELOSTA Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä" tästä samasta aiheesta. Pro gradututkimuksen otanta oli yhteensä 49 henkilöä, joista 30 oli naisia ja 19 miehiä. Pro gradututkimukseen osallistuneet ihmiset kertoivat kokeneensa hengellistä väkivaltaa seuraavissa yhteisöissä: Jehovan Todistajat, Vanhoillislestadiolaiset, Helluntailähetys, Maitobaari, Mormonit, Cityseurakunta, Suomen Vapaakirkko, Suomen vapaa lähetys ry, Raamattu Puhuu, Adventtikirkko, Elämän sana, Elävät kivet, Esikoislestadiolaisuus, Kirjeopisto Via, Körttiläisyys, Ortodoksinen nunnaluostari, Pelastusarmeija. Suurin osa pro gradun informanteista oli entisiä Jehovan Todistajia. Pro gradu itsessään on hyvin mielenkiintoista luettavaa ja kertoo tavoista joilla uskonnolliset liikkeet painostavat jäseniään ja pitävät heitä otteessaan.

Seurakuntalainen hengellisestä väkivallasta

Helluntailaisten nettijulkaisu Seurakuntalainen julkaisi 23.3.2012 Elina Haaviston artikkelin hengellisestä väkivallasta. Artikkelissa pureudutaan pinnallisesti hengelliseen väkivaltaa ja aihepiirin ympärillä tehtyihin tutkimuksiin.

- Hengellinen väkivalta on salakavalaa. Uskonnollisen yhteisön ilmapiiri voi olla lämmin, mutta maailmankuva hyvin mustavalkoinen, kuvailee
Ahtaasta uskosta avarammalle -kirjan kirjoittanut opettaja ja kirjailija, FM Saara Karppinen.

"Susi lammasten vaatteissa" juuri tästähän monet uskonnolliset tahot varoittavat jäseniään, mutta syyllistyvät itse juuri siihen mistä jäseniään varoittavat.

Ahtaalla yhteisöllä on ainoa oikea totuus, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki muut ovat väärässä. Sekä ulkopuolinen maailma että ihmiset nähdään pahoina ja moraalittomina ja omat jäsenet hyvinä.

Tämä piirre tuntuu vaivaavan uskonnollisia yhteisöjä varsin globaalisti. Jokainen uskonnollinen liike uskoo omaan "totuuteensa" varsin järkähtämättömästi. Omia seuraajia ylistetään ja omat johtajat nostetaan jalustalle muuta maailmaa tärkeämpinä ja "pyhempinä ihmisinä. Ulkopuolisia pidetään järjestäen huonompina ihmisinä, ymmärtämättöminä typeryksinä jotka eivät ole löytäneet "totuutta". Sama pätee kaikkiin hyvä vs. paha dualismista ammentaviin uskontoihin Katolilaisuudesta pienimpiin kultteihin.

Ahtaassa yhteisössä on määritelty tarkkaan, mitä jäsenen pitää tehdä ja mitä hän ei saa tehdä. Säännöt voivat liittyä ulkonäköön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin.

Tarkat määräykset, pukeutumiskoodit ja käyttäytymissäännöt riisuvat ihmiseltä hänen yksilöllisyytensä. Armeijat ympäri maailman ovat vuosisatoja käyttäneet tätä samaa menetelmää kouluttaessaan sotilaitaan. Koulutuksessa sotilaalta riisutaan kaikki yksilöllisyyteen viittaavat tekijät, puetaan samanlaisiin vaatteisiin kuin kaikki muutkin ja edellytetään toimimista ylhäältä johdetun komentoketjun käskyjä kyseenalaistamatta. Armeijalle yksilö ei ole tärkeä, ei sota yhtä miestä kaipaa, sota kaipaa satojen ihmisten joukko-osastoja, jotka ovat valmiita toimimaan riippumatta tappioista. Sama pätee uskontoihin, yhden miehen uskonto ei ole mitään, mutta pari miljardia kristittyä oikein johdettuna pystyy jo muuttamaan maailmaa.

Kaikenlaiset keinot, joilla halutaan nurjertaa ihmisen omat ajatukset uskonnon varjolla, luetaan hengelliseksi väkivallaksi. Keinot vaihtelevat pelottelusta syyllistämiseen, eristämiseen ja kontrollointiin.

Monille uskonnollisille yhteisöille on ominaista ajatusrikos, siis jo pelkkä ajatus jostain asiasta on syntiä ja näin ollen voidaan katsoa hengelliseksi väkivallaksi.

Matt 5:27 "Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.' 28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. 29 Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. 30 Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

Kaikkien uskontojen, jotka Raamattuun ja Jeesuksen sanomisiin uskovat, pitävät sisällään ajatusrikoksen, rikoksen josta Jeesuksen sanojen mukaan joutuu helvettiin. Voiko ihmistä enää pahemmin hengellisesti pahoinpidellä? Siinä missä armeijassa palvelevan sotilaan henkeä ja elämää uhkaavat tekijät päättyvät lopullisesti kuolemassa, uskonto ulottaa uhkakuvansa kuoleman tuollepuolen, ikuisuuteen. Uskonnot syyllistävät ihmisiä ajatuksista ja pelottelevat ikuisella rangaistuksella.

Niin kauan kun Raamattu nykymuodossaan on yhdenkään uskonnollisen yhteisön pyhä kirja, jota käytetään auktoriteettina ja Jumalan sanan lähteenä, tulee vääjäämättömästi jossain päin maailmaan olemaan hengellistä väkivaltaa. Tilastollisesti on mahdotonta, että Raamattuun perustuvasta hengellisestä väkivallasta päästäisiin eroon kun Raamattu tarjoilee hengellistä väkivaltaa valtansa työkaluina käyttäville ihmisille lähteen väkivaltansa ammentamiseen. Ongelma itsessään ei ole uskonnollisuus tai hengellisyys vaan se, että hengellisinä auktoriteetteinä pidetty kirjallisuus mahdollistaa hengellisen väkivallan. Vastuullisen uskonnollisen yhteisön olisikin aktiivisesti muokattava niitä työkaluja sellaisiksi, etteivät ne mahdollista ihmisten hyväksikäyttöä. Valitettavasti tähän ei vain näytä olevan minkäänlaista halua Raamattuun tukeutuvissa uskonnollisessa yhteisöissä vaan yhteisöt näkevät tärkeämmäksi henkisen väkivallan mahdollistavien perinteiden ylläpitämisen hamaan tulevaisuuteen.